Historian havinaa Kosraella - Toinen maailmansota ja hylätty resortti

Pikku hiljaa näitä Kosraen "nähtävyyksiä" pääsee näkemään. Ja kun osaa avata suunsa oikeaan aikaan, oikean henkilön läsnä ollessa ja kysellä kaiken näköistä, pääsee näkemään sellaistakin, mitä ei muuten pääsisi. Tällä kertaa reissun pääkohteena oli toisen maailmansodan aikainen luolasto Utwessa. Toisin kuin niin moneen muuhun paikkaan täällä, luolastoon ei tarvinnut patikoida ensin vähintään tuntia pitkin mutaisia viidakkopolkuja. Auto jätettiin tien varteen, josta kiivettiin mäkeä ylös ehkä kymmenisen minuuttia (lääh, puuh, otti jo se tiukoille!). Sitten yht'äkkiä edessä oli tämä:

Opas ja tytöt ovat jo ehtineet sukeltaa sisälle. Rafe kurkkasi, vieläkö rehtori on matkassa mukana.

Tällaista tunnelia pitkin luolastossa kuljettiin. Kuten kuvasta näkyy, vesi on vallannut luolaston. Onneksi vettä ei kuitenkaan ollut missään edes ihan polveen asti.

Näkymä yhdelle luolaston uloskäynnille.

Iloiset seikkailijat.

Toinen suuaukko. Eipä tullut muuten laskettua, montako noita aukkoja kaikkineen oli.

Nyt jo hymyilyttää. Hetki sitten ei yhtään. Oppaamme Salik johti meidät harjun päälle, luolaston yläpuolelle. Nousu ei ollut kovinkaan pitkä, mutta sitäkin jyrkempi ja sateen jäljiltä ERITTÄIN mutainen. Siinä sai pistää kaikkensa peliin, että pysyi polulla eikä liukunut takaisin alas. Huipulle päästyä korvissa soi ja maailma alkoi pyöriä siihen malliin, että katsoin parhaaksi pitää pienen huilihetken. Salik taikoi hetkessä lepopaikan, jossa oli hyvä huilata ennen kuin palasimme samaa mutarataa pitkin takaisin alas.

Ihan heti en olisi arvannut, että tässä on taas yksi paikallinen versio omenasta. Kokoa ei ollut peukalon päätä enempää. Maku oli melkoisen kirpeä ja kaikkinensa omena muistutti huomattavasti enemmän kirsikkaa - niin maultaan kuin koostumukseltaan.

Tässä koko omenasaalis.

Jos omenat oli pieniä, niin samaa ei voi sanoa sitruunasta. Oppaamme Salik esittelemässä paikallista sitruunaa.

Paluumatkalla oli vihdoin tilaisuus pysähtyä vähän kuvaamaan paikassa, missä olen jo niin pitkään haaveillut pysähtyväni. Sopivasti oli korkean veden aikakin. Tästä kuvasta näkee, miten saarta kiertävä (ei kuitenkaan saari ympäri asti) tie kulkee paikoitellen aivan rannassa. Superkorkean vuoroveden aikaan tyrskyt lyö tielle asti kivivalleista huolimatta.

Joka kerta tuo näyttää niin ihmeelliseltä, miten puu voi kasvaa meressä. Näitä puita, mangroveja, on täällä melkoiset määrät. Tässä vain yksi yksittäinen, mutta osassa saarta on tiheitä mangrovemetsiä.

Päivän toinen etappi oli toisen maailmansodan aikainen radioasema. Pikkusen on rakennus kallellaan... 

Kuten kuvasta näkee, horisontti on suorassa. Tässä istuskelen radioaseman ikkuna-aukossa.

Tytöt löysivät astetta eksoottisemman istuimen itselleen...

Rafe kiipesi radioaseman katolle maisemia ihailemaan.

Tästä paikasta haaveilin ennen Kosraelle muuttoani. Luin netistä tästä ekoresortista, missä saa saaren parasta kasvisruokaa. Pettymykseni oli suuri, kun saarelle muutettuani sain kuulla, että resortti on suljettu jo vuosia sitten. Halusin kuitenkin nähdä paikan, kun olin kuullut ja lukenut siitä niin paljon hyvää. Paikka on nykyisin muuten tyhjillään, vain maanomistaja elelee hylätyssä resortissa. Salik tuntee omistajan, joten hän sanoi, että voimme käydä katsomassa, miltä paikka näyttää.

Sinne siis tutustumaan! Pienen mangrovekosteikon halki vei vielä hyvässä kunnossa oleva silta.

Se kuuluisa ravintola... Tarkkana sai olla, minne astui. Lattialaudat oli paikoitellen täysin lahoja.

Tämä kuva on niin surullinen ja kertoo paljon siitä, miten paikan tarina on kirjoitettu loppuun. Yrittäjärouva sairastui syöpään ja palasi kotiin. Kaikki jäi. Elämä päättyi. Kukaan ei jatkanut yrityksen toimintaa. Omistaja ei välittänyt etsiä uutta yrittäjää ja niin upea paikka sai alkaa rapistua omia aikojaan.

Ravintola ulkoapäin.

Rannalla oli rivistö tällaisia "ekohuviloita". Muutama oli vielä ulkoapäin suhtkoht kasassa olevan näköisiä.

Sisällä näytti aika karulta.

Kylppäri oli varustettu nykyaikaisilla mukavuuksilla.

Osa huviloista oli tässä kunnossa. Osasta ei ollut enää jäljellä juuri mitään.

Hetken aikaa istuskelin tässä rannalla hiljaa mietteissäni. Tämä maisema huviloitten terasseilta aikanaan aukeni. Miten käsittämätöntä, että paikka on saanut rapistua tällaiseen kuntoon kenenkään välittämättä... Ehkä se kertoo jotakin tämänkin saaren kulttuurista. Vaikka ihmiset ovat sinänsä ystävällisiä turisteja kohtaan, ei heitä tänne mitenkään erityisesti tunnuta haluavan. Molemmat saaren nykyisin toimivat kunnon hotellit ovat ulkomaalaisten omistuksessa. Toki henkilökunta onneksi on paikallista. Tällä(kin) saarella olisi niin paljon annettavaa turisteille, kunhan paikalliset hitusen satsaisivat palveluihin ja tekisivät saareen tutustumisen astetta helpommaksi täällä vieraileville. 

Exploring Kosrae: Tafunsak Gorge

Olen kuullut, että Kosraelta löytyy useita vesiputouksia. Pari niistä olin jo ehtinyt nähdä - ja vähän pettyä Pohnpein putousten jälkeen. Sen verran vaatimattomia nämä täkäläiset putoukset ovat olleet. Ja melkoisen patikoinnin takanakin ne tahtovat olla. Syksyllä koulun alettua meidän opiskelijalähetit kävivät Larryn johdolla tutustumassa meitä lähinnä oleviin putouksiin. Itse olin silloin niin kiireinen, että jouduin jättämään patikan väliin. Nyt tarjoutui uusi tilaisuus, kun koulun akreditointi tiimi oli vierailulla ja GMM:n koulutusjohtaja halusi viedä vierailijat pikku patikalle sunnuntain vapaapäivän kunniaksi. Niinpä liityin joukkoon, kun sukelsimme viidakkoon.

Enimmäkseen patikoimme virran rantoja/uomaa pitkin. Askeleitaan sai katsoa tarkasti. Sen verran liukasta oli.

Matkan varrella sai välillä vähän kiipeilläkin, kun vastaan tuli tällainen rakennelma. Minun pomoni, GMM:n koulutusjohtaja, vasemmalla ja oppaamme Larry, paikallinen "alkuasukas", oikealla.

Matkan jatkuessa yhtäkkiä toisella puolella kohosi korkea, pystysuora kallioseinämä.

Ja hetken päästä seinämä oli molemmilla puolilla ja matka jatkui virrassa kahlaten seinämien välissä.

Sitten taas vähän kiipeiltiin...

"Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, täytyy mennä läpi!" Vai miten se laulu menikään? No, ei menty läpi, yli oli kivuttava tästäkin.

Lieneekö siinä noin tunti mennyt patikoidessa, ennen kuin määränpää oli saavutettu. Ensimmäinen kolmesta putouksesta oli kaikkein korkein. Piti aika kauas jäädä, että sai koko putouksen samaan kuvaan.

Kaksi seuraavaa putousta mahtuikin sitten samaan kuvaan.

Viimeiselle putoukselle päästäkseen piti kiipeillä vielä vähän lisää. Miehet taituroivat seinämän yli, mutta minä totesin, että minun ei tarvitse sitä tehdä. Niinpä istahdin kivelle hieman hengähtämään ja tarjoilemaan kameralle silmänruokaa.

Ensimmäinen jälkimmäisistä putouksista. Sitä kameran silmänruokaa... 😀 

Guam

Joululoma oli ja meni. Ja kohta on tammikuukin historiaa. Elämä Kosraella jatkuu vanhaan malliin - saaren ajassa. 😁 Mutta tässä nyt vihdoin ne Guamin kuulumiset marras-joulukuun vaihteesta. Kyseessä oli rehtoritapaaminen, johon kokoontui lähes kaikkien sisarkoulujemme rehtorit ympäri Mikronesian. Itse kokoukset kesti vain kolme päivää, joista viimeinen oli vain puolikas päivä yhdessä pastoreiden kanssa (joista useat toimivat koulujemme johtokunnan puheenjohtajana), mutta reissussa vierähti silti viikko. Kiitos näiden harvojen lentojen sekä viikonlopuksi järjestetyn ohjelman. Viikonloppuohjelma tosin oli pariskunnille, joten yllättäen minulla oli vapaa viikonloppu Guamilla, mistä en ollut lainkaan pahoillani! Ja kun vielä minulle tarjottiin vähän niinkuin "hyvitykseksi" (kun sinkuille ei ollut järjestettyä ohjelmaa) auto käyttööni, jotta pystyin järjestämään itse itselleni ohjelmaa, oli kaikki enemmän kuin hyvin! 

Tämä viihtyisä hotelli toimitti kodin virkaa Guamin visiitin ajan. Huone oli enemmänkin kuin pieni huoneisto, jossa oli sohva + sohvapöytä, ruokapöytä tuoleineen, jääkaappi, vedenkeitin + kupit, lavuaari, vaatekaappi, mukava sänky ja tietysti kylppäri perusvarustuksella.  Hotelli sijaitsi suhteellisen rauhallisella paikalla lähellä Tumon Bayta ja monia hyviä shoppailupaikkoja. Shoppailua tulikin harrastettua ihan kiitettävästi, kun Kosraella siitä ei voi kuin haaveilla. Matkalaukku oli täynnä erinäisiä ruokatarvikkeita ja muutamia uusia vaatteita. Mutta hassuinta oli tosiaan se, että shoppailu keskittyi lähinnä ruokaan! 

Ruoka nousi tällä matkalla suureen rooliin! Tässä olemme rehtoreiden (ja heidän perheidensä) kanssa yhteisellä päivällisellä Meksikolaisessa ravintolassa. Vieressäni oikealla puolella Chuukin koulun rehtori Ruth miehensä ja kahden lapsensa kanssa, vasemmalla Ebeyn rehtori Raian vaimonsa ja lastensa kanssa. Meksikolaisen ravintolan lisäksi pääsin nautiskelemaan mm. Intialaisesta, Thaimaalaisesta ja tietysti ihan perusamerikkalaisesta ruuasta. Yksi uusi kokemus ravintolatarjonnassa oli pizzeria, jossa sai itse koostaa pizzansa täysin omien mieltymystensä mukaan. Ensin pohja, sitten soosit, juustot, täytteet ja mausteet. Tarjolla oli valtava valikoima erilaisia täytteitä ja juustonkin sai vegaanisena. Lopputulos oli äärettömän herkullinen!

Lauantai-iltapäivä kului rattoisasti saarta tutkaillessa. Sain "oppaaksi" ja matkaseuraksi ihanan Doran tyttärensä kanssa. Yhdessä oli kiva kierrellä ja tutustua saareen. Ensimmäinen "must see" oli tietysti Guamin sisarkoulumme.

Meidän tutkimusmatkamme suuntautui Guamin eteläosiin. Matkan varrella piti pysähtyä kuvaamaan aina kun vastaan tuli hienoja maisemia. Mikäs siinä oli poseeratessa, kun meillä oli huippuinnokas kuvaaja mukana! 

Paikallinen "hyppytorni"

Yksi pysähdyspaikoista. Hienot maisemat ja toiseen maailmansotaan liittyviä rakennelmia sekä tykkejä.

Kun täällä pikkusaarella asustaa, oli vesipuhveli minulle suuri nähtävyys! Täällä Kosraella kun ei juuri sikaa isompia eläimiä näy.

Doran työpaikka, joka sijaitsi hyvin lähellä hotelliani. Onneksi ei tarvinnut tämän laitoksen palveluihin turvautua.

Two lovers point. Huikeat maisemat ja taustalla surullinen tarina - nykyajan Romeo ja Julia.

Siinä ne kaksi rakastavaista ikuistettuna.

Hovikuvaaja taas vauhdissa.

Kun kerran kaikki muutkin otattivat tässä kuvia itsestään, niin pitihän minunkin.

Sunnuntain päätteeksi Dora vei minut joulukonserttiin paikalliselle baptistikoululle. Konsertti oli oikein mukava lisä muutenkin jo mukavaan viikonloppuun ja koko viikkoon Guamilla. Mutta kyseessä ei ollut vain konsertti, vaan sen jälkeen koulun liikuntasalissa oli toimintaa lapsille. Yksi suuri hitti oli seinäkiipeily, jota tämäkin ihana pikkuinen sitkeästi yritti. Kuten kuvasta näkyy, hieman apua siinä tarvittiin ja kun auttajan käsi ei enää yltänyt tukemaan, matka tyssäsi siihen, mutta pikkuinen nautti silminnähden, että sai yrittää!

Koulun pihamaa ilta-/jouluvalaistuksessa. Täysikuu vielä antoi oman lisävalonsa.

Paluumatkalla pääsin ihailemaan lentokoneen ikkunapaikalta matkan varrelle jääviä atolleja. Tämä oli jossakin Chuukin ja Pohnpein välillä.

Finkol Waterfall

Aika lentää... Tästäkin retkestä on jo muutama viikko aikaa, mutta blogi laahaa perässä pahasti. Josko viikon päästä alkavalla joululomalla ehtisi päivittää tämänkin blogin ajantasalle... Jälleen kerran haaveilimme kiipeämisestä Finkol vuorelle, mutta haaveeksi se jäi tälläkin kertaa. Nyt siitä syystä, että sateiden takia vuorella oli ollut maanvyörymä, joka oli tukkinut reitin. Siispä taas turvauduttiin vaihtoehtoon B.

Polku putouksille lähtee Utwesta, saaren toiselta puolelta, minne suuntasimme tällä kertaa koulun pakettiautolla, kun pikku lava-auton akku sanoi sopimuksensa irti. Yhtään ei kyllä innostanut ajaa pakua sitä viimeistä kinttupolkua pitkin. Ainoa toiveeni oli, että mihin ikinä auto sitten parkkeerattaisiin, siellä olisi paikka, missä pääsee kääntymään ympäri, ettei sieltä tarvitse peruuttaa takaisin. Olihan siellä pieni levennys ja kuin ihmeen kaupalla siinä sain pakun kääntymään, vaikka kovasti sitä epäilin.

Patikka putouksille kesti noin puolitoista tuntia suuntaansa ja tuttuun tapaan paikoitellen kovasti mutaista viidakkopolkua pitkin. 

Time flies... This trip was already couple of weeks ago, but my blog if not updated. I hope I have time in a week when we start our Christmas Vacation...  Once again we were dreaming to hike up to the Mount Finkol, but again it was just a dream. This time the reason why we couldn't do it was that there was a landslide up somewhere on the way and it ruined the trail. So we had to take plan B.

The trail to the falls start from Utwe, on the other side of the island. This time we drove there by our van, because our small truck's battery was dead. I didn't like at all the idea to drive the van the last really narrow and bumpy road. I really wished there was a place to turn around so that I wouldn't have to reverse all the way back. Fortunately there was one little bit wider spot and I was able to turn around - though I really doubted it first. 

The hike to the falls took about one and half hour one way and as usual here, it was partly quite muddy jungle trail.

Putouksille patikoitiin pääasiassa pienen joen rantoja pitkin. Matkan varrella joki ylitettiin monet kerrat kahlaamalla.
The hike to the falls was mostly along a stream. We crossed the stream (wading) many times on the way.

Toiset tykkää patikoida viidakon halki paljain jaloin...
Someone likes to hike through the jungle barefoot...

Yksi monista virran ylityksistä.
One of the many crossings of the stream.

Välillä oli pakko pysähtyä kuvaamaan, vaikka toiset paahtoi edellä kovaa vauhtia eteenpäin.
I just had to stop once on a while to take photos, though others were hiking fast somewhere far ahead.

Ensimmäinen näkymä putouksille. 😁
First view to the falls. 😁

Ensimmäinen taso kolmesta.
First of the three tiers.

Toinen taso ylhäältä kuvattuna.
Second tier from the top.

Lähes perillä. Tuli vaan vilkuiltua vähän taaksepäin...
Almost there. I just looked back...

Siellä se kolmas taso odottaa.
There is the third tier.

Siihen olisi voinut puhahtaa vilvoittelemaan. Oppaamme sen tekikin.
You could jump in to cool down. That's exactly what our guide did. 

Välillä oli vähän haastavampaa päästä eteenpäin.
In some places it was little bit more challenging to keep going.

Patikka oli muuten mukava, mutta minun makuun vähän liikaa kiireen makua oli mukana. Niinpä siinä kiirehtiessä tuli otettua yksi kivulias harha-askel, jonka seurauksena kotona, kun riisuin kengät jalasta,  jalka ei ollut yhteistyöhaluinen. Niinpä otin vaarin vanhat keinot käyttöön ja kääräisin koiven sipulikääreeseen. Aamuun mennessä kipu oli hellittänyt niin paljon, että jalalla pystyi taas kävelemään.

The hike was nice - except we where too in hurry. Because of that, I took one painful misstep. At home, when I took off the shoe, my foot hurt so much that I was not able to walk properly. So I did what my grandpa used to do when I was a kid. I wrapped my foot with an onion wrap and in the morning I was able to walk again.