Tulvan tuhojen keskellä

Kaksi viimeistä päivää ovat olleet melkoista mielen ravistelua. Pääsy Adran avustuskeskukseen Posavski Podgajacissa oli jo itsessään kokemus. MInua kohdellaan täällä kuin vierasta, ei kuten muita vapaaehtoistyöläisiä. Minulla on oma huone, kun muut nukkuvat olohuoneessa, josta on pahvilaatikoilla ja pyyhkeillä erotettu pieniä soppeja naisille. Miehet nukkuvat kaikkien nähtävillä.

Keskusta pyörittää ihastuttava rouva, Djurdja, jonka päivät venyvät aamuyön puolelle kahteen tai jopa kolmeen. Djurdja on ollut enemmän kuin ilahtunut, kun minäkin olen liittynyt raakaa työtä tekeviin vapaaehtoisiin lajittelemaan ja mittaamaan vaatteita jaettaviksi tarvitseville. Vaatteita on varastossa järkyttävät määrät, eikä vapaaehtoisia ole tarpeeksi käsittelemään niitä. Toisaalta myös suurin tarve on tyydytetty ja vapaaehtoisia tarvittaisiin enemmänkin kenttätyöhön kohtaamaan ihmisiä ja tarjoamaan heille psykososiaalista apua. Nämä ihmiset täällä kun ovat ennen tätä katastrofia kokeneet jo Jugoslavian sodan kauhut. Olemmehan rajaseudulla, josta Bosnian puolelle matkaa on monin paikoin alle kilometri ja Serbiaankin alle 10 kilometriä.

Tulvan pahiten runtelemissa kylissä nlky on lohduton. Katujen varret ovat täynnä törkykasoja, kun ihmiset ovat tyhjentäneet taloistaan kaiken tulvan tuhoaman ja lisäksi purkaneet seiniä ja lattioita edesauttakseen talojen kuivumista. Avustusjärjestöistä Punainen Risti ja Adra ovat ainoat paikalla olevat. Molemmilla on kuivaajia, joilla taloja kuivatetaan, mutta kuivaajia on auttamattomasti liian vähän. Täällä käydään taistelua aikaa vastaan, jotta mahdollisimman monta taloa saataisiin kuivaksi ennen talven tuloa. Monet ihmiset asuvat kastuneissa taloissaan ja altistavat näin itsensä ja perheensä kosteuden mukanaan tuomille ongelmille ja sairauksille. Kiertäessäni tulva-alueella ihmisten luona Adran palveluksessa olevan baptistipastorin, Ratimirin, kanssa, sain kuulla hurjia kertomuksia tulvasta. Pahimmilla alueilla veden korkeus on ollut jopa 3,80 metriä maan pinnasta ja tulva on kestänyt kuusi päivää yli kuukauden!  Koko tämän ajan osa taloista on siis ollut veden vallassa. Tuhot ovat sen mukaisia. Veden laskettua talot ovat olleet täynnä mutaa ja kuolleita eläimiä. Palokunta on kulkenut talosta taloon pesemässä mutaa pois ja tämän jälkeen talot on pitänyt vielä desinfioida ennen kuin rakennusmestari on käynyt tarkistamassa, onko talo enää turvallinen vai onko siellä sortumisvaara. Kun asukkaat ovat saaneet luvan aloittaa jälleenrakennustyöt, osa on palannut välittömästi kotiinsa kaiken tuhon keskelle. Seuraavista kuvista saa hieman käsitystä, minkälaisista tuhoista on kyse...

Viimeisessä kuvassa on yhden perheen navetta, jossa heillä oli kaksi lehmää. Tulvavesi tappoi lehmät navettaan ja itkien talon emäntä kertoi heitä kohdanneesta katastrofista ja kuinka heille ei jäänyt mitään. Sen verran ymmärsin kielimuurista huolimatta.

Kaiken kauheuden keskellä sai kuulla myös hellyttäviä kertomuksi. Yhden perheen kissa odotti pentuja ja kissa jäi tulvan ajaksi kotiin, maissin kuivatusta varten oleville ylisille. Siellä pennut syntyivät tulvan aikana ja perheen isä ajoi joka päivä sadan kilometrin päästä tulvan saartamaan kylään, pääsi veneellä kotiinsa, jossa hän ruokki kissan. Sama mies oli joen penkalla kasaamassa hiekkasäkkejä penkereen vahvistukseksi, kun penger sortui vain metrin päästä siitä, missä mies oli. Kävimme Ratimirin kanssa katsomassa sortumakohtaa ja tältä siellä näytti nyt, kun pengertä ollaan "rakentamassa" uudelleen.

Koska tulva-alueella asuvat ihmiset ovat menettäneet käytännössä kaiken, avun tarve on suuri. Ongelmia aiheuttaa kuitenkin vanhat sodanaikaiset riidat eri kansalaisuuksien ja uskontojen välillä. Näissä kylissä kun saattaa asua sekaisin serbejä, bosnialaisia, kroatteja, muslimeita, katolilaisia ja ortodokseja. Joillakin avustustyöntekijöillä on ollut ongelmia kaikkien auttamisessa tasapuolisesti rotuun ja uskontoon katsomata. Siksi Adra on täällä hyvin arvostettu, kun se auttaa jokaista, eikä pelkästään tulvasta kärsineitä vaan myös kaikkia muita avuntarvitsijoita. Onneksi muitakin tahoja löytyy, jotka eivät mieti ketä auttavat, vaan kaikki saavat avun. Hyvä esimerkki tästä on muslimien moskeijan yhteydessä järjestetty joukkoruokala, johon saa tulla syömään kuka vaan ilmaiseksi. Avustustyöntekijät käyvät siellä yhdessä kyläläisten kanssa. Koko homman rahoittaa yksi sheikki Arabiemiraateista.

Ihmisten tuskan ja menetyksen näkeminen on vetänyt aika sanattomaksi. Kaikkea näkemääni joudun hetken varmasti prosessoimaan. Onneksi meidän tiimissä on hyvä henki ja Ratimir etenkin on taitava purkamaan päivän kokemuksia. Myös Djurdjan ihanan positiivinen olemus luo valoa ja iloa kaiken näkemäni kauheuden keskelle. Tästä jatketaan eteenpäin ja tehdään kaikki mitä voidaan näiden ihmisten auttamiseksi ja hädän lievittämiseksi!