Tulkkini osoittautui erittäin hyödylliseksi tuttavuudeksi. Hän oli belgialainen, joka asui Espanjassa ja puhui näin täydellistä espanjaa. Häneltä sain monta hyvää vinkkiä niin hotellia kuin Boca Chicaa koskien. Hän jopa tarjoutui lähtemään näyttämään minulle ainoan paikallisen supermarketin ja lähikulmien parhaat ruokapaikat. Sain hyvin arvokkaita vinkkejä mm. juomaveden ostamisesta ja kuinka pääsen Guagualla (paikallinen "bussi") perjantaina Santo Domingoon.
Boca Chica on paikkana paikallisten suosima rantakohde, jonka pääkadun varsi on täynnä erilaisia ravintoloita, matkamuistomyymälöitä ja ilta-aikaan itseään myyviä naisia. Itse ranta on koko matkalta täynnä rantatuoleja, joita vuokrataan yli-innokkasti turisteille. Vaikka nyt ei olekaan vielä paras matkailuaika, rannalla oli melkoisesti väkeä ja niitä kauppiaita... Vain kerran kävin itse rannalla uimassa ja lukemassa. Tällaiset rauhattomat, turistien täyttämät rannat eivät jaksa innostaa minua. Löysin aivan rannan toisesta päästä hieman rauhallisemman paikan palmun varjosta. Siinä tovin istuskelin uinnin jälkeen lukien ja lämmöstä nauttien.
Rantaelämää.
Kun olin saanut tarpeekseni rantaelämästä, suunnistin pääkadulle tutustumaan sen tarjontaan. Halusin löytää uudet bikinit, kun entisistä alkoi kuminauhat löystyä. Juuri, kun olin päässyt pääkadulle, alkoi ensimmäiset vesipisarat putoilla. Täällä on vielä virallisesti hurrikaaniaika tämän kuun menossa ja trooppisia sateita voi tulla milloin vain. Tämä sadekuuro ei kestänyt kuin hetken, mutta olin kovasti onnellinen, että en ollut enää rannalla, vaan pääsin sateensuojaan tutkailemaan uusia bikineitä. Löysinkin kaupan, missä oli hyvät valikoimat, mutta heillä oli siivous menossa ja kaikki tuotteet oli siirretty myymälän toiselle seinustalle, joten päätin palata seuraavana päivänä takaisin, kun tuotteet olisivat helpommin tutkittavissa. Kun menin seuraavana päivänä takaisin, löysin muutamat bikinit, joita halusin kokeilla. Ystävällinen myyjä esitteli, kuinka heillä on vielä erikseen sekä ylä- että alaosia niin että voi halutessaan vaihtaa bikineihin jommankumman osan tai tehdä aivan oman yhdistelmän. Yllättäen tuota mahdollisuutta tuli käytettyä :D
Kaupantekoon täälläkin kuuluu tinkiminen. Bikineideissä oli hintalappu, joten niistä ei juurikaan saanut tingittyä, mutta kun rannalla näin hattukauppiaalla sellaisen hatun, mitä olin etsinyt, pääsin tinkimään oikein kunnolla. Hattukauppiaalla ei vaan sattunut olemaan oikean kokoista hattua minulle. Kaikki olivat liian suuria. Hän kysyi, mistä hän minut löytää, jos käy hakemassa varastostaan pienemmän hatun. Sanoin käveleväni rannalla ja jatkoin matkaani. Ei siinä kauaa mennyt, kun kauppias kirmaisi luokseni pienempien hattujen kanssa. Nyt löytyi oikea koko, joten oli aika löytää oikea hinta. Pyynti oli 800 pesoa (16 €). Totesin, että aivan liikaa. Myyjä kysyi, mitä voisin maksaa. Sanoin 300 (6 €). Myyjän mielestä se ei ollut mitään ja hän teki uuden tarjouksen 500 pesoa. En ollut halukas sitäkään maksamaan, vaan pidin kiinni kolmesta sadasta, joka mielestäni oli aivan kohtuullinen hinta kyseiselle hatulle. Sillä hinnalla myyjä ei hattua suostunut myymään, mutta kun korotin tarjoustani 50 pesolla, hattu vaihtoi omistaa ja enää minun ei tarvinnut pelätä auringonpistosta :D
Täällä kun on juomaveden suhteen täysin pullotetun veden varassa, siitä ei mielellään maksa yhtään liikaa. Hieman tuo veden hinnoittelu pääsi kyllä yllättämään, vai mitä sanotte tästä...?
Kuvassa vasemmalta oikealle:
1) 0,7 l, hinta 2,89 us dollaria eli n. 2,30 € (Miamin lentokenttä)
2) 5 l, hinta 100 pesoa eli n.1,80 € (paikallinen pikkukauppa)
3) 5 gallonaa (noin 20 litraa), hinta 50 pesoa eli noin 0,90 € (oma hotelli)
Jostain kumman syystä tuli ostettua tuo iso pönikkä, vaikka tiesin, että en ehdi sitä kaikkea käyttämään ennen kuin matkani jatkuu...
Boca Chican olin alunperin valinnut matkani ensimmäiseksi etapiksi sen lentokentän läheisyyden takia. Siihen pääsi nopeasti pitkän lentopäivän jälkeen ja siitä on sitten helppo jatkaa matkaa ihan minne haluaa. Tutkailin mahdollisia seuraavia etappeja ja päätin viettää viikonlopun pääkaupungissa Santo Domingossa ennen kuin jatkaisin matkaa saaren pohjoisosaan Cabareteen. Pääkaupunki ei sinänsä minua erityisesti houkutellut, mutta halusin kuitenkin sielläkin poiketa jossain välissä, käydä etsimässä sen muutamat geokätköt ja vierailla paikallisessa kirkossa. Siksi viikonloppu siellä tuntui hyvältä ajatukselta. Varasin majoituksen edullisesta hostellista neljän hengen huoneesta.
Perjantaina hyvästelin belgialaisen ystäväni, heitin rinkan selkään ja repun etupuolelle ja suuntasin guagua-pysäkille. Ensimmäisellä guagualla pääsin keskustasta isontien varressa sijaitsevalle isommalle pysäkille (tai asemalle), jossa piti vaihtaa autoa päästäkseen Santo Domingoon. Guaguat ovat pikkubussseja, joilla ei ole varsinaisesti aikataulua, vaan ne lähtevät, kun ne ovat täynnä. Osa autoista on todellakin parhaat päivänsä nähneitä, kolaroituja, ikkunattomia ja jopa ovettomia. Näitä pidempiä välejä ajavat guaguat ovat kuitenkin hyvinkin uusia, ilmastoituja ja jopa wifillä varustettuja. Netistä olin selvittänyt, mihin guaguat Santo Domingossa ajavat ja missä hostellini sijaitsee. Matkaa siinä vällillä oli reilu kilometri, jonka voisin hyvin kävellä kantamusteni kanssa. Santo Domingoon päästyämme seurasin koko ajan kännykän gps:llä missä olemme. Huomasin, että guagua jatkaa matkaa vielä olettamaltani päätepysäkiltä hostellini suuntaan. Siinä vaiheessa siirryin eteen istumaan ja yritin selvittää rahastajalta, minne guagua ajaa ja näytin kartalta, minne itse olen menossa. Lopulta pääsin muutaman sadan metrin päähän hostellistani.
Hostellin vastaanotossa oli vastassa nuori nainen, joka -yllätys, yllätys- ei puhunut yhtään englantia. Jostakin käsittämättömästä syystä Booking.comin varausvahvistukset ovat suomeksi!!! Onneksi puhelin keksitty, joten respan tyttö soitti jollekin, joka puhui englantia ja näin pääsin kirjautumaan sisään hostelliin. Ihmettelin kyllä hieman, että olin varannut sängyn neljän hengen makuusalista, mutta minut ohjattiin huoneeseen, missä oli kahdeksan sänkyä. Minulle kyllä sitten kerrottiin, että sinne ei tulisi kuin neljä henkilöä. Illalla tosin iltavuoroon tullut respan tyttö kertoi, että huoneeseen ei tulisi ketään minun lisäkseni :) Päivällä jo hieman ihmettelin, kun en löytänyt mistään huoneen valokatkaisijaa. Päätin kysyä sitä sitten illalla, kun valoja alkaa tarvita.
Lähdin tutustumaan kaupunkiin ja etsimään niitä harvoja geokätköjä, mitä täällä on. Kaupunki on jokseenkin kaoottinen ja likainen. Roskia on joka puolella katujen varsilla ja pihoilla ja liikenne on ruuhkaista ja torvet soi. Rakennukset ovat monet pahasti rempallaan.
Santo Domingon rantakadun näkymiä.
Suuntasin kulkuni rantakadulle, jota pitkin ajattelin kävellä vanhan kaupungin alueelle, missä kätkötkin olivat. Kovin suuria odotuksia noiden kätköjen löytymisen suhteen ei ollut, sillä niitä oli kovin harvakseltaan käyty etsimässä ja viimeisimmät loggaukset olivat enimmäkseen "ei löytynyt". Yhtään en minäkään löytänyt, vaikka jälkeen päin loggauksia luettuani totesin, että yksi niistä olisi mahdollisesti ollut vielä löydettävissä. En vain ollut hoksannut katsoa oikeasta paikasta.
Ränsistyneitä rakennuksia rantakadun varrella.
Kaupunkikierroksellani yritin myös löytää ruokakauppaa mahdollisimman läheltä hostellia samoin kuin sen näköisiä ravintoloita, joissa voisi käydä syömässä. Molempien löytäminen osoittautui yllättävän haasteelliseksi. Löysin pienen kadunpätkän, missä myytiin torimeiningillä hedelmiä. Ostin siitä banaaneja ja kysyin myyjältä supermarkettia. Hän näytti kädellään suuntaa, minä kiitin ja lähdin etsimään. Melkein jo luovuin toivosta, kun yhtäkkiä seisoinkin Jumbon edessä. Sieltä sain ostettua aamiaistarvikkeita, vettä ja vähän evästä viikonlopun varalle.
Vietyäni ostokseni hostelliin, lähdin etsimään ravintolaa, missä voisin syödä päivällistä. Se osoittautui eritäin vaikeaksi tehtäväksi. Tarjolla oli joitakin hyvin epämääräisen näköisiä paikallisten ruokapaikkoja ja sitten roskaruokapaikkoja. Suuntasin kävelykadulle kuvitellen siellä olevan jotain muutakin. Vaan eipä juuri ollut. Pizzaa ja pastaa olisi kyllä saanut, mutta kun niitä en tänne tullut syömään. Ravintolan etsimisen keskeytti joksikin aikaa trooppinen sadekuuro, joka tällä kertaa oli melkoisen raju ja kestikin puolisen tuntia. Ihmiset pitivät sadetta kävelykadun varrella erilaisten suojien alla. Itse päädyin roskaruokaravintolaan istuskelemaan ja sateen päättymistä odottamaan.
Lopulta löysin Mexikolaisen ravintolan, missä söin burrittoja. Raviintolasta lähtiessäni oli jo pimeä. Kävelykatu onneksi tuntui turvalliselta pimeälläkin, sillä se oli hyvin valaistu ja siellä liikkui paljon muitakin ihmisiä. Melkein heti ravintolasta ulos päästyäni alkoi kuulua rajua rummutusta. Suuntasin katsomaan, mistä se tuli. Viereisessä puistossa oli karnevaalimeininkiä. Piti ihan ottaa pieni videopätkä Johannaa varten :D. Vielä kun keksis, miten tänne saa videon lisättyä...
Hostellia lähestyessäni totesin, että siellä onkin hieman pimeämpää. Onneksi pimeää kadunpätkää ei ollut paljoa ja pian olinkin turvallisesti hostellin portilla. Portti on aina lukossa ja meillä on oma avain, millä pääsemme kulkemaan. Kun sain portin auki, huomasin koko hostellin olevan pimeä ja etukuistilla istuskeli lauma ihmisiä taskulampun valossa. Sähköt oli poikki. Jonkin aikaa minäkin istuskelin muiden seurassa, mutta sitten päätin vetäytyä oman huoneen rauhaan. Jonkun ajan kuluttua sähköt palasivat ja kävin kysymässä respan tytöltä sitä puuttuvaa valokatkaisijaa... Hän tuli sen minulle näyttämään. Se löytyi yhden kerrossängyn yläpetin tyynyn takaa :D Siellä oli myös kattotuulettimen säätö. Ilmastoinnin kaukosäädintä en myöskään löytänyt mistään, mutta en sitä kaivannutkaan, kun tuulettimella pärjää aivan loistavasti.
Valojen palattua päätin käydä suihkussa ja valmistautua yöpuulle. Olin päässyt kylpyhuoneeseen ja osittain jo riisunut, kun valot katosivat uudelleen. Olin puolipukeissa pimeässä kylpyhuoneessa. Ei auttanut muu kuin käsikopelolla etsiä vaatteet ja pukea ne uudelleen päälle. Sitten takaisin oman huoneen ovelle yrittämään löytää oikea avain ja saada ovi auki pimeässä. Hetken yrittämisen jälkeen sain oven auki ja onnistuin löytämään otsalamppuni. Sen kanssa palasin takaisin kylpyhuoneeseen ottamaan suihkun sen valossa.
Lopulta sähköt palasivat. Pian hostellin käytävällä raikui letkeät latinorytmit jonkun soittimesta. Itse keskityin etsimään netistä lähintä kirkkoa aamua varten. Löysinkin kirkon vain noin kilometrin päästä ja tutkin reitin perille. En ole muuten löytänyt tästä maasta vielä ensimmäistäkään turisti-infoa tai mitään muutakaan paikkaa, mistä saisi karttoja. Onneksi geokätköilijällä on aina kartta ja gps mukana kännykässä! Aamulla valmistauduin kirkkoon lähtöön, kun ovelleni koputettiin. Hostellin henkilökunta siellä kutsui aamiaiselle! En tiennytkään, että hintaan kuului aamiainen ja olin jo aamiaiseni syönyt. Tosin, kun kävin katsomassa, mitä oli tarjolla, totesin, että eipä siellä minulle olisi mitään ollutkaan...
Kun pääsin sinne, missä kirkon olisi pitänyt kartan mukaan olla, totesin, että ei muuten ole. Oikean kadun kyllä löysin, mutta oikeaa numeroa en. Numero oli 4 ja kadun alussa oli numerot jo yli 20! Jonkun aikaa pyörin lähikatuja ympäriinsä ja mieleen nousi kolme sanaa jostakin laulusta, jota en edes muista mikä laulu se on. Sanat ovat: "Ohjaa mun askeleet". Olin kolunnut kaikki kadut lähistöltä, enkä löytänyt mitään kirkkoon viittaavaa. Lopulta luovutin ja päätin lähteä takaisin hostellille. Suuntasin takaisin yhtä katua aikaisemmin mistä olin tullut ja kuinka ollakaan, huomasin olevani juuri etsimäni kirkon edessä! Kiitollisin mielin astuin avonaisesta ovesta sisään ja tunsin tulleeni kotiin! Olin myöhässä, joten istuin takapenkkiin. Lähes välittömästi käytävän toisella puolella vähän edempänä istunut nainen nousi ja tuli tervehtimään minua. Raamatuntutkistelu oli juuri alkamassa ja ihmiset siirtyivät pieniin ryhmiin. Jäin itse istumaan paikalleni, sillä en olisi kuitenkaan ymmärtänyt mitään. Ajattelin siinä paikallani lukea itsekseni Raamattua. Toinen nainen tuli nyt luokseni, otti kädestä kiinni ja vei hänen ryhmäänsä. Kun siellä heille selvisi, että en ymmärrä espanjaa, yksi nainen kävi hakemassa paikalle taas uuden naisen, joka puhui vähän englantia. Tunsin itseni enemmän kuin tervetulleeksi!!! Monet kävivät kädestä pitäen tervehtimässä, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan ja jumiksen lopuksi monet tulivat vielä halaamaan.
Saarna oli melkoinen elämys! Aidolla latinomeinigillä saarnaaja näytti välillä olevan juuri lentoon lähdössä ja jo pelkästään äänenkäyttö ei jättänyt kylmäksi. Seurakunta eli saarnassa täysillä mukana ja aamenet kaikuivat salissa. Jumis kesti reilusti yli kolme tuntia, eikä kenelläkään näyttänyt olevan kiire minnekään. Jumiksen aikana kuului, kuinka ulkona jälleen taivas aukeni ja raju sadukuuro piiskasi katuja. Tänään sateita onkin tullut useampia ja välillä ihan jyrinän kanssa. Tässä hostellilla tätä kirjoitellessani sähköt ovat olleet vähän väliä poikki. Nuo pienet sateet eivät onneksi tällaisella reissulla hirveästi haittaa. Aikaa kun kyllä on ihan riittävästi. Saapa nähdä, vieläkö täällä pääsee hurrikaanin kokemaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti