Alkava uusi viikko tarkoitti, että pääsin vihdoin kunnolla työn touhuun. Nyt edessä oli koko viikko jo oppilaiden kanssa. Paitsi, että perjantai oli vapaapäivä. Oppilaat olivat (vielä?) innoissaan uudesta opettajasta ja siitä, että pääsivät hetkeksi omasta luokastaan muualle. Oma työjärjestykseni elää täysin luokkien työjärjestyksien ehdoilla. Niinpä minun työpäiväni eivät ole aivan yhtä tiukkoja, kuin muiden opettajien. Minulle tulee pitkin päivää muutamia pakollisia taukoja, kun mistään luokasta ei ole mahdollista (järkevää) ottaa oppilaita niinä aikoina. Aamupäivällä voin pitää yhden puolen tunnin tauon, lounastaukoni on 45 minuuttia. Iltapäivällekin osuu yksi 15 minuutin tauko ja päiväni päättyy jo 13.50. Tosin olen kolmeen saakka käytettävissä, jos jossakin luokassa minua tarvitaan avuksi.
Olin edellisellä viikolla alkuun ihan pallo hukassa, kun lukiolaisilla oli loppukokeet. Kysymällä selvisi, että kyseessä oli ensimmäisen neljänneksen loppukokeet. Lukion opet olivat tuon viikon täystyöllistettyjä kokeita korjatessaan ja nyt oli edessä arvosanojen antaminen. Myös peruskoulun opettajat antoivat väliarvostelut oppilailleen. Kaikkien piti syöttää arvosanat koneelle tiettyyn ohjelmaan. Tiistai oli deadline arvosanojen antamiselle ja illan edetessä toimiston ainoalle koneelle oli jatkuva jono. Väsyneimmät yrittivät hoputtaa toisia pian alta pois, että he pääsisivät nukkumaan. Tässä erkkaopen tehtävässä ei tuota arviointirumbaa onneksi tarvitse tehdä.
Kun arki alkoi asettua uomiinsa totesin, että kaipaan todellakin sitä tiettyä omaa vapautta mennä ja tulla olematta riippuvainen toisten kulkemisista. Niinpä maanantaina töiden jälkeen astelin Frankyn juttusille kysymään, onko luvallista lähteä yksin campukselta kylille ihan vaan kävelemään ja siinä sivussa shoppailemaan. Periaatteessa kun vapaaehtoisia on ohjeistettu, että campusalueen ulkopuolelle lähdetään aina jonkun kanssa. Franky mietti hetken ja totesi, että minä taidan olla erikoistapaus. Muut vapaaehtoiset kun ovat parikymppisiä nuoria. Sain luvan omille reissuilleni, kunhan olen pimeän tuloon mennessä takaisin.
 |
| Tuntisuunnitelmaa Pohnpein tapaan Lesson plans in Pohnpei |
Käytin tilaisuuden hyväkseni saman tien. Kännykkään oli ladattuna saaren kartta offlinetilaan, joten kylille oli siinä mielessä turvallista lähteä, kun ei tarvinnut pelätä eksyvänsä sokkeloisilla (tai siltä ne ainakin aluksi tuntui) kaduilla. Aikaa pimeän tuloon ei ollut kuin vajaa pari tuntia, joten kovin pitkälle ei voinut lähteä. Lähimmät kaupat ovat reilun kilometrin päässä, joten sinne kipaisee helposti lyhyessäkin ajassa. Nyt halusin päästä tutkimaan rauhassa kylän tarjontaa. Astuin heti ensimmäisen kaupan ovesta sisään. Kauppa oli Blue Nile, yksi kylän ”paremmista” kaupoista. Kiersin jokaisen hyllyvälin tutkimassa, mitä sieltä löytyy. Hankintalistallani oli mm. reppu läppäritaskulla. Kotoa mukaan ottamani reppu kun on astetta turhan iso työkäyttöön, eikä siinä ole läppäritaskua. Se soveltuu paremmin viikonloppureissuille.
Heti ensimmäisestä kaupasta löysin yhdenlaisen läppärirepun, eikä hintakaan ollut liian paha, reilut 20 dollaria. En kuitenkaan vielä ostanut reppua, koska halusin nähdä minkälaista tarjontaa muualla on. Seuraavat kaksi kauppaa oli paikallisia sekatavarakauppoja. Niistä voi löytää lähes mitä vaan! Tavarat ovat ahtaasti hyllytettyjä ja kaikkialla on valtavasti pölyä. Koskipa mihin tahansa, kädet olivat saman tien mustat. Tällä reissulla en enempää ehtinyt tutkimustyötä tehdä, sillä aurinko alkoi painua mailleen. Oli aika palata takaisin campukselle. Onneksi sinne pääsee kahta tietä, joten ei tarvitse katsella samoja maisemia mennen tullen. Takaisin menin tietä, jonka varrella on julkinen lukio asuntoloineen. Lukion vieressä on ihan hyvätasoinen urheilukenttä, jossa näkyy olevan aina väkeä liikkumassa. Yhtenä iltapäivänä olin toimistolla töiden jälkeen etsimässä opetusmateriaalia netistä. Maureen oli myös töissä ja sanoi lähtevänsä kävelylle ja kysyi, lähdenkö mukaan. Tietysti lähdin. Mutta hämmästyin kyllä hieman, kun tajusin meidän menevän urheilukentälle kävelemään. Siellä sitä sitten kierrettiin rataa kerta toisensa jälkeen niin kauan, että sekosin laskuissa.
Tuota opetusmateriaalia joudun haalimaan jatkuvasti joka puolelta. Yhtenä päivänä Danny kysäisi toimistolla, miten menee ja pyysi toimistoonsa päivittämään kuulumisia. Kerroin taas päällimmäisistä tarpeistani. Kaipasin luokkaan mm. helppolukuisia kirjoja. Danny katsoi toimistonsa lattialla olevia postipaketteja ja ihmetteli, että mitäköhän niissä on. Päätimme yhdessä avata ne ja tutkia, mitä ne pitävät sisällään. Laatikoista löytyi vaikka mitä opetusmateriaalia, mitä joku USA:sta oli lähettänyt koululle lahjoituksena. Sieltä löytyi juuri sellaista materiaalia, mitä kaipasinkin! Näin Jumala vastaa rukouksiin…
 |
| Lukion pihaa. Huomaa komeat koulubussit! Local high school. Notice school busses! |
Kun kerran lupa nyt oli lähteä omin päin kylille, sitä lupaa piti hyödyntää. Keskiviikkona lähdin taas shoppailututkimusmatkalle. Nyt en kyllä päässyt urheilukentän reunaa pidemmälle, kun koulun pikkukuorma-auto pysähtyi viereeni ja pastori Tim huikkasi ikkunasta hyppäämään kyytiin. Hyppäsin lavalle edes kysymättä, minne he ovat menossa. Sieltä lavalta sitten mielenkiinnolla seurasin, minne mennään. Päädyimme Ace-kauppaan. Siellä on viereikkäin rautakauppa ja päivittäistavarakauppa. En ollut itse sinne ajatellut meneväni, mutta nyt kun siellä kerran oltiin, haalin sieltä mukaan tarvitsemani, mitä sieltä sai. Sainkin nyt ostettua itselleni pyykkikorin, joka olisi ollut hankala kantaa jalkapelillä campukselle. Kun kaikki olivat saaneet ostoksensa tehtyä, Franky, joka oli kuskina, kysyi, onko tarpeita käydä vielä muualla. Kun kerran kysyttiin, pyysin päästä siihen kauppaa, missä olimme Frankyn kanssa käyneet jo aiemmin ja mistä sai omenoita edullisemmin. Tässä vaiheessa Tim tarjosi minulle paikkaa ohjaamosta, mutta en suostunut hänen paikkaansa ottamaan, vaan kiipesin lavalle. Ja hah, sinne kiipesi perässä myös pastori. Ei sopinut miehiselle egolle, että nainen laitetaan lavalle. :D :D :D
Torstai oli taas vähän erilainen päivä. Oppilaat saivat välitodistuksensa ja siksi koulu loppui kaikilla puolilta päivin ja koko iltapäivä aina seitsemään asti oli varattu siihen, että vanhemmat saivat käydä hakemassa välitodistukset ja juttelemassa opettajien kanssa lapsensa todistuksesta. Danny toivoi myös minun olevan tavattavissa luokassani koko ajan, jotta minun oppilaideni vanhemmat voisivat käydä tapaamassa myös minua. Yhdestä seitsemään vietin siis luokassani odottelemassa vanhempia, joita kävi lopulta huikeat kaksi äitiä… Mutta olipahan siinä aikaa käydä läpi materiaalia, mitä olin löytänyt Dannyn toimistosta ja myöhemmin vielä Frankyn toimistosta lisää. Opettelin mm. käyttämään aakkoslottoa ja sanabingoa. Tuli siinä myös maanantain tuntisuunnitelmat tehtyä ja loppuajasta viihdytin itseäni pelaamalla 2048:a.
Perjantai oli siis vapaapäivä. Täällä on mielenkiintoinen tapa, että jos joku vapaapäiväksi luokiteltava juhlapäivä osuu viikonlopulle, siitä saa vapaapäivän arkena. Nyt juhlittiin lauantaille osuvaa YK:n päivää. Vaikka olikin vapaapäivä, kaupat olivat auki. Aamulla nautin mahdollisuudesta nukkua rauhassa. Joskus kuuden aikaan heräsin vessareissulle ja totesin, että jos haluaa unia jatkaa, se vaatii korvatulpat. Onneksi niitä on mukana, joten kukkojen kiekumisesta, sikojen röhkimisestä, koirien haukkumisesta ja ihmisten aiheuttamista äänistä huolimatta jatkoin uniani kaikessa rauhassa.
Aamiaisen jälkeen totesin, että nyt on oikein hyvä päivä lähteä vähän pidemmälle tutkimusmatkalle, johon voisi sisällyttää myös yhden geokätkön etsimisen. Kätköjä tällä saarella on vain viisi, joten valitettavan vähiin jää kätköily täällä. Kolme kätköä on kävelyetäisyydellä campukselta, kaksi muuta on saaren toisella puolella noin tunnin automatkan päässä. Rasvasin itseni huolella aurinkorasvalla, pakkasin sateenvarjon ja vesipullon kassiin ja lähdin kävelemään kylille. Suuntasin ensin kätkölle. Matkalla toki piipahdin yhteen jos toiseenkin pikkukauppaan, mitä matkan varrelle sattui, katsomaan, onko niissä tarjolla jotain sellaista, mitä hankintalistallani on. Muutenkin oli kiva tutkailla mitä mistäkin löytyy ja toisaalta myös päästä välillä vähän varjoon.
Kätköpaikka on ihan Acen lähellä. Kätkölle päästäkseen piti mennä isosta portista sisään. Kätkökuvauksessa kerrottiin, että portista voi mennä rohkeasti sisään, sillä sen tarkoitus ei ole pitää ihmisiä ulkopuolella vaan vuohet portin sisäpuolella. Portti näytti lukitulta, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että lukko oli vain hämäystä. Portin sai auki vain salvan nostamalla. Heti portin takana oli rivistö toisen maailmansodan aikaisia japanilaisia tankkeja. Kätkö olikin piilotettu viimeiseen tankkiin. Se löytyi hyvin helposti ja hyvillä mielin loggasin ensimmäisen Micronesian liittovaltion kätköni. Kätköltä näkyi ranta ehkä sadan metrin päässä. Päätin jatkaa matkaa vielä vähän eteenpäin ja käydä katsomassa, miltä rannassa näyttää. Matkalla rantaan kohtasin ne vuohet. Pieni kili juoksi piiloon työkoneen alle ja tiellä makoillut komea valkoinen pukki nousi laiskasti ylös väistääkseen minua.
 |
| Kätköpaikka Hiding place |
 |
| Uupunut pukki. Tired goat. |
Rannassa oli mielenkiintoinen kivinen/betoninen laiturin ja sillantekeleen välimuoto, joka johti lähes puoleenväliä salmea. Siellä täällä betonin välissä kasvoi pieniä kasveja. Yhdessä kohdassa betonin läpi kasvoi tuuhea mangrovepuska. Aurinko paistoi kuumasti ja olisi tehnyt mieli pulahtaa uimaan, mutta vesi ei näyttänyt kovin houkuttelevalta tässä kohtaa ja uimareissun jälkeen olisi pitänyt jatkaa matkaa märkänä. Jouduin siis jättämään uimisen haaveilun tasolle.
 |
| Rannan laituri/silta The jetty/bridge at the waterfront. |
Paluumatkalla kävelin taas toista reittiä ja poikkesin tekemässä viikonlopun ruokaostokset. Katselin samalla reppuvaihtoehtoja ja päädyin lopulta ostamaan maanantaina löytämäni repun. Siihen pakkasin ostokseni ja suuntasin takaisin campukselle. Matkalla koulun pikkukuormuri tuli vastaan. Franky pysäytti kohdalleni, sanoi muiden olevan matkalla kiipeämään jollekin kukkulalle ja kysyi haluanko lähteä mukaan. En halunnut. Olin kävellyt jo lähes neljä tuntia. Nälkä alkoi olla ja vesikin oli lopussa. Palasin siis campukselle kokkailemaan.
Myöhemmin, kun toiset tulivat takaisin, kuulin heillä olleen aika rankka kiipeilyreissu. Olin oikein tyytyväinen, että en ollut lähtenyt mukaan. Etenkin, kun illalla suihkussa huomasin, että huolellisesta rasvauksesta huolimatta hartia oli palanut paidankauluksen reunan kohdalta ja niskakin punotti. Onneksi oli hyvät Thaimaasta hankitut rohdot mukana. Aamulla niskassa ei näkynyt enää mitään palamisjälkiä ja hartiakin punotti paljon vähemmän.
Näissä oloissa tuon juomaveden tärkeyden huomaa ihan eritavoin kuin Suomessa. Ostamme juomaveden viiden gallonan uudelleen täytettävissä pulloissa. Pullollinen vettä maksaa 1,25 dollaria, eli vettä juomalla ei köyhtymään pääse. Yksi vapaaehtoisista huolehtii kaikkien pullojen täyttämisestä. Meillä on keittiön pöydällä hanalla varustettu kanisteri, jonka täytämme tuosta pullosta. Kun pullo on tyhjä, viemme sen ja 1,25 dollaria toimistolle, mistä Jayn on määrä pullot viedä täytettäväksi. Olin vienyt pullomme jo torstaina päivällä toimistolle ja perjantai-iltana totesin, että pullo on edelleen täyttämättä. Kanisterimme oli jo tyhjä. Muut olivat vielä tässä vaiheessa kiipeilyreissullaan. Pastori Tim oli juuri lähdössä autollaan jonnekin ja hän lupasi ystävällisesti ottaa pullomme mukaan täytettäväksi. Ei siis tarvinnut olla viikonloppua ilman vettä…
Lauantaiaamuna oli edessä mielenkiintoinen tilanne. Olimme kerääntyneet toimiston eteen valmiina lähtemään kirkkoon. Olimme taas jalkautumassa kaikkiin saaren kolmeen eri kirkkoon. Mutta siinä vaiheessa todettiin, että autotilanne on hieman huono. Pastorin autossa ei ole polttoainetta, toisesta pikkupakusta on rengas puhki ja toisen akku on finaalissa. Käytössä oli siis vain bussi ja pikku kuormuri ja piti päästä kolmeen eri paikkaan. Bussi päätettiin lähettää kauimpana olevaan kirkkoon, jonne myös minä lähdin tällä kertaa. Palikiriin lähti kuormuri, jonka lavalle kiipesi kirkkokansa hameissaan… Lähimpään, eli Kolonian kirkkoon, saatiin lopulta toinen paku käyttöön, kun joku keksi vaihtaa toimivan akun siihen.
 |
| Kirkkokyyti. Ride to the church. |
Matkalla kirkkoon jouduimme ruuhkaan… Danny ajoi bussia ja kun hän joutui pysähtymään, katsoimme ihan ihmeissämme, mitä oikein oli tapahtumassa. Vastakkaisesta suunnasta tuli ihmisjoukko kantaen isoja puita. Danny huikkasi takapenkillä istuvalle Timille, että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Tim arveli, että kyseellä voisi olla häät. Kulkueen lopussa tuli miehiä, jotka kantoivat paksuihin puihin jaloistaan sidottuja, vielä eläviä, pää alaspäin roikkuvia sikoja. Sikoja oli kaksi, joista toinen oli kovin laiha ja se rimpuili kovasti vankilassaan. Toinen oli oikein tukevassa kunnossa, eikä se jaksanut edes rimpuilla vastaan, vaan roikkui koko painollaan riuissa.
 |
| Bussin ikkunasta otettu kuva possuista matkalla pataan. Photo taken through the bus window. Bigs are on they way to the pot. |
Kittin (lausutaan Kitzi) kirkko olikin ihan toista luokkaa kuin Palikirin kirkko. Kirkossa on jopa ilmastointi! Kirkko on iso ja valoisa. Kun saavuimme pihaan, Raamattutunti oli juuri alkamassa. Nuoret siirtyivät erilliseen piharakennukseen. Kirkkosalissa kokoontuva ryhmä puhui paikallista kieltä, joten liityin nuorten joukkoon. Huone, johon menimme, oli likainen. Siellä oli muutamia muovisia puutarhatuoleja, joten toiset istuivat lattialla (sillä TOSI likaisella!). Minä sain tuolin alleni ja pian tuoleja tuotiin jostain lisään. Tässä ryhmässä puhuttiin välillä paikallista kieltä, välillä englantia.
 |
| Raamattutunti alkamassa. Bible study about to start. |
Kun kokoonnuimme kaikki varsinaiseen jumalanpalvelukseen kirkkosaliin, tapasin siellä meidän ekaluokan open, rouva Janon. Hän on mitä ihanin ihminen! Tuntui heti niin kotoisalta, kun hän oli paikalla. Laulut laulettiin englanniksi ja osittain kaikki muukin tuli englanniksi. Saarna oli paikallisella kielellä, mutta saarnaaja referoi saarnansa lopuksi englanniksi. Seuraavalla kerralla kaikki tuleekin tapahtumaan sitten englanniksi, sillä koulun vapaaehtoiset vastaavat koko jumalanpalveluksen ohjelmasta.
 |
| Kittin kirkko The church of Kitti |
Campukselle palattuamme haaveilin ruuasta. Mutta kun pääsin asuntoomme, Stephanie oli jo kokkaamassa. Meillä on kyllä iso hella, missä on neljä levyä, mutta niistä vain yksi toimii kunnolla. Varauduin siis odottaan omaa kokkausvuoroani. Stephanie oli kuitenkin jo lähes valmis ja hän sanoi, että siinä on kyllä ruokaa meille kaikille. Kylläpä oli mukavaa päästä valmiille aterialle, kun oli oikein nälkäinen! Pääsimme nauttimaan lounasta Costa Rican tapaan: riisiä, papuja ja paistettuja kananmunia tomaattikastikkeessa.
Edellisen viikonlopun ihanan saariretken jälkeen viikonloppu campuksella tuntui jotenkin niin tylsältä. Olisi tehnyt mieli lähteä jonnekin illan hieman viilettyä, mutta kun pimeällä ei campukselta ole lupa poistua… Niinpä piti tyytyä etsimään campukselta hieman rauhallisempi paikka, missä voisi rauhoittua ja nauttia illasta. Mutta sellaisen paikan löytäminen täällä on enemmän kuin mahdotonta…
 |
| Auringon laskun värejä campuksella. Colors of the sun set at the campus. |
Siivoustalkoiden jälkeen törmäsin vararehtorin vaimoon, joka oli eilen illalla joutunut kokemaan hurjia. Hän oli ollut nukkumassa ja herännyt siihen, kun hänen huoneeseen oli rynnännyt joku aivan vieras mies. Candice alkoi huutaa ja mies oli pelästynyt ja paennut. Onneksi mies ei ehtinyt tekemään mitään pahaa ja asunnosta oli lopulta hävinnyt vain toisen pojan lempilippis. Aika hurjaa meininkiä siis täällä… Me yritämme muistaa pitää ulko-oven aina lukossa, kun emme ole paikalla, tai kun menemme illalla nukkumaan, vaikka kaikki eivät vielä olisikaan tulleet ”kotiin”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti