Viikonloppu Black Coral -saarella

Perjantaina kaikki halukkaat henkilökuntaan kuuluvat pääsivät viikonlopun viettoon pienelle saarelle. Olin pitkin viikkoa yrittänyt kysellä kaikilta mahdollisilta, millaiseen paikkaan oikein olemme menossa ja miten sinne pitää varustautua. Frankylta kysyin, mitä mukaan tarvitaan. Sain kuulla, että saarella on pieniä majoja, joissa voi yöpyä. Omat petivaatteet piti kuulemma ottaa mukaan. Torstai-iltana, kun kyselin muilta, mitä he ottavat mukaan, sain kuulla, että kaikki ovat ottamassa omat riippumatot mukaan. Saarella ei kuulemma ole mitään ”oikeita” majoja, missä olisi sänkyjä, vaan majat olisivat seinättömiä katoksia. Hmm… Sittenpä piti keksiä, mistä tähän hätään keksisi riippumaton. Lähdin toimistolle katsomaan, löytyisikö sieltä joku, joka voisi auttaa. Löysin toimistolta sihteerimme Janetin, joka lupasi lainata omaansa. Olin niin helpottunut ja kiitollinen! Nyt minulla olisi paikka, missä voisin nukkua. Emilyn ja Kaylan kanssa ruokaostoksilla olin osannut haalia helposti valmistettavaa ruokaa mukaan. Ruuanlaitto kun tapahtuisi nuotiolla. Tässä vaiheessa joku ymmärsi kertoa, että telttaleiriolosuhteet kuvaisivat parhaiten viikonloppuamme. Pakkasin siis sitä silmällä pitäen.

Kun olimme perjantaina tavaroinemme valmiina lähtöön, huomasin, että en edelleenkään näköjään tiennyt ihan kaikkea. Lähes kaikki muut olivat pakanneet kaikki tavaransa isoihin muovisäkkeihin tai muihin vedenpitäviin pakkauksiin. Vasta nyt minulle selvisi, että matka saarelle tapahtuu pienellä veneellä, jossa tavarat voivat hyvinkin kastua. Kävin siis kyselemässä, löytyisikö toimistolta mitään, millä voisin suojata reppuni. Löytyihän sieltä jätesäkkejä, vaikkakin kovin ohuita sellaisia. Mutta parempi nekin kuin ei mitään. Repun sisällä olin kyllä pakannut kaiken vedenpitäviin muovipusseihin, mutta itse repunkaan kastuminen ei kuulostanut houkuttelevalta ajatukselta.

Pakkasimme tavaramme koulun bussiin, joka vei meidät rantaan, mistä veneen piti viedä meidän saareen. Rannassa ei ollut ketään, kun saavuimme sinne. Hetken päästä paikalle ajoi auto, jossa oli kaksi miestä. He kävivät juttelemassa kuskimme kanssa ja samantien tajusimme, että jotain on pielessä. Meillä olisi pitänyt olla itsellä polttoaine veneeseen. Näin kuulemma oli sovittu. Meille ei kukaan ollut asiaa kertonut. Vakihenkilökunnasta oli mukana vain pastori Tim, joka yritti soittaa rehtorille ja selvittää, miten nyt toimitaan, mutta ei saanut rehtoria kiinni. Eipä siinä voinut kuin odottaa. Kukaan ei oikein tuntunut tietävän, mitä pitäisi tehdä. Siispä odotettiin. Tim ja pojat käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja hyppäsivät mereen…

Jaci otti rennosti odottelun.
Jaci used the waiting time for relaxing.

Aikamme odoteltuamme rehtori soitti takaisin. Tämän puhelun jälkeen venemiehet häipyivät jonnekin autollaan ja jonkin ajan kuluttua palasivat takaisin veneellä. Oli aika lastata tavarat ja itsemme veneeseen. Joku tytöistä ihmetteli, miten niin pienellä veneellä voidaan lähteä merelle… Minulle tuo oli tuttua. Nyt ei edessä ollut kuin vajaan puolen tunnin venematka, kun Fidzillä oli tehty vastaavan kokoisella veneellä yli tunnin merimatka isomman ulapan yli. Nyt määränpäänä oleva saari näkyi selvästi jo lähtörantaan.

Tällä veneellä lähdettiin merelle...
This was the boat to the island.

Meri oli onneksi melko rauhallinen, joten me ja tavarat pääsimme kuivina perille saareen. Saari oli tosi pieni. Se olisi helposti mahtunut koulualueellemme. Saarella oli vastassa vanhempi pariskunta, joka asui siellä sekä kaksi koiraa, Boy ja Pepsi Cola. Näistä tosin Pepsi Cola katosi jonnekin, eikä sitä näkynyt koko viikonloppuna. Saarelle päästyämme kannoimme tavaramme lähimpänä rantaa olevaan katokseen, joka toimi myös ruokailupaikkanamme. Siinä vieressä oli nuotiopaikka. Lähdimme samantien etsimään sopivia paikkoja viritellä riippumatot. Jälleen huomasin, että ihan kaikkea en todellakaan tiennyt. Lähes kaikilla muilla oli riippumatoilleen sateensuojat. Pienen pohdinnan jälkeen päätin virittää oman mattoni yhteen majaan. Nyt minulla oli sateensuoja niin itselleni kuin tavaroilleni. Sain jopa ripustettua peilin roikkumaan yhteen naulaan roikkumaan. Minulla oli suorastaan luksusolot!

Minun viikonloppumökki.
My weekend hut.

Toiset ripustivat mattonsa lähelle toisiaan ja tekivät jopa ”kerrossänkyjä”. Osa ripusti mattonsa hurjan korkealle. Mattoon kiipeäminen oli ihan oma taitolajinsa. Kuinka päästä riippumattoon, joka on parin metrin korkeudessa… Sehän onnistui siten, että ensin pienen hypyn seurauksena sai tukevan otteen käsillä riippumaton etureunasta ja sen jälkeen ponnisti hyvin treenattujen lihasten avulla jalat ylös. Sitten alkoi pieni heijausliike, joka laajeni niin kauan, että maton sai kiepautettua niin päin, että itse oli maton päällä. Olis tainnut jäädä multa tekemättä…

"Kerrossänky" -selfie
"Bunkbed" -selfie

Pastori Tim auttoi toisia mattojen ripustamisessa ja käytti kaikki omat narunsa toisten sadesuojien ripustamiseen. Niinpä hänen oma mattonsa jäi ripustamatta. Hän ajatteli nukkuvansa yhden majan lattialla. Kun matot oli ripustettu, oli vielä hetki valoisaa aikaa. Mereen piti päästä! Niinpä nappasin snorkkelin mukaan ja lähdin tutkimaan lähivesiä. Ranta oli matala pitkälle, eikä siellä kyllä ollut mitään ihmeellistä nähtävää. Yhden rauskun onnistuin näkemään ja muutamia hassuja muita kaloja. Koralleja ei käytännössä ollut - muuta kuin niitä mustia. Pojista pari oli myös snorklaamassa. He lähtivät tutkimaan aluetta meidän saaren ja viereisen saaren välistä. Sillä puolella saarta, missä me olimme snorkaalmassa, meri oli tyyni, mutta toisella puolen oli isot aallot. Ajattelin itsekin uida sinne, minne pojat menivät, mutta toteisin, että virtaus oli niin kova, että katsoin turvallisemmaksi olla menemättä. En ehkä kykenisi uimaan takaisin virtausta vastaan, etenkin, kun minulla ei ollut räpylöitä. Myöhemmin, kun pojat palasivat reissultaan, kuulin, että toinen heistä oli lähtenyt kokeilemaan noita isoja aaltoja. Ennen kuin hän oli ehtinyt tajuamaankaan, aalto oli temmannut hänet mukaansa ja vienyt kunnon matkan ulapalle päin. Onneksi poika oli onnistunut uimaan rantaan, mutta kyllä hän oli pelästynyt ja sai kerralla kunnon opetuksen merivirtojen voimasta!

Tim -pastori rentoutumassa.
Pastor Tim relaxing.

Aurinko laski aaltojen puolelle. Oli ihan huikea tajuta, miten niin pienellä saarella voi olla kahdet täysin erilaiset kasvot. Tällä puolen saarta aallot löivät voimalla rantaan ja pauhu oli sen mukainen. Löysin mukavan puun oksan, jolle istahdin katselemaan ja kuvaamaan auringonlaskua. Kun taannoin Borneolla haaveilin kunnon kamerasta, nyt nautin sen omistamisesta. Oli se vaan hyvä, että edellinen hajosi! :) Siinä hiljaa istuessani aloin huomioimaan liikettä siellä täällä ympärilläni. Rapuja, pikkuisia kotiloita, liskoja ja kaikenlaisia pikkuötököitä vilisi joka puolella. Niitä oli kiva kuvata siinä sivussa. Mielessä alkoi pyöriä lauluja: ”My God is an awesome God…” ”You are Holy, Holy, Holy. Lord there is none like You. You are Holy, Holy, Holy. Glory to you alone. I sing Your praises foreverer, deeper in love with you. Here in your court where I’m close to Your throne. I found where I belong.” Oli taas niin hyvä olla. Tunsin olevani Suuren Luojan syleilyssä keskellä loputonta upeaa luomakuntaa!

Tyynenmeren auringonlasku.
The sunset of Pacific Ocean.

Pimeyden laskeuduttua virittelimme nuotion. Paikassa, missä sataa paljon, nuotion sytyttäminen on ihan oma taiteenlajinsa. Ensin kerättiin maahan pudonneita kookoksia, joista viidakkoveitsillä hakattiin uloin pinta irti. Se oli hyvää sytykettä, sillä se oli sisäpuolelta täysin kuivaa. Toiset jatkoivat kookosten työstämistä ja avasivat ne saadakseen kookosveden juotavaksi. Kun vedet oli juotu, aloimme nakertaa ”kookoslihaa” hampaillamme. Se oli sitkeästi kuoressa kiinni ja alkuun tein kuin muutkin ja hampaiden rikkoutumisen uhallakin yritin jyrsiä kookoslihaa irti. Lopulta sain tarpeekseni ja tartuin puukkoon. Oli aika paljon helpompaa syödä, kun irrotti kookoksen ensin kuorestaan puukolla ja paloitteli sopiviksi suupaloiksi.

Kookospähkinän avaamisharjoitus.
Practicing to open coconut.

Nuotiolla kokkailtiin iltapalaa ja kun oli saatu syötyä, väki liukeni vähitellen omille teilleen. Minä jäin istuskelemaan nuotiolle ja nauttimaan liekeistä. Pastori Tim jäi siihen myös ja meille kehkeytyi pitkä tarinatuokio Fidzistä. Tim oli aivan innoissaan, kun sai pitkästä aikaa puhua kotimaastaan jonkun kanssa, joka on siellä käynyt. Ja mikäs siinä oli tarinoidessa, kun sai puhua jostakin, mistä kumpikin todella pitää. Tuli siinä mainittua sekin, että oli minua Fidzillä kosittukin. Tim olisi välttämättä halunnut tietää, kuka oli tämä nuori pastorin alku, joka oli yrittänyt viedä häneltä vaimon. :D :D :D 

Kun lopulta vetäydyin yöpuulle, en saanut millään unta. Läpi yön torkahtelin vain pieniä pätkiä. Jossain vaiheessa kömmin ylös ja lähdin käymään vessassa. Saarella oli muuten ihan oikeat vesivessat - paitsi että vesi niihin tuli käsipelillä kantamalla. Taskulampun valossa huomasin, että joku nukkui saaren omissa riippumatoissa majani vieressä. Tuo joku oli niin hyvin piiloutunut peittonsa alle, että oli mahdotonta sanoa, kuka siinä oli. Aamulla Tim kertoi nukkuneensa siinä. Minulla oli siis oma henkivartija. :D Kyllä tuollainen fidziläinen järkäle kunnon body guardista käykin! 

Koska kaikki ”pakollinen” oli tehty jo perjantaina, loppu viikonloppu olikin sitten rentoa akkujen lataamista. Oli ihanaa saada vain olla, makoilla riippumatossa ja lukea kaikessa rauhassa. Siinä sivussa tuli välillä torkuttuakin ja nukuttua edellisen yön univelkoja pois. Kun nälkä yllätti, kävin kaivelemassa evästä. Vaikka saaressa oltiin, jostain syystä uimaan ei tehnyt hirveästi mieli. Sen sijaan ulkoilutin kameraa ahkerasti. Saaren siat olivat suosikkini! Satuin olemaan rannalla, kun edellisen päivän venekuskimme oli menossa ruokkimaan sikoja. Sikojen varsinainen asuinpaikka oli saaren toisessa päässä, jonne ei päässyt kuin laskuveden aikaan kuivin jaloin. Mangrovemetsä oli niin tiheä kuivan maan kohdalla. Nyt oli jo nousuveden aika, joten siihen osaan saarta piti kahlata. Kysyin, voisinko tulla mukaan sikojen ruokintaa seuraamaan. Sain luvan ja pian olin todistamassa, kuinka siat tuhosivat hetkessä ämpärillisen kookoksia. Sikojen lisäksi tuolta puolen saarta löytyi myös lauma kanoja sekä pieni asuinhökkkeli, jossa venekuskimme asui.

Matkalla ruokkimaan sikoja.
On our way to feed pigs.

Lepäilypäivän päätteeksi Tim-pastori sai päähänsä kasata bambulautan. Yhdessä Alexin kanssa miehet kantoivat pitkiä bambuja rantaan ja Tim sitoi osaavan näköisesti riu’ut tiukaksi lautaksi. Kun työ oli tehty, piti lauttaa tietysti testata. Meitä innokkaita testaajia oli rannalla muutama toisten nukkuessa riippmatoissaan. Pikaisesti kävimme vaihtamassa uimakamppeet (t-paita ja pitkät shortsit) päälle olimme valmiita lautan neitsytmatkalle. Alex oli siinä sivussa tehnyt oman pikkulautan lyhyistä bambuista ja hän lähti seilaamaan omallaan. Tosin hyvin pikaisesti Alex totesi oman lauttansa kovin epäluotettavaksi ja liittyi meidän seuraan. Pienen matkan päässä rannasta oli poiju, jolle Tim veti lauttamme ja kiinnitti siihen. Merivirta oli niin voimakas, että ei voinut kuvitellakaan, että lautalla olisi voinut seilata minnekään, vaikka kovasti haaveilimme pääsevämme saaren toiselle puolen auringonlaskua taas seuraamaan. Nyt auringonlasku jäi näkemättä, kun lautalla kelluminen vei voiton. Tosin edellisen illan veroista värinäytelmää ei kyllä ollutkaan tarjolla.

Lautta valmiina matkustajille.
Our raft ready for us.

Toisena yönä nukuinkin jo oikein hyvin. Lainariippumattoni oli mielenkiintoinen, sillä sen sai vedettyä vetoketjulla kiinni. Näin ollen ötökät eivät päässeet kiusaamaan ja vaikka hyvällä tahdollakaan ei voi sanoa, että yö olisi ollut vähääkään kylmä, jossain vaiheessa yötä oli hitusen viileä olo (lämpötila taisi laskea alle 25 asteen…) ja niinpä oli mukava, kun sai vetskarin kiinni ja kaiken lämmön pidettyä pussin sisällä.

Sunnuntaiaamuna nukuin pitkään. Kaikki muut olivat jo syöneet aamiaisensa, kun kömmin ruokapaikalle. Aamu oli sateinen, mutta pian aamiaisen syötyäni pilvet väistyivät ja aurinko alkoi paistaa. Nappasin taas kameran kaulaan ja lähdin tutkailemaan saarta. Nyt oli laskuveden aika. Kävelin ensin toisten leiripaikalle ja totesin sieltä löytyvän vierailijoita… Siat olivat tutkimassa leiriä. Minut huomattuaan ne lähtivät löntystelemään omalle saarelleen päin. Nyt sinne pääsi jokseenkin kuivin jaloin. Vain pieni ”puro” piti ylittää. Puron toiselle puolen päästyään siat pysähtyivät ja kääntyivät minuun päin. Sain kuvata niitä ihan rauhassa. Sitten toinen sika asteli veteen, työnsi päänsä veteen ja vähitellen laskeutui kokonaan makuulle. Siihen se jäi köllimään matalaan veteen. Hetken päästä toinen sika liittyi seuraan. Se ei tyytynyt vain makaamaan vedessä, vaan alkoi oikein kieriskellä siinä.

Siatkin osasivat ottaa rennosti.
Pigs knew also how to relax.

Näissä maisemissa sielu lepää.
My soul rests in places like this.

Aikani sikoja seurattuani ja kuvattuani lähdin kävelemään laskuveden paljastamalle rannalle ja nauttimaan auringon lämmöstä. Kävelin hitaasti poispäin saarelta tutkaillen samalla rantahietikon elämää. Huomasin sikojenkin lähteneen liikkeelle ja syövän nyt mangroven lehtiä kaikessa rauhassa. Suuntasin vesirajaan ja lähdin kahlaamaan matalassa rantavedessä. Vedessä oli valtavat määrät pieniä merimakkaroita. Niitä kuvatessani huomasin vieressäni liikettä. Käännyin katsomaan ja wau, mitä näinkään! Pieni black tip hai ui siinä aivan vieressäni. En ollut ikinä osannut unelmoidakaan, että pääsisin kuvaamaan haita näin lähietäisyydeltä! Olin aivan onnessani!  

Black tip hai lähietäisyydeltä.
Black tip shark next to me.

Juuri näin kivaa oli. :)
It was just that fun. :)

Kotimatkalle päästäksemme piti odottaa nousuvettä. Kun vesi oli riittävän korkealla, lastasimme tavaramme taas tuohon samaan pieneen veneeseen ja kotimatka alkoi. Vielä lastatessamme satoi vähän, mutta itse merimatkan aikana oli kuivaa. Merikin oli taas mukavan tyyni, joten pääsimme kuivina takaisin pääsaarelle. Rannassa ei näkynyt ketään meitä vastassa. Samalla hetkellä, kun veneemme rantautui, rantaan ajoi koulun lavapakettiauto. Matka takaisin koululle tapahtuisi siis rattoisasti auton lavalla istuen! Lastasimme tavarat ja itsemme lavalle ja lähdimme paluumatkalle. Ei aikaakaan, kun ensimmäiset sadepisarat putoilivat. Pian taivas repesi ja saimme kunnon sadekuuron niskaamme. Nyt olin tyytyväinen, että reppu oli tiukasti jätesäkin sisällä suojassa. Minulla olisi kyllä ollut sadetakkikin mukana, mutta se oli istuinalustanani, enkä halunnut alustastani luopua. Niinpä olimme pian kaikki märkiä. Sadetta jatkui jonkin aikaa, mutta sitten se loppui yhtäkkiä. Ja ennen kuin ehdimme koululle saakka, vaatteetkin olivat taas jo kuivat.

Kotimatkalla autonlavalla.
On our way back we travelled in the back of a dump truck

Ihana leiriviikonloppu oli takana, akut ladattu uutta työviikkoa varten ja kamerassa roppakaupalla muistoja. Tykkään!