Lentopalloa ja leirielämää

Ura lentopallovalmentajana on sitten korkattu! :D Ja hienosti se alkoikin! Oli kyllä syytäkin, sillä turnauksen avajaispäivän takia jätin väliin retken Manta Roadille. Valinta oli kiperä, mutta lopulta päädyin siihen, että mantoja pääsen katsomaan myöhemminkin. Hieman olin kyllä yllättynyt, kun avajaiset olivat alkamassa, mutta paikalla ei ollut kuin kolme nais- ja kaksi miesjoukkuetta. Olin kuvitellut turnauksen hieman isommaksi... Mutta näillä mentiin. Avajaisseremonioiden jälkeen arvottiin ottelujärjestys naisjoukkueiden osalta. Meille sattui se arpa, jolla pelattiin kaksi peliä ensimmäisenä sunnuntaina ja kahtena seuraavana sunnuntaina molempina yksi peli. Pelaamme siis kahdesti molempia joukkueita vastaan. Hieman tuo minua harmitti, sillä yksi avauskuusikkomme jäsen oli sairaana, eikä varamiehistössä ole yhtään hyvää korvaajaa. Valmentajana piti sitten tehdä päätös, kenet laitan kentälle.

Ensimmäinen pelimme oli etukäteistietojen mukaan kovinta joukkuetta vastaan. Jostain meidän tytöt sai hyvän draivin päälle ja kaikkien yllätykseksi (eikä vähiten minun) voitimme pelin suoraan erin 2-0. Siitä oli hyvä aloittaa turnaus! Toinen peli sitten kyllä pudotti takaisin maan pinnalle. Liekö tytöt niin tuudittautuneet hyvänolontunteeseen voiton myötä, mutta nyt he pelasivat surkeasti! Eniten harmitti se, että vastustajakin pelasi surkeasti ja olisi ollut ensimmäisen pelin meiningillä täysin voitettavissa. Toivottavasti tytöt ottivat tästä opikseen ja seuraavassa kohtaamisessa pelaavat omalla tasollaan! 

Joukkueeni CTS Angels.
My team CTS Angels.

Samainen sunnuntai toi mukanaan jälleen yhden huikean hienon yllätyksen. Aamupäivällä ennen peliä sain viestin Afekelta, joka oli ostamassa vararehtorin autoa. Vararehtorin perhehän lähti Jenkkeihin jo pääsiäisenä Candicen terveydentilan takia. Mvp jätti auton avaimet Kenille, jonka piti toimittaa ne Afekelle, kun Afeke palaa matkaltaan takaisin Pohnpeille. Sattui kuitenkin niin, että Ken lähti itse matkalle ennen kuin Afeke palasi ja hän pyysi minua luovuttamaan avaimet Afekelle kun hän palaa. Kun Afeke tuli hakemaan avaimet ja auton campukselta, hänellä oli kuski (Sevil) tuomassa hänet perille. En tuntenut kumpaakaan naisista ennestään, mutta kun tervehdimme, Sevil totesi muistavansa minut. Hän oli ollut paikallisessa ravintolassa yhtenä sunnuntaina, kun kävimme Kenin kanssa siellä syömässä. Ken tunsi kaikki ravintolassa silloin olleet asiakkaat ja niinpä kun astuimme ovesta sisään, kaikki moikkasivat meitä ja me tietysti takaisin - minäkin, vaikka en kaikkia tuntenutkaan. Osan tunsin, osan tiesin ulkonäöltä, kuten Amerikan suurlähettilään, joka istui yhdessä pöydässä jonkun toisen naisen kanssa. Ken kuvitteli, että minäkin tunsin kaikki paikalla olleet, eikä siksi esitellyt minua suurlähettiläälle seuralaisineen. Nyt selvisi, että Sevil oli tuo seuralainen. He olivat kuulemma ihmetelleet, miksi Ken ei ollut esitellyt minua heille.

Sevil ja Afeke osoittautuivat aivan ihastuttaviksi ihmisiksi! Meidän juttutuokiosta ei tahtonut tulla loppua ollenkaan. Lopulta naiset kutsuivat minut päivälliselle pelien jälkeen, jotta voimme jatkaa juttua. Ennen päivällistä kävimme yhdessä reippailemassa urheilukentällä. Oli huomattavasti mukavampi kiertää rataa porukalla kuin yksin. :D Siinä tuli monta monituista asiaa höpistyä samalla ja oli aivan ihanaa tajuta, että olin jälleen kahta ystävää rikkaampi! Kun puhuimme seuraavan viikonlopun suunnitelmista ja kerroin, että koulun väki on menossa saareen, naiset innostuivat kovasti ja kysyivät, voisivatkohan he liittyä joukkoon. Lupasin kysyä rehtorilta asiaa.

Niinhän se "lupa" rehtorilta irtosi ja innoissani ilmoitin asiasta Afekelle. Selvisi, että Afekella oli työpaikan väen kanssa oma päivän saariretki lauantaille ja Sevililläkin oli sitoumuksia sekä perjantai-illaksi että lauantaiaamuksi, mutta Sevil oli halukas liittymään seuraamme lauantaina iltapäivällä, jos vaan saisi venekyydin järjestettyä. Se järjestyi helposti, joten Janethilta lainasin riippumaton Sevilille, jolla ei sellaista ole. Muutenkin Sevilillä ei ole enää juurikaan tavaroita täällä, sillä hänen työpaikkansa siirtyy Salomon saarille toukokuun lopussa. Toisaalta niin kurjaa, kun on juuri löytänyt uuden ystävän ja tietää hänen lähtevän pian, mutta vielä meillä on aikaa nauttia jäljellä olevista viikoista!

Alkuperäisen suunnitelman mukaan saariretken piti suuntautua Long Islandille. Tätä retkeä olen odottanut niin paljon ensimmäisen reissun jälkeen! Mutta niin ne suunnitelmat taas muuttui. Meidän senioriluokka kun oli menossa perinteiselle kevätretkelleen juuri kyseiselle saarelle samana viikonloppuna. Jostain kumman syystä me emme halunneet samaan saareen heidän kanssaan... Piti siis kehittää suunnitelma b. Päädyimme Black Coral-saareen, joka oli minun ensimmäinen saareni täällä. Toinen reissu jäikin väliin vatsataudin takia. Saari ei ole minun suosikkisaareni, mutta kun luvassa on viikonloppu riippukeinussa, mikä tahansa (tai ainakin melkein) kelpaa!

Ai että miksi saaren nimi on Black Coral...?
Do you need to ask why the name of the island is Black Coral...?

Näillä pikkusaarilla ei oikeasti ole mitään muuta tekemistä kuin rentoutua riippumatossa, uida/snorklata ja syödä. Ja tietysti ulkoiluttaa kameraa... :D

Kaiken karuuden keskeltä pilkistää aina jotain uutta.
Even in the middle of the all barrenness there is something new growing.

Tämän näköistä rapua en ennen ollutkaan vielä nähnyt.
This kind of crab I haven't seen before.

Leirikeittiö.
Camp kitchen.

Oli jännä huomata, miten pienellä saarella sääolot voivat olla täysin toisenlaiset kuin edellisellä kerralla. Lokakuussa saaren avomeren puoli oli todella tuulinen ja rantaan löi valtavat aallot. Nyt saaren isäntäväki oli muuttanut asumaan tuolla puolen saarta. Kun ihmettelin asiaa isännälle, hän kertoi, että toisella puolella tuli kylmä. Olin aivan ihmeissäni, sillä tämähän oli se "kylmä" ja tuulinen puoli saaresta. Nyt huomasin hyvin pian, että toden totta, tällä kertaa tämä olikin se tyynempi puoli. Aallot olivat hyvin pienet ja tuulta ei juurikaan tuntunut. Toisella puolen saarta (sillä puolen missä me yövyimme) puolestaan oli ihan kunnolla tuulista. Tuulen suunta oli siis muuttunut vuodenajan myötä.

Auringonlaskut ovat aivan erottamaton osa saariviikonloppuja!
Sunsets are inseparable part of island weekends!

Riippumatossa nukkumisesta on tullut suorastaa juhlaa minulle! Nautin suunnattomasti öistä riippumatossa. Jostain kumman syystä nyt ensimmäisenä yönä nukuin kuitenkin huonosti. Olin hereillä välillä pitkiä aikoja ja heräilin vähän väliä. Kun lopulta alkoi olla jo valoisaa, päätin lähteä pistäytymään "pihan perällä". Kun kömmin ulos majasta tajusin auringon olevan juuri nousemassa. Niinpä nappasin kameran ja vessan sijasta päädyin kuvaamaan elämäni ensimmäistä auringonnousua. Tälläinen aamu-uninen ihminen kun ei ole tavallisesti koskaan auringonnousun aikaan hereillä... Totesin, että en ollut edes ainoa, joka oli siihen aikaan hereillä. Pojat olivat jo virittelemässä nuotiota ja etsimässä aamupalaa.

Sieltä se aurinko nousee...
Sun is rising...

Saatuani auringonnousun kuvattua ja vessareissun tehtyä, palasin riippumattoon makoilemaan ja onnistuin vielä nukahtamaan ja nukuinkin hyvän tovin. Vasta kymmenen aikaan kömmin uudelleen ulos etsimään aamiaista ja tekemään aamukävelyn saaren ympäri. Jotenkin huvittavaa, kun saari on oikeasti niin pieni, että sen ympäri kävelee muutamassa minutissa.

Sevil saapumassa saarelle.
Sevil coming to the island.

Venekyydissä saarelle tuli myös pieni koiranpentu, joka ihastui oitis jalkaani. :D
Little puppy came by boat also. He was thrilled about my foot. :D

Koralli - ei musta!
The coral - and it's not black!

Saaren isäntäväki.
Hosts of the island.

Sevilin saavuttua ja asetuttua saarelle yksi ensimmäisiä tehtäviä oli päästä pulahtamaan mereen. Lainasimme Shellyltä snorlausvälineet Sevilille ja lähdimme tutkimaan pinnanalaista elämää. Tällä kertaa kahden saaren väliin jäävä kanaali oli turvallisempi kuin edellisellä kerralla, joten nyt lähdimme tutkimaan sitä. Hait ja kilpikonnat jäi nyt näkemättä, mutta yhden pienen, pohjahiekan (valkoisen) värisen rauskun onnistuin näkemään muiden tavallisempien, värikkäiden kalojen lisäksi.

Lilluttuamme riittävästi meressä siirryimme kameran ulkoiluttamisosioon. Kaksin sen ulkoiluttaminen olikin taas ihan erilaista. Vihdoin sain taas kuvia itsestänikin! Tuli siinä siis kiipeiltyä puuhun ja keinuttuakin ihan vaan kameran takia. Ja taas kerran tuli ikävä geokätköjä! Olis niin kiva kiipeillä puissa kätköjä etsimässä...

Ei hassumpi paikka keinua!
Not bad place to swing!

Meidän "maja" eli viikonloppukoti.
Our hut or weekend home.

Niinhän siinä tietysti kävi, että kun kaksin kameraa ulkoilutimme ja tarpeeksi monta selfietä napsimme, nälkä kasvoi syödessä... Piti siis etsiä se kuuluisa "joku muu" ottamaan muutama kuva meistä yhdessä. Kuvaajan valinta oli helppo, sillä mukana oli Alex, joka on (puoli)ammattilaiskuvaaja. Alexin kotisivut.

Kylläpä naiset näyttää kauniilta, kun kuvaaja osaa hommansa. :D
How beautiful the ladies are when the photographer knows how to take photos. :D

Toisen illan auringonlasku.
Sunset of the second night.

Toinen yö tuli nukuttua jo huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen. Vaikka tänä yönä joutui hieman taistelemaan vilua vastaan! Kummallista, että lämmintä oli taatusti yli 25 astetta, mutta silti meinas viluttaa... Tuuli teki tehtävänsä. Onneksi käden ulottuvilla oli sen verran lämmikettä, että vilu ei päässyt liikaa yllättämään.

Sunnuntaina kotimatkalla alkoi sataa. Siihen on täällä tottunut, että sade voi yllättää milloin vain, mutta kun istuu pienessä veneessä merellä ja sade alkaa piiskaamaan kunnolla, niin sen muuten tuntee! Kuin pieniä neuloja olisi kasvoille iskeytynyt. Sevilillä oli pyyhe esillä ja hän pystyi piiloutumaan sen sisään ja välttämään näin kivuliaat vesipisarat.

Ensimmäistä kertaa saariretken jälkeen ei tarvinnut odottaa kyytiä, kun Sevilillä oli auto rannassa odottamassa. Muut jäivät odottelemaan noutajaa, eikä kukaan tarttunut tarjoukseen hypätä Sevilin autoon. Ensimmäistä kertaa elämässäni istuin näin diplomaattiauton kyydissä. Sevil on WHO:n hommissa ja hänellä on käytössään diplomaattiauto.

Ihanan rentouttavan viikonlopun jälkeen oli hyvä suunnata seuraavaan lentismatsiin. Vastassa oli joukkue, jonka olimme viimeksi voittaneet. Tiedossa oli tiukka matsi! Tytöt aloittivat hienosti, mutta sitten vastustajan valmentaja teki meille kohtalokkaan vaihdon. Kentälle tuli Kayla, joka käytännössä yksin nuiji meidän tytöt maanrakoon. Peli oli silti tiukka ja tosi hyvätasoinen. Tytöt pelasivat hienosti, mutta Kayla vaan oli liian kova vastus.