maanantai 30. maaliskuuta 2015

Erilainen syntymäpäivä Balilaisittain

Lovina osoittautui paikaksi, jossa ajantaju katosi taas mukavasti. Keskiviikkona havahduin tajuamaan, että minulla oli jäljellä enää yksi kokonainen päivä ja olin vähän haaveillut käyväni jossain vuorilla. Kuumat lähteetkin oli vielä kokematta. Niinpä otin asiakseni tehdä hieman tiedustelutyötä ja varata torstaille itselleni synttärireissun. Snorklausreissulla olin saanut tarjouksen (150 000 rupiaa eli noin 10 euroa) vesiputouksella ja kuumilla lähteillä käynnistä. Sen pohjalta oli hyvä kysellä muidenkin tarjouksia.

Rannalla törmäsin taas Miniin, jonka kanssa jäin jutustelemaan. Olin ostanut torilta kilon mangosteeneja ja Mini kysyi, mitä maksoin niistä. Kerroin maksaneeni 10 000 rupiaa ja Mini totesi, että olin saanut paikallisten hinnalla. Edellisenä iltana rannalla kauppiaat olivat yrittäneet myydä niitä 40 000 rupiaan kilo, mutta minä vain nauroin heidän pyynnilleen ja kerroin maksaneeni aikaisemminkin vain 10 000. Vielä ei selkä ollut hierontakunnossa, mutta sovimme, että torstai-iltana olisi hieronnan aika. Kerrroin suunnittelevani reissua vesiputoukselle ja kuumille lähteille ja Mini tarjosi poikaansa kuskiksi. Hinta vaan oli liian paljon, kun olisi pitänyt maksaa 250 000. Kun kerran parempi tarjous oli jo olemassa, en nähnyt mitään syytä tarttua tähän. Lupasin kuitenkin palata asiaan, jos jostain syystä tuo aikaisempi tarjous ei onnistuisikaan. Kun kävelin takaisin kämpille, yksi innokas matkamyyjä tuli tarjoamaan reissua seuraavalle päivälle. Pääsimme reitistä ja hinnasta (150 000) yhteisymmärrykseen ja varasin reissun. Luvassa oli skootterikyyti ja myyjän serkkupoika kuskiksi. Itse myyjä olisi ollut iltaseuraa vailla, mutta jotekin en lämmennyt ajatukselle. :D

Torstaiaamuna varustauduin istumaan päivän skootterin kyydissä. Pitkähihainen paita päälle, caprit jalkaan ja aurinkorasvaa paljaaksi jääviin kohtiin, ettei tarvitsisi kärsiä auringon polttamasta nahasta. Sovittuun aikaan sekä myyjä että serkkupoika, Putu, olivat hotellin pihassa minua noutamassa. Sain kunnon kypärän päähäni ja eikun matkaan. Ensimmäinen etappi oli Gingin-vesiputous. Matkalla pääsi näkemään kaikenlaista hassua... Yksi tienvarressa ollut kyltti jäi jostain kumman syystä mieleen. Kyltti oli jonkun liikkeen edessä ja siinä oli kovasti tutunnäköisiä sanoja: Pasca sarjana. :D Ajaessamme Singarajan kaupungin läpi, juutuimme hetkeksi ruuhkaan. Liikenne pysähtyi täysin ja hetken päästä syy selvisi. Vastaan alkoi tulla melkoinen määrä pieniä kuorma-autoja, joiden lavoilla istui juhla-asuun pukeutuneita hinduja valtavien uhrilahjojen seassa. Vasta kun koko kolonna oli ajanut ohi, muu liikenne pääsi taas jatkamaan matkaa.

Vesiputoukselle päästäksemme piti nousta hyvän matkaa vuorelle. Tie kiemurteli vuorenrinnettä pitkin ja välillä madeltiin raskaiden kuorma-autojen perässä. Jo  hyvissä ajoin ennen putoukselle pääsyä Putu alkoi kysellä, olisinko kiinnostunut vähän pidemmästä reissusta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme palanneet putoukselta samaa tietä takaisin ja ajaneet kuumille lähteille, jotka sijaitsevat Lovinasta länteen, kun nyt olimme lähteneet ensin itään ja sitten etelään. Putu tarjosi reissua, missä jatkaisimme eteenpäin ja ajaisimme vuoren huipulle saakka, josta lähtisimme toista tietä länttä ja pohjoista kohti. Tekisimme siis lenkin edestakaisin ajamisen sijasta. Hintaa tulisi 100 000 lisää. Olin jo päässyt hyvään reissufiilikseen, joten tartuin tarjoukseen mielelläni.

Vesiputous ei ollut mitenkään ihmeellinen. Ihan nätti, mutta ei sykähdyttänyt mitenkään erityisesti. Parkkipaikalta oli reilun kymmenen minuutin kävelymatka ja matkalla tietysti taas myyntikojua toisensa jälkeen. Jonkinmoisen viidakon läpi polku kulki ja matkalla sai kuulla jälleen valtavaa äänten tarjontaa. Yhdessä kohdassa aivan lähellä alkoi hurjan äänekäs siritys. Kysyin Putulta, mikä sen äänen aiheuttaa. Putu katseli hetken aikaa ympärilleen ja sitten näytti minulle puunrungolla nököttävän, vähän isoa heinäsirkkaa muistuttavan ötökän. Että voi pienestä luontokappaleesta lähteä iso ääni!

Vuoren huipulle päästyämme pysähdyimme ensin katselemaan hetkeksi tien varrella asustelevia apinoita. Oli hauska seurata, kuinka apinat väijyivät kaikkia mahdollisia ruokapaloja. Paikalla oli pieniä ruokakojuja, joiden myyjillä oli täysi työ pitää apinat loitolla. Heti kun silmä vähänkin vältti, joku apina oli nappaamassa kojusta jotakin. Yksi nappasi grillissä paistumassa olevan lihapalan ja loikkasi tyytyväisenä aidan taakse sitä syömään. Joku paikallinen söi kebab-tikkuja ja heitti yhden puoliksi syödyn yhdelle apinalle, joka hyvällä ruokahalulla mutusteli sen.

Toinen pysäkki vuorella oli kaksoisjärvien luona (kuva yllä). Paikalla oli näköalatasanne ja muutama myyjä (tietysti). Näkymä järville oli huikean hieno! Aikani kuvattuani ja näkymää ihailtuani aloin katsella muuten ympärilleni. Huomasin takanani tolpan nokassa nököttävän muovisen, isohkon liskon. Ihmettelin vähän, miksi ihmeessä se oli siinä ja otin siitä jonkun kuvankin. Sitten huomasin liskon vieressä toisen tolpan, jossa oli poikkipuu. Siitä roikkui kaksi hurjan kokoista lepakkoa, jotka näyttivät olevan ihan eläviä. Kun menin katsomaan lähemmäs, tien toiselta puolelta tuli mies, joka kysyi, haluanko ottaa lepakon käsivarrelleni. En todellakaan halunnut! Mies otti toisen lepakoista roikkumaan käsivarrelleen. Enpä ole ennen noin valtavan kokoisia lepakoita nähnyt! Kun mies laittoi lepakon takaisin oksaan roikkumaan, se levitti siipensä ja poseerasi oikein kameralle. Tosin homma taisi olla joko tylsää tai väsyttävää, kun otus alkoi haukoitella leveästi. Aikansa poseerattuaan lepakko alkoi täysin häpeilemättä nuolla alapäin roikkuvaa sukuelintään (tuota, joka kuvassa näyttää ihan ristiltä). Hassu otus!


Lepakoiden vieressä oli myös pieni häkki, jossa oli pari pientä kameleonttia. Sillä hetkellä ne olivat vihreitä, eivätkä suostuneet vaihtamaan väriä, vaikka kuinka kauniisti pyysin. :) Ja selvisihän siinä sekin, että ei se topan nokassa nököttävä iguaani suinkaan ollut muovia, vaan ihan elävä. Ja olisipa tuossa kuvassa näkyvässä oranssissa laatikossa ollut vielä käärmekin, mutta sitä en halunnut edes nähdä. Hitusen epäselväksi minulle jäi, miksi ihmeessä nuo eläimet tuossa olivat, mutta oletan, että jos olisin halunnut, olisin voinut otattaa valokuvia itsestäni noiden eläinten kanssa (kohtuullista korvausta vastaan luonnollisestikin).

Suureksi riemukseni matkamme varrelle sattui pari geokätköäkin. Ensimmäinen oli upealla näköalapaikalla sijaitsevassa ravintolassa. Meillä oli hyvä sään puolesta todella loistava päivä reissun tekoon. Usein vuorilla sataa päivällä tai vähintäänkin pilvet roikkuvat alhaalla. Nyt päivä oli aurinkoinen ja tuolta näköalapaikalta aukeni näkymä kauas merelle ja aina Jaavan saarelle asti. Harvemmin kätköjä hakiessa purkki löytyy ravintolan kaapista... Tämä purkki löytyi. Tosin en sitä itse sieltä edes etsinyt, vaan kerroin tarjoilijalle, millä asialla olen ja tarjoilija kävi hakemassa purkin kaapista. 

Matkan varrella pysähdyimme yhdellä plantaasilla, joka viljelee kahvia, mausteita ja hedelmiä. Nuori tyttö esitteli minulle plantaasin, jolla teimme pienen kiertokävelyn. Heti ensitöiksi pääsin ihastelemaan pientä petoa häkissään. Peto on sivettikissan sukulainen ja sillä on tärkeä rooli kahvin tuotannossa. Nämä pikkupedot nimittäin syövät kahvipavut ja kakkaavat ne viidakkoon. Plantaasin väki käy keräämässä kakat ja jauhaa otuksen suoliston läpi kulkeneet kahvipavut aromikkaaksi kahviksi. Ja joku vielä juo sitä kahvia... Onneksi minä en juo kahvia!!! Ei houkuttele tippaakaan ajatus juoda jonkun kakasta jauhettua juomaa...


Plantaasilla oli melkoinen määrä erilaisia maustekasveja. Siellä kasvoi kaneli, neilikka, inkivääri, vanilja, kurkuma, laakeri ja ties mitä! Olisi tehnyt mieli ostaa mausteita mukaan, mutta ajatuskin niiden rinkassa kantamisesta vielä kaksi kuukautta oli mahdoton. Olisi vaatteet saattaneet saada vähintäänkin uuden tuoksun.

Vanilja.

Tässä vaiheessa reissua alkoi nälkä kurnia vatsan pohjassa. Pyysin Putulta, että pitäisimme lounastauon jossakin paikallisessa Warungissa ennen kuumia lähteitä. Putu sanoi, että onnistuu kyllä. Ajoimme usean Warungin ohi, eikä Putu tehnyt elettäkään, että olisimme pysähtyneet. Lopulta pysädyimme yhden pienen ravintolan pihaan. Ravintolasta aukeni hieno näkymä riisipellolle. Vaikka paikka oli pieni, pöydissä oli valkoiset pöytäliinat. Kun sain menun käteeni, totesin välittömästi, että siinä paikassa en halua syödä. Hinnat oli ihan kiskurihintoja. Kun olin tottunut maksamaan nasi gorengista (paistetusta riisistä) halvimmillaan 12 000 rupiaa ja keskimäärin noin 20 000 rupiaa, täällä siitä pyydettiin yli 50 000! Sanoin Putulle, että en halua maksaa niin paljoa ruuasta ja pyysin, että menisimme jonnekin muualle. Niinpä lähdimme jatkamaan matkaa. Hassua sinänsä, että täällä noita hintoja katselee aivan erilailla kuin Suomessa. Eihän tuo 50 000 ruuasta ole paljoa. Vain 3,50 €, mutta kun on tottunut saamaan saman ruuan huomattavasti halvemmalla, niin tuo tuntui järjettömälltä hinnalta.

Matkan varrella ei enää sitten ollutkaan ravintoloita, edes niitä pikku Warungeja. Yleensä niitä on vähän joka mutkassa, mutta eipä sitten olekaan, kun oikein on nälkä. Olimme lopulta jo kuumilla lähteillä, eikä ruokapaikkaa ollut löytynyt. Mainitsin asiasta Putulle, johon hän totesi, että lähteiltä löytyy ravintola. Ja niin löytyikin, eikä se yllätyksekseni ollut edes pahasti ylihinnoiteltu. Sain riisiannokseni 30 000 rupialla ja syötyäni oli virtaa lähteä testaamaan lähteet. Fidzin kokemus oli vielä tuoreessa muistissa ja siihen oli nyt hyvä verrata. Olin maksanut portilla sisäänpääsymaksun 5000 rupiaa (35 senttiä). Lukollisen säilytyslokeron vuokra oli 3000 rupiaa ja vessaan pääsi 2000 rupialla. Koko lystille tuli siis hintaa 10 000 rupiaa eli 3,50 €. Itse lähteet oli vähän pettymys. Vesi oli melkoisen likaisen oloista eikä edes mitenkään erityisen lämmintä. Hotellin uima-altaan vesi oli jokseenkin saman lämpöistä. Altaita oli kolme. Yksi iso ja kaksi pientä. Kaikissa oli hierovia vesiputouksia. Kovin kauaa en altaissa viihtynyt, kun olin jo valmis jatkamaan matkaa. 


Jäljellä oli vielä viimeinen etappi, Balin suurin Budhalaistemppeli. Itse temppeli ei niin paljoa kiinnostanut, kun niitä on Thaimaassa tullut nähtyä niin paljon, mutta temppelialueella oleva geokätkö kyllä kiinnosti. :) Kätkö oli jokseenkin temppelialueen perillä, joten tulihan sekin siinä samalla nähtyä. Kun kävelin pienen tyttöporukan ohi, yksi tytöistä tuli kysymään, voisinko ottaa heistä valokuvan. Tottahan toki voin. Tosin pian selvisi, että ei hän halunnutkaan minun ottavan kuvaa, vaan tytöt halusivat ottaa kuvan, missä minä olen heidän kanssaan. Tokihan tyttöjen pyyntöön piti suostua ja niin siinä sitten poseerattiin ventovieraiden tyttöjen kanssa. Ja kaikilla oli hauskaa!


Hikisen päivän päätteeksi oli mukava päästä virkistäytymään suihkuun. Kello oli jo neljä, kun olimme takaisin hotellilla. Aikaa ei ollut hukattavaksi, vaan pikaisen suihkun jälkeen lähdin etsimään Miniä saadakseni jo maksetun hieronnan. Mini löytyikin rannalta vakiopaikaltaan. Minulla ei ollut aavistustakaan, missä hieronta tulisi tapahtumaan. Seurasin Miniä kojujen taakse, sillan yli. Sieltä löytyi avonainen syvennys, missä oli hierontapetiä. Siihen Mini viritti toisen pedin minua varten. Enpä ole moisessa paikassa ennen ollut hierottavana. Olo oli vähän kuin näyteikkunassa. :)

Hieronta oli mukavan rentouttava päivän reissun päätteeksi. Jos pahasti jumissa joku paikka olisi, ei näistä täkäläisistä hierojista apua saisi. Nämä hieronnat ovat lähinnä juuri rentouttavia.


Hieronnan jälkeen oli aika synttäripäivällisen. Olin käynyt jo etukäteen katsomassa yhden rantaravintolan tarjonnan ja päättänyt mennä sinne syömään. Ravintola oli ainoa, jolla oli pöytiä ihan rannalla. Aurinko oli juuri laskemassa. Ruokaani odotellessa sain ihailla koko viikon kauneinta auringonlaskua. Illan pimetessä sain eteeni jotain paikallista kalaa ja uuniperunan herkkusienikastikkeella. Annokseen kuului lisäksi kreikkalaista salaattia, jota olin pyytänyt reilusti (yleensä salaattia on annoksissa vain tyyliin yksi salaatinlehti, kaksi kurkkusiivua ja yksi lohko tomaattia). Normaalisti kotioloissa kun on tottunut, että salaattia on helposti se puolet annoksesta, niin reissun päällä on tuoretta salaattia melkoisesti kaivannut.


Kovasti oli erilainen tämä syntymäpäivä siitä, mihin on normaalisti tottunut. Vaan oikein mukava! Ja mieltä lämmitti kovasti ne lukuisat onnittelut, joita päivän mittaan sain FB:ssä, sähköpostilla, mesessä ja tekstiviestein. On ihanaa, kun on ystäviä, jotka muistavat, vaikka oliskin toisella puolen maapalloa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti