Alkaahan tämä työstä käymään...

...tämä geokätköily nimittäin :D 25 päivää putkeen on nyt tullut Zagrebia koluttua ristiin rastiin. Pisimmät päivät ovat olleet hyvinkin työpäivän pituisia. Monta hienoa paikkaa on tullut nähtyä ja olen käynyt taatusti monessa sellaisessakin paikassa, joista tavallisilla paikallisilla ei ole mitään tietoakaan. Vaan kyllähän siinä paikat tutuiksi väkisinkin tulee, kun tilasto kertoo, että Kroatiasta löydettyjä kätköjä on nyt 175. Kelitkin ovat suosineet harrastustani. Tähän saakka olen fillaroinut ympäri kaupunkia t-paitasillani. Pitkät housut on ollut jalassa ihan vain sen takia, kun välillä joutuu noita purkkeja hakemaan paikoista, joissa jalat voisivat olla pian verillä, jos ei olisi lahkeita suojana. Nyt tosin ennusteet näyttää, että sää viilenee ja sateitakin on luvassa.

Yksi Zagrebille tyypillinen juttu on katutaide. Olen siitä jo aikaisemminkin muistaakseni maininnut, mutta nyt ajattelin jakaa teidän kanssanne muutaman hienon taideteoksen, joihin olen täällä kätköillessä törmännyt. Zagrebin katutaiteelle on täällä omistettu ihan oma kätkösarja, joka esittelee näitä teoksia.

Tämä teos löytyy yhden lähiökerrostaloalueen sisäpihalta, johon ei taatusti kukaan vahingossa eksy.

Katolisessa maassa kun ollaan, voi katutaide olla myös uskonnollisesti puhuttelevaa.

Tämä upea maalaus on erään koulun seinässä.

Tuunatut pumput tulikin jo esiteltyä taannoisessa postauksessa. Pumppujen ja katutaiteen lisäksi Zagrebin kätköilijät ovat omistaneet yhden kätkösarjan myös erikoisille rakennuksille. Tässä yksi niistä - jonkun koti keskellä ihan tavallista asuinaluetta.

Nastolassa asuessani ja pientä puutarhaani hoitaessa manailin monet kerrat lehtikotiloiden määrää ja sitä, kun ne tuhosivat satoni. Täällä asustaa astetta isommat kotilot ja niitä on muuten paljon!!! Monella kätköpaikalla olen kätkön sijaan saanut ensimmäisenä käteeni kotilon. Olenkin jo oppinut olemaan laittamatta kättäni ihan joka paikkaan ensin katsomatta, mitä siellä on tai jos ei ole mahdollista katsoa, niin kokeillut jollakin kepillä mitä sieltä löytyy. Yksi kätkö oli kotiloiden tehovartioinnissa...

Ja kun katsoi hieman kätkön vierelle, niitä riitti...

Viime viikolla kätköilyn ohessa minulla oli jopa hetkeksi aikaa niitä "oikeita" töitäkin. Tai en minä sitä oikein osaa oikeiksi töiksi laskea, kun istuu tietokoneella ja naputtelee muutaman sähköpostin ja käy läpi muutaman tuhat valokuvaa. Täytyy sanoa, että kun pomo ilmoitti tarvitsevansa minua 8 tuntia päivittäin, niin kovasti tässä olen ihmetellyt, että mihin ihmeeseen... Mutta edelleenkään en valita :) Nautin elämästäni ja vapaudesta käyttää aikaa juuri niin kuin itse haluaa.

Perjantaina saavutin yhden kätköilijän virstanpylvään: kätkö nro 500 löytyi! Se oli sopivasti ison kauppakeskuksen parkkipaikalla ja minähän hyödynsin tilanteen piipahtamalla pienille ostoksille. Riemullani ei ollut rajaa, kun SuperSparin leipäpisteestä löytyi tuoretta, juureen leivottua ruisleipää!!! Mikä olisikaan ollut parempaa syötävää juhlistamaan saavutettua etappia :)

Sunnuntai-iltana päätin taas tyydyttää hieman kultturinälkääni ja suuntasin Lisinski-konserttitalolle katsomaan Metropolitan Oopperan Figaron häitä. Olin iltapäivällä käynyt tekemässä pienen (kolmen tunnin) kätköilykierroksen kävellen ihan lähiseudulla, joten olin valmistautunut hyvin vajaan neljän tunnin istumisurakkaan :)  Ajattelin kävellä myös konserttitalolle ja tulla bussilla takaisin kotiin, kun esitys päättyisi vasta yhdentoista aikaan. Sain hyvän paikan isosta, upeasta salista ja kun pääsin istumaan paikalleni, totesin, että minua väsyttää ihan tajuttomasti... Reippailu ulkona ja hyvä ateria sen päälle tekivät tehtävänsä. Kaiken lisäksi salissa oli vielä melkoisen lämmin. Kauhulla ajattelin, miten ikinä pysyn hereillä koko neljä tuntia!!! Onneksi se huoli haitui, kun esitys alkoi. Figaron häät on niin hulvattoman hauskaa katsottavaa (ja hienoa kuunneltavaa), että väsymys karisi saman tien. En muista, että ikinä aikaisemmin olisi neljän tunnin istumisen jälkeen tuntunut, että nytkö se jo loppui...

Kun se sitten loppui, kello oli vähän vajaa yksitoista ja seuraavan bussin lähtöön olisi ollut aikaa yli 40 minuuttia. Kun kävelymatkaan kotiin kuluu aikaa noin 20 minuuttia totesin, että enpä jää odottelemaan bussia. Hitusen kyllä mietin, kuinka turvallista olisi kävellä yksin kotiin, mutta koska reitti on minulle jo erittäin tuttu ja seutu on rauhallista, päätin lähteä kävelemään. Heti alkumatkasta päässä alkoi soida pieni laulunpätkä yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Mitään muuta en laulusta muista kuin sen alkusanat: Anna enkeli suojaksi mulle... Hymy huulilla ja turvallisin mielin tallustelin Zagrebin öisillä kaduilla kotia kohti enkeliheijastimen heiluessa vierelläni :)

Näkymä konserttitalon ulkopuolelta. Tätä katsellen odottelin esityksen alkua ja nautin veden solinasta ja illan hämärtymisestä.