Vaikka päivät ovat fyysisesti rankkoja ja väsymys alkaa väkisinkin painaa, yksi asia on ollut aivan ihana tajuta: minun ei tarvitse kantaa vastuuta täällä yhtään mistään! Riittää, kun teen, mitä pyydetään tai mitä huomaan tarpeelliseksi tehdä, mutta minun ei tarvitse murehtia isommista asioista pätkääkään. Vielä kun on tuo kielimuuri, en edes tiedä, mitä kaikkia murheita täällä on ratkottavana, enkä kyllä yhtään kaipaa tietääkään. Välillä tekee hyvää saada olla vailla vastuuta mistään ja nauttia siitä kun muut hoitaa asiat. Ja vielä kun tuohon lisää sen, että kaikesta tekemästään saa jatkuvasti hyvin spontaania positiivista palautetta, tähän voisi vaikka tottua :)
Muutaman päivän olen tehnyt töitä käsi tiukasti sidottuna. Nyt kipu alkaa vähitellen helpottaa. Sain eilen purkillisen jäägeeliä kipua lievittämään ja hyvin tuo on toiminut. Kovasti olen saanut kyselyitä ja sympatiaa osakseni paikallisilta, kun he ovat sidotun käteni nähneet. Eilenkin kauppareissulla yksi kottikärryjä työntävä nainen pysäytti minut kysyäkseen mitä kädelle on sattunut.
Sunnuntain ja maanantain aikana varastolla on ollut monenlaisia vieraita. Pihassa on käynyt useampia pakettiautoja, joihin on lastattu laatikkokaupalla tavaraa uuteen paikkaan vietäväksi. Täällä alkaa olla myös joitakin vakiasiakkaita, joista osasta ei enää oikein edes tiedä, ovatko he asiakkaita vai henkilökuntaa. Yksi kylän pikkupoika on pyörinyt varastolla jo monena päivänä kyselemässä voisiko auttaa jotenkin. Aina hänelle jotain pikkupuuhaa on löytynyt, mutta maanantaina poika ilmeiseti totesi, että nyt hän tietää, mitä tehdä ja vietti koko päivän kanssamme tonkien varaston uumenista milloin mitäkin. Poika jopa löysi Adran heijastinliivit ja veti ne päälleen ollen näin ihan "virallisesti" henkilökuntaa.
Ana ja pikkuapulaisemme.
Lounastauolla olen yleensä yksin avustuskeskuskessa, kun muut lähtevät moskeijalle syömään. Minä kokkailen täällä itselleni ruokaa, mitä voin syödä. Maanantaina, kun muut lähtivät, pihamaalle jäi jotakin porukkaa pakkaamaan vielä tavaroita autoon ja siksi portti pihaan jäi auki. Minä olin ihan pihalla, mitä siellä oikein tapahtui, mutta päättelin, että ihan luvallisilla asioilla väki oli, kun kerran Durdan lähtiessä he olivat jo autoja pakkaamassa. Ajattelin odottaa, että nuo ihmiset lähtisivät ja kävisin sitten sulkemassa portin. Mutta eipä se noin vaan onnistunutkaan. Uutta väkeä tuli portista sisään vähän väliä, vaikka portilla onkin aukioloaikamme, joiden mukaan lounasaikana jakelu on kiinni. Mutta kun portti on auki, niin täällä se merkitsee sitä, että sisään vaan. Pääasiassa väki oli hakemassa vettä ja sehän ei mikään ongelma ollut, vettä kyllä piisaa ja sitä saa vapaasti hakea. Mutta sitten portista pölähti sisään trukki ja pari miestä tuli kyselemään Ratimiria. Sen verran he englantia ymmärsivät, että sain kerrottua heille Ratimirin tulevan vasta illalla. Miehet olivat myös vettä vailla, mutta ei mitään sixpackeja vaan kokonaista kuormalavallista. Kovasti he yrittivät selittää jotain allekirjoituksista ja leimoista ja toinen miehistä näytti selästään Punaisen Ristin logoa. Lopulta, kun en todellakaan ymmärtänyt, mistä oikein on kyse, yritin soittaa Ratimirille saadakseni ohjeet, miten toimia. Sillä välin toinen miehistä ajoi trukilla varaston taakse ja haki kuormalavallisen vettä. Ratimir ei vastannut puhelimeen, joten päättelin, että en varmaan tee kovin suurta virhettä, jos annan miesten viedä kuormansa. Durdan palatessa ymmärsin sitten, mitä miehet olivat yrittäneet selittää. Pitää tehdä viralliset paperit, että Punainen Risti on saanut meiltä vettä. Niinpä Durda joutui ajamaan kylälle Punaisen Ristin tiloihin tekemään tarvittavat paperityöt. Vannotin Durdaa, että jatkossa, kun minä jään yksin keskukseen, portit pitää sulkea, koska en ymmärrä paikallisten puheita.
Maanantain hauskin sattumus tapahtui varastolla, kun Durda tuli selittämään minulle puutteellisella englanninkielen taidollaan, että meillä on nyt "young snack" ja näytti käsillään 20-30 cm pituista väliä. Snackseista on ollut aikaisemminkin puhetta, joten olin vähän ihmeissäni, että mikähän tämä snacks oikein oli. Sanoin, että nyt en ymmärrä ja Durda näytti kädellään luikertelevaa liikettä. Silloin välähti! Siis snake! Varastossa oli käärme!!! Durda ei sen enempää osannut siitä kertoa, ei edes sitä onko se edelleen siellä. Niinpä kysyin Mikaelilta ja Analta asiasta. Mikael oli tosiaankin laatikoita hakiessaan nähnyt nurkassa ohuen käärmeen, joka oli luikahtanut piiloon jonnekin laatikoiden alle. Kuvailusta päätellen kyseessä oli joku vaskitsan tapainen otus, kun se ei kuulemma ollut edes myrkyllinen. Jotenkin tuon episodin jälkeen alkoi katselemaan tarkemmin ympärilleen ja etenkin mihin astui...
Toinen aika hauska sattumus tuli vastaan naisten paitoja mitatessasi. Aina silloin tällöin vastaan tulee aivan käyttämättömiä vaatteita, joissa on vielä kaupan hintalappu paikoillaan. Nytkin yksi sellainen taas sattui kohdalle. Vilkaisu hintalappuun pisti hymyilyttämään...
Kovin kotoisalta näytti tuo hintalappu! Oli ihan pakko ottaa kuva muistoksi :) Liekö joku täkäläinen käynyt Suomessa Halpa-Hallissa ostoksilla, eikä enääl kotiin palatessaan ollutkaan tyytyväinen ostokseensa, kun se kerran jouti hintalappuineen kaikkineen pois lahjoitettavaksi.
Täytyy vielä lopuksi todeta, että jälleen kerran olen ollut niin tyytyväinen, kun olen päässyt kokkailemaan täällä kaasuliedellä! Se on jotain luksusta sähkölieden rinnalla. Tänäänkin meiltä on ollut sähköt poikki koko aamupäivän, mutta ei hätää, ruokaa kyllä saa! Muutenkin kaasulla ruuan laittaminen on jotenkin niin paljon kätevämpää ja ruuasta tulee aivan eri makuista. Paljon maittavampaa. Muuten tämä ruokapolitiikka avustuskeskuksessa onkin sitten ihan oma tarinansa. Olen oikein tyytyväinen, että mulla on omia eväitä mukana ja lähellä on kauppa, josta saa vähän täydennystä. Silti syöminen tahtoo olla aika mielenkiintoista. En muista, milloin olisin ennen syönyt kalasäilykkeitä suoraan purkista... Eilinen iltapala näytti tällaiselta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti