Märkää kyytiä Caqalaille

Sunnuntai-iltana yritin kurkkia, missä pyykkini ovat kuivumassa, mutta en nähnyt niitä missään. Talon oma väkikin oli poissa, joten en voinut kysyä keneltäkään. Luotin kuitenkin siihen, että homma on hoidossa. Sade alkoi illalla ja satoi läpi yön. Aamullakaan sade ei osoittanut laantumisen merkkejä ja aloin uumoilla kosteaa venematkaa Caqalaille (lausutaan Thangalai). Menin aamiaiselle hyvissä ajoin voidakseni kysyä pyykkejäni. Suzie ei osannut sanoa niistä mitään ja Josh nukkui vielä. Ei siis auttanut muu kuin odottaa. Vihdoin Suzie kävi herättelemässä Joshin. Kuulin vain kiivasta sananvaihtoa, mutta  minulle kukaan ei kertonut, mistä oli kyse. Vasta hieman myöhemmin sain kuulla, että Josh ei ollut pessyt vaatteitani sunnuntaina, kun keli oli niin epävakainen. Hän pesi ne vasta maanantaiaamuna, kun olisin halunnut alkaa jo pakkaamaan... Onneksi suurin osa vaatteista oli kevyitä, nopeasti kuivuvia materiaaleja. Josh levitti ne kattotuulettimen alle kuivumaan. Puuvillaiset menivät kuivausrumpuun. Osan vaatteista jouduin pakkaamaan vielä kosteina rinkkaan, mutta onneksi matka ei pitänyt olla pitkä, joten saisin ne kuivumaan Caqalaille päästyäni.

Sade jatkui vielä, kun oli aika lähteä bussille. Onneksi minulla on sekä rinkkaan että reppuun kunnon sadesuojat ja itselle sateenvarjo. Kävelin bussiasemalle, missä bussi jo olikin valmiina odottamassa. Ostin lipun kojusta, heitin rinkan tavaratilaan ja nousin bussiin, joka oli yllättävän tyhjä. Sain itselleni kokonaiset kolme penkkiä. Käytävän toisella puolella istui länkkäriltä näyttävä nainen pojan kanssa. Kun lipuntarkastaja tuli tarkistamaan lippuja, kuulin naisen kysyvän, missä pitää jäädä pois päästäkseen Caqalaille. Tuon kuultuani huikkasin olevani menossa samaan paikkaan. Hieman siinä ihmeteiltiin, kun olimme saaneet kumpikin erilaiset ohjeet saarelle pääsyyn. Minulle oli annettu ohjeet ottaa bussi Korovouhun, missä saaren väki olisi ostoksilla. Tapaisin heidät siellä. Ingaksi esittäytynyt saksalaisnainen puolestaan oli saanut ohjeet jäädä bussista sillalla, mistä vene Caqalaille lähtee. Inga soitti vielä Caqalain respaan kysyäkseen, kumpaanko paikkaan meidän pitäisi mennä. Siellä ei tiedetty mitään Korovoun ohjeista... Rahastaja kertoi, että silta on ensin ja Korovouhun on siitä muutama kilometri. Vene lähtisi kahden aikaan, joten meillä olisi hyvin aikaa käydä Korovoussa ostoksilla ja palata sillalle toisella bussilla, jos saaren väkeä ei siellä näkyisi. Inga ajatteli ensin, että hän jäisi Theon kanssa sillalle, mutta minä halusin mennä Korovouhun ostamaan ainakin juomavettä. Lopulta Ingakin päätti lähteä ostoksille. 

Jäimme siis bussista Korovoussa, jossa ei näkynyt merkkiäkään Caqalain väestä. Teimme ostoksemme ja palasimme bussipysäkille katsomaan, olisiko siellä joku meitä odottamassa. Ei ollut, mutta pysäkillä istunut paikallinen mies kysyi, minne olemme menossa. Kerroimme tilanteen, mies otti puhelimen käteen ja alkoi soittaa jollekin. Hän soitti Caqalain kapteenille, joka kertoi olevansa sillalla ja odottavansa meitä siellä. Kävelimme siis tien toiselle puolelle, missä olikin bussi juuri menossa oikeaan suuntaan. Hyppäsimme bussiin ja pian olimme sillalla, missä kapteeni oli meitä vastassa. Hän sanoi, että meidän pitäisi odottaa vielä 5-10 minuuttia Raita. Aika pian totesimme ajan olevan Fidzin aikaa, sillä odottelu venyi lähemmäs tuntiin... Sade oli onneksi loppunut ja aurinko alkoi pilkistellä pilvien lomasta. 

Hitusen arvelutti tuota pitkin kävellä, mutta varjoon kun tahtoi päästä odottelemaan, siitä mentiin.

Vihdoin Rai kurvasi taksilla paikalle ja siirryimme kaikki veneeseen. Jo tuttuun tapaan istuimme veneen pohjalle pelastusliivien päälle. Alkumatka oli leppoisaa ajelua jokea pitkin. Jossain vaiheessa sade alkoi uudelleen, joten puin sadeviitan päälle. Kuuro oli kuitenkin hyvin lyhyt, mutta jätin viitan päälleni. Se osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi, sillä joen vaihduttua mereksi alkoi laidan yli pärskyä vettä veneeseen. Pienessä aallokossa vettä pärskyi yllättävän paljon ja hetkessä olisin ollut litimärkä ilman sadeviittaa. Onneksi matkatavarat olivat turvassa pressun alla. Toiset veneessä olijat olivat melkoisen märkiä perille päästyämme ja viitasta huolimatta minäkin olin saanut osani. Takamus oli aivan märkä ja silmälasit oli suolaveden kyllästämät, niin ettei läpi tahtonut nähdä.

Tällaisella veneellä matkasimme Caqalaille

Rantaan päästyämme Caqalain väki oli vastassa ja meidät ohjattiin saman tien huoneeseemme, että saimme kuivaa vaatetta päälle. Olin aivan hämmästynyt, kun Inga ja Theo ohjattiin myös makuusaliin. Yleensä kun makuusaleihin ei lapsia huolita. Makuusali oli yksi mökki, missä on kuusi kerrossänkyä. Huoneessa oli ennestään yksi saksalainen nuoripari, joten jälleen kerran sain kuunnella, kun kaikki muut puhuivat saksaa... Mökin yhteydessä, huoneen ulkopuolella, oli vessa ja suihku. Vessasta puuttui ovi, eikä siinä ollut mitään verhoakaan. Henkilökunta lupasi etsiä siihen jonkun verhon, ettei ihan kaikkien nähden tarvitse pytyllä istuskella. Tuulisina päivinä verho tosin lepatti iloisesti tuulessa ja vessassa käynnistä tuli taitolaji, jos halusi edes jonkinlaista yksityisyyttä. Pian opin, kuinka toisella jalalla voi pitää verhoa paikoillaan tarpeitaan toimittaessaan.

MÖkki ulkoa

Caqalai on pieni saari, jonka ympäri voi kävellä noin 15 minuutissa. Saarella on yksi resortti, jota pyörittää viereisen Moturikin saaren metodistiseurakunta. Saarelta ei saa alkoholia, mutta vieraat saavat tuoda halutessaan omat juomat mukanaan. Ravintolaakaan ei ole, vaan resortti pyörii al-inclusive systeemillä. Aamiainen tarjoillaan kahdeksalta, lounas yhdeltä ja päivällinen seitsemältä. Onneksi tuli varattua pientä evästä mukaan, sillä ruokailuvälit on aika pitkiä. Ruoka täällä on myös yksinkertaisempaa kuin edellisellä saarella, missä oli aina monenlaista ruokaa tarjolla. Täällä lounas voi olla lautasellinen paistettua nuudelia tai pastaa vihannesten kera. Tänne tullessani pyysin heti vehnättömän kasvis-/kalaruuan. Kolmena ensimmäisenä päivänä lounaaksi olen saanut munakkaan, kun toisilla on ollut pastaa/nuudelia. Ensimmäisenä päivänä keittiön väki ei oikein tiennyt, mitä he minulle olisivat tarjonneet ja kun tulin syömään, Maa tuli kysymään minulta, haluaisinko jotain paistettujen vihannesten lisäksi. Kun näin lautaseni, jolla oli valtava kasa paistettuja porkkanoita, vihreitä papuja, kaalia ja paprikaa, totesin, että kyllä haluan muutakin. Kun he eivät keksineet, mitä se muu voisi olla, ehdotin munakasta, josta tuli sitten vakilounas.

Näissä all-inclusive -paikoissa on toinenkin nurja puoli - nuo ruoka-ajat. Kun on oppinut elämään ilman kelloa, tuntuu tosi hassulta tulla pienelle saarelle, missä joutuukin pitämään huolta siitä, että on aikanaan syömässä. Onneksi tämä huoli osoittautui täällä turhaksi. Kun ruoka on valmis, keittiön väki puhaltaa isoon simpukankuoreen, josta lähtee kantava, kumea ääni, vähän kuin sumutorven ääni. Siitä tietää, että on aika siirtyä lautasen viereen ja kello on saanut pysyä edelleen kassissa.

Saari on jälleen erittäin hyvä paikka olla tekemättä mitään. Ajan saa kulumaan lukemalla, snorklaamalla, Australian reissua suunnittelemalla ja vaikkapa kävelemällä kameran kanssa saaren ympäri. Kun tekee kierroksen laskuveden aikaan, voi kierroksen pituutta lisätä kävelemällä merestä paljastunutta hiekkasärkkää pitkin lähes käärmesaarelle saakka. Ennen päivällistä saaren lentopallokentällä on monesti pelit käynnissä. Satuin kerran kävelemään siitä ohi juuri siihen aikaan ja yksi saaren työmiehistä, Siba, huikkasi, että tule pelaamaan. Hetken epäröinnin jälkeen innostuin ajatuksesta ja onhan nyt sekin koettu, millaista on pelata pallolla, joka on lähes soikea... Pallon pintakerros oli yhdestä kohdasta ratkennut pahasti ja sisäkumi pullistui reilusti ulos. 

Käärmesaari

Tänne tullessani tein ensimmäisen saarikierroksen ja surukseni huomasin, että koko saarelta löytyy vain yksi riippumatto ja sekään ei ole kunnolla varjossa. Kysyin yhdeltä työntekijältä onko täällä enenmpää riippumattoja ja hän lupasi kysyi pomolta. Muutamaan päivään ei mitään kuulunut, mutta nyt kun tätä kirjoitan, kaksi miestä ilmestyi riippumaton kanssa mökkini edustalle ja siihen nuo riippumaton ripustivat. :) Mitä tästä siis opimme? Aina kannattaa kysyä! Tosin myöhemmin totesin, että ilo uudesta riippumatosta oli ennenaikaista, sillä sateella matto kastui, eikä kuivunut koskaan ennen seuraavaa sadetta.

Sää saarella on todella vaihteleva ja se voi muuttua ihan hetkessä. Ensimmäisenä päivänä tuuli oli todella kovaa. Mökin ovet ja ikkunaluukut oli pakko pitää kiinni. Tuuli ulvoi nurkissa ja ulos mennessä tuli  jopa hieman viluinen olo. Niinpä päivälliselle lähtiessäni vedin fleecen päälle vain todetakseni, että tuuli tyyntyi ja illasta tuli mukavan lämmin. Toisella kerralla koko päivän oli tuullut kovasti. Makoilin silloin vielä ainoassa riippumatossa lukemassa tuulen tuivertaessa ja aaltojen lyödessä rantaan. Silmänräpäyksessä tuuli oli poissa ja meri lähes tyyni. Ikinä ennen en ole kokenut niin hurjan nopeaa säätilan vaihdosta! Loppuviikosta sää muuttui epävakaiseksi ja joka päivä satoi. Onhan täällä sadekausi menossa, joten sade on ollut ihan odotettua, vaikka aikaisemmin ei juurikaan ole sadellut. Sateella mökki on jokseenkin pimeä. Ikkunoiden virkaa toimittaa puuluukuilla peitettävät aukot, joista ei millään saa mökkiin paljoa valoa. Sähköä on vain illalla auringonlaskusta eteenpäin, joten mökissä lukeminen sateella on haastavaa. Lopulta keksin nostaa tuolin oviaukkoon, josta tulee sen verran valoa, että juuri ja juuri näkee lukea.

MÖkki sisältä

Caqalain naapurissa on toinen pieni saari, Leleuvia, jonne teimme Ingan ja Theon kanssa yhtenä päivänä retken. Saimme kyydin saaren moottoriveneellä, joka odotti meitä niin kauan kuin halusimme aikaa käyttää. Leleuvia on astetta kehittyneempi saari. Siellä on enemmän mökkejä ja suihkusta tulee lämmintä vettä! Snorklauksen päätteeksi kävimme nauttimassa lämpimästä suihkusta. Oma suihku kun toimii silloin kuin muistaa. Toisinaan (yleensä) vettä tulee vain tiputtelemalla ja välillä ei ollenkaan. Sunnuntaina vettä ei tullut aamulla, ei myöhemmin aamupäivällä eikä vielä lounaan jälkeenkään. Mainitsin asiasta Maalle, joka totesi, että täytyypä pyytää poikia pumppaamaan vettä... Ensimmäisen kerran täällä suihkua ottaessani ihmettelin, kun tuntui ettei saippua huuhtoudu iholta lainkaan. Kun jutustelin myÖhemmin asiasta Ingan kanssa, totesimme, että syy on varmaankin siinä, että suihkun vesi on osittain suolavettä. Saippua kyllä huuhtoutuu, mutta iho jää tahmean tuntuiseksi veden suolaisuuden vuoksi.

Leleuvialta lÖytyi kiva uusi kamu :)

Yksi Caqalain ihastuttava piirre on, että henkilökunta opettelee täälläkin vieraiden nimet ja kutsuu meitä aina nimeltä. Usein henkilökunta myös jää juttelemaan, kun kulkee ohi tai tulee jopa mökin terassille istuskelemaan, kun näkee minun istuvan tässä itsekseni. Yhtenä iltana Siba istahti seuraksi ja juttelimme ummet ja lammet. Hän lupasi esitellä minulle saaren paikkoja ja näyttää parhaat snorklauspaikat ja-ajat. Vuoroveden vaihtelu on täällä todella raju, joten se on syytä ottaa huomioon, jos lähtee snorklaamaan yhtään kauemmas rannasta. Siban kanssa terassilla istuessani rannalle syttyi nuotio, jonka ääreen siirryimme tulta tuijottelemaan. Siba kysyi olenko maistanut sitruunanlehtiteetä. Kun sanoin, etten ole, hän lähti keittämään meille kupilliset. Lähtiessään hän kysyi, haluanko teehen sokeria. Sanoin, etten halua. Kun sain kuppini ja maistoin teetä, olin yllättynyt, kuinka makeaa se oli. Totesinkin, että tämä ei todellakaan tarvitse sokeria, kun on näin makeaa jo muutenkin. Siba halusi maistaa, kuinka makeaa se on ja maistettuaan tunnusti, että oli laitannut siihen vähän sokeria. Seuraavana iltana päivällisen jälkeen pyysin sitruunanlehtiä tehdäkseni itse teeni ja totesin, että se ei todellakaan makeutta kaipaa, se on niin hyvää muutenkin.

Torstaina muu väki huoneestani lähti, eikä tilalle tullut ketään, joten lopun aikaa sain taas asustaa itsekseni koko mÖkkiä. Saarelle tuli lähteneiden neljän saksalaisen tilalle kaksi saksalaispariskuntaa, jotka majoittuivat omiin mÖkkeihinsä. Näistä saksalaisista sain seuraa, kun perjantaina matkasimme läheiselle Ovalaun saarelle Levukaan, Fidzin alkuperäiseen pääkaupunkiin. Mielelläni sinne seuralaisia otin mukaan, sillä venematka maksoi 80 dollaria riippumatta siitä, kuinka monta matkalaista veneessä oli. Levuka on pieni kaupunki, jossa kaikki palvelut sijoittuvat yhden, rantaa myÖten kulkevan kadun varrelle. Kaupunki oli nopeasti nähty, mutta paluuta kotisaarelle sai odottaa hyvän tovin, sillä täällä vuorovesi määrää jonkin verran sitä, milloin vesille lähdetään.

Iloiset Levukan matkalaiset palaamassa veneelle.

Saaren ympärillä on hienot snorklausvedet. Yhtenä päivänä kävelin lähes Käärmesaarelle saakka ja sieltä uin saaren taakse, missä tulee pian äkkisyvä. Syvän reunalle päästyäni heti ensimmäisenä näkÖkenttääni ui huikean kokoinen kala, suurin, mitä ikinä olen nähnyt. Pituutta kalalla oli reillusti yli metri ja korkeuttakin lähemmäs puoli metriä. Kala jäi uiskentelemaan ihan viereeni ja pitkän aikaa sain sitä ihailla. Muutenkin syvän reunamilla oli valtavasti kaloja ja siellä näki melkoisia parvia isojakin kaloja. Lähdin snorklaamaan reunamaa myÖtäillen takaisin Caqalaille päin. Laskuvesi oli niin matalalla, että välillä joutui etsimään reittiä, mitä pitkin pystyi uimaan rantaa kohti. Matkalla tuli nähtyä melkoinen määrä upeita koralleja ja mitä erilaisempia kaloja. Tuolla reissulla en onnistunut näkemään yhtään käärmettä, mutta seuraavana päivänä rannasta snorklatessani näin pisimmän merikäärmeen, mitä olen koskaan nähnyt. Käärme oli samoja musta-valkoraidallisia, mitä Thaimaassakin olen nähnyt, mutta tällä oli pituutta reilu metri.

Sadepäivinä ei hirveästi tehnyt mieli ulos lähteä, mutta sen verran halusin kuitenkin kokeilla, että kävin snorklaamassa sateella. Siinä puuhassa kun kastuu joka tapauksessa. Olihan se hassua tuntea, kun sade ropisi selkään snorklatessa.

Perjanta-iltana pääsin vihdoin näkemään auringonlaskun saarella. Se olikin ainoa, minkä täällä pääsin näkemään. Kaikkina muina iltoina oli pilvistä. Mutta tämä auringonlasku olikin sitten niin hieno, että koko saaren väki kerääntyi sitä katsomaan ja kuvaamaan. 

Viikonloppu Caqalailla oli sateinen. Aamut valkenivat aurinkoisina ja meri oli peilityyni, mutta jo aamupäivän aikana taivas veti pilveen ja puolenpäivän aikaan alkoi sataa. Sade jatkui yöhön asti. Kaikki vaatteet ja pyyhkeet olivat jatkuvasti kosteita ja alkoivat haista pahalle. Odotin maanantaita kuin kuuta nousevaa, että pääsisin pesemään ja kuivattamaan vaatteet. Maanantaiaamukin valkeni aurinkoisena ja tyynenä. Tiedossa oli siis mukavan tasainen merimatka takaisin pääsaarelle. Varauduin auringonpaisteeseen aurinkorasvalla, mutta jostain kumman syystä jalat jäivät rasvaamatta. Koska oli laskuveden aika, vesi oli erittäin matalalla ja kapteeni joutui etsimään huolella rannan läheisyydessä väylää, mitä pitkin pääsi joelle. Matka-aika venyi lähes puoleentoista tuntiin ja se oli melkoinen aika paahteessa. Onneksi jalat eivät pahasti palaneet, mutta hyvät rajat sortseista jäi!