Rottasota

Niin siinä sitten kävi, että hiiret vaihtui rotiksi ja asunto muuttui sotatantereeksi. Yhtenä päivänä alkuviikosta kauppareissun jälkeen laittelin ostoksia paikoilleen. Avasin alakaapin ja totesin, että se vaati vähän järjestelyä, ennen kuin sinne voisi laittaa uutta tavaraa. Nappasin yhden pussin käteeni ja saman tien rotta livahti pussin takaa karkuun. Kirkaisun säestelemänä  löin kaapin kiinni. Piti laatia sotasuunnitelma. Taro-kissa oli tuolloin sisällä ja heti ensimmäisenä nappasinkin Taron syliin ja laitoin sen kaappiin rottaa jahtaamaan. Rotta vaan pääsi kulkemaan johtojen ja putkien läpivientien rei’istä kaapista toiseen, kun Taro ei niistä mahtunut. Kurkistin tiskikaappiin, josko rotta olisi siellä. Yhden putken takaa näkyi rotan pitkä häntä. Taro ei siis rottaa saanut saalistettua, joten piti miettiä vaihtoehto b. Kaapista löytyi vielä yksi liima-ansa jouluisen hiiretenmetsästyksen jäljiltä, joten virittelin sen kaappiin. Syötiksi vähän kissanruokaa ja tuoretta leipää. Ja eikun odottelemaan. Kovin kauaa ei tarvinnutkaan odottaa, kun kaapista alkoi kuulua hätääntynyttä vikinää. Kiskaisin nopeasti hanskat käteen ja avasin kaapin. Siellähän se rotan roikale oli hännästään liima-ansaan takertuneena. Piti siis toimia nopeasti. Onneksi tämän ansan liima on todella tarttuvaa, joten rotta pysyi tiukasti jumissa. Nyt vaan oli edessä ongelma. Piti hankkiutua otuksesta eroon. Kissoille sitä ei voinut antaa liiman takia. Sain kietaistua rotan ansan sisään ja suljettua sen sinne (ansan saa kiinni kuin kirjan). Mutta rotta oli yhä hengissä.

Pistin ansan rottineen muovipussiin ja suuntasin toimistolle, missä näkyi valoja. Kurkkasin ovesta sisään ja valitsin uhrini… Vinkkasin Leighn ulos ja pyysin palvelusta. Laitoin pussin maahan ja pyysin häntä astumaan sen päälle. Leigh epäröi ja kysyi mitä pussissa on. Lupasin kertoa myöhemmin. Mutta Leigh arvasi mitä siellä on ja sanoi, ettei hän pysty astumaan sen päälle. Onneksi hän kuitenkin lupautui auttamaan muuten. Hän haki ison kiven, jonka pudotti pari kertaa pussin päälle. Lopuksi vielä täytimme pussin vedellä varmistaaksemme, että rotta on varmasti hengiltä. Kaiken varalta jätin veden pussiin, kun lähdin viemään sitä roskikseen. Roskakatoksessa kuulin isosta jäteastiasta rapinaa. Ensimmäisenä tuli mieleen, että noinkohan siellä on toinen rotta. Kun pääsin aivan jäteastian viereen ja olin aikeissa nostaa rottapussin sinne, sieltä loikkasi joku otus olkapäälleni ja siitä maahan juosten saman tien karkuun. Illan toinen kirkaisu… Onneksi otus ei sentään ollut rotta, vaan yksi campuksen villeistä kissanpennuista. Niillä on tapana käydä etsimässä ruokaa roskiksesta. Koskapa rotta oli liima-ansassa, halusin varmistaa, että kissat eivät pääse sitä tonkimaan esiin. Niinpä suljin roska-astioiden auki olevat kannet.

Helpotus oli suuri, kun rotta oli toimitettu pois päiviltä ja ennen kaikkea pois asunnostani. Tosin edelleen välikatosta kuului juoksentelua… Mutta toisaalta sitä on kuulunut koko asunnossa asumiseni ajan, eikä sieltä ole ketään asunnon puolelle ennen tätä tullut. Enkä edes tiedä, tuliko tämäkään välikatosta vai jostain muualta. Perjantai-iltana istuskelin keittiön pöydän vieressä, kun havahduin outoon ääneen. Nostin katseen ääntä kohti ja kappas vaan, katossa olevasta reiästä tipahti rotta seinällä olevan kaapin päälle! Hetken aikaa tuijotimme toisiamme silmästä silmään ja sitten rotta otti jalat alleen yrittäen kiivetä seinää pitkin takaisin välikattoon. Mutta eipä betoniseinää pitkin noin vaan kiivetä, joten rotta epäonnistui pahasti yrityksessään ja katolle pääsyn sijasta putosi keittiön lattialle. Taro oli jälleen paikalla ja viivana iltapalaa kärkkymässä. Rotta ehti pujahtaa jääkaapin taakse piiloon, joten Tarolta jäi ateria saamatta.

Jälleen piti laatia sotasuunnitelma. Nyt ei liima-ansoja enää ollut, joten piti keksiä jotain muuta. Joulun hiirijahdin jäljiltä kaapin perukoille oli jäänyt Nolin antama rottahäkki. Kaivoin sen esille, virittelin leipää syötiksi ja asetin häkin kaappiin, minkä alle rotta jääkaapin takaa mitä todennäköisimmin oli jostain reiästä päässyt pakenemaan. En halunnut jäädä odottelemaan, joten lähdin Janethin luo iltaa istumaan ja toivomaan, että rotta olisi häkissä palattuani. Kun myöhemmin palasin takaisin yhdessä Janethin kanssa tarkistamaan tilannetta, häkki oli tyhjä. Siirsin sen toiseen kaappiin ja Janethin lähdettyä aloin valmistautua yöpuulle.

Kovin kauaa en ollut ehtinyt sängyssä makoilla, kun keittiöstä alkoi kuulua lupaavaa ääntä. Menin katsomaan, toimiko häkki, mutta sen sijaan, että rotta olisi ollut kaapissa ja häkissä, se vilahti pakoon tiskialtaasta. Nostin häkin kaapista tiskipöydälle ja palasin sänkyyn. Reilun tunnin päästä säpsähdin hereille keittiöstä kantautuviin ääniin. Lähdin taas katsomaan ja nyt sain tyytyväisenä todeta, että oli rotta nätisti häkissä! Mutta oli keskiyö, eikä minua todellakaan innostanut ajatus rotan hävittämistä siihen aikaan. En kuitenkaan halunnut jättää otusta asuntoonkaan. Niinpä nostin häkin asunnon ulkopuolelle ja päätin jättää lopputyön aamuun.

Aamulla herättyäni ja puettuani lähdin katsomaan, mitä rotalle kuuluu. Häkki oli hieman siirtynyt ja oli nyt aivan oveni edessä - hyvässä vartioinnissa! Koby-kissa nimittäin makasi häkin vieressä tuijottaen keskittyneesti häkissä kyyhöttävää rottaa. Piti ihan kamera hakea ja ikuistaa tämä näky ennen kuin oli aika tarjota häkin vartijalle aamiainen… Vein häkin nurmikentän keskelle Kobyn seuratessa kannoilla. Kentällä avasin häkin ja rotta kirmasi innoissaan vapauteen. Iloa riitti erittäin lyhyen hetken, sillä Koby hoiti hommansa kympin arvoisesti. Alta aikayksikön rotta riippui avuttomana tyytyväisen Kobyn suussa. Katselin, kun Koby löntysteli saaliinsa kanssa kohti luokkaani, missä sen pennut ovat ja kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivoin, että Koby EI veisi saalista pennuille. Suureksi helpotuksekseni ei vienyt vaan söi sen ihan itse.

Rotanvartija Koby.
Koby the rat guard.

 Tämän rotan jälkeen jo melkein kuvittelin, että välikaton asukit olisi nyt hävitetty. Mutta mitä vielä! Hyvin nopeasti kävi selväksi, että asukkeja on lisää. Istuskelin taas keittiön pöydän vieressä, kun reiän tuntumasta alkoi kuulua niin tuttua juoksentelua. Katsoin ylös ja näin, kuinka kaksi rottaa juoksi putken päällä siellä aukossa. Inho ja epätoivo valtasivat välittömästi mielen. Sota siis jatkuu! Kerran aikaisemmin olin nostanut Kobyn ylös välikattoon tuosta aukosta, mutta se ei siellä viihtynyt kuin hetken. Nyt pistin Taron ja Beanin asialle, mutta nekään eivät siellä pysyneet. Ilmeisesti ne eivät pääse pidemmälle välikatossa, vaan siellä olevat reiät ovat vain rottien kuljettavissa. Seuraavaksi harkitsin liima-ansojen virittämistä sinne ylös, mutta totesin, että siellä ei ole oikein sopivaa paikkaa niille. Toki voisin pyytää miehiä pistämään tuon aukon umpeen (itse asiassa heidän olisi pitänyt tehdä se jo kauan sitten), mutta sitä ennen haluaisin päästä niistä rotista siellä eroon! Ainoa vaihtoehto taitaa olla rotanmyrkky. Siinä on vaan se ikävä mahdollisuus, että joku raato jää minun asuntoni kohdalle ja alkaa haista siellä… Mutta taidan ottaa sen riskin, jollei jollakulla ole tarjota parempaa vaihtoehtoa!

Seuraavaa rottaa odotellessa...
Waiting for the next rat...

Aikaisemmin en ole antanut kissojen olla yötä sisällä, mutta nyt tuntui jotenkin turvallisemmalta nukkua, kun on kissavartio rottien varalta. Ensimmäisellä kerralla Taro oli yksin yötä kanssani ja yö meni hienosti ilman mitään ongelmia. Toisella kerralla Bean jäi myös yöksi sisään. Jossain vaiheessa aamuyötä heräsin ja olin haistavinani kissankakan hajua. Yritin kovasti löytää hajun alkuperää, mutta en löytänyt. Myöhemmi heräsin uudelleen, kun tuli itselle tarve käydä vessassa. Ja kappas vaan, siellä vessan lattialla se kakkakasa komeili! Ei ollut kisu osannut pyytää ulospääsyä, mutta oli se fiksu ollut, kun oli vessaan osannut mennä! :D Ja kakka oli ihan paljaalla lattialla eikä kummankaan maton päällä. Siivosin kakan pois ja laitoin kissat ulos, ennen kuin jatkoin itse uniani.

Pienet kissan pennut luokassani ovat nyt kuusi viikkoa vanhoja. Niiden kasvua on ihana seurata! Nyt ne leikkivät kovasti ja juoksevat ympäri luokkaa. Ja kuten asiaan kuuluu, nekin ovat alkaneet pissiä ja kakata. Koska haluan tarjota niille turvallisen kasvuympäristön en halua laittaa niitä vielä minnekään ulos, mutta en kuitenkaan halua luokkani haisevan, kun pennut pissivät lattialle. Niinpä ostin kissanhiekkaa ja aloin opettaa pentuja asioimaan hiekkalaatikolla. Kun laitoin Miirun ensimmäistä kertaa laatikolle, se onneton alkoi välittömästi syömään kissanhiekkaa!!! Yritäpä siinä sitten saada pentu tajuamaan, että ei se ole ruokaa vaan vessa… Viiru selvästikin hoksasi laatikon käyttötarkoituksen paremmin, kun näin sen seuraavana päivänä kyykkivän laatikolla ihan oikealla asialla. 

Vaikka laatikkoa olikin siis jo käytetty ihan oikeaan tarkoitukseen, yhtenä päivänä löysin pennut nukkumasta hiekkalaatikosta! Sen sijaan Miirulla on selvästikin vaikeuksia ymmärtää hiekkalaatikon oikea tarkoitus. Kerran näin, kun Miiru alkoi ”kaivaa” lattiaa ja kyykistyi pissiäkseen. Nappasin pennut syliin ja laitoin laatikolle. Se ei jäänyt siihen. Hetken päästä se kaapi uudelleen ja kyykistyi ja toistin saman kuvion. Vieläkään ei pentu pissinyt laatikkoon. Kolmannella kerralla hätä oli jo ilmeisen suuri, sillä kun nappasin pennun käteen ja nostin laatikolle, Miiru oli jo ehtinyt alkaa pissiä. Nyt se jäi laatikolle toimittamaan asiansa loppuun. Jostain syystä pennut ovat ottaneet luokan yhden nurkan ”vessakseen”. Hiekkalaatikko on siellä samassa nurkassa, mutta lattialle näyttää olevan mukavampi pissiä. Laitoin nurkkaan ison pahvin, joka aina välillä on märkä. Elän kuitenkin toivossa, että kyllä nuo vielä oppii…

Hiekkalaatikon väärinkäyttöä...
Misuse of the cat littering box...

Kaiken leikkimisen ja kouluttamisen keskellä pieniä kisuja tietysti nukuttaa vielä kovasti. Tuntuu niin älyttömän ihanalta, kun pienet tulee jalkoihin maukumaan ja kun ne nostaa syliin, kohta ne nukuu siinä niin luottavaisina. Viikonlopun jälkeen huomaa hyvin, että pennuilla ei ole ollut ihmiskontakteja, kun ne pakittavat karkuun, mutta kauaa ei tarvitse luokassa olla, kun ne tulevat jalkoihin pyörimään. 

Viiru ja Miiru syliin sammuneina. <3
Viiru and Miiru sleeping on my lap. <3

Tällä viikolla olen vihdoin päässyt nauttimaan siitä, mitä olen pitkään kaivannut - lenkkiseurasta! Löysin Afekesta hengenheimolaisen, joka tykkää myös liikkua säännöllisesti. Niinpä päätimme lyödä hynttyyt yhteen tällä saralla ja laajentaa hieman liikkuma-aluettamme. Kävimme jo kertaalleen kiipeämässä Sokens Ridgelle yhtenä iltana töitten jälkeen, mutta ennen auringonlaskua. Vieläkään ei ollut niin paljoa aikaa, että olisin päässyt etsimään ne kaksi viimeistä geokätköä, mitkä saaren viidestä on vielä hakematta, mutta tulevana viikonloppuna sen pitäisi onnistua. Kyllä tuntui niin hyvältä haastaa itseään pitkästä aikaa kiipeämällä tiukkaa mäkeä. Mutta ei muuten tuntunut ollenkaan yhtä kovalta kuin ensimmäisellä kerralla. Huippu tuli vastaan yllättävän pian. Arki-iltana harjulle oli tungosta. Vastaantulijoita ja ohikulkijoita oli hämmästyttävän paljon. Paikka on selvästikin suosittu ulkoilijoiden ja kuntoilijoiden keskuudessa. Meidän suunnitelmamme on, että kerran viikossa vähintään harjulle kiivetään ja jos tuntuu siltä että useamminkin voisi kiivetä, niin sitten kiivetään. Muuten käydään radalla tai jossain muualla kävelemässä.

Pitkän jahkailun jälkeen sain vihdoin myös teetettyä itselleni perinteisen paikallisen mekon, mumun. Löysin kivan kankaan, jonka vein Frankyn äidille, jonka serkku ompeli mumuni. Valitsin mallin Frankyn äidillä myynnissä olleista mumuista. Kun mumu oli valmis, se oli aivan liian pitkä. Niinpä se lähti takaisin lyhennettäväksi. Kun se tuli takaisin, se oli reippaasti lyhyempi kuin oli ollut puhetta. Mutta oli se silti vielä ihan hyvän pituinen. Kun sitten puin mumun sapattina päälleni kirkkoa varten huomasin (hieman liian myöhään, sillä olin jo matkalla kirkkoon), että mekosta oli toisessa kyljessä sauma ratkennut. Hieman tarkemmin asiaa tutkittuani totesin, että ei se mitään ratkennut ollut, siinä oli taskun paikka, mutta tasku vaan puuttui… Täytyy siis kiikuttaa mumu vielä kertaalleen fiksattavaksi… Nyt ei ollut aikaa lähteä enää vaihtamaan asua, mutta onneksi käsilaukusta löytyi hakaneula ensiavuksi.

Mä ja mun uus mumu.
Me and my new mumu.