Olin tyytyväinen, että olin varannut iltapäivälennon Muluun. Lentoja kun on kaksi päivässä. Nyt sain ottaa aamun ihan rennosti, päivittää blogia, lueskella ja syödä rauhassa huoneen hintaan kuuluvan aamiaisen. Tosin aamiainen ei ollut kovin kummoinen. Vitivalkoista paahtoleipää voin tai maapähkinälevitteen kanssa ja seuraksi kahvia tai teetä. Onneksi on noita omiakin eväitä, niin voi aina vähän paikkailla tarjontaa. Aamiaisella huomasin, että majapaikassani oli myös juomavesipiste, mistä sai täyttää vesipullonsa. Nuo on aina kivaa bonusta, kun ei tarvitse kantaa selkä vääränä kaupasta vesipulloja.
Majatalon respa tilasi minulle taksin lentokentälle. Tämä majatalo jäi muistoihin yhtenä erittäin onnistuneena valintana. My Homestay Guesthouse. Vaikka huone oli pieni, se - kuten koko majatalo muutenkin - oli hyvin siisti. Yhteiskäytössä olevat vessat ja suihkut olivat myös äärettömän siistit. Suihkussa oli jopa suihkusaippua-automaatti, josta täysin vailla tunnontuskia täytin oman pienen matkapulloni, joka tyhjeni juuri sopivasti. Taksia sain odottaa mukavasti nojatuolissa istuskellen. Kun taksi oli kadulla, kuski soitti respaan ja minä kipitin taksiin. Matka lentokentälle oli kiinteähintainen, 25 ringgittiä ( 6,25 €). Kenttälle ajoi parikymmentä minuuttia. Sitten olikin vastassa mielenkiintoinen proseduuri. Ensimmäinen turvatarkastus kun oli jo ennen check in-pistettä. Kaikki tavarat meni läpivalaisun kautta. Muutenkin kentällä oli mielenkiintoinen systeemi. Ennen lähtöaulaa oli varsinainen turvatarkastus, jonka kautta kulkivat niin kotimaan kuin ulkomaan lennoille lähtevät. Vesipullo meni tarkastuksesta läpi, eikä kukaan kysellyt, minne olen lentämässä. Turvatarkastuksen jälkeen oli immigrant-tiski. Tarjosin passiani, mutta virkailija vain kysyi, minne olen menossa. Kun hän kuuli määränpääni, hän ei edes katsonut passiani.
Lähtöportteja oli samassa pienessä aulassa kaksi, A ja B. Molemmat johtivat alakertaan, kentän laidalle, josta koneeseen käveltiin itse. Muluun lentävä kone oli pieni potkurikone. Kone oli lähes tyhjä, vaikka siellä ei paikkoja ollutkaan kuin ehkä reilut kuusikymmentä. Meitä matkustajia oli kymmenkunta ja meidät oli ripoteltu ympäri matkustamoa. Lento kesti vain puoli tuntia. Mulun kenttä oli hyvin pieni. Kävelimme jälleen koneesta terminaaliin, missä jäimme odottamaan matkatavaroita. Ne tuotiin paikalle ihimisvoimin vedettävillä kärryillä ja karusellin virkaa toimitti avoimella seinällä olevat pari tasoa ja lyhyt hihnan tynkä.
Kun sain rinkan selkään, lähdin katselemaan tietä puiston suuntaan. Majapaikkaa en ollut varannut, joten edessä oli sellaisen etsiminen. Kun astuin kentältä ulos, minun luokseni tuli nainen, joka kysyi, minne olen menossa. Kerroin, että lälhden etsimään majoitusta. Hänellä oli kotimajoituspaikka aivan kentän vieressä ja hän pyysi katsomaan paikkaansa. Lähdin naisen mukaan. Paikka oli ensimmäinen majoituspaikka kentältä puistoon päin. Matkaa ei ollut kuin jokunen sata metriä. Tässä kotimajoituksessa tarjolla oli vain 16 hengen makuusali, joka oli osittaisella väliseinällä jaettu kahteen osaan. Privaattihuoneita ei ollut tarjolla lainkaan. Koska keli oli taas tosi lämmin (+34), päätin jäädä tähän ainakin ensimmäiseksi yöksi ja käydä katsastamassa lähistön muun tarjonnan ilman kantamuksia. 25 ringgittiä petipaikasta ja aamiaisesta ei ollut paha. Etenkin, kun yöpyjiä paikassa oli vain neljä minun lisäksi ja he kaikki olivat toisella puolella väliseinää. Minä valitsin sänkyni väliseinän toiselta puolen.
Ilman kantamuksia lähdin sitten katsastamaan muun majoitustarjonnan ja itse puiston infon. Matkaa lentokentältä puistoon on vain kilometri ja sillä välillä on muutamia kotimajoituspaikkoja. Itse puistossa on enemmän majoitustarjontaa, mutta hinnat ovat monikertaiset kotimajotuksiin verrattuna. Puiston makuusalikin oli remontissa, joten majoitus oli etsittävä muualta. Jokaisessa matkan varrella aukiolleessa majapaikassa kävin huonetta kysymässä. Heti ensimmäisessä (D'Cave) oli kaikki privahuoneet vapaana, toisessa taas kaikki täynnä ja kolmannen huone oli neljän hengen huone, josta vessaan pääsi vain makuusalin läpi kulkemalla. Tuossa ensimmäisessä oli hurjan mukava isäntäväki, Dina ja Robert, joten sinne palasin kierroksen tehtyäni ja lounastettuani puiston kahvilassa tekemään varauksen seuraavasta päivästä eteenpäin toistaiseksi tuntemattomaksi ajaksi, mutta ainakin kolmeksi yöksi. Normaali huoneen hinta oli 70 ringgittiä, mutta koska oli yksin ja jäin useammaksi yöksi, sain huoneen 50 ringgitillä (12,50 €) ja siihen sisältyy myös aamiainen. Bonuksena vielä vahtikissa, Simba, joka uskollisesti tulee mukaan öisille vessareissuille pihan perälle (sieltä löytyy kyllä ihan ihan kunnon länsimaiset vessat). :D Yllättävän iso merkitys oli myös sillä, että talossa on tarjolla ilmainen juomavesi. Talon väki keittää ja jäähdyttää vettä tankkiin, mistä saa täyttää omat pullonsa. Täällä kun juomavesi maksaa maltaita. Puolentoista litran pullolla on hintaa 5 ringgittiä, kun muualla sen saa halvimmillaan 1,50 ringgittllä.
Mulun kansallispuisto on maailmanperintökohde ja maisemat ovat todella upeat! Korkeat vuoret, joiden huiput ovat usein pilvessä, hallitsevat maisemaa. Puistoon on 30 ringgittin pääsymaksu, joka on voimassa viisi päivää. Maksun maksettuaan saa ranteeseen "huvipuistorannekkeen", jonka väri riippuu siitä, minä päivänä rannekkeen on ostanut. Ranneketta vilauttamalla portilla puistonvartijalle saa puiston alueella liikkua vapaasti. Jos puistoon lähtee seikkailemaan omatoimisesti, pitää puistonvartijalle ilmoittaa, minne on menossa ja milloin kuvittelee tuleansa takaisin. Tiedot kirjoitetaan tussitaululle ja kun on reissunsa tehnyt, nimi tiedot pyyhitään pois. Näin henkilökunta pystyy varmistamaan, ettei kukaan ole eksynyt reissullaan ja jäänyt metsään.
Puistossa on paljon erilaisia opastettuja retkiä mm. moniin luoliin, riippusiltakävely sademetsän päällä ja yökävely sademetsässä. Mahdollisuus on myös vaativimpiin luolaseikkailuihin ja vuorille kiipeämiseen. Minä olen tyytynyt ihan näihin perusretkiin ja omatoimiseen haahuiluun puistossa. Keli täällä on todella kuuma ja kostea, niinkuin sademetsässä kuuluukin olla. Niinpä perjantaina pakkasin uikkarit ja pyyhkeen reppuun haaveillen uimisesta vesiputouksella. Päädyin kuitenkin ensin retkelle riipusilloille sademetsän päälle. Tämän riippusiltakävelyn mainostetaan olevan maailman pisin (450 m) sademetsän päällä oleva. Joskus aikanaan olen vastaavalla ollut Ghanassa ja pitkä oli kyllä sekin.
Koska olimme liikkeellä päivällä, monet eläimet olivat piilossa kuumuutta. Mutta tulihan siellä silti jotain nähtyä. Heti alkajaiseksi, vielä puiston keskuksen alueella ollessamme, polulla luikerteli pronssiselkäinen käärme (se oli kuulemma sen nimikin). Käärme on myrkyllinen, mutta ei tappavan myrkyllinen. Tuli siinä samalla kysyttyä muistakin puiston käärmeistä. Eri lajeja on lähemmä kymmenen ja suurin osa on myrkyllisiä. Vastaan voi tulla mm. kobra.
Riippusiltojen jälkeen erkanin muusta ryhmästä ja suunnistin kohti vesiputousta. Aivojeni sopukoissa näin jo itseni lillumassa viileässä, kirkkaassa vedessä. Täällä kun nämä joet ovat jokseenkin ruskeavetisiä eivätkä houkuttele uimaan. Pääpolulta oli vajaan puolentoista kilometrin poikkama vesiputoukselle. Matkalla näin erilaisia ötököitä ja matoja.
Lauantaille buukkasin luolaretken, joka päättyisi lepakkoeksodukseen. Lähdimme retkelle kahden aikaan neljän naisen ja oppaan voimin. Ensin kävelimme kolmisen kilometriä enimmäkseen yllä näkyvää lankkupolkua pitkin "lepakko-observatorioon". Siellä huilasimme hetken ennen luoliin sukeltamista. Ensimmäinen luola oli Lang-luola. Se on pienin Mulun näyttöluolista. Luolan sisällä on 200 metrin polku luolan läpi.
Sama sisäänkäynti toisesta suunnasta kuvattuna.
Toinen luola, jossa kävimme, on noin kolmen miljoonan lepakon kotiluola, Kaurisluola. Luola on valtavan suuri ja joka paikassa oli melkoisesti lepakon ulostetta. Ammoniakin haju oli yhdessä kohdassa todella pistävä.
Kaurisluolan sisällä kuljettiin polkua pitkin luolan perille, mistä näkyi valtava luolan aukko, josta miljoonat lepakot lähes joka ilta lähtevät ulos lennolle. Luolan katto oli mustanaan lepakoista. Tuo aukko johti Eedenin laaksoon. Luolan katossa oli kaksi "suihkua". Isompi oli Eevan ja pienempi Aadamin. Kun luolakierros oli tehty, palasimme lepakko-observatorioon odottamaan lepakoiden uloslentoa. Ukkonen jyrähteli kauempana ja oppaamme toivoi, että lepakot lähtisivät liikkeelle ennen sadetta, sillä jos alkaisi sataa rajusti, lepakot eivät välttämättä lähtisi lennolle lainkaan. Observatoriossa oli mukavat, puolittain makuuasennossa olevat penkit, joilta oli hyvä tarkkailla luolan suuta ja taivasta. Pienen odottelun jälkeen ensimmäinen lepakko"käärme" jo luikertelikin taivaalla. Samaan aikaan ensimmäiset vesipisaratkin alkoivat putoilla.
Ehdimme perillle hyvin ennen pimeää, eikä uutta sadettakaan kuulunut. Suunnistin suoraan puiston kahvilaan päivälliselle. Olin jo edellisenä iltana syönyt siinä sweet and sour kalaa ja todennut annoksen todella hyväksi. Nyt haaveilin toisesta kala-annoksesta, mutta siihen ei ollut kaikkia raaka-aineita saatavilla, joten tilasin uudelleen sweet and sour annoksen. Sitä syödessäni ilta pimeni ja taivaanranta maalautui upeilla väreillä, jotka oli mahdollista nähdä osittain puiden lomasta.
Syötyäni oli jo aivan pimeä. Lähdin kävelemään majapaikkaani pimeää tietä pitkin. Tai niin kuvittelin... Katuvaloja ei todellakaan ollut, mutta tien varsi oli kansoitettu tulikärpäsillä, jotka loistivat pimeässä. Tienoota valaisi myös taivaalla leikkivät huikean hienot salamat. Voi kun joskus onnistuisi ikuistamaan sellaisen kameralla...
Kaksi täytttä päivää Mulussa on nyt takana ja ainakin kaksi edessä. Saapa nähdä, mistä sitä itsensä vielä löytää...
Niin siinä sitten kävi, että kun yritin päivittää blogiini tuon jo kirjoittamani, sepä ei onnistunutkaan. Puiston kahvilassa on kyllä maksullinen wifi (5 RM/päivä), mutta se on niin hidas, että sillä pystyi hädin tuskin sähköpostit lukemaan ja yhden kerran onnistuin lataamaan sen verran FB:tä, että sain yhden kuvattoman tilapäivityksen julkaistua. Tarkoitukseni oli buukata paluulentokin netissä, kun en tänne tullessa ollut ostanut kuin menolipun. Vaan ei onnistunut sekään. Onneksi lipun pystyi ostaamaan myös lentokentältä, vaikkakin se maksoi siellä 20 RM (5€) enemmän kuin netissä.
Sunnuntaina vietin laiskottelupäivän, enkä osallistunut millekään järjestetylle retkelle. Kävin kyllä ihan omatoimisesti kiertämässä botanic-kierroksen ja ihailemassa maailmaa huikean korkeasta lintutornista puiden keskellä. Torni oli lukossa, mutta sinne sai pyytää avaimen security-pisteestä 50 RM panttia vastaan. Tornissa ollessani kuulin sateen lähestyvän ropinan. Onneksi torni oli umpinainen, joten odottelin siellä kaikessa rauhassa sateen loppumista. Eikä sadetta kauaa kestänytkään. Ihan kuivana sain kävellä takaisin puiston keskukseen palauttamaan avaimen ja nauttimaan aikaista päivällistä, ennen majapaikkaan paluuta. Syödessäni sade alkoi uudelleen ja nyt vettä tuli oikein reippaasti. Sade ei ottanut laantuakseen, joten lopulta kaivoin sadeviitan repusta päälleni ja lähdin sateessa kävelemään tuota huikean pitkää 350 metrin matkaa.
Lintutorni
Majapaikassa olohuoneesta/aulasta oli nostettu respana toimiva pöytä pois ja sinne oli laitettu tuolit ympäri huonetta. Ulkona katoksessa olevalle pitkälle pöydälle oli katettu astioita ja tarjoiluvälineitä. Robert kertoi, että seurakunnan rukouskokous pidetään sinä iltana heillä. Kokouksen piti alkaa puoli kahdeksalta ja kestää tunnin verran. Ensimmäiset ihmiset saapuivat ehkä varttia vaille kahdeksan ja kokous alkoi puoli yhdeksän aikaan. Viimeiset ihmiset tulivat yhdeksän jälkeen. Kokouksessa laulettiin paljon, mutta yksikään laulu ei ollut minulle tuttu. Laulut olivat järjestäin tosi kauniita. Kokouksen päätyttyä Dina kutsui meidät majoittujat yhdessä seurakuntalaisten kanssa syömään. Tarjolla oli monipuolinen päivällinen noutopöydästä. Vain kaksi norjalaispoikaa ja minä tartuimme tarjoukseen, vaikka nyt meitä majoittujia oli jo talossa toistakymmentä. Olin tullut hyvään aikaan, sillä talo oli hetkessä lähes täynnä. Kaikki privahuoneet oli buukattu ja dormissakin oli kymmenkunta ihmistä.
Maanantai oli taas aktiivipäivä. Lähdin tutustumaan seuraaviin luoliin ohjatulla retkellä. Kohteena oli Wind ja Clear Water -luolat. Clear Water -luola kiinnosti kovasti jo senkin takia, että siellä oli yksi geokältkö. Lähtö retkelle oli heti aamusta, varttia vaille yhdeksän. Tällä kertaa ryhmä oli iso, 13 henkilöä. Meidät lastattiin kolmeen veneeseen, joilla lähdimme jokea pitkin luolia kohti. Matkalla pysähdyimme yhden longhousen väen pitämille aamumarkkinoille, missä myytiin erilaisia paikallisia käsitöitä. Olihan siinä hienoja töitä, mutta mitään en taaskaan ostanut kannettavaksi. Markkinat kierrettyäni laskin repun selästäni saadakseni repusta juotavaa. Kun nostin repun takaisin selkään, rannekkeeni tarttui repun hihnaan ja sen kiinnityssysteemi petti. Onneksi huomasin pudonneen rannekkeen maassa, sillä ilman sitä olisi jäänyt luoliin pääsy haaveeksi.
Markkinoilta matka jatkui jokea pitkin eteenpäin. Kun nousimme veneestä ensimmäiseen luolaan vievällä laiturilla, siellä oppaamme kysyi nimeäni ja missä rannekkeeni on. Näytin rannekkeeni ja kerroin sen hajonneen markkinoilla. Hän neuvoi pitämään sen tallessa ja mukana. Myöhemmin luolassa yksi seurueemme naisista tuli luokseni ja kysyi: "Olek sä Suomest vai?" Hitusen olin ihmeissäni! Nainen oli kuullut, kun opas kysyi nimeäni ja päätteli nimestäni, että minun täytyy olla suomalainen. Olipa mukavaa taas pitkästä aikaa tarinoida selvällä suomenkielellä. :D Nainen, Maarit, oli reissussa miehensä kanssa ja ihmettelin, kun en ollut kuullut heidän puhuvan suomea keskenään. Maaritin mies ei ollutkaan suomalainen, mikä selitti asian.
Kyllä nuo luolat olivat vaikuttavia! Huikean suuria ja niissä oli mitä uskomattomamman hienoja luonnon taideteoksia. Clear Water -luolan sisällä kulki joki, jossa oli nimen mukaisesti kirkasta vettä, joka suorastaan houkutteli uimaan. Luolan sisällä uiminen ei kuitenkaan ollut luvallista, mutta kun pääsimme luolasta ulos, siellä odotti kauan odotettu uimismahdollisuus! Lähes kolme viikkoa oli ehtinyt kulua siitä, kun viimeksi oli uimaan päässyt ja tropiikissa ollaan...
Paluumatkalla alkoikin taas sataa. Sademetsässä kun ollaan, niin sade on jokapäiväinen seuralainen. Onneksi oli taas sadeviitta käden ulottuvilla, joten sade ei haitannut. Tämä sade oli nopea ja se oli ohi, kun pääsimme takaisin puiston keskukseen.
Tiistaiaamuna olin valmis lähtemään kahvilaan taas yrittämään lentolipun ostoa netistä, kun Robert tuli pahoittelemaan kovasti, että hän oli juuri huomannut unohtuneen sähköpostin ja huoneeseeni olikin varaus seuraavalle yölle. Totesin, että ei ole ongelma, olin miettinytkin lähtöä joko tiistaina tai keskiviikkona. Robert tiesi, että netti on edelleen toivottaman hidas, joten kävelin suoraan lentoasemalle ostamaan lippuni iltapäivän lennolle. Kone oli taas lähes tyhjä. Paluu "sivistyksen" pariin tapahtui siis pikalähdöllä, mutta olihan tuota puistoa jo tullut nähtyä ja hyvillä mielin sai matkaa jo jatkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti