Perusarkea

Jotta totuus ei unohtuisi, niin ei tämä elämä täällä ole yhtä juhlaa ja paratiisisaaria. Toki pieniä iloja mahtuu ihan jokaiseen päivään ja jos niitä ei muuten huomaa, on syytä avata silmät ja katsella ympärilleen. Työn puolesta sain kokea ensimmäiset todelliset huippuhetket, kun pääsin ilmoittamaan kahdelle oppilaalleni, että he eivät enää tarvitse minua. Potkin heidät siis kylmästi pois tunneiltani. :D Voi sitä riemua, kun lapsi tajuaa, että on saavuttanut lukemisessa oman luokkansa tason ja pärjää omillaan! Niistä loistavista silmistä saa virtaa itselleen taas jatkaa välillä niin tuskaisen toivottomalta tuntuvaa työtään! Toisinaan kun tuntuu oikeasti siltä, että joidenkin oppilaiden kanssa ei tule minkäänlaista edistystä. On kuin hakkaisi vaan päätään seinään. Pikku hiljaa olen kuitenkin alkanut oppimaan erilaisia pieniä kikkoja, joita voi käyttää, kun tuntuu, että jonkun kanssa ei pääse millään eteenpäin. En tiedä, kuka täällä on oppinut eniten, oppilaat vai minä. Kun mietin aikaa, kun aloitin työni täällä, koen oppineeni huikean paljon. Aloitin täysin tyhjästä, ilman kokemusta, välineitä ja todellista tietoa. Nyt olen jo hieman jyvällä, mitä kenenkin kanssa kannattaa tehdä ja kokemus on antanut paljon varmuutta.

Tästä "oppilaasta" ei taida päästä eroon millään...
I can't get rid of this "student"...

Kun campuksella juoksee päivittäin yli 300 oppilasta, aina välillä sattuu ja tapahtuu sellaistakin mitä ei tarvitsisi tapahtua. Yhtenä päivänä istuin koulun jälkeen Janethin toimistossa, kun ovelta alkoi kuulua kovaa itkua. Maureen toi sisään pientä poikaa, jonka päästä valui verta valtoimenaan. Poika ei itkultaan pystynyt kertomaan, mitä oli tapahtunut, mutta perässä tuli pieni tyttö, joka kertoi jonkun heittäneen poikaa kivellä päähän. Vararehtori lähti hakemaan Candicea, joka on sairaanhoitaja. Ennen kuin Candice ehti paikalle, toimistoon asteli mies, joka sen enempiä puhumatta tarttui poikaa kädestä ja totesi, että nyt mennään. Suu auki seurasin tilannetta. Mies ei kysynyt mitään tapahtuneesta. En tiedä oliko joku jo ehtinyt ulkona kertoa mitä oli tapahtunut, mutta toivottavasti näin oli. Poika vuoti niin paljon verta, että hän tarvitsi ainakin paikkausta.

Pian tämän jälkeen ovelta kuului taas itkua. Nyt Maureen talutti toimistoon toista poikaa, joka osoittautui kiven heittäjäksi. Poika oli täysin poissa tolaltaan. Hän itki aivan hysteerisesti. Itkun lomassa hän sai soperrettua, että ei ollut nähnyt kaveriaan, joka oli piilossa puun takana, kun hän heitti kiven. Kaveri oli epäonnekseen astunut esiin juuri samalla hetkellä, kun kivi lensi. Heittäjä oli totaalisen järkyttynyt aiheuttamastaan vahingosta. Pojan äiti tuli pian toimistoon ja joutui kantamaan pojan pois, kun poika ei kyennyt järkytykseltään enää edes kävelemään. 

Toimistossa istuskellessa siellä tulee tarinoitua niitä näitä milloin kenenkin kanssa. Olen jo pidempään kaivannut hierontaa, kun niska ja hartiat ovat niin jumissa ja kipeät. Kerran Franky istuskeli meidän kanssa ja tulin kysyneeksi häneltä, tietääkö hän ketään hyvää hierojaa. Hän alkoi tarjoamaan paikallisia ”virallisia” hierontapaikkoja, jotka minä tyrmäsin oitis. En todellakaan tarvitse mitään rentouttavaa hivelyä, vaan kunnon lihasjännityksen laukaisevaa hierontaa. Franky kertoi, että jotkut paikalliset osaavat hieroa hyvin ja häneltä ainakin oli kivut kadonneet. Franky lupasi pyytää siskolleen työskentelevän naisen hieromaan minua. Yritin kysyä hintaa, mutta en saanut oikein mitään vastausta, sillä paikallinen tapa on maksaa vastapalveluksilla tai vaikkapa ruualla. Tämä kun ei ole heille bisnestä. Hieman ihmeissäni kuuntelin, että hoito olisi neljänä peräkkäisenä päivänä, mutta totesin, että yritetään. Kuulosti niin mielenkiintoiselta. Franky lupasi huolehtia hierojan campukselle seuraavana päivänä. Hieronta tapahtuisi omassa asunnossa. 

Jokseenkin sovittuun aikaan torstaina nainen tuli. Hän ei puhunut englantia, mutta ymmärsi jonkun verran. Tein sängystäni hierontapedin. Keittiöstä löytyi kookosöljyä hierontarasvaksi. Otin paidan pois ja asetuin vatsalleni vuoteelle. Hyvin hellästi hieroja tunnusteli niskaa ja hartioita. Näytin kipualueet ja pyysin hieromaan ihan ronskisti. Pyyntö kaikui kuuroille korville. Koko hieronta oli lähinnä hivelyä. Olin lievästi sanottuna pettynyt. Toisaalta ajattelin, että jos hän olisi hieronut heti ronskisti, olisi paikat olleet liian hellänä seuraavana päivänä. Mielenkiinnolla jäin siis odottamaan, tapahtuisiko seuraavana päivänä mitään muutosta otteissa.

Perjantaina minulle tuli kiire ehtiä sovittuun aikaan takaisin kaupungilta kotiin hierottavaksi. Jouduin jättämään Janethin Nolin ja Mrs V:n hoiviin hoitamaan loput asiat. Minulta jäi vielä asioita hoitamatta, mutta voisin mennä takaisin hieronnan jälkeen. Yli tunnin odotin hierojaa, eikä hän tullut. Sitten totesin, että enempää en odota, minun on pakko lähteä takaisin kaupungille, että saan juomavettä viikonlopuksi ja muutkin asiani vielä hoidettua. Mielessäni totesin, että enpähän tainnut menettää yhtään mitään ja nyt voisin sanoa Frankylle, että hierojan ei tarvitse enää tullakaan uudelleen.

Lauantaina iltapäivällä makoilin riippumatossa asuntoni edessä. Franky tuli pyytelemään kovasti anteeksi, että hieroja ei ollut edellisenä päivänä tullut sovittuun aikaan. Kyseessä oli ollut kommunikaatiokatsos Frankyn ja hänen siskonsa välillä. Franky luuli, että sisko tuo hierojan ja sisko taas luuli, että Franky hakee hänet. Franky haki hänet lopulta, mutta he tulivat campukselle juuri kun oli ehtinyt lähteä. Franky sanoi hierojan tulevan myöhemmin illalla. Sanoin, että jos hieronta on samanlainen kuin ensimmäisellä kerralla, en tarvitse enää tätä hierojaa. Franky lupasi puhua hänelle ja kertoa, että tarvitsen kovempaa käsittelyä. 

Ilta tuli ja sovittu aika tuli ja meni. Ei näkynyt taaskaan hierojaa. Lopulta Frankyn siskon mies ajoi campukselle - ilman hierojaa. Hän ei ollut löytänyt tätä mistään, mutta lupasi mennä vielä etsimään. Hetken päästä Franky ajoi campukselle ja kertoi, että oli aikaisemmin käynyt hierojan luona sopimassa kyydistä ja tuolloin hieroja oli ollut kotona ruokaa laittamassa. Nyt Frankykaan ei enää häntä löytänyt. Nyt jo totesin, että olkoon. Menee liian vaikeaksi. Maanantaina kuitenkin töitten jälkeen Maureen tuli toimistoon kertomaan, että hieroja on nyt täällä. Huoh. Ei auttanut kuin käydä ystävällisesti kertomassa, että en oikeasti enää hänen palvelujaan tarvitse. 

Paikallisia palveluja tarvitsee hyödyntää myös hiustenleikkuussa. Pari kertaa kävin Image Salonissa hiukset leikkauttamassa, mutta toisen kerran jälkeen jo totesin, että siellä ei minun hiuksia osata leikata. Niinpä oli aika etsiä uusi paikka. Olin kerran käynyt heittämässä pari SM-poikaa yhteen parturiin ja ihailin jälkeenpäin heidän siististi leikattuja hiuksia. Päätin kokeilla itsekin samaa paikkaa, Linda’s barber shopia. Jostain olin saanut sellaisen käsityksen, että paikka on lähinnä miehille, mutta koska omat hiukseni ovat lyhyet, siellä taatusi osattaisiin leikata minunkin hiukset. Kävelin ovesta sisään. Paikalla oli yksi naisasiakas, jota palveli nainen. Yhdessä parturituolissa nukkui selvästikin henkilökuntaan kuuluva mies. Nainen kysyi, millaista palvelua olen vailla. Kerrottuani hän pyysi minut istumaan hetkeksi. Takahuoneesta ilmestyi pian toinen mies, joka tuli myös kysymään mitä olin vailla. Selitin toisen kerran. Ensin mies sanoi, että joku nainen tulee kohta leikkaamaan hiukseni, mutta jatkoi kuitenkin vielä kyselyä, millaisen leikkauksen todella haluaisin. Näytin miehelle muutaman kuvan itsestäni taannoisten hyvien hiusten leikkausten jälkeen. Kun mies oli nähnyt kuvat, hänen ilmeensä kirkastui ja hän pyysi minut saman tien istumaan parturituoliin. Hän kaivoi laatikosta esiin valtavan isot sakset ja alkoi töihin. Pikkusen jo hirvitti, jääköhän tällä kertaa mitään jäljelle, jos edellinen kampaaja oli leikannut liian varovasti… Koska jouduin ottamaan silmälasit pois päästä leikkaamisen ajaksi, en edes nähnyt kunnolla peilistä, mitä tapahtui. 

Isot sakset viuhuivat melkoista vauhtia. Hieman pelotti korvien puolesta, mutta hyvin mies hommansa osasi. Kun hän oli saanut niskan leikattua, hän pyysi laittamaan lasit päähän ja katsomaan, olenko tyytyväinen. Nyt oli lyhyt! Ehkä jo aavistuksen turhankin lyhyt, mutta parempi näin kuin liian pitkä. Työ jatkui ja lopulta lattialla oli melkoinen kasa hiuksiani. Vaikka nytkään lopputulos ei ollut ihan sitä, mitä kuvien näytön jälkeen olisi voinut odottaa, oli tämä huikean paljon parempi kuin edelliset yritykset. Ja hinta oli 5 dollaria…

Olin valmis käyttämään tämän paikan palveluja myöhemminkin uudelleen, kunnes kuulin jotain, mikä pisti miettimään, haluanko sittenkään. Yhtenä päivänä Janeth ilmoitti, että Janice tulee seuraavana päivänä käymään campuksella jonkun filippiiniläisen tosi hyvän hierojan kanssa. Meillä oli kuitenkin pitkä päivä, koska oli neljänneksen puolivälin vanhempaintapaamiset. Meillä meni siis seitsemään saakka töissä. Janeth soitti Janicelle, joka kertoi, että hieroja on hänen luonaan ja jos haluamme, voisimme minnä sinne. Onneksi pihassa oli paku vapaana, joten hyppäsimme autoon ja hurautimme Janicen luo. Janeth otti kokohieronnan ja sai käsittelynsä ensin. Hän oli kovasti tyytyväinen. Kun minun vuoroni koitti, tiesin heti ensikosketuksesta, että nyt löytyi hieroja, joka osaa hommansa. Sain viimeisen päälle tehokkaan käsittelyn niska-hartiaseudulle ja vielä selkäänkin. Tyytyväisenä haaveilin jo seuraavista hieronnoista, koska tiesin, että kerralla täysin jumissa olevat lihakset eivät antaudu. Suureksi pettymyksekseni sain kuulla, että hieroja on palaamassa takaisin Filippiineille pian.  Syytä kysyessäni sain kuulla surullisen tarinan nykypäivän orjuudesta. Nainen työskentelee hierojana Linda’s Barber shopissa kuutena päivänä viikossa aamusta iltamyöhään. Hieronta maksaa asiakkaalle 25 dollaria. Naisen kuukausipalkka on 350 dollaria. Hän ei saa hieroa missään muualla tai tehdä muutakaan työtä. Omassa työpaikassa hän on ilmaa toisille. Kun muut syövät, kukaan ei pyydä häntä liittymään seuraan, vaikka sekä täkäläiseen että Filippiinien kulttuuriin kuuluu, että ruoka jaetaan kaikille paikalla olijoille. Nainen on täysin työpaikkakiusattu. En halua tukea tällaisen yrityksen toimintaa millään tapaa!

Kun nyt näistä täkäläisistä palveluista on alettu puhua, niin vuodatetaan sitten vielä vähän lisää… Paikallinen puhelin- ja nettipalveluja tarjoava yritys Telecom on campuksella jo lähes kirosana. Palvelu yrityksessä on täysin ala-arvoista. Nettiliittymiä joutuu odottamaan jopa kuukausikaupalla. Siksi olinkin kovasti yllättynyt, kun jo puolentoista kuukauden odotuksen jälkeen Telecomin miehet kävivät katsomassa asuntoni liittymän ja sanoivat sen olevan sitä vailla valmis, että käyn vain maksamassa kytkennän ja prepaid-liittymän. Vaan ei se ihan niin yksinkertaista ollut. Kahden viikon ajan joka ikinen päivä joko kävin Telecomissa kysymässä, joko liittymä toimii tai Janeth soitti sinne. Lopulta tuon kahden viikon odotuksen jälkeen Telecomista soitettiin, että nyt liittymä toimii. Oli maanantai. Kävin maksamassa ja suurin odotuksin palasin asunnolle. Kytkin modeemin ja wifi-reitittimen. Heti modeemin kytkettyäni epäilin netin toimivuutta. Modeemissa paloi ihan väärät valot. Ja eihän se netti toiminut. Siispä seuraavana päivänä takaisin Telecomiin ihmettelemään asiaa. Siellä asiaa pähkäiltiin ja oltiin sitä mieltä, että kyllä sen pitäisi toimia. Samaa mieltä minäkin olin - sen todellakin pitäisi toimia, mutta kun ei toimi. Herra palvelutiskillä lupasi lähettää heti keskiviikkoaamuna jonkun tarkistamaan tilanteen. 

Ei kuulunut ketään aamulla. Eikä lounasaikaan mennessä. Lounaan jälkeen marssin toimistoon kysymään Janethilta, onko Telecomista kuulunut mitään. Oli kuulemma juuri vähän aikaa sitten samainen palvelutiskin herra Booth soittanut ja pyytänyt, että minä kytkisin modeemin päälle… He kun eivät nähneet minun modeemia systeemeissään. Niinpä niin, siinähän se ongelma olikin. He eivät näe minun modeemia kun minun netti ei toimi! Vaan miten saisi heidät sen tajuamaan? Janeth taas soittamaan ja kertomaan, että modeemi on päällä. Hra Booth lupasi taas lähettää miehen katsomaan. Vaan ei miestä näkynyt ei kuulunut. Ei keskiviikkona, eikä torstaina. Vararehtori vuorostaan poikkesi torstaina Telecomissa jutustelemassa campuksen muidenkin liittymien heikosta toimimisesta. Taas luvattiin mies paikalle… Perjantaina se mies sitten lopulta tuli. Vararehtori kävi pyytämässä minulta kesken oppitunnin avaimet asuntooni, että mies pääsee tarkistamaan tilanteen. Myöhemmin, kun hain avaimeni takaisin, kysyin, mitä mies oli sanonut. Oli kuulemma todennut, että eihän tämä netti toimi… Yes! Vihdoinkin joku oli samaa mieltä kanssani! Mies kuitenkaan ollut tehnyt mitään asialle, mutta oli luvannut tulla iltapäivällä takaisin. Kun lounasaikaan menin asuntooni, näin jo ovelta, että modeemissa paloi uudenlaiset valot… Hetkessä läppäri oli auki ja riemulla ei ollut rajoja, kun vihdoin viimein netti toimi!!!

Netti ei suinkaan ole ainoa asia, jota Telecomin kanssa on joutunut ihmettelemään. Kun otin paikallisen prepaid kännykkäliittymän, olin aivan ihmeissäni, kun lataamani 10 dollaria kului mielestäni aivan liian nopeasti. Sitä siis kysymään. Palvelutiskiltä minut ohjattiin toimistohuoneeseen. Siellä ongelmani kuunneltiin ja ohjattiin takaisin aulaan kännykkämyyntipisteeseen. Siellä kuulemma voitaisiin printata minulle käyttöhistoria. Vaan eipä sekään sujunut ihan mallikkaasti. Täti lasin takana sanoi, että hän ei pysty printtamaan historiaa, mutta voin itse sen netistä tarkistaa. Kysyin miten. Sain ohjeet pin-koodin tilaamiseen. Niinpä kotona nettiin tarkistamaan historiaa. Yllätys oli melkoinen. Historia näytti kaikki soittamani ja vastaanottamani puhelut - ja kaikista oli velotettu! Tekstareita ei histoassa ei näkynyt lainkaan, niiden kohdalla oli vain tyhjää. Siispä takaisin Telecomiin ihmettelemään. Nyt siellä oli eri täti lasin takana. Hän printtasi oitis historiani mitään kyselemättä ja yritti vakuuttaa, että vaikka historia näyttää summat vastaanotetuille puheluille, niitä ei minulta suinkaan veloiteta. Jos näin olisi, olisin kuulemma ensimmäinen, jolle näin olisi käynyt. Vai olisinko sittenkin ensimmäinen, joka on asian huomannut… Asian selvittäminen jäi kuitenkin vielä kesken, sillä herra, jonka vastuulla on syöttää järjestelmään tiedot tekstareista ja mahdollisesta datan käytöstä oli Filippiineillä. Vasta kun hän palaa takaisin ja tekee työnsä, voidaan selvittää, mihin se 10 dollaria on huvennut.

Kotosalla kissanpennut käyvät ahkerasti tarkistamassa, olisiko niille ruokaa tarjolla. Välillä, kun avaan ulko-oven, kaikki neljä syöksyvät sisään ennen kuin ehdin edes tajuamaan, että ne ovat siinä. Aikaisemmin minulla oli pennuille kuivamuonaa, mutta kun se loppui, ei kaupasta ole uutta löytynyt. Tai on, mutta niin kallista, että sitä en suostu ostamaan. Niinpä nälkäiset pennut maukuvat ja pyörivät jaloissa ruokaa odottaen, vaikka ruokaa ei ole. Kerran yksi pentu kerjäsi niin surkeana ruokaa, että annoin sille hitusen omaa ruokaani - sipulin ja tofun kera paistettua munakoisoa. Pentu ahmi ruuan hetkessä. Annoin lisää ja sekin katosi saman tien. Vasta neljännestä annoksesta jäi lautaselle osa. Nälkäinen kissa syö näköjään juuri sitä, mitä sille tarjotaan. Toisella kerralla kuorin keitettyjä perunoita. Kuoret maistuivat kissoille erinomaisesti. Kerran kaksi pentua syöksyi ovesta sisään, kun olin itsekin tulossa kotiin. Toinen pennuista katosi makuuhuoneen puolelle. Huomasin sen leikkivän vaatekomeroni verholla aivan kuin se olisi jahdannut jotain. Monesti pennut leikkivätkin siinä ja jahtaavat omaa peilikuvaansa peiliovesta. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ollut siitä. Hetken päästä pentu ilmestyi keittiön puolelle kantaen ylpeästi suussaan torakkaa! Kehuin vuolaasti pentua ja olin koko ajan varuillani, jos torakka onnistuisi karkaamaan pennulta, kun se alkoi leikkiä sillä. Välillä se päästi torakan irti ja torakka yritti paeta, mutta pentu oli onneksi nopeampi. Kun torakka oli jo aivan henkihieverissä eikä enää jaksanut yrittää paeta, pennun mielenkiinto sitä kohtaan loppui. Oli siis minun aika kääräistä torakka vessapaperiin ja vetää pöntöstä alas.

Tehokas torakka-ansa.
Effective cockroach trap.

Asunnon työlistalla ollut tiskialtaan vuotaminen ja keittiön toimimattomat pistorasiat saivat vihdoin viimein työmiehet liikkeelle. He kävivät yhden iltapäivän puuhailemassa keittiössä sillä seurauksella, että vihdoin pistorasiat toimivat, mutta tiskiallas vuoti entistä enemmän. Hana oli jo aikaisemminkin ollut jotenkin löysän oloinen, mutta nyt se oli lähes totaalisesti irti. Miehet olivat laittaneet jotain valkoista tököttiä hanan kiinnityskohdan ympärille. Sen tarkoitus oli ilmeisesti pitää hana paikoillaan, mutta tökötti valui altaaseen. Kerroin Nolille, mikä tilanne oli ja hän totesi, että hanan kiinnitys on hajalla ja sitä ei pysty korjaamaan. Pitää ostaa uusi hana. Sitä sitten odoteltiin taas yksi viikko… Mutta tänään vihdoin miehet kävivät vaihtamassa hanan ja enää ei allas vuoda. Muutenkin keittiö alkaa vihdoin olla aika kivassa kunnossa, kun sain Frankylta luvan ostaa leivänpaahtimen ja mikroaaltouunin. Helpottui kummasti elämä ruuanlaiton osalta. Etenkin silloin, kun on kiire.

Ensimmäisen "korjauksen" jälkeen.
After the first "fixing".

Tältä näytti allaskaapissa.
Thats how it looked like under the sink.

Vihdoin uusi hana!
Finally new tap!

Vaatekaapissa on edelleen melkoisen autiota, joten aina kun mahdollista, yritän löytää jotain uutta päällepantavaa paikallisilta kirpputoreilta. Muita vaatekauppoja kun ei juurikaan ole - tai jos on, hinnat ovat niin kovia, että ne voi skipata suosiolla. Löysimme Janethin kanssa kaksi uutta kirpparia. Toisessa hinnat ovat käsittämättömän halpoja. Lähes kaikki maksaa 75 senttiä tai dollarin kappale. Toinen on hurjasti kalliimpi. Shortseista joutui maksamaan 3,95 dollaria. Ostin ”kalliit” shortsit, ”kalliin” mekon  ja hieman halvemmat caprit ja pitkähihaisen pellavapaidan. Maksoin kaikista yhteensä reilun kympin. Heh,  kallista…

Vaikka täällä ollaan yhdessä maailman sateisimmasta kolkasta, ollaan täällä tällä hetkellä vesipulan kourissa. Osa kodeista oli viime viikolla muutaman päivän vailla vettä. Koululta vettä ei onneksi pysty katkaisemaan, sillä koulu on ilmeisesti saman putken varassa kuin sairaala, josta vesi katkaistaan viimeisenä, jos vesi todella loppuu. El Nino -ilmiö aiheuttaa sen, että saarella ei sada ollenkaan niin paljoa kuin normaalisti. Siksi joet alkavat kuivua. Olen nähnyt kuvia joesta normaalitilanteessa ja nyt. Ero on hurja. Saaren toiminnasta kertoo paljon se, että täällä ei ole käytännössä minkäänlaisia veden varastointisysteemeitä kuivien kausien varalle. Tämän kuivan kauden arvellaan kestävän pahimmillaan jopa marraskuulle saakka. Koululle ostettiin juuri valtavat määrä pullotettua juomavettä oppilaita varten, jotta meillä olisi heille myytäväksi vettä koko loppukevääksi. Itse me käymme täytättämässä juomavesikanisterimme Island Springissä, jossa vesijohtovesi puhdistetaan juomakelpoiseksi (tosin kyllä vesijohtovesikin on juomakelpoista, se vaan maistuu tosi vahvasti kloorille). Sielläkin vesi on ollut kortilla. Perjantaina Jay kävi turhan reissun aamupäivällä. Ei ollut vettä. Sanoivat, että iltapäivällä voisi saada vettä. Heiltäkin oli vesi katkaistu. 

Kuivuva joen uoma.
River getting dryer and dryer.

Yksi asia, mitä täällä on odotettu aina siitä saakka, kun tänne tulin, on uusi pastori huolehtimaan saaren kaikista kolmesta seurakunnasta. Edellinen kun oli irtisanoutunut. Pitkän odotuksen jälkeen pastori vihdoin viime viikolla saapui. Hän on meidän toisen sri lankalaisen opettajan mies, joka on aikaisemmin ollut Chuukin koulun rehtorina. Nyt hän jäi rehtorin hommasta eläkkeelle ja tuli tänne pastoriksi. Viime sapattina pastori piti ensimmäisen saarnansa. Minä en oikein ole vieläkään saanut ajatuksiani pastorista järjestykseen… Hän puhui ihan täyttä asiaa, mutta tapa, miten hän puhuu, on kuin punainen vaate minulle. Koko saarna oli käytännössä täyttä huutamista alusta loppuun saakka. Sellainen tyyli tökkii niin pahasti tällaista rauhaa ja hiljaisuutta rakastavaa ihmistä. Saapa nähdä, totunko tuohon ollenkaan…