Lentokenttämuodollisuudet veivät oman aikansa. Maahan saapuessa piti täyttää lappu, jossa kyseltiin Ebolamaissa vierailuista ja mahdollisista oireista sekä tullia varten toinen lappu, missä kysyttiin mm. onko käynyt metsässä tai maatilalla viimeisen kuukauden aikana, onko mukana urheilujalkineita tai ruokaa. Kentällä oli isot kyltit, joissa varotettiin ruuan tuomisesta maahan 10000 fidzin dollarin sakon uhalla. Tunnollisesti tyhjensin tavaroistani pähkinät, siemenet ja muut jämät, mitä en matkan varrella ollut ehtinyt syödä. Pienen pussillisen platanosipsejä söin pois siinä jonottaessa. Kentällä pääsi heti Fidzin tunnelmaan, kun vastassa oli kolmen miehen ryhmä, joka soitti ja lauloi paikallista musiikkia.
Kaikki muodollisuudet selvitettyäni ja matkatavarani saatuani kävelin paikkaan, missä Wailoaloa Beach resortin kuskin piti olla vastassa. Paikalla oli muutamia vastaanottajia nimikylttien kanssa, mutta omaa resorttiani ei näkynyt missään. Ystävällinen nainen kysyi, mikä resortti ja pyysi istumaan ja odottamaan. Lähes tunnin istuskelin ja odotin, kunnes lähes kaikki muut matkustajat olivat lähteneet. Menin katsomaan, löytäisinkö jostain jonkun paikan, mistä voisi soittaa resorttiin ja kysyä, onko kyyti tulossa. Tuo samainen nainen tuli taas luokseni ja ehdotti, että ottaisin taksin. Se kun ei maksaisi paljoa. Olin rättiväsynyt ja halusin päästä pian perille, joten otin taksin. Matkalla kuski opetti perusasioita Fidzistä. Sain oppitunnin tärkeimmistä sanoista ja tavoista. Erityisesti minulle kolahti se, kun kuski sanoi, että jos minulla on kello mukana, heitä se nyt repun pohjalle ja unohda sinne - nyt olet Fidzin ajassa ja täällä ei kelloa tunneta. Totesin, että ilmeisesti resortin väkikin elää niin Fidzin ajassa, että väki lentokentältä haetaan milloin haetaan...
Olin perillä resortissa vähän seitsemän jälkeen. Hieman mietin, saankohan vielä huonetta (tai siis vuodetta, jonka olin varannut neljän hengen huoneesta), mutta huoli osoittautui turhaksi. Pääsin saman tien huoneeseeni enkä yhtään ollut pahoillani, kun mies, joka kantoi rinkkani ja näytti huoneeni sanoi, että ole hyvä, kaikki neljä vuodetta ovat sinun. :D Maksoin huoneestani viideksi yöksi 86 dollaria eli vajaat 35 euroa. Hintaan sisältyy myös aamiainen, jonka sain syödä myös tuloaamuna ilman lisämaksua. Söin aamiaisen ja päätin ottaa pienet torkut. Laitoin kellon herättämään puolen päivän aikaan, etten nukkuisi koko päivää ja saisi rytmiä ihan sekaisin.
Herättyäni lähdin selvittämään, mistä saisin juomavettä. Resortin baarissa 1,5 litran vesipullo maksoi 4 dollaria (n.1,6€), joten päätin lähteä etsimään edullisempaa vettä. Matkaa Nadin kaupunkiin resortistani on reilut kolme kilometriä. Tässä kuumuudessa matkan mielellään kulkee jotenkin muuten kuin kävellen. Respasta kerrottiin, että bussi kulkee puolen tunnin välein. Menin siis tien varteen odottamaan bussia, jonka olisi pitänyt tulla pian. Siinä seisoskellessani resortin puutarhurimies tuli luokseni ja kysyi, odotanko bussia. Vastasin myöntävästi ja mies sanoi bussin menneen jo ja seuraava tulisi puolentoista tunnin päästä! Totesin, että taidanpa sittenkin lähteä kävellen. Mies sanoi, että todennäköisesti joku tarjoaa kyllä kyytiä minulle. Niinpä lähdin kävelemään, enkä ehtinyt montaa askelta ottaa, kun viereeni pysähtyi autovuokraamon auto ja mies autossa kysyi, minne olen menossa. Sain kyydin kaupunkiin ja matkalla mies tarjosi kovasti erilaisia majoitusvaihtoehtoja eripuolelta saarta. Pyysin käyntikortin, jotta voisin tutustua tarjolla oleviin vaihtoehtoihin ja jäin kyydistä. Sain autovuokraamon käyntikortin! Ensimmäinen matkani resortista kylille ei maksanu mitään.
Mies jätti minut linja-autoaseman liepeille, niin näin, mistä pääsen takaisin bussilla. Lähdin kävelemään pääkatua kohti ja hyvin pian minut pysäytti mies, joka alkoi jututtaa minua. Mistä olen, milloin olen tullut, miten kauan aion olla Fidzillä jne... Mies myös näytti tien toisella puolella olevaa matkamuistomyymälää ja kertoi, että siellä myydään aitoja Fidziläisissä kylissä tehtyjä tuotteita ja kaikki rahat menevät kyliin kun taas muissa pääkadun varrella olevissa myymälöissä myydään Kiinasta tuotua krääsää. Mies pyysi minua tutustumaan myymäläänsä. Sanoin tulevani mielelläni hieman myöhemmin ja jatkoin matkaani. Oli jo nälkä, joten pysähdyin intialaiseen ravintolaan syömään. Fidzillä on valtavat määrät intialaisia, jotka pyörittävät monenlaista bisnestä Nadissa. Ruoka oli ainakin ihan tyypillistä intialaista, vaikkakaan ei mitään parasta saamaani.
Syötyäni palasin kadulle, jossa tuo mainitsemani mies oli taas vastassa. Nyt lähdin hänen mukaansa katsomaan, mitä heidän kaupassaan oli. Minut pyydettiin sisälle, mutta lähes välittömästi sanottiin, että he haluavat toivottaa minut tervetulleeksi Fidziläisellä tavalla. Minua pyydettiin riisumaan kengät ja istumaan kaislamatolle. Myyjämies ja tuo toinen mies istuivat seuraani. He esittelivät minulle kavajuuren ja siitä tehtyä jauhetta. Sitten sain nähdä, miten jauheesta tehtiin juomaa laittamalla jauhetta pussiin, jota sitten huljutettiin kavakulhossa olevassa vedessä. Vesi muuttui ihan kuraveden väriseksi. Minulle opetettiin aito kava-rituaali taputuksineen ja kerrottiin taputusten merkitys. Yksi taputus merkitsi "Bula" eli se on Fidziläinen tervehdys. Kolme taputusta puolestaan "Vinaka vaka levu" eli kiitos paljon. Yhdessä miesten kanssa sitten juotiin kavaa kookoksen kuoresta. Näin olin tullut virallisesti toivotetuksi tervetulleeksi Fidzille!
Kavan valmistamista.
Näin kaupassa jonkun esineen, mihin oli kaiverrettu tuo minulle niin hyvin kolahtanut teksti "I'm on Fiji time". Esine oli kuitenkin aivan liian suuri ja kallis minulle, joten kysyin, olisiko heillä mitään pienempää tuolla tekstillä. Ei ollut, mutta minulle näytettiin kauniin tummasta puusta tehty simpukka, johon tekstin voisi kaivertaa. Kysyin hintaa, joksi sanottiin 70 dollaria (28 €). Totesin hinnan olevan aivan liikaa minun budjettiini ja niinpä myyjä kysyi, mitä voisin maksaa. Mietin hetken ja sanoin, että voisin maksaa siitä 30 dollaria. Myyjä pyysi 40 ja annoin vielä vastatarjouksen 35, johon myyjä suostui. Myyjä otti työkalun käteensä ja alkoi kaivertaa. Hieman jännitti, miltä lopputulos tulisi näyttämään, mutta kun näin sen, olin todella tyytyväinen! Tämän muiston kannan mielelläni mukana vaikka koko loppumatkan!
Tyytyväinen myyjä ja kaivertaja.
Olin sen verran väsynyt matkan jäljiltä, että en tällä kertaa halunnut jäädä tutustumaan kaupunkiin sen enempää. Kysyin, mistä löytäisin supermarketin, mistä saisin vettä ja pientä välipalaa. Minut kadulta bongannut mies lähti näyttämään minulle, mistä supermarketit löytyy ja matkalla vielä tarjoutui lähtemään oppaaksi orkideapuutarhaan, joka sijaitsee lähellä kylää, mistä hän on kotoisin. Kiitin tarjouksesta, mutta kerroin olevani niin väsynyt, että ainakaan tänään en sinne jaksaisi lähteä. Ehkä joku toinen päivä. Jälkeenpäin vähän jäi harmittamaan, kun hoksannut kysyä, kuinka paljon hän haluaisi rahaa, jos lähtisi oppaakseni.
Hain marketista vedet ja muut haluamani ostokset ja kävin vielä torilta hakemassa vähän hedelmiä. Sitten lähdin etsimään, mistä ja milloin bussi Wailoaloa beachille lähtee. Bussi seisoikin juuri laiturissa joten ajoitukseni oli täydellinen. Matka maksoi 1 dollarin, eli 40 senttiä. Paikallisbussit ovat vanhoja, ikkunattomia busseja, joihin sateen sattuessa voi ikkunareikiin laskea kanvaasit, jotka muuten ovat ylös käärittyinä. Kun bussi lähti ja pääsi ensimmäiseen risteykseen, se sammui siihen. Kuski ei meinannut saada bussia millään uudelleen käyntiin. Lopulta hän onnistui, mutta seuraava ongelma oli vaihteen saaminen päälle. Pitkän yrittämisen jälkeen vaihde lopulta löytyi ja pääsimme jatkamaan matkaa. Pysähdyimme pääkadun pysäkiltä ottamaan lisää ihmisiä kyytiin ja nyt kuski ei enää onnistunut saamaan vaihdetta päälle. Matkustajien joukosta hyppäsi yksi mies auttamaan ja lopulta tuo mies istui kuskin paikalle ja niin meillä vaihtui kuski. Päättelin, että ensimmäinen kuski oli varmaankin uusi kuski, joka vasta harjoitteli ja tuo toinen mies oli varmistamassa, että homma sujuu.
Bussi ajoi hieman eri reittiä takaisin päin, kuin mitä toiseen suuntaan. Käännyimme päätieltä pois jo aikaisemmin ja päädyimme rannalle. Katsoin, että tie loppuu siihen ja ajattelin bussin kääntyvän takaisin, mutta ei. Matka jatkui rantaa pitkin ajaen muutaman sata metriä ja sitten takaisin seuraavalle tielle! Aloin katselemaan, miten bussin soittokello toimii, että saan pysäytettyä bussin resortin kohdalla. Bussin etuosassa molemmilla puolilla oli fillarin soittokellolta näyttävä kello, josta lähti naru bussin takaosaan. Kun halusi pysäyttää bussin, piti vain vetää narusta, jolloin kello kilahti ja kuski tiesi pysähtyä.
Olin melkoisen hikinen reissun jäljiltä, joten halusin käydä vilvoittelemassa resortin uima-altaassa. Vaihdoin uikkarit päälle ja menin altaalle. Otin ensin suihkun altaan reunalla. Suihku oli ainakin virkistävä! Kun pulahdin altaaseen totesin, että nyt ollaankin sitten näköjään oikeasti lämpimässä ja kesässä (toisin kuin Dominikaanisessa, jossa oli talvi - vieläpä se kylmin talvi miesmuistiin). Altaan vesi oli kuin lämmintä linnunmaitoa. Mutta kivahan siellä oli silti lillua!
Tämä resortti sijaitsee aivan lentokentän kupeessa. Huoneeni takaikkunasta voin katsella laskevia ja nousevia koneita. Kentän piikkilanka-aitaan on ikkunasta matkaa alle kolme metriä. Onneksi kenttä ei ole erityisen vilkkaasti liikennöity ja lennot loppuvat yöksi kokonaan. Tosin aamulla ensimmäiset koneet saapuvat jo viiden aikaan, mutta saapuvat koneet eivät aiheuta niin paljon melua kuin lähtevät. Toisaalta tuohon meluun tottui nopeasti, enkä ole käyttänyt edes korvatulppia öisin. Vaikka kuvittelin, ettäl olin saanut huoneen ihan vain itselleni, ei se ihan pitänyt paikkaansa. Ensimmäisenä iltana kylpyhuoneeseen mennessäni kohtasin nimittäin suurimman ikinä nähneeni torakan! Siinä se katseli minua keskellä lattiaa. Peräännyin välittömästi hiomaan sotasuunnitelmaa. Otin sandaalin aseeksi ja palasin kylppäriin. Ensimmäisen taistelun voitti torakka, joka pakeni jonnekin pytyn taakse piiloon. Minäkin vetäydyin hetkeksi ja kun palasin kylppäriin, torakka killitti minua lavuaarin reunalta. Toisen taistelun seurauksena torakka makasi ketarat oikosenaan kylppärin lattilla saatuaan sandaalista mojovan iskun. Rutistin otuksen vessapaperin sisään ja huuhdoin pöntöstä alas toivoen, että sillä ei olisi kovin suurta kaverilaumaa lymyilemässä jossakin rakosissa.
Torstaina lähdin tutustumaan lähirantaan. Vedin bikinit mekon alle ja kävelin rannalle. Ranta ei näyttänyt mitenkään hurjan houkuttelevalta. Hiekka oli melko tummaa ja vesikin oli tummaa. Kävelin rannalle toisten resorttien ohi. Olin katsonut netistä noitakin, kun olin majoitustani valinnut. Kuin näin nuo toiset paikat, olin tyytyväinen valintaani, vaikka osa muista sijaitsikin aivan rannalla. Rannalla heitin mekon ja sandaalit kassiin ja lähdin kävelemään rantaa pitkin takaisin päin. Ensin kävelin hiekalla, mutta jossain vaiheessa siiryin kahlaamaan rantaveteen. Vesi oli käsittämättömän lämmintä!!! Karibian vedet olivat tämän rinnalla aika vilpoisia, vaikka sielläkin vesi tuntui muka lämpimältä. Onneksi reissuni meni näin päin.
Ranta oli jokseenkin tyhjä. Vain noiden muutaman resortin edustalla oli jokunen ihminen, mutta muuten sain kävellä sielläl lähes yksin. Vasta rannan toisessa päässä, missä on jonkinlainen yleinen ranta. oli paikallisia perheitä picnikillä palmujen alla ja rantavesi kuhisi lapsia. Vähän ennen yleisen rannan alkua löysin mukavan varjopaikan palmun alta ja ajattelin levittää siihen pyyhkeeni ja jäädä lukemaan. Kun otin pyyhkeen kassista ja aloin levittää sitä, tuuli meinasi viedä koko pyyhkeen. Sain sen kuitenkin levitettyä hiekalle, mutta tajusin välittömästi, että makoilu hiekalla olisi mahdotonta. Tuuli lennätti kevyttä hiekkaa maata pitkin sellaisia määriä, että olin hetkessä hiekkakuorrutettu. Niinpä otin käyttöön B-suunnitelman ja levitin pyyhkeen aivan palmun juurelle, jossa oli vähän niinkuin jakkara. Siinä oli hyvä istua ja lukea. Tietysti kävin myös meressä nauttimassa tuosta uskomattoman lämpimästä vedestä. Täällä ei aallotkaan haitanneet rentoa lillumista.
Jonkin aikaa luettuani huomasin, että taakseni parkkeerasi auto. Kukaan ei tullut autosta ulos. Jatkoin lukemista ja jossain vaiheessa autosta nousi mies, joka tuli luokseni. Hänellä oli kädessään ravintolan take away ruokapakkaus, jota hän tarjosi minulle sanoen, että siinä on lounas fidziläiseen tapaan. Olin kovasti yllättynyt moisesta tarjouksesta, mutta kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti, kun en halunnut alkaa selvittämään, pystynkö syömään tarjottua ruokaa. Mies hyväksyi vastaukseni ja toivotti hyvää päivän jatkoa. Jatkoin lukemista. Auto lähti ja hetken päästä kohdallani pysähtyi nuori mies, joka alkoi jutella. Hän halusi jäädä seuraani ja annoin miehen jäädä. Hyvin pian selvisi, että nuori mies etsi vaimoa itselleen :) Hän olisi kovasti halunnut minut vaimokseen, vaikka totesinkin, että voisin lähestulkoon olla hänen äiti. Onneksi nämä täkäläiset onnenetsijät ovat ystävällisiä eivätkä millään tapaa tunkeilevia.
Pääsin eroon seuralaisestani, kun päätin palata resorttiin. Hän olisi kyllä halunnut tulla mukaan, mutta sanoin, että se ei ole hyvä idea. Vietin lopun päivää altaalla jatkaen lukemisa ja vähän väliä altaaseen pulahtaen. Vaikka vesi itsessään ei vilvoita, kun nousee märkänä altaasta ja menee varjoon lukemaan, on hetken aikaa mukavan raikas olo.
Resortissa on ravintola, jossa olen iltaisin syönyt päivällistä. Ensimmäisenä iltana sain eteeni laminoidun, kaksipuoleisen ruokalistan. Pian ilmeni, että kaikkia ruokia ei ollut saatavilla. Tilasin turskaa perunamuusilla ja coleslaw-salaatilla. Kala oli hyvää, mutta muusi ei ihan vetänyt vertoja kotimuusille. Ei se silti pahaa onneksi ollut. Toisena iltana sain eteeni erinäköisen ruokalistan. Tilasin Grillattuja vihanneksia taro-kakun kera. Tarjoilija pahoitteli, että taro-kakkua ei ole. Pyysin sen tilalle kassava-shipsejä. Kun sain annokseni, siinä oli ranskalaisia perunoita ja tarjoilija sanoi, että kassava oli loppu...
Aamianen ravintolassa on vaihdellut vähän päivittäin. Yleensä tarjolla on aina ollut kahvia/teetä, paahtoleipää, mehua ja hedelmiä. Ananakset ovat olleet taivaallisen hyviä ja jopa papaijakin on ollut hyvää. Joinain aamuina on ollut myös makeaa kaurapuuroa ja keittiöstä saa aina jotain "lämmintä" aamiaista. Annoksessa voi olla papuja, munakokkelia, makkaraa, ranskalaisia paahtoleipiä, pannukakkua ja jotain kakkupaloja. Itse voi aina valita, mitä sinä aamuna tarjolla olevista haluaa vai ottaako koko satsin. Yhtenä aamuna tarjolla ei ollut oikein mitään, mitä olisin halunnut. Kysyin, eikö ole kananmunia. Ei kuulemma ollut. Kun sain lautaseni, siinä oli paistettu kananmuna ja tarjoilija hymyili leveästi kertoen, että tänään on onnenpäiväni - kokki oli paistanut minulle munan.
Perjantaina suuntasin jälleen Nadiin vesiostoksille ja muutenkin kaupunkiin tutustumaan. Nyt oli paremmin perillä bussin aikatauluista ja pääsin bussilla perille. Jäin kyydistä pääkadun alussa ja lähdin kävelemään bussiasemaa kohti. Heti ensimmäisessä kadunkulmauksessa huomasin kampaamon. Hiukseni kaipasivat leikkausta, joten astuin sisään ja kuulin, että kympillä saa leikkauksen. Pian nuori mies hääri saksien kanssa pääni kimpussa ja hiuksia putoili lattialle. Ei siinä paljoa kyselty, mitä haluan. Olin lopputulokseen muuten hyvin tyytyväinen, mutta vasta myöhemmin huomasin, että niska oli jäänyt turhan pitkäksi. Täällä ei lopputulosta näytetty peruutuspeilistä, joten en paikan päällä nähnyt, miltä niska näytti.
Aikani kaupungilla seikkailtuani ostin vedet ja sunntasin bussille, joka tulikin pian. Päivä oli melko pilvinen ja välillä satoikin vähän, mutta lämmintä silti riitti. Vein ostokset huoneeseen, vaihdoin bikinit päälle ja lähdin altaalle. Suiihkuun mennessäni huomasin, että altaassa oli yksi valkoihoinen pariskunta. Pari oli aivan altaaseen vievien rappujen vieressä, joten en voinut olla kuulematta heidän keskusteluaan - suomeksi! Laskeuduin altaaseen ja totesin, että täällähän kuulee kovin eksoottista kieltä :) Siitä se juttu sitten lähti ja yksi kolme tuntia altaassa lilluen ja jutustellen vierähti aivan huomaamatta. Kyllä oli mukava tavata mukavia maanmiehiä ja saada vaihtaa reissukuulumisia ja muutenkin saada puhua vaihteeksi suomea. Ulla ja Marko olivat reissanneet Etelä-Amerikan halki ennen Tyynenmeren saarille tuloaan. Jatkoimme juttua vielä illallisenkin jälkeen ja hyvillä mielin lähdin lopulta nukkumaan paljon myöhemmin kuin tavallisesti.
Hauska toi bussin "nappi" 😂
VastaaPoista