maanantai 29. joulukuuta 2014

Perhejoulu

Maanantai 22.12.

Maanantaiaamuna oli aika suunnata joulun viettoon Wayalailain saarelle Naqalia Lodgeen. Herätys oli aikainen, sillä bussi poimi kyytiin resortilta jo 7.30 ja sitä ennen halusin tietenkin syödä aamiaisen. Hyvissä ajoin olin valmiina lähtöön ja bussi tulikin etuajassa. Erittäin tehokkaasti ilmastoitu turistibussi kuljetti lastin lähinnä länsimaisia turisteja Denaraun satamaan, mistä katamaraani saarille lähti. Satamassa piti käydä ensin luovuttamassa matkatavarat ja vasta sen jälkeen tehtiin check-in laivaan. Lipun olin ostanut etukäteen netissä. 


Matka Wayalailaille kesti pari tuntia. Matkan varrella pudotimme matkustajia muutamalle aikaisemmalle saarelle. Ensimmäinen saari, jolle jätimme väkeä, oli hyvin pieni. Siellä oli ilmeisesti vain yksi resortti. Katamaraani ei mennyt saarille asti, vaan parkkeerasi avoveteen saarten edustalla ja siitä resorttien pienet veneet kävivät hakemassa matkalaiset.

Jälleen kerran huomasin valinneeni oman majapaikkani valtavirrasta poikkeavasti. Olin nimittäin ainoa, joka lähti katamaraanista Naqalia Lodgeen. Sain siis privaattikyydin kahdella kipparilla. Mereltä oli hyvä katsella saarta, jonne olin menossa. Ensin ohitimme pienen kylän ja sitten yhden resortin. Seuraavaksi vuorossa oli pieni poukama, missä näkyi muutama rakennus. Se osoittautui määränpääkseni. Olin hieman yllättynyt, kuinka pieni paikka oli. Kun pääsimme lähes rantaan, huomasin rannassa kolme miestä, jotka lauloivat ja soittivat kitaraa. Laulun päätteeksi miehet kajauttivat yhteen ääneen "Bula!". Vastaanotto oli erittäin lämmin. Kaikki miehet tervehtivät ja kyselivät kuulumiset. Aboksi itsensä esitellyt mies pyysi sitten minua seuraamaan häntä ja lähti kävelemään rannalta rakennuksia kohti. Menimme paikan päärakennukseen, joka toimii ruokasalina ja oleskelutilana. Huoneessa näkyi yksi tietokone, pieni pöytä, jossa oli myynnissä olevia matkamuistoja (lähinnä koruja), pari ruokapöytää, yhdessä nurkassa keittiö ja toisessa nurkassa baari. Istuimme Abon kanssa pöydän ääreen ja sain henkilötietolomakkeen täytettäväksi. Sain myös kannullisen vettä juodakseni.

Vastaanottokomitea rannalla.

Abo kertoi minulle perusasioita majapaikkani käytännöistä. Niihin lukeutui ruoka-ajat (onhan tämä "all-inclusive"), ajat, milloin sähköä on saatavilla ja milloin juoksevaa vettä on käytössä. Abo pahoitteli kovasti, että vettä ei ole aina saatavilla, sillä täällä on ollut niin pitkään kuivaa, että vettä ei yksinkertaisesti ole. Sähkökin tuotetaan omalla generaattorilla. Naqalia Lodge on pieni perheyritys. Paikassa on makuusali ja neljä bungalowia vieraita varten. Lisäksi rakenteilla sinne mennessäni oli yksi uusi rakennus, johon kuulemma tulee uusi makuusali. Kaikki vieraat toivotetaan tervetulleiksi perheeseen ja hyvin nopeasti sainkin huomata, että oli ihan kuin olisin kotiin tullut. Ja mikäs sen parempi paikka on joulua viettää! ;)

Makuusali

Päärakennuksen terassilla istuskeli viisi naista, jotka olivat kaikki saksalaisia. Kun he kuulivat minun tulleen tänne viikoksi, yksi totesi spontaanisti "O-ou". Kysyin miksi moinen. Sain kuulla vesiongelman olevan paha, joten suihkuun pääseminen on kyseenalaista ja vessan käyttäminenkin on kimuranttia ilman vettä. Muuten paikka on kuulemma erittäin viihtyisä ja ruoka todella hyvää. Naqalia on oma eristyksessä muusta asutuksesta oleva poukama, josta pääsee saaren kahteen kylään vain veneellä tai polkuja pitkin, toiseen kylään vuoren yli kiipeämällä. Teitä ei ole.

Paikallinen säätiedoitus

Koska täällä ollaan täysin eristyksessä muusta maailmasta ja paikka itsessäänkin on hyvin pieni, on vieraille järjestetty ohjelmaa. Päivän ohjelmatarjonta on liitutaululla päärakennuksen edessä. Lounaan jälkeen oli tarjolla ohjattu snorklausretki lähivesille. Sinne piti tietysti päästä mukaan, kun kerran omat välineetkin on mukana, eikä niitä ole vielä kertaakaan tullut tätä ennen käytettyä. Yhdessä saksalaisten kanssa lähdimme snorklaamaan. Korallit olivat kauniin värikkäitä, mutta kaloja oli kovin vähän Thaimaan vesiin verrattuna. Lisäksi ryhmä piti niin kovaa vauhtia, että ei ollut mahdollista jäädä tarkkailemaan pidemmäksi aikaa yhteen paikkaan, niin kuin tavallisesti snorklatessa teen. Mutta onneksi minulla on aikaa mennä tuonne vielä monta kertaa omin päinkin.

Oma rantamme osoittautui korallihiekkaiseksi rannaksi. Laskuveden aikaan vesi on niin matalalla, että  uiminen on melko hankalaa. Nousuveden aikaan uiminen onnistuu hyvin. Rantauduttuani snorklausretkeltä kävin hakemassa kirjan ja testasin rannalla olevan riippumaton. Siinä oli oikein mukava makoilla ja lukea. Kun tuli liian kuuma, pulahdin välillä mereen ja sitten jatkoin taas lukemista. Riippumatosta taitaa tulla vakipaikkani tämän viikon aikana. Tosin seuraavilla kerroilla otan pyyhkeen alleni, enkä makaa bikineissä naruista solmitussa riippumatossa, sillä selkäni oli aika hurjan näköinen makoilun jälkeen. Oli kuin minut olisi pahemman kerran piesty...

Tämä näyttää jo hyvältä... Alunperin selkä näytti kuin orjan selkä raipaniskujen jälkeen.

Meriveden jälkeen olisi ollut mukava päästä suihkuun, mutta hanasta ei tullut vettä. Niinpä tein kuten muutkin ja otin suihkuni ulkosalla, missä parissa tynnyrissä oli vettä, jolla pystyi peseytymään. Ämpärillä kaadoin vettä päälleni ja peseydyin. Tämä suihku oli kyllä ihan oikeasti hurjan paljon mukavampi kuin huoneen yhteydessä oleva kulahtanut koppi. Vesi tynnyreissä oli kaiken lisäksi mukavan lämmintä, joten oli ihan kuin olisi lämpimän suihkun saanut.


Ruokailut ovat elämys! Ruoka tarjoillaan lautasella eteen ja lisää voi hakea pöydästä. Ruokailun aikana paikan miehet soittavat ja laulavat paikallista musiikkia, joka on korviahivelevän kaunista. Päivälllinen oli myöhässä, kun osa tarvittavista ruokatarpeista saapui venekuljetuksella niin myöhään. Ruokasaliin oli katettu kaunis pöytä meille kaikille kahdeksalle vieraalle. Pöydässä paloi öljylamput ja kynttilät. Tunnelma oli aivan mahtava ja ruoka hyvää! Joka ilta päivällisen päättää kaksi "viimeistä" laulua. Ensimmäinen niistä oli tervetulolaulu sinä päivänä saapuneille ja toinen jäähyväislaulu seuraavana päivänä lähteville vieraille. Nämä laulut tulivat viikon aikana hyvin tutuiksi ja rakkaiksi! 

Saaarelta pääsee pois tai tänne pääsee kahdesti päivässä katamaraanilla. Aamulla katamaraani tulee pääsaarelta ja jatkaa matkaa pohjoisemmille Yasawa-saarille ja iltapäivällä katamaraani tulee takaisin päin. Lisäksi tänne voi tulla vesitasolla. Yksi saksailaispari tulikin iltapäivällä vesitasolla ja siinä oli meillä ihmettelemistä! 

Illalla väsytti mukavasti ja vetäydyinkin yöpuulle aikaisin. Totesin, että tällä kertaa en saanut enää koko makuusalia itselleni, vaan minulla oli yksi kämppis, saksalainen Jackie. Huoneessa on seitsemän sänkyä, joten todennäköisesti viikon aikana tulen saamaan lisää seuraa.

Tiistai 23.12.

Aikataulun mukaan aamiainen on klo 7-8. Onneksi joku oli minulle kertonut etukäteen, että yleensä se on valmis vasta puoli kahdeksan aikaan ja jos nukkuu pidempään, niin aamiaista saa sitten kun herää. Heräsin kuitenkin jo päivän valjetessa ja koska patja sängyssäni on aika ohut, sängyssä ei kovin pitkään pystynyt makoilemaa. Niinpä nousin ylös pian seitsemän jälkeen ja kävin katsomassa, olisiko aamiasta jo tarjolla. Ei ollut. Palasin huoneeseeni huomatakseni, että olimme Jackien kanssa saaneet seuraa... Torakkahan se siinä seinällä seikkaili. Otin sisätossuni ja lähdin torakkajahtiin. Alan olla jo melko expertti siinä touhussa, sillä tämä otus päätti päivänsä hyvin nopeasti. Samassa hässäkässä onnistuin herättämään Jackien, joka ihmetteli, mitä oikein tapahtui. 

Kun aamiainen vihdoin oli valmis, olin kovasti ilahtunut, kun tarjolla oli ihan kunnon kaurapuuroa! Sen lisäksi oli ananasta, vesimelonia ja suklaakuorrutettu munkki. Ei ihan tyypillinen aamiainen :) Aamupäiväksi vetäydyin riippumattoon kirjani kanssa ja nautin suunnattomasti lämmöstä ja laineiden liplatuksesta. Riippumatot ovat sopivasti varjossa, joten niissä voi makoilla tuntikausia. Tällä kertaa muistin levittää pyyhkeen alleni.


Lounaan jälkeen ohjelmassa olisi ollut snorklausta, mutta veneestä oli polttoaine niin vähissä, että tämän päivän retki jäi väliin. Jackie kertoi aikovansa kävellä naapuriresorttiin, jossa majoittui hänen jossain aikaisemmin tapaamansa suomalaismies, Johannes, jonka Jackie halusi vielä tavata. Kolmen naisen iskuryhmänä lähdimme kävelemään naapuriin rantaa pitkin vievää polkua. Maisemat oli hienot ja niitä piti tietysti pysähtyä vähän väliä kuvaamaan. Kun pääsimme perille, etsimme Johanneksen. Pyysin Jackieta, että hän ei kertoisi minun olevan Suomesta. Kun esittäydyimme, sanoin suomeksi "Päivää". Johannes oli aivan hämillään! Hän ei ollut törmännyt pariin kuukauteen yhteenkään suomalaiseen reissuillaan ja suomen puhuminen tuntui niin oudolta.

Pääsimme naapurista venekyydillä takaisin. Naapurin vene vei meidät paikkaan, missä katamaraani jättää ja ottaa matkustajia ja siellä vaihdoimme oman Lodgemme veneeseen. Sen verran oli merenkäyntiä, että olin kovasti tyytyväinen, että olin ehtinyt ottaa matkapahoinvointilääkkeen ennen kuin kuulin, että snorklausreissu peruuntuu. Lodgen tietojen mukaan tänne olisi pitänyt tulla kolme uutta vierasta katamaraanilta, mutta ketään ei tullutkaan. Niinpä meitä vieraita jäi enää neljä seuraavaksi yöksi.

Naapuriresortin terassinäkymiä

Päivällisen jälkeen juhlimme Jackien synttäreitä. Ruokasalin lattialle levitettiin isot kaislamatot, joille kävimme istumaan piiriin. Vuorossa oli kava-seremonia. Kava on paikallinen juoma, jota valmistetaan kava-kasvin juuresta tehdystä jauheesta. Juoma näyttää ihan kuravedeltä ja jos se on vahvaa, se on vähän kitkerää, muuten aika mautonta. Parin kierroksen jälkeen yksi perheen miehistä nousi seisomaan ja piti synttäripuheen Jackielle. Puheen päätteeksi keittiöstä ilmestyi tyttö kakun kanssa. Jackie oli aivan otettu ja liikuttui kyyneliin saamastaan huomiosta. Kava-juhlat jatkuivat myöhään yöhön ja kun kava-astia tyhjeni, juomaa tehtiin lisää. Itse vetäydyin yöpuulle 11 aikoihin, kun toiset jäivät vielä jatkamaan.

Kavajuhlat alkamassa

Jackie, synttärisankari kakkunsa kanssa

Jouluaatto

Aattoaamu valkeni pilvisenä, kuten edellinenkin aamu. Kello oli jo yli kahdeksan, mutta aamiainen ei ollut vielä pöydässä. Niinpä pulahdin mereen aamu-uinnille. Vesi tuntui ensimmäistä kertaa virkistävältä, mutta kylmäksi sitä ei voi mitenkään sanoa. Uinnin jälkeen aamiainenkin oli valmiina ja tällä kertaa tarjolla oli cornflakesejä, juuri paistettuja pannukakkuja pähkinälevitteen kanssa sekä hedelmiä. Syötyäni otin jälleen kirjan käteen ja valloitin yhden rannan riippumatoista. Ei hassumpi tapa viettää jouluaattoa! Tämän voisi ottaa vaikka tavaksi... Lukiessani Abo tuli rannalle kitaran kanssa, istui hiekalle lähelle minua ja alkoi soittaa ja laulaa paikallisia lauluja. Tästä tiesin, että uusia vieraita tulisi kohta katamaraanilta. Pian Lodgen vene ilmestyikin näkyviin täynnä matkalaisia. Veneessä oli yhdeksän uutta vierasta. Tämä tiesi melkoista vipinää paikkaan, joka oli tähän asti ollut niin rauhallinen ja hiljainen. Meidän huoneeseen kannettiin lisää kerrossänkyjä, joiden kokoamisesta ensin Jackien kanssa vain katselimme ja lopulta menimme auttamaan. Huoneen seitsemän vuodepaikkaa vaihtui kymmeneksi.


Lounaan aikaan rantaan saapui vielä toinen vene. Se oli käynyt hakemassa pääsaarelta saakka vielä kolme uutta vierasta, jotka olivat matkan aikana kastuneet läpimäriksi. Naqalian veneet kun ovat perämoottorilla varustettuja avoimia veneitä, joissa ei ole edes istuimia, vaan niissä istutaan veneen pohjalla pehmusteiden päällä. Neljä vierasta oli hetkessä vaihtunut kuudeksitoista vieraaksi. Naqalian väki työskenteli kuumeisesti saadakseen rakenteilla olevan huoneen valmiiksi, sillä osa vieraista tulisi nukkumaan siellä jo seuraavan yön. Meidän huoneeseen tuli neljä asukasta lisää ja ensimmäistä kertaa kanssani samassa huoneessa on myös yksi mies.

Tältä uusi huone näytti vielä aamupäivällä, kun sinne piti iltapäivällä majoittaa väkeä

Iltapäivällä oli uusi yritys snorklaamaan. Nyt lähtö onnistui ja meitä oli viisi osallistujaa reissuun. Suuntasimme eri paikkaan kuin ensimmäisellä kerralla, koska merenkäynti oli sen verran voimakasta, että toisessa paikassa olisi suojaisampi poukama. Vitsailin Abolle, että nyt hän vie meidät paikkaan, missä voin nähdä kilpikonnan. Abo vain totesi, että pitää mennä joka päivä, niin joku kerta se onnistuu. Vähän ennen kuin olimme perillä, moottori alkoi pitää outoa ääntä. Abo näytti hieman huolestuneelta, mutta ei kertonut, mistä on kyse. Pysähdyimme ja Abo tutki moottoria. Sitten jatkoimme kuitenkin matkaa lähemmäs rantaa ja pysähdyimme uudelleen. Nyt Abo kertoi, että meillä on ongelma. Jos sammutamme moottorin, se ei ehkä lähde enää uudelleen käyntiin. Hän pahoitteli kovasti ja sanoi, että joudumme palaamaan takaisin. Olimme tietysti hieman pettyneitä, mutta totesimme, että Abo varmasti tietää parhaiten tilanteen. Jostain syystä emme kuitenkaan lähteneet heti takaisin, vaan Abo sammutti moottorin ja kaivoi joitain työkaluja esiin. Sitten hän yritti käynnistää moottorin uudelleen ja se lähti käyntiin. Nyt Abo totesi, että voimme sittenkin mennä snorklaamaan. Innoissamme asioiden saamasta käänteestä puimme snorklausvälineet ja hyppäsimme mereen.

Tällä kertaa etenimme paljon rauhallisemmin kuin viimeksi. Nyt oli hyvin aikaa tarkkailla pinnanalaista elämää. Muutenkin tämä paikka oli parempi näkymiltään ja merikin oli tyynempi. Ihailin kauniita koralleja ja monenvärisiä kaloja, kun Abo ilmestyi viereeni, otti kädestä kiinni ja osoitti toisella kädellään eteenpäin. Hetken aikaa jouduin etsimään katseellani, mitä siellä on ja sitten näin sen: elämäni ensimmäinen meressä snorklatessa näkemäni kilppari! Kilppari oli melko pieni ja sen verran syvällä, että kovin hyvin sitä ei voinut nähdä. Itse en varmaankaan olisi sitä huomannut. Harmitavan nopeasti kilppari katosi näkyvistä, mutta huikean onnellisena näkemästäni totesin saaneeni huikean hienon joululahjan! Myöhemmin veneeseen noustuani kiitinkin Aboa, että hän oli suonut minulle näin hienon lahjan.

Vähän kilpparin näkemisen jälkeen Abo hihkui pienen matkan päästä jotain ja viittoili tulemaan sinne. Menin niin nopeasti kuin pystyin, mutta olin myöhässä. En ehtinyt näkemään haita, mikä siellä oli ollut. Onneksi noita haita on tullut nähtyä jo useita Thaimaassa, joten sen näkemättä jääminen ei edes yhtään harmittanut.

Pilvipeite pysyi taivaalla poikkeuksellisesti koko päivän. Tuulikin oli melko voimakasta, joten kun snorklausreissun jällkeen kävin "suihkussa", vedin ensimmäistä kertaa caprit jalkaan ja t-paidan päälle, kun menin takaisin riippumattoon lueskelemaan. Lukiessa meinasi jopa tulla hieman vilu, kun tuuli sen verran kovaa. Syrjäsilmällä huomasin, että rannalla alkoi taas tapahtua. Vielä yksi venelastillinen väkeä tuli lisää! Nyt veneessä oli viisi vierasta, joista kolme majoittui meidän huoneeseen. Olin jo ehtinyt haaveilla rauhallisesta, hiljaisesta joulusta, mutta niin vain sain kaivaa korvatulpat esille, kun makuusalissa nukkui yhdeksän ihmistä.


Aattoiltaa vietimme parinkymmenen vieraan ja Naqalian oman väen kanssa syömällä tunnelmallisen päivällisen kynttilöiden ja lyhtyjen valossa. Hieman erilainen oli tämä jouluateria, kuin mihin on kotona tottunut...


Joulupäivä

Yllätyin ihan itsekin, kuinka hyvin nukuin yön, vaikka huoneemme olikin niin täynnä väkeä. Kyllä silikonikorvatulpat on hyvä keksintö! Yhtään ei haitannut, vaikka väkeä tuli pitkin yötä nukkumaan. Joulun kunniaksi aamiaiseksi oli kahta erilaista kakkua... Tässä vaiheessa aloin kaivata sitä ensimmäisen aamun kaurapuuroa. Tiesin, että minun olisi paras jättää kakut väliin, mutta kun tarjolla ei ollut mitään muuta kuin vähän hedelmiä niiden lisäksi. Hedelmät ovat täällä taivaallisen mehukkaita ja maukkaita, mutta niitä on tarjolla hyvin rajoitetusti. Aamiaispöydässä huomasin, että yksi mies sai eteensä keitettyjä kananmunia. Hän totesi siinä olevan aivan liikaa hänelle ja hän tarjosi siitä muillekin. Erittäin mielelläni otin yhden kananmunan vastaan ja söin sen hyvällä ruokahalulla. 

Aamiaisen jälkeen oli aika lähteä joulukirkkoon läheiseen kylään. Kaikki Naqalian vieraat lastattiin veneeseen, joka oli melkoisen täynnä! Saarella on kaksi kylää, joista pienempään menimme. Naqalian väki asuu tässä kylässä ja kirkon jälkeen meidän oli tarkoitus syödä lounas kylässä yhdessä kyläläisten kanssa. Kirkko oli pieni ja tilaisuus oli jo alkanut, kun pääsimme perille. Saimme ulkona ohjeet, että miehet istuvat oikealle puolelle käytävää ja naiset vasemmalle puolelle. Kaikki eivät ohjeita kuulleet ja joku yritti istua väärälle puolelle, mutta välittömästi hänet ohjattiin oikeaan paikkaan. Emme ymmärtäneet mitään, sillä kaikki tapahtui fidzin kielellä, mutta musiikki oli hienoa kuultavaa, kun kuoro lauloi moniäänisesti. Tilaisuus ei kestänyt pitkään ja kun se päättyi, siirryimme kaikki ulos, missä paikalliset ja vieraat toivottivat toisilleen kädestä pitäen hyvää joulua.


Tällä kertaa aamuiset pilvet olivat haihtuneet ja aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta. Meidät ohjattiin varjoon odottamaan lounasta. Pienen odottelun jälkeen yksi kylän miehistä tuli kertomaan, että lounas on valmis kaivettavaksi esiin ja haluaisimme varmaankin nähdä, miten se tapahtuu. Niinpä siirryimme pienen kummun ääreen. Yksi mies alkoi lapioida varovasti maata kummulta. Hetken lapioinnin jälkeen hän kaivoi esiin pressun kulmat ja alkoi kuoria peitteitä kummulta. Lisää miehiä tuli auttamaan ja varovasti he poistivat peitteen toisensa jälkeen. Alimmat peitteet olivat selkeästi hyvin kuumia.


Viimeisenkin peitteen poistuttua alta paljastui paikallinen rosvopaisti, lovo. Maahan oli kaivettu kuoppa, jossa oli ollut tuli. Kuopan päällä oli ritilä, jonka päälle oli lastattu kypsymään valtavat määrät kassavaa, bataattia, taroa, kanaa ja ties mitä kaikkea siinä oli. Paljain käsin miehet alkoivat nostella syötäviä vateihin ja tarjottimelle. Kaikki oli tulikuumia, mutta sitkeästi miehet niitä nostelivat välillä sormiaan puhallellen.


Ruokailu tapahtui rakennuksessa, jonka lattialle oli levitetty kaislamattoja. Niiden päälle oli katettu lautasia ja vähitellen siihen alkoi ilmestyä ruokia. Naiset kuorivat ja pilkkoivat paistettuja juureksia ja vihanneksia. Meidät ohjattiin istumaan toiselle puolelle huonetta omaan "pöytäämme". Istuimme lattialla risti-istunnassa ja naiset alkoivat kantaa eteemme valmiita annoksia lautasilla. Annokset olivat valtavan suuria ja lisäksi "pöydässä" oli vielä muutakin syötävää. Lovo on paikallinen juhla-ateria, joten joulun kunniaksi pääsimme näkemään ja kokemaan, miten paikalliset juhlivat.


Jouluaterian jälkeen ajantajuni katosi totaalisesti. Olin sisäistänyt enemmän kuin hyvin, mikä on "Fiji time". Päivät kuluivat pääasiassa riippumatossa lukien ja kun tuli kuuma, mereen välillä pulahtaen. Poikkesimme Jackien kanssa vielä toisenkin kerran naapuriresortissa. Tällä kertaa minäkin lähdin ostosmielessä liikkeelle. Vaikka saaren vesi tuleekin lähteestä ja on juomakelpoista, muutaman päivän jälkeen se alkoi maistua niin pahalta, että en enää pystynyt juomaan sitä. Naqalian "baarista" pullotettu vesi oli päässyt loppumaan, joten ei auttanut muu kuin hakea juomavesi naapurista. Miten voikin vesi maistua hyvältä, kun se ei maistu miltään!

Useammin kuin kerran lueskelin kaikessa rauhassa riippumatossa, kun Aku (Naqalian kippari) tuli ilmoittamaan, että lounas on valmis. On se vaan niin mukava fiilis, kun voi astella valmiseen pöytään, jossa ruoka tulee lautasella eteen ja syötyäsi tyhjä lautanen katoaa edestä ilman omia toimenpiteitä. Vaikka samaan hengenvetoon täytyy kyllä todeta, että toisaalta myös kaipaan sitä, että voi itse valita, mitä syö ja kuinka paljon. Mutta aika aikaansa kutakin. Nyt nautitaan tästä ja kohta on taas erilainen tilanne. Pääasia, että ruokaa on tarjolla ja enimmäkseen se on ollut hyvää. Yhtenä päivänä puhuimme lounaalla, kuinka olemme nauttineet siitä, että olemme saaneet syödä paikallisia ruokia. Pizzaa ja pastaa kun saa ihan riittämiin kotonakin. Eiköhän vain samana iltana päivällisellä lautasella ollut sekä pizzaa että pastaa!!!

Kun olin todennut, että aamiaiset ovat melkoisen kakkupainotteisia ja vatsani ei todellakaan tykännyt tästä, kävin kokin juttusilla ja siitä lähtien sain joka aamu kananmunia kakkujen ja pannukakkujen tilalle. Vatsa kiitti ja olo oli huomattavasti parempi! :)


Paljoa täällä ei ole mitään muuta tekemistä, kuin mitä itse itselleen keksii. Snorklaamaan pääsee lähes päivittäin niin halutessaan ja muutaman kerran on tarjolla ollut myös haiden ruokkimisretki. Toki sellaiselle retkelle piti myös osallistua. Ajoimme veneellä hieman kauempana olevalle koralliriutalle, jossa oli muitakin veneitä jo parkissa. Snorklausvarusteissa hyppäsimme mereen ja lähestulkoon ensimmäinen mitä näin, oli valkotäplähai. Heti perään näin vielä toisenkin. Kun kaikki olivat päässeet veteen, suuntasimme yhdessä pienen matkan päähän, missä varsinainen haiden ruokinta tapahtui. Yhdellä paikallisella oli kädessään jotain syötävää haille. Kättään mies piti koko ajan veden pinnan yläpuolella. Miehen ympärillä parveili jatkuvasti 4 - 6 valkotäplähaita. Hait olivat kovasti kesyn oloisia, eivätkä välittäneet ihmisistä lainkaan. Päin vastoin, ne tulivat aivan viereen ja antoivat jopa koskettaa itseään. Tuntui aika hurjalta, kun olin paikallani ja metrinen hai ui suoraan kasvojani kohti. Näytti siltä, että sillä ei ole aikomustakaan muuttaa suuntaa. Olin jo ihan varma, että törmäämme hain kanssa yhteen, kun hai juuri ennen yhteentörmäystä sukelsi sen verran syvemmälle, että se ui alitseni. Tunsin sen kosketuksen rinnassani, kun se alitti minut.

Naqalian bureet

Joulun väenryntäyksen jälkeen Naqalia hiljeni jälleen viikonlopun aikana. Jackien ja minun lisäksi huoneemme jakoi lopulta vain yksi mies. Bureetkin tyhjenivät niin että vain kahdessa oli asukkaita. Jotekin tämä tuntui niin paljon paremmalta. Riippumatoissa oli aina tilaa ja huoneessa oli rauhallista. Yhtenä yönä, kun huoneessamme oli jo väki vähentynyt, enkä enää käyttänyt korvatulppia, heräsin keskellä yötä käydäkseni vessassa. Heti herättyäni tajusin huoneessa jotain outoa ääntä. Vähän niin kuin vettä olisi tippunut johonkin muoviseen astiaan. Jäin kuuntelemaan ääntä ja se vain jatkui. Kävin vessassa ja palasin sänkyyn ajatellen, että ääni olisi jo loppunut, mutta ei. Se vain jatkui, enkä saanut nukuttua. Niinpä otin taskulampun ja päätin selvittää, mistä ääni tulee. Kävelin ääntä kohti ja huomasin lattialla tyhjän vesipullon. Tai siis luulin sen olevan tyhjä, mutta kun valaisin sitä, näin pullon sisällä harmaata liikettä... Pullossa oli iso hiiri, joka jyrsi pullon suuta, ehkä päästäkseen ulos. Pullossa ei ollut korkkia. Nappasin pullon niin että hiiri putosi pullon pohjalle ja nakkasin pullon ovesta ulos. Palasin takaisin sänkyyn, mutta uni ei tahtonut tulla millään, kun koko ajan kuuntelin kaikkia mahdollisia ääniä odottaen, milloin hiiri tulee takaisin... Aamulla olin väsynyt, mutta onneksi riippumatossa on hyvä ottaa torkut lukemisen ja uimisen lomassa. :)


Kovasti haikein mielin hyvästelin maanantaina Naqalian väen ja suuntasin takaisin pääsaarelle, tuttuun ja turvalliseen Wailoaloa Beach Resorttiin pariksi yöksi. Sitten matka jatkuu pääsaaren etelärantaa pitkin kohti pääkaupunki Suvaa ja saaren itäpuolella sijaitsevia pieniä saaria. Vaikka Naqaliasta oli toisaalta niin  haikeaa lähteä, tuntuu hyvältä ajatella, että illalla pääsee oikeaan suihkuun ja vessankin voi vetää ilman, että ensin pitää hakea merestä vettä ja täyttää pytyn tankki.

1 kommentti:

  1. Tästä minä pidän!!!!! Oikea meininki!!!!! Riippumatosta paljon pisteitä <3

    VastaaPoista