lauantai 30. elokuuta 2014

Sukellus kroatialaiseen kulttuuriin

Tämä viikko avustuskeskuksessa on ollut oikein avartava kokemus ja todellinen näköalapaikka kroatialaiseen kulttuuriin. Tällä kertaa olen pysynyt vain avustuskeskuksessa enkä ole käynyt varsinaisella tulva-alueella ihmisiä tapaamassa. Täällä olen kyllä heitä, myös jo vanhoja tuttuja, tavannut. Varastossa on edelleen valtavat määrät jaettavaksi tarkoitettuja vaatteita ja muuta tavaraa. Alkuviikosta meillä oli kuusi ihmistä täyspäiväisesti varastohommissa ja kolme kentällä. Varastolla nauru raikui, kun iloiset naiset (ja miehet) löysivät laatikoista mitä hassumpia tai ihanimpia vaatteita ja niitä työn lomassa tietysti piti myös kokeilla. Fiilis oli välillä kuin muotinäytöksessä konsanaan! Naurun raikuessa töitäkin oli hurjan paljon hauskempi tehdä!

Ratimir ja Doc joulutunnelmissa, Mikaelan ihaillessa taustalla.

Edellisessä postauksessani mainitsin pitkät päivät. Nyt, kun täällä on ollut pidempään ja oppinut tämän päivärytmin, ei päivät lopulta niin pitkiltä tunnukaan. Aamulla heräilemme kahdeksan aikoihin yhteiseen aamuhartauteen ja aamiaiselle. Yhdeksän korvilla siirrymme varastolle/jakeluun ja aamupäivän työrupeama kestää puolille päivin. Lounastauko saattaa venähtää jopa kolmeen, ennen kuin siirrymme takaisin työn touhuun. Jossain vaiheessa illalla, yleensä kuuden ja kahdeksan välillä itse kukin käy etsimässä omaan tahtiin jotain syötävää ja palaa sen jälkeen töihin. Ensimmäiset alkavat valua iltapesulle kymmenen jälkeen, mutta viimeiset saattavat painaa töitä puolille öin, jopa yli. Itse olen katsonut parhaaksi suoda itselleni kunnon yöunet, niin jaksan tehdä töitä tehokkaammin sen ajan kun niitä teen.

Meidän loistavan positiivinen työtiimi saa työn tuntumaan niin mukavalta! Vähän väliä varastolla kuulee spontaaneja huudahduksia itselle tai jollekin toiselle osoitettuna. Vakisanastoa on esim. Bravo! Super! I love you! You are beautiful! Välillä sanoja terästetään lämpimällä halauksella tai moiskauksella poskelle. Mikäs siinä on töitä paiskiessa, kun palaute on näin mahtavaa ja kannustavaa :) Kroaateille positiivisen palautteen antaminen tuntuu olevan niin luonnollista! Toinen täkäläiseen mentaliteettin liittyvä huomio liittyy keskustelukulttuuriin. Ihmiset ovat kovia puhumaan. Minullekin täkäläiset puhuvat ummet ja lammet, vaikka en ymmärräkään mitään. Kun paikalliset puhuvat keskenään, kaikilla on hirveästi asiaa, äänenpainot kohoavat hyvin helposti ja ulkopuolisesta näyttää kuin siinä olisi kunnon riita kehkeytymässä. Kaikki puhuvat yhtä aikaa eikä kukaan näytä kuuntelevan. Kaikki ovat kuitenkin tyytyväisiä ja näin homma täällä sujuu!

Oma tehtäväni varastolla on muotoutunut pääasiassa vaatteiden kokojen mittaamiseksi ja niiden järjestämiseksi esille kokojen mukaan. On siinä jo eräitä tuhansia vaatekappaleita käsieni kautta kulkenut! Työolosuhteet vaan valitettavasti eivät ole erityisen ergonomiset, minkä olen saanut kropassani tuntea. Selkä on ilmoitellut tasaiseen tahtiin olemassaolostaan ja keskiviikkoiltana huomasin oikean käden käsivarren alkavan kipeytyä uhkaavasti ranteen ja kyynärpään välistä. Niinpä keskiviikkoiltana nukkumaan mennessä päätin ottaa vähän tujumman särkylääkkeen kipuja helpottamaan. Yön nukuinkin oikein hyvin ja selkä tuntui oikein hyvältä. Aamulla ylös noustessa oli vähän hutera olo, mutta en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Söin aamiaisen ja lähdin töihin. Käsivarsi oikutteli aika ikävästi, joten kyselin, mistä lähin apteekki löytyy. Olisin hakenut kylmägeeliä tai -spraytä kipua lievittämään. Apteekkia ei lähistöllä ole, eikä varaston lahjoitustavaroistakaan apua löytynyt, joten purin hammasta ja jatkoin töitä. Jonkin ajan kuluttua tunsin, kuinka tuskan hiki alkoi pukata pintaan ja aloin voida pahoin. Ehdin juuri sopivasti vessaan tyhjentämään vatsan sisällön yläkautta (enimmäkseen vettä) suoraan pönttöön. Olo hieman helpotti, mutta päätin kuitenkin pitää pienen huilitauon vaakatasossa. Jonkin aikaa pötköteltyäni lähdin takaisin töihin, mutta kovin kauaa en pystynyt jatkamaan, kun jouduin luovuttamaan ja palaamaan pötköttelemään. Oli jo lounasaika, mutta ajatuskin ruuasta sai voimaan pahoin, joten nukuin lähes kolme tuntia ja lähdin taas yrittämään työntekoa. Hetken aina pystyi tekemään, mutta sitten oli pakko käydä huilimassa. No, saipahan käsikin siinä lepoa.

Illalla, kun Ratimir palasi tiiminsä kanssa kentältä, kysyin, toiko hän minulle kylmäsprayta. Eipä ollut muistanut. Niinpä hän auttavaisena ihmisenä koitti keksiä, millä käden kipua lievittäisi. Pakastinta meillä ei ole, joten pakastevihannespussiakaan ei ollut käytettävissä. Jääkaapista löytyi kuitenkin lasisia säilykepurkkeja, joten paprikapurkki pääsi uuteen käyttötarkoitukseen toimittaessaan jääpussin virkaa :) Ratimir ihmetteli kovasti tätä suomalaista meininkiä, että töitä tehdään, vaikka välillä käydään oksentamassa ja käsikin on kipeä. Hän lupasi teipata minut seuraavaksi päiväksi sänkyyn lepäämään, jos en muuten ymmärrä huilia :D

Paikalliset ihmiset selvästi arvostavat Adran täällä tekemää työtä, sillä ihan päivittäin meille tuodaan mitä ihanampia herkkuleivonnaisia, hedelmiä ja lahjoja varastolle. Naapurin rouva kantaa puutarhastaan kaikkea mahdollista tuoretta syötävää meille ja tekipä hän yhtenä päivänä jopa koko lounaan. Tosin itse olen jotakuinkin kokkaillut omat ruokani ja onnistunut nuo leivonnaisetkin välttämään, kun tarjolla oleva ruoka on aina liharuokaa ja leivonnaisissa on vehnää, josta vatsani ei tykkää. Luulenpa, että kaikkinensa on vain hyvä, että en hirveästi täällä täkäläisiä ruokia/herkkuja voi syödä, sillä ne saattaisivat altistaa vaikka mille pöpöille, kun nämä olot täällä eivät kovin hygieeniset ole.

Durda ja meille tuotu täytekakku.

Naapurin rouvan valmistama lounas.

Yhtenä iltana en kyllä voinut vastustaa kiusausta... Mikaela oli tiimissämme alkuviikon ja kun hänen vanhempansa tulivat häntä hakemaan kotiin, äiti toi herkullisia leivonnaisia, joista minäkin sitten toisesta pienen palan maistoin. Oli se aivan ihanaa! Mutta siinä kun istuimme pöydän vieressä, äiti soitti jostain syystä kännykästään pätkän yhtä laulua. Jäin aivan ihmeissäni kuuntelemaan. Laulu oli kroatiankielinen, mutta sävel oli enemmän kuin tuttu! Meillä laulu tunnetaan Hämäläisten lauluna - laulu, joka lapsuudessa tuli hyvin tutuksi, Hämeessä kun lapsuuteni vietin. Kysyin, mikä laulu tuo on. Laulu on täällä hengellinen laulu, jota lauletaan paljon kirkoissa. Kun kerroin heille, mistä minä laulun tunnen, oli hämmästys melkoinen.

Tänä aamuna heräsin tunnustellen oloani. Hyvältä tuntui muuten, mutta käsi oli kipeä. Ihan tuli ikävä Perttiä :) Vähän olisi kaivannut hoitoa ja itsehoito-ohjeita. Mutta päätin sitten ottaa tämän päivän iisisti, kirjoitella blogia ja käydä kaupassa tekemässä ruokaostoksia viikonlopun varalle. Aloitinkin blogin kirjoittamisen ja sitten tuli mieleen, että käynpä varaston puolella ottamassa muutaman kuvan blogiin. Se oli virhe... Kun astuin varaston ovesta sisään ja näin valtavat vaateröykkiöt, jotka odottivat mittaamista ja esille laittoa, en yksinkertaisesti voinut jättää niitä siihen. Niinpä suuntasin lääkevarastolle etsimään sidettä, kietaisin tiukan siteen käteen ja pyysin apua isompien kantamusten kanssa. Tiimiin eilen liittynyt Mikael auttoikin mielellään ja näin huomasin jälleen olevani täydessä työn touhussa.

Ihana, nauravainen Maria ja Mikael vaateröykkiöiden kimpussa.

Lounastauko tuli yllättävän nopeasti ja kokkailin siinä itselleni sapuskat riisistä ja pavuista. Kylläpä tuntui hyvältä, kun ruoka taas maistui! Lounaan jälkeen oli kovasti virtaa palata töihin, mutta siinäpä tuli mutka matkaan. Varaston avaimet oli kateissa ja ovi lukossa. Avaimia ei löytynyt mistään, eikä kukaan tiennyt, kuka oli oven lukinnut. Lukko on järeä munalukko, jonka saa lukkoon vain sillä hukassa olleella avaimella. Etsimme joka paikasta, eikä avainta löytynyt. Siinä vaiheessa minä päätin hyödyntää hetken ja lähdin kauppareissulle. Kauppaan on matkaa ehkä kilometrin verran ja ihanan lämpimän auringonpaisteen helliessä lähdin matkaan. Täällä ihmisillä on tapana istuskella talojensa edessä kadun varrella juomassa kahvia tai muuten vaan aikaa viettämässä. Yhden talon edessä istui nainen kahvikuppi kädessään. Kun pääsin hänen kohdalleen, tervehdin häntä paikallisella tervehdyksellä ja siinä samassa huomasin, että nainenhan on vanha tuttu varastolta. Hän oli siellä useammankin kerran käynyt ja kovasti aina yritti jutella, vaikkei meillä yhteistä kieltä olekaan. Nytkin hän pysäytti minut ja kysyi puhunko saksaa. Täällä vanhempi väki osaa paremmin saksaa kuin englantia. Ei siitäkään meille yhteistä kieltä löytynyt, mutta silti hän olisi kovasti tarjonnut minulle kahvia. Ihania nämä ihmiset täällä!

Löysin pienestä kaupasta vähän tuoretta syötävää viikonlopun varalle ja palasin takaisin varastolle. Siellä olikin täysi tohina päällä ja ovet auki! Kun kysyin, mistä avaimet löytyi, sain kuulla, että ne olivat varastossa sisälllä. Ovi ei ollutkaan lukossa - se vain näytti siltä. Lukko oli visusti lukossa, mutta kettinki, jossa lukko riippui, oli vain toisen ovenpuoliskon kahvassa kiinni. Jälleen geokätköilijä minussa nosti päätään ja totesi, että niinpä niin, olisihan sinun pitänyt se muistaa, että kaikki ei ole sitä miltä se näyttää... Olin nimittäin käynyt itsekin sen lukon toteamassa jo aikasemmin olevan lukossa, mutta enpä sitten hoksannut, ettei se lukinnut ovia.

Illan myötä talon väki väheni melkoisesti. Meitä jäi avustuskeskukseen vain kolme viikonlopuksi. Yläkerran huonekin tyhjeni ja kysyin Durdalta, voisinko saada sieltä pöytälampun laatikkohuoneeseeni, missä ei ollut sellaista. Durda totesi, että toki voit, mutta voit myös muuttaa yläkertaan, jos haluat. Heh, jos haluan :) Siltä seisomalta aloin muuttopuuhiin ja nyt mulla on taas oma huone. Ensi yönä ei siis tarvitse nukkua koko yötä korvatulpat korvissa vaan riittää, kun pitää ne käden ulottuvilla aamua ja kukkojen herätystä silmällä pitäen.

Tänään, tai oikeastaan jo eilen, sain Suomestakin huippu-uutisia. Jätin autoni ystävälleni myytäväksi, kun se ei mennyt kaupaksi ennen lähtöäni. Nyt auto on myyty, joten siltäkin osin yksi asia taas loksahti paikoilleen! Nyt on mielenkiintoista nähdä, mitä viikonloppu täällä keskellä ei mitään tuo mukanaan. Ainakin saa levätä ja ladata akkuja tulevan viikon työrupeamaa varten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti