tiistai 23. syyskuuta 2014

Löytöjä ja kohtaamisia

Paluu Zagrebiin on tapahtunut taas aika leppoisissa merkeissä. "Töistä" ei ole tietoakaan, joten olen keskittynyt nauttimaan vapaa-ajasta. Torstaina pyykkäilin reissun likaiset vaatteet ja ensimmäistä kertaa törmäsin nyt ongelmaan, jonka olemassa olon olen kyllä tiedostanut jo aikaisemminkin. Pyykkien kuivatustila on hyvin rajallinen. Yhden koneellisen saa mahtumaan, mutta kun pyykkiä oli kaksi koneellista, piti jo käyttää luovuutta ja aikaa, että sai kaiken kuivumaan. Onneksi päivä oli aurinkoinen, niin kuivuminen tapahtui suht nopeasti. Kun ensimmäisen koneellisen pesi heti aamusta ja toisen vasta iltapäivällä, oli monet vaatteet jo ehtineet kuivua.

Muuten en olisi pitänyt mitään kiirettä pyykkäämisen kanssa, mutta kun tiedossa oli, että perjantaina voisi olla taas lähtö reissuun, niin piti saada puhdasta vaatetta mukaan. Tosin myöhemmin selvisi, että reissu typistyikin vain päivän reissuksi lauantaina. Perjantai jäi siis täysin vapaapäiväksi. Päätin käyttää ajan hyväkseni ja uppoutua taas hetkeksi rakkaan harrastukseni, geokätköilyn, pariin. Keli oli kesäisen lämmin, joten hyppäsin fillarin selkään ja lähdin etsiskelemään lähiseudun kätköjä. Enpä muista, koska Suomessa olisi ollut niin huono löytämisprosentti kuin nyt oli. Kuudella kätköllä kävin ja vain puolet sain käsiini. Ensimmäistä olin tovin etsiskellyt, kun totesin, että se ei voi olla enää edes tallella. Vasta siinä vaiheessa luin lokikirjaa ja totesin, että viimeinen loggaus oli huhtikuulta. Siirryin suosiolla seuraavalle kätkölle, joka löytyi hyvin nopeasti, mutta sen loggaaminen oli aika haasteellista, kun jästejä pyöri ympärillä niin paljon. Sama juttu oli kolmannellakin kätköllä edessä, joten kameralle tuli käyttöä, kun hyvin tarkasti tutkiskelin kasvillisuutta ja hienoja puita ja etsin hyviä kuvakulmia samalla vaanien sopivaa hetkeä napata kätkö logattavaksi. Neljäs kätkö löytyi myös ongelmitta, siis sain näköyhteyden siihen, mutta loggaamaan en päässyt, sillä kätkö oli aitauksen sisällä ja portti oli lukossa. Jästejä oli niin paljon liikkeellä, että päätin jättää aidan yli kiipeämisen väliin. Onneksi viides kätkö antautui taas helposti ja nyt ei jästeistäkään ollut harmia. Kuudetta en onnistunut löytämään, vaikka kuinka yritin.


Kaikenlaista hassua sitä tulee kuvattua geokätköillessä.

Kun muutin tähän asuntooni Zagrebissa, ihmettelin varaston hyllyssä olevia tavaroita, jotka näyttivät ilmi selvästi olevan jonkun edellisen asukkaan omaisuutta. Siellä oli mm. leivänpaahdin, silitysrauta, matkalaukullinen vaatteita, keittiötarvikkeita ja monenlaista pientä tarviketta. Kukaan ei ollut minulle kertonut kenelle tavarat kuuluvat ja voisiko niitä ehkä käyttää. Tuossa yhtenä päivänä kun varastossa taas poikkesin, huomasin tavaroiden seassa leikkuulaudan. Päätin, että voisin varmaankin sitä lainata. Niinpä otin sen käyttöön, mutta jätin edelleen juustojen mukana tulleet styroxalustat talteen. Leikkuulauta osoittautui oikein kivaksi, kun mulle iski halu saada ihan perinteistä kasviskeittoa. Ensin piti tietysti suunnata kauppaa etsimään tarvittavat ainekset ja ilahduin kovasti, kun löysin hevi-osastolta valmiin keittopakkauksen, jossa oli porkkanoita, pala selleriä, palsternakka, persiljaa ja jopa vähän lehtikaalia. Vain perunat piti ostaa erikseen. Kyllä muuten tuli hyvää keittoa!

Lauantaiaamuna oli edessä matka Maruseveciin, täkäläiseen adventtiseurakunnan ylläpitämään kouluun, jossa toimii lukio ja jonkin verran ammatillista koulutusta. Kerran vuodessa Marusevecissa järjestetään Adrianmeren alueen seurakuntien kongressi, johon tulee osallistujia Kroatian lisäksi ainakin Sloveniasta ja Albaniasta. Adra oli kongressissa mukana omalla esittelypöydällä ja esittäytyi myös lavalla. Odotin kovasti tätä reissua, sillä olin vieraillut Marusevecissa kerran aikaisemminkin, 24 vuotta sitten, kun olin vielä itse lukiossa Toivonlinnassa. Koulun kuoro teki silloin kuoromatkan Jugoslaviaan ja viivyimme jonkin aikaa myös Marusevecissa. Ainoat kunnon muistikuvat paikasta olivat linna ja lentopallokenttä. Lounastauolla oli aikaa lähteä katselemaan vähän ympärille, joten suuntasin linnalle. Matkalla tuli vastaan kaksi vanhempaa herraa, jotka pysäyttivät minut ja alkoivat kovasti juttelemaan, vaikkakin kovin puutteellisella kielitaidolla. En tahtonut millään päästä jatkamaan matkaa, kun herroilla oli niin kovasti asiaa. Onneksi paikalle sattui kolme nuorta, jotka herrat myös pysäyttivät. He olivat myös menossa linnalle ja pyysivät minut mukaansa. Heistä sainkin mukavaa juttuseuraa ja seuraa muutenkin, kun kiertelin palauttamassa mieleen vanhoja muistoja.


Marusevecin linna, joka oli 24 vuotta sitten koulun käytössä. Linnassa oli koululuokkia ja ruokasali. Nykyisin linna on palautettu valtiolle ja se on tyhjillään ja rapistuu kovaa vauhtia.


Kongressin lounas oli järjestetty ulos. Tarjolla oli hedelmiä ja sämpylöitä. Jonossa kuljettiin pöytien luo, jossa jokainen sai muovipussin käteen. Pussiin oppilaat sujauttivat liukuhihnameiningillä banaanin, persikan, omenan, luumuja ja kolme sämpylää. Jokainen sai sitten mennä syömään minne halusi ja monilla oli myös omia eväitä mukana. 


Lentopallokenttä palveli tällä kertaa parkkipaikkana. Kenttä palautti hauskoja muistoja mieleen. Toivonlinnassa kun lentopallo oli iso juttu, oli meistä kuorolaisistakin tietysti monet innokkaita pelaajia. Niinpä hyvin pian oli haastematsi saatu aikaiseksi. Meillä tytöillä vaan oli yksi pieni ongelma... Siihen aikaan Marusevecissa tyttöjen piti pukeutua hameeseen. Siinä me tytöt sitten kentän laidalla pohdimme, saakohan lenttistäkään pelata housut jalassa... Muistaakseni kävimme kyllä vaihtamassa sopivammat peliasut päälle. Mutta tuo hämmästyttää kyllä kovasti, että miksi lenttiskenttä on asfaltoitu???

Oli muuten oikeasti mukava huomata, että kongressissa oli ihan samanlainen kesäjuhlafiilis kuin Suomessakin. Ihmiset tapaavat vanhoja tuttuja muun ohjelman ohessa ja kenelläkään ei ole kiire minnekään. Itse olin yllättynyt siitä, miten paljon minullakin on täällä jo tuttuja. Monta tuttua tämän puolentoista kuukauden ajalta tapasin ja uusia tuttavuuksiakin tuli taas useita lisää. Tapasinpa jopa yhden potentiaalisen aviomiesehdokkaan :D Tää on niin hauska juttu! Muutamat ihmiset ovat ottaneet sydämenasiakseen löytää minulle täältä hyvän aviomiehen, että saisivat minut jäämään tänne. Avustuskeskuksessa tulva-alueella työskennelläni Durda ilmoitti, että hänellä on minulle hyvä aviomies tiedossa - hänen oma poikansa :) En tiedä, mitä Durda pojalleen on minusta kertonut, mutta joka tapauksessa Marusevecissa eräs herra tuli juttusilleni ja pienen arvausleikin jälkeen selvisi, että edessäni seisoi Durdan poika, joka osoittautui oikein mukavaksi mieheksi.

Viikonloppuna sain luettua Suomesta mukaan ottamani kirjan loppuun ja niinpä edessä oli uuden kirjan metsästys. En ole törmännyt täällä divareihin, joten suuntasin ostoskeskuksessa sijaitsevaan paikalliseen suurimpaan kirjakauppaan, jossa tiesin olevan myös englanninkielisiä kirjoja. Hetken etsiskelyn jälkeen onnistuin löytämään halppishyllyn, jossa oli hyvä valikoima kirjallisuuden klassikoita englanniksi pokkareina. Sieltä löysin noin kolmella eurolla Daniel Defoen kirjan Moll Flanders, joka on nyt työn alla. Mukavaa, kun kirjoja saa kirjakaupastakin divarihinnoilla :)

Tähän asti säät ovat olleet täällä täysin kesäisiä. Tänä aamuna satoi. Olin ajatellut lähteä kaupungille etsimään kampaajaa ja poiketa myös täkäläisessä kristillisessä kirjakaupassa. Mutta sateessa ei huvittanut lähteä fillaroimaan, joten päädyin siivouspuuhiin. Neljän viikon poissaoloni aikana hämähäkit olivat ehtineet kutoa monet seitit ikkunanpieliin ja pölyä oli kertynyt. Ikkunatkin olivat järkyttävän likaiset jo tänne muuttaessani. Tietenkään minulla ei ole täällä mitään ikkunanpesuvälineitä, mutta nyt päätin, että minähän pesen ne ikkunat! Itse pesu sujui Fairylla ja perinteisellä keittiörätillä. Kuivaamiseen löytyi astiapyyhe. Kyllä muuten oli ikkunanpesu helppoa ja nopeata, kun kaikki kolme ikkunaa ovat vain yksinkertaisilla laseilla! Kaikenkaikkiaan siis vain kuusi ikkunapintaa ja sateesta huolimatta asunto yhtäkkiä alkoi näyttää niin valoisalta :)

Olin jo saanut siivouspuuhani ihan loppusuoralle, kun puhelin soi. En tuntenut numeroa, joten hieman ihmettelin, kuka kumma minulle soittaa. Olen mielestäni tallentanut kaikki uusien ystävieni puhelinnumerot. Soittaja oli seurakunnan toimiston sihteeri. Hän kertoi, että Australialainen pariskunta, joka oli aikaisemmin asunut tässä asunnossa, oli jättänyt tänne joitain tavaroitaan, ja he ovat nyt tulossa hakemaan niitä, jos minulle sopii. Näin siis tavaroiden arvoitus selvisi! Pikaisesti palautin leikkuulaudan paikoilleen ja olin kovasti tyytyväinen, että olin juuri siivonnut. Jonkin ajan kuluttua oven takana olikin iäkäs, herttainen pariskunta hakemassa tavaroitaan. Päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni, kun kerran tapasin aikaisempia asukkaita. Tähän päivään mennessä kun minulle ei vieläkään ollut selvinnyt, mikä minun postilaatikkoni alakerran laatikkorivistössä on. Nyt sen tiedän! Yhdessä kävimme laatikon katsomassa samalla kun kannoimme pariskunnan tavarat autoon. Postilaatikko oli tupaten täynnä postia! Tai siis enimmäkseen mainoksia, mutta löytyi sieltä myös kahdeksan seurakunnalle osoitettua kirjettä nettifirmasta ja yksi jollekin entiselle asukkaalle osoitettu kirje. Ne kiikutan huomenna seurakunnan toimistoon sihteerille, samalla kun lähden etsimään sitä kampaajaa ja kristillistä kirjakauppaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti