Jännitteitä ilmassa

Vaikka viimeisten päivien aikana tuntuu, että ihan hirveästi mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, ilmassa leijuu monenlaisia jännitteitä. Viikonloppuna Durda ja Ratimir pähkälilivät kovasti, uskaltavatko he jättää minut avustuskeskukseen yksin vuokraisännän kanssa. Heillä kun on ollut niin paljon kaikenlaisia ongelmia hänen kanssaan, että välillä on tarvittu poliisitkin paikalle tilannetta rauhoittamaan. Minua kohtaan isäntä on aina ollut hyvin ystävällinen, joten en nähnyt mitään syytä, miksi olisi pitänyt pelätä jotain muuta. Niinpä lauantaiaamuna yritin vakuuttaa Ratimirin, että hän voi aivan rauhassa lähteä kotiin jo aamulla, minä pärjään kyllä. Jostain putkahti päähäni vanha Emilian biisin pätkä, jonka Ratimirille lauloinkin... I'm a big, big girl in a big, big world and it's not big, big thing if you leave me :D Ratimir kun on itse sellainen vääräleuka, joka aina tarttuu sanoihin ja keksii jonkun tutun biisin, jota alkaa laulaa.

Kun sain Ratimirin vakuuttuneeksi, että hän todellakin voi lähteä, saatoin hänen autolle aikomuksenani sulkea pihaan johtava portti hänen lähdettyään. Vuokraisäntä sattui olemaan myös pihalla ja kuinka ollakaan, hieman maistissa. Kun menin sulkemaan portteja, hän tuli perässä ja tarjoutui itse sulkemaan portit. Sitten hän kääntyi puoleeni ja heikolla englannillaan sanoi, että hän haluaa sanoa minulle jotain. Hän kertoi, että hän ei ole minulle vihainen eikä hänellä ole mitään minua vastaan. Olinhan sen kyllä huomannutkin, mutta kivahan tuo oli kuullakin. Nyt oli ainakin entistäkin turvallisempi mieli jäädä taloon kaksin hänen kanssaan.

Heken aikaa olo tuntui jopa kotoisalta, kun pääsin "osallistumaan" suomalaiseen jumalanpalvelukseen. Kiitos siitä Media7:lle, joka lähetti suorana Aitolahden adventtikirkon jumalanpalveluksen. Erityisen kotoisaksi olon sain tuntumaan veljen vaimon ja pojan näkeminen ruudun välityksellä (terkkuja Minnalle ja Jooalle) sekä oman entisen kotiseurakunnan pastorin saarna (terkkuja Anskullekin).

Sunnuntaina Durda palasi taloon ja tarkoituksena oli, että olisimme alkaneet pakkaamaan jakamatta jääneitä vaatteita ja muita tavaroita laatikoihin viikolla Racinovcin kylässä toteutettavaa jakelua varten. Vaan eipä hommat taas menneetkään ihan suunnitelmien mukaan. Durda oli saanut kuulla, että avustuskeskukseen tulee viikolla Adran tarkastaja, jonka pitäisi nähdä keskuksen toimintaa käytännössä. Ja hah! Mitenköhän sekin onnistuisi, kun keskuksen toiminta on jo lopetettu ja ihmiset ovat siitä hyvin tietoisia. Mitään uutta jaettavaakaan ei enää ole. Durda yritti kovasti saada Adran Kroatian johtajaa kiinni saadakseen lisäohjeita, mutta tuloksetta. Selvästikin Durdaa tarkastajan tulo jännitti, eikä hän oikein tiennyt mitä voisi tai pitäisi tehdä. Illansuussa minä kyllästyin odottamaan ja totesin Durdalle, että nyt minä alan pakkaamaan. Mitään jakelua ei keskuksessa enää tule olemaan yhden tarkastajan takia. Olisi tullut silloin, kun toiminta vielä oli käynnissä. Durda tuntui olevan kovin tyytyväinen tähän päätökseen ja niinpä pistimme hihat heilumaan. Minä keskityin vielä viimeisen kerran pakkaamaan vaatteet kokojen mukaan laatikoihin ja Durda hoiteli kaiken maailman sälän pakkaamiset.

Sunnuntai-ilta, maanantai ja vielä tiistaiaamu siinä vierähti, ennen kuin viimeinenkin vaatekappale oli vielä viimeisen kerran mitattu ja pakattu oikeaan laatikkoon.

Tältä näyttää jakeluhuone, joka vielä perjantaina oli täynnä jaettavaa ja ihmisiä. 

Tiistaiaamuna, kun kömmin alakertaan aamiaiselle, huomasin ilokseni, että olimme saaneet miesvahvistuksen joukkoomme. Siivoamishommia kun oli tiedossa ja miehiselle voimalle oli tarvetta. Marian oli palannut riveihin ja olikin jo aloittanut valtavan ison lainapressun pesemisen. Ilo Marianin paluusta osoittautui kuitenkin ennen aikaiseksi. Kun Durda saapui paikalle, näin heti, että jotain on pielessä. Vuokraisäntä oli saanut päähänsä, että Marian ei saa jäädä taloon, vaan hänen on lähdettävä. Durda oli aivan tolaltaan ja varoitteli minua kovasti vuokraisännästä. Jälleen kerran totesin taas olevani oikein onnellinen, kun en pysty heidän kieltään ymmärtämään. Olin niin ulkopuolella koko episodista, joka sai toiset pois tolaltaan.

Onneksi tiistai toi mukanaan kuitenkin Ratimirin, Docin ja Tinin. Näin saimme taloon taas miehiä, vaikkakaan he eivät juurikaan varastolla joutaisi auttamaan, kun heidän projektinsa on kentällä ihmisten parissa tehtävä psykososiaalinen työ sekä kuivaajien toimittaminen taloihin. Miesten läsnäolo talossa kuitenkin aina rauhoittaa vähän tilannetta. Marianin työ pressun kanssa jäi kesken, joten illalla Durda tarttui itse toimeen, koska pressu piti palauttaa seuraavana päivänä.

Painepesuri olisi ollut kova sana tuon pressun putsaamisessa... Nyt painetta oli vain Durdan käsivarressa, joka oli koko seuraavan yön aivan tulessa.

Tänä aamuna pihaan ajoi traktori, jonka lavalle miehet lastasivat kyläläisiltä lainatut pitkät pöydät. Pikku hiljaa keskus alkaa tyhjentyä ylimääräisistä tavaroista. Lähinnä iso röykkiö tyhjiä pahvilaatikoita varaston perällä ja Racinovciin menossa olevat vaatelaatikot täyttävät vielä varastotilaa. Vaan näyttää siltä, että tarkastajan tulo estää tuon suunnitellun Racinovcin jakelun. Tarkastaja saapuu paikalle huomenna yhdessä Adran Kroatian johtajan kanssa. Alun perin oli suunniteltu, että jakelu olisi ollut tänään, mutta ei onnistunut, kun tarkastajaa varten pitää tehdä niin paljon paperitöitä, että aika ei riitä. Huomenna tietysti olisi oikein hyvä päivä toteuttaa jakelu, niin tarkastaja pääsisi näkemään miten se hoituu, mutta eipä onnistu sekään, kun luvassa on sadepäivä ja jakelu tapahtuu taivasalla.

Mielenkiinnolla odotan huomista päivää. Viisi viikkoa olen Kroatiassa nyt ollut, enkä vieläkään ole täkäläistä pomoani tavannut. Huomenna siis pitäisi tavata. Tänään juttelin hänen kanssaan puhelimessa ja kuulin hänen uusimman suunnitelmansa minun varalle. Jos se toteutuu (mitä sattuneesta syystä uskallan epäillä vahvasti), tarkoittaa se sitä, että perjantaina palaisin Zagrebiin (sinne palaan joka tapauksessa) ja jatkaisin saman tien Rijekaan, jossa kävisin vielä perjantaina tutustumassa valokuvanäyttelyyn tulva-alueesta ja jäisin viikonlopuksi hengähtämään rannikolle. Kuulostaa aika kivalta suunnitelmalta, mutta kuten totesin, uskallan vahvasti epäillä tämän toteutumista... Täällä olen oppinut katsomaan ihan rauhassa, mitä huominen oikeasti tuo tullessaan!