Finkol Waterfall

Aika lentää... Tästäkin retkestä on jo muutama viikko aikaa, mutta blogi laahaa perässä pahasti. Josko viikon päästä alkavalla joululomalla ehtisi päivittää tämänkin blogin ajantasalle... Jälleen kerran haaveilimme kiipeämisestä Finkol vuorelle, mutta haaveeksi se jäi tälläkin kertaa. Nyt siitä syystä, että sateiden takia vuorella oli ollut maanvyörymä, joka oli tukkinut reitin. Siispä taas turvauduttiin vaihtoehtoon B.

Polku putouksille lähtee Utwesta, saaren toiselta puolelta, minne suuntasimme tällä kertaa koulun pakettiautolla, kun pikku lava-auton akku sanoi sopimuksensa irti. Yhtään ei kyllä innostanut ajaa pakua sitä viimeistä kinttupolkua pitkin. Ainoa toiveeni oli, että mihin ikinä auto sitten parkkeerattaisiin, siellä olisi paikka, missä pääsee kääntymään ympäri, ettei sieltä tarvitse peruuttaa takaisin. Olihan siellä pieni levennys ja kuin ihmeen kaupalla siinä sain pakun kääntymään, vaikka kovasti sitä epäilin.

Patikka putouksille kesti noin puolitoista tuntia suuntaansa ja tuttuun tapaan paikoitellen kovasti mutaista viidakkopolkua pitkin. 

Time flies... This trip was already couple of weeks ago, but my blog if not updated. I hope I have time in a week when we start our Christmas Vacation...  Once again we were dreaming to hike up to the Mount Finkol, but again it was just a dream. This time the reason why we couldn't do it was that there was a landslide up somewhere on the way and it ruined the trail. So we had to take plan B.

The trail to the falls start from Utwe, on the other side of the island. This time we drove there by our van, because our small truck's battery was dead. I didn't like at all the idea to drive the van the last really narrow and bumpy road. I really wished there was a place to turn around so that I wouldn't have to reverse all the way back. Fortunately there was one little bit wider spot and I was able to turn around - though I really doubted it first. 

The hike to the falls took about one and half hour one way and as usual here, it was partly quite muddy jungle trail.

Putouksille patikoitiin pääasiassa pienen joen rantoja pitkin. Matkan varrella joki ylitettiin monet kerrat kahlaamalla.
The hike to the falls was mostly along a stream. We crossed the stream (wading) many times on the way.

Toiset tykkää patikoida viidakon halki paljain jaloin...
Someone likes to hike through the jungle barefoot...

Yksi monista virran ylityksistä.
One of the many crossings of the stream.

Välillä oli pakko pysähtyä kuvaamaan, vaikka toiset paahtoi edellä kovaa vauhtia eteenpäin.
I just had to stop once on a while to take photos, though others were hiking fast somewhere far ahead.

Ensimmäinen näkymä putouksille. 😁
First view to the falls. 😁

Ensimmäinen taso kolmesta.
First of the three tiers.

Toinen taso ylhäältä kuvattuna.
Second tier from the top.

Lähes perillä. Tuli vaan vilkuiltua vähän taaksepäin...
Almost there. I just looked back...

Siellä se kolmas taso odottaa.
There is the third tier.

Siihen olisi voinut puhahtaa vilvoittelemaan. Oppaamme sen tekikin.
You could jump in to cool down. That's exactly what our guide did. 

Välillä oli vähän haastavampaa päästä eteenpäin.
In some places it was little bit more challenging to keep going.

Patikka oli muuten mukava, mutta minun makuun vähän liikaa kiireen makua oli mukana. Niinpä siinä kiirehtiessä tuli otettua yksi kivulias harha-askel, jonka seurauksena kotona, kun riisuin kengät jalasta,  jalka ei ollut yhteistyöhaluinen. Niinpä otin vaarin vanhat keinot käyttöön ja kääräisin koiven sipulikääreeseen. Aamuun mennessä kipu oli hellittänyt niin paljon, että jalalla pystyi taas kävelemään.

The hike was nice - except we where too in hurry. Because of that, I took one painful misstep. At home, when I took off the shoe, my foot hurt so much that I was not able to walk properly. So I did what my grandpa used to do when I was a kid. I wrapped my foot with an onion wrap and in the morning I was able to walk again. 

Walung - second try

Ensimmäinen reissu Walungiin oli pieni pettymys metelin ja liian monen ihmisen takia, mutta onneksi oli mahdollista ottaa uusiksi ja nyt oli reissu huomattavasti mukavampi! 

Our first trip to Walung was quite a letdown for me because of the noise and too many people. Fortunately we had a chance to do another trip and this time it was a lot of more fun!

Menomatkalla suuntasimme kohti synkkiä pilviä, jotka sitten repesivätkin ennen kuin olimme perillä. Onneksi oli pressu mukana, että saatiin tavarat peiteltyä ja itsekin oli ihan kiva kaivautua osiksi pressun alle sadetta pakoon.
We travelled towards to dark clouds on our way to Walung. Before we were there, it started to rain and actually it was pouring. Fortunately we had a tarp with us so we could cover our staff and it was nice to cover myself also. 

Sadetta riitti myöhään iltaan saakka, joten majapaikan rakentaminen tapahtui sateessa. Mutta kun pressu oli viritetty ja riippumatto sen alle, olikin niin mukava illan pimetessä makoilla riipparissa, lueskella iPadilta ja kuunnella sateen ropinaa.
It was raining all night so I had to make my camp when it was raining. When the tarp was up and the hammock hanging under it, it was so nice to lay down, read from iPad and listen to the raindrops when it was already dark outside.

Aamun valjettua sade oli pois ja nyt voi siirtyä makoilemaan rannalle riippumattoon kirjan kanssa. Tämä on juuri sitä, mitä näiltä viikonlopuilta odottaa!
The rain was gone in the morning and I was able to spend my time laying in another hammock on the beach and reading the book. This is just what I want for these weekends!

Karua ja niin kaunista! Laskuveden aika.
Rugged and so beautiful! Low tide.

Postikorttimaisema.
Post card view.

Tässä sillassa on jotain sykähdyttävää. Tykkään!
This bridge is so thrilling. I like it!

Toisena iltana pääsi ihailemaan auringonlaskuakin.
There was a beautiful sunset on the second night.

Näissä maisemissa kelpaa keinuskella.
Not bad place to swing.

Sama paikka laskuveden aikaan. Koko lahti oli käytännössä tyhjä vedestä.
Same place during the low tide. The whole gulf was out of water.

Tämä kuva kertoo tiivistettynä viikonlopun tunnelmat.
This pic tells everything about the weekend.

Kosrae - Island of Sleeping Lady

Heh, nyt on maailmanmatkaaja päätynyt ihan oikealle saarelle. Mikä olisikaan parempi paikka nukkumista rakastavalle naiselle kuin Nukkuvan naisen saari? Ja miksikö Kosrae sitten on Nukkuvan naisen saari? Tämän takia:

Hah, the world traveller has ended up to the right island. What could be better place for a lady who loves to sleep than an island of the Sleeping Lady? And why Kosrae is an island of Sleeping Lady? Because of this:

Siellä se köllöttelee selällään kaikkien ihailtavana - Sleeping Lady.
There she is laying on her back - Sleeping Lady.

Hieman eri paikasta kuvattuna.
And from another place.

Nukkuva nainen kuvaa Kosraeta monella tapaa hyvin. Tämä kun on tällainen uinuva saari. Hiljainen ja rauhallinen. Juuri sopiva paikka käydä aina joskus ulkoiluttamassa kameraa ihan vaan omaksi iloksi. Ja ehkä vähän teidänkin. 😊

Sleeping Lady describes Kosrae well. This is a quiescent island. Quiet and peaceful. A perfect place to take your camera out just for fun every once in a while.

Oliskohan tämä nyt sitten joku rantabulevardi?
This might be a kind of beach boulevard.

Kosraen värit: syvä sininen ja vihreä.
The colors of Kosrae: deep blue and green.

Paikalliset kalastajat työssään. Tuo vene on veikeä! Ja harvemmin Suomessa näkee, että kalastajat ovat vedessä niitä verkkoja nostamassa...
Local fishermen. Their boat is funny! In Finland you won't see fishermen in the water collecting the fishnet.

Tässä vastaava vene kuivalla maalla.
That's the same kind of boat.

Tässä on Lelun koulu. Siis täällä on saari nimeltään Lelu ja saarella sijaitsee vuori nimeltään Poro. Olo tuntuu kovin kotoisalta! 😂
This is the Lelu elementary school (Lelu means toy in Finnish). Lelu is an island with a Poro mountain (Poro means reindeer in Finnish). I feel home with these names! 😂

Matalan veden aikaan pienet mangrove saaret ovat nähtävillä.
During the low tide you can see these small mangrove islands.

Pengertie Lelun saarelle.
Causeway to the Lelu island.

Kaloja voi kuvata ihan laituriltakin käsin. Nämä pienet trumpettikalat maastoutuvat hyvin taustaan.
You can take pics of fish even from the jetty. These small trumpet fish camouflages well.

Monta kertaa olen ajanut Tofolissa ohi "Scenic view"-kyltistä. Tällä kertaa päätin käydä tarkistamassa, mistä on kyse. Viidakkoveitselle olisi ollut kovasti käyttöä, jotta maisemaa olisi voinut oikeasti ihailla. Tämä oli ainoa kohta, mistä pääsi hieman näkemään pusikoiden takaa Lelu-saarta.
I've have passed "Scenic view" -sign many times in Tofol. This time I decided to find out what is that place. Without machete you couldn't really see much. This was the only spot you were able to see little bit of Lelu-island.

Matkalla ylös sai taas kivuta viidakon keskellä. Ja yllätyksekseni ympärillä oli eukalyptuspuita.
You had to hide in the jungle on the way up. I was surprised to see eukalyptus trees up there. 

Vierailu näköalapaikalla toi mukanaan mukavan yllätyksen. Olin Kosraelle tullessani täysin varma, että olen ainoa suomalainen saarella, mutta enpäs olekaan! Yhden oppilaan äiti alkoi taannoin kyselemään, että mistäs maasta minä olenkaan ja kertoi, että täällä on töissä toinenkin suomalainen. Olin yrittänyt selvittää, miten saisin häneen yhteyden, mutta tuloksetta. Nyt törmäsin häneen ihan vahingossa - hän kun asuu "tuolla ylhäällä", kuten paikalliset olivat minulle kertoneet. Päästäkseni näköalapaikalle jouduin jättämään auton matkan varrella olevan pienen hotellin pihaan. Pihalla oli yksi tuntemani paikallinen mies valkoisen miehen kanssa. Laskin yksi plus yksi ja sain selville, että siinä se toinen suomalainen oli! Tässä on maisema Hannun takapihalta Tofoliin. Kuvassa saaren ainoa lukio ja oikealle siitä matalat pitkät rakennukset ovat College of Micronesian toimitiloja.

There was a great surprise waiting for me while visiting the scenic view. When I came to Kosrae I was certain that I'm the only Finnish on the island. But I'm not! A mother of one of our student told me that there is a Finnish guy working on the island. I've been trying to contact him, but without the result. Now I found him by accident. Locals told me that he lives "up there" - but I never knew up where.  On my way to the scenic view I had to leave my car in front of the small hotel. There were two guys outside - one local who I knew and one white guy. I found out, that the white guy was that other Finnish! This is the view from Hannu's backyard to Tofol. There is the high school and College of Micronesia in the pic.

Hyvä päivä päättyy tietysti kauniiseen auringonlaskuun.
The end of the great day - a beautiful sunset.

Exploring Kosrae - Menke ruins x 2

Toistaiseksi seikkailut on jäänyt aika vähiin, mutta onneksi jotain on sentään päässyt näkemään. Ja ihan kahteen kertaan... Ensimmäisen kerran pääsin tutustumaan Menke-raunioihin, kun ystäväni Ken Pohnpeilta oli täällä vierailulla. Toinen reissu tehtiin "omalla porukalla", eli opiskelijalähettien kanssa. Oppaana molemmilla kerroilla Salik, joka suurella ammattitaidolla kertoili matkan varrella kaikenlaista mielenkiintoista mm. vastaan tulleista kasveista.

Sinne sitä sukellettiin viidakkoon. Huomaa matkalaisten sauvat! Salik veisteli ensitöikseen jokaiselle oman sauvan matkantekoa helpottamaan.

Villin inkiväärin kukka. Näitä erilaisia villejä inkiväärejä oli matkan varrella melkoisen monta ja kaikissa oli toinen toistaan kauniimmat kukat!

Sateen sattuessa taron lehdestä saa oivallisen sateenvarjon. Aurinkoisella säällä se toimii aurinkovarjona. Vasemmalla oppaamme Salik, oikealla ystäväni Ken.

Janon yllättäessä viidakosta löytyy kyllä juotavaa. Tässä nautitaan nestettä yhdenlaisen köynnöksen varren sisältä. Maku oli kuin veden maku - ei siis maistunut miltään.

Matkaa tehtiin pitkälti joen vartta pitkin. Joki myös ylitettiin ainakin viisi kertaa kahlaamalla. Vettä ei tosin ollut kuin enimmillään puoleen sääreen.

Afeken yllätti päänsärky, joten Salik teki hänelle vuoteen joen rannalle. Siihen Afeke jäi makoilemaan ja odottamaan meitä takaisin.

Tämä oli melkoinen yllätys. Eukalyptus-puu Kosraella! Näitä oli metsässä muutamia. Vain koalat puuttui...

Monitori-liskot tykkäävät tulla paistattelemaan päivää kaatuneitten puiden rungoille. Näitä nähtiin ensimmäisellä reissulla useita, toisella kerralla ei yhtäkään. Mutta eipä kyllä ollut niin aurinkoistakaan.

Yksi monista virran ylityksistä.

Tämä puu on nimeltään Ka. Kuten kuvasta näkyy, "juurakko" on melkoisen kokoinen. Kun runkoon lyö vaikkapa nyrkillä, siitä kuuluu syvän kumahtava ääni. Kivellä runkoa hakatessa saa aikaan todella kuuluvan kumahduksen. Paikalliset käyttävät tätä kommunikointikeinona. Jos joku eksyy viidakkoon, hän ei koskaan huuda apua, vaan alkaa hakata kan runkoa.

Itse rauniot olivat melkoisen vaatimattoman oloiset, mutta mielenkiintoiset silti. Kuten kuvasta näkyy, kivet on melko pieniä ja todennäköisesti joesta poimittuja, sillä ne ovat kaikki hyvin siloisia. Rauniot ovat tiettävästi koko Mikronesian vanhimmat. Ne ovat peräisin 1200-luvulta. Rauniot sijaitsevat jokseenkin keskellä Kosraen saarta ja ennen kristinuskon saarelle saapumista ihmiset kerääntyivät joka puolelta saarta tänne palvomaan jumaliaan. 

Tällainen kaveri löytyi raunioita vartioimasta. Toisella käynnillä vartija oli tehnyt elämäntaparemontin ja lopettanut tupakoinnin. :D

Kuvassa näkyvä katos ei ole 1200-luvulta... Sen Salik rakensi vasta reilu vuosi sitten.

Apina - ei kun Salik - kiipesi reissun lopuksi ketterästi kookospalmuun viiden-kuuden metrin korkeuteen hakemaan kaikille kookospähkinät, jotta pääsimme nauttimaan kookosvettä. Aika huikeaa oli seurata, kuinka helposti paljasta palmun runkoa pitkin voi kiivetä ylös - ja yhtä lailla alas. 

Toinen reissu raunioille ei ollut lainkaan suunniteltu juttu. Tänä aamuna olimme jo autossa matkalla kohtaamispaikkaan Salikin kanssa, tarkoituksena vallata saaren korkein vuori, kun taivas repesi ja rankka ukkosmyräkkä pyyhkäisi saaren yli. Vettä tuli kirjaimellisesti kuin saavista kaatamalla. Hetkessä kaikki paikat lainehti. Sateen myötä saimme haudata haaveen vuorelle kiipeämisestä. Se olisi ollut yksinkertaisesti aivan liian vaarallista liukkauden takia. Niinpä lennosta tehtiin uusi suunnitelma ja opiskelijalähetitkin pääsivät nyt näkemään Menken rauniot.

Allison maistelemassa viidakon antimia.

Vierivä kivi ei sammaloidu. Nämä kivet eivät ole hetkeen tainneet vieriä. Niin kaunis sammalmatto niitä peitti.

Täällä päin maailmaa kävyt ovat punaisia... Ei vaan. Tässä yksi inkiväärin kukka nupullaan.

Päivän sana oli banaani. Tämä "pieni" banaaniterttu lähti meidän mukaan. Kyseessä on Lakatan-banaani, joka on paikallisten mukaan paras syöntibanaani, mitä saarelta löytyy. Ja on se hyvää! Suomessa kun kuulee monesti valitettavan, kuinka hedelmät ei maistu niin maukkailta, kun ne joudutaan keräämään raakoina, jotta ne saadaan hyvinä Suomeen asti. Täytyy sanoa, että äärettömän harvoin olen täällä nähnyt, että esim. banaani saisi kypsyä puussa loppuun saakka. Toreilla myytävänä olevat banaanit ovat lähes järjestäin vihreitä. Tosin ne kypsyvät hyvinkin nopeasti, eli seuraavana päivänä väri voi olla jo keltainen.

Huilitauko

Tytöt poseeraamassa kan juurella. Huomatkaa erityisesti Michaelan (keskellä) kuraiset reidet ja Allisonin (vasemmalla) paljaat jalat!!! Allison totesi viidakon mutaisilla poluilla kävelyn mukavammaksi paljain jaloin kuin vaellussandaaleissa. Myös oppaamme (tällä kertaa heitä oli kolme) ja Aaron patikoivat paljain jaloin.

Liekö tämä Saku-sammakko odotellut sitä täydellistä kumppaniehdokasta hitusen liian pitkään...

Rehtori pääsi kokeilemaan uusia muodin virtauksia. Taro taipuu moneen!

Miksikö banaani on päivän sana? No tämän takia! Edessä keskellä patikoinnilta mukaan tarttuneet banaanit. Välittömästi kotiin paluun jälkeen pihaan hurautti auto. Senaattori vaimoineen toi meille "vähän" banaaneita... Voipi olla, että näillä voisi elää helposti muutaman päivän.