Seikkailumatka Serbiaan

Kun viikko sitten sovin reissusta Belgradiin Heritage Singersien konserttiin, en osannut kuvitellakaan, mihin olin lähdössä mukaan... Aamulla pakkasin evästä ja juotavaa repuun päivän varalle. Olihan edessä pitkä päivä. Bussin lähtöaika oli aamukymmeneltä ja oletettava paluuaika jossakin aamuyön puolella, voisi mennä jopa kolmen korville. Hyvissä ajoin suuntasin kirkolle, mihin olin sopinut treffit reissun järjestäjän, Darkon, kanssa. Siitä menisimme yhdessä bussin lähtöpaikalle, joka olisi lähellä kirkkoa. Suurin piirtein tiesin paikan, kun se oli minulle kartasta näytetty, mutta Darko ehdotti, että tapaisimme kirkolla. Se sopi minulle. Kirkolle päästyäni lähetin tekstarin Darkolle, koska oli vähän etuajassa sovitusta ja kerroin odottavani häntä ulkona. Ei vastausta. Sovitun tapaamisajan mentyä päätin soittaa. Ei vastausta. Katselin kelloa ja totesin, että ei tässä onneksi ole vielä mikään kiire. Yritin hetken päästä uudelleen. Ei edelleenkään vastausta. Vartti ennen bussin lähtöaikaa päätin lähteä etsimään lähtöpaikkaa. Paikalla, mikä minulle oli kartalta näytetty, oli vain tyhjä pikkubussi, eikä ketään mailla halmeilla. Muita busseja ei näkynyt missään. Kello oli viittä vaille ja aloin jo miettiä, että näinköhän tämä reissu meni sivu suun. Lähdin jo kävelemään takaisin kirkolle päin, mutta katselin taakse jatkuvasti. Yhdestä kohdasta huomasin seuraavan kadun varrella bussin nokan ja ihmisiä parveilemassa bussin ympärillä. Pikavauhtia suuntasin bussille ja helpotus oli suuri, kun näin Darkon bussin vieressä. Hän oli hieman hämmentyneen oloinen nähdessään minut. Selvästikin hän oli täysin unohtanut minut... En ollut edes hänen nimilistassaan. Onneksi bussissa oli kuitenkin tilaa, joten matka kohti Belgradia alkoi.

Ilokseni bussissa oli tuttuja. Jo bussin ulkopuolella minulle tuli esittäytymään vanhempi herra, joka kertoi olevansa Danielin (joka haki minut lentokentältä) isä. Bussissa oli huomasin myös Danielin olevan reissussa mukana. Hän tulikin kyselemään tuntemuksia tulva-alueelta ja oli kovasti iloinen saadessaan nähdä kaikki kuvani alueelta.

Menomatka sujui leppoisasti. Matkan aikana pidettiin pienimuotoinen bussijumis ja pitkästä aikaa pääsi kokemaan sen fiiliksen, kun joku ottaa kitaran käteen ja koko bussillinen ihmisiä yhtyy lauluun!

Rajalle päästyämme kauhistelimme autojonoa, mikä Serbian puolelta oli jonottamassa tulliin. Täällä kun on elokuu parasta loma-aikaa, matkailijoita on liikkeellä paljon. Totesimme siinä, että onneksi olemme menossa toiseen suuntaan ja että yöllä kun palaamme, ruuhka on varmasti jo purkautunut. Serbian tullissa tullimiehet totesivat, että yhden matkalaisemme henkilökortti oli vanhentunut ja mikään ei auttanut, tämä nainen joutui jäämään tulliin odottelemaan paluutamme. Tosi kurjaa hänelle :(

Olimme perillä Belgradissa pari tuntia ennen konsertin alkua. Olin jo etukäteen varautunut, että jos vähänkin jääl aikaa, käyn etsimässä lähimpiä geokätköjä, että saan Serbiankin kätkökartalleni. Lähimmät kätköt olivat Savan rannalla. Ensimmäinen ei suostunut löytymään, joten suuntasin toiselle, jonka löysinkin pian, mutta se käsiin saaminen ollutkaan ihan helppoa. Olisi pitänyt olla huomattavasti pienemmät kädet, jotta sen olisi saanut vaivatta ongittua esiin piilostaan. Lopulta onnistuin kepin avulla saamaan sen sellaiseen paikkaan, mihin sitten ujutin käteni ja sain kuin sainkin purkin käteen. Vähän siinä kyllä tuli naarmuja käsiin, mutta onneksi oli käsidesipullo mukana, niin sai naarmut putsattua.

 Näkymä Sava-joen sillalta Belgradiin.

Paluu kätköltä konserttipaikalle olikin sitten jännittävä seikkailu... Sava Center oli ihan kivenheiton päässä, mutta joen rannasta ei siltä kohdalta mennyt sinne virallista tietä. Lähdin etsimään sinne mahdollisesti vievää kävelytietä tai polkua. Löysinkin lupaavalta näyttävän polun pään. Polku meni osittain sillan alla huonokuntoisen asutuksen vieressä Polulla tuli vastaan kaksi nuorta miestä tupakkaa poltellen. Juuri ennen kuin olisimme kohdanneet, miehet kääntyivätkin takaisin samaan suuntaan, josta olivat tulossa ja johon minä olin menossa. Hieman ihmettelin syytä heidän täyskäännökseen. Kävelin heidän perässään ja jätin vähän välimatkaa. Polku vei syvemmälle slummilta näyttävän asutuksen ja pienen metsikön välliin. Pieni pelon häivähdys käväisi jossan mielen perukoilla ja hiljaa mielessä rukoilin, että pelkoni olisi turhaa. Onneksi se olikin! Hyvin pian edessä aukeni näkymä Sava Centerille ja jälleen sain huokaista helpotuksesta.

Itse konsertti tarjosi eräänlaisen aikamatkan menneisyyteen, takaisin teinivuosille. Se oli aikaa, jolloin C-kasetit olivat kova sana. Kavereiden kopiomilta C-kaseteilta tehtiin kopioita itselle ja Heritage Singers oli yksi niistä, joiden musiikkia minullakin oli kopion kopion kopiona :) Liput konserttiin olivat ilmaiset, sillä konsertin sponsoroi amerikkalainen pariskunta, joka näin haluaa tukea yhden hienon musiikkiryhmän toimintaa.

Konserttitilanne oli jotain aivan muuta kuin mihin Suomessa on tottunut. Sali oli iso ja hieno. Sinne mahtui viitisen tuhatta ihmistä. Paikalla oli noin 4000. Konsertin piti alkaa seitsemältä. Siihen aikaan ihmiset kyllä tulivatkin saliin, mutta jäivät parveilemaan käytäville ja juttelemaan tuttujen kanssa. Koska esiintymässä oli adventisteista koostuva ryhmä, paikalla oli valtavat määrät adventisteja kaikkialta entisen Jugolavian alueelta. Kaikilla tuntui olevan tuttuja joka puolella. Vartin yli soittajat tulivat lavalle ihmisten yhä parveillessa käytävillä. Vasta kun juontaja tuli lavalle, väki malttoi siirtyä istumaan paikoilleen. Missään vaiheessa salivaloja ei sammutettu ja koko konsertin ajan ihmisiä seilasi edestakaisin saliin ja sieltä pois. Kamerat ja videokamerat olivat kovassa käytössä. Ihmiset myös juttelivat keskenään täysin estoitta. Ketään se ei näyttänyt kuitenkaan häiritsevän. Minäkin nautin musiikista yrittäen olla noteeraamatta sitä kaikkea muuta, mitä ympärillä tapahtui.

Konsertin jälkeen bussin piti lähteä kotimatkalle kymmeneltä. Siihen aikaan bussissa oli minun lisäkseni tasan yksi ihminen. Tunnin päästä sovitusta ajasta väki alkoi olla kasassa ja pääsimme suuntamaan kohti kotia. Minua tuo pieni viivästys lähtöajassa ei haitannut, sillä se varmisti sen, että olisimme rajalla vasta puolenyön jälkeen ja saisin passiini leiman 17.8. Se taas tarkoitti sitä, että minä voin unohtaa rekisteröitymisen Kroatiaan. EU-kansalaisten, jotka viipyvät Kroatissa enemmän kuin 90 päivää pitää rekisteröityä viranomaisille. Nyt minulla tulee täyteen juuri tuo 90 päivää eikä yhtään yli. Reilut viisi kilometriä ennen rajaa on tietulli. Vällittömästi tietullin jälkeen tuli vastaan autojonon häntä! Jono tulliin oli siis viisi kilometriä pitkä. Jono seisoi suuriman osan ajasta ja silloin tällöin päästiin pieni pätkä eteenpäin. Kaksi tuntia jonotettuamme vastaan tuli kyltti, jossa kerrottiin rajalle olevan matkaa vielä kolme kilometriä. Yöstä tuli siis pitkä! Tuon viiden kilometrin matkaa madeltiin viisi tuntia. Viiden aikaan aamulla vihdoin olimme tullissa, jossa tullivirkailija ei ollut vähääkään kiinnostunut meidän passeista tai henkilökorteista. Näön vuoksi ne piti hänelle näyttää, kun hän käveli bussimme perälle, mutta ei toivoakaan, että olisi leimaa saanut. Vaan eipä sitä leimaa siitä ensimmäisestäkään maahan saapumisesta ole, kun se oli EU:n sisältä tullut lento.

Jotakuinkin 24 tuntia sen jälkeen kun reissuun oltiin lähdetty, hyppäsin bussista kotini lähipysäkillä. Kello näytti kymmentä. Poikkesin kauppaan hakemaan ruokaa, kävelin vajaan kilometrin kotiin, söin aamiasen, kävin suihkussa ja painuin pehkuihin. Olipa ihanaa nukkua vaakatasossa! Reilut pari tuntia nukuin ennen kuin aloin pyykin pesuun. Tuli siinä samalla sitten pestyä rannekellokin pesukoneessa... Saas nähdä kuinka kauan tuo vielä toimii. Vielä se on ajassa :) Lounasta syödessäni lueskelin uutisia netistä ja totesin, että ei noita yleisurheilun EM-kisoja ole tullut yhtään seurattua, mutta tänään voisi miesten keihäskisan seurata. Kuvaa en tänne saanut näkymään, mutta olihan tuo ihan kivaa kuunneltavaakin :) Hieno suoritus Suomen miehiltä!!! Antti Ruuskanen ansaitsi voittonsa, Pitkämäen ja Etelätalon suoriutuessa myös hienosti kolmos ja nelossijoillaan.

Jotta päivä ei olisi ihan mennyt sisällä kökkimiseksi, lähdin vielä fillaroimaan ja katselemaan uusia alueita uudesta kotikaupungistani. Tänään löysin ihan täyden landen joen rannalta kasvihuoneineen ja ruohottuneine penkereineen. Mikäs siinä oli ajellessa ja nauttiessa kauniista kesäillasta aitojen maalaistuoksujen tulviessa nenään...