Kävelin siis kamppeineni takaisin ulko-ovelle ja bussiin. Kyltissä bussin ulkopuolella oli aikataulut ja maininta, että matkan hinta on 5 dollaria. Kun nousin bussiin, kuski kysyi, minkä yhtiön lento ja pyysi näyttämään lentolipun. Lipun nähtyään hän viittasi menemään peremmälle. Mitään maksua ei tarvinnut maksaa. Kotimaan terminaali oli yllättävän kaukana. Välimatkaa oli varmaankin useampi kilometri, joten bussikuljetus oli ihan paikallaan. Terminaalissa suuntasin Quantasin lähtöselvitykseen, missä annoin passini. Virkailija kysyi, minne olen menossa ja näpytteli hetken koneellaan. Sitten hän pyysi nähdä lippuni. Näytin kännykän näytöltä Trip Casesta lippuni. Virkailija totesi, että lento onkin Jet Starin lento ja opasti Jet Starin lähtöselvitykseen. Mistään tuossa lipussani ei käynyt ilmi, että lento olisi joku muu kuin Quantas. Jatkoin siis Jet Starin pisteelle, missä vastassa oli lähtöselvitysautomaatit. Naputtelin lentoni numeron koneelle, joka antoi virheilmoituksen ja käski ottaa yhteyttä henkilökuntaan. Näytin virheilmoituslapun yhdelle lähellä pyörivälle miehelle, joka totesi, että lennon numero on väärä ja antoi oikean lennon numeron. Palasin koneelle, naputtelin uuden lennon numeron ja sain uuden, erilaisen virheilmoituksen. Marssin takaisin samaisen miehen juttusille, joka kysyi nyt, onko kyseessä jatkolento ja mistä olen tulossa. Kun hän kuuli, että tulen ulkomailta ja lippuni on osa maailmanympärilippua hän sanoi, että lähtöselvitystä ei voikaan tehdä automaatilla vaan se pitää tehdä tiskillä. Ja mistäs minä sen olisin voinut tietää???
Tiskillä oli vastassa ystävällinen naisvirkailija ja vihdoinkin homma alkoi sujua. Sain lähtöselvityksen tehtyä ja pääsin rinkastani eroon. Sitten boardingaika olikin jo lähellä. Vesipullon ehdin käydä ostamassa ja hetkeksi istahtaa odottamaan. Lähtöportille ei päässyt ennen kuin koneen lastaaminen alkoi. Kaikkien lentojen matkustajat odottivat samassa odotustilassa ja koneeseen kuulutettiin ensin lapsiperheet. Kone lastattiin uskomattoman nopeasti. Sisään pääsi sekä edestä että perästä. Oli ihan mielenkiintoista päästä näkemään, minkälainen halpalentoyhtiö Jet Star on, sillä tarkoitus olisi pari halpalentoa pikapuoliin hankkia. Hienosti hommat toimivat ja kone oli siisti ja uudehkon oloinen.
Cairnisiin päästyäni ei ollutkaan vastassa enää mitään muodollisuuksia, kotimaanlennolta kun tultiin. Niinpä hain rinkkani ja aloin katsella, mistä löytyy puhelin, mistä voisin soittaa hostellin auton hakemaan minut. Löysin yleisöpuhelimen, johon näppäilin saamani ilmaisnumeron. Sain ohjeet, mistä auto minut poimisi kyytiin parinkymmenen minuutin päästä. Kun kävelin terminaalista ulos, oven ulkopuolella oli pieni ryhmä nuorisoa odottamassa omaa kyytiään ja kuinka ollakaan, siellähän puhuttiin ihan selvää suomea! Muutama sana siinä ehdittiin vaihtaa ennen kun heidän kyyti tuli.
Löysin helposti oman pysäkkini ja pian hostellin auto tulikin. Matka kaupunkiin ei montaa minuuttia kestänyt. Majapaikkani osoittautui nyt ensimmäiseksi oikein kunnon reppureissaajapaikaksi missä reissullani olen yöpynyt. Väkeä (nuorisoa) oli paljon. Olin varannut vuoteen neljän hengen huoneesta. Muut kolme sänkyä oli jo käytössä. Jäljellä oli toinen yläpeti. Yläpetit olivat hyvin korkealla, eikä niihin ollut tikkaita. Sängyn päädyssä oli poikkipuut, joita periaatteessa olisi voinut käyttää kiipeämiseen, mutta sänky oli niin lähellä seinää, että sinne väliin ei mahtunut. Piti taiteilla ikkunalaudan ja sängynpädyn avulla itsensä ylös ja alas. Huone oli jokseenkin pieni ja melko tunkkainen. Kun pieneen huoneeseen laitetaan neljä naista, joista osa suihkutteli surutta monenlaisia kemikaaleja, raikasta ilmaa kaipasi kipeästi.
Hostellilla ei aikaa hirveästi tullut vietettyä. Heti saavuttuani jätin vain tavarat ja lähdin tutustumaan kaupunkiin ja tekemään ruokaostoksia. Hostellilla oli hyvä keittiö kokkailua varten, mutta päätin rajoittaa omat kokkailut aamiaiseen ja mahdolliseen iltapalaan. Vieläkään vatsa ei ollut kunnossa, joten ruokahalua ei ollut, mutta pakko oli silti yrittää aina jotain syödä. Kaupungilla kävin ensimmäisenä etsimässä tien satamaan, mistä laiva valliriutalle torstaina lähtisi. Kävelin kaunista rantabulevardia pitkin ja ihailin maisemia. Löysin etsimäni laiturin ja jatkoin matkaa keskustaan. Poikkesin ensimmäiseen vastaantulleeseen turisti-infoon hakemaan kaupungin kartan ja kysymään ravintolasuosituksia. Ihan vieressä oli iltatori, jonka yhteydessä on pieni food court. Sieltä löysin kebabkojun, missä myytiin falafeleja. Tuntui suorastaan kotoisalta syödä jotain niin tuttua. :) Ruokakaupassa lastasin koriini hedelmiä, kaurahiutaleita, maissikakkuja, juustoa (nam, pitkästä aikaa!), tomaatteja, chian siemeniä, omenamehua ja vettä. Onneksi kauppakasseja ei tarvinnut pitkälle kantaa, sillä hostellin ilmainen minibussi ajoi kerran tunnissa kaupungille ja takaisin. Hyppäsin siis bussiin kantamuksineni ja palasin hostelliin, missä tapasin nyt kämppiksenikin.
Keskiviikkona halusin käydä Kurandassa. Olin katsonut, että kymmeneltä lähtee bussi ja kysyi respasta, mistä bussi lähtee. Sain ohjeet bussipysäkille ja hyvissä ajoin olin pysäkkiä etsimässä. Neuvootusta paikasta ei vaan löytynyt sellaista pysäkkiä. Monta muuta pysäkkiä siellä kyllä oli. Kysyin neuvoa yhdeltä bussia odottavalta naiselta, mutta hän ei tiennyt pysäkin paikkaa. Vieressä istunut mies sen sijaan tiesi ja näytti paikan oikein kartasta. Lähdin neuvottuun paikkaan, mutta sieltä ei löytynyt minkäänlaista pysäkkiä. Kysyin apua paikalla seisoskelevalta taksikuskilta ja hän neuvoi minut jo kolmanteen paikkaan. Tässä vaiheessa totesin, että siihen bussiin en enää millään ehtisi. Niinpä kävelin sisään ensimmäiseen turisti-infoon kysymään, mitenkäs sinne Kurandaan oikein pääsee. Sain toisen bussin lähtöajan (11.30) ja -paikan (rautatieasema). Bussin lähtöön olisi aikaa reilusti yli tunti. Päätin kävellä ihan ensimmäiseksi rautatieasemalle ja etsiä bussin lähtöpaikan valmiiksi. Tämä laituri löytyi helposti. Sitten palasin rautatieaseman yhteydessä olevaan ostoskeskukseen, jonka yläkerrasta löysin food courtin, mistä yhdestä kojusta sai tuorepuristettuja mehuja. Sellainen tuntui oikein houkuttelevalta, kun muuten oli taas sen verran paha olo, ettei mitään oikein tehnyt mieli. Tilasin appelsiini-porkkanamehun ja sitä nautiskelin pitkään ja hartaasti bussia odotellessa.
Bussi kiipesi Kurandaan melkoisen vuoren yli. Ihan siinä tuli hymy huulille, kun huomasi, miten bussi nousi mäet vaivattomasti ylös eikä hyytynyt yhtään, niinkuin Dominikaanisessa ja Fidzillä aina kävi. Perille päästyämme bussikuski kertoili paikan nähtävyyksistä ja mitä mistäkin löytyy. Lähdin tallustelemaan Kurandan katuja ilman sen kummempaa päämäärää. Halusin katsella ympärilleni jonkin aikaa ja palata lopuksi skyraililla takaisin. Kiertelin torit ja ihastelin paikallisten käsityötaitoja. Yksi myyjä pysäytti minut ja tarjosi maistiaisia vesimelonijäädykkeestä. Hänellä oli tarjolla vaikka mitä hedelmäjäädykkeitä, joihin ei ollut lisätty mitään ja pakkohan siitä oli mango-ananasannos ottaa. Se tuntui oikein hyvältä kiukuttelevalle vatsalle. Lounastakin kävin syömässä, kun tarjolla oli täytettyjä uuniperunoita salaatin kanssa. Vähän pakkosyönniksi tuo meni, mutta energiaa oli saatava.
Kun astelin apteekin ohi, tuli mieleeni piipahtaa kysymään, olisiko siellä mitään helpostusta vatsalleni. Ripuli sinänsä tuntui jo helpottavan, mutta etova olo ja kipu vatsassa oli jäljellä. Jutustelin hyvän tovin farmaseutin kanssa ja sain lääkkeet, joiden piti helpottaa kipua ja pahaa oloa. Otin saman tien ensimmäiset pillerit ja jatkoin matkaa kohti skyrailia. Asemalla oli hiljaista. Muutamia turisteja näkyi siellä täällä ja lippuluukulle pääsi jonottamatta, samoin kuin kyytiinkin. Sain ihan oman privaattivaunun, josta ihailin maisemia korkealla sademetsän yläpuolella. Kaksi kertaa matkan varrella pääsi tekemään pienen kävelykierroksen metsän siimeksessä. Ensimmäisellä paikalla sai ihailla hulppeaa vesiputousta, joka tosin oli tällä hetkellä hieman vähävetinen. On varmaan aika vaikuttavan näköinen, kun vettä on runsaasti.
Viimeisen kukkulan laen ylitettyämme vastassa oli upea näkymä Cairnsin yli merelle. Harmi, että valokuvat latistavat melkoisesti todellista näkymää. Pääteasemalla oli hetki aikaa katsella kaikkea matkamuistokrääsää, mitä myynnissä oli ennen kuin varaamani bussikyyti takaisin kaupunkiin lähtisi. Tällaisella pitkällä matkalla kaikki matkamuistosysteemit on oppinut ohittamaan katselemalla. Kaikkea kun ei milläään viitsi kantaa mukanaan joka paikkaan.
Bussin tultua kuski kyseli jokaiselta missä on majoittuneena Cairnsissa ennen kuin päästi bussiin sisälle. Luvassa oli siis kuljetus "kotiovelle" asti. Siinä samalla sai pienen Cairns sight seeingin. Kaikki muut matkustajat jätettiin hienoihin hotelleihin ja loputkin jäivät rautatieasemalle. Siinä vaiheessa ajattelin, että ehkäpä tuollainen halpishostelli ei kuulu reitin varrelle ja kysyin, oliko tämä päätepysäkki. Kuski vilkaisi minua ja totesi, että hups, anteeksi, päätepysäkki on Njoy! ja nauroi iloisesti päälle.
Ilmeisesti lääkkeet alkoivat tehota, sillä vatsassa alkoi tuntua huomattavasti paremmalta. Alkoi jopa tuntua siltä, että voisi etsiä ravintolan ja syödä. Lähdin kävellen katselemaan, mistä löytyisi lupaavan oloinen ravintola. Lopulta kävelin lähes keskustaan asti, ennen kuin bongasin intialaisen ravintolan, jonka ruokalista oli minun makuuni. Menin sisään ja tilasin intialaista juustoa tomaatti-cashewpähkinäkastikkeessa riisin kera. Miten voikin ruoka maistua hyvältä, kun vatsa ei kiukuttele! Ravintolasta poislähtiessäni kävin loggaamassa ensimmäisen geokätköni Australiasta. Kätkö oli niin sopivasti lähes ravintolan oven vieressä. Tässä vaiheessa tuntui oikein lupaavalta seuraavan aamun purjehdukselle lähtöä ajatellen. Hain kaupasta juomavedet laivalle ja palasin hostelliin pakkaamaan kamppeet purjehdusta varten ja kaikki loput hostellin matkatavarasäilytykseen jätettäväksi.
Aamulla oli aikainen herätys. Satamassa piti olla jo seitsemältä. Puoli kuudelta olin jo hereillä enkä saanut enää unta. Niinpä nousin ylös ja yritin mahdollisimman hiljaa kämppiksiä häiritsemättä (toisin kuin edellisen aamun aikaiset lähtijät) suoriutua ulos huoneesta. Kaikessa rauhassa söin hyvän aamiaisen, kirjauduin ulos ja kävelin satamaan. Olin juuri oikeaan aikaa perillä ja pääsin nousemaan saman tien laivaan. Laiva oli Rum Runner, purjevene, johon mahtui kaikkineen 16 matkustajaa + miehistö. Tällä erää meitä matkustajia oli vain kuusi (viiden miehistön jäsenen lisäksi), joten veneessä oli hyvin tilaa. Minä sain ihan oman "huoneen" - kahden hengen sopen verhon takaa. Sinne jätin reppuni ja kipusin kannelle. Olin varustautunut hyvillä thaimaalaisilla matkapahoinvointipillereillä ja luottavaisin mielin lähdin reissuun. Hyvin pian lähdön jälkeen huomasin suureksi pettymyksekseni, että eihän tässä mitään purjehdita. Moottorivoimalla mentiin eteenpäin, eikä purjeita edes nostettu. Olin niin odottanut leppoisaa purjehdusta, joka ei yleensä ole aiheuttanut minulle niin pahaa merisairautta. Merenkäynti oli onneksi aika rauhallista, joten kaiken piti olla siltä osin kunnossa. Parin tunnin matkanteon jälkeen jouduin kuitenkin toteamaan, että aamiaiseni oli valmis siirtymään kalojen ruuaksi. Laidan yli suoritetun tyhjennyksen jälkeen olo hieman helpotti.
Riutalle päästyämme oli heti ensimmäisen sukellus-/snorklaussession aika. Ensimmäistä kertaa elämässäni puin märkäpuvun päälleni. Ei siksi, että vesi olisi ollut kylmää (29 astetta) vaan meduusavaaran takia. Tosin meduusoita ei kuulemma ollut vielä näkynyt. Pulahdus veteen ja ensimmäisten korallien näkeminen oli vaikuttava näky. Vaikka paljon olen erilaisissa paikoissa snorklannut, näin värikkäitä ja moninaisia koralleja en missään ole ennen nähnyt! Paikka on täysin nimensä veroinen - Great! Vedessä snorklatessani tunsin, kuinka vatsa alkoi taas velloa ja pian kalat saivat taas syötävää... Ei ole tuo matkapahoinvointi mikään kiva juttu.
Lounasaikaan ruoka ei tahtonut maistua. Väkisin kuitenkin söin saadakseni vähän energiaa. Ruuan jälkeen oli koko ajan sellainen olo, että joutui taistelemaan pitääkseen lounaan sisällä. Jäin makoilemaan kannelle varjoon ja toivoin olon helpottavan. Mutta se ei helpottanut. Siinä makoilin koko iltapäivän ja jätin seuraavat snorklaukset väliin. Lounas pysyi kyllä sisällä, mutta olo oli kurja. En osannut edes harmitella väliin jääneitä snorklauksia. Olin tyytyväinen, että sain olla rauhassa. Päivällisellä yritin taas syödä, mutta ruoka ei kerta kaikkiaan mennyt alas. Palasin makoilemaan ja puolitajuissani ihailin auringonlaskua ja seurasin, kuinka muut lähtivät yösukellukselle/-snorklaukselle.
Väki alkoi hankkiutua yöpuulle aikaisin, jo yhdeksän aikaan. Olin itse puoliunessa ja tajusin miehistön kantavan patjoja ja petivaatteitaan kannelle. Kuulin ohimennen jonkun myös mainitsevan minut ja että minä nukkuisin yöni myös siinä kannella, missä olin jo koko iltapäivän muutenkin makoillut. Kun olin sen verran tajuissani, että nousin istumaan, kippari tuli sanomaan, että voisin nukkua yöni siinä, mutta että kannattaisi hakea kunnon tyyny (siihen saakka olin käyttänyt pelastusliiviä tyynynä) ja lakanat. Niinpä könysin alakertaan ja päätin tuoda kunnon patjankin kannelle. Tosin petipaikkani oli kovin lyhyt, joten patja tulisi roikkumaan puoliksi tyhjän päällä. Kun käärin vuodettani kasaan, huomasinkin patjani olevan kahdesta palasta, joten minulla olikin juuri oikean kokoinen patja. Ennen nukkumaan menoa otin vielä pikaisen suihkun, että sain suolavedet pestyä pois. Meri oli onneksi tyyntynyt lähes täysin, joten laivan uumenissa ei keikuttanut enää samanlailla kuin aikaisemmin päivällä.
Sen verran paljon olin päivän aikana torkahdellut, että hieman hirvitti, saanko yöllä nukuttua ollenkaan. Raitis meri-ilma teki ilmeisesti tehtävänsä, kun hyvin nopeasti olin taas unten mailla. Ennen nukahtamista ehdin rekisteröidä kirkkaan tähtitaivaan ja muuten pimeään yöhön valoaan antavan kuun. Vaikka olo ei ollutkaan paras mahdollinen, purjeveneen kannella Great Barrier Reefilla nukkuminen oli huikea kokemus! Siitä osasin nauttia kaikesta huolimatta. Yön aikana heräsin vain kerran pakolliselle vessareissulle ja ihmettelin, kuinka lämmintä yölläkin oli. Minulla oli t-paita ja caprit päällä ja peittona vain ohut lakana. Siitä huolimatta hikoilin yön kuumuudessa. Edes pieni merituuli ei vilvoittanut niin paljoa, että missään vaiheessa olisi ollut vilpoisaa.
Aamulla heräsin yhdessä auringon kanssa. Katselin auringon värittämää taivaanrantaa ja harmittelin, kun kamera oli alakerrassa, enkä jaksanut lähteä sitä hakemaan. Pian auringonnousun jälkeen muukin väki alkoi heräillä. Oloni oli aika paljon parempi kuin edellisenä päivänä ja niinpä pystyin lähtemään aamun snorklaussessioon mukaan. Jos jouluaattona pääsin näkemään kilpikonnan vain nopeasti vilaukselta, niin nyt sain ihailla edessämme uiskentelevaa konnaa aivan rauhassa kun se suorastaan poseerasi meille. Aamiainenkin pysyi sisällä ja niinpä pystyin snorklaamaan vielä viimeisellä pysähdyspaikallammekin ja jopa syömään lounastakin. Paluumatkan alkaessa suureksi ilokseni kippari komensi miehistön nostamaan purjeet. Valitettavasti vieläkään ei päästy rehellisesti purjehtimaan, sillä purjeiden lisäksi kone kävi koko ajan. Mutta olihan siinä edes pientä purjehduksen makua. Tosin lähes koko matkan taas nukuin...
Olin suunnattoman helpottunut, kun vihdoin astuin kiinteälle maaperälle. Toivoin oloni helpottavan sen myötä. Olin varannut samasta hostellista yhden hengen huoneen vielä yhdeksi yöksi koska tarkoituksenani oli jatkaa matkaa lauantai-iltana kohti Mission Beachia. Olin valmis maksamaan hieman enemmän oman huoneen rauhasta. Matkalla hostellille nappasin kaupasta taas juomavettä ja ajattelin tulevani myöhemmin takaisin kaupungille syömään - mutta toisin kävi.
Kun sain huoneeni, totesin sen olevan ihan respan yläpuolella. Koska maksuton wifi toimii vain respan yhteydessä olevissa tiloissa, tsekkasin saman tien, kantaako verkko huoneeseeni ja kantoihan se! Olin huipputyytyväinen. Nyt sain oman huoneen rauhassa (ja ilmastoinnista nauttien) varailla seuraavat majoitukseni ja surffailla muutenkin. Huoneessani oli myös oma jääkaappi, joten hain ruokani yhteisetä jääkaapista omaani ja totesin siinä, että voisin oikeastaan syödä eväitä pois siinä majoituksia varaillessa ja mennä vähän myöhemmin kaupungille. Maissikakkuja juuston ja tomaatin kanssa mutustellessani alkoi tuntua siltä, että nyt pitää lähteä vessaan heti. Vatsa ei ollutkaan toimut pariin päivään, joten ajattelin, että ehkäpä ripuli on jo voitettu. Pytylle päästyäni totesin tyytyväisenä, että vesiripuli oli ainakin ohi. Tosi löysää tavaraahan sieltä tuli, mutta se oli sentään jossain määrin kiinteässä muodossa. Helpottuneena palasin jatkamaan syömistä. Sain syömiseni syötyä ja hetken päästä alkoi tuntua, että pitäisi mennä uudelleen vessaan. Siispä sinne. Tällä kertaa sain todeta iloinneeni turhan aikaisin. Nyt oli kuin vesihanan olisi taas avannut. Samalla lattia alkoi keinua allani ja seinille alkoi ilmestyä tähtiä. Siinä vaiheessa totesin, että nyt pitää tehdä jotakin.
Pytyltä selvittyäni marssin respaan kysymään, onko kaupungissa siihen aikaan illasta enää mahdollista päästä lääkäriin. Respan tyttö totesi, että kyllä vain. Korttelin päässä on 24h lääkäripäivystys. Sinne voi vain kävellä sisään, mutta odottaa todennäköisesti joutuu jonkin aikaa. Otin Padin mukaan, että voin kirjoitella blogia odottaessani. Vastaanotossa sain täytettäväksi uuden asiakkaan lomakkeen ja minulle kerrottiin, että tunnin verran joutuu odottamaan lääkärille pääsyä. Tunti kului äkkiä kirjoitellessa. Minut vastaanotolle kutsunut lääkäri oli tummaihoinen, jostain muualta alkuperäisin kuin Australiasta. Mies puhui huomattavasti miellyttävämpää englantia kuin aussit, joten hänen kanssaan keskustelu oli vaivatonta. Hän kuunteli oireet, ja taudinkulun, esitti tarkentavia kysymyksiä ja mittasi kuumeen. Lopuksi hän totesi, että voidakseen tehdä varman diagnoosin, pitää saada ulostenäyte. Labra oli jo kiinni, joten sain näytepurkin mukaani, jotta voisin tuoda näytteen seuraavana päivänä yhteen mennessä. Hieman mietitytti, saankohan näytettä aikaseksi, sillä tähän saakka vatsa oli toiminut vain kerran päivässä tai jopa harvemmin. Lääkäri kertoi, että vaihtoehtoisia toimintatapoja on kaksi. Joko aloitetaan lääkitys heti ja toivotaan, että se osuu oikeaan. Vaihtoehtoisia lääkkeitä on kolme, jotka tehoavat hieman eri tavoin eri bakteereihin. Toinen vaihtoehto on odottaa näytteen tulokset ja aloittaa lääkitys vasta sitten. Valinta oli minun. Totesin, että minusta kuulostaa järkevämmältä odottaa tulokset, johon lääkäri totesi, että tämä on ehdottomasti parempi vaihtoehto.
Huoneeseeni palattuani pakkasin tavarani uudelleen. Nyt piti pakata niin, että voisin luovuttaa aamulla huoneeni ja jättää ylimääräiset tavarat säilytykseen päivän ajaksi, kun lähtisin näytteen vietyäni kirkkoon.
Heräsin taas aikaisin ja ajattelin yrittää, josko saisin näytteen otettua heti ja vietyä sen labraan, niin voisin sitten jatkaa aamutoimia rauhassa. Vaan ei irronnut näytettä vaikka kuinka yritti. Niinpä söin aamiaisen ja yritin uudelleen - turhaa. Pitkin aamua yritin vähän väliä aina ilman tulosta. Lopulta totesin, että minun on pakko luovuttaa huone, koska kello alkoi tulla jo kymmenen. Kirkosta olin jo myöhässä. Kirkkoon oli matkaa kolme kilometriä, enkä halunnut lähteä sinne ennen kuin olen näytteen jättänyt, sillä labra oli sen yhden korttelin päässä hostellilta. Luovutin huoneeni ja vein tavarat säilytykseen. Jäin respan eteen säkkituoliin istuskelemaan ja jatkamaan blogin kirjoittelua ja toivomaan, että vatsa suostuisi pian yhteistyöhön. Turha toivo. Kello tuli yksitoista. Totesin, että nyt lähden etsimään jostain läheltä lounasta, josko se pistäisi elimistöön vauhtia. Löysin läheltä pikaruokapaikan, jossa oli yllätyksekseni saatavilla pizzat myös gluteenittomina. Tilasin pizzan ja sain ihan älyttömän hyvän! Söin hyvällä ruokahalulla ja palasin hostelliin taas yrittämään näytettä. Ei onnistunut. Aloin olla jo epätoivoinen. Kello lähestyi uhkaavasti yhtä, enkä ollut saanut näytettä aikaiseksi. Päätin mennä lääkäriasemalle takaisin kysymään, mitä minun pitäisi tehdä. Selitin vastaanotossa tilanteeni. Ystävällinen nainen kertoi, että hän voi tulostaa minulle mukaan lääkärikäyntini tiedot, jotta voin seuraavassa paikassa mennä niiden kanssa siellä lääkäriin eikä minun tarvitse selittää kaikkea alusta alkaen. Sain paperin ja ennen lähtöäni kysyin vielä, mikä olisi viimeinen aika, milloin voisin jättää näytteen heille (eli milloin labra menee kiinni), jos sen vihdoin saisin aikaiseksi. Hoitaja sanoi, että voin tuoda näytteen milloin vain. No höh, nyt hieman harmitti, sillä lääkärin mukaan näyte olisi pitänyt jättää labran aukiollessa ja olin sen takia missannut kirkon :( Näin jällkeenpäin ajatellen, näyte olisi tietysti saatu käsittelyyn jo tänään, jos sen olisi toimittanut aukioloaikana, mikä olisi tietysti ollut ihanteellista.
Tämä päivä on sitten mennyt hostellin säkkituolia kuluttaen ja blogia kirjottaen. Viimeiseen saakka toivon, että saisin jätettyä näytteen täällä ennen bussini lähtöä. Pari tuntia olisi vielä armon aikaa... Saas nähdä kuin muijan käy :D Onpahan ainakin ollut nyt aikaa kirjoittaa rauhassa ja katsella, kun pieni trooppinen sadekuuro kasteli Cairnsin kadut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti