Suva

Perjantaina oli aika vaihtaa taas maisemaa. Jossain vaiheessa mietin, josko olisin jäänyt vielä viikonlopuksikin viettämään rantaelämää, mutta halusin kuitenkin nähdä myös pääkaupungin, jota oli minulle kuvattu kiireiseksi ja ruuhkaisaksi paikaksi. Olipa varoitettu taskuvarkaistakin. Hetken vielä avaimen luovuttamisen jälkeen nautiskelin riippumattoelämää, ennen kuin nostin rinkan selkään ja lähdin ison tien varteen odottamaan bussia.  Pikkutietä pitkin kävellessäni vastaan tuli minivan, joka oli mitä ilmeisimmin matkalla Suvaan. Jatkoin kuitenkin ison tien varteen ja ajattelin, että pääsen vanin kyytiin sieltäkin, jos se on Suvaan menossa. Tien varressa oli pieni myyntikoju, jossa oli lähinnä hedelmiä myytävänä ja myyjinä näkyi vain lapsia. Lapset olivat äärettömän ystävällisiä ja neuvoivat minut varjoon bussia odottamaan. Minivan tuli aivan hetken kuluttua ja kuski viittoili minulle, haluanko kyytiin. Halusinhan minä. Olin ainoa matkustaja, joten kuski nosti rinkan viereeni penkille ja sanoi, että siirretään se sitten, jos auto alkaa tulla täyteen. Yli puolet matkasta autossa ei ollut ketään muita matkustajia ja jutustelimme kuskin kanssa mukavia. Lopulta sain seurakseni yhden miehen, joka oli myös juttutuulella. Sain kuulla esittelyn tulisilla kivillä kävelystä, kun ohitimme saaren, jolta kaikki lajin edustajat tulevat. Tulisilla kivillä kävely on yksi Fidzin turistinähtävyyksistä, jonka olen onnistunut missaamaan. Vaann onkos tuo nyt ihme, kun olen kiertänyt turistipaikat kaukaa.

Viimeiset hetket Korallirannikolla Beachousessa.

Lähempänä Suvaa autoon alkoi tulla lisää väkeä ja lopulta auto oli aivan täynnä. Toisin kuin Dominikaanisessa, täällä matkustajia otetaan vain sen verran kuin autossa on paikkoja. Loput kyytiin pyrkijät saavat odottaa seuraavaa kyytiä. Kun pääsimme kaupunkiin, odotin jännityksellä, missä on vanin määränpää, sillä olin katsonut reitin majapaikkaani bussiasemalta. Helpotuksekseni van pysähtyi bussiasemaa vastapäätä purkamaan lastinsa. Siitä lähdin kiipeämään mäkeä ylös Colonial Lodgeen. Perillä minua odotti vanha puutalo, jonka ikkunoissa roikkui eri maiden lippuja. Ensimmäisenä silmiin osui suuri Ruotsin lippu. Colonial Lodge on pieni perheyritys. Omistaja, Suzie, asuu yläkerrassa kahden poikansa kanssa ja alakerrassa on majoitustiloja vieraille. Ylhäällä on myös keittiö ja yhteiset oleskelutilat.

Jess, täältäkin löytyi riippumatto!

Olin varannut taas sängyn makuusalista. Suzie vei minut huoneeseeni ja sanoi, että näillä näkymin sinne ei olisi muita tulossa viikonlopun aikana. Huoneessa oli kolme kerrossänkyä ja huone oli mukavan tilava. En osannut taaskaan olla pahoillani privaattihuoneesta. :) Jätin tavarat huoneeseen ja lähdin tutustumaan kaupunkiin. Kysyin Suzielta, tietäisikö hän, mistä löytyy lähin Adventtikirkko. Suzie ei tiennyt, mutta hänellä oli vieras, joka hetken miettimisen jälkeen keksi, mistä kirkko löytyisi. Hän näytti minulle paikan kartalta ja päätin käydä katsomassa reitin valmiiksi aamua varten. Matkani kirkolle vei keskusta halki, joten siinä oli hyvä katsella, mitä kaikkea sieltä löytyy. Suureksi ilokseni satuin löytämään pienen kristillisen kirjakaupan, josta sain mieluisaa luettavaa tulevalle viikolle. Hyllystä löytyi Max Lucadon kirja, jota en aikaisemmin ollut lukenut ja toinenkin mielenkiintoisen oloinen kirja. Kassalta mukaan lähti vielä kasa kivoja kirjamerkkejä. Koko lystillä oli hintaa vähän reilut 12€.

Kun pääsin risteykseen, missä kirkon piti olla, löysin sieltä toiselta puolelta katua tyhjän parkkipaikan ja toiselta puolelta jonkun naisten oikeuksia puolustavan yhdistyksen rakennuksen. Hämilläni katselin ympärilleni, enkä nähnyt mitään kirkkoon viittavaa. Lähdin kuitenkin kävelemään tuota risteävää katua pitkin eteenpäin ja olihan se kirkko siinä. Se  ei vain risteyksestä käsin ensin näyttänyt ollenkaan kirkolta. Toisesta suunnasta tullessa löytyi pääportti ja iso kyltti, missä oli kokousten alkamisajat. Kun lueskelin kylttiä, huomasin kirkon oven olevan auki ja sisällä oli nainen siivoamassa. Hän näki myös minut ja tuli ovelle tervehtimään. Koska portti oli lukossa, nainen tuli portille katsomaan, oliko minulla jotain asiaa. Kerroin, millä asialla olen liikkeellä ja hän ojensi kätensä portin raosta ja toivotti lämpimästi tervetulleeksi. Samalla paikalle tuli myös mies, yksi seurakunnan vanhimmista, jonka vaimo nainen oli. Hetken siinä portilla tarinoimme, ennen kuin sanoin jatkavani matkaa ja tulevani takaisin aamulla. Mies lähti kanssani kävelemään kirkon aidan viertä pitkin ja kysyi, onko minulla kiire jonnekin. Kun kerroin olevani "on Fidzi time", hän pyysi minut hetkeksi istumaan varjoon. Siinä jatkoimme jutustelua ja pian vaimokin oli saanut kirkon siivouksen valmiiksi ja yhtyi seuraamme. He tarjosivat minulle kyydin takaisin kaupungille ja toivottivat tervetulleeksi takaisin seuraavana päivänä ja pyysivät jäämään myös lounaalle jumiksen jälkeen.

Kirkko, jota en ensin kirkoksi tunnistanut :)

Hetken aikaa vielä pyörin kaupungilla paikkoja katsellen. Kävin syömässä intialaisen pikalounaan ja etsin pientä purtavaa iltaa varten. Kaupungin tori oli melkoisen vilkas paikka. Hyvä että siellä mahtui liikkumaan. Väkeä oli niin paljon. Ja myyjiäkin oli aivan riittämiin. Siinä vilinässä olisi kyllä hyvinkin helppo joutua taskuvarkaan uhriksi, jos ei olisi huolellinen omaisuutensa kanssa.

Torialueen reunamailla illalla oli jo aika rauhallista.

Viikonloppuaamuisin aamiainen tarjoillaan vartin yli yhdeksän. Suzie oli kysynyt ruokavalioni saapuessani, joten sain juuri minulle räätälöidyn aamiaisen kaurapuuroineen, kananmunineen ja hedelmineen. Kaikki vieraat ja talonväki istuivat saman pöydän ääreen yhdessä aamiaiselle, joka oli samalla hetki seurustelulle. Aamiainen venyi ja venyi ja jouduin lopulta pyytämään anteeksi, että lähdin kesken, mutta halusin ehtiä kirkkoon edes jokseenkin ajoissa. Vartin verran olin myöhässä ja hämmästyin, kun jumis oli jo alkanut, eikä ollutkaan"on Fidzi time", niin kuin täällä kaikella on tapana olla. Ovella minua tervehti nuori mies, joka selvästikin osasi odottaa minua, koska hän kysyi heti, olenko Suomesta. Täkäläiseen tapaan nimeni ja kotipaikkani kirjoitettiin vieraskirjaan, mistä se myöhemmin luettiin seurakunnalle, kun vieraat esiteltiin. Edellisenä päivänä tapaamani seurakunnan vanhin, Jone, pyysi istumaan heidän seuraansa. Raamatuntutkistelu oli juuri alkamassa pienryhmissä ja Jone kysyi, haluaisinko mieluummin mennä nuorten ryhmään (ette arvaakaan, kuinka nuori ollenkaan jo olen :D) ja vastausta odottamatta lähti viemään minua nuorten luo. Jumis oli fidzinkielinen, mutta nuorten ryhmä pidettiin englanniksi ihan minun takiani. Täällä se on helppoa, kun englanti on Fidzin toinen virallinen kieli, jota kaikki osaavat.

Raamatuntutkistelun jälkeen yksi nuorista, Suma, pyysi minut kanssaan istumaan. Hän lupasi myös tulkata minulle, mutta tulkkaaminen jäi kyllä aika vähälle. Muutaman kerran kysyin, mitähän siellä edessä nyt puhutaan ja Suma kertoi, mutta ei koskaan jatkanut tulkkaamista. Yhden seisaaltaan lauletun laulun jälkeen takanamme istuva nainen sanoi jotain Sumalle ja Suma sanoi minulle, että mekossani on takana tahroja ja ehdotti, että lähdemme käymään pesuhuoneessa. Nainen takanamme tarjosi minulle huiviaan tahran peitoksi, mutta minulla oli omakin, jonka kietaisin vyötäisilleni. Ihmettelin vähän, että mikähän tahra siellä oikein on. Kun pääsimme sivuovesta ulos, katsoin ja totesin vereltähän tuo näyttää. Mutta miten ihmeessä? Ei pitänyt olla ainakaan kuukautisista johtuvaa. Kysyin, mistä vessa löytyy, että voisin tarkistaa asian. Vessassa totesin, että aamulla suihkussa huomaamani takamuksessa oleva julmetun iso FINNI oli puhjennut ja vuoti verta ja kun sitä siinä tutkailin ja vähän puristin, niin vuoto senkun yltyi. Hetken raavin päätäni ja mietin, mitä tehdä. Ei ollut laastareita kassissa mukana. Suma huuteli oven takaa, olenko kunnossa ja mistä tahrat on peräisin. Kerroin ongelmani ja Suma sanoi, että laastari löytyy kyllä, mutta pitää mennä viereiseen rakennukseen. Kietaisin huivin takaisin vyötäisille ja marssimme naapuritaloon. Siellä joku nuori nainen kaivoi lompakostaan laastarin, jonka Suma otti ja jäi selvästi odottamaan, että näytän hänelle, minne laastari laitetaan. Ei siinä muu auttanut, kun nostaa hameen helmoja, että Suma sai laittaa laastarin paikoilleen. Hitusen nolotti, mutta Suma ei ollut moksiskaan... :D

Jumiksen jälkeen siirryimme odottamaan lounaan valmistumista tuon naapurirakennuksen terassille. Rakennuksessa oli iso sali ruokailuja ja juhlia varten. Hyvin pian minulle selvisi, että lounas ei suinkaan ollut koko seurakunnan yhteinen, vaan tuon vanhimman perhe jäi lounastamaan yhdessä kirkolle. Jone esitteli lapsiaan ja heidän puolisoitaan. Kysyin, kuinka monta lasta hänellä on. Vastaus yllätti. Jone alkoi laskemaan lapsiaan ja lopulta totesi, että ehkä yhdeksän tai kymmenen. Olin aivan ihmeissäni ja kysyin, että eikö hän ole varma kuinka monta lasta hänellä on. Hän kertoi nauraen, että oli nuorempana raikulipoika. Myöhemmin, avioiduttuaan hän sai vaimonsa kanssa viisi lasta. Nykyisen vaimonsa kanssa hän on ollut kimpassa kuusi vuotta ja vaimolla on kaksi lasta ennestään, mutta yhteisiä lapsia heillä ei ole.

Kun lounas oli valmis, minut pyydettiin sisään. Tällä kertaa lounasta ei oltu katettu lattialle levitetyille kaislamatoille. Salin keskellä oli yksi pöytä, johon oli katettu paikat kolmelle, vähän sivumalla oli toinen pöytä, jonka ääressä istui naisia ja nurkassa oli kaislamatto, jolla istui nuorisoa ja lapsia. Minut pyydettiin tuohon keskellä olevaan pöytään, johon Jone ja toinen seurakunnan vanhin tulivat seurakseni. Ruokaakaan ei oltu nyt annosteltu valmiiksi lautaselle, vaan se oli tarjoiluastioissa, joista sain itse ottaa sen verran kuin halusin. Tarjolla oli kalaa kahdella eri tavalla laitettuna, kassavaa, riisiä, munakoisoja, paistettuja vihanneksia ja tuoretta salaattia. Ruoka oli jälleen kerran niin herkullista! Juotavaksi oli kotitekoista hedelmämehua (taivaallisen hyvää!!!) ja jälkiruuaksi tuoreita hedelmiä - mangoa, ananasta, papaijaa ja banaania. Ihanaa päästä nauttimaan kotiruokaa!!!

"Herrojen pöytä"

Syötyämme Jone tarjosi kyytiä Lodgeen, mutta halusin mieluummin kävellä, kun kirkossa oli tullut istuttua taas pitkään. Jone kyseli seuraavan päivän suunnitelmiani. Kerroin miettiväni mahdollisesti meneväni läheiseen kansallispuistoon ja Jone tarjoutui viemään minut sinne. Hän antoi puhelinnumeronsa, johon voisin soittaa, jos päättäisin puistoon lähteä. Hän myös kutsui lounaalle myös sunnuntaina kirkolle, mikäli jäisin kaupunkiin. Kiitin kauniisti ja palasin kämpille huilaamaan. Illemmalla kävin kävelemässä vielä kaupungilla ja hakemassa iltapalaa. Kaupunki oli jo lähes täysin hiljentynyt. Suurin osa kaupoista oli jo kiinni, mutta onnistuin vielä löytämään jotain syötävää. Torilla oli vielä jonkin verran myyjiä, joten sain tuoretta ananastakin. Myöhemmin kämpillä makoillessani ja lueskellessani alkoi sataa ja ukkonenkin vähän jyrähteli.

Sunnuntaiaamu valkeni pilvisenä. Tällä kertaa aamiaisella oli tarjolla paistettua kananmunaa, papuja, kassavaa, relissiä ja banaania. Jälleen pöydässä oli niin vieraat kuin talon oma väki. Siinä kuulosteltiin itse kunkin päivän suunnitelmat ja vaihdettiin kuulumisia muutenkin. Kysyin Suzielta, olisiko mitään mahdollisuutta pestä pyykkiä, kun pyykkivuori alkoi taas kasvaa, enkä ole lainkaan varma, millaiset mahdollisuudet saarella on pyykinpesuun. Suzien poika, Josh, on talon pyykkimestari, joten jätin pyykkini Joshille pestäväksi. Pilvet taivaalta eivät kadonneet minnekään ja aloin empiä kansallispuistoon lähtöä. Jos alkaisi sataa, siellä ei olisi kiva olla. Odottelin vielä tunnin verran, josko keli kirkastuisi, mutta ei se kirkastunut. Niinpä päätin puiston sijasta lähteä tutkimaan lisää Suvan kaupunkia. Matkaoppaassa oli esitelty kävelyreitti, joka kiersi kaupungin nähtävyyksien kautta. Päätin lähteä kiertämään tuon lenkin. Se kulkisi myös kirkon ohi, joten voisin pistäytyä siellä katsomassa, olisiko siellä tuttuja.

Kaupungilla oli aavemaisen hiljaista. Kaikki paikat oli kiinni. Niin kaupat kuin ravintolatkin. Ihmisiä ei näkynyt kuin kourallinen liikkeellä. Nyt oli oikein hyvä aika kierrellä ja katsella paikkoja, kun ei tarvinnut koko aikaa väistellä ihmisiä ja yrittää kurkistella väenpaljouden takaa, mitä missäkin on. Rannalla kävellessäni vastaan tuli mies, joka tuli kädestä pitäen tervehtimään. Hän kyseli mistä olen ja kuinka kauan Fidzillä ja kaikkea muutakin. Lopulta hän kaivoi muovikassistaan puiset matkamuistot, jotka löi käteeni ja sanoi niiden olevan lahja minulle. Epäuskoisena katsoin, että nyt tähän on joku koira haudattuna, mikään ei ole ilmaista... Mies kysyi nimeni, otti puukapulat takaisin ja alkoi kaivertaa nimeäni niihin. Kun hän oli kaivertanut nimeni, hän kaivoi kassistaan vielä yhden osan settiin, antoi senkin minulle ja sanoi, että nämä ovat aitoa fidziläistä käsityötä ja pyysi antamaan jotain niistä. Kaivoin rahapussini esiin ja annoin kympin. Mies sanoi, koko setti olisi 45 dollaria. Sanoin, etten pysty antamaan niin paljoa, koska matkustan hyvin tiukalla budjetilla. Hän kysyi, paljonko voisin antaa. Lupasin 20 dollaria ja siihen hän tyytyi. Tulipa siis ostettua jotain, mitä ei todellakaan ollut tarkoitus, mutta onpahan muisto Fidziltä... 

Yksi Suvan suurimmista nähtävyyksistä, Katolinen kirkko.

Löysin kierroksellani kauniin puiston ja joitakin hienoja rakennuksia. Aurinko pysyi pilvessä, joten keli kävelyretkeen oli ihanteellinen. Lopulta päädyin kirkolle, missä olikin tuttuja, jotka huikkasivat jo kaukaa tervehdyksensä ja pyysivät sisään. Ruokailusalin puolella oli menossa "verhojen" vaihto. Toisin sanoen katonrajassa oleva koko salia reunustava kangas vaihdettiin uuteen. Kangas kiinnitettiin katonrajaan nauloilla ja työn tekivät tytöt. Oli mukava nähdä vielä näitä uusia ystäviäni ja saada jutella ihan rauhassa.  Lounastakin lopulta syötiin yhdessä diakonissojen kanssa, jotka kokoontuvat joka sunnuntai kirkolle siivoamaan, laittamaan paikkoja kuntoon ja palaveeraamaan yhdessä. Kaiken tämän jälkeen heillä on aina nyyttärit, joille siis minut nyt kutsuttiin mukaan. Taas muut istuivat lattialla kaislamatolla, mutta minua varten oli pöytä, johon kanssani tuli Jonen vaimo, Meriani (lausutaan lähestulkoon Merjani). Kun vihdoin hyvästelin uudet ystäväni kirkolla, he pyysivät kovasti palaamaan takaisin vielä jonain päivänä. Lupasin, että kyllä me vielä tavataan - jos ei täällä maan päällä, niin taivaassa sitten.

Tytöt työssään.

Kirkolla olin kuullut, että koko kaupungissa on sunnuntaisin auki vain yksi tavaratalo ja sinne suuntasinkin seuraavaksi etsimään syötävää illaksi ja jotain pientä evästä saarelle. Vaikka siellä onkin luvassa taas täysihoito, halusin varautua, jos ruokailuvälit ovat yhtä pitkiä kuin edellisellä saarella. Ostin myös uuden niskatyynyn, kun edellinen (ihana Irlannista ostettu) alkaa olla jo niin kulahtanut, että en kehtaa sitä enää seuraavalle lennolle ottaa mukaan. Toistaiseksi se saa vielä kulkea mukana, koska se on erittäin kätevä riippumatossa lukiessa, eikä tarvitse uutta ottaa sinne tuhottavaksi. Riippumatoissa se edellinen on tullut tuhottua, kun välillä on suoraan merestä palannut hiukset märkänä lukemaan ja onpa se melkoiset määrät aurinkorasvaakin tainnut imeä jo itseensä.

Vähitellen huomaan orientoituvani taas ajattelemaan elämää Fidzin jälkeen, sillä eilen illalla ostin Lonely Planetin Australia e-kirjan. Saarella, kun nettiä ei taas ole käytössä, on hyvää aikaa perehtyä Aussien nähtävyyksiin ja miettiä alustavaa matkasuunnitelmaa.

Tuossa aikaisemmin kyselin jossain postauksessa tietääkö joku breadfruitille suomalaista nimeä. Silloin ei ollut laittaa kuvaa kyseisestä hedelmästä, mutta nyt on. Tältä se näyttää:

Kuuulin myös, miksi paikalliset kutsuvat hedelmää "leipähedelmäksi". Kun hedelmä keitetään, paikalliset syövät sitä kuin leipää. Se maistuu hieman leivälle ja on koostumukseltaan samantapaista. Siitä on helppo repiä palasia, joilla lautaselta kerätään erinäiset soossit suuhun (kun niitä ruokailuvälineitä paikalliset ei käytä). Osaako joku nyt kertoa hedelmälle jonkun muunkin nimen?