Ensimmäinen työviikko

Maanantaiaamu oli mielenkiintoinen. 7.30 koko henkilökunta kokoontui aamuhartauteen. Panin heti merkille, että kaikki muut olivat pukeutuneet samanlaisiin pikeepaitoihin. No, ehkä minäkin joskus saisin paitani. Danny oli edellisenä iltana sanonut, että aamulla pidettäisiin heti palaveria, rehtori, hän ja minä ja pohdittaisiin minun työnkuvaani. Nyt kuitenkin aamuhartauden jälkeen Danny sanoi, että hän halusi minun seuraavan aamupäivällä tunteja. Hän esitteli minut paikallisille opettajille, joita alakoululla ja esiluokilla on yhteensä viisi. Kukaan ei ole pätevä. Vapaaehtoisia näillä asteilla on kolme. Hekään eivät ole päteviä. Minun lisäksi koko koulussa on yksi ainoa pätevä opettaja. Myös, kun yläkoulu ja lukio lasketaan mukaan.

Opettajat virkeänä uutta päivää aloittamassa.

Ehdin seurata jonkin aikaa K4:n (eskari, oppilaat ovat neljävuotiaita), tokaluokan ja vitosluokan tunteja, ennen kuin Danny tuli hakemaan minut palaveriin. Oli aika selvittää, mitä oikeastaan tulisin tekemään. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että vararehtori on se, joka on huomattavasti paremmin sisällä opetukseen liittyvistä asioista ja hän oli se, joka piti huolen minun työni alkuun pääsystä. Palaverissa päädyimme siihen, että tulisin työskentelmään ensisijaisesti sellaisten oppilaiden kanssa, joilla on ongelmia lukemisen kanssa. Olipa kyse sitten minkä peruskoulun (luokat 1-8) luokka-asteen oppilaasta hyvänsä. Pääpaino olisi kuitenkin alemmilla luokilla. Lisäksi tulisin joka aamu olemaan tunnin K4-luokassa, josta oli opettaja hieman aikaisemmin vain häipynyt. Tilalle oli siirretty K5-luokan avustaja, jolla ei ollut minkäänlaista opettajakokemusta. Danny toivoi minun toimivan apuna opetuksen suunnittelussa ja antamaan mallia opettajalle, miten noita pieniä pitäisi opettaa. Hah, minun, joka olen karttanut jopa alkuopetusluokkia koko urani ajan! 

K4:n oppilaita odottamassa aamulla opettajaa.

Danny oli jo aamupalaverissa pyytänyt kaikkia opettajia toimittamaan hänelle saman päivän aikana listan oman luokkansa oppilaista, joiden he katsovat tarvitsevan lisää tukea. Nyt oli minun vuoroni koota lista kaikkein kipeimmistä tarpeista, jotta voisin aloittaa työni. Siinä olikin haastetta alkuun. Oma luokkahuone kun oli käytännössä täysin tyhjä. Piti saada kaikki ihan perustarvikkeetkin. Lista alkoi pikkuhiljaa muotoutua: lyijykyniä, kumeja, terotin, seinäkello, kaksi pyöreää pöytää (matalampi pikkuoppilaille ja normaali isommille), tuoleja, aakkoset seinälle, roskis, harja ja rikkalapio (opettajat huolehtivat itse oman luokkansa siivoomisesta), liituja ja rätti taulun pyyhkimiseen. Sitten olikin tietysti kaikki opetusmateriaali, jota ei ollut olemassa… Mutta se olikin ihan oma juttunsa.

Päiväjärjestys

Jotta pääsette hieman viivalle siitä, millaista tämä työnteko täällä on, niin lienee syytä hieman avata normaalia päiväjärjestystä. Opettajien päivä alkaa 7.30 aamuhartaudella, josta jokainen opettaja vuorollaan on vastuussa viikon kerrallaan. Kokoontumishuoneen ovella on lista, johon jokainen kuittaa, mihin aikaan on saapunut paikalle. Koulu alkaa kaikilla oppilailla joka päivä klo 8.00, jolloin oppilailla on puolen tunnin pituinen aamuhartaus. Tuona aikana oppilailta kerätään myös lounastilaukset. Osalla oppilaista on omat eväät, osa tilaa lounaan (voileipää tai riisiä/kalaa/nuudelia/jotain muuta vastaavaa) ruokalasta. Tilaukset jätetään koriin luokan ulkopuolelle, mistä isommat oppilaat käyvät keräämässä tilaukset koreineen.

Varsinaiset oppitunnit alkavat 8.30 ja jatkuvat 15.00 asti kaikilla muilla, paitsi K4 ja K5 pääsevät kotiin puolilta päivin. Perjantaisin koulu loppuu kaikilla puoleen päivään. Pikaisella laskutoimituksella tästä tulee 32 tuntia viikossa. Aika hurja määrä ekaluokkalaisille… Lukujärjestys on joka päivä samanlainen. Joka päivä on siis kaikkia mahdollisia oppiaineita. Taito- ja taideaineita lukujärjestyksestä on turha etsiä. Välituntejakin on vain kaksi päivän aikana. Lounastunti on 45 minuuttia. Opettajat ovat koko päivän vastuussa omista oppilaistaan.

Myös K4:ssä lukujärjestys koostuu matikasta, lukemisesta, oikeinkirjoituksesta, ääntämisestä (englanniksi kun opiskellaan), biologiasta ja yhteiskunnallisista aineista. Leikkituokioita ei ole. Opiskelu on erittäin koulumaista. Tuntuu pahalta katsella noita pieniä nelivuotiaita, jotka pakotetaan pulpetteihinsa tekemään monistettuja tehtäviä.

Itse vietän joka aamu yhden tunnin K4:ssä. Silloin opetellaan matikkaa tai englantia. Oppilaat ovat hurjan eritasoisia. Etevin laskee sujuvasti 20:neen, kun osa laskee vasta viiteen. Pari oppilasta tunnistaa numerot 1-20, kun taas muutama ei tunnista edes 1-5. Yksi oppilaista on pääsääntöisesti täysin omissa maailmoissaan. Kun menin ensimmäistä kertaa luokkaan, hän makasi lattialla, kun muut tekivät töitä. Opettaja ei kiinnittänyt lapseen mitään huomiota. Hän sai olla ihan niin kuin halusi. Välillä lapsi vaelteli luokassa, saattoi vähän laulella itsekseen, istua jonnekin, mutta ei reagoinut mihinkään ympärillä tapahtuvaan. Kun menin lapsen luo jutellakseni hänen kanssaan, hän lähti pakoon.

Kysyin jälkeen päin opettajalta tästä lapsesta. Opettaja sanoi, ettei lapsi tee mitään koulussa. Jos hänelle antaa monisteen tehtäväksi, hän laittaa sen pois. Yleensä lapsi ei edes puhu kenellekään. Hänen huomiota on hyvin vaikea saada osakseen. Häntä joutuu kutsumaan moneen kertaan nimeltä, ennen kuin hän reagoi mitenkään. Sittenkään yleensä ei saa mitään vastausta. Opettaja oli todennut, että turha on edes yrittää. Minä totesin, että ei se niin voi mennä. Kun olen luokassa opettajan apuna ja meitä on kaksi, sitten yritetään yhdessä.

K4 työn touhussa

Vaikka oppitunnit loppuvat kolmelta, opettajien työaika kestää neljään asti. Rehtorin ohjeistus oli, että ennen neljää ei pidä suunnitella mitään omia menoja. Opettajien pitää olla tavattavissa campuksella, jos vanhemmilla tai rehtorilla on jotakin asiaa. Ja ”palkka” tästä uurastuksesta on siis us 240 dollaria kuukaudessa. Tämä, jos joku, on todellista kutsumustyötä! Mutta vapaaehtoisinahan täällä ollaankin.

Oma työni

Kun tiistaiaamuna sain listan oppilaista, jotka tarvitsevat eritysapua, oli listalla lähemmä 30 nimeä. Edessä oli näiden oppilaiden tapaaminen yksittäin, jotta voisin kartoittaa itse tilanteen, missä todella mennään. Pikkuoppilaiden kohdalla oli luonnollista, että joukossa on vielä niitä, jotka eivät osaa lukea, mutta kun eteen tuli neljäsluokkalainen, joka ei vielä lukenut, ei voinut kuin ihmetellä, miten kummassa tuo oppilas oli päässyt neljännelle luokalle asti! Isompien oppilaiden kohdalla eteen tuli toisenlaiset ongelmat. Kutos- ja seiskaluokalta löytyi oppilaita, joiden englanninkielen taito oli niin puutteellinen, että he eivät sen takia kyenneet sujuvasti lukemaan, saatikka sitten ymmärtämään lukemaansa. Surullisin tapaus oli yksi seiskaluokan tyttö, joka on aloittanut tässä koulussa vasta tänä vuonna. Hänen kielitaitonsa oli kovin heikko. Ihan perusasioista pystyimme juttelemaan, mutta kaikesta näki, miten englanti oli tytölle vaikeaa.

Kun olin tavannut kaikki listallani olevat oppilaat, oli aika pähkäillä, miten alan heidän kanssaan työskentelemään. Päädyin tekemään oppilaista taitotason mukaisia ryhmiä. Ryhmiä tuli kuusi ja lisäksi kaksi oppilasta saa yksityisopetusta. Ryhmässä yksi on täysin lukutaidottomat (kaksi ekaluokkalaista, yksi tokaluokkalainen). Ryhmä kaksi on oppilaista, jotka pystyvät tavaamalla lukemaan lyhyitä sanoja (Siis ihan totta, täälläkin oppilaat opetetaan lukemaan tavaamalla!!! Oppilaille opetetaan kirjainten äännevastaavuus ja niitä käyttämällä oppilaat alkavat tavaamaan.) Ryhmässä on myös kaksi ekaluokkalaista ja yksi tokaluokkalainen. Kolmosryhmään tuli niin paljon oppilaita, että se piti jakaa puoliksi. Tässä ryhmässä on oppilaat, jotka pystyvät lukemaan lyhyitä sanoja, mutta vähänkin pidemmät sanat eivät onnistu. Puolet tästä porukasta on tokaluokkalaisia ja puolet kolmasluokkalaisia. Nelosryhmässä on oppilaita 4., 5. ja 6. luokalta. Yhteensä neljä. Nämä oppilaat lukevat hyvin hitaasti. Vitosryhmässä on viisi vitosluokkalaista, jotka lukevat kyllä (ei välttämättä kovin sujuvasti), mutta eivät ymmärrä lukemaansa. Kutosryhmässä on kutosluokkalaisia neljä kappaletta. Näille englannin kieli on niin ongelmallista, että heidän kanssa aletaan vahvistaa kielitaitoa. Seiskaluokan tytölle annan joka päivä 20 minuuttia yksityisopetusta englannin kielestä ja nelosen poikaa tapaan kolme kertaa viikossa lukemisen opettelun merkeissä.

Ekaluokkalaiset omassa luokassaan.

Kun sain ryhmät koottua, esittelin ne Dannylle, joka oli aivan innoissaan. Tuntuu niin hyvältä tehdä töitä sellaisen johdon alaisuudessa, joka tukee ja kannustaa kaikin mahdollisin tavoin! Olen saanut hyvin vapaat kädet suunnitella työtäni ja luottamus toimii puolin ja toisin. Sekin tuntuu niin hyvältä, kun kaikki sovitut tapaamiset Dannyn kanssa aloitetaan rukoilemalla. Tässä kun on oikeasti tuntenut olevansa melkoisen haasteen edessä. Etenkin, kun tuntuu siltä, että Danny ja Franky molemmat odottavat, että saan ihmeitä aikaan. Ja niinhän minä voinkin saada, kun saan tehdä töitä tällaisessa ympäristössä ja ilmapiirissä. ”I can do all things through Christ who gives me strenght.” Fil. 4:13 Tämä Raamatunjae opetettiin kylän lapsillekin edellisenä viikonloppuna ja siihen uskon itsekin täysin 100 prosenttisesti!

Pari päivää sain ensimmäisellä viikolla käyttää aikaa siihen, että etsin opetusmateriaalia. Netti osoittautui taas kerran melkoiseksi aarreaitaksi. Löysin melkoisen määrän erittäin käyttökelpoista materiaalia niin lukemaan opettamiseen kuin luetunymmärtämisen vahvistamiseen. Englannin opetukseen joudun vielä tekemään etsintätyötä, mutta eiköhän siihen materiaalia löydy, kun vaan keksii ensin ne oikeat hakusanat. Pääsin myös tonkimaan koulun kaikki mahdolliset varastot ja niistäkin onnistuin tekemään oivallisia löytöjä. Niistä löytyi sopivia kirjoja, opettajan oppaita ja muuta välineistöä. 

Danny piti huolen koko viikon ajan, että minulla on kaikki hyvin. Hän kävi aina välillä luokassani kyselemässä miten menee ja tarvitsenko jotain. Kerran kun siinä juttelimme tarpeistani, kysyin, onko koululla laminointikonetta. Hitusen ihmettelin, kun Danny sanoi, ettei hän ole kuullut sellaisesta koneesta ja alkoi kertoa, että koulun takana kasvaa yksi sitruunapuu (lemontree) ja että sieltä voi vapaasti poimia sitruunoita ja niistä voi puristaa mehua. Siinä vaiheessa tajusin, mikä meni pieleen. Laminate machine - Lemonade machine. Danny kuullut minun kysyvän limonadikonetta! Saatiinpa hyvät naurut, kun asia valkeni! :)

Perjantaina pääsin lopulta aloittamaan varsinaisen työni oppilaiden parissa. Ensimmäisenä oppilaanani oli tuo nelosen poika. Lapsi, joka oman opettajan mukaan on vähän väliä vaikeuksissa muiden kanssa ja täynnä katkeruutta. Itse tapasin lapsen, joka silmät kirkkaina kertoi asioistaan ja oli täynnä intoa oppia vihdoinkin lukemaan. Tuo poika vei saman tien palan sydäntäni. Voi kun osaisin auttaa häntä oikealla tavalla! 

Arki campuksella

Koska työpäivät ovat pitkiä, vapaa-aikaa valoisaan aikaan ei jää paljoa. Aurinko laskee jo kuuden aikaan, joten pian sen jälkeen on täysi pimeys. Maanantaina pääsin Frankyn kanssa ostoksille täydentämään ruokavarastoani ja hankkimaan lisää perustarpeistoa. Franky kierrätti minua vaikka kuinka monessa kaupassa niin, että lopulta meillä oli kaikki, mitä listalleni olin kirjannut. Kävimme jopa kookosöljytehtaalla, joka tosin oli jo kiinni, mutta onnistuimme löytämään öljyä torilta. Rahaakin sain vihdoin nostettua yhdestä kylän kolmesta automaatista. Vain leipä jäi puuttumaan, mutta ihan tarkoituksella. Kysyin nimittäin Frankylta, voisinkohan ostaa Maureenilta hänen ihanaa kanelileipäänsä aina kun hän sitä leipoo. Franky vakuutti, että kyllä varmasti onnistuu ja Maureen leipoo monesti jopa kaksi kertaa viikossa. Seuraavana aamuna ovelle koputettiinkin jo aikaisin ja siellä oli Maureenin leipälähetys…

Vapaaehtoiset käyvät normaalisti kahdesti viikossa ruokaostoksilla, maanantaina ja torstaina. Osalla on ajokortti ja he toimivat kuskeina. Olisihan tuo ajokortti mullakin, mutta jostain kumman syystä jätin sen kotiin. Jos se olisi mukana, voisin anoa täällä täkäläisen kortin ja saisin sen parissa viikossa. Mutta eipä toisaalta kyllä tee yhtään mieli näiden koulun autojen rattiin (etenkin, kun se ratti on väärällä puolella, vaikka liikenne onkin ihan oikeanpuoleista). Torstaina päädyin ostoksille Emilyn ja Kaylan kanssa. Heidän vakio-ostospaikoiksi on muodostunut muutama marketti, jotka itse olin jo todennut valikoimilta heikoiksi ja kalliimmiksi kuin paikat, missä Frankyn kanssa kävimme. Sain kuitenkin jokseenkin kaiken, mitä tarvitsin, mutta kyllä tuli ikävä omille kaikessa rauhassa tehtäville ostosreissuille.

Aamuinen koulukuljetusrumba käynnissä. Vanhemmat huolehtivat itse oppilaat kouluun ja auton lava on ihan normaali tapa kuljettaa väkeä.

Illat menee monilla pitkälti seuraavan päivän tunteja suunnitelessa, sillä opetusmateriaalia on aika heikosti käytössä. Ja kun kyseessä on ”opettajat”, joilla ei ole minkäänlaista koulutusta tai kokemusta opettamisesta, tuntien suunnitteluun kuluu aikaa. Lisäksi kun tuntisuunnitelmat pitää toimittaa joka viikko torstaihin mennessä rehtorille tai muuten ei heru palkkaa. Perjantaina yksi nuorimies oli anelemassa armoa rehtorilta, kun tuntisuunnitelmat oli toimittamatta ja tilipäivä olisi ollut. Omat rahat oli herralta jo loppu ja viikonlopuksi olisi pitänyt saada ruokaa. Tällä kertaa rehtori oli armollinen, mutta toista kertaa ei enää luvannut olla.

Campuksen toimistorakennus on tietynlainen campuksen sydän. Siellä kopioidaan ja tulostetaan kaikki materiaali oppitunneille ja siellä käydään netissä. Toimisto on auki illalla niin myöhään, kun viimeinen sieltä lähtee ja sulkee oven. Toimisto myös aukeaa aina, jos joku avaimenhaltija sattuu kulkemaan ohi ja näkee väkeä istuskelemassa läppäreiden, padien tai kännyköiden kanssa toimiston seinustalle. Monesti, etenkin sateen sattuessa, jos toimisto ei ole auki, väkeä istuu toimiston eteen parkkeeratuissa koulun autoissa sateensuojassa. Usein toimistossa on iltasella iloinen puheensorina, kun vapaaehtoiset Skypettävät kotiin. Tosin aikaero tekee yhteydenpidon hankalaksi, sillä USA:ssa kello on 18 tuntia vähemmän kuin täällä.

Keskiviikkoiltana olin kävelemässä toimistolta vähän ennen seitsemää huoneeseeni, kun näin Maureenin istuvan matkan varrella olevassa katoksessa. Maureen huikkasi, että seitsemältä siinä alkaa iltahartaus. Siitäpä en ollutkaan vielä aikaisemmin kuullut, joten kipasin nopsasti viemään tavarani kämpille ja palasin katokseen. Oli tosi kiva istuskella leppeässä illassa ulkosalla, laulaa ja rukoilla yhdessä. Täällä kaikesta puuhasta huolimatta elämä tuntuu soljuvan niin rauhallisesti ja kiirettömästi eteenpäin.