Uusi seikkailu - Luang Prabang, Laos

Sataa, sataa, ropisee... Niin teki, kun laskeuduin Luang Prabangin lentokentälle vajaa pari viikkoa sitten. Ja niin tekee nytkin. Onhan Laosissa sadekausi menossa. Tähän mennessä olen jo oppinut, että täällä sadekausi tarkoittaa vähän muuta kuin Thaimaassa. Kun sataa, voi sataa koko päivän tai vaikka parikin päivää putkeen. Lämpötila pysyy silti koko ajan päälle 25 asteessa, joten täällä tarkenee huomattavasti paremmin sateella kuin Ruandassa. 

Lentokentällä piti ensin suorittaa maahantulomuodollisuudet. Viisumihakemuksen täyttämisen jälkeen jonotettiin ensimmäiselle luukulle jättämään hakemus + passi + valokuva. Sitten siirryttiin jonottamaan seuraavalle luukulle, missä virkailijalla oli passi viisumeineen valmiina odottamassa. Normaalin turistiviisumi Laosiin saa suomalainen 35 US dollarilla ja sillä saa oleskella maassa 30 päivää. Minulla oli työnantajalta kirje työviisumia varten. Tuon kirjeen ojensin hakemuksen kanssa ja nyt passissani komeilee työviisumi. Tosin se on vain väliaikainen ja oikeuttaa vain kertaalleen maahan saapumiseen. Heti seuraavana päivänä meidän sihteeri toimitti tarvittavat asiakirjat ja nipun valokuvia jonnekin pysyvää viisumia varten, jolla voi sitten reissata maasta pois ja takaisin vapaasti.

Lensin Luang Prabangiin Bangkokista Air Asian halpalennolla. Oli mukava huomata, että halpalento on halpa jopa 30 kg matkatavaroiden kanssa! Lento ilman matkatavaroita olisi ollut reilut 30€ ja minun kapsäkkien kanssa hintaa tuli 75€. Se oli ylivoimaisesti halvin tarjolla oleva hinta. "Normilentoyhtiöiden" hintaan kun kuuluu 23kg tavaraa ja lisäpainosta saa maksaa maltaita. 

Kielikeskuksemme johtaja, Khammy oli kentällä vastassa muutamien paikallisten kanssa. Meidän keskus sijaitsee aivan lentokentän vieressä, tosin sen takapuolella, joten tietä pitkin matkaa tulee viitisen kilometriä. Onneksi "vastaanottokomitea" oli autolla liikenteessä. 😄 Iso kassi tosin sai matkustaa lavalla satessa, mutta muuten pysyttiin kuivina. 

Liikenne tällä on oikeanpuoleista, joten Thaimaan jälkeen se tuntui taas niin kotoisalta. Osaa katsoa oikeaan suuntaan, tuleeko autoja! Bangkokin loputtomien ruuhkien jälkeen liikenne tuntui myös niin rauhalliselta. Ei ole moottoripyöriä puikkelehtimassa joka puolelta autojen väleissä, vaan kaikki ajavat nätisti samaa kaistaa pitkin ja moottoripyörät eivät kiilaa autojen eteen ja väleihin risteyksissä. Moottoripyörät on tosin täälläkin se yleisin kulkuneuvo liikkumiseen - myös koko perheelle. Ja toisin kuin Ruandassa, täällä liikenne ei pysähdy sateella, vaan kuskit kaivaa esiin joko sadeviitan tai sateenvarjon! Kyllä, luit oikein!!! Täällä on aivan yleistä nähdä porukan ajavan motskareilla sateenvarjon kanssa. Eikä vain sateella, vaan myös auringonpaisteella...

Meidän kielikeskus sijaitsee siis keskustan ulkopuolella, pohjoisessa Khokwan kylässä (täällä on kuulemma myös eteläinen saman niminen kylä). Kylässä asuu pääasiassa hmong-heimolaisia, joilla on oma kielensä, millä ei ole mitään tekemistä Laosin virallisen kielen kanssa. Se on enemmänkin jonnekin Kiinaan viittavaa. Kyläläiset puhuvat kyllä myös virallista kieltä. Kielikeskukseen vievä hiekkatie kulkee kylän asutuksen läpi ja viimeinen pätkä naapureiden pihan läpi. Kuvassa näkyy meidän portti, joka lukitaan aina yöksi. Kuvan ottopaikalla selän takana on toinen portti, joka on naapureiden ja he lukitsevat sen öiksi. Ollaan siis turvassa kahden lukitun portin takana. Tosin sitä tuossa mietin, että mitä jos yöllä tulee hätätilanne ja pitää päästä vaikkapa sairaalaan? Sitten varmaan kolkutellaan naapurin ovelle, että ette viittis tulla avamaan porttia...

Sateella tuo hiekkatie muuttuu melkoisen mutaiseksi ja on täynnä vesilammikoita. Kumisaappaat olis ainoa oikea jalkine, jos kuivin/puhtain jaloin haluaa silloin päätielle päästä. Mutta sattuneesta syystä saappaat jäi varastoon... Niinpä toistaiseksi olen sateella pysytellyt kiltisti kotona. Jos joskus on pakko lähteä, pitää varmaan turvautua sitten siihen saarelaistyyliin Mikronesiasta, eli varvastossut!

Meidän keskus koostuu kahdesta rakennuksesta. Oikeanpuoleinen on varsinainen koulurakennus. Yläkerrassa on kaksi luokkahuonetta. Perimmäinen on minun. Sitä ei oltu käytetty lainkaan ennen minun tänne tuloa. Alakerrassa on yksi luokkahuone ja keskuksen johtajan asunto. Matalammassa rakennuksessa on sen etuosassa toimisto ja perällä kaksi asuinhuonetta ja yhteiskäytössä oleva keittiö. Toisessa huoneessa asuu opettajamme Nee, paikallinen nuorimies. Keittiö on siis meidän kahden yhteinen. Minun huoneessani on myös vessa/kylppäri, mutta Neen huoneessa ei. Hän käyttää ulkona olevia saniteettitiloja, jotka ovat vain hänen käyttöönsä. Tuntui kyllä pahalta, kun tajusin, että ennen minun tuloani hän on asunut tässä huoneessa, missä minä nyt asun. Kun hänelle tilannetta pahoittelin, hän totesi herrasmiesmäisesti, että tietysti näin, koska minä olen nainen! 

Jos Nee joutui luopumaan huoneestaan minun tultuani, sai hän jotain parempaa myös. Keittiö oli jokseenkin niukasti varusteltu aikaisemmin. Minun pyynnöstäni sinne hankittiin kaasuliesi (ennen oli vain riisinkeitin ja sähkökäyttöinen wok-pannu), kattiloita, paistinpannu, "työkaluja" kokkailuun, astioiden kuivausteline ja seinille muutama hylly.

Kylppäri on iso. Olin ennen tuloani kysynyt, onko täällä lämmin suihku ja vastaus oli myöntävä. Kun sitten ensimmäisenä iltana suihkuun astelin, huomasin heti, että jotain on vialla. Seinällä on kyllä sähköinen veden lämmitinsysteemi, mutta siihen ei syttynyt valoa, kuten olisi pitänyt. Onneksi sähkömies ratkaisi ongelman helposti. Ennen minun tuloa suihkussa ei ollut edes tuota oikeaa suihkua. Vain kuvassa näkyvä hana tuolla alhaalla. Siitä Nee oli ottanut veden ämpäriin/vatiin peseytymistä varten. Kun minua varten oli sitten itse suihku laitettu, ei sitä ollut liitetty lainkaan lämppäriin... Sähkömies kytki putket oikein ja aah, vihdoin lämmintä vettä!

Oman huomionsa kuvassa saa vaaleanpunainen, iso pesuvati. Siinä on minun pyykkikone... Sitä luvattua pyykkikonetta ei siis saatukaan. Nyt sitten nyrkkipyykätään. Ja sitä pyykkiä riittää, koska käytännössä joka ilta saa riisua kaikki vaatteet päältään pyykkiin.

Huone on pienehkö, mutta siellä on kaikki tarpeellinen. Sänky, vaatekaappi, pieni pöytä ja tuoli. Ikkunoissa ei ole laseja. Niissä on "kalterit" estämässä isompia kutsumattomia vieraita ja hyttysverkko pienempiä tunkeilijoita varten. Toki on myös puuluukut, jotka voi sulkea, mutta sen jälkeen huoneessa vallitsee täysi pimeys eikä ilmakaan pääse vaihtumaan. Käytännössä pidän toiset luukut aina auki ja toiset pääsääntöisesti kiinni. Nehän myös pitävät osaltaan kuumutta ulkopuolella. Sadepäivinä molemmat luukut on auki antamassa raikasta ilmaa ja valoa sisään. Öisin avioimista luukuista pääsee sisään myös raikkaampaa yöilmaa.

Kuten sanottu, kielikeskus sijaitsee aivan lentokentän kupeessa. Yllä oleva kuva on otettu minun luokan ikkunasta. Kun lentokone saapuu tai lähtee, voi opetuksen hetkeksi lopettaa metelin takia. Onneksi lentoja ei ole öisin. Aamulla ensimmäinen lento on 7:30 ja illalla viimeinen 21:30. Muutenkin kenttä on suhteellisen rauhallinen. Aikataulun mukaisia lentoja on reilu kymmenen per päivä.

 Iltaisin voi ihailla auringonlaskun värejä lentokentän  ja vuorten yllä omasta pihasta käsin.

Ensimmäisenä iltana tänne saavuttuani meidän keskuksen johtaja, Khammy (ensimmäinen oikealla) tarjosi illallisen laolaiseen tapaan - ja erittäin ystävällisesti huomio, että kaikki eivät välttämättä ole tuliseen ruokaan tottuneita... Kuvassa myös opettaja Nee ja kolme oppilastamme, jotka asuvat kesän Khammyn luona voidakseen opiskella englantia. Laolainen ruoka maukasta, eikä täällä käytetä yhtä paljoa chiliä kuin Thaimaassa. Riisi ja nuudeli ovat perusjuttuja ja niiden kanssa syödään tuoreista vihanneksista/kasviksista valmistettuja keittoja tai vihannekset vaan paistetaan pannulla tai kiehautetaan pienessä nesteessä. Ruoka on hyvää! Pitänee siis lähteä kokkailemaan, kun tuntuu tuolta masun pohjalta kuuluvan kummallista kurinaa...

Nyt kun blogi on taas herätetty uudelleen henkiin, tarkoituksena on pitää se hengissä ja postailla tänne säännöllisen epäsäännöllisesti elämästä Luang Prabangista. Kivaa, kun olet siellä lukemassa ja vielä mukavampaa, jos silloin tällöin annat myös kuulua itsestäsi!