Perth

Tigerairin kone laskeutui Perthin kotimaan lentokentälle reippaasti etuajassa. Olin sopinut majoittajani kanssa, että hän tulee minua vastaa lentokentälle. Siihen aikaan illasta kun bussit eivät enää kulkeneet ja hän lupasi edullisemman kyydin mitä taksi olisi maksanut. Muutenkin tuntui mukavalta ajatukselta, että ei tarvitse lähteä keskellä yötä vieraassa kaupungissa etsimään vierasta osoitetta. Kotimaan lennolla kun oltiin, terminaalissa ei ollut mitään muodollisuuksia. Portilta käveltiin suoraan karusellille matkatavaroita odottamaan. Siinä vaiheessa arvasin jo, että joudun hetken kyytiäni odottamaan. Matkatavaratkin tulivat tosi nopeasti. Onneksi terminaalissa oli ilmainen wifi ja sain päähäni käyttää odotteluajan netissä surffailuun ja sähköpostien tarkistamiseen. Olinkin saanut juuri majoittajaltani viestin, missä hän kyseli, olenko jo kentällä. Hän oli matkalla ja sanoi olevansa noin 10 minuutin päästä perillä. Jossakin vaiheessa siirryin ulos kamppeineni odottamaan kyytiäni. Yritin kovasti seurata paikalle ilmestyviä ihmisiä, näyttäisikö joku yhtään samalta, mitä olin valokuvassa majottajani nähnyt. Kuvassa oli kiinalaisilta näyttävät mies ja nainen ja oletin koko ajan olleeni yhteydessä tuon naisen (Ma) kanssa. Siksipä olikin aika hämmästynyt, kun paikalle ilmestyi lopulta nuori mies - se joka kuvassakin oli. Hyppäsin kyytiin ja lähdimme ajamaan Man asunnolle, josta olin varannut vuoteen olohuoneesta. Matkalla selvisi, että Ma on Hongkongista ja opiskelee Perthissä. Hänellä on neljän makuuhuoneen asunto, joista yhdessä hän itse toisinaan asuu ja muita vuokraa. Lisäksi vuokrattavana on se sänky olohuoneessa ja toinen sänky yläkerran aulassa. Taloon oli minun lisäkseni majoittunut virolainen mies, Michael, norjalais-australialainen nainen Michelle ja syyrialainen Diap. Kaikki talon asukkaat on oikein mukavia.

Perthin "kotini" vasemmalla

Kun pääsimme perille lähempänä puolta yötä, Ma (jota kaikki kutsuvat Alexiksi) esitteli pikaisesti talon, antoi minulle avaimen ja wifin salasanan ja jätti minut olohuoneeseen majoittumaan. Olohuone on itseasiassa osa tupakeittiötä. Huoneessa oli jonkun tavaroita ja vaatteita levällään. Latttiakin oli jokseenkin likainen. Nurkassa on sänky, joka on sermillä osittain eristetty muusta tilasta. Sängyssä oli aluslakana, joka näytti jo jonkun nukkumalta ja tyyny, jossa oli tyynyliina (se vaikutti olevan pesun jäljiltä). Lisäksi sängyllä oli täkki ilman pussilakanaa. Olin liian väsynyt ja ehkä hieman hämillänikin tilanteesta ja en tullut kysyneeksi lakanoista ennen kuin oli jo myöhäistä. Koska huoneessa oli lämmin, totesin, että en tarvitse täkkiä vaan otin oman ison huivin peitokseni. Seuraavana päivänä ajattelin kysyä puhdasta aluslakanaa.

Aamulla tajusin hämärästi unen läpi jonkun käyvän keittiössä puuhailemassa. En antanut sen häiritä, vaan jatkoin uniani. Väsymys oli aika rajua, sillä olihan Sydneyn ja Perthin välillä kolmen tunnin aikaero. Sydneyn aikaa kello oli yli kolme yöllä, kun olin päässyt nukkumaan. Kun vihdoin olin nukkunut tarpeeksi, lähdin etsimään suihkua yläkerrasta. Se oli varattu. Palasin takaisin alakertaan etsimään vaatteet valmiiksi suihkun vapautumista odottaessani. Kun suihku vapautui, pääsin nauttimaan ihanan virkistävästä lämpimästä suihkusta ja sain huuhtoa matkan pölyt pois. Suihkun jälkeen lähdin käymään lähikaupassa, jonne matkaa oli vain parisataa metriä. Piti saada aamiaistarvikkeita. Ostin hedelmiä, maissikakkuja, pähkinävoita, tuoremehua ja juustoa. Aamiaisen syötyäni päätin lähteä tutustumaan kaupunkiin. Majapaikkani sijaitsee lähellä Curtin yliopistoa, joten täältä on erittäin hyvät bussiyhteydet joka suuntaan. Kävelin pysäkille ja pian istuinkin jo bussissa matkalla keskustaan. Bussimatka maksoi 2,90 dollaria, eli reilusti vähemmän kuin jopa lyhyempi matka Caloudrassa oli maksanut. Muutenkin Perthin julkinen liikenne on hyvin toimiva ja netissä pystyy suunnittelemaan matkansa antamalla lähtö- ja saapumispisteet ja ohjelma kertoo tarkasti miten perille pääsee. Tätä ohjelmaa olen ahkerasti täällä käyttänyt, kun joka päivä olen bussilla jonnekin päin reissannut.

Perthin kaupungin keskusta on suhteellisen pieni, kun kyseessä on kuitenkin miljoonakaupunki. Käpöttelin pitkin ydinkeskustan katuja ilman sen kummempaa päämäärää. Yhden geokätkön loggasin kauniin kirkon kupeesta. Kirkko oli auki, joten poikkesin sisällekin hetkeksi hengähtämään. Aikani kaupungilla pyörittyäni etsin paikan, mistä sain lounasta. Löysin foodcourtin, missä oli yhdellä tiskillä tarjolla Intialaista ruokaa. Sain oikein hyvän annoksen, millä nälkä siirtyi mukavasti eteenpäin. Lopuksi kävin vielä ruokakaupassa hakemassa pientä täydennystä viikonlopun sapuskoihin ennen kuin etsin bussipysäkin, mistä pääsi takaisin "kotiin". Bussimatkalla tsekkasin paikan, missä pitää jäädä bussista, kun menen kirkkoon. Kirkko oli ihan bussireitin varrella, joten sinne oli helppo mennä.

Kämpille palattuani totesin, että sänkyyni oli vaihdettu puhdas lakana. Michelle oli itseasiassa pessyt lakanan. Hän oli kovasti pahoillaan, että ei tiennyt tulostani etukäteen, että olisi voinut pestä lakanan jo ennen tuloani. Michelle on talossa jonkinlainen manageri Alexin ollessa poissa. Hän hoitaa käytännön asioita ja on tarvittaessa yhteydessä Alexiin.

Tämän kirkon kulmalta löytyi ensimmäinen Länsi-Australian kätköni.

Perjantaina lähdin tutustumaan ihastuttavaan rantakaupunkiin, Fremantleen. Sinnekin pääsi kätevästi bussilla. Itärannikon pilvisen ja osittain sateisen sään jälkeen nautin suunnattomasti taas auringonpaisteesta. Perjantai tosin oli aika tuulinen, joten haaveeni rantaelämästä hautasin välittömästi rannalle päästyäni. Rannalla oli pyöreä talo, jonkinlainen linnoituksen tapainen. Olin menossa sitä katsomaan ja kiipesin portaita ylös, kun ovelle ilmestyi nainen, joka pahoitteli, että olin ehtinyt kiipeämään jo niin pitkälle (7 rappusta). Talon takana oli juuri alkamassa päivittäinen kanuunan laukausseremonia, jota nainen suositteli menemään ensin katsomaan. Talon takaa löytyi pieni tasanne, jolle oli kerääntynyt joukko ihmisiä. Siellä näkyi myös se kanuuna. Tällä kertaa laukaisijana olisi rouva, joka vietti samana päivänä 70-vuotis syntymäpäiväänsä. Henkilökuntaan kuulunut mies kertoi ensin pitkät tarinat kanuunan historiaa. Hän myös kysyi, oliko joku paikalla olijoista mahdollisesti lentämässä vielä samana päivänä jonnekin. Oli nimittäin joskus aikaisemmin sattunut, että eräs toimitusta seurannut nainen oli pian tämän jälkeen lähtenyt lentokentälle lentääkseen Melbourneen. Kentällä koira oli haistanut ruudin hajun ja nainen oli joutunut tarkkoihin tarkastuksiin ja kuulusteluihin. Niissä oli mennyt aikaa niin kauan, että nainen myöhästyi lennolta. 

Pam! Jysäys oli melkoinen, kun kanuuna laukesi.

Fremantlen kaupungissa oli paljon vanhaa, hienoa arkkitehrtuuria. Rannan tuntumassa oli suuri puisto, jossa ihmiset makoilivat ja rentoutuivat. Kaupungilta löytyi myös vilkas kauppahalli, jossa parveili melkoisesti ihmisiä. Täältäkin tietysti piti se yksi geokätkö etsiä. Se löytyi massiivisen shakkipöydän uumenista. :) Eikä yhtään haitannut, vaikka vieressä kaksi nuorta miestä pelasi pöytätennistä koko ajan. Olin niin turisti ja kiinnostunut shakkipöydän yksityiskohdista, että kätkö tarttui sujuvasti käteen niitä kuvatessa. 

Paluumatka bussilla olikin sitten oma seikkailunsa. Olin tullut bussilla nro 98 ja tietysti kuvittelin, että samalla bussilla pääsen takaisin. Kun nousin bussiin, kuski sanoi, että minun kannattaa ottaa nro 99, sillä bussit ajavat rengasreittiä ja 99 kulkee toiseen suuntaan, eli sillä on lyhyempi matka. Niinpä etsin 99 bussin, joka olikin jo pysäkillä. Aikataulusta näin, että tämä oli 99A, mutta siinä ei mitenkään selitetty,  mitä tuo A tarkoittaa. Ajattelin sen ajavan ehkä hieman eri reittiä tai jotain muuta pientä eroa. Nousin bussiin ja kerroin kuskille määränpääni. Hän otti maksun eikä kommentoinut mitenkään määränpäätäni. Ajattelin siis homman olevan kunnossa ja istuin alas. Alkumatka ajettiin samaa reittiä kuin tullessa. Murdochin asemalla bussi teki kuitenkin U-käännöksen ja lähti eri reitille. Lähes kaikki matkustajat jäivät kyydistä asemalla. Ajoimme hetken aikaa aivan väärään suuntaan, mutta sitten käännyimme taas oikeaan suuntaan. Jonkin ajan kuluttua, kun näytti siltä, että nyt suunta on todellakin oikea, bussi teki taas U-käännöksen yhdellä asemalla. Tässä vaiheessa käännyin takanani istuvan tytön puoleen ja kysyin, tietääkö hän, minne bussi on menossa. Ei tiennyt, hänkin oli turisti. Niinpä marssin kuskilta kysymään. Kuski oli näitä ei niin palveluhenkisiä kuskeja ja totesi vain, että minun olisi pitänyt jäädä bussista jo ensimmäisellä asemalla. Tämä bussi ei ollutkaan enää 99 vaan jotain aivan muuta. Kysyin, miten pääsen määränpäähäni ja kuski murahti vain, että mene laiturille 4. Menin sinne, tutkin aikatauluja ja totesin, että siitä ei kyllä pääse sinne minne halusin. Onneksi laiturilla oli yksi liikennöitsijän liiviin pukeutunut mies, jolta kysyin apua. Mies neuvoi ystävällisesti menemään junalla yhden pysäkin välin takaisin Murdochin asemalle ja nousemaan sieltä uudelleen 99 bussiin. Näillä neuvoilla olin nopeasti taas oikealla reitillä. Tulihan nähtyä Perthin esikaupunkialueita hieman suunniteltua enemmän tällä ajelulla. :D

Lauantaiaamuna hyppäsin jo tottuneesti bussiin päämääränä Victoria Parkin adventtikirkko. Olin perillä kymmenisen minuuttia ennen ilmoitettua alkamisaikaa ja kirkon penkit olivat tyhjät. Eteisessä oli joku ihminen, samoin kuin tekniikkapöydän takana. Nuori nainen tuli tervehtimään minua ja selvittämään mikä muukalainen kirkkoon oli eksynyt. :) Nainen oli hyvin ystävälllinen ja mukava. Hän pahoitteli kovasti, että tällä kertaa heillä ei ole lounasta jumiksen jälkeen. Hän kertoi minulle perusasioita seurakunnan käytönnöistä ennen kuin menin istumaan penkkiin. Muutama muukin ihminen oli jo paikalle ilmestynyt. Pian viereeni ilmestyi toinen nuori nainen, joka alkoi juttelemaan kanssani. Hän oli Clare, alunperin Hongkongista. Yllättäen (?) löysin itseni jälleen kerran nuorten aikuisten ryhmästä, kun seurakunta jakautui Raamatuntutkisteluryhmiin. Täkäläisissä jumiksissa tykkään kovasti siitä, että ne ovat niin eläväisiä. Musiikkia on mukavan paljon ja se on mukaansatempaavaa. Jokainen täällä kuulemani saarna on ollut todella syvälle luotaava ja samalla niin käytännönläheinen. Vaiikka saarnat ovat usein aika pitkiä, niitä voisi kuunnella pidempäänkin. Niin täyttä asiaa ne ovat olleet.

Jumiksen jälkeen Clare kyseli suunnitelmiani loppupäivälle. En ollut tehnyt mitään suunnitelmia, minkä kerroin. Clare ehdotti, että lähtisin mukaan illalla yhden filippiiniläisen seurakuntalaisen jäähyväisjuhliin. Hän oli asunut kolme ja puoli vuotta Australiassa ja oli nyt palaamassa kotimaahansa. Mielelläni lähdin mukaan. Clare lupasi poimia minut kyytiin matkallaan juhliin. Hän myös ystävällisesti tarjoutui viemään minut kirkosta kotiin, vaikka ei itse asunut ollenkaan samalla suunnalla.

Illemmalla ajoimme yhdessä Perthin esikaupunkialueelle yhden seurakunnan pariskunnan kotiin, joiden luona jäähyväisjuhlat pidettiin. Koti oli äärettömän kaunis ja hyvällä maulla sisustettu. Pöytä oli katettu takapihan suojaisalle oleskelualueelle, jossa osasta oli tekonurmi. Pöytä notkui mitä erilaisempia filippiiniläisiä ruokia ja jälkiruokaherkkuja. Kasvissyöjällekin siitä löytyi monenlaista syötävää. Tosin sain taas kerran muistutuksen siitä, mitä aasialainen ruoka aidoimmillaan on - tulista. Ausseissa kun ei tulista ruokaa ole juuri ollut tarjolla, ei tullut mieleenkään, että nyt sitä oli pöydässä. Urheasti söin kuitenkin lautasen tyhjäksi välillä vuolaasti vuotavaa nenää pyyhkien. :D

Shere, talon emäntä ja Aaron

Juhlissa sain tutustua moniin mukaviin ihmisiin. Päivän juhlakalu, Wennie, kutsui minut Filippiineille vierailemaan. Saa nähdä, tuleeko tällä reissulla tehtyä vielä mutka sinnekin... Kirkossa aamulla tapaamani nuori nainen, Shere, miehensä Aaronin kanssa olivat myös paikalla ja meillä riitti juttua ihan loputtomiin. Shere tarjoutui seuraavana iltana viemään minut Kings Parkiin tutustumaan ja sen jälkeen päivälliselle. Aaron oli lähdössä kymmeneksi päiväksi Kiinaan, joten Shere oli vapaa tekemään mitä vain. Shere osoittautui erittäin ihastuttavaksi, avoimeksi ja sydämelliseksi ihmiseksi, kuten niin moni muukin illan aikana tapaamani ihminen. Tuntui äärettömän hyvältä saada olla omiensa joukossa ja tuntea itsensä tervetulleeksi ja toivotuksi vieraaksi.

Sunnuntaina vietin laiskotteluaamun. Laitoin pyykit koneeseen ja jatkoin sängyssä makoilua pitkällle aamupäivään. Kun lopulta sain itseni kammettua pystyyn ja syötyä aamiaiseni, halusin lähteä vielä vähän shoppailemaan. Hyppäsin taas bussiin ja suuntasin muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan isoon ostoskeskukseen, Carouseliin. Carousel oli valtava! Pari tuntia vierähti nopeasti kahlatessani kauppoja läpi. Onnistuin vihdoin löytämään kivan kesämekon ja kevyet shortsit. 

Kuuden aikaan Shere tuli hakemaan minua. Ajoimme Kings Parkiin, mäellä sijaitsevaan puistoon, josta aukeaa upea näkymä Perthin kaupunkiin. Siellä ihailimme auringonlaskua ja hämärän laskeuduttua sain muutamia kuvia Perthistä iltavalaistuksessa. Puistosta ajoimme Victoria Parkiin etsimään kivaa ravintolaa päivällistä varten. Löysimme Nepalilaisen ravintolan, jossa oli meille tilaa ja jäimme sinne. Tilaamani ruoka (kotijuusto pehmeässä tomaatti-sipulikastikkeessa) oli taivaallisen hyvää!!! Se oli juuri sellaista Nepalilaista, jota aina odotan saavani, mutta valitettavan usein sellaista ei saa. Ruoka oli maustettu juuri oikealla tavalla.

Kings Park

Maanantaina olikin sitten aika jättää jäähyväiset Perthille ja koko Australialle. Viisi viikkoa oli vierähtänyt nopeasti ja oli aika jatkaa matkaa. Pakkailin tavaroitani, kun Michael tuli keittiöön syömään. Hän kysyi, miten olen menossa lentokentälle. Sanoin meneväni bussilla. Hän tarjoutui heittämään minut kentälle, kun hänellä ei ollut mitään muutakaan tekemistä. Kiitollisena otin tarjouksen vastaan. Michellekin ilmestyi jossain vaiheessa keittiöön ja kun kuuli Michaelin vievän minut kentälle hän kysyi voiko hän tulla mukaan. Hyvissä ajoin pakkasimme tavarani Michaelin autoon. Siinä vaiheessa vatsanpohjassa alkoi tuntua pientä orastavaa näläntunnetta ja koska meillä oli hyvin aikaa kysyin, voisimmeko ajaa vaikka Subwayn kautta, niin saisin lounasta jostain muualta kuin lentokentältä kiskurihinnoilla. Ajoimme Supparin kautta ja tarjosin Michaelillekin lounaan kiitoksena kyydistä. Lentokentälle päästyämme tyhjensin vielä lompakostani kaikki kolikot Michaelin käteen. Kolikoilla kun en jatkossa tee enää mitään. Setelit saan Balilla vaihdettua paikalliseksi valuutaksi.

Hyvästelin saattajani ja istahdin lähimmälle terminaalin penkille nauttimaan lounaani ennen lennolle kirjautumista. Kun olin syönyt, siirryin check-iniin, jossa ei ollut sillä hetkellä lainkaan jonoa. Kaikki muodollisuudet sujuivat suht ripeästi. Ainoastaan maastapoistumistiskeille joutui hetken jonottamaan. Perthin kenttä on hyvin pieni, eikä siellä ole juuri mitään. Niinpä käytin aikani blogia kirjoitellen koneen lähtöä odottaessa. Näitä viimeisiä rivejä naputtelen nyt koneessa, joka hetken päästä laskeutuu Balille. Mutta se onkin sitten taas ihan tarinansa... :D