Puoli kymmeneksi meillä oli sovittuna Skype-treffit Adran johtajan kanssa, mutta syystä tai toisesta aikaa kului emmekä onnistuneet sihteerin kanssa lukuisista yrityksistä huolimatta tavoittamaan johtajaa. Tilanne alkoi jo tuntua aika hassulta: Olen tullut Kroatiaan vapaaehtoistyöhön jo viime keskiviikkona, enkä vielä maanantaina ole edes tavannut pomoani. Niinpä totesin sihteerille, että enää en aio tulla toimistolle istumaan ja odottamaan, kun voin tehdä saman vaikkapa uimarannalla. Lähetin pomolle viestin, jossa kysyin, missä ja milloin tapaamme. Sitten lähdin fillaroimaan kaupungille ja tekemään vielä joitain hankintoja elämäni helpottamiseksi täällä.
Muutaman tunnin päästä tuli tekstari pomolta ja ennen kuin ehdin kunnolla sitä edes lukea, hän soitti. Hän ei selvästikään oikein tiedä, mitä käyttöä hänellä minulle olisi, joten hän ehdotti, että huomenaamulla lähtisin loppuviikoksi tulva-alueelle tutustumaan siellä tehtävään työhön ja auttamaan varastolle. Lisäksi hän toivoi minun tutustuvan siellä mahdollisimman moniin avustustyössä mukana oleviin ihmisiin sekä tulvasta kärsineisiin paikallisiin ja tekemään jonkinlaista reportaasia alueelta julkaistavaksi seurakunnan lehdistössä niin täällä Kroatiassa kuin maailmanlaajuisesti ja ehkäpä myös kotoisassa Nykyajassa. Tämä sopii minulle enemmän kuin mainiosti! Huomenaamulla onkin sitten aikainen herätys, kun seitsemältä pitää olla valmis hyppäämään kyytiin. Tulvaprojektin koordinaattori ottaa minut kyytiin lähtiessään palaveriin johonkin sairaalaan ja takaisin pääsen perjantaina jonkun pastorin kyydissä.
Tieto lähdöstä Slavoniaan tarkoitti sitä, että oli aika testata pyykkikoneen toimivuus. Keittiön laatikosta löytyi jopa käyttöohjekirja, joka tietysti oli kroatiaksi. Onneksi nykytekniikka auttoi, kun iPadin sanakirjan kanssa tavailin oleellisimmat asiat koneen käytöstä. Kone toimi oivallisesti ja sitten olikin aika testata myös mielenkiintoinen kuivausteline...
Keittiön ikkunalla oli tämän näköinen viritys. Päätin hieman pyyhkäistä naruja ennen kuin ripustan vaaleat vaatteeni niille. Pyyhkäisyn jälkeen totesin, että enpä taidakaan ripustaa näille naruille yhtään mitään, sen verran ruosteinen sisältö rikkinäisten muovinarujen sisältä paljastui. Onneksi reppureissaajalla on keinot olemassa, joten hetkessä oli noiden narujen väleihin viritetty uudet narut, joille vaatteet voi turvallisin mielin ripustaa. Tai siis mitenkä tuon turvallisuuden nyt ottaa, kun korkeanpaikankammoinen keikkuu neljännen kerroksen avoimessa ikkunassa ripustamassa pyykkejä ulos...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti