Perjantaina oli aika taas vaihtaa maisemaa. Lovina ja Balin pohjoisrannikko sai jäädä, kun suuntasin takaisin lähemmäs lentokenttää maanantain lentoa varten. Tarkoitus oli myös käyttää viimeinen mahdollisuus hyväksi ja etsiä paikallinen adventtikirkko. Yhtään kertaa kun en Balilla ollut vielä kirkkoon päässyt. Olin ollut sellaisissa paikoissa, missä kirkkoa ei ollut ja Nyepinä ei saanut lähteä hotellilta liikkeelle.
Matka Kutalle (tai oikeastaan Tubaniin) sujui mukavasti pikkubussilla. Taas ylitettiin vuoret matelemalla, mutta varsinainen matelu oli silti vastassa vasta kun päästiin lähemmäs Kutaa. Liikennekulttuuri ja ruuhkat on melkoisia. Onneksi ei ollut kiire minnekään, joten istuin ihan rauhassa odottamassa, minne bussi oikeastaan Kutalla ajaa. Sen viimeinen pysäkki oli lentokentällä, joten tiesin pääseväni bussilla aika lähelle omaa hotelliani. Olin varannut hotellin tällä kertaa läheltä lentokenttää ja kauempaa Kutan vilinästä. Kuski ajoi Kutan keskustaan ja kuvitteli minun(kin) jäävän siinä. Näytin hänelle hotellini osoitteen ja pyysin, että hän jättäisi sen lähelle. Kuskilla ei ollut hajuakaan, missä hotellini sijaitsi. Onneksi oli taas geokartta, josta seurasin tarkasti, milloin olimme sellaisessa kohdassa, että voisin hypätä kyydistä. Matka päätieltä hotelille oli monen mutkan takana, mutta gepsin kanssa se ei ollut mikään ongelma.
Oikeassa kohdassa jäin kyydistä ja bussin ovella oli heti vastassa mies kyselemässä, minne olen menossa. Näytin hänelle osoitteen ja hän neuvoi aivan eri suuntaan kuin gps. Mies vielä kysyi joltain toiseltakin ja molemmat näyttivät väärää suuntaa. He olivat kuitenkin niin vakuuttavia, että päätin uskoa heitä ja käydä ainakin katsomassa. Lähdin kävelemään miesten näyttämään suuntaan, mutta haluamani nimistä katua ei tullut vastaan. Niinpä palasin alkuperäiseen suunnitelmaani, nyt pienen mutkan tehneenä. Jouduin kävelemään melkoisen labyrintin läpi. Linnuntietä matka olisi ollut hyvin lyhyt, mutta Bali on muurien saari, joten moni tie päättyi muuriin, joka piti kiertää. Vihdoin hikeä valuen pääsin haluamani kadun alkuun. Enää piti löytää oikea numero. Balilla kaikkia pikkukujia ei ole nimetty erikseen, vaan ne ovat yksinkertaisesti numeroituja kujia pääkadun nimen mukaan. Siiinä kadun alussa varmistin vielä paikallisilta, että olenhan varmasti oikealla kadulla. Kyllä olin, mutta kukaan ei tiennyt missä hotellini on. Siihen osasin varautuakin, sillä hotelli on suhteellisen uusi ja Booking.comin kommenteissa sanottiin, että taksitkaan eivät aina löydä perille.
Tämäkin katu osoittautui labyrintiksi. Se ei suinkaan ollut suora katu, vaan teki monta mutkaa ja risteystä ja missään risteyksessä ei jatkossa näkynyt kadunnimiä. Niinpä jatkoin kyselemällä eteenpäin. Lopulta kohdalle sattui erittäin ystävällinen nuori mies, joka otti oikein asiakseen auttaa minut perille. Hänkään ei tiennyt, missä hotelli oli, mutta hän kyseli monelta ja lopulta pysäytti yhden kuorma-auton ja kysyi, tiesikö kuski, missä hotelli on. Ilmeisesti kuskilla oli ainakin jotain hajua sen sijainnista osoitteen perusteella, sillä tämä nuori mies hyppäsi kuorma-auton kyytiin ja pyysi minut mukaan. Heitin rinkan ja repun miehelle ja kipusin kyytiin. Nyt kujien numerot alkoivat muuttua oikeanlaisiksi ja tulihan se neljäs kujakin lopulta vastaan. Ja kujan alussa komeili hotellini pieni kyltti. Kuski pysäytti ja hyppäsin kyydistä. Olin kovasti kiitollinen, sillä aurinko paahtoi taas pilvettömältä taivaalta ja rinkan kantaminen oli ollut tosi hikistä puuhaa. Kun sain huoneeni (tai oikeastaan sviittini... Olin varannut sviitin noin 10€/yö), kaivoin saman tien bikinit esiin ja lähdin vilvoittautumaan hotellin uima-altaalle. Hotelli oli pieni ja niin oli sen pihakin. Uima-allas täytti käytännössä koko muurien ympäröimän pihan.
Vilvoittelun jälkeen lähdin tutustumaan ympäristöön. Onneksi oli se gps, koska muuten en varmaan olisi ikinä löytänyt takaisin hotellille! Sellaisessa sokkelossa se oli! Lähdin suuntaamaan gps:n avulla rantaa kohti haaveena löytää ruokaa ja joku geokätkö. Tarjolla oli vielä seitsemän kätköä, jotka ajattelin näiden muutaman päivän aikana käydä etsimässä. Tällä ensimmäisellä reissulla ajattelin hakea kolme lähintä ja sunnuntaina loput. Vaan toisin kävi... Ensimmäisen kätkön löysin helposti yhden pienen hotellin alueelta ystävällisen henkilökunnan sivusta seuratessa. Kun olin kätkön löytänyt, henkilökunta tarjosi minulle pari pientä vesipulloa. Oikein mukava piristys kuumaan päivään! Toinen kätkö olikin jo rannalla, lähellä lentokenttää. Paikalta pystyi seuraamaan, kun koneita nousi ja laski.
Kätköilykierros jatkui rantaa pitkin kävellen. Maisemat oli hienot ja tällä kohtaa rannalla oli hienoja hotelleja upeine piha-alueineen ja uima-altaineen. Yhden hotellin pihalle oltiin parhaillaan tekemässä hääpaikkaa. Puutarhaan ja altaan äärelle oli katettu pöydät ja altaaseen oltiin parhaillaan laskemassa kelluvia kynttilöitä ja kukkia.
Kolmen kätkön jälkeen totesin, että loputkin ovat niin lähellä, että haenpa nekin. Tosin se lounas oli vielä syömättä, joten pysähdyin yhteen rantaravintolaan varjoon istuskelemaan ja lounastamaan. Maiittavan tomaattikeiton jälkeen jatkoin kätköilyä. Yksi kätkö sijaitsi pienellä kivikko"saarella" rannan tuntumassa. Saarelle pääsi kahlaamalla matalan vuoroveden aikaan. Kätkökuvauksen ja loggausten mukaan saarella on käärmeitä ja kätkö on kiven kolossa. Koska käärmeet ei todellakaan houkutelleet, päätin suosiolla jättää tämän kätkön väliin. Lähestyessäni saarta näin siellä olevan kaksi miestä. Pian he kuitenkin lähtivät kahlaamaan takaisin rantaan ja jatkoivat matkaansa samaan suuntaan kuin minä. Toisella miehellä oli kädessään ihan gps:ltä näyttävä laite ja mietinkin, kävivätköhän he etsimässä saaren kätkön. Kävelin miesten perässä ja kun lähestyimme seuraavaa kätköä, miehet suunnistivat määrätietoisesti sitä kohti. Nollapisteessä he vilkaisivat ympärilleen ja siinä vaiheessa minä totesin, että ollaanpa näköjään samalla asialla. Yhdessä etsimme kätkön ja vielä kaksi seuraavaakin kätköä. Toinen miehistä oli saksalainen ja hänellä oli mukanaan paikallinen mies, joka oli hänen vaimonsa veli.
Kätköjen jälkeen suunnistin kaupan kautta takaisin hotelliin. Siis todellakin suunnistin! Mitenköhän kukaan turisti löytää hotellia ilman kunnon karttaa (joita alueesta ei juurikaan ollut tarjolla) tai gps:ssää... Ajattelin pienen huilimisen jälkeen lähteä toiseen suuntaan hotellilta etsimään päivällispaikkaa. Vaan ei ollut sekään helppoa. Siinä suunnassa ei ollut sentään niin sokkeloista ja pääkatu tuli pian vastaan. Totesinpa siinä pääkadulle päästyäni, että ne paikalliset, jotka neuvoivat minulle reittiä hotellilleni aikaisemmin, olivat sittenkin oikeassa... Minun karttani vaan ei kertonut, että katu oli vielä siinäkin kohdassa saman niminen.
Ravintolat tuntuivat olevan vähissä. Niinpä istahdin ihan hotellini lähellä olevaan paikalliseen Warungiin syömään Nasi Gorengin (paistettua riisiä). Hinta oli halpa ja nainen sanoikin, että paikallisten hinta. Söinpä siinä vielä seuraavana aamuna aamiaiseksi munakkaan ja illalla paistettua riisinuudelia.
Aamulla piti sitten keksiä, miten mennä kirkkoon. Ihan lähellä ei kirkkoa ollut. Lähin olisi ollut noin 7 km päässä, mutta 13 km päässä Denpasarissa oli kirkko, mikä oli kaksikielinen (bahasa ja englanti), eli sinne halusin, jotta jotain ymmärtäisinkin. Kysyin hotellilta, miten pääsisin perille. Taksi olisi kuulemma ainoa järkevä vaihtoehto. Niinpä pyysin respaa tilaamaan minulle taksin. 13 km matka kesti puoli tuntia... Että sellainen liikenne Balilla. Hintaa taksimatkalle tuli noin seitsemän euroa.
Kirkolla oli vastassa perinteiset systeemit. Ovella useampi ihminen tervehti ja toivotti tervetulleeksi. Minua pyydettiin kirjoittamaan nimeni ja kotipaikkani vieraskirjaan, josta se myöhemmin jumiksessa luettiin seurakunnalle, kun vieraat esiteltiin ja toivotettiin tervetulleiksi koko seurakunnan voimin. Eräs nainen ohjasi minut penkkiin istumaan vanhemman pariskunnan viereen. Tervehdimme toisiamme ja he kysyivät, mistä minä olen. Kun kerroin olevani Suomesta, he ihastuivat kovasti ja alkoivat kysellä, tunnenko Simo-pastorin ja Tiinan, joka oli aikaisemmin Balilla orpokodissa töissä. Kerroin tuntevani ja he olivat kovasti iloisia. Vähän myöhemmin rouva (joka oli Yuki, japanilainen) otatti kuvan meistä yhdessä ja lähetti sen saman tien somessa Simolle ja Tiinalle. Hauskaa, kun tapaa toisella puolen maailmaa ihmisiä, joiden kanssa on yhteisiä tuttuja! Vähän myöhemmin toiselle puolelle viereeni istui paikallinen nainen Endang, joka niin ikään kyseli Tiinan perään.
Jumiksen jälkeen seurakunta jäi yhteiselle lounaalle, joka oli nyyttikestisysteemillä. Vieraat tietysti kutsuttiin mukaan. Oli siinä taas herkkua jos jonkinlaista! Tällä kertaa aikaisemmista kokemuksista viisastuneena otin hyvin pieniä määriä kutakin siltä varalta, että joku sattuisi olemaan minulle liian tulista. Aika hyvin onnistuin kyllä valikoimaan lautaselleni ei niin tulisia ruokia. Vaiin yksi banaanin lehden sisässä valmistettu tofu oli niin tulista, että en yksinkertaisesti kyennyt sitä syömääån.
Nyyttäreiden jälkeen Endang soitti minulle taksin, jolla pääsin takaisin Tubaniin. Paluumatkan kuski ajoi eri reittiä ja yhdessä kohdassa kuski kysyi, mennäänkö normitietä vai maksanko tietullin oikotielle. Mentiin normitietä. Tämä reitti oli jonkun verran pidempi kuin aamun reitti ja aikaakin kului enemmän. Hintaa ei silti tullut kuin euron verran enemmän.
Sunnuntain käytin ihan vaan chillailuun. Kävelin kylillä katsellen, vieläkö matkaan tarttuisi jotain mielenkiintoista. Kävin tutustumassa pariin isoon ostoskeskukseen, mutta niistä ei löytynyt mitään, mikä olisi herättänyt ostohalut. Eikä rinkkaan välittänyt ottaa enää yhtään lisää painoa.
Maanantaina oli aika jättää Bali taakse ja jatkaa matkaa Singaporeen. AirAsian halpalennot ovat oikeasti halpoja! Neljällä kympillä lensin Balilta Singaporeen matkatavaroineni. Palvelu pelaa hienosti ja olen ollut kaikin puolin tyytyväinen yhtiöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti