Hermoja koetellut viikko päättyi onneksi kovasti odotettuun saariviikonloppuun. Tällä kertaa vuorossa oli osittain ihmisvoimin rakennettu saari, Long Island (kartassa nimellä Dahu Reirei). Saarelle pääsy olikin oma seikkailunsa. Matkalaiset tavaroineen pakattiin taas pikkukuormurin lavalle. Siellä oli kolmentoista hengen tavarat ja 10 ihmistä (hyttiin mahtui kolme ihmistä). Tunnelma lavalla oli tiivis. Itse istuin yhden kylmälaukun päällä. Käytännössä istuin lavan laitojen yläpuolella ja hyvin lähellä lavan reunaa. Joka kerta, kun auto kaarsi vasemmalle, sain tarrata tiukasti laidasta kiinni, että pysyin lavalla, enkä keikahtanut laidan yli. Välillä sai väistellä puiden oksia.
Kuten tavallista, lähtö viivästyi reippaasti ja matkalla piti vielä käydä täyttämässä vesikanisterit ja bensakanisterit saareen mukaan. Kun vihdoin pääsimme paikkaan, mistä kuvittelimme venekyydin saareen lähtevän, paikalla ei näkynyt mitään venettä. Onneksi Janethilla oli puhelin mukana, joten pystyimme soittamaan koululle, mistä saimme yhteystiedot saaren omistajalle. Puhelimessa saimme ohjeet oikeaan paikkaan, missä vene odottaisi. Ajoimme siis eteenpäin ja pysähdyimme seuraavaan paikkaan, missä olikin rannassa pari venettä, mutta yhtään ihmistä ei näkynyt missään. Uusi puhelu saaren omistajalle ja totesimme olevamme vieläkin väärässä paikassa. Nyt saimme lisää ohjeita ja vihdoin löysimme tiemme tien varrella sijaitsevalle kauppakojulle, mistä saimme opasauton ajamaan edellämme määränpäätä kohti. Käännyimme päätieltä sivutielle, jota ajoimme hyvän matkaa eteenpäin. Tie muuttui päällystetystä hiekkatieksi, jokseenkin huonokuntoiseksi sellaiseksi. Kuoppia oli vähän väliä ja lavalla sai todella pitää huolen siitä, että pysyi kyydissä mukana...
Vihdoin viimein oikea ranta ja meitä odottava vene löytyi. Lasti auton lavalta siirtyi rivakasti veneeseen ja sinne ahtauduimme myös me kaikki matkalaiset. Saari, jolle olimme suuntaamassa näkyi vain lyhyen matkan päässä, mutta sinne ei suinkaan päässyt suorinta reittiä, vaan jouduimme seuraamaan tarkasti veneväylää perille päästäksemme. Onneksi kippari (saaren omistaja) tunsi reitin. Saarella oli vastassa leveästi hymyilevä vanhempi rouva, yksi koulumme oppilaista (jonka isovanhemmat omistavat saaren), pari koiraa ja kissa. Heti ensisilmäykseltä tiesin saapuneeni paikkaan, jossa varmasti viihtyisin viikonlopun! Saari oli pieni, vielä pienempi kuin Black Coral. Osa saaresta oli ihmisvoimin rakennettu, eli saarta oli "jatkettu", jotta sinne oli saatu lisää tilaa majoituspaikoille. Saarella olikin useita pieniä majoja, jotka olivat kaikki meidän käytettävissämme. Ensitöiksemme lähdimmekin etsimään mieluisia yöpymispaikkoja jokaiselle. Rauhaa rakastavana erakkona iskin silmäni heti pieneen majaan, joka oli juuri soppeli yhdelle hengelle, eli minulle. Virittelin upouuden moskiittoverkolla varustetun riippumattoni (joka saapui postissa juuri sopivasti edellisellä viikolla) majan terassille, josta oli merinäköala. Majassa oli myös pieni huone, mutta se toimi minulla vain pukukoppina.
Vihdoin viimein oikea ranta ja meitä odottava vene löytyi. Lasti auton lavalta siirtyi rivakasti veneeseen ja sinne ahtauduimme myös me kaikki matkalaiset. Saari, jolle olimme suuntaamassa näkyi vain lyhyen matkan päässä, mutta sinne ei suinkaan päässyt suorinta reittiä, vaan jouduimme seuraamaan tarkasti veneväylää perille päästäksemme. Onneksi kippari (saaren omistaja) tunsi reitin. Saarella oli vastassa leveästi hymyilevä vanhempi rouva, yksi koulumme oppilaista (jonka isovanhemmat omistavat saaren), pari koiraa ja kissa. Heti ensisilmäykseltä tiesin saapuneeni paikkaan, jossa varmasti viihtyisin viikonlopun! Saari oli pieni, vielä pienempi kuin Black Coral. Osa saaresta oli ihmisvoimin rakennettu, eli saarta oli "jatkettu", jotta sinne oli saatu lisää tilaa majoituspaikoille. Saarella olikin useita pieniä majoja, jotka olivat kaikki meidän käytettävissämme. Ensitöiksemme lähdimmekin etsimään mieluisia yöpymispaikkoja jokaiselle. Rauhaa rakastavana erakkona iskin silmäni heti pieneen majaan, joka oli juuri soppeli yhdelle hengelle, eli minulle. Virittelin upouuden moskiittoverkolla varustetun riippumattoni (joka saapui postissa juuri sopivasti edellisellä viikolla) majan terassille, josta oli merinäköala. Majassa oli myös pieni huone, mutta se toimi minulla vain pukukoppina.
Viikonloppumajani, johon olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa... My weekend hut. I could stay there longer... |
Viikonloppuvuoteeni. Tässä uni maistui laineiden liplatusta kuunnellessa. My weekend "bed". It was so great to sleep here listening to waves. |
Saaren majoja. Huts on the island. |
Saaren vessa, joka jäi pysyvästi mieleen! Toilet of the island. I will remember this toilet forever! |
Vessarakennuksen oikealla puolella olevassa puskassa piileskelee suihkukoppi. In a bush right to the toilet there is a "shower" |
Iso maja. Big hut. |
Kuu sitä ympäröivän kehän kera. Moon with a round halo. |
Näissä vesissä oli niin ihanaa uiskennella ja snorklata. It was so great to swim and snorkeling in this kind of water. |
Vesi oli niin kirkasta, että kaloja pystyi kuvaamaan ihan pinnaltakin käsin. Water so clear that is was possible to take photos of the fish. |
Ihanat filippiinot, Janeth ja Mrs V. Beatiful filippinos, Janeth and Mrs V. |
Kaikki koirat tykkäävät Nolista ja tottahan tämänkin piti päästä samaan kuvaan. :D All the dogs like Noli and this one wanted to have a photo with him. :D |
Valmiina kotimatkalle. Ready for going back home. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti