Hitusen kaksinaisin ajatuksin hyvästelin Tip of Borneon, paratiisini. Olisi ollut niin mukavaa jatkaa rentoa rantaelämää, mutta toisaalta, kun tarjolla oli ainutlaatuinen mahdollisuus turvalliseen roadtripiin Sabahin ympäri, en halunnut missata sitä. Niinpä torstaiaamuna yksi Howardin työntekijöistä ajoi minut ja yhden kanadalaispariskunnan Kudatiin, missä vaihdoimme kyydin jaettuun taksiin Kota Kinabaluun. Tällä kertaa ei ollut yhtä hyvä onni kuin tänne tullessa, sillä jouduimme odottamaan taksin täyttymistä yli tunnin. Kun auto lopulta oli täynnä, teimme vielä kierroksen kaupungilla ja haimme viimeisen matkalaisen kyytiin. Hakulenkin jälkeen palasimme lähtöpaikkaan, missä meiltä kerättiin maksut ja kuski vaihtui. Vieläkään emme päässeet oikeasti matkaan, sillä seuraavaksi lähdimme jonottamaan huoltoasemalle polttoainetta.
Vasta puolentoista tunnin odottelun jälkeen pääsimme oikeasti liikkeelle kohti KK:a. Istuimme autossa kuin sillit suolassa. Minulla oli oma reppuni sylissä ja sehän hiosti melkoisesti. Kyydissä oli kaksi äitiä pienen lapsen kanssa ja lapset istuivat äitiensä sylissä. Ja kyllähän oli omituisia lapsia... Koko matkan aikana en kuullut toisen lapsen päästävän minkäänlaista ääntä ja toisen kuulin puhuvan muutaman sanan äidilleen vasta juuri ennen kuin olimme perillä. Tällä kertaa matka sujui ilman ensimmäistäkään pysähdystä. Aika rankka reissu niin ahtaasti istuen. Etenkin noita kanadalaisia kävi sääliksi, sillä he istuivat peräpenkillä, missä oli aivan olemattomat jalkatilat. Rouvalla oli lähes polvet suussa siellä istuessaan.
Juuri kun saavuimme KK:uun, puhelimeni soi. En tunnistanut numeroa, joten en vastannut. Hetken päästä puhelin soi uudelleen ja nyt ruudulla näkyi Kirsteyn nimi. Vastasin ja Kirstey kyseli, missä olen. Kerroin juuri päässeeni bussiasemalla autosta ulos. Kirstey kysyi, miten olen ajatellut suoriutua hotellille, mistä hänen isänsä oli varannut huoneet meille kaikille. Sanoin ottavani taksin, johon Kirstey totesi, että älä ota, hän tulee hakemaan, on itse asiassa jo matkalla... Hiemanko olin kiitollinen! Olin loppumatkasta juuri miettinyt, että jokohan toiset ovat hotellilla ja millä nimellä minun pitäisi respasta huonetta kysyä.
Istahdin siis odottamaan ja pian Kirstey ja Mimie hurauttivatkin paikalle. He olivat hakemassa samalla reissulla myös Kirsteyn ystävää, Mariaa ja Kirsteyn tavaroita hostellilta, missä he olivat yöpyneet edellisenä yönä. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja kävin helpottamassa oloani hostellin vessassa. Edellistä vessaan pääsystä kun oli aikaa ehtinyt vierähtää jo seitsemän tuntia... Melkoisen seurapiiri(vai matkustus....)rakon täällä on näköjään saanut kasvatettua. :)
Hotellilla meille tytöille oli varattu oma huone. Meitä piti siinä neljä nukkua se yö. Huone oli iso, mutta siellä oli vain yksi parisänky ja sen lisäksi puurunkoinen sohva, jossa oli ohut patja pehmusteena. Totesin heti, että kaikki neljä ei sänkyyn mahdu, joten varasin sohvapaikan. Sohva oli hieman lyhyt, mutta ajatuksena parempi kuin yrittää tunkea kaikki neljä samaan sänkyyn. Kirsteyn sisko, Sharon, oli tulossa Kuala Lumpurista vasta puolen yön aikaan ja tyttöjen lento Hong Kongiin lähti kukonlaulun aikaan. Heidän piti lähteä lentokentälle jo neljältä. Loppuyöksi voisin siis siirtyä sänkyyn ihan itsekseni.
Ennen nukkumaanmenoa kävimme naisporukalla päivällisellä. Mimie halusi viedä meidät syömään aitoa Sabahilaista ruokaa. Menimme siistiin food courtiin, jossa Mimie tilasi meille ruuat. Tarjolla oli mm. juustobanaania ja mielettömän maukasta pikkelsiä, jossa oli kyllä melkoisesti potkuakin, mutta kun sitä otti vain vähän, se antoi huikean hyvän säväyksen riisille ja kasviksille.
Kuten yleensä, kun huoneessa on ilmastointi ja muita ihmisiä minun lisäkseni, se on minulle aina liian kylmällä. Niinpä pukeuduin suosiolla yötä varten pitkiin legginsseihin, villasukkiin ja fleeceen. Peitoksi minulla ei ollut kuin ohut huivi. Maria vaati minua ottamaan kunnon tyynyn sohvalle, kun muuten tuo lyhyt sohva ohuella patjalla ei ollut niin luksustason nukkumispaikka. Nukuin siinä hieman pätkittäistä unta ja joka kerta herätessäni totesin, että Kirstey katselee edelleen telkkaria. En tiedä, nukkuiko hän kunnolla koko yönä. Kun tytöt lähtivät, napsautin ilmastoinnin pois päältä, kömmin sänkyyn peiton alle ja jatkoin uniani.
Aamulla söimme hotelliaamisen ennen tien päälle lähtöä. Enpä ollut moista aamiaista nauttinutkaan Lontoossa (marraskuussa) syömäni aamiaisen jälkeen! Enimmäkseen tarjolla oli riisiä ja nuudeleita lisukkeineen, mutta minä keskityin lähinnä tuoreisiin hedelmiin, juustoon (!!!), munakokkeliin ja tuorepuuroon. Olin aivan hämmästynyt, kun löysin tuon tuorepuuron. Siinä oli kaurahiutaleita, raastettua omenaa, rusinoita, auringonkukan siemeniä ja jotain muitakin siemeniä. Oli muuten hyvää!
Aamiaisen jälkeen pakkasimme tavarat autoon ja suuntasimme jonnekin KK:n esikaupunkialueelle hakemaan Kennyn, Dr Selvan ystävän, kyytiin. Kennyllä oli hurjat määrät tavaraa mukana. Valtavan iso jääkiekkokassi, iso matkalaukku ja pienempiä kasseja. Ihmettelin hieman, että ompa miehellä tavaraa viikonloppureissua varten, mutta myöhemmin selvisi, että Kenny jää reissusta Sandakaniin, mistä hän on alunperin lähtöisin. Dr Selva oli juuri saanut tavarat pakattua autoon, kun Kenny kiikutti vielä sen ison matkalaukun... Mutta kyytiin sekin saatiin. Onneksi Land Roverin tavaratila on iso.
Kennyn jälkeen poimimme kyytiin vielä Chiangin (tai miten ikinä nimi kirjoitetaankin), joka oli tullut aamulautalla Labuanilta. Kun vihdoin olimme kaikki kyydissä, varsinainen matka voi alkaa. Edessä oli vajaa 600 km:n matka Tawauhun. Reitti oli uusi kaikille, sillä kyseinen tieyhteys oli rakennettu vasta hiljattain. Tosin tien kunnosta sitä ei voinut päätellä. Kummallista, miten maassa, missä ei ikinä ole pakkasta, monet tiet ovat kuin pahemman kerran routavaurioisia.
Hyvin nopeasti jo matkan alkuvaiheessa selvisi, että tällä reissulla ruoka näytteli suurta osaa. Nälissään ei tarvinnut olla ja käsitykseni kiinalaisesta ruuasta muuttui totaalisesti. Suomessa kun tottunut saamaan kiinalaisissa ravintoloissa rasvassa lilluvaa ruokaa. Nyt, kun matkassa oli mukana kaksi kiinalaisen ruuan asiantuntijaa (Kenny ja Chiang), sain eteeni kerta toisensa jälkeen mitä omituisemmilta näyttäviä, mutta äärettömän herkullisia annoksia, joita en ikimaailmassa olisi osannut itse tilanta. Yhtään kertaa reissun aikana en tainnut itse ruokaani tilata, vaan aina se minulle tilattiin ja jännityksellä odottelin, mitä milloinkin saan.
Tässä yksi niistä annoksista, joita en taatusti olisi itse tilannut, mutta oli huikean hyvää. Annos on watan ho, eli paistettua riisinuudelia kastikkeessa kalapyöryköiden ja kasvisten kera. Olin nähnyt jonkun jossain ravintolassa aikaisemmin tällaista syövän, eikä se todellakaan näyttänyt houkuttelevalta.
Ensimmäisen päivän ajourakka oli melkoinen. Olimme päässeet tien päälle sen verran myöhään, vasta puolen päivän aikoihin, että luvassa oli myöhäinen saapuminen Tawauhun. Matkalla kun pysähdyttiin useampaan kertaan syömään/juomaan/vessaan. Reittimme kulki KK:sta Keningaun kautta Tawauhun. Keningaussa oli ruoka- ja tankkauspaussi. Huoltoasemaa jouduimmekin hieman etsimään, sillä kaupungissa oli sähkökatko, jonka takia osa huoltoasemista ei pystynyt tarjoamaan poltoainetta, kun heillä ei ollut omaa generaattoria käytössä. Täällä tankkaaminen tapahtuu siten, että ensin mennään kassalle ja näytetään, mihin autoon ollaan tankkaamassa, maksetaan etukäteen arvioitu summa ja vasta sitten tankataan.
Matka halki Sabahin kulki vuoriston yli. Välillä olimme aivan pilvessä, seuraavassa hetkessä aukeni upeat näköalat ja pääsimmepä muutaman ukkosmyrskynkin kokemaan. Sää/näkyvyys vaihteli aivan hetkessä. Olimme ylhäällä vuoristossa, varmaankin jokseenkin ylimmässä kohdassa, kun tien vieressä oli isot pysähdysalueet ja selvästikin kyseessä oli näköalapaikka. Olimme vaan niin pilvessä, että eteenpäin näki muutaman metrin. Emme ehtineet ajaa kuin muutaman sata metriä pysähdyspaikan jälkeen, kun nälkymä vuorelta laaksoon aukeni täysin kirkkaana. Ihan aavistuksen verran harmitti, että meillä ei ollut aikaa pysähdellä noille upeille paikoille kuvaamaan, mutta en antanut sen pilata nautintoani, että sain nähdä nuo hienot paikat ja tallentaa ne verkkokalvoilleni.
Loput pari tuntia saimmekin sitten ajaa pimeässä. Dr Selva vakuutti minulle, että en menettänyt mitään hienoja nähtäviä pimeyden takia. Koko loppumatka kun oli kuulemma öljypalmuplantaaseja, joita tulisin näkemään aivan riittävästi matkan jatkuessa Tawausta Sandakaniin. Tawaussa olimme vasta yhdeksän aikaan illalla. Siellä meitä oli hotellilla vastassa Mimien ja Dr Selvan ystäväpariskunta, joka otti meidät lämpimästi vastaan. Pikaisesti kirjauduimme hotelliin ja jätimme tavaramme huoneisiin, ennen kuin menimme porukalla läheiseen ravintolaan päivälliselle.
Nyt minulla oli oma huone, kun meitä matkalaisia oli viisi. Edellisen yön rikkonaisten unien ja pitkän automatkan jälkeen oli mukava päästä puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan. Olipahan tullut vietettyä totaalisen erilainen vappu! Olen kyllä kuullut paljon puhuttavan vappuajeluista, mutta nyt tuo käsite sai aivan uuden merkityksen minulle! Tämän vappuajelun tulen taatusti muistamaan pitkään!
Aamulla oli edessä kirkkoon lähtö. Sitä ennen kävin syömässä aamiaisen, joka oli melkoisen vaatimaton edellisen aamun aamiaiseen verrattuna. Löysin lautaselleni riisiä, paistettuja munakoisoja, pari keitetyn kananmunan puolikasta ja vesimelonipaloja. Muuta kasvissyöjälle ei sitten tarjolla ollutkaan. Tosin, jos aamiaista vertaa monen hostellin valkoiseen paahtoleipään ja marmeladiin, niin olihan tuo selkeästi parempi!
Aamiaisen jälkeen lähdimme Mimien ja Dr Selvan kanssa kirkkoon. Tawaun adventtikirkko oli kirkko, missä Dr Selva on aikanaan kastettu. Mimie ja Dr Selva ovat asuneet Tawaussa kolmisenkymmentä vuotta sitten. Siellä Mimie on aloittanut työuransa. Menimme kirkkoon taksilla, sillä Dr Selva oli antanut autonsa ystäviensä hoitoon yöksi. Ystäväpariskunnan mies kävi meidät kirkosta sitten myöhemmin hakemassa.
Taksi jätti meidät ison tien varteen, mistä kirkkoon johti kiikkerä kävelysilta. Kaunis kirkko häämötti taustalla vehreän puutarhan laidalla. Meidän saapuessa menossa oli Raamatun tutkistelu ryhmissä. Osa ryhmistä kokoontui ulkona puiden alla varjossa. Me menimme sisälle kirkkosaliin, missä oli kaksi ryhmää. Toinen ryhmistä oli filippiiniläisten ryhmä. Tässä kirkossa kaikki tapahtui paikallisella kielellä, joten puheista en ymmärtänyt mitään, mutta kun lauloimme, joku takaani ojensi minulle englanninkielisen laulukirjan. Kylläpä oli ihanaa laulaa kielellä, jota ymmärsi. :)
Jumiksen jälkeen meidät kutsuttiin syömään seurakunnan kanssa nyyttäreille. Voi että minä nautin näistä nyyttäreistä, kun pääsee maistelemaan aitoa paikallista ruokaa, jota tavalliset ihmiset syövät! Niin monia hienoja makuelämyksiä on päässyt kokemaan näiden nyyttäripöytien ääressä.
Lauantai-iltapäivällä meillä ei ollut mitään "järjestettyä" ohjelmaa. Niinpä lepäilin kaikessa rauhassa hotellilla jonkin aikaa ennen kuin lähdin hieman tutustumaan kaupunkiin. Tämä tutustuminen meni täysin seikkailun piikkiin. Minkäänlaista karttaa ei ollut Googlemapsin lisäksi käytössä, eikä huvittanut tallustella katuja iPadiin tuijottaen. Niinpä yritin painaa hotellilla mieleen katuja ennen kuin lähdin seikkailemaan. Suunnistin rantaa kohti, sillä halusin nähdä meren. Rantaan oli onneksi helppo ja selkeä reitti. Itse ranta oli hieman pettymys, sillä vesi oli niin samean likaista. Mitään uimarantoja siinä osassa kaupunkia ei ollut, mutta rantaa pitkin kulki mukava rantabulevardi, jota oli kiva kävellä. Rannalla oli paljon ihmisiä ihan vaan istuskelemassa. Suurin osa oli nuoria muslimeita, jotka lähes järjestäin huikkasivat tervehdyksen ja kysyivät jonkun kysymyksen (esim. mistä olen, minne olen matkalla).
Kävelin rantaa pitkin hyvän matkaa, ennen kuin lähdin etsimään tietä takaisin hotellille. Kadut olivat sen verran sokkeloisia, että vaikka tiesin hotellin sijaitsevan rantakadun kanssa samansuuntaisella kadulla, oikean kadun löytäminen ei ollut ihan itsestään selvää. Onneksi minulla oli aikaa ja jos jostain syystä en olisi katua löytänyt, aina olisi voinut kysyä tietä hotellille. Pienten mutkien jälkeen näin tutun korkean rakennuksen, joka oli hotellin lähellä ja suunnistin sitä kohti. Sieltähän se omakin hotelli sitten löytyi.
Päivälliselle lähdimme porukalla kaupungin keskustan ulkopuolelle. Siellä keskellä asuinaluetta oli kiinalainen ravinotola, jossa ruokia valmistettiin hiilillä hauduttaen (kuva alla). Ilmankos ruoka olikin niin maukasta!
Jottta matkan varrella ei nälkä varmasti pääsisi yllättämään, Mimie osti tien varren kojuista meille hedelmiä matkaevääksi. Tulihan taas syötyä sellaisia hedelmiä, mitä en ennen ole syönyt. Ja oikein mukavia uusia tuttavuuksia olikin!
Kun reissussa oltiin ja paljon syötiin ja juotiin, oli luonnollista, että aina välillä piti pysähtyä tarpeille. Tulihan taas nähtyä monenlaista vessaa... Pääsääntöisesti lähes joka paikasta löytyi edes yksi vessakoppi, missä oli länsimainen pytty, mutta ei suinkaan kaikkialta. Nämä kyykkyvessat tulivat myös testattua useampaan kertaan. Malesiassa kyykkyvessat ovat lähes järjestäin siistejä ja hajuttomia, toisin kuin Thaimaassa olen tottunut. Toki useimmiten lattiat lainehtivat vedestä, kun paikalliset eivät käytä vessapaperia, vaan pesevät aina vedellä tarpeet tehtyään. Lattialla lainehtiva vesi on kuitenkin yleensä puhdasta, eikä tahmaista (kuten Thaimaassa...).
Sunnuntain ajourakkamme oli hitusen lyhyempi, kun ajoimme Tawausta Sandakaniin. Matkalla poikkesimme pikaisesti pienessä rantakaupungissa (jonka nimeä en enää muista) pyörähtämässä satamassa, jossa oli taas tyypillinen vesikylä. Tämän vesikylän asukkaat ovat kuulemma pääasiassa laittomia siirtolaisia Filippiineiltä ja alue on melko turvatonta. Tässä osassa Sabahia kun muslimit ovat yrittäneet ajaa läpi omia lakejaan ja ovat tuottaneet Filippiineiltä joukoittain lisää muslimeja vahvistamaan joukkojaan. Tämä on myös sitä seutua, jossa vuosia sitten suomalaiset miehet kidnapattiin ja vietiin Jolon saarelle. Kidnappauksia on aina silloin tällöin ollut sen jälkeenkin. Viimeisin tapaus on, kun kiinalainen pariskunta kidnapattiin. Mies tapettiin ja naisesta vaadittiin lunnaat. Suomen viranomaiset eivät suosittele matkustamista näille aluille ja siksi olinkin niin tyytyväinen, kun sain mahdollisuuden päästä tänne turvallisessa seurassa.
Alueen turvallisuus-(vai turvattomuus)tilanteesta kertoo paljon se, että aina siellä täällä tien päällä on poliisin tarkistuspisteitä. Autoja pysäytetään ja henkilötietoja tarkistetaan. Meitä ei pysäytetty kertaakaan, mutta useita aseistettuja poliiseja matkalla tuli nähtyä.
Nyt, kun ajoimme päivänvalossa, pääsin näkemään niitä ölypalmuplantaaseja aivan riittämiin... Kilometri toisensa jälkeen plantaaseja niin kauas kuin voi nähdä. Ja tätä jatkui koko matkan, lähes 300 kilometriä. Tämän nähtyäni vasta todella ymmärsin palmuöljyyn liittyvän prombelmatiikan. Kun noin käsittämättömän suuret alueet metsää hakataan öljypalmujen alta pois, ei luonnon oma systeemi voi olla kärsimättä. Sain kuulla siinä matkalla, kuinka yhdellä plantaasilla tylysti alueella elävät elefantit myrkytettiin, koska ne aiheuttivat tuhoja plantaasilla. En oikeasti pysty ymmärtämään tällaista ihmisen ahneutta ja julmuutta! Vaikka en koskaan palmuöljyä ole tietoisesti käyttänytkään, jatkossa tutkin tuoteselosteet entistäkin tarkemmin!
Sunnuntai-iltana saavuimme Sandakaniin, Kennyn kotikaupunkiin. Majoituimme hotelliin vähän keskustan ulkopuolelle, rannalle. Kenny jätti meidät hoteliille ja lähti itse siskonsa luo. Myöhemmin hän tulisi hakemaan meidät päivälliselle vesikylän kalaravintolaan. Nyt meitä oli enää neljä majoittumassa hotelliin, joten jaoin huoneen Mimien kanssa. Kennyn piti tulla puoli kahdeksalta, mutta tulo siirtyi puoli yhdeksään saakka. Kun pääsimme ravintolaan, kello oli yhdeksän ja ravintola meni kiinni puoli kymmeneltä. Meille ilmoitettiin, että tilauksia ei enää oteta vastaan. Onneksi vieressä oli toinen ravintola. Sekin tosin meni kiinni puoli kymmeneltä, mutta siellä otettiin vielä tilaus vastaan. Ainoastaan kokonaisia kaloja ei enää pystynyt tilaamaan, sillä niiden valmistamiseen menee sen verran pidempi aika. Eipä se meitä haitannut. Saimme ruokaa ja söimme hyvin. Taas kerran. :)
Maanantai oli myös yleinen vapaapäivä, sillä sunnuntaina oli ollut Buddhan syntymäpäivä. Jostain omituisesta syystä vapaapäivä sen takia oli maanantaina. Täällä nuo vapaapäivät siirtyvät arkipäivälle, jos joku merkkipäivä sattuu osumaan viikonlopulle. Aika kiva systeemi. Meidän maanantaiaamu alkoi auton pakkaamisella ja Sepilokin orankikeskukseen ajolla. Me jäimme Mimien kanssa orankeja ihailemaan, kun Dr Selva ja Chiang lähtivät tutustumaan johonkin Sandakanin klinikkaan. Sipilokin orankikeskus on orankien kuntoutuskeskus. Sinne tuodaan orankeja, jotka ovat orpoja, vahingoittuneita tai harhautuneet vääränlaiseen ympäristöön. Kuntoutumisen jälkeen orankit palautetaan takaisin luontoon.
Kahdesti päivässä keskuksessa on orankien ruokinta, jota yleisö pääsee seuraamaan. Itse kuntoutuskeskukseen vieraat eivät pääse. Orankit tulevat ruokintapaikalle köysiä pitkin roikkuen. Näky oli niin suloista katseltavaa! Kuten itse ruokailukin.
Keskuksessa on kaksi eri ruokintapaikkaa. Meille sattui siinä mielessä huono päivä, että vain kolme orankia kävi syömässä. Keskuksen henkilökunta kertoi, että heille se on hyvä merkki, sillä se tarkoittaa, että orankit alkavat löytää jo itse luonnosta syötävää, joka taas tarkoittaa sitä, että ne alkavat olla pian siinä kunnossa, että ne voidaan palauttaa luontoon.
Kun olimme ruokinnan seuranneet, meillä oli vielä kolme varttia aikaa, ennen kuin Dr Selva ja Chiang tulisivat meidät hakemaan. Kävimme kurkistamassa viereiseen maailman pienimpien karhujen (sun bear) suojelukeskukseen. Sinne emme kuitenkaan ostaneet pääsylippuja, sillä aikaa oli niin vähän. Palasimme parkkipaikalle ja päätimme mennä ravintolaan odottamaan miehiä. Ravintola oli jokseenkin täynnä, mutta löysimme pöydän. Tilasimme juomat, tuorepuristettua mehua. Siinä vaiheessa Mimie sai viestin, että miehet tulisivatkin puoli tuntia myöhemmin kuin alun perin oli tarkoitus. Päätimme tilata vielä ruuatkin, sillä alkoi olla jo lounasaika ja nälkä alkoi heräillä. Ravintolan henkilöstömäärä oli selkeästi alimitoitettu, sillä kun miehet vihdoin tulivat, emme olleet vielä saaneet edes juomiamme! Olimme odottaneet niitä sen puoli tuntia. Totesimme, että enää emme jää odottamaan ja Mimie kävi perumassa tilauksemme. Jatkoimme matkaa ja päätimme syödä jossain myöhemmin.
Maanantain määränpäämme oli KK. Reittimme kulki nyt majesteettisen Kinabalu-vuoren ohi. Ennen vuorta pysähdyimme Ranaun kylässä, missä on yhdenlainen Dr Fish-paikka. Tämä toisin poikkeaa taas niistä Thaimaan paikoista, sillä täällä kysessä ovat luonnonvaraiset kalat ja "kalakylpy" otetaan luonnon joessa. Nuo pienen kirjolohen kokoiset kalat tulevat joessa olevien ihmisten luo ja näykkivät ihosta epäpuhtaudet ja kuolleen ihon. Me emme päässeet kalakylpyyn, sillä vuorilla oli satanut viimeaikoina paljon ja joki, missä kalat olivat, tulvi. Koko kalapaikka oli siis suljettu. Mutta pääsin kuitenkin näkemään paikan - tosin sateessa nytkin.
Heti kalapaikan jälkeen poikkesimme Sabah teen tehtaalle/ravintolaan/myymälään. Paikka sijaitsi mäen päällä ja sieltä aukeni upea näkymä teeplantaasin yli takana häämöttävälle Kinabalu-vuorelle. Siinä oli oikein mukava nauttia kupponen paikalla tuotettua teetä sitruunan kera ja ihailla maisemia. Myöhemmin matkan varrella ajoimme hyvin läheltä vuorta, mutta ilta alkoi hämärtyä, joten hyviä kuvia ei enää saanut.
Pian vuoren ohitettuamme pysähdyimme vielä viimeiselle yhteiselle ateriallemme. Tällä kertaa pääsin nauttimaan yhdessä paikallisten asiantuntijoiden kanssa steamboat-aterian. Systeemi oli sama, mihin aikaisemmin Mirissä olin törmännyt ja silloin olin aivan sormi suussa mitä tehdä. Nyt koko seurueelle tuotiin yksi iso pata tom yam-lientä keskelle pöytää ja monta lautasellista erilaisia vihanneksia, kalapyöryköitä, nuudelia, kananmunia ja tofua. Nyt jo tottuneesti nautiskelin tästä ruuasta hyvässä seurassa. Ja tuo syömäpuikkojen käyttökin alkaa sujua jo aika vaivattomasti!
Tämän roadtripin jälkitunnelmissa päällimmäisenä mielessä on valtava kiitollisuus!!! On uskomatonta, miten matkani varrella tielleni on johdettu suurenmoisia ihmisiä, jotka ovat tehneet matkastani moninverroin mielenkiintoisemman ja antoisemman, kuin mihin olisin vain itsekseni kyennyt. Tämä seikkailu ja matkanteko yhdessä Parhaan Ystävän kanssa on huikean hienoa!!!
Luin suurella mielenkiinnolla erityisesti tämän osan seikkailustasi, sillä juuri näillä seuduilla olen itsekin vieraillut parikin kertaa. Olen aivan samaa mieltä kanssasi, että paikallisten kanssa paikkoihin tutustuessa nauttii matkailusta isolla vaihteella - pääsee tutustumaan usein sellaisiin paikkoihin joihin tavallinen turisti ei edes tajua mennä. Minä pääsin Kinabalun puistoon paikallisten hinnalla :P
VastaaPoistaSabahilainen vieraanvaraisuus on käsite jopa ulkomailla - ainakin tämän maapallon kolkan maissa. Isäntäni jopa järjestivät käyttööni hyvin toimivan langattoman mobiilinetin, josta olin heille suunnattoman kiitollinen.