Exploring Kosrae - Menke ruins x 2

Toistaiseksi seikkailut on jäänyt aika vähiin, mutta onneksi jotain on sentään päässyt näkemään. Ja ihan kahteen kertaan... Ensimmäisen kerran pääsin tutustumaan Menke-raunioihin, kun ystäväni Ken Pohnpeilta oli täällä vierailulla. Toinen reissu tehtiin "omalla porukalla", eli opiskelijalähettien kanssa. Oppaana molemmilla kerroilla Salik, joka suurella ammattitaidolla kertoili matkan varrella kaikenlaista mielenkiintoista mm. vastaan tulleista kasveista.

Sinne sitä sukellettiin viidakkoon. Huomaa matkalaisten sauvat! Salik veisteli ensitöikseen jokaiselle oman sauvan matkantekoa helpottamaan.

Villin inkiväärin kukka. Näitä erilaisia villejä inkiväärejä oli matkan varrella melkoisen monta ja kaikissa oli toinen toistaan kauniimmat kukat!

Sateen sattuessa taron lehdestä saa oivallisen sateenvarjon. Aurinkoisella säällä se toimii aurinkovarjona. Vasemmalla oppaamme Salik, oikealla ystäväni Ken.

Janon yllättäessä viidakosta löytyy kyllä juotavaa. Tässä nautitaan nestettä yhdenlaisen köynnöksen varren sisältä. Maku oli kuin veden maku - ei siis maistunut miltään.

Matkaa tehtiin pitkälti joen vartta pitkin. Joki myös ylitettiin ainakin viisi kertaa kahlaamalla. Vettä ei tosin ollut kuin enimmillään puoleen sääreen.

Afeken yllätti päänsärky, joten Salik teki hänelle vuoteen joen rannalle. Siihen Afeke jäi makoilemaan ja odottamaan meitä takaisin.

Tämä oli melkoinen yllätys. Eukalyptus-puu Kosraella! Näitä oli metsässä muutamia. Vain koalat puuttui...

Monitori-liskot tykkäävät tulla paistattelemaan päivää kaatuneitten puiden rungoille. Näitä nähtiin ensimmäisellä reissulla useita, toisella kerralla ei yhtäkään. Mutta eipä kyllä ollut niin aurinkoistakaan.

Yksi monista virran ylityksistä.

Tämä puu on nimeltään Ka. Kuten kuvasta näkyy, "juurakko" on melkoisen kokoinen. Kun runkoon lyö vaikkapa nyrkillä, siitä kuuluu syvän kumahtava ääni. Kivellä runkoa hakatessa saa aikaan todella kuuluvan kumahduksen. Paikalliset käyttävät tätä kommunikointikeinona. Jos joku eksyy viidakkoon, hän ei koskaan huuda apua, vaan alkaa hakata kan runkoa.

Itse rauniot olivat melkoisen vaatimattoman oloiset, mutta mielenkiintoiset silti. Kuten kuvasta näkyy, kivet on melko pieniä ja todennäköisesti joesta poimittuja, sillä ne ovat kaikki hyvin siloisia. Rauniot ovat tiettävästi koko Mikronesian vanhimmat. Ne ovat peräisin 1200-luvulta. Rauniot sijaitsevat jokseenkin keskellä Kosraen saarta ja ennen kristinuskon saarelle saapumista ihmiset kerääntyivät joka puolelta saarta tänne palvomaan jumaliaan. 

Tällainen kaveri löytyi raunioita vartioimasta. Toisella käynnillä vartija oli tehnyt elämäntaparemontin ja lopettanut tupakoinnin. :D

Kuvassa näkyvä katos ei ole 1200-luvulta... Sen Salik rakensi vasta reilu vuosi sitten.

Apina - ei kun Salik - kiipesi reissun lopuksi ketterästi kookospalmuun viiden-kuuden metrin korkeuteen hakemaan kaikille kookospähkinät, jotta pääsimme nauttimaan kookosvettä. Aika huikeaa oli seurata, kuinka helposti paljasta palmun runkoa pitkin voi kiivetä ylös - ja yhtä lailla alas. 

Toinen reissu raunioille ei ollut lainkaan suunniteltu juttu. Tänä aamuna olimme jo autossa matkalla kohtaamispaikkaan Salikin kanssa, tarkoituksena vallata saaren korkein vuori, kun taivas repesi ja rankka ukkosmyräkkä pyyhkäisi saaren yli. Vettä tuli kirjaimellisesti kuin saavista kaatamalla. Hetkessä kaikki paikat lainehti. Sateen myötä saimme haudata haaveen vuorelle kiipeämisestä. Se olisi ollut yksinkertaisesti aivan liian vaarallista liukkauden takia. Niinpä lennosta tehtiin uusi suunnitelma ja opiskelijalähetitkin pääsivät nyt näkemään Menken rauniot.

Allison maistelemassa viidakon antimia.

Vierivä kivi ei sammaloidu. Nämä kivet eivät ole hetkeen tainneet vieriä. Niin kaunis sammalmatto niitä peitti.

Täällä päin maailmaa kävyt ovat punaisia... Ei vaan. Tässä yksi inkiväärin kukka nupullaan.

Päivän sana oli banaani. Tämä "pieni" banaaniterttu lähti meidän mukaan. Kyseessä on Lakatan-banaani, joka on paikallisten mukaan paras syöntibanaani, mitä saarelta löytyy. Ja on se hyvää! Suomessa kun kuulee monesti valitettavan, kuinka hedelmät ei maistu niin maukkailta, kun ne joudutaan keräämään raakoina, jotta ne saadaan hyvinä Suomeen asti. Täytyy sanoa, että äärettömän harvoin olen täällä nähnyt, että esim. banaani saisi kypsyä puussa loppuun saakka. Toreilla myytävänä olevat banaanit ovat lähes järjestäin vihreitä. Tosin ne kypsyvät hyvinkin nopeasti, eli seuraavana päivänä väri voi olla jo keltainen.

Huilitauko

Tytöt poseeraamassa kan juurella. Huomatkaa erityisesti Michaelan (keskellä) kuraiset reidet ja Allisonin (vasemmalla) paljaat jalat!!! Allison totesi viidakon mutaisilla poluilla kävelyn mukavammaksi paljain jaloin kuin vaellussandaaleissa. Myös oppaamme (tällä kertaa heitä oli kolme) ja Aaron patikoivat paljain jaloin.

Liekö tämä Saku-sammakko odotellut sitä täydellistä kumppaniehdokasta hitusen liian pitkään...

Rehtori pääsi kokeilemaan uusia muodin virtauksia. Taro taipuu moneen!

Miksikö banaani on päivän sana? No tämän takia! Edessä keskellä patikoinnilta mukaan tarttuneet banaanit. Välittömästi kotiin paluun jälkeen pihaan hurautti auto. Senaattori vaimoineen toi meille "vähän" banaaneita... Voipi olla, että näillä voisi elää helposti muutaman päivän.