Gipsy Ranch

Ihana lepoviikko Gipsy Ranchilla alkaa lähestyä loppuaan. Ylihuomenna on aika vaihtaa maisemaa. Viikkoon on mahtunut monenlaista pientä hauskaa :) Gipsy Ranch sijaitsee kahden kylän, Cabareten ja Sosuan puolessa välissä. Molempiin kyliin on tullut tutustuttua ja sitä myötä on tullut testattua paikallisen joukkoliikenteen toimivuus. Joannan kanssa lähdimme ensin tutustumaan Cabareteen, joka on hieman lähempänä kuin Sosua. Saimme kyydin Ranchilla myös majoittuvalta Venezuelalaiselta nuorelta parilta. Katsastimme Cabareten beachin ja etsimme marketin, josta saimme hankittua evästä viikkoa varten. Paluumatkalla guaguan rahastajapoika rahasti tyhmiltä turisteilta tuplahinnan, mutta siinäpä tuli oppirahat maksettua ja jatkossa ei ole maksettu senttiäkään yli normitaksan. 

Guaguan lisäksi joukkoliikennettä toimittaa Carritot, yleiset taksit, jotka ovat yleensä jo parhaat päivänsä nähneitä henkilöautoja. Yhdellä reissulla Joannan kanssa olimme palaamassa Ranchille, kun Carrito pysähtyi poimimaan meidät kyytiin. Hieman ihmeissämme katsoimme, kun autossa oli jo kuljettajan lisäksi viisi matkustajaa (kaksi etupenkillä ja kolme takapenkillä). Viitoimme kuljettajalle, että jatkaisi matkaa, me otamme seuraavan kyydin. Mutta kuljettaja näytti, että sisään vaan. Kun epäröimme, takapenkiltä nousi yksi matkustaja pois kyydistä ja niinpä ahtauduimme takapenkille kolmanneksi ja neljänneksi matkustajaksi. Nyt siis kyydissä oli kuljettajan lisäksi kuusi matkustajaa. Mutta hetken päästä kuski pysähtyi poimimaan vielä yhden kyytiläisen lisää. Tuo nainen kömpi etupenkille kuskin puolelta ja näin siis tavallisessa henkilöautossa oli kahdeksan ihmistä - neljä edessä ja neljä takana!

Mitenkään tavatonta ei ole, että matkustaja unohdetaan jättää kyydistä oikeassa paikassa. Yhdellä reissullani Sosuasta Ranchille hetkeä ennen Ranchia takanani istunut indonesialaispariskunta alkoi jututtaa minua. Ranch tulee aika yllättäen, eikä sitä ole helppo huomata vauhdissa. Lisäksi se ei tunnu olevan kovin tuttu paikallisille. Niinpä juttelun lomassa yritin pitää silmällä, missä minun pitäisi jäädä pois. Jotenkin paikka kuitenkin onnistui vilahtamaan ohitseni sitä huomaamatta ja vasta lähempänä Cabaretea tajusin, että missasin pysäkkini. Ei auttanut muu kuin hypätä guaguasta ulos ja ottaa uusi kyyti takaisin päin.

Vaikka kuvasta voisi niin päätellä, Ranchilla ei ole hevosia - enää. Nykyisin täältä löytyy kanoja, koiria ja kissoja. 

Ranchin rakennushommat ovat viikon aikana edistyneet kovaa vauhtia. Viikon päästä on tarkoitus viettää ravintolan/baarin avajaisia. Koska ravintola ei vielä ole valmis, olen liittynyt joka ilta isäntäväen seuraan päivälliselle. Näin olen päässyt maistelemaan aitoa dominikaanista ruokaa ja näkemään, miten paikalliset täällä syövät. Tosin isäntäväki on lähtöisin Sveitsistä, mutta he ovat asuneet täällä jo vuosikaudet ja osa Rancin väestä on ihan alkuperäistä väestöä.

Ahkera työläinen sai hyvästä työstä bonusta. Nyt hänellä kotona kana, joka tarjoilee tuoreita kananmunia. Yhdessä kanan kanssa poika hyppäsi guaguaan ja lähti kotiin.

Lämpötilat täällä ovat pyörineet 25 ja 30 asteen välillä. Täällä on kuulemma nyt talvi... Siksi öisin on hieman viileämpää (silti yli 20 astetta). Oma huoneeni sijaitsee kattotasanteella upouudessa puurakennuksessa. Iltaisin tasanteella istuskellessa mieluusti vetää pitkähihaista päälle etenkin, jos vähänkään tuulee. Huoneissa ei ole peittoja, vain ohut lakana. Minulle vilukissalle lakana on liian ohut ja niinpä sain emännältä huovan lämmikkeeksi. Sen alla on niin hyvä nukkua, kun viluta yhtään.

Ranch on pieni, tiivis yhteisö, jossa kaikki vieraat tulevat nopeasti tutuiksi keskenään. Täällä katolla on neljä huonetta, joista minulla on yksi, Joannalla toinen, Venezuelalaispariskunnalla kolmas ja neljännessä huoneessa seinänaapurinani on venäläismies. Kommunikointi on osittain kovin haasteellista, kun venäläisen ja venezuelalaisten englanninkielen taito on kovin heikkoa. Mutta kovasti on silti juttua ollut ja kävipä tuossa selväksi sekin, että tuo venäläismies tuli Ranchille sieltä, mihin minä olen seuraavaksi suuntaamassa. Näin valokuvia paikasta ja sain kuulla, millainen paikka siellä minua odottaa.

Emäntäni Nathalie on suunnattoman eläinrakas ihminen. Tässä hän syöttää orpoa kissanpentua, jonka hän pelasti tien varresta yhdessä neljän muun pennun kanssa. Vain kaksi pennuista jäi eloon ja ne ovat Nathalien hellässä hoidossa. Kun kysyin, montako koiraa Nathaliella on, hän joutui hetken laskemaan ja sanoi sitten koiria olevan kuusi. Seuraavana päivänä kuitenkin laskin itse Ranchilla pyörivän ainakin kahdeksan koiraa. Kun otin asian Nathalien kanssa puheeksi, hän nauroi ja totesi, ettei aina pysy ihan perässä kuinka monta hännän heiluttajaa on, kun niitä tulee aina vaan lisää.

Tämä ei ole Nathalien koira. Tämä ilmestyi rannalla seuraani. Koira oli kovasti leikkisä ja otti minut jostain syystä omakseen. Ensin se kiikutti minulle kookospähkinäpallonsa ja yritti kovasti saada minua leikkimään kanssaan sillä. En jaksanut innostua leikkimään sen kanssa, mutta se pyöri ympärilläni pallonsa kanssa ja lopulta jäi makoilemaan viereeni hiekalle. Jonkun ajan päästä se haki jostakin kepin, jota se anovasti katsoen toi aurinkopetini vierelle. Vieläkään en alkanut leikkiä sen kanssa. Rannalle tuli nuori tyttö, joka ihastui kovasti tuohon koiraan. Hän kysyi, onko se minun koira ja olisi ollut kovasti innokas leikittämään koiraa. Hän heitti koiralle keppiä, jonka koira toi joka kerta minulle. Minä puolestani annoin kepin aina tytölle, joka heitti sitä koiralle. Pian tyttö kylllästyi ja koira palasi minun viereen. Lopulta jonkun ajan päästä aloin heittää keppiä, jonka koira aina innoissaan haki takaisin. Välillä se pulahti mereen vilvoittelemaan keppiä hakiessaan. Kauaa ei keppiä tarvinnut heitellä, kun koira ei enää antanutkaa keppiä minulle vaan asettui läähättäen makaamaan aurinkopetini taakse. 

Sosua-beach osoittautui täkäläisistä rannoista suosikikseni. Ranta on suht tyyni ja vesi välkehtii kaikissa mahdollisissa sinisen sävyissä. Ensimmäinen tutustuminen beachiin tuli tehtyä ilman uikkarivarustusta, mutta toisella kerralla mukana oli oikea rantavarustus. Rannalla oli paljon aurikotuolien tarjoajia ja useimmat heistä tarjosivat tuolin ja varjon "ilmaiseksi", kun hyödynsi heidän ravintolansa palveluita. Diilihän on kyllä hyvä. Kun rannalla päivän makoilee, joka tapauksessa haluaa syödä jotakin. Niinpä valitsin makoilupaikkani ruokalistan perusteella :)

Omalla lähirannalla ei liikoja ihmisiä ole. Ranta on melkoisen autio. Yhtään hotellia ei rannalla ole, vain pieniä surffauskoulukojuja. Rannalla pääseekin ihailemaan lähinnä lainelautailijoiden taidonnäytteitä. Tämän päivän vietin tällä lähirannalla. Otin kassiin mukaan kirjan, vesipullon ja pyyhkeen. Rannalle päästyäni riisuin mekon ja sandaalit ja lähdin avojaloin bikineissä kävelemään rantaa pitkin. Välillä istahdin varjoon, kaivoin kirjan esille ja luin muutaman sivun ennen kuin taas jatkoin matkaa. Kävelin rantaa pitkin niin pitkälle kuin sitä mukavasti pääsi kävelemään aina välillä varjossa hetken huilaten. Paluumatkan päätteeksi pulahdin aaltojen syleilyyn huuhtomaan hiekat ja hiet mereen. Lopuksi vielä levitin pyyhkeen hiekalle ja kuivattelin hetken ennen kuin palasin Ranchille nauttimaan LÄMPIMÄSTÄ suihkusta. Kun ensimmäisen kerran täällä otin suihkun, olin aivan ihmeissäni, kun hanasta alkoi tulla suorastaan kuumaa vettä. Äkkiä siihen haaleaan suihkuun oli tottunut, enkä osannut edes odottaa, että tarjolla olisi lämmintä vettä.

Cabarete tunnetaan Karibian leijalautailuparatiisina. Kun rannalle ensimmäisen kerran astuin ja katsoin merelle, näky oli häkellyttävä. Leijalautailijoita oli käsittämättömät määrät!