Belgrad

Hyvin nukutun yön jälkeen lauantaiaamuna hyppäsimme bussiin ja suuntasimme kohti Belgradia, jossa ryhmän oli tarkoitus viettää viikonloppu. Ryhmälle oli varattu majoitus teologisesta collegesta ja Serbian ADRA:n johtaja Igor oli järjestänyt minulle majoituksen jonkun ystävänsä luokse. Bussimatka Belgradiin kesti noin kolme ja puoli tuntia. Perille päästyämme ryhmän vetäjä kävi leimaamassa valmiiksi liput paluumatkaa varten ja sen jälkeen hankki meille päiväliput julkisiin kulkuneuvoihin. Sekä lippujen leimaaminen että päivälippujen ostaminen olivat melkoisia operaatioita. Selvästikään Serbiassa ei ole totuttu palvelemaan ryhmiä, kun kaikki tapahtui yksittäin kuusitoista kertaa... Lopulta meillä kuitenkin oli liput ja siirryimme ratikkapysäkille odottamaan oikeaa ratikkaa. Vaan sepä olikin mielenkiintoista. Belgradissa on käytössä vielä ikivanhoja ratikoita ja niiden seassa joitakin upouusia. Ryhmä halusi välttämättä päästä uudella ratikalla, joten annoimme parin vanhan mennä menojaan. Tosin ne kyllä olivat sen verran täynnä, että olisi ollut työn takana saada meidän porukka vielä niihin mahtumaan. Odottelimme lopulta lähes tunnin sitä "oikeaa" ratikkaa. Porukka alkoi olla jo tosi nälkäistä ja vessaankin olisi jo pitänyt päästä. Vihdoin kuitenkin pääsimme jatkamaan matkaa. 

Perillä collegessa meitä odotti valmis ruoka. Ja sehän maistui. Aamiaisesta oli aikaa jo seitsemän tuntia.  Pääsimme maistamaan aitoa serbialaista ruokaa, jonka nimen ehdin jo unohtaa, mutta minusta ruoka oli hyvinkin kotoista. Tarjolla oli perunamuusia kaalikääryleitä. Kääryleiden sisään vaan oli kääritty jonkinlainen pähkinätäyte ja ne syötiin hapankerman kanssa. Oli muuten hyvää!

Ruuan jälkeen ryhmäläiset majoittuivat huoneisiinsa ennen kuin lähdimme tutustumaan Belgradiin. Otimme taas ratikan (tällä kertaa ensimmäisen paikalle tulleen) ja palasimme keskustaan, missä tapasimme Igorin, joka tuli meille oppaaksi. Kävelimme jonkun aikaa keskustassa ihaillen Belgradia iltavalaistuksessa. Kävelykadulla oli valtavasti väkeä. Vaikkka on jo marraskuu, ihmiset istuskelivat katukahviloissa ja -ravintoloissa ihan kuin kesällä. Kadulla oli monenlaisia esiintyjiä hattujensa kanssa. Suurimman huomion sai kuitenkin osakseen rouva, jolla oli sylissään kaksi pientä koiranpentua. Rouva yritti löytää pennuille kotia, koska hänellä ei ollut varaa ostaa niille ruokaa. Pennut olisi saanut ihan ilmaiseksi. 

Illan päätteeksi suuntaisimme busiilla ravintolaan uuden Belgradin puolelle. Ravintolan löytäminen tuotti hieman vaikeuksia, sillä Igor oli saanut hieman oudot reittiohjeet. Seikkailimme jossakin hämärien siltojen alla keskellä ei mitään. Lopulta ravintola kuitenkin löytyi ja siellä oli jopa tilaa koko ryhmälle. Kun olimme asettuneet istumaan ja aloimme tutkia menua, Igor jätti ryhmän ja lähti viemään mukanaan olleet lapsensa kotiin. Minulle hän sanoi, että voisi samalla viedä minut majapaikkaani, jos minulle sopii. No, enhän minä olisi halunnutkaan syödä :D Lähdin siis Igorin mukaan ja onneksi matkan varrelta löytyi paikka, mistä sai falafelannoksen mukaan, niin ei tarvinnut nälissään mennä nukkumaan. Matkalla majapaikkaani Igor kertoi, että tulisinkin olemaan asunnossa yksin. Asunnon omistaja oli vanhempiensa luona viikonloppua ja oli jättänyt asuntonsa minulle. Avain löytyi naapurilta. Naapuri myös toi minulle hedelmiä aamiaseksi ja näytti mitä mistäkin löytyy. Hedelmälautasella oli kaksi ihan tomaatin näköistä hedelmää, jotka olivat taivaallisen hyviä! Minulla ei ole hajukaan, mitä nuo hedelmät olivat, mutta ehkä joku teistä osaa auttaa...

Mikä hedelmä?

Sunnuntain suunnitelmana oli, että Igor tulisi aamulla hakemaan minut ja liittyisin ryhmään tutustumaan lisää kaupunkiin paikallisen oppaan kanssa. Iltapäiväksi oli luvassa vapaata aikaa shoppailuun. Minun piti ottaa tavarani mukaan, koska illalla oli tarkoitus palata Suboticaan. Aamulla sain Igorilta viestin, että hän on tulossa hakemaan minua, mutta minun pitäisi jättää tavarani asuntoon ja pitää asunnon avain itselläni. Saisin kuulla lisää myöhemmin. Toimin ohjeiden mukaan ja autossa Igor kertoi, että jäisinkin Belgradiin vielä maanantaiksi, jos vaan minulle sopii. Mikäs siinä. Minullehan sopii kaikki :D Mietin vain sitä, että minunkin paluulippuni oli jo leimattu sunnuntai-illan paluuvuorolle. Sen ei kuulemma kuitenkaan pitänyt olla ongelma.

Kaupunkikierroksemme alkoi katedraaliin tutustumisella. Ulospäin rakennus oli hienon näköinen, mutta sisälltä täysin keskeneräinen. Sitä oli alettu rakentamaan jo vuonna 1936, mutta sodat ja rahan puute ovat viivästyttäneet sen valmistumista, eikä lopullinen valmistumisaika ole vieläkään tiedossa. Mielenkiintoista kuitenkin, että keskeneräinen rakennus on avoin turisteille...

Katedraali ulkoa...

...ja sisältä.

Tarkoituksenamme oli tutustua muutamaan keskeiseen nähtävyyteen suht pikaisesti, jotta sitten jäisi vapaa-aikaa. Hyvin pian kuitenkin oli havaittavissa, että tuo suunnitelma ei tulisi toteutumaan. Ryhmä mateli eteenpäin ja sen sijaan, että olisimme pikaisesti tehneet kierroksemme, pysähtelimme jatkuvasti, kun joku halusi ostaa jotain joltakin katukauppiaalta ja kaiken kukkuraksi jämähdimme yli tunniksi savuiseen kahvilaan. Loppujen lopuksi päivän aikana eniten aikaa kului odotteluun. Viimeisenä käyntikohteena meillä oli upea linna-alue, jossa olisi voinut helposti viettää vaikka koko päivän. Nyt jouduimme kiirellä sen katsastamaan ja kun kiireessä sieltä lähdimme kohti ravintolaa, jossa meidän piti syödä, huomasimme kahden ryhmäläisen puuttuvan. Joten eikun heitä etsimään! Kun vihdoin olimme kaikki ravintolassa, totesimme, että kello on niin paljon, ettei meillä olekaan aikaa syödä... Piti palata collegeen hakemaan matkatavarat, että ryhmä ehtisi ajoissa bussiin. Onneksi olin aikaisemmin päivällä

napannut leipomosta pari pasteijaa pahimpaan nälkääni, kun totesin, että ruokaa ei olisi vielä toviin tarjolla. Tässä vaiheessa minä aloin kysellä, missäköhän tapaisin Igorin, joka veisi minut taas takaisin majapaikkaani. Sain kuulla, että menisin ryhmän mukana collegeen ja tapaisin Igorin siellä. Matkalla bussille sain kuulla myös, että minulle olisikin maanantai-illaksi autokyyti takaisin Suboticaan. Olimme juuri nousemassa collegeen vievään bussiin, kun ryhmän vetäjä sanoikin minulle (vielä puhelimessa puhuessaan), että minä jäänkin siihen bussipysäkille odottamaan Igoria, joka tulisi hakemaan minut siitä. Enempää hän ei ehtinyt sanoa, kun bussi jo lähti. Hieman on nopeita nämä liikkeet täällä, mutta mikäs siinä. Nyt minulla sentään oli Igorin puhelinnumero, jos häntä ei alkaisi kuulua.

Parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen Igor ilmestyi paikalle. Poikkesimme hakemassa ruokakaupasta minulle iltaa varten vielä vähän syötävää. Igor kertoi, että tänään tulen tapaamaan asunnon omistajan, mutta nukun silti asunnossa yksin. Omistaja menee kuulemma naapuriin yöksi. Mietinkin jo, missäköhän tuo omistaja yleensä nukkuu, kun asunto on yksiö, jossa on kolme sohvaa, mutta ei yhtään sänkyä. Ilmeisesti joku näistä sohvista toimittaa sängyn virkaa, mutta se ei varmaan kuitenkaan ole se sohva, jolla minä nukun.