Sukulaisten suojissa

Sunnuntaina koitti kauan odotettu päivä! Lapsesta saakka olin halunnut päästä Australiaan tapaamaan sukulaisiani, joista muutamia olen vuosien varrella tavannut, kun he ovat käyneet Suomessa. Kahta serkkuani en kuitenkaan koskaan ole ennen tavannut.

Pakkasin tavarani Caloundrassa, johon olin kovasti tykästynyt. Kaupunki oli mukavan kokoinen ja rauhallinen ja hostelli viihtyisä ja niin ikään hyvin rauhallinen. Bussini lähtöaika oli vasta puoli yhdeltä, joten jätin rinkan hostellille vielä aamupäivällä säilöön ja lähdin aikaa tappamaan viereiseen ostoskeskukseen. Sieltä löysin mukavia tuliaisia, kun en ollut halunnut kantaa puolta vuotta Suomesta asti mukana tuliaisia. Lopulta hain rinkan hostellista ja lähdin keskustaan bussiaseman suuntaan. Minulla oli vielä lähes puolitoista tuntia bussin lähtöön. Kun pääsin pääkadulle huomasin, että siellä oli markkinat. Rinkka selässä ja reppu vatsapuolella ei ollut kovin kiva markkinoita katsella, mutta urheasti kadun kävelin päästä päähän. Välillä istahdin hetkeksi huilaamaan varjoon. Kun olin markkina-alueen nähnyt, ajattelin mennä bussiasemalle ja lukea siellä bussia odottaessa. Asema oli kuitenkin kiinni sunnuntaina, joten palasin pääkadulle, istahdin yhteen kahvilaan ja tilasin tuorepuristettua appelsiinimehua. Siinä oli kiva kadulla varjossa istuskella ja kuunnella katusoittajaa bussin lähtöä odotellessa. 

Palasin asemalle hyvissä ajoin ennen bussin lähtöaikaa. Kello tuli puoli, eikä bussia näkynyt. Taas mietin mielessäni, että tuleekohan sitä bussia ollenkaan, kun sitä aikataulua en edelleenkään netistä ollut onnistunut löytämään. Asemalla ei ollut edes montaa muuta bussin odottajaa, eikä ketään muuta kunnon matkatavaroiden kanssa. Ajattelin odottaa kuitenkin ihan rauhassa, silllä välillä Greyhoundin bussit olivat myöhässä. Vihdoin varttia vaille tuttu punainen bussi kaarsi asemalle. Syy myöhässä oloonkin selvisi, sillä kuski oli uusi tällä reitillä ja hänellä oli toinen, kokenut kuski oppaana etupenkissä. Parikymmentä minuuttia myöhässä pääsimme lähtemään kohti Brisbanea, jossa serkkuni Pirjon ja miehensä Davidin oli määrä olla vastassa minua. Bussiin päästyäni pääsin nettiin ja mesessä oli Pirjolta viesti odottamassa, että enoni Veijo ja vaimonsa Annikki tulisivat Pirjon ja Davidin kanssa. En tahtonut malttaa odottaa heidän näkemistään!

Vihdoin bussiasemalle sen parikymmentä minuuttia myöhässä päästyämme näin Pirjon ja Annikin laiturilla vastassa. Pääsin ensimmäisenä bussista ulos halimaan rakkaat sukulaiset! Oli niin ihanaa olla vihdoin heidän luonaan! Kun sain rinkkani tavaratilasta ja nostin sen selkään, ihmettelin, kuinka toinen kantoremmi oli niin löysällä. Huomasin remmin irronneen osittain soljesta ja aloin laittaa sitä takaisin, kun tajusin soljen hajonneen. Aika hyvä ajoitus! Olin nimittäin ajatellut, että hankin uuden rinkan Brisbanesta, kun entinen alkoi pettää jo sen verran useasta paikasta. 

Hissillä laskeuduimme katutasoon ja siirryimme bussipysäkille odottamaan Davidia ja Veijoa. Jonkin aikaa saimmekin odottaa, sillä he ajelivat ympäriinsä, ettei heidän tarvinnut maksaa parkkimaksuja. Kun he sitten tulivat asemalle, he tulivat väärästä suunnasta toiselle puolen katua ja ajattelivat käydä kääntymässä ensimmäisessä mahdollisessa paikassa päästäkseen oikealle puolelle katua. Vaan se ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Miehet saivat ajaa hyvän matkaa, ennen kuin pääsivät kääntymään takaisin päin. Lopulta olimme kuitenkin kaikki samalla puolen katua ja pääsimme autoon. Meillä oli pari tuntia aikaa pieneen Brisbane-sight seeingiin ennen Hillsongiin suuntaamista. Ajoimme South Bankin puisoon joen varrelle picnikille. Annikki ja Pirjo olivat molemmat varanneet evästä mukaan ja niinpä etsimme varjosta paikan, missä pystyimme evästämään. Matkalla kävelimme sunnuntaimarkkinoiden läpi ja maailmanpyörän ja uima-altaiden ohi. Ihmisiä oli paljon viettämässä kaunista kesäpäivää puistossa.

Yksi Australian to do-jutuistani oli vierailu Hillsong-seurakunnassa. Pirjo oli jo etukäteen ehdottanut, että voisimme matkalla Brisbanesta kotiin poiketa matkan varrella Hillsong-seurakuntaan. Olin katsonut netistä, että tilaisuus alkaa puoli kuudelta, mutta Pirjo ja David olivat sitä mieltä, että se alkaa jo viideltä. Olimme paikalla jokseenkin viideltä ja saimme hetken odotella tilaisuuden alkua, sillä se todellakin alkoi puoli kuudelta. Paiikalla oli valtavasti nuoria. Viikonloppuna Hillsongissa oli ollut joku isompi tapahtuma ja tämäkin tilaisuus oli nyt osa sitä. Onneksi meitä "vanhuksia" ei sentään käännytetty pois, vaan mekin pääsimme mukaan. Ovella kaikille jaettiin 3D-lasit, mutta minulle ei missään vaiheessa ihan täysin selvinnyt, miksi. Ennen kokouksen varsinaista alkua valkokankailla pyöri tekstejä, jotka pystyi lukemaan ilman lasejakin, mutta paremmin ne erottuivat laseilla. Mitään 3D-ominaisuutta niissä ei kuitenkaan ollut. Musiikki oli se juttu, minkä takia Hillsongiin piti päästä. Lähes kaikki laulut olivat minulle vieraita, sillä ne olivat seuraavalta, vielä julkaisemattomalta levyltä. Kun tilaisuus pääsi alkamaan ja muusikot tulivat lavalle, lavan eteen vyöryi nuoria suurin joukoin. Siinä he tanssivat ja lauloivat koko ajan. Oli aika vaikuttavaa nähdä, miten valtava joukko nuoria iloitsi ja ylisti yhdessä. Varsinainen illan puhe katsottiin screeniltä livenä Sydneystä Hillsongin pääpaikasta. 

Tilaisuuden päätyttyä ajoimme Annikin ja Veijon luo, missä sain oman huoneeni. Sain käyttööni koko alakerran ison huoneen ilmastoinnilla, isolla parisängyllä, sohvilla ja omalla telkkarilla. Autotallin periltä löytyy oma vessa ja suihku (ja sauna!) ja huoneesta on ovi ulos puutarhaan, missä on uima-allas. Majoitukseni on suoranaista luksustasoa hostelliöiden jälkeen! Annikki pitää hyvää huolta syömisistäni. Hän oli tehnyt ihan minua varten linssipihvejä ja ensimmäisenä iltana sain herkutella pihvien lisäksi perunamuusilla, porkkanalaatikolla, parsakaalilla ja ihanilla tuoreilla salaateilla. On aivan huippua päästä syömään pitkästä aikaa aitoa, herkullista kotiruokaa! 

Maanantaiaamuna heräsin vasta lähempänä yhdeksää, kun serkkuni Ruth toi reilun kaksivuotiaan Rubynsa mummalle hoitoon. Puin päälleni ja kipusin yläkertaan tapaamaan Ruthia, joka on Australian serkuistani aina ollut minulle erityisen merkityksellinen. Lapsena olimme Ruthin kanssa kirjeenvaihdossa ja vaikka en koskaan häntä ollut tavannut, tunsin erityistä yhteenkuuluvuutta juuri hänen kanssaan. Ruut oli menossa töihin, joten paljoa meillä ei ollut aikaa jutella, mutta oli aivan ihana edes nähdä hänet! 

Aamiaisen jälkeen kävin pyykkivuoreni kimppuun. Käytännössä koko vaatevarastoni oli pyykkiä vailla. Minulla oli puhtaana vain lämpimämmät vaatteet sekä vasta ostamani uudet bikinit ja kaftaani. Niinpä bikineissä ja kaftaanissa aloin pyykkäämään. Lähes kaikki valkoiset vaatteet päätyivät ensin klooriveteen liotukseen, sillä normaalipyykissä ne eivät valkoiseksi enää tulleet. Annikilla on kolme erilaista pesukonetta. Pesin pyykkini sillä, mihin vesi täytettiin sangoilla, sekaan heitettiin pyykkipulverit ja ensin vaaleammat vaatteet. Kone pyöritti vaatteita siinä avonaisessa syvennyksessä niin kauan kuin kytkimestä aikaa väänsi. Kun vaatteet alkoivat vaikuttaa puhtailta, ne nostettiin viereiseen syvennykseen lingottavaksi. Linkouksen jälkeen vaatteet huuhdeltiin käsin ja lingottiin uudelleen ennen kuivumaan viemistä. Pyykkäys sujui näin huomattavasti nopeammin kuin perinteisellä pesukoneella. Kloorissa uitetut valkoiset vaatteet laitoin perinteisempään koneeseen, vaikka sekään ei ihan tavallinen pesukone ollut. Kun olin saanut kaikki pestyä ja narulle kuivumaan, olin aivan hiestä märkä ja halusin uimaan. Nautin altaan 30-asteisen veden hyväilystä ja kuivattelin itseäni hetken uinnin jälkeen altaan reunalla. Siten Annikki jo huhuilikin lounaalle. Hetken mietin, mitäs nyt päällleni laitan, kun ne ainoat puhtaat vaatteet (uikkarit) oli nyt märät. Kävin tarkistamassa pyykkinarulla, olisiko siellä jo jotain kuivaa ja olihan siellä jo vaikka kuinka paljon. Aurinko oli kuivannut pyykit aivan käsittämättömän nopeasti! 

Kun Ruth tuli hakemaan Rubyn hoidosta, hän tarjosi minulle kyytiä Pirjon luo, minne Veijo oli luvannut minut viedä, että pääsisin nettiin varaamaan lentolipun Sydneystä Perthiin. Lähdin Ruthin mukaan ja Veijo hakisi minut sitten takaisin. Ajoimme ensin Ruthin luo, jossa sain nähdä hänen kotinsa ja meillä oli mahdollisuus jutella rauhassa. Oli niin mukava päästä juttelemaan lisää ja hyvin nopeasti totesimme, että meillä on valtavan paljon yhteistä ja olemme aivan samalla aaltopituudella. Rubykin, joka oli aikasemmin vähän vierastanut minua, alkoi nyt jutella minulle ja yksi kerrallaan hän toi minulle tarroja, jotka hän liimasi kämmenselkääni. Lopulta kädessäni oli melkoinen määrä tarroja, mikä kuulemma oli varma merkki siitä, että me olimme nyt Rubyn kanssa kavereita. :)

Pirjon luona sain varattua lentolippuni ja tehtyä reklamaation pankkiin kopiodulla luottokortillani tehdyistä ostoista. Tapasin myös Pirjon neljä lasta, Charissan, Jonathanin, Melanien ja Kaarinan. Vanhin lapsista, Steven, on Sydneyssä, mutta hänet olenkin tavannut jo aikaisemmin, kun hän oli Pirjon kanssa käymässä Suomessa joitakin vuosia sitten. Veijo ja Annikki tulivat illalla hakemaan minut "kotiin", joten saimme otettua kunnon perhepotretin.

Tiistaiaamuna Ruth vei Rubyn hoitopaikkaansa ja tuli hakemaan minut ajelulle Mount Tamburinelle. Vuori on Ruthin lempipaikkoja. Aamu oli vähän sateinen ja jännityksellä odotimme, millainen sää vuorella on. Matkalla satoi välillä aivan kaatamalla. Ajoimmehan sademetsän halki vuorelle kiivetessämme. Huipulle päästyämme sateli vielä vähän ja pilvet roikkuivat alhaalla. Menimme kahville motellin kahvilaan, mistä on kuulemme hienot näköalat kirkkaalla kelillä. Nyt pilvet peittivät näköalan. Hetken päästä aurinko kuitenkin alkoi hieman pilkottaa pilvien raosta ja näkymät paranivat ja lopulta oli mahdollista nähdä merelle saakka. Kävimme pienellä kävelyllä rinteessä ja sittenpä alkoikin taas sataa. Ruthille tuli siinä kävellessämme työpuhelu ja sen päätyttyä hän totesi, että hänen pitää palata toimistolle. Oli aika saattaa yksi asuntokauppa päätökseen. Pysähdyimme matkalla kuitenkin vielä ottamaan muutamian valokuvia, kun sadekin oli taas tauonnut.

Matkalla meillä oli Ruthin kanssa hyvää aikaa taas jutustella kaikessa rauhassa ja oli aivan mahtavaa saada tilaisuus tutustua serkkuunsa paremmin! Meillä on niin paljon yhteistä... Ruth vei minut takaisin Annikin ja Veijon luo, missä Annikilla olikin jo lounas odottamassa. Lounaan jälkeen otin pienet torkut ennen kuin vaihdoin bikinit päälle ja siirryin ulos puutarhaan lukemaan ja uimaan. On niin mukavaa, kun saa olla hetken ihan vaan paikallaan eikä tarvitse koko aikaa matkustaa, pakata ja etsiä uusia majapaikkoja.

Päivällisen jälkeen halusin lähteä vähän tutkimaan lähiseudun geokätköjä. Annikki ei uskaltanut päästää minua yksin metsiin samoilemaan, vaan halusi tulla mukaan. Heti lähtömme jälkeen alkoi sataa. Palasimme takaisin hakemaan sadeviitan ja sateenvarjon. Odotimme pahimman sateen loppumista, ennen kuin lähdimme uudelleen liikkeelle. Suuntasimme parille lähimmälle kätkölle, jotka olivat paikassa, jossa Annikkikaan ei ollut ennen käynyt. Aurinko oli pian laskemassa, joten meillä ei ollut paljoa aikaa ennen pimeän tuloa. Kun lähestyimme ensimmäistä kätköä, jo hyvän matkan päähän näimme, kuinka metsän reunassa istui kenguru. Olin niin onnellinen, kun näin ensimmäisen kenguruni! Ja tämä oli vielä iso. Harmittavasti minulla ei ollut kameraa mukana, mutta kännykällä sain onneksi jonkinlaisen kuvan otettua. Kätköt jäivät molemmat jostain syystä löytymättä, mutta se ei edes harmittanut yhtään, kun olin nähnyt kengurun! :)

Keskiviikkoaamuna lähdimme Annikin ja Veijon kanssa etsimään minulle uutta rinkkaa läheiseen kauppakeskukseen. Veijo tiesi kauppakeskuksen takana kaupan, missä myydään kalastusvälineitä ja muisteli, että siellä on kaikkea muutakin retkeilytarviketta. Niinpä suuntasimme ensin sinne. Siellä olikin muutamia rinkkoja ja yksi ihan minun budjettiinkin sopiva ja muutenkin aika mukavan oloinen. Halusin kuitenkin katsella mitä muuta on tarjolla ja niinpä kiertelimme kaikki mahdolliset kaupat myös kauppakeskuksessa, mutta lupulta palasimme takaisin tuohon ensimmäiseen paikkaan ostamaan ensiksi katsomani rinkan. Veijo halusi välttämättä ostaa rinkan minulle. He kun halusivat Annikin kanssa ostaa jonkin muiston minulle, mutta kun sitä pitäisi kantaa vielä neljä kuukautta mukana, he eivät keksineet mitä se voisi olla. Sitten heille välähti, että rinkkaa joudun kantamaan mukanani joka tapauksessa. Nyt siis joka kerta kun pakkaan rinkan ja nostan sen selkään, muistan rakkaat sukulaiseni!

Kauppareissulta Annikki ja Veijo ajoivat minut Pirjon luo, missä Pirjolla oli lounas odottamassa. Pääsin taas nettiin tekemään majoitus- ja lentovarauksia. Nyt on sitten lentolippu Balilta Singaporeenkin ostettu. Maksoi huikeat 43 euroa... Sydneyn majoituksen varaaminen meinasi tuottaa tuskaa, kun kaikki hostellit olivat saaneet niin huonoja arviointeja tai olivat aivan liian kaukana. Lopulta päätin maksaa vähän enemmän ja varasin sängyn aivan keskusaseman vierestä tasokkaasta hostellista. Eipähän tarvitse kantaa rinkkaa bussilta kauas ja siinä on hyvien kulkuyhteyksien varrella.