Kaikessa rauhassa nautiskelin harvinaisen herkkuni ennen kuin nostin rinkan takaisin selkään ja lähdin takaisin bussipysäkille. Siellä olikin jo bussi, mutta se oli menossa eri suuntaan, joten sain jäädä vielä hetkeksi odottelemaan. Pienellä jännityksellä odotin, pääsenkö oikeasti Greyhoundilla Caloundraan, sillä en ollut onnistunut netistä löytämään mistään sellaista aikataulua, jossa olisi ollut tuo bussivuoro, mille olin kuitenkin suoralla haulla saanut buukattua paikan itselleni. Kun seuraava bussi tuli, oli kuskilla taas tuttuun tapaan matkustajalista kädessään ja löytyihän sieltä minun nimeni ja bussilla pääsi kuin pääsikin Caloundraan. Matka ei ollut pitkä, vain reilun tunnin. Osa matkasta tie kulki aivan rannikolla ja ikkunasta sai ihailla merinäköalaa. Merenkäynti oli melkoista. Isot aallot löivät rantaan ja tuulikin oli tosi kovaa. Välillä kun ihmisiä kulki kaduilla, näki hyvin, kuinka tuuli riepotteli heidän vaatteitaan.
Caloundrassa bussiasemalla ei ollut hostellin autoa vastassa. Matkaa hostellille oli alle kilometri, joten ei ollut mikään ongelma kävellä sinne. Bussin ikkunasta olinkin jo nähnyt hostellini. Kävellessä näin osan Caloundran keskustasta ja totesin, että sinne pitää tulla takaisin, kunhan pääsen kantamuksistani eroon. Hostellille päästyäni totesin, että respa on kiinni. Kello oli yksi ja respa aukeisi vasta kahdelta. Hitusen harmitti, kun en etukäteen ollut asiaa selvittänyt. Olisin hyvin voinut jäädä kaupungille syömään lounasta ja tulla vasta kahdelta hostellille. Kantamusten kanssa ei takaisin viitsinyt lähteä. Minulla oli
repussa avattu pastakastikepurkki, josta olin edellisenä iltana käyttänyt puolet. Ajattelin viedä purkin keittiöön jääkaappiin ja jäädä jonnekin oleskelutiloihin lukemaan ja odottamaan respan aukeamista. Kun menin keittiöön reppuni kanssa, siellä oli nainen, joka kysyi olenko juuri tullut ja haluaisinko kirjautua sisään. Hän voisi avata respan, jotta saisin huoneeni. Olin oikein iloinen tästä tarjouksesta ja niinpä pääsin samantien kirjautumaan sisään. Respan nainen oli oikein mukava ja kun hän kysyi nimeäni ja kuuli minun olevan suomalainen, hän esittäytyi Jaana Mariaksi. Jaanan isä on suomalainen, mutta hän ei ole asunut koskaan isänsä kanssa, eikä ole tavannutkaan häntä pitkään aikaan, eikä näin ollen puhu suomea.
Sain avaimen ja ohjeet mistä huoneeni löytyy. Lähdin viemään tavarani huoneeseen, mutta en saanut huoneen ovea auki vaikka kuinka yritin. Ei siis auttanut muu, kuin lähteä etsimään Jaana ja kysymään, onko lukossa joku jippo, millä sen saa auki. Jaana tuli katsomaan, kokeili avainta ja totesi, että se ei toimi. Hän kävi hakemassa toisen avaimen, jolla ovi aukesi heti. Huoneessa ei ollut ketään muita, joten sain vapaasti valita sänkyni kahdesta kerrossängystä. Valtasin toisen alapetin, jätin tavarani tyhjään nurkkaan, vaihdoin vaatteet ja lähdin kaupungille. Piti saada lounasta ja haaveena oli myös löytää kampaamo, mihin voisi vain kävellä sisään leikkauttamaan ylipitkäksi kasvaneet hiukset. Olin kysynyt Jaanalta, mistä edullista kampaamoa kannattaisi etsiä ja saanut ohjeen käydä katsomassa viereisestä kauppakeskuksesta. Sinne suuntasinkin ensin, mutta en löytänyt haluamaani. Siellä ei myöskään ollut mieluista lounaspaikkaa, joten päätin lähteä ensin keskustaan syömään ja kampaajalle ja palata myöhemmin kauppakeskukseen tekemään ruokaostokset.
Kello lähestyi jo kahta ja lounaspaikan löytäminen tuohon aikaan osoittautui haastavaksi tehtäväksi. Roskaruokaa olisi kyllä ollut tarjolla, mutta sitä kun en halunnut, jouduin kävelemään pääkadun aina toiseen päähän saakka, enkä löytänyt ruokapaikkaa. Yksi hyvän oloinen Thai-ravintola oli matkalla, mutta olin siellä viisi yli kaksi ja lounasaika oli päättynyt kahdelta. En saanut enää ruokaa. Kun olin pääkadun talsinut ruokapaikkaa löytämättä, päätin palata matkan varrella näkemääni Subwayhin syömään. Kävelin nyt kadun toista puolta pitkin ja yhden kahvilan kohdalla huomasin, että sieltäkin saa lounasta. Liitutaululla oli lounasvaihtoehtoja ja siellä oli myös kasvisrisottoa. Se kuulosti paremmalta vaihtoehdolta kuin Suppari, joten astuin sisään ja tilasin risoton. Annos oli mielettömän hyvä! Ei alkuunkaan sellainen, mitä odottaa saavansa, kun risottoa tilaa. Riisi oli jonkinlaisessa kastikkeessa, eli ei lainkaan kuivaa. Pinnalla oli parmesanraastetta antamassa vielä lisämakua. Hyvällä ruokahalulla söin annokseni ja palasin pienen matkan takaisin päin katua kampaamoon, jonka olin aikaisemmin bongannut. Hiustenleikkuu maksoi siellä 22 dollaria, mikä kuulosti sopivalta hinnalta. Kävelin sisään ja kysyin, olisiko heillä aikoja. Yksi kampaaja nousi tuolistaan ja sanoi, että istu alas. Pääsin siis saman tien työstettäväksi. En meinannut saada kampaajaa millään leikkaamaan niskaa niin lyhyeksi kuin se normaalisti on aina ollut. Edellisellä kerralla kun Fidzillä niska jäi aivan liian pitkäksi, nyt se oli jo aivan järkyttävissä mitoissa. Kampaaja näytti aina välillä peilistä miltä niska näytti ja kysyi, joko se on hyvä ja kahteen kertaan jouduin sanomaan, että ota vaan vielä lisää. Lopulta kampaaja oli jo ihan tuskastunut, kun mikään ei riittänyt. Minun hiuksia leikatessa kampaamoon oli tullut lisää asiakkaita jonottamaan leikkausta ja kampaaja halusi selvästi päästä minusta jo eroon. Tällä kertaa halusin kuitenkin saada vastinetta rahoilleni, joten olin vaativa asiakas :D
Keventyneen hiuskuontalon kanssa lähdin lopulta kampaamosta. Nyt katselin kadunvarren kauppoja sillä silmällä, josko siellä näkyisi jotain kivoja vaatteita alennusmyynneissä. Poikkesin muutamaan putiikkiin sisälle ja yhdessä silmääni osui bikinejä 15 dollarilla. Olin jo jonkin aikaa ajatellut, että haluaisin toisetkin bikinit, että välillä voisi laittaa toiset ihan kunnon pyykkiin. Tarjolla ei ollut kuin muutama malli, mutta siinä oli yhdet tosi kivan näköiset, joita päätin sovittaa. Nehän sopivat minulle hienosti, joten hetken päästä oli tyytyväinen uusien bikinien omistaja.
Jossain vaiheessa matkaa poikkesin ostoskadulta parin korttelin päähän rannalle. Matkalla poikkesin linja-autoasemalle selvittämään, miten pääsisin seuraavana aamuna kirkkoon, minne oli matkaa viitisen kilometriä. Kuin tutkailin reittikarttaa asemalla, virkailijanainen tuli kysymään, voisiko hän olla avuksi. Yhdessä sitten etsimme oikean bussilinjan ja aikataulut aamua varten. Rannalla tuuli oli edelleen tosi voimakas ja rannalla olikin valtavasti leijalautailijoita. Uimareita ei juurikaan näkynyt. Rantaa pitkin kulkee kevyenliikenteen väylä, jota pitkin lähdin kävelemään. Suuntana oli, mitenkäs muutenkaan, jonkin matkan päässä oleva geokätkö. Kätkö oli sopivasta lähes matkan varrella kauppakeskukseen mennessä. Kätkö oli nopeasti haettu ja siitä intoutuneena päätin käydä vielä toisellakin kätköllä. Sinne jouduin kävelemään vähän kauppakeskuksen ohi, mutta vain parisataa metriä. Molemmat kätköt olivat hienoja toteutuksia ja niistä jäi oikein hyvä mieli.
Kun lopulta ehdin kauppakeskukseen, kello oli jo lähes kuusi. Oli aivan ihmeissäni, kun kaikki keskuksen pikkuliikkeet olivat jo kiinni! Ne olivat menneet kiinni puoli kuudelta. Ehdin jo pelästyä, onkohan ruokakauppakin kiinni, mutta se ja toisessa päässä kauppakeskusta sijaitseva K-Mart (paikallinen Halpa-Halli) olivat vielä auki. Päätin pyörähtää ensin K-Martissa katsomassa, mitä siellä oli tarjolla. Sieltä löytyi kohtuullisen iso vaateosasto, jonne tietysti eksyin. :) Yritin löytää toisia siistejä shortseja, mutta niitä en löytänyt. Sen sijaan löysin täydellisesti istuvat pellavahousut huikeaan viiden dollarin hintaan ja kauniin kaftaanin, joka sopii kuin nakutettu juuri ostamieni bikineiden kaveriksi. Lisäksi kenkäosastolta matkaan tarttui kauniit sandaalimaiset varvastossut kirkkoreissuja varten ja kemppariosastolta se pitkään metsästämäni toilettilaukku, jonka saa roikkumaan naulaan. Kun siirryin kassalle maksamaan totesin, että kaikki kassat olivat itsepalvelukassoja. Niinpä skannasin ostokseni automaatilla ja syötin koneeseen setelin maksuksi. Kone tarjosi vaihtorahat ja kävelin pois. Ostosteni loppusumma oli 35 dollaria. Mistä tahansa yksittäisestä artikkelista olisi voinut joutua maksamaan saman summan (ja enemmänkin) jossakin muualla...
Kävin vielä ruokakaupasta hakemassa evästä viikonlopun varalle ennen kuin palasin hostelliin. Olin aivan yllättynyt, kun astuin ulos kauppakeskuksesta ja tajusin, että alkoi olla jo pimeä. Kello ei ollut vielä seitsemää. Hostellilla huoneeseeni mennessä totesin, että olin saanut kämppiksiä. Ketään ei huoneessa ollut, mutta kahden ihmisen tavarat sinne oli ilmestynyt. Olin taas jo nälissäni, joten lähdin keittelemään taas pastaa päivälliseksi. Syötyäni palasin huoneeseen, jossa toisella yläsängyllä makoili nyt nuori mies. Aloimme jutustelemaan ja selvisi, että olin saanut ruotsalaiset kämppikset. Tämä mies reissasi yksin, mutta oli tavannut aikaisemmin matkallaan muutamia ruotsalaisia tyttöjä, joiden kanssa he olivat reissanneet sitten yhdessä. Nyt tytöistä oli vielä yksi hänen matkassa mukana.
Aamulla heräsin hyvissä ajoin ennen kellon soittoa ja päätin nousta ylös ja lähteä syömään aamiaisen. Siinä aamiaisella tutkailin vielä bussiaikatauluja ja vaihtoehtoisia linjoja kirkolle. Lopulta valitsin bussini, jolle sainkin lähteä aika pikaisesti. Hain kassini huoneesta ja lähdin etsimään bussipysäkkiä. Pysäkille kävellessäni bussini tuli jo vastaan (se oli matkalla ensin bussiasemalle ja tulisi sitten takaisin osittain samaa reittiä). En ollut ihan varma, kuinka kaukana lähin pysäkki olisi, mutta onneksi se löytyi ihan järkevän matkan päästä ja ehdin sinne hyvin ennen bussia. Kun nousin bussiin, naiskuski näki bussikartan kädessäni ja kysyi, minne olen menossa. Kun kerroin päämääräni, hän sanoi, että ihan siinä kohdalla ei ole pysäkkiä ja edelliseltä pysäkiltä risteykseen on tietyöt, mutta hän voisi jättää minut pian risteyksen jälkeen jollekin epäviralliselle pysäkille, josta sitten voisin kävellä takaisin päin.
Bussissa ei ollut montaa matkustajaa. Matkan varrella bussilla on joitakin aikataulutettuja pysäkkejä ja yhdellä pysäkillä seisoimme jonkin aikaa. Siinä kuski alkoi kysellä tiedänkö, miten tulen takaisin päin. Sanoin, etten vielä tiennyt ja kuski otti kartan käteen ja näytti siitä, missä on toiseen suuntaan pysäkit ja mitä vaihtoehtoja minulla on. Olin aivan otettu kuskin huolehtivaisuudesta ja ystävällisyydestä! Kun vihdoin olimme sillä virallisella pysäkilläni, kuski pysäytti siihen ja kysyi, haluanko kävellä siitä vai seuraavalta pysäkiltä. Edessä oli tosiaankin tietyömaa, mutta siellä ei ollut työt käynnissä, joten siitä oli ihan kätevää kävelllä riestykseen. Kiitin kauniisti kuskia ja toivottelimme toisillemme hyvät päivänjatkot.
En tiennyt ihan tarkkaan, kuinka pitkästi minulla oli käveltävää kirkolle. Kuvittelin matkaa olevan ehkä kilometrin verran. Matka ei kuitenkaan ollut ihan niinkään pitkä, kun kirkko jo näkyi. Kirkko sijaitsee seurakunnan omistaman eläkeläiskylän yhteydessä, joten seurakuntalaiset ovat pääasiassa vanhempaa väkeä. Tiesin seurakuntaan kuuluvan myös joitakin suomalaisia, mutta en tuntenut heitä. Kun astuin sisään, ovella oli vanhempi rouva tervehtimässä ja toivottamassa tervetulleeksi. Kun hän kuuli minun olevan Suomesta, hän osoitti penkissä istuvaa pariskuntaa ja sanoi heidän olevan suomalaisia. Hän myös kertoi viikko sitten heillä olleen myös suomalaisen vieraan ja näytti vieraskirjasta hänen nimensä. Minäkin kirjoitin nimeni vieraskirjaan ja sitten rouva vei minut suomalaispariskunnan, Ester ja Aaro Kallion, luo. Oli mukava niin mukava tavata suomalaisia! Ja vielä mukavampaa, kun he tunsivat vanhempani ja selvisi, että minä tunnen Esterin lapset...
Oli tosi kiva istua pitkästä aikaa kirkossa, missä ymmärsi kaiken puhutun! Vaikka Fidzillä viimeinen kirkko olikin englanninkielinen, sielläkin puhuttiin välillä paikallista kieltä. Jumalanpalveluksen jälkeen oli nyyttikestilounas. Oi sitä herkkujen määrää!!! Oli kuin olisi joulupöytään päässyt! Kaikki ruuat olivat kasvisruokia ja aivan uskomattoman herkullisia. Pitkään aikaan en ole niin hyvin ja monipuolisesti syönyt. Kun eturuoka oli syöty, yksi seurakunnan rouvista tuli luokseni ja ehdotti, että ottaisin jäljelle jääneistä ruuista itselleni päivälliseksi rasiaan ruuat. Oikein mielelläni niitä herkkuja otinkin! Lounaspöydässä istuessamme Ester kysyi, haluaisinko lounaan jälkeen lähteä tutustumaan eläkeläiskylään ja sitten he voisivat Aaron kanssa lähteä keskustaan rannalle kävelemään ja minä pääsisin heidän kyydissään takaisin. Olin kovasti ilahtunut tästä tarjouksesta. Niinpä syötyämme lähdimme ensin Esterin ja Aaron luo, jossa Ester näytti minulle valokuvia, joissa vanhempani olivat heillä vierailemassa yhdeksän vuotta sitten. Seuraavaksi kävimme katsomassa eläkeläiskylän vanhainkotia ja yritimme löytää puistosta kenguruita, mutta ne kuulemma tulevat sinne lähinnä auringonlaskun aikaan. Sitten ajoimme keskustaan, missä pysähdyimme ensin hostellilla niin että sain vietyä päivälliseni jääkaappiin ja vaihdettua vaatteet ennen kuin jatkoimme rannalle.
Rannalla ei onneksi tuullut yhtä paljoa kuin eilen. Kävimme Esterin kanssa vähän pidemmällä kävelyllä Aaron jäädessä lähemmäs autoa. Rannalla oli paljon ihmisiä ja pääsimme jopa häihin! Satuimme kohdalle juuri, kun vihkitilaisuus rantapuistossa oli alkamassa. Hetken aikaa sitä seurasimme ja kuvasimme. Matkan varrella yritimme myös etsiä yhtä geokätköä, mutta ihmisiä oli aivan liikaa liikkeellä, että etsiminen oli käytännössä lähes mahdotonta. Niinpä kätkö jäi löytymättä. Palasimme takaisin Aaron luo, joka jo meitä odottelikin. Oli niin mukava viettää päivää uusien suomalaisten ystävien kanssa ja vielä päivän päätteeksi nauttia maukas päivällinen, joka oli jääkaapissa valmiina odottamassa, sen kun vaan lämmitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti