Subotica

Täällä sitä ollaan, yksin, jo parhaat päivänsä nähneessä neljän hengen hostellihuoneessa Suboticassa. Eilen istuin yli kahdeksan tuntia bussissa tänne päästäkseni. Eilen aamulla jätin asuntoni Zagrebissa tietämättä palaanko sinne enää. Tavarat pitäisi ainakin sieltä saada pois, mutta ehkäpä nuo selviää aikanaan... Pienen matkalaukun ja eväskassin kanssa suuntasin linja-autoasemalle. Olin hyvissä ajoin liikkeellä ja sain lipun Novi Sadiin vievään bussiin nopeasti. Kroatiassa bussin "ruumaan" menevistä tavaroista maksetaan erikseen ja jonotin laukkuni luovuttamista kuljettajalle. Hän kysyi jokaiselta minne oli menossa ja sen mukaan pakkasi laukun oikeaan paikkaan. Minun laukkuani hän ei huolinut, vaan sanoi jotain Kroatiaksi. En tietenkään ymmärtänyt, mutta hänen elekielestään päättelin, että Novi Sadiin menijöiden laukut pakataan toiselle puolelle. Vieressäni seissyt nainen sen minulle vielä varmisti englanniksi.

Tällä mentiin...

Matkalipussani oli istumapaikan numero. Bussiin päästyäni totesin, että koko bussissa ei edes ole sitä numeroa, mikä minun lipussani oli. Niiinpä siinä kysyin joltakulta, onko niillä paikkanumeroilla mitään merkistystä. Ei kuulemma ole. Sai istua ihan mihin halusi. Hassua silti, että kaikki näyttivät etsivän omia paikkojaan. Niinpä valitsin paikkani ikkunan vierestä ja supisuomalaiseen tapaan nostin kassini viereiselle penkille. Aika pian kuitenkin huomasin, että bussi alkaa olla hyvin täysi. Ihmisiä jäi jo seisomaan käytävälle. Niinpä nostin kassini jalkoihini ja vapautin näin vieressäni olevan paikan. Hetken päästä siinä lähellä seissyt mies näytti paikkaa ja kysyi varmaankin onko se vapaa. Pahoittelin, etten ymmärrä hänen kieltääln ja niinpä toisti kysymyksensä englanniksi. Hän istui viereeni ja aloimme jutella. Kävi ilmi, että hän on töissä Ruotsissa. Ensimmäistä kertaa elämässäni taisin päätyä tilanteeseen, jossa juttelin ventovieraan ihmisen kanssa koko matkan siihen asti, että jäi kyydistä. Meillä oli oikein mukavat jutustelut ja tästä rohkaistuneena taidan uskaltaa vielä toistekin avata suuni ventovieraan vieruskaverin suuntaan. :)

Matka Novi Sadiin kesti lähes seitsemän tuntia. Matkalla pidimme kaksi kymmenen minuutin vessataukoa, jotka olivat erittäin tervetulleita jo jalottelunkin kannalta. Olin etukäteen netistä saanut selville, että Novi Sadissa minulla on lähes kaksi tuntia aikaa ennen jatkoyhteyden lähtemistä. Matkan aikana jutustelin myös lisää tuon laukun kanssa avustaneen naisen kanssa, joka istui takanani. Hän sanoi, että busseja menee kyllä aikaisemminkin ja hän oli itsekin menossa samaan suuntaan. Yhdessä lähdimme lippuja jatkoyhteyteen hankkimaan ja pääsinkin jatkamaan matkaa heti, ilman yhtään odottelua. Nyt vaan oli sellainen ongelma, että minulla ei ollut mitään tietoa siitä, kuka minua on tulossa vastaan eikä minulla ollut yhteyshenkilön puhelinnumeroa - olin sitä pyytänyt, mutta en sitä syystä tai toisesta ollut saanut. Päätin lähettää viestin Serbian ADRA:n johtajalle, Igorille, jonka numero minulla oli ja pyysin häneltä yhteyshenkilön numeroa. En tiedä, menikö viestini Igorille koskaan perille, sillä vieläkään en siihen ole vastusta saanut... Lippua ostaessani olin kysynyt, mihin aikaan bussi on Suboticassa. Piti olla kuulemma kuudelta, eli reilu tunti ennen etukäteen ilmoittamaani aikaa. 20 yli viisi saavuimme taas yhdelle bussiasemalle ja katsoin, että kaikki matkustajat ovat jäämässä kyydistä. Oli jo pimeää, joten en nähnyt missään aseman nimeä. Kysyin sitä kanssamatkustajilta ja he sanoivat, että olemme Suboticassa...

Hyppäsin siis bussista pois muiden mukana ja hetken aikaa mietin, mitä teen. Päätin mennä odotusaulaan istuskelemaan ja odottelemaan. Kun en vielä ollutkaan istunut sinä päivänä tarpeeksi :D Mielessäni laadin suunnitelman B, jos ketään ei ilmestyisi minua hakemaan. Tiesin kaupungista löytyvän edullisia hostelleja. Vähän ennen seitsemää lähdin ulos sinne, minne bussit tulevat. Siellä luokseni tuli välittömästi nainen, joka kysyi, olenko Mejra. Kerroin olevani - tai siis korjasin olevani Merja. Hän oli Suzana, joka oli yhteyshenkilöni täällä. Olimme siis löytäneet toisemme! Sain pikaisen selvityksen siitä, mitä on odotettavissa. Kaupungissa on parhaillaan vapaaehtoisten opiskelijoiden ryhmä Newbold Collegesta ja tulisin liittymään heidän porukkaan perjantaina. Tosin tapaisin heidät jo tunnin päästä salsan merkeissä :) Luvassa oli illanvietto, johon oli tulossa salsaopettaja opastamaan salsan saloihin. Kymmenen aikaan paikalle pitäisi ilmestyä myös minun ensimmäisen yön emäntäni, Mila, joka veisi minut kotiinsa. 

Salsaopettajaa odotellessa porukka löysi Zumba -videopelin, josta he innostuivat kovasti. Huikeita suorituksia siinä pääsi katselemaan, kun jokainen pisti parastaan voittaakseen parinsa. Osa väestä pelasi samaan aikaan pöytätennistä ja pöytäfutista. Kokoontumispaikkana oli varhaisen oppimisen keskus, joka oli suoranainen lapsen paratiisi!!! Leluja ja pelejä oli käsittämättömät määrät! Ilta vierähti nopeasti ja sitä odotettua salsaopea ei koskaan tullut. Niinpä kymmenen jälkeen siivosimme paikat ja suuntasimme yöpuulle. Mila ilmestyi paikalle noutamaan minut ja niinpä hyppäsimme hänen pieneen sportti-Pösöön ja ajoimme hänen kotiinsa. Päädyimme omakotialueelle oikein viihtyisän näköisen talon eteen. Sisällä meitä oli vastassa Milan isä, joka kovasti odotti suomalaista vierasta. Minulle näytettiin huoneeni, joka oli ilmiselvästi vanhempien makuuhuone. Perheen äiti oli Saksassa töissä, joten isä luovutti huoneen minun käyttöön. Istuimme keittiön pöydän ääreen juttelemaan ja iltapalaa syömään. Isällä oli vieraalle mielenkiintoinen tehtävä. Hän halusi saada "Jeesus mua rakastaa" -laulun kertosäkeen Suomen kielellä kirjoitettuna. Mielelläni sen hänelle kirjoitin ja opetin. Hän puolestaan aikoo opettaa sen kirkossa lapsille, joille hän on opettanut saman laulun jo usealla eri kielellä.

Perjantaiaamuna Mila ajoi minut hostellille, missä opiskelijaporukka on majoittuneena. Minä majoituin myös tänne, sillä lauantaiaamuna lähden heidän kanssaan Belgradiin. Sain ihan oman huoneen, mikä on suoranaista luksusta näissä oloissa. Kymmeneksi menimme paikalliseen erityiskouluun, missä opiskelijat ovat koko viikon tarjonneet oppilaille erilaisia projekteja. Tänään vuorossa oli erilaisia tansseja. Oli  huikean hienoa seurata, miten erityisoppilaat innostuivat tanssimaan ja osa heistä oli uskomattoman nopeita oppimaan askelkuviot. Osa lapsista taas ei millään päässyt kuvioihin mukaan, mutta hekin nauttivat silminnähden, kun saivat siitä huolimatta osallistua. Tämän koulun oppilaat ovat lähinnä oppimisvaikeuksista kärsiviä lapsia, mutta siellä on myös liikunta- ja kehitysvammaisia oppilaita.

Iltapäivä oli vapaata aikaa, joten kävin tutustumassa kaupunkiin. Subotica on pieni, kaunis kaupunki. Tunnissa oli keskusta tutkittu ja eväät huomista varten hankittu. Illalla oli luvassa minulle täysin uusi kokemus. Menimme paikalliseen juutalaisten synagoogaan aloittamaan sapattia yhdessä juutalaisten kanssa. Meitä oli vastassa kipa-päisiä miehiä, jotka ohjasivat meidät synagoogan penkkeihin istumaan. Pojat saivat myös kipat päähänsä ja tytöt ja pojat ohjattiin istumaan eripuolille käytävää. Itse rukoushetki oli erikoinen tilaisuus. Se noudatti jotakin tiettyä kaavaa. Siihen sisältyi Psalmien lukemista (lue puolittain laulamista) ja heprealaisia lauluja. Kaikki tapahtui muutenkin hepreaksi. Yhden lauluista jopa tunnistin ja pystyin hyräilemään mukana. Kiitos siitä Victor Klimenkon, joka on heprealaisia lauluja tehnyt Suomessa tunnetuksi.

Rukoushetken jälkeen meitä suorastaan vaadittiin liittymään mukaan nauttimaan yhdessä viiniä ja leipää. He olisivat ottaneet kieltäytymisen loukkauksena. Niinpä joukossa nekin, jotka ovat absolutisteja, ottivat kiltisti viinimukin ja olivat juovinaan :) Meitä oli lopulta niin paljon, että emme mahtuneet kaikki pöytien ääreen istumaan. Meille, jotka jäimme istumaan tuoleille seinustalle, ei kukaan tarjonnut syötävää. Lopulta oman ryhmämme vetäjä haki pöydästä tarjottimen, jolla oli jotain leivonnaisia, ja tarjosi niitä meille.

Myös aterialla miehet ja naiset istuivat erillään omissa pöydissään.

Osa porukasta oli täysin kypsiä lähtemään ja niinpä ryhmän vetäjä keksi jonkun tekosyyn, jonka varjolla me "seinäruusut" pääsimme liukenemaan paikalta. Minä en kokenut tilannetta mitenkään kurjana, vaan nautin kovasti, kun pääsin näkemään näin läheltä juutalaisten tavan aloittaa sapatti yhdessä.

Subotican kaupungintalo iltavalaistuksessa. Oli muuten livenä aika paljon upeamman näköinen kuin kuvassa.

Nopeita peliliikkeitä

Hupsista. Huomenna aamulla nenä kohti Serbiaa. Lähden viikoksi "lainaan" ADRA Serbialle. Tuli vähän äkkiä (eilen illalla kuulin), mutta mikäs siinä, mennään kun kerran tilaisuus tuli. Eikä siinä vielä kaikki... Eilen illalla kuulin myös, että minun pitäisi muuttaa nykyisestä asunnostani toiseen ennen viikonloppua! Hieman mahdoton yhtälö tuon Serbian reissun kanssa, joten nyt on tavarat pakattu pieneen varastotilaan nykyisen asunnon keittiön perille odottamaan paluutani. Vaan kun tähän asuntoon on kuulemma tulossa viikonloppuna joitain muita seurakunnan vieraita. Kuinka pitkäksi aikaa, siitä minulla ei ole mitään tietoa. En siis tiedä, pääsenkö takaisin tähän kun palaan Serbiasta vai joudunko roudaamaan kaiken maallisen omaisuuteni vajaan kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan toiseen asuntoon. No, ehkäpä se sitten selviää... Nyt seikkaillaan!

Syksy saapui

Sade ropisee ikkunalautaa vasten, ulkona on harmaata ja viileää. Lokakuun 22. päivä kesä vaihtui syksyksi. Tiistaina 21. päivä fillaroin vielä t-paidassa kätköjen perässä, mutta keskiviikkona jouduin kaivamaan fleecen, hanskat ja goretex-takin esiin. Aika raikkaalta ilma tuntui, kun lämpötila oli pudonnut edellisestä päivästä n. 15 astetta. Mutta minähän kestän tämän kyllä - minun syksy kun jatkuu tänä vuonna jokseenkin tasan kolme viikkoa. Sitten alkaa taas kesä - ja sitä jatkuu seuraavat kymmenen kuukautta :D

Zagrebin modernin taiteen museo syksyisen illan hämärässä.

Tämä viikko on ollut taas täysi lomaviikko. Reiluun viikkoon en ole kuullut pihaustakaan pomosta, vaikka olen hänelle pari sähköpostia lähettänyt ja kysellyt ohjeita vaiheessa olevien projektien jatkamiseen. Perin omituista tämä vapaaehtoistyö täällä Kroatiassa on... No, ihan vapaaehtoisesti olen sitten noita kätköjä edelleen etsinyt. Nyt on Kroatiasta jo 195 löydettyä kätköä. Keskiviikkoiltana tapasin pari muuta kätköilijää. Täällä on yksi mysteerikätkö nimeltä "Connection". Sen logatakseen (ja koordinaatit saadakseen) täytyy osallistua vähintään yhteen Zagrebissa järjestettävään kätköeventiin tai vaihtoehtoisesti sopia tapaaminen kätkön omistajan kanssa. Koska eventejä ei ole ollut tarjolla, sovin tapaamisen kätkön omistajan kanssa. Tapaamiseen tuli myös yksi hollantilainen kätköilijä, jonka vaimo on kroatialainen. He sattuivat olemaan juuri samaan aikaan Zagrebissa. Tapaamisessa sain hyviä vinkkejä muutamien muiden mystien ratkomiseen. Zagreb kun on mystien luvattu kaupunki! Niitä on täällä melkoinen määrä. Nyt kun olen lähietäisyydeltä jo lähes kaikki perinteiset ja multikätköt etsinyt on pakko alkaa ratkoa mystejä, jos aikoo vielä kätköjä etsiä.

Tämä kätköpaikka osoittautui erittäin haastavaksi minulle. Kuten kuvasta näkyy, siinä on tyyny. Viereisellä penkillä on pahvia istuinalustaksi. Penkkien välissä on puinen laatikko, jossa on erinäisiä tavaroita. Tähän saakka joka ikinen kerta, kun olen yrittänyt tältä paikalta kätköä hakea, penkillä on istunut sama vanha mies, jonka kodiksi olen nämä penkit todennut. Nyt sateen jälkeen miestä ei näkynyt ja onnistuin loggaamaan kätkön.

Tämä tiukka täti vartio tuimasti yhtä kätköä. Sen esiin kaivaminen vaati melkoisia harhautusliikkeitä, sillä aivan patsaan vieressä, parin metrin päässä, on kahvilan terassi. Kävin tällä kätköllä vielä kesäkelien aikaan, jolloin terassilla istuskeli useita ihmisiä kuppostensa ääressä. Kamera oli jälleen kerran loistava harhautuskeino. Tuli muuten otettua aika monta lähikuvaa mitä erinäisemmistä osista patsasta :D

Tämän modernin kirkon takaa löytyi myös yksi kätkö. Kotona, kun ottamiani kuvia katselin, huomasin aika mahtavan yksityiskohdan kuvasta! Kuvassa on kirkko ja vihreä valo... Eikös jokaisen kirkon ovella pitäisi palaa jatkuvasti vihreä valo toivottamassa ihmiset tervetulleiksi kirkkoon!

Tänä viikonloppuna Zagrebin adventtiseurakunnat järjestävät Essence of Worship -koulutustapahtuman. Vasta tänään tajusin, kun katsoin tapahtuman ohjelmaa uudestaan, ketä tänne on tulossa kouluttamaan... Olin kyllä katsonut nimet aikaisemmin, mutta silloin ei vielä lamppu syttynyt. Nyt alkoi raksuttaa. Vieraileviksi kouluttajiksi ovat tulossa mm. Kart ja Tihomir Lazic, jotka vastasivat vuosi sitten Serbian nuorisokongressin musiikista! Odotan todella innolla, mitä viikonloppu tuo tullessaan!!! Erityisesti huomisillan konsertti kiinnostaa kovasti.

Konsertista tulikin mieleen, että tässä viikolla, kun aikaa on ollut, olen hieman suunnitellut tulevaa ja tehnyt jo joitain varauksia matkan varrelle eteenpäin. Yksi odotetuimpia juttuja matkan varrella on Sydneyn oopperatalon näkeminen ja kokeminen. En halua vain nähdä taloa vaan haluan ehdottomasti nähdä siellä myös yhden oopperan. Niinpä lippu Madama Butterflyn esitykseen helmikuun lopulle on jo hankittu. Liput tulivat myyntiin maanantaina ja halusin varmistaa pääsyni oopperaan ostamalla lippuni niin kauan kuin niitä vielä on tarjolla. Jostain olen kuullut, että lippuja ei välttämättä enää lähempänä ole saatavilla. Kun kerran Australiaan ajatukset suuntasin, niin hankin saman tien bussipassin Cairnsista Sydneyyn. Vielä pitäisi ostaa lentolippu Sydneystä Perthiin, niin sitten Aussien kohdalta tärkeimmät hankinnat olisi tehty. Aika huikeelta tuntuu, että reilun kolmen viikon päästä olen jo matkalla eteenpäin uusiin seikkailuihin... Tuskin maltan odottaa!

Alkaahan tämä työstä käymään...

...tämä geokätköily nimittäin :D 25 päivää putkeen on nyt tullut Zagrebia koluttua ristiin rastiin. Pisimmät päivät ovat olleet hyvinkin työpäivän pituisia. Monta hienoa paikkaa on tullut nähtyä ja olen käynyt taatusti monessa sellaisessakin paikassa, joista tavallisilla paikallisilla ei ole mitään tietoakaan. Vaan kyllähän siinä paikat tutuiksi väkisinkin tulee, kun tilasto kertoo, että Kroatiasta löydettyjä kätköjä on nyt 175. Kelitkin ovat suosineet harrastustani. Tähän saakka olen fillaroinut ympäri kaupunkia t-paitasillani. Pitkät housut on ollut jalassa ihan vain sen takia, kun välillä joutuu noita purkkeja hakemaan paikoista, joissa jalat voisivat olla pian verillä, jos ei olisi lahkeita suojana. Nyt tosin ennusteet näyttää, että sää viilenee ja sateitakin on luvassa.

Yksi Zagrebille tyypillinen juttu on katutaide. Olen siitä jo aikaisemminkin muistaakseni maininnut, mutta nyt ajattelin jakaa teidän kanssanne muutaman hienon taideteoksen, joihin olen täällä kätköillessä törmännyt. Zagrebin katutaiteelle on täällä omistettu ihan oma kätkösarja, joka esittelee näitä teoksia.

Tämä teos löytyy yhden lähiökerrostaloalueen sisäpihalta, johon ei taatusti kukaan vahingossa eksy.

Katolisessa maassa kun ollaan, voi katutaide olla myös uskonnollisesti puhuttelevaa.

Tämä upea maalaus on erään koulun seinässä.

Tuunatut pumput tulikin jo esiteltyä taannoisessa postauksessa. Pumppujen ja katutaiteen lisäksi Zagrebin kätköilijät ovat omistaneet yhden kätkösarjan myös erikoisille rakennuksille. Tässä yksi niistä - jonkun koti keskellä ihan tavallista asuinaluetta.

Nastolassa asuessani ja pientä puutarhaani hoitaessa manailin monet kerrat lehtikotiloiden määrää ja sitä, kun ne tuhosivat satoni. Täällä asustaa astetta isommat kotilot ja niitä on muuten paljon!!! Monella kätköpaikalla olen kätkön sijaan saanut ensimmäisenä käteeni kotilon. Olenkin jo oppinut olemaan laittamatta kättäni ihan joka paikkaan ensin katsomatta, mitä siellä on tai jos ei ole mahdollista katsoa, niin kokeillut jollakin kepillä mitä sieltä löytyy. Yksi kätkö oli kotiloiden tehovartioinnissa...

Ja kun katsoi hieman kätkön vierelle, niitä riitti...

Viime viikolla kätköilyn ohessa minulla oli jopa hetkeksi aikaa niitä "oikeita" töitäkin. Tai en minä sitä oikein osaa oikeiksi töiksi laskea, kun istuu tietokoneella ja naputtelee muutaman sähköpostin ja käy läpi muutaman tuhat valokuvaa. Täytyy sanoa, että kun pomo ilmoitti tarvitsevansa minua 8 tuntia päivittäin, niin kovasti tässä olen ihmetellyt, että mihin ihmeeseen... Mutta edelleenkään en valita :) Nautin elämästäni ja vapaudesta käyttää aikaa juuri niin kuin itse haluaa.

Perjantaina saavutin yhden kätköilijän virstanpylvään: kätkö nro 500 löytyi! Se oli sopivasti ison kauppakeskuksen parkkipaikalla ja minähän hyödynsin tilanteen piipahtamalla pienille ostoksille. Riemullani ei ollut rajaa, kun SuperSparin leipäpisteestä löytyi tuoretta, juureen leivottua ruisleipää!!! Mikä olisikaan ollut parempaa syötävää juhlistamaan saavutettua etappia :)

Sunnuntai-iltana päätin taas tyydyttää hieman kultturinälkääni ja suuntasin Lisinski-konserttitalolle katsomaan Metropolitan Oopperan Figaron häitä. Olin iltapäivällä käynyt tekemässä pienen (kolmen tunnin) kätköilykierroksen kävellen ihan lähiseudulla, joten olin valmistautunut hyvin vajaan neljän tunnin istumisurakkaan :)  Ajattelin kävellä myös konserttitalolle ja tulla bussilla takaisin kotiin, kun esitys päättyisi vasta yhdentoista aikaan. Sain hyvän paikan isosta, upeasta salista ja kun pääsin istumaan paikalleni, totesin, että minua väsyttää ihan tajuttomasti... Reippailu ulkona ja hyvä ateria sen päälle tekivät tehtävänsä. Kaiken lisäksi salissa oli vielä melkoisen lämmin. Kauhulla ajattelin, miten ikinä pysyn hereillä koko neljä tuntia!!! Onneksi se huoli haitui, kun esitys alkoi. Figaron häät on niin hulvattoman hauskaa katsottavaa (ja hienoa kuunneltavaa), että väsymys karisi saman tien. En muista, että ikinä aikaisemmin olisi neljän tunnin istumisen jälkeen tuntunut, että nytkö se jo loppui...

Kun se sitten loppui, kello oli vähän vajaa yksitoista ja seuraavan bussin lähtöön olisi ollut aikaa yli 40 minuuttia. Kun kävelymatkaan kotiin kuluu aikaa noin 20 minuuttia totesin, että enpä jää odottelemaan bussia. Hitusen kyllä mietin, kuinka turvallista olisi kävellä yksin kotiin, mutta koska reitti on minulle jo erittäin tuttu ja seutu on rauhallista, päätin lähteä kävelemään. Heti alkumatkasta päässä alkoi soida pieni laulunpätkä yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Mitään muuta en laulusta muista kuin sen alkusanat: Anna enkeli suojaksi mulle... Hymy huulilla ja turvallisin mielin tallustelin Zagrebin öisillä kaduilla kotia kohti enkeliheijastimen heiluessa vierelläni :)

Näkymä konserttitalon ulkopuolelta. Tätä katsellen odottelin esityksen alkua ja nautin veden solinasta ja illan hämärtymisestä.

Elämäni ukkosmyräkkä

Eilinen taisi olla helteiden loppu, kun yöllä nousi kunnon ukkonen. Sade alkoi jo puolenyön aikoihin ja jyrinät kahden aikaan. Sitä jyrinää ja salamointia jatkuikin sitten läpi yön, kunnes aamulla puoli seitsemän aikaan repesi kunnolla. Piti oikein avata kaihtimet ja ihailla luonnon näytöstä. Puolen tunnin ajan taivas välkkyi aivan yhtäjaksoisesti ja jyrinöissä ei ollut kahta sekuntia pidempää taukoa. Salamat eivät olleet niitä tavallisia salaman näköisiä, vaan koko taivas valaistui jokaisesta välähdyksestä. Tuuli riepoi ikkunani edessä kasvavia puita hurjalla tavalla. Tätä näytöstä jatkui siis puoli tuntia, jonka jälkeen yhtäjaksoinen salamointi ja jyrinä vähitellen hiipui ajoittaiseksi ja pahin tuulikin laantui. Ukonilma jatkui kuitenkin vielä pitkälle aamupäivään ja vasta yhdentoista aikoihin jyrinä ja salamointi loppui. Tällaisen ukonilman kokeminen oli huikea kokemus (etenkin, kun sitä sai seurata turvallisesti sisätiloista)!

Kesä jatkuu :D

On tää oikeesti aika huikeeta, että eletään lokakuun puoltaväliä ja lämpötilat huitelee hellelukemissa!!! Paikallisetkin ovat ihan ihmeissään. Mutta tämä kesä onkin ollut täällä Kroatiassa säiden puolesta erikoinen. Heinäkuu oli sateisin ja kylmin sataan vuoteen. Eilen juuri eräs paikallinen ystäväni sanoi, ettei hän ole koskaan ennen lokakuussa kulkenut t-paitasillaan ulkona. Hänkin on kuitenkin jo lähes 50 lokakuuta elänyt.

Mukavan näköinen sääennuste lokakuussa. Ja varsinkin, kun on pitänyt vielä erittäin hyvin paikkansa.

Viime viikko oli monella tapaa mielenkiintoinen. Maanantaina kävelin keskustaan hakemaan kirkolle lauantai-iltana jättämääni polkupyörää. Kirkolle päästäkseni kävelin kristillisen kirjakaupan ohi ja sen myyjä huomasi minut ja tuli huikkaamaan sisään. Hän oli keksinyt vielä yhden mahdollisuuden, mistä voisin saada enganninkielistä lukemista. Hän johdatti minut kaupan takana sijaitsevaan toimistoon ja sanoi, että ehkäpä siellä työskentelevä sisar voisi auttaa. Oven auettua hymyilin leveästi - toimistossa oli Tinda, johon olin juuri lauantaina tutustunut. Hän työskentelee lapsi- ja nuorisotyön sihteerinä seurakunnassa ja hänen toimistonsa kirjahyllyt osoittautuivat suoranaiseksi aarreaitaksi :) Mukaan lähti kaksi kirjaa rukouksesta ja ensimmäisen olen jo lukenutkin. Suosittelen lämpimästi jokaiselle, joka vähääkään miettii, voisiko elämässään tehdä jotain todella merkityksellistä! Kirja on nimeltään The Radical Prayer ja kirjoittaja on Derek J. Morris. En tiedä, onko kirjaa julkaistu Suomeksi.

Kun kerran keskustassa olin, päätin etsiä muutaman geokätkön sieltä. Yksi kätkö oli sijoitettu erääseen paikalliseen pieneen ravintolaan - ihan sinne sisälle. Koska olin jo nälkäinen, päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Niinpä marssin sisälle, pyysin menun, josta löytyi huikeat määrät vaihtoehtoja erilaisiin tuorepuristettuihin mehuihin ja muutamia ruokavaihtoehtoja. Ruuissa ei oikein ollut minulle mieluista vaihtoehtoa, joten ajattelin syödä jonkun ruokaisan salaatin. Salaatteja ei kuitenkaan ollutkaan saatavilla, mutta tarjoilija suositteli päivän keittoa, joka oli sellerikeitto. Taisin näyttää jotenkin epäilevältä, kun tarjoilija ehdotti, että hän voisi antaa pienen maistiaisen keitosta. Maistiainen osoittautui erittäin maukkaaksi, joten tilasin keiton ja tuorepuristetun porkkana-appelsiinimehun. Laskun saatuani taas hymyilytti...

"Juha" maksoi 20 kunaa eli noin 2,60 euroa ja sen nautin hyvällä ruokahalulla :D

Tiistaina pääsin tyydyttämään kulttuurinnälkääni, kun suuntasin illalla Kroatian kansallisteatteriin katsomaan ja kuuntelemaan aitoa kroatialaista oopperaa Nikola Subic Zrinjski. Talo oli jokseenkin täynnä ja sain paikan parvelta. Oopperaliput eivät täällä liikaa pääse köyhdyttämään. Maksoin lipustani 90 kunaa eli vajaat 12€. Oli ihanaa saada nauttia pitkästä aikaa tasokkaasta esityksestä ja hyvistä laulajista. Hienot oli myös puitteet upeassa rakennuksessa.

Kun tänne Kroatiaan kerran olen tullut vapaaehtoistyöhön eikä töitä ole juurikaan tulva-alueelta paluun jälkeen ilmestynyt, ajattelin ryhtyä oma-aloitteisesti etsimään tekemistä. Päätin kuitenkin kysyä pomolta, onko ok, jos kysyn esim. Marusevecin koululta olisiko heillä tarvetta vapaaehtoistyöläiselle. Lähetin keskiviikkona pomolle sähköpostin, jossa esitin asiani. Vastaus tuli hyvin pikaisesti ja huvitti kovasti... ADRA:lla on kuulemma valtavasti tekemistä minulle ja he tarvisevat minua kahdeksan tuntia päivässä koko jäljellä olevan ajan (lukuunottamatta viimeistä viikkoa, jonka "anoin" vapaaksi). Ensimmäistä kertaa täällä ollessani pomo ehdotti, että tapaisimme ja keskustelisimme asiasta! Tuota tapaamista olinkin odottanut vasta kaksi kuukautta...

Keskiviikon käytin muuten tehokkaaseen kätköilyyn :) Pääsin tutustumaan mm. melko lähellä asuinpaikkaani sijaitsevaan luonnonsuojelualueeseen, joka on monien eläinten turvapaikka. Se on myös muuttolintujen suuressa suosiossa. Alueella on 12 pientä järveä ja siellä pääsee kulkemaan polkuja pitkin järvien väleissä. Luonnollisestikin alue kätkee sisäänsä myös useita geokätköjä.

Tämä silta oli ensimmäisen kätkön piilopaikka. Jotenkin kummasti silta ei hirveästi houkutellut sille kulkemaan, mutta pakko oli yli mennä ja kestihän se :D

Torstaina toimistolle palaveriin suunnatessani varasin reilusti aikaa matkalle, jotta ehtisin poimia matkan varrelta viisi kätköä. Vaan ei ollut torstai minun päivä! Viidestä kätköstä sain logattua vain yhden!!! Yksi oli todennäköisesti kadonnut, kun sitä ei edellisetkään olleet löytäneet, kahta en päässyt edes etsimään, kun jästit olivat kansoittaneet kätköpaikat ja yhtä en onnistunut hyvästä yrityksestä huolimatta löytämään. Tosin myöhemmin sain kuulla kätkön omistajalta, että kätkö oli kadonnut ja siksi en sitä löytänyt :)

Palaveri pomon kanssa olikin sitten ihan oma stoorinsa. Pohdimme siinä mahdollisuutta, että menisin pariksi viikoksi hommiin Serbian tulva-alueelle. Siellä kun avustuskeskuksen toiminta jatkuu edelleen. Mutta pomo haluaisi mieluummin pitää minut Zagrebissa hallinnollisissa hommissa. Pitäisi yrittää löytää varainkeruumahdollisuuksia, kirjoittaa artikkeleita ja kahlata läpi valtaisa määrä valokuvia ja valikoida niistä parhaat käytettäviksi pr-tarkoituksissa. Tähän siis minua tarvitaan 8h/pv neljän viikon ajan... Noh, mikäs siinä. Onhan ainakin jotain tekemistä ja edelleen on reilusti aikaa jatkaa jo 18 päivän pituiseksi venynyttä kätköilyputkea.

Kuin vakuuttaakseen minut tarpeellisuudestani sain perjantain aikana kuusi sähköpostiviestiä pomolta koskien erinäisiä tehtäviä, joita hän minun odottaa tekevän. Tähän asti tekemistäni on jossain määrin rajoittanut se, että läppärini latausjohto hajosi jo kesällä, enkä halunnut maksaa uudesta yli 80 euroa, koska tarkoituksena on hankkia uusi läppäri reissun jälkeen. Kun pomo ennen tänne tuloani sanoi, että tarvitsen oman läppärin mukaan, kerroin laturiongelmasta. Hän sanoi, että ei se ole mikään ongelma, hankitaan se täältä. Hän pyysi minua lähettämään kaikki tarvittavat tiedot, niin hän järjestäisi asian. Eipä järjestänyt... Kaksi kuukautta meni, ennen kuin asialle alkoi tapahtua. Olin itse jo aikaisemmin yrittänyt netin kautta hankkia laturia, mutta kielimuuri osoittautui ongelmaksi. Kun yhteistä kieltä ei ole, on vaikea käydä kauppaa netissä. Palaverissamme pomo lupasi jälleen hoitaa asian ja nyt hän delegoi sen kolmannelle osapuolelle. Perjantaiaamuna sainkin heti aamusta puhelun, jossa tarjottiin laturia n. 33 €:n hintaan. Pian sen jälkeen tuli sähköposti ja nyt oli tarjolla enää 26€ maksava laturi. Tietenkään kyseessä ei ollut alkuperäistuotteet, mutta se ei haitannut. Niinpä vihdoin perjantain päätteeksi minulla oli uusi laturi ja pääsin herättelemään läppärini muutaman kuukauden horroksesta :D Laturi osoittatui toimivaksi, mutta yksi pikku ongelma siinä on. Latauksen aikana hiiri ei toimi... Vaan ei haittaa! Saapahan pitää vaikka kätköilytauon aina kun kone on latauksessa :D : D :D

Perjantaina opin myös sellaisen jutun, että netti ei suinkaan ole aina se edullisin keino hankkia jotain. Kun kerran tämä työtilanne täällä on se mikä on, päätin viettää viimeisen viikkoni ennen Karibialle lähtöä Budapestissa. Katsoin netistä, että junaliput maksaa reilut 100€. Ei paha sinänsä. Toki, kun sitten katsoin unkarilaiselta sivustolta lippuja samaan junaan, ne maksoivat vain vajaat 60€, mutta matkan olisi pitänyt alkaa Unkarista. Päätin käydä rautatieasemalla kysymässä, mitä liput maksaa sieltä ostettuna. Kannatti käydä. Hinta oli 34€. Ja mikä oikeasti ihmetyttää, kaikki nuo liput ovat samaan junaan! Joku tienaa hyvin myymällä lippuja netissä hyväuskoisille matkaajille...

Lauantai oli taas oikein tyypillinen täkäläinen kirkkopäivä. Aamulla yhdeksän aikaan hyppäsin pyörän selkään ja suuntasin tällä kertaa siihen kirkkoon, jonka yläkerrassa ADRA:n toimisto sijaitsee. En ollut siellä vielä jumiksessa ennen käynyt, joten oli aika käydä. Vierailevana puhujana oli professori Marusevecista. Jumis oli teemalla Kolminaisuus ja hieman perinteisestä poikkeava. Jumiksen jälkeen oli lapsiperheiden nyyttärit ja Tinda oli kutsunut myös minut ja Martinan sinne mukaan. Herkkupöydän antimien jälkeen piti päästä ulos liikkumaan ja yllättäen päätimme Martinan kanssa lähteä etsimään muutaman lähistön kätkön :) Iltapäivän päätteeksi oli vielä viimeinen osa päivän teeman puitteissa ja sen jälkeen lähdimme porukalla keskustaan syömään. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun olin ylipäänsä illalla keskustassa. Pääsin siis näkemään hitusen Zagrebin yöelämää. Hitusen kyllä mietitytti, kun yhdentoista aikaan piti lähteä ajelemaan kotia kohti Zagrebin öisiä katuja pitkin. Kaikkialla oli kuitenkin yllättävän rauhallista ja matka sujui täysin turvallisesti.

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa koko päivän kestävä geoturnee. Muutama paikallinen kätköilijä oli lähdössä autolla kätköilemään Zagrebin ulkopuolelle aina Unkarin rajalle saakka ja mahdollisesti myös Unkarin puolelle. Heillä oli autossa tilaa ja geotuttuni Mario kysyi haluaisinko lähteä mukaan. Tietysti halusin! 

Joskus kätköillessä päätyy mitä omituisimpiin paikkoihin. Tässä "kummitustalossa" ei kätköä ollut ennestään, mutta meidän vierailumme jälkeen oli. Taloon oli kyllä ovikin, mutta ikkunasta oli huomattavasti helpompi mennä sisään kuin umpeen kasvaneesta oviaukosta.

Tässä vaiheessa reissua oli helppo hymyillä. Yksi FTF (first to find) loggaus oli juuri tehty, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja vasta muutamia hämähäkin seittejä oli tarvinnut hiuksista ja naamalta poistaa.

Tässä oli matkamme pääkohde - Kroatian Sahara. Siellä sijaitsee toinen maan earth-cache, joka oli tietysti pakko käydä loggaamassa kansainvälisenä earth-cache päivänä. Tämän poseerauksen jälkeen olikin sitten kengät, housut (myös alushousut) ja hiukset täynnä hiekkaa :) Saharassa oli muuten tosi kuuma!

Unkarin puolella jouduimme leppäkerttujen hyökkäyksen kohteeksi. En ole ikinä nähnyt sellaista määrää leppäkerttuja kerralla! Ilma oli aivan mustanaan niistä ja ne laskeutuivat hanakasti kaikkialle mihin vain oli mahdollista laskeutua. Ennen kun hoksasin ottaa kuvan, olin juuri hätistellyt hurjan määrän leppiksiä housuiltani pois. Vaikka leppikset ovatkin suloisia ötököitä, liika on liikaa. Kätkön logattuamme suoriuduimme pikavauhtia takaisin autoon ja Kroatian puolelle, missä kaivelimme vielä hyvän tovin myöhemminkin leppäkerttuja paitojemme alta esiin.

Tässä iskuryhmämme itse asiassa. Purkki on kaivettu esiin piilostaan ja loggaaminen on käynnissä.

Päivän päätteeksi, auringon jo laskiessa, kiipesimme vielä parin kätkön perässä pienen kukkulan huipulle. Huikeat oli näkymät alas laaksoon, etenkin, kun ensimmäinen kätkö oli paikassa, josta pääsi ihailemaan näkymää kolmeen ilmansuuntaan. Viimeiselle kätkölle suuntasimmekin jo hämärässä ja itse kätköä etsittiin taskulampun valossa. Siellä ei olisi ollut mukavaa olla yksin! Sen verran vaikeakulkuista oli maasto ja kätkökin oli aika hankalassa ja pimeässä jopa vaarallisessa paikassa. 

12 tuntia sillä reissulla vierähti rattoisasti ja jälleen yhtä kokemusta rikkaampana oli mukava päästä omaan sänkyyn nukkumaan ja valmistautumaan uuteen viikkoon.

Extemporee-reissu Sloveniaan

Niin ne päivät kuluu, vaikka noita vapaaehtoishommia ei edelleenkään ole tarjolla. Kätköilyputki on venynyt jo 11 päivän mittaiseksi (mikä on tähänastisen kätköilijäurani pisin putki) ja taitaa jatkua edelleen. Viime viikolla Martina, jonka kanssa olimme yhtä aikaa avustuskeskuksessa, aloitti työt Zagrebissa ja muutti tänne. Perjantaina treffasimme rautatieasemalla, missä Martina oli kirjastandin kanssa. Hän luuli olevansa siellä yksin ja siksi kysyi minua kaveriksi, mutta paikan päällä selvisi, että standillä oli myös nuori mies, joka sanoi, että hän pärjää siellä kyllä yksin, Martina voi lähteä minun kanssani, jos haluaa. Kerroin Martinalle, että rautatieaseman liepeillä on pari geokätköä, jotka haluaisin etsiä ja kysyin haluaako hän tulla mukaan. Martina ei ollut kuullut geokätköilystä ennen ja lähti mielellään mukaan katsomaan mistä ihmeestä on kyse. Ensimmäisen kätkön löydettyämme hän halusi lisää ja kaksi kätköä vaihtui viideksi... Yksi uusi kätköilijä oli syntynyt :D

Martina ja ihan itse löydetty kätkö. Ilme kertoo kaiken!

Launtaina suuntasin aamulla jälleen Zagrebin suurimpaan adventtikirkkoon. Tällä kertaa sinne kokoontui kaikki Zagrebin seurakunnat yhteiseen jumalanpalvelukseen. Kirkko oli tupaten täynnä väkeä ja eteiseenkin oli kannettu penkkejä. Olimme sopineet Martinan kanssa, että jumiksen jälkeen syömme eväät kirkolla ja lähdemme joidenkin Martinan ystävien kanssa iltapäivällä kävelylle läheiselle kukkulalle. Evästyksen jälkeen meillä oli Martinan kanssa pieni hetki aikaa ennen kuin muut olivat valmiit lähtemään, joten päätimme käyttää ajan hyödyksi ja hakea pari kirkon vieressä sijaitsevaa kätköä. Martinan ystävä Tünde oli meillä vähän niinkuin oppaana ja hyvin pian totesimme, että meillä on paljon tarinoitavaa. Siinä kävelyreissun aikana huomasin löytäneeni jälleen yhden uuden ystävän :)

Viideltä oli vielä iltapäivätilaisuus kirkolla. Menimme sinne porukalla. Tilaisuuden päätyttyä Durdan poika Goran tuli kysymään minulta haluaisinko lähteä hänen ja hänen ystäviensä kanssa syömään kaupungille. Mieluusti tartuin tilaisuuteen, sillä enhän ollut vielä kunnon ruokaa koko päivänä saanut. Hetken aikaa piti pähkäillä, mitä teen fillarilleni, sillä lopulta päädyimme valitsemaan ruokapaikaksi Arena Centerin. Päätin jättää pyörän kirkolle ja käydä hakemassa sen myöhemmin. Martinaa hyvästellessäni sanoin hänelle, että jos hän kaipaa seuraa mihin tahansa, minua voi aina kysyä mukaan. Samantien Martina kysyikin, oliko minulla suunnitelmia sunnuntaille. Ei ollut. Martina oli lähdössä erään seurakunnan järjestämälle bussimatkalle Sloveniaan ja kysyi, haluanko lähteä mukaan, jos bussissa on tilaa. Ja tietty halusin! Paikka bussista löytyi ja kyyti bussillekin järjestyi, joten sovimme treffit aamuksi.

Hurautimme autolla Arena Centeriin syömään. Arena Center on suuri ostoskeskus, josta löytyy pieni ravintolamaailma. Jokaiselle löytyy varmasti jotain mieleistä syötävää, kun erilaisia ravintoloita on useita ja kaikilla on yksi yhteinen iso tila, jossa on paljon pöytiä. Näin ollen jokainen voi valita mistä ravintolasta hakee ruokansa ja silti syödä yhdessä toisten kanssa samassa pöydässä. Minä pääsin taas nautiskelemaan suosikeistani falafel-pyöryköistä. Mukavassa seurassa aika vierähti kuin siivillä ja kello oli yli kymmenen, ennen kuin olin kotona. Edessä oli siis lyhyt yö, sillä kello herättäisi jo 5.30.

Aamulla pitikin sitten pakata reppuun evästä päivän varalle ja suunnata ratikalla Martinan kanssa sovitulle treffipaikalle. Siellä meillä oli vähän aikaa, ennen kuin bussimme lähtisi, joten käytimme tietyisti ajan hyväksi ja haimme yhden lähistöllä sijainneen kätkön :) Hyppäsimme paikallisbussiin, jolla menimme joidenkin seurakuntalaisen luokse, jotka olivat myös lähdössä reissuun mukaan. Autoilla ajoimme moottoritien varteen huoltoasemalle, josta retkibussi poimi meidät kyytiin. 

Retkemme suuntautui ensin Slovenian Alppien juurelle, Savican vesiputoukselle. Putoukselle päästäkseen piti maksaa 2€ pääsymaksu ja tässä vaiheessa minun tajuntaani kolahti vasta, että tosiaan, eri maa, eri valuutta! Ei ollut tullut mieleenkään, että Sloveniassa on eurot käytössä. Tietenkään en ollut tajunnut ottaa niitä mukaan. Onneksi yksi ystävällinen kanssamatkaaja maksoi pääsylippuni. Putoukselle oli noin 20 minutin kävelymatka. Kiivettäviä rappusia oli aivan riittävästi! Matkassa oli mukana useita vanhempia ihmisiä, jotka myös sitkeästi kiipesivät putoukselle. Ihan piti ihmetellä, että heillä riitti sisua ja voimia niin rankkaan suoritukseen! 

Sumuinen näkymä vuoren rinteeltä. Syksy on täälläkin jo nähtävissä puiden värityksestä, vaikka muuten kesäiset kelit vielä ovatkin jatkuneet.

Vihdoin perillä! Thaimaassa oli tottunut, että vesiputoukselle kiipeäminen palkitaan virkistävällä pulahduksella uimaan putoukselle, mutta täällä sitä mahdollisuutta ei ollut. Eikä ehkä olisi tarennutkaan :) Vesi kyllä näytti aivan yhtä houkuttelevalta kuin Thaimaan putouksilla - lämpötila ei ehkä olisi ollut kuitenkaan ihan sama...

Martina sai nauttia reissusta yhdessä poikaystävänsä Josipin kanssa.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Bohinj-järvellä, missä ihailimme ja kuvasimme hetken aikaa kauniita Alppimaisemia. Aurinkokin tuli esiin paksun pilviverhon takaa ja sai maiseman näyttämään vielä kauniimmalta. Täältä onnistuin löytämään pankkiautomaatinkin, josta sain nostettua euroja. Niille olikin käyttöä kahdella viimeisellä pysähdyspaikallamme Bledissä. Ensimmäinen stoppi tehtiin paikassa, mistä pääsi venekyydillä järvessä sijaitsevalle saarelle, jossa on kaunis kirkko. 

Ylemmässä kuvassa näkyy määränpäänä ollut saari ja millaisella veneellä saarelle matkattiin. Alempi kuva on meidän veneestä. Veneet ovat soutuveneitä, joita soudetaan perästä käsin. Matkaa saarelle oli noin 500 metriä ja tuon matkan soutajat soutavat hyvänä turistiaikana monia kertoja päivässä!

Saarella sijaitsevan kirkon lisäksi Bledin toinen suosittu nähtävyys on jyrkänteen päällä sijaitseva linna. Siellä emme tällä reissulla käyneet, mutta upealta se näytti vastarannaltakin katsottuna. Etenkin, kun se pääsi kylpemään auringonvalossa.

Viimeinen pysähdyksemme oli varsinaisessa Bledin kylässä. Siellä meillä oli puolitoista tuntia omaa aikaa. Martinan ja muutaman muun ystävämme kanssa kävimme tietysti etsimässä sen yhden pakollisen geokätkön, että voi sanoa kätköilleensä myös Sloveniassa. Sitten pitikin saada ruokaa. Löysimme mukavan ruokapaikan, jonka terassilla istuessamme saimme syödessämme ihailla näkymää linnalle.

Kotimatka kuluikin enimmäkseen bussissa torkkuessa. Päivä oli pitkä, mutta oikein mukava. Oli hienoa päästä näkemään niin upeita paikkoja. Siinä samalla heräsi halu päästä joskus ihan rauhassa omin päin tutustumaan tuollaisiin paikkoihin. Bussimatkat kun ovat aina niin aikataulutettuja. Kello oli jo puoli yksitoista, ennen kuin olin takaisin kotona ja taas uni maistui!

Putki päällä

Niin siinä sitten taas kävi, että kun kätköilemään lähti niin se vei mennessään... Viime perjantaina oli hyvä aloitus Pimp My Pump -kätköjen parissa. Vähän jäi silloin kaivelemaan, kun pari jäi löytymättä. Seuraavana päivänä piti käydä paikkaamassa ne kirkkoreissulta illansuussa palatessa. Täällä nämä kirkkoreissut venyvät lähes poikkeuksetta iltaan. Tällä kertaa suuntasin Zagrebin suurimpaan adventtikirkkoon. Siellä minulla on jo useita tuttuja ja toivoinkin tapaavani heitä siellä, kun Marka ja Jakob olivat viikonloppua poissa - juhlimassa omia häitään Splitissä. Kyllähän niitä tuttuja siellä olikin! Iva oli kovasti ilahtunut näkemisestäni ja ystävällisesti tulkkasi minulle. Tapasin myös Durdan, joka oli kovasti helpottunut tulva-aluekomennuksen päättymisestä ja oli yhtä hymyä (niin kuin kyllä oli avustuskeskuksessakin). Jumiksen jälkeen kirjastonhoitajatäti tuli vetämään minua hihasta ja pyysi mukaansa kirjastoon. Olin käynyt hänen luonaan samalla reissulla kun kävin kristillisessä kirjakaupassa (tai oikeastaan kristillisen kirjakaupan myyjä vei minut kirjastoon katsomaan, löytyisikö sieltä jotain englanniksi). Silloin hän ei löytänyt minulle mitään luettavaa, mutta myöhemmin hän oli sittenkin löytänyt jotain. Ne hän halusi nyt minulle esitellä.

Iva kutsui minut lounaalle heidän kanssaan. Erittäin mielelläni lähdin, kun arkena täällä harvemmin tapaa ketään tuttuja, joiden kanssa voisi aikaa viettää. Tosin jälleen kerran törmäsin siihen, kuinka kasvissyöjä on täällä melkoinen harvinaisuus. Onneksi kuitenkin aina jotain syötävää löytyy ja minulle ainakin ystävien kanssa vietetty aika on tärkeämpää kuin se, että edessä olisi herkullinen gourmet ateria.

Kuvassa vasemmalta Iva, miehensä Rudi ja sisarensa Ana. Tässä ollaan jo valmiita lähtemään takaisin kirkolle illan tilaisuuteen. Täällä on tapana, että jumiksen lisäksi illalla kirkolla on vielä toinen tilaisuus.

Sunnuntaina olikin sitten special-päivä. Sain vieraita Suomesta!!! Koko täällä viettämäni kahden kuukauden aikana en ole tavannut yhtään suomalaista. Nyt Sloveniasta kansainvälisestä naisten kongressista palaamassa ollut Liisa kahden viittomakielen tulkkinsa kanssa halusi nähdä ennen paluulentoa vähän Zagrebia ja otti minuun yhteyttä, olisiko minulla mahdollisuutta tavata heitä. Olihan minulla ja näin pääsin turistioppaaksi Zagrebiin :) Olimme sopineet treffit keskusaukiolle ja kuinka ollakaan, juuri ennen tapaamisaikaamme paikalle ilmestyi paraati hevosineen, rumpaleineen ja sotilaineen. Kyseessä on joka sunnuntai tapahtuva näytösluonteinen vahdinvaihto. 

Kun kaksi sotilasta jäi seisomaan patsaan juurelle, turistit hyökkäsivät välittömästi kuvauttamaan itseään sotilaiden kanssa. Jostain siihen ilmestyi myös kaksi pikkutyttöä upeissa kansallispuvuissaan.

Liisan ja tulkkiensa kanssa teimme parin tunnin kaupunkikierroksen tutustuen ydinkeskustan tärkeimpiin nähtävyyksiin toriin, katedraaliin, kiviporttiin ja köysirataan. Matkan varrella löytyi paljon mielenkiintoista nähtävää ja kuvattavaa. 

Vaikka olikin sunnuntai, torilla oli myyjiä, jotka tosin olivat jo pakkailemassa tavaroitaan meidän sinne saapuessa. Kaikkea myytävää ei pystytty tunnistamaan, joten Liisa pääsi maistamaan, mitä tarjolla oli. Maistaminenkaan ei tosin tuonut selvyyttä, mitä tässä myytiin.

Tämän herran kanssa kaikki näyttivät haluavan kuvaan. Niinpä me liityimme porukkaan ja kuvautimme itsemme tämän jäykähkön isännän kainalossa. Kovin oli viileän oloinen, eikä tuo tuntunut yhtään lämpiävän, vaikka millainen neitonen kainaloon asettui :)

Yhden liikkeen seinästä löytyi aivan hassu peilisysteemi. Mehän innostuimme siinä hieman pelleilemään ja tottahan siitä piti kuva ottaa. Liisa tuossa keskellä ylempänä ei kyllä ole enää ihan tunnistettavissa :D

Kun Liisa tulkkeineen hyppäsi ratikkaan suuntana linja-autoasema ja lentokenttä, kello oli vasta kolme, joten vielä oli hyvää aikaa etsiä muutama geokätkö... Päätin hakea ensin pari kätköä ihan keskustasta, kun siellä kerran olin. Melkoisesti sai kyllä käyttää mielikuvitusta (ja kameraa), että sai logattua kätköt monista ympärillä hyörivistä jästeistä huolimatta. Kamera on osoittautunut erittäin hyväksi ulkopuolisten harhauttajaksi. Turisti kun haluaa kuvata mitä ihmeellisempiä asioita ja ennen kaikkea mitä ihmeellisemmistä kuvakulmista!

Maanantaiaamuna pohdiskelin, mitäköhän minun pitäisi tällä viikolla tehdä. Mahdollisen valokuvanäyttelyn järjestäminen Suomessa oli siinä vaiheessa, että sen eteen en oikein voinut tehdä enää mitään muuta kuin odotella vastauksia Suomesta lähettämiini sähköposteihin. Niinpä laitoin viestiä pomolleni ja kysyin, voisinko tehdä joitain vastauksia odotellessani. Vastaus oli jotakuinkin juuri sellainen kuin odotinkin. Hän ei tiedä, mitä minä voisin tehdä. Hän yrittää miettiä. Niinpä totesin, että jos ei pomo tiedä mitä minä voin tehdä, niin minä kyllä tiedän. Zagrebissa on vielä valtava määrä löytämättömiä geokätköjä ja kun kelikin oli kohdillaan, hyppäsin pyörän selkään ja suuntasin Novi Zagrebin puolelle metsästämään lisää löytöjä.

Kummasti siinä aikaa vierähtää, kun oikein innostuu. Ja kun vauhtiin pääsee, ei millään malttaisi lopettaa. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että nälkähän tässä tulee. Mutta kun kaupunkialueella kätköilee, lähes joka kulmassa on joku kauppa tai kioski, josta saa syötävää, joten ostin pientä purtavaa ja etsin mukavan paikan istahtaa hetkeksi evästämään.

Tämän jotenkin niin tutun oloisen kirkon ylätasanteella oli tietysti yksi kätkö ja sen haettuani istahdin tasanteelta löytyneelle penkille nauttimaan auringon lämmöstä ja eväistäni. Tuota ristiä katsellessani mietin, miksi se näyttää niin tutulta. Jossakin kirkossa Suomessa ja varmaankin Lahden seudulla (?) on tuollainen samanlainen. En vaan saanut päähäni, missä kirkossa. Mieleen tuli vaan Ristin Kirkko tai Sovituksen Kirkko... Kuka osaa auttaa?

Mukavan kätköilypäivän päätteeksi kotiin vihdoin päästyäni sain viestin täkäläiseltä kätköilijältä. Hän oli jo pari kertaa kysellyt minua mukaan kätköilemään Maksimirin puistoon, mutta aina niin viimetingassa, että olin jossain muualla. Nyt sovimme, että tiistaina tapaisimme puistossa kätköilyn merkeissä. Luvassa oli aurinkoinen ja lämmin päivä, joten suunnitelma kuulosti oikein hyvältä!

Tiistaina suuntasin jo hyvissä ajoin ennen puolta päivää Maksimiriin. Mario tulisi vähän myöhemmin, joten minulla oli hyvin aikaa hakea muutama kätkö, jotka Mario oli jo löytänyt. Minulla oli myös kutkuttava tilaisuus päästä loggaamaan elämäni ensimmäinen FTF (olla siis uuden kätkön ensimmäinen löytäjä). Mario oli juuri edellisenä päivänä käynyt piilottamassa uuden kätkön ja sitä ei ollut vielä kukaan ehtinyt käydä etsimässä. Niinpä suuntasin ensimmäisenä sinne! Melkoisen tovin olin pyörinyt metsässä, eikä mitään löytynyt. Sen olen täällä kätköillessä jo oppinut, että annetut koordinaatit ovat hyvin suuntaa antavia. Ne eivät todellakaan vie nollapisteeseen. Niinpä olin melkoisen laajaa aluetta kolunnut ja jos kyseessä ei olisi ollut FTF, olisin varmaan jo luovuttanut. Tunnin olin jo kaikkia mahdollisia koloja tonkinut, kun Mario soitti. Purin hänelle turhautumiseni kätkön etsinnästä ja sain pienen lisävinkin, jonka jälkeen löysin kätkön välittömästi - noin 20 metrin päästä nollapisteestä...

Maksimirin puisto on aivan upea luontokohde lähes Zagrebin keskustassa. Olin aivan hämmästynyt, kun tajusin puistossa majailevan kilpikonniakin! Kätköilijät ovat piilottaneet puistoon melkoisen määrän kätköjä, joten siellä saa helposti päivän jos toisenkin kulumaan ihan vaan kätköillessä. Mario oli jo kahtena päivänä käynyt yrittämässä yhden uuden multikätkön selvittämistä, mutta toistaiseksi tuloksetta. Nyt hän oli saanut ratkaistua kaikki tarvittavat jutut ja hänellä oli lopullisen kätkön koordinaatit laskettuna. Sitä lähdimme yhdessä etsimään. Sieltähän se löytyikin ja Mario sai tästä FTF:n. Minäkin sen lopulta loggasin, vaikka vähän huijaukselta se tuntui, kun en ollut osallistunut millään tavalla multin ratkaisemiseen. Yhdessä kävimme myös muutaman muutaman kätkön hakemassa, ennen kuin tiemme erosivat. Mario lähti etsimään sopivaa kätköpaikkaa uudelle kätkölle ja minä halusin vielä löytää muutaman kätkön lisää.

Aivan puiston vieressä on jokin maatalousaiheinen opinahjo (ihan yliopistotasoinen). Kampukselta löytyi mm. tällainen vanha vekotin, johon tietysti oli piilotettu yksi kätkö :)

Joskus kätköillä voi törmätä mitä ihmeellisempiin virityksiin. Yleensä lokikirja on tapana suojata kosteudelta laittamalla se minigrip-pussiin. Tällä kätköllä oli käytetty hieman luovempaa ratkaisua lokikirjan suojaamiseen...

Juuri ennen auringonlaskua palasin kotiin 14 kätköä löytäneenä ja yli 20 km fillaroineena. Upea päivä kaikkinensa ja taas sai oikein extra-annoksen aurinkoa ja hyvää mieltä!

Keskiviikkoaamu aukeni sumuisena ja sääennusteet lupailivat iltapäivälle mahdollisesti vähäisiä sateita. Niinpä päätin lähteä heti aamusta liikkeelle etsimään ainakin yhdeksän kätköä, sillä sen jälkeen olisi 400 kätkön raja saavutettu. Tällä kertaa suuntasin joen rantaa pitkin länteen. Ensimmäisellä kätköllä oli huikeaa katutaidetta. Täällä on paljon taidokkaita graffiteja ja oikeasti voi puhua katutaiteesta. Muuten niin harmaat seinät ovat nyt paljon mukavampia katsella.

Tänään olin kuvitellut vain hakevani suht pikaisesti nuo tarvittavat yhdeksän kätköä ja palaavani sitten kotiin ennen sadetta. Mutta kuvitelmaksi jäi :) Yhdeksäs kätkö (joka muuten sijaitsi Ayrton Senna -autoradan portilla) kun löytyi, olin alueella, jossa oli monta muutakin kätköä. En siis millään olisi halunnut lähteä kesken kotiin. Kun ei sitä sadettakaan kuulunut. Tosin yksi pieni ongelma tuli vastaan. Kännykän akku alkoi olla aika loppu, kun en ollut ajatellut niin kauaa viipyväni. Vielä kuitenkin pari kätköä pystyin hakemaan. Toinen niistä oli tämä:

Enpä ole ennen noin isoa sammutinta nähnyt :D Ja kiinnittäkääpä huomiota, mitä kuvassa olevan ihmisen alla lukee...

Kun akku ei enää antanut periksi jatkaa kätköilyä, suuntasin joen toisella puolella sijaitsevaan Arena Center -ostoskeskukseen. Taas oli nälkä... En ollut ennen Arena Centerissä käynytkään, joten nyt kun olin muutenkin jo ihan siinä nurkalla, oli hyvä tilaisuus käydä katsomassa, millainen paikka se on. Iso ja hienohan tuo oli. Juuri, kun olin saapumassa Centerin pihaan, alkoi taivaalta tiputella ensimmäisiä vesipisaroita. Olin enemmän kuin tyytyväinen ajoituksesta! Löysin mukavan ruokapaikan, josta sai herkullisen falafelannoksen. Kävin myös ostamassa sormikkaat, kun aamut alkavat olla sen verran viileitä, että tällaiselle vilukissalle on mukavampi vetää hanskat käteen, jos joutuu kovin aikaisin joku aamu pyörän selkään hyppäämään. Kotiin ajellessa kävin vielä kurkistamassa, josko olisi ollut mahdollista käydä nyt loggaamassa muutama edellisellä kerralla loggaamatta jäänyt kätkö, kun jästit olivat parkkeeranneet aivan kätkölle. Ei onnistunut nytkään, mutta sen sijaan sain päähäni poiketa yhdelle sellaiselle kätkölle, mitä en viimeksi onnistunut löytämään hyvästä vihjeestä huolimatta. Nyt löysin sen käytännössä heti, enkä voinut kuin ihmetellä, miten ihmeessä en viimeksi sitä nähnyt! Mutta sellaista tämä kätköily on... Välillä on täydellinen puusilmä ja välillä taas kaikki löytyy heti.

Kuuden päivän putki on siis nyt takana... Saapa nähdä, kuinka pitkä putki tästä tulee. Ainakin tulee ulkoiltua. Tuolla minun fillarilla nämä parinkymmenen kilometrin lenkit ovat ihan kunnon kuntoilua. Ja yöllä uni maistuu!