Operaatio pentujen pelastaminen ja akkujen latausta

Voi hurja miten paljon jännitystä elämään nuo pienet kehräävät karvajalkaiset otukset voivat tuoda! Tiesin hyvin, että kissaemoilla on tapana hylätä synnytyksessä käyttämänsä pesä jonkin ajan kuluttua synnytyksestä. Niin teki Tarokin. Mutta enpä osannut odottaa, minne se pentunsa turvaan kantaa. Makuuhuoneeni vaatekomerossa on katonrajassa isot aukot, joista pääsee välipohjaan. Olin kyllä nähnyt Taron ja Beanin molempien aina joskus sinne kiipeävän. Nyt heti seuraavana päivänä (eli sunnuntaina), kun ensimmäinen pennuista oli kuollut, Taro nappasi toisen jäljellä olevan pennun suuhunsa ja ennen kuin ehdin edes tajuamaan, mitä tapahtui, se oli kantanut pennun välipohjaan. Otin toisen pennun syliini ja kun Taro palasi sitä hakemaan, yritin maanitella emoa tuomaan toisenkin takaisin enkä antanut pentua sille. Eihän se tietenkään onnistunut ja lopulta jouduin luovuttamaan ja Taro kiikutti toisenkin ylös turvaan. Epäuskoisena tuijottelin sitten vaan kattoa, kuuntelin pienten miukumista ja toivoin, että Taro jostain kumman syystä päättäisi tuoda pennut takaisin alas.

Muutaman päivän seurasin kuinka Taro kiipesi välipohjaan pentuja hoivaamaan, mutta keskiviikkona iski huoli. Taro vaikutti haluttomalta kiipeämään ylös ja vaikka nostin sen kaapin ylähyllylle, se ei mennyt pentujen luo. Kerroin huolestani yhdelle oppilaslähettipojalle, joka on aivan yhtä kissarakas kuin minäkin. Yritimme löytää keinon, millä pennut saataisiin takaisin alas. Nick tuli Esterin ja yhden Esterin luokkakaveripojan kanssa katsomaan, mitä voisimme tehdä. Autoimme Esterin kaapin ylähyllylle katsomaan, pystyisikö hän näkemään pentuja välikatossa. Ester ei niitä nähnyt. Lopulta Nick kiipesi myös hyllylle, mutta yhtä heikoin tuloksin. Pennut olivat piilossa joidenkin kakkosnelosten takana ja vaikka jälleen kerran nostimme Taron ylös, se ei mennyt pentujen luo.

Kun emme ratkaisua ongelmaan keksineet, lähdin Frankyn juttusille. Hän totesi, että jos ei muuta keinoa keksitä, pitää purkaa välikattoa. Ainoa ongelma oli, että milloin tämä ehdittäisiin tekemään. Seuraavana aamuna piti lähteä pitkän viikonlopun viettoon Ant-atollille ja Franky oli illalla vastuussa rukouskokouksesta Palikirissa. Illan aikana totesin Taron olevan tosi kipeä. Se vain makasi, eikä reagoinut millään tavalla pentujen maukumiseen. Kun otin Taron syliin, se oli hyvin veltto, katseli minua surullisin silmin eikä kehrännyt, kun silitin. Pennut oli pakko saada alas pian, muuten ne eivät selviäisi hengissä. Niinpä iltakymmeneltä, kun Franky oli tullut takaisin, aloitimme pentujen pelastusoperaation. Hain Nickin apuun ja kolmisin pähkäilimme, miten saisimme vähimmillä vaurioilla pennut alas. Ensin piti paikallistaa pennut. Äänten perusteella tiesin suurinpiirtein niiden paikan, mutta kaapin puoleta niitä ei siis pystynyt näkemään. Olohuoneen puolella kattolevyistä yksi pieni oli jostain syystä alkanut repsottaa jo aikaisemmin. Miehet päättivät repiä sen alas ensin. Sillä saatiin aikaan juuri tarvittavan kokoinen reikä, josta Nick pääsi tutkailemaan välipohjaa toisesta suunnasta. Kamera oli nyt tärkeä apuväline. Sen kääntyvän näytön avulla pääsimme kaikki näkemään, miltä välipohjassa näytti. Otsalampulla valaisten ja kameralla huolellisesti tutkien pennut oli pian paikallistettu. Sitten piti keksiä, miten ne saadaan sieltä pois. 

Pienen ideariihen päätteeksi kiinnitimme rikkalapion harjanvarteen ja sen avulla Nick yritti saada pennut käden ulottuville. Vaikka pennut olivatkin vasta muutaman päivän ikäisiä, ne onnistuivat pakenemaan rikkalapiota nurkkaan, johon rikkalapiolla ei ulottunut, koska kakkosneloset eivät kohtaa toisiaan suorassakulmassa. Useidenkaan yritysten jälkeen pentuja ei näin saatu turvaan. Tutkailin Nickin ottamaa kuvaa tarkemmin ja totesin, että nyt pennut ovat sellaisessa kohdassa katolla, että niihin pitäisi ylettyä kaapin puolelta ihan käsin tai vähintäänkin pienten apuvälineiden avulla. Niinpä Nick kiipesi takaisin kaapin ylähyllylle keittokauhan kanssa. Helpotus oli suuri, kun Nick huikkasi, että hän ylettyy pentuihin. Pian pienet olivat pahvilaatikossa, joka nostettiin lattialle ja sinne pentujen seuraksi laitoin myös täysin uupuneen Taron. Taro ei jaksanut kiinnostua pennuista millään tavalla, mutta pennut pääsivät sentään syömään. 

Taron pennut välikatossa.
Taro's kittens on the ceiling.

Pelastusoperaatio käynnissä. Rehtori toimitti tikkaiden virkaa...
Operation "Rescue the kittens". Principal was proper stepladder...

Pennut turvassa ja vihdoin syömässä. Kipeä emo vain nukkui, kun lapsokaiset söivät.
Finally kittens were safe and were able to eat again. Mom was very sick, but fortunately able to feed the kittens during she was sleeping.

Kun pennut oli saatu pelastettua, oli minulla tiukan valinnan paikka. Aamulla olisi lähtö Antille, mutta en voinut kuvitellakaan jättäväni niin sairasta Taroa kenenkään muun hoidettavaksi. Päätin kuitenkin laitella vähän tavaroita valmiiksi, josko yön aikana tapahtuisi käänne parempaan. Rukoilin ja toivoin Taron paranevan pian, että voisin lähteä muiden kanssa atollille.

Aamulla heräsin aikaisin. Ensitöikseni tarkistin pentujen ja Taron voinnin. Kun silitin Taroa, se alkoi kerhätä! Olin aivan onnessani. Muutenkin se oli selkeästi paremmassa kunnossa kuin edellisenä päivänä. Päätökseni oli saman tien tehty. Nyt uskaltaisin jättää Taron pastorin rouva Jothyn sekä Gladysin ja Mrs. V:n hoitoon. Siirsin pennut ja Taron ruokineen ja hiekkalaatikoineen luokkaani. Siellä Taro ei pystyisi viemään pentuja minnekään ulottumattomiin ja toisaalta siellä pystyi jättämään ikkunaa sen verran auki, että Taro pystyisi halutessaan käydä ulkona.

Pientä huolta aiheutti vielä Beanin pennut, Candy ja Girly. Ne olivat tottuneet myös viettämään aikaa asunnossani ja välillä nukkuivat yönsäkin sisällä. Niitä en voinut enää luokkaan viedä, sillä Bean olisi kuitenkin kakkinut taas nurkkiin. Ei siis ollut muuta vaihtoehtoa, kuin jättää pennut ulos emon hoitoon. Onneksi ne ovat jo niin isoja, että ne pärjäävät kyllä.

Candy ja Girly ovat asuttaneet tiskialtaan alla olevan kaapin. Tyhjiä muovipusseja täynnä oleva muovipussi on niiden lempipaikka nukkua.
Candy and Girly like to sleep in the cupboard under my sink. Their favorite place to sleep is in the plastic pack witch is full of empty plastic packs.

Pitkä viikonloppu atollilla tuli todella tarpeeseen! Teki niin hyvää päästä hetkeksi irti perusarjesta campuksella ilman mitään velvotteita. Tällä kertaa matka atollille taitettiin kolmella pienemmällä moottoriveneellä. Sepä olikin sitten hyvin mieleenpainuva matka! Merellä oli melkoinen aallokko ja sehän keikutti pientä venettä hyvin tuntuvasti. Itse istuin ihan veneen keulassa, missä pomput tuntui kaikkein eniten. Vaikka reissusta on jo puolitoista viikkoa aikaa, muistona on edelleen melkoiset mustelmat takamuksessa... Joka kerta, kun aalto kohdattiin pikkuisen pahassa kulmassa, seurauksena oli väistämättä pieni ilmalento, jossa takamus irtosi penkistä ja vaikka miten yritti jaloilla pistää vastaan, paluu penkkiin oli melkoinen isku. Ja kun vielä istuin ihan veneen laidalla, sekin edesauttoi kivuliasta laskeutumista. Muutaman päivän ajan tuon merimatkan jälkeen olo oli koko kropassa kuin pahemminkin piestyllä. Selän lihakset oli todella kipeät ja kankut hellinä. :D Onneksi sai ottaa rennosti! Antaapa taas kuvien kertoa viikonlopun tunnelmista.

"Kerrosriippumatto" - poikien viritelmä yöpymistä varten.
"Bunk hammock" - that's how some of the boys were sleeping. 

Me saimme vieraan omaan "majaamme". Näitä rapuja riitti joka paikkaan. Joka kerta vessaan mennessä sai katsoa tarkkaan, ettei astunut ravun päälle.
We got a visitor in our hut. There were grabs everywhere. You had to be very carefully when going to the bathroom that you didn't step on any grab.

Ylpeä Franky ja saalis - tonnikala.
Proud Franky with his catch - tuna.

Ensimmäiset palat tonnikalasta syötiin sashimina, eli raakana. Multa jäi kyllä maistamatta... Pataan päätyi lisää curryn kera, mutta sekin jäi multa syömättä.
First pieces of tuna were eaten as sashimi (raw). I didn't taste... Some more were cooked with curry but I didn't eat it either.

Sam ja Braden onnistuivat myös saamaan hyvät saaliit.
Sam and Braden were able to get good catches too.

Auringonlaskut ovat saariviikonloppujen kohokohtia. Silloin sielu todella lepää.
Sunsets are highlights of island weekends. Those are times when soul is resting.

Ei, täällä ei ole kylmä. Pitkähihainen paita on ihan auringon takia.
No, its not cold in here. I'm wearing long sleeves because of sun.

Sitten seuraa setti teemalla "kurkistus pinnan alle".
Here are some pictures from under the surface.

Tämä oli ihan mieletön hetki, kun edessä oli syvä sinisyys.
That was so amazing moment. In front of me was so deep blue.

Vihdoin onnistuin ikuistamaan hain. Tällä kertaa uintikaverina oli valkotäplähai.
Finally I was able to get a photo of shark. This time I was swimming with white tip shark.

Tämä on piilokuva. Missä kala luuraa?
This is a puzzling picture. Where is the fish?

Värimaailma, muodot ja kalojen moninaisuus pinnan alla on jotain niin uskomattoman kaunista! Tuolla snorklatessa ei voi kuin ihailla luomakunnan kauneutta ja ihmetellä, mitähän Kristallimeren pinnan alta sitten aikanaan paljastuu...

Vesiakrobatiaa Samin ja Kaylan tarjoilemana.
Water acrobatics by Sam and Kayla.

Tuo ranta on juurikin niin kaunis kuin kuva antaa ymmärtää. Mun suosikki täällä!
This beach is just as beautiful as the picture shows. My favorite beach here!

Jos menomatka atollille oli tuskainen merenkäynnin takia, oli paluumatkalla meri onneksi armollinen. Saimme taittaa matkaa lähes tyynessä vain pienten maininkien silloin tällöin vähän venettä keikuttaen. Kotiinpaluu vähän jännitti. Miten kissat olivat pärjänneet... Ensi töikseni kävin hakemassa luokan avaimen Jothylta, jolta kuulin viikonlopun kuulumiset. Jothy oli löytänyt toisen pennuista kuolleena pesästä. Enää on siis yksi kolmesta jäljellä. Sen toin Taron kanssa takaisin asuntooni, jossa Taro välittömästi nappasi sen suuhunsa ja silmänräpäyksessä pentu oli kadonnut välikaton uumeniin... Huoh...

Nyt Taro oli onneksi kunnossa ja kävi tunnollisesti pentuaan hoivaamassa. Silti Taro tuntui viihtyvän enemmän alhaalla minun kanssa kuin ylhäällä pennun kanssa. Monet kerrat nostin Taron katossa olevasta reiäistä välikatolle pennun luo. Tällä kertaa Taro vei pennun lähestulokoon kauimmaiseen nurkkaan. Sitten keksin yhtenä päivänä ujuttaa reiästä välikatolle pienen pehmustetun laatikon, johon toivoin Taron tuovan pentunsa. Muutama päivä siinä meni, kun sitten kerran, kun nostin Taroa välikattoon, tajusin Taron kömpivän laatikkoon ja sieltä alkoi kuulua pennun maukumista! Oli vähän voittaja olo! Sopivan hetken tullen, kun Taro oli ulkona käymässä, nostin laatikon välikatosta takaisin makuuhuoneeseen, oman sänkyni vierelle. Tukin samalla kaapista sen kolon, jota Taro käytti kiivetessään ylähyllylle. Kun Taro tuli takaisin sisälle ja löysi pennun makuuhuoneesta, se yritti samantien napata sen suuhunsa, mutta en antanut pentua sille. Hyvän tovin kävimme tahtojen taistelua ja rauhoittelin Taroa. Lopulta sain sen asettumaan makuulle laatikkoon ja pentu pääsi syömään. Sen koommin Taro ei ole yrittänyt pentua minnekään viedä ja se on silminnähden tyytyväinen, kun saa nukkua minun vieressä yöt eikä sen tarvitse lähteä minnekään pitääkseen myös pennun tyytyväisenä.