Vapauden huumaa

Tässä se nyt sitten on - mun ikioma auto! Vaan kyllä oli auton osto harvinaisen hankalaa tällä saarella...

My new car.

Sopivan auton löytäminen on ihan oma tarinansa. Kävin koeajamassa kolme autoa, josta ensimmäinen oli järkyttävä pommi. Se sammui risteykseen, eikä meinannut suostua enää lähteä käyntiin sitten millään. Onneksi sain pirssin lopulta liikkeelle ja sain palautettua sen myyjälle. Toinen koeajettu oli jo ihan varteenotettava, vaikka olikin farkku, jollaista en oikeastaan halunnut. Tämä kolmas tuntui heti omalta. Ikinä en kyllä ole kuvitellutkaan ostavani tila-autoa, mutta nyt mulla on sellainen... Kiitos siitä kuuluu ystävilleni Benille ja Cindylle, jotka autosta vinkkasivat ja veivät sitä katsomaan. Tuntui suht turvalliselta ostaa juuri tämä auto, sillä myyjä tunnetaan yhtenä saaren parhaista autokorjaajista ja hän on tämän auton "rakentanut" uusiksi kolarin jäljiltä. Lisäksi, kun Ben ja Cindy kertoivat miehen hoitavan hommansa hyvin ja he tuntevat hänet henkilökohtaisesti, oli helppo tehdä ostopäätös. Mutta sitten alkoi se haastava osuus autokaupasta.

Minulla oli rahat autoa varten omalla suomalaisella pankkitililläni. Soitin paikalliseen pankkiin (missä minulla on täkäläinen tili) ja kysyin, pystynkö nostamaan Visalla rahaa suomalaiselta tililtäni. Kuulemma onnistuisi. En siis lähtenyt automaattirumbaan nostamaan joka päivä pienemmissä erissä tarvittavaa summaa, vaan jäin odottamaan perjantaita, jolloin pankki oli tarpeeksi pitkään auki, että ehdin sinne töitten jälkeen. Täällä pankeissa on aina tolkuttoman pitkät jonot, joten nytkin jonotin lähes kolme varttia, ennen kuin pääsin tiskille. Siellä virkailija totesi, että ei hän pysty suomalaisella kortilla antamaan rahaa... Automaatista kuulemma saisi nostettua ulkolaisilla korteilla jopa 2000 dollaria. Epäillen tätä lähdin automaatille toteamaan, että en saanut sieltä ensimmäistäkään dollaria ulos. Sama tulos oli saaren kaikilla kolmella pankkiautomaatilla. Eikä toisesta pankistakaan ollut apua. Ei siis auttanut muu kuin ajaa myyjän luo kertomaan tilanne. Hän ymmärsi homman nimen ja lupasi pitää auton minulle vielä viikon. Hänelläkin kun oli pankin kanssa pieni probleema. Hän oli tilannut jo aikoja sitten korttilaitteen pankista, että asiakas voisi maksaa suoraan kortilla liikkeessä, eikä tarvitsisi käteistä.

Turhautuneena ja kiukkuisena siitä, miten yksinkertaiset asiat voivat olla niin vaikeita, palasin campukselle googlaamaan, miten saan rahani täällä käteisenä itselleni. Western Union osoittautui ainoaksi järkeväksi tavaksi saada rahat käyttöön. Mutta siinäkin tuli pulma vastaan. Tarvitsin 1500 €, mutta WU:n kautta pystyi siirtämään vain 1000 € ilman tunnistamisprosessia, joka olisi ollut käytännössä mahdoton täältä käsin tehdä. Onneksi isi tuli apuun ja puuttuva 500 € siirtyi ensin isin tilille, mistä se siirtyi isin lähettämänä WU:n tilille odottamaan minua.

Maanantaina lähdin töitten jälkeen WU:n konttorille hakemaan rahani. Vähän kyllä jänskätti, olisiko siellä tarpeeksi rahaa minulle. Jonottaessani totesin, että suurin osa paikallisista kävi nostamassa pieniä summia. Kun oma vuoroni vihdoin tuli ja virkailija näppäili seurantanumeroni koneelle, tuli ne pelätyt sanat... Olen pahoillani, mutta... Helpotus oli suuri, kun lause jatkui, että hänellä ei ole kolikoita. Viis kolikoista, kunhan sain rahat autoon!

Jos auton ostaminen oli vaikeaa, niin tuolle pettymyksen perjantaille löytyi yksi iso ilonaihekin. Suomesta lähtiessäni lähettämäni paketti löysi tiensä perille! Ja vieläpä nopeammin kuin oli luvattu. Tämä hieman palautti uskoani siihen, että ehkä se posti sittenkin kulkee Suomesta tälle saarelle. Kunhan vaan ei lähetä mitään pikana - se viipyy matkalla! Pikakirjeen saapuminen vuosi sitten kesti yli kolme kertaa pidempään kuin ison paketin tulo.

Jee! Loputkin tavarani Suomesta löysivät perille!
Yes! Rest of stuff from Finland found their way to Pohnpei!

Elämänlaatu parani kummasti oman auton myötä. Enää ei tarvitse stressata onko auto käytössä silloin kun sitä tarvitsee tai onko autossa polttoainetta tai kuinka törkeässä kunnossa se on. Sateellakin pysyy kuivana, kun autossa on kaikki ikkunalasit tallella ja ne jopa toimii. Kauppareissuilla voi huoleti viipyä juuri niin kauan kuin haluaa ja Sokehs Ridgelle pääsee myös ilman Afekea (joka reissaa parhaillaan äitinsä kanssa ympäri Tyynenmeren saaria). Sapattiaamuisin voi lähteä kirkkoon silloin kun on valmis, eikä tarvitse odotella ikuisuuksia muita.

Gladysin kanssa pääsimme nauttimaan autoilun vapaudesta.
Gladys and I enjoying the freedom.

Näitä ränsistyneitä rakennuksia olen useamman kerran ihmetellyt veneestä käsin. Rakennukset ovat rannalla upealla paikalla, mutta näyttävät täysin hylätyiltä. Nyt rakennusten mysteeri selvisi. Kyseessä on entinen lomakylä, joka on paikalliseen tapaan päässyt rapistumaan ja sitä myötä suljettu. Niin surullista!

This is part of abandoned holiday village. The place is so beautiful on the beach. That's how things are here. Nobody is interested in maintenance anything. When buildings go to pot they will be abandoned. So sad!

Piilokuva. Mikä kuvassa luuraa?
Puzzling picture. What is in the picture?

Luonnon ihmeitä. Kuinka voi puu kasvaa meressä, suolaisessa vedessä?
One miracle of the nature. How is it possible that a tree can grow in the salty ocean?

Kastejuhla.
Baptism.

Koitti se vihdoin sekin päivä, että ensimmäinen Kobyn uusista pennuista löysi tiensä alas korkeuksista ja minun ruokakipolle. Pieni oli niin nälkäinen! Mutta kovin oli julma tämä maailma tälle pienokaiselle. Sen elämä päättyi roska-auton renkaan alle.

One of Koby's new kittens found her way to my feeding plate. She was so hungry! The big bad world was so cruel for this little one. Her life ended when trash truck run over her.

Campuksella seikkailevat kanat päättivät yhtenä päivänä tulla kylään. Ovi oli auki ja kanat olivat jo ovella, kun sisällä olleet kissat havahtuivat tulokkaista. Jostain kumman syystä kanoille tuli kiire...

One day chickens decided to visit me. My door was open and they were almost in when my cats noticed them. For some reason chickens didn't come in...

Pitkästä aikaa olen innostunut taas kokkailemaan ja leipomaan vähän enemmänkin. Sunnuntait ovat minun keittiöpäiviä. Lauantai-iltana laitan pussillisen papuja likoamaan ja sunnuntaiaamuna ensitöikseni pistän pavut kiehumaan. Siinä ne sitten kypsyy sillä välin kun syön aamiaisen ja puuhailen muut aamutoimet. Siinä on samalla hyvää aikaa suunnitella, mitä niistä pavuista sitten kokkailisi. Viime sunnuntai oli mustapapupäivä. Pavut jalostuivat pyöryköiksi, levitteeksi leivän päälle ja suklaakakuksi. Suklaakakku oli aivan huippu! Ja sitä voi syödä hyvällä omallatunnolla, kun siinä ei ollut sokeria lainkaan ja se oli täysin vegaani.

Leipomuksista banaaleipä (tai ennemminkin kakku) on ollut täällä mun ehdoton suosikki. Nyt testain sitäkin vegaanina ja ilman lisättyä sokeria. Hyvää oli sekin! Kummasti se makuaisti tottuu, kun ei makeita syö, niin vähempikin makeus (joka tulee jo pelkästään banaaneista) riittää loistavasti.

Mun eka vegaani banaanileipä.
My first vegan banana bread.

Auton tuoman vapauden myötä olen nyt muutaman kerran käynyt Sokehs Ridgellä ihan itsekseni, kun kukaan ei ole ollut halukas lähtemään reippailemaan mukaan. Yksin kulkiessa näkee ja kokee sellaista, mitä ei porukassa pääse näkemään/kokemaan. Yhdellä reissulla vastaan tullut paikallinen nuorukainen pysähtyi ja alkoi juttelemaan. Hän ihmetteli kovasti, miten valkoihoinen nainen on päätynyt yksin Sokehsin harjulle patikoimaan. Samalla reissulla sain seurata patikan loppupisteessä, maston juurella, kuinka rotta vilisti alemmalla tasolla ruokaa etsien ja iso vihreä lisko tutkaili ympäristöä ihan vieressäni. Näitä luonnon ja muitakin ihmeitä on taatusti odotettavissa lisää, kunhan vaan aikaa on lähteä huristelemaan ympäri saarta ja tutkimaan uusia paikkoja.