Sateen värittämää elämää

Kun eletään yhdessä maailman sateisimmista paikoista (vuotuinen sademäärä 7600 mm), sade tuo toisinaan todellista väriä elämään. Toissa perjantaina vietettiin koulun 45-vuotis perustamispäivää. Aamu aukeni kauniin aurinkoisena ja koko koulun väki kerääntyi nurmikentälle valmiina erilaiseen koulupäivään. Oppilaat ja henkilökunta oli jaettu neljään joukkueeseen, jotka kaikki tunnustivat omaa väriään. Päivän aikana oli odotettavissa monenlaisia kisailuja joukkueiden kesken. 

Ennen kisailuita piti tietysti ottaa viralliset kuvat kaikista joukkueista. Kun viimeinenkin joukkue saatiin kuvattua, oli taivas vetäytynyt synkkään pilveen ja ei aikaakaan, kun ensimmäiset vesipisarat putoilivat taivaalta. Kaikki vetäytyivät katosten alle suojaan.

Vihreät joukkue.
Green .

Punainen joukkue.
Red team. 

Sininen joukkue.
Blue team.

Valkoinen joukkue.
White team.

Ei mennyt kuin hetki sateen alkamisesta, kun vettä alkoi tulla aivan kaatamalla. Ja siinä samassa oppilaat alkoivat juosta kentälle. Alkoi hillitön sadetanssi. Ilo oli ylimmillään! Vähän aikaa opettajat odottivat, josko sade hellittäisi, mutta kun se ei loppumisen merkkejä osoittanut, laitettiin kisailut käyntiin sateesta huolimatta.

Jee, sadetta!
Yay! It's raining! 

Paikallista tankotanssia. :D
Local pole dance. :D

Kisassa kaikkensa antanut oppilas.
He gave everything for the race.

Nurmikenttä muuttui mutavelliksi hyvin nopeasti ja sekös oli hauskaa.
Our grass field turned onto mud pool very quickly and it was so fun!

Mutakylvyssä...
Bathing in the mud...

Päivän aikana kisailtiin mm. köydenvedossa, akateemisissa taidoissa, vanneviestissä, mailaviestissä ja kananmunien rikkomisessa. Kovin montaa kuivaa tai kuratonta oppilasta ei päivän päätteeksi kotiin lähtenyt. Vaikka koulupäivän aikana (puolikas päivä) tuntui jo satavan reippaasti, se kunnon sade tuli kuitenkin vasta iltapäivällä. Sen jälkeen kenttä näytti tältä...

Our grass field in the afternoon when we had a REAL rain. At that time students were already back home.

Hupipäivän jatkoksi oli luvassa lukuvuoden ensimmäinen saariviikonloppu henkilökunnalle (käytännössä campuksella asuville). Lähtö piti tapahtua puoli kolmen aikaan, mutta tuolloin sade oli rankimmillaan, joten lähtö hieman viivästyi. Mielenkiinnolla odotin, noinkohan saaressakin sataisi samaan malliin...

Pajalta tuova vie muuttui tulvivaksi joeksi ja toi taas kerran parkkipaikalle melkoisen määrän kiviä.
The road from the shop turned onto flooding stream and brought a lot of stones to the parking lot.

Pahimman sateen tauottua lastasimme tavarat autoihin ja suuntasimme rantaan, mistä jatkoimme veneellä Black Corallille. Sade onneksi piti taukoa niin että saimme tavarat ja itsemme kuivina perille. Mutta illemmalla sade jatkui ja sitä riitti aina varhaiseen sunnuntaiaamuun saakka. Mutta sehän ei menoa haitannut. Onneksi lähtiessä oli satanut, niin tuli sadetakki mukaan matkaan. Niinpä sapattiaamuna aamiaisen jälkeen vedin sadetakin päälle ja nappasin actionkameran mukaan ja lähdin tutkailemaan saaren ympäristöä. Oli laskuveden aika, joten saarta pääsi kiertämään helposti ja aivan matalassa vedessä kahlaten pääsi vaikka kuinka kauaskin saaresta.

Laskuveden paljastamaa mustaa korallia.
Low tide and a lot of black coral.

Nää värit on niin upeita!
I love these colours!

Sunnuntaiaamuna ilo ja hämmästys oli suuri, kun aurinko paistoi! Siitä piti ottaa kaikki irti, joten huolellisen rasvaamisen jälkeen maski naamalle, snorkkeli suuhun, kamera käteen ja veteen!

Vesi oli harmittavan sameaa, mutta kun tarkasti katsoo, niin jokseenkin keskellä kuvaa uiskentelee black tip hai.
Water was quite unclear but if you look very carefully you can see in the middle of the picture a black tip shark.

Viikonlopun paratiisisaari.
Paradise Island of my weekend. 

Kotiinlähdön aika. Edessä Pohnpei synkän pilven peitossa. Siellä satoi. Meillä paistoi aurinko.
Time to go back home. Pohnpei is ahead and covered of dark clouds. It was raining there. We had sun shine.

Venettä lastatessa aivan veneen viereen uiskenteli tälläinen kaveri - jokseenkin kesy rausku.
While we were loading the boat this almost tame sting ray came right next to out boat.

Jos Suomessa sade joskus vähän nyppii, kun se meinaa rajoittaa ulkoilmaelämää, täällä sen kanssa on oppinut elämään yllättävän hyvin. Iltana jos toisenakin, kun olen käynyt urheilukentällä kävelemässä, sade on yllättänyt kesken kaiken. Yleensä kaikkein rajuimman vaiheen ajaksi väki vetäytyy katoksen alle suojaan tai pakenee autoihinsa ja lähtee pois, mutta välillä, kun sade ei hellitäkään, muutamat valuvat vähitellen takaisin radalle sateeseen. Minä ensimmäisten joukossa. Muutaman kerran olen iltakävelyltä palatessa saanut riisua kaikki vettä valuvat vaatteet heti ovella sisään päästyäni, etten kastelisi koko asuntoa. Onneksi tuo sade on niin lämmintä, että ei yhtään haittaa, vaikka lenkillä kastuu. Kunhan vaan on muistanut ottaa lippiksen mukaan, että silmälasit pysyy kuivina. Se kun on kurja fiilis, jos rillit kastuu, eikä näe kunnolla.

Märkien lenkkien seurauksena lenkkareita saakin sitten pestä vähän useammin. Se haju kun ei ole mitenkään miellyttävä, mikä kastuneista lenkkareista asuntoon leviää...

Pakkolomaa?

Tämä on kummallinen saari... Viime viikolla täällä isännöitiin Pacific Islands Forumia. Saarelle saapui lähetystöjä kaikista Tyynenmeren saarivaltioista ja paikalliset viranomaiset pyysivät kaikkia saaren kouluja sulkemaan ovensa turvallisuussyistä kyseisen viikon ajaksi, koska saarella tulisi olemaan poikkeuksellisen paljon liikennettä. Niinpä meilläkin oli koulu kiinni, mutta opettajat "töissä"... Mitään erityistehtäviä meille ei annettu. Käskettiin vain tekemään vähintään kolmen viikon tuntisuunnitelmat etukäteen ja perjantai oli ulkotyöpäivä.

Viikko oli kyllä enemmän lomaa kuin oikeasti töitä. Itse kun en pysty tekemään tuntisuunnitelmia kuin enintään parille seuraavalle päivälle etukäteen, käytin ajan hyväkseni etsimällä toimivia sovelluksia tabletilla pelattavaksi lähinnä ekaluokkalaisille, jotka opettelevat vasta kirjaimia/äänteitä ja toisaalta niille oppilaille, jotka tarvitsevat preppausta englannin kielen kanssa. On muuten aikaavievää puuhaa, kun käytännössä joutuu lataamaan kaikki vähänkään järkevältä tuntuvat sovellukset ja testaamaan ne. Lataaminen näillä nettinopeuksilla oli tuskallisen hidasta. Mutta onneksi oli aikaa. Ja koska luokassani ei ole nettiyhteyttä, tein töitä kotona mukavasti nojatuolissa löhöillen.

Ennen "loman" alkua sattui luokassa pieni hassu episodi, joka on pakko jakaa. Ekaluokkalainen tyttö oli kanssani opettelemassa äänteitä. Minulla on aakkoset luokan seinällä ja siinä me yhdessä tepastelimme aakkosten edessä kirjaimelta toiselle. Tytöllä on tapana liikkua hieman levottomasti ja nytkin hän steppaili ympäriinsä enkä kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota, vaan annoin tytön steppailla. Yhtäkkiä tyttö jähmettyi paikoilleen ja sanoi, että hänen pitää päästä vessaan. Minun luokassa ei ole vessaa, joten vastasin, että hänen pitää kipaista takaisin omaan luokkaan. Siinä samassa tytön suupielet vääntyivät alaspäin ja tajusin, että myöhäistä... Hameen alta alkoi valua pissat lattialle tytön lohduttoman itkun säestyksellä. Ja sitä pissaa muuten tuli tolkuttoman paljon! Miten voi pienen tytön rakkoon mahtua sellainen määrä nestettä! Avuttomana katselin ympärille, mutta mitään apuvälinettä ei ollut näkyvillä. Ei voinut kuin odottaa, että tyttö sai rakkonsa tyhjäksi ja sitten keskittyä lohduttamaan lasta (joka muuten sattui olemaan sama, jonka vieressä istuin ensimmäisenä koulupäivänä tyynnyttelemässä itkua). Pikaisen pohdinnan tuloksena päätin viedä tytön toimistoon, josta voisimme soittaa kotiin ja pyytää kuivia vaatteita. Onneksi toimistolla sattui olemaan yksi opettaja vapaalla ja hän otti tytön hoiviinsa. Itse lähdin mopin kanssa takaisin luokkaan lattianpesuun ja jatkamaan töitä seuraavan oppilaan kanssa.

One of those beautiful sunsets here.

Viikonloppuisin on nyt kivaa, kun voi käydä ajelemassa ja tutustumassa uusiin paikkoihin. Sain Gladysin seurakseni Sokehsin saarta kiertämään. Se on ollut yksi haaveeni jo pitkään, mutta vasta nyt, oman auton myötä tuon haaveen pystyi toteuttamaan. Matkan varrelta löytyi ihania maisemia, mutta kameraa ei tullut juurikaan käytettyä. Ehkä sitten seuraavalla kerralla... Saaren toiselta puolelta löytyi hieno, iso kirkko upealta paikalta meren rannalta. Vieressä oli paikallinen koulu. Ei muuten hassumpi paikka koulullekaan! Saarikierroksen päätteeksi ajoimme vielä ihailemaan auringonlaskua oman koulun lähellä olevan ravintolan puutarhaan, josta avautuu upea näkymä merelle.

Laulukirjassa auki laulu: In moments like these (Tällaisina hetkinä...) Bean (Papu) osaa ottaa rennosti!
The song open in the songbook: In moments like these... Bean knows how to relax!

"Lomaviikon" perjantai oli kaikkea muuta kuin lomapäivä. Rehtori halusi meidän raivaavan puutarhaan pläntin, jossa voisi alkaa kasvattamaan koulun ruokalaan kurkkuja. Kävin kameran kanssa tarkistamassa, mikä oli homman nimi. Se selvisi hyvin nopeasti. Käytännössä kyseessä oli pahasti viidakoituneen entisen puutarhapalstan raivaaminen uudelleen käyttökuntoon. Työvälineitä täällä ei pahemmin ole käytössä. Viidakkoveitsien lisäksi rehtori ja Tim-pastori tekivät puunoksista koukkumaiset työkalut, joilla pystyi vetämään juurakkoa, kun joku sitä viidakkoveitsellä katkoi.

Alkutilannetta kasvimaan raivaamisessa.
This is the place we cleared for the cucumbers to grow.

Alkukantaiset työkalut käytössä.
This kind of tools boys used to clear the garden.

Rankan uurastuksen jälkeen pläntti alkoi näyttää jo huomattavasti enemmän kasvimaalta.
After hard work the area started to look more like a garden.

Naiset saivat oman urakan, joka oli selkeästi helpompi kuin miesten urakka. Me kitkimme kaksi penkkiä rikkaruohoista. Työkaluina meilläkin oli ensin vain viidakkoveitsi ja pienempiä veitsiä. Katselin hetken touhua ja lähdin etsimään jotain käyttökelpoisempaa työkalua. Löysin Nolin kätköistä kolmipiikkisen, pitkävartisen kuokan, joka osoittautui huomattavasti käyttökelpoisemmaksi kitkemisvälineeksi kuin veitset.

That was womens job. We cleared only two rows from weeds. At first we had only a machete and some smaller knifes as a tools but then I found a kind of hoe which worked great for clearing.

Kaylalla oli omia siemeniä, jotka hän halusi kylvää ja saada kasvamaan jonnekin Mrs V neuvoi, kuinka banaaninlehdistä voi tehdä kasvatusruukkuja. Ihmetellen katselin, kuinka naiset kylvivät porkkanan siemeniä yhden jokaiseen "ruukkuun". Myöhemmin itäneet taimet siirrettäisiin maahan jatkamaan kasvamista. Mielenkiintoista porkkananviljelyä...

Kayla had some seeds she wanted to plant. Mrs V showed how to make planting pots of banana leaves. I wondered why they planted carrot seeds to the pots. Later they will remove plants to the ground. Very interesting way to grow carrots...

Harvemmin campuksella pääsee ihailemaan hienoja auringonlaskuja, mutta joskus sellainenkin yllättää. Myöhästyin vähän parhaista väreistä, kun lähdin hakemaan kameraa.

Quite seldom we can see nice sunset at the campus but sometimes it surprise us. I was little bit late with my camera to catch the best colors but still it was nice!

Kun pääsiäisenä pääsin snorklaamaan kilpikonnien kanssa, päätin vielä siellä vedessä, että seuraavalla kerralla minulla on kamera, jolla voin ikuistaa kilpparit. Niinpä kesällä ostin Suomesta action-kameran, jota nyt olen opetellut käyttämään. Ensikertaa pääsin "tositoimiin" eli veden alle viime viikonloppuna, kun hyppäsimme veneeseen ja ajoimme Palikir Passiin snorklaamaan.

Valmiina snorklausreissulle ja kameraa testaamaan.
Ready for snorkeling and testing my new action camera.

Vene vesille ja eiku menox!
Boat to the ocean and let's go!

Aurinko helli ja vesi lensi. Huippua!
Sun was shining and water made dribbles. Awesome!

Ensimmäinen vedenalaisselfie.
My first under water selfie.

Meritähti.
Seastar.

Rausku pohjassa.
Stingray on the bottom of the sea.

Koralleja.
Corals.

Pojat ja rehtori kalastivat snorklauksen lisäksi. Bradenia onnisti ja hän nosti merestä kaksi papukaijakalaa.
Boys and principal were fishing also. Braden were lucky to catch two parrot fish. 

Merellä paahtavan auringon alla ei ollut varjoja luonnostaan, joten auringolta suojautuminen piti hoitaa huivien avulla.
In the middle of the ocean, under the hot sun, there were no shades. I covered myself with scarfs. 

Paluumatkalla.
On the way back.

Oikaisimme mangrovemetsän halki.
There were a shortcut through the mangrove forest.

Vois kai sitä hassumminkin asiat olla... Veneessä leppoisaa meripäivää viettämässä lauma nuoria miehiä ja minä. :D Paluumatkalla viima tempaisi lippiksen päästäni ja ehdin jo pelästyä, että meri vei ainokaiseni, mutta kun käännyin katsomaan, Ansel (vasemmalla laidalla istumassa) oli onnistunut nappaamaan tuulen viemän lippikseni ja poimi sen turvaan omaan päähänsä.

Things could be worse... Great day at the ocean with bunch of young men. On the way back wind took my cap and I thought I missed it for good. When I turned around I saw Ansel (sitting on the left side) with my cap. Lucky me!

Vapauden huumaa

Tässä se nyt sitten on - mun ikioma auto! Vaan kyllä oli auton osto harvinaisen hankalaa tällä saarella...

My new car.

Sopivan auton löytäminen on ihan oma tarinansa. Kävin koeajamassa kolme autoa, josta ensimmäinen oli järkyttävä pommi. Se sammui risteykseen, eikä meinannut suostua enää lähteä käyntiin sitten millään. Onneksi sain pirssin lopulta liikkeelle ja sain palautettua sen myyjälle. Toinen koeajettu oli jo ihan varteenotettava, vaikka olikin farkku, jollaista en oikeastaan halunnut. Tämä kolmas tuntui heti omalta. Ikinä en kyllä ole kuvitellutkaan ostavani tila-autoa, mutta nyt mulla on sellainen... Kiitos siitä kuuluu ystävilleni Benille ja Cindylle, jotka autosta vinkkasivat ja veivät sitä katsomaan. Tuntui suht turvalliselta ostaa juuri tämä auto, sillä myyjä tunnetaan yhtenä saaren parhaista autokorjaajista ja hän on tämän auton "rakentanut" uusiksi kolarin jäljiltä. Lisäksi, kun Ben ja Cindy kertoivat miehen hoitavan hommansa hyvin ja he tuntevat hänet henkilökohtaisesti, oli helppo tehdä ostopäätös. Mutta sitten alkoi se haastava osuus autokaupasta.

Minulla oli rahat autoa varten omalla suomalaisella pankkitililläni. Soitin paikalliseen pankkiin (missä minulla on täkäläinen tili) ja kysyin, pystynkö nostamaan Visalla rahaa suomalaiselta tililtäni. Kuulemma onnistuisi. En siis lähtenyt automaattirumbaan nostamaan joka päivä pienemmissä erissä tarvittavaa summaa, vaan jäin odottamaan perjantaita, jolloin pankki oli tarpeeksi pitkään auki, että ehdin sinne töitten jälkeen. Täällä pankeissa on aina tolkuttoman pitkät jonot, joten nytkin jonotin lähes kolme varttia, ennen kuin pääsin tiskille. Siellä virkailija totesi, että ei hän pysty suomalaisella kortilla antamaan rahaa... Automaatista kuulemma saisi nostettua ulkolaisilla korteilla jopa 2000 dollaria. Epäillen tätä lähdin automaatille toteamaan, että en saanut sieltä ensimmäistäkään dollaria ulos. Sama tulos oli saaren kaikilla kolmella pankkiautomaatilla. Eikä toisesta pankistakaan ollut apua. Ei siis auttanut muu kuin ajaa myyjän luo kertomaan tilanne. Hän ymmärsi homman nimen ja lupasi pitää auton minulle vielä viikon. Hänelläkin kun oli pankin kanssa pieni probleema. Hän oli tilannut jo aikoja sitten korttilaitteen pankista, että asiakas voisi maksaa suoraan kortilla liikkeessä, eikä tarvitsisi käteistä.

Turhautuneena ja kiukkuisena siitä, miten yksinkertaiset asiat voivat olla niin vaikeita, palasin campukselle googlaamaan, miten saan rahani täällä käteisenä itselleni. Western Union osoittautui ainoaksi järkeväksi tavaksi saada rahat käyttöön. Mutta siinäkin tuli pulma vastaan. Tarvitsin 1500 €, mutta WU:n kautta pystyi siirtämään vain 1000 € ilman tunnistamisprosessia, joka olisi ollut käytännössä mahdoton täältä käsin tehdä. Onneksi isi tuli apuun ja puuttuva 500 € siirtyi ensin isin tilille, mistä se siirtyi isin lähettämänä WU:n tilille odottamaan minua.

Maanantaina lähdin töitten jälkeen WU:n konttorille hakemaan rahani. Vähän kyllä jänskätti, olisiko siellä tarpeeksi rahaa minulle. Jonottaessani totesin, että suurin osa paikallisista kävi nostamassa pieniä summia. Kun oma vuoroni vihdoin tuli ja virkailija näppäili seurantanumeroni koneelle, tuli ne pelätyt sanat... Olen pahoillani, mutta... Helpotus oli suuri, kun lause jatkui, että hänellä ei ole kolikoita. Viis kolikoista, kunhan sain rahat autoon!

Jos auton ostaminen oli vaikeaa, niin tuolle pettymyksen perjantaille löytyi yksi iso ilonaihekin. Suomesta lähtiessäni lähettämäni paketti löysi tiensä perille! Ja vieläpä nopeammin kuin oli luvattu. Tämä hieman palautti uskoani siihen, että ehkä se posti sittenkin kulkee Suomesta tälle saarelle. Kunhan vaan ei lähetä mitään pikana - se viipyy matkalla! Pikakirjeen saapuminen vuosi sitten kesti yli kolme kertaa pidempään kuin ison paketin tulo.

Jee! Loputkin tavarani Suomesta löysivät perille!
Yes! Rest of stuff from Finland found their way to Pohnpei!

Elämänlaatu parani kummasti oman auton myötä. Enää ei tarvitse stressata onko auto käytössä silloin kun sitä tarvitsee tai onko autossa polttoainetta tai kuinka törkeässä kunnossa se on. Sateellakin pysyy kuivana, kun autossa on kaikki ikkunalasit tallella ja ne jopa toimii. Kauppareissuilla voi huoleti viipyä juuri niin kauan kuin haluaa ja Sokehs Ridgelle pääsee myös ilman Afekea (joka reissaa parhaillaan äitinsä kanssa ympäri Tyynenmeren saaria). Sapattiaamuisin voi lähteä kirkkoon silloin kun on valmis, eikä tarvitse odotella ikuisuuksia muita.

Gladysin kanssa pääsimme nauttimaan autoilun vapaudesta.
Gladys and I enjoying the freedom.

Näitä ränsistyneitä rakennuksia olen useamman kerran ihmetellyt veneestä käsin. Rakennukset ovat rannalla upealla paikalla, mutta näyttävät täysin hylätyiltä. Nyt rakennusten mysteeri selvisi. Kyseessä on entinen lomakylä, joka on paikalliseen tapaan päässyt rapistumaan ja sitä myötä suljettu. Niin surullista!

This is part of abandoned holiday village. The place is so beautiful on the beach. That's how things are here. Nobody is interested in maintenance anything. When buildings go to pot they will be abandoned. So sad!

Piilokuva. Mikä kuvassa luuraa?
Puzzling picture. What is in the picture?

Luonnon ihmeitä. Kuinka voi puu kasvaa meressä, suolaisessa vedessä?
One miracle of the nature. How is it possible that a tree can grow in the salty ocean?

Kastejuhla.
Baptism.

Koitti se vihdoin sekin päivä, että ensimmäinen Kobyn uusista pennuista löysi tiensä alas korkeuksista ja minun ruokakipolle. Pieni oli niin nälkäinen! Mutta kovin oli julma tämä maailma tälle pienokaiselle. Sen elämä päättyi roska-auton renkaan alle.

One of Koby's new kittens found her way to my feeding plate. She was so hungry! The big bad world was so cruel for this little one. Her life ended when trash truck run over her.

Campuksella seikkailevat kanat päättivät yhtenä päivänä tulla kylään. Ovi oli auki ja kanat olivat jo ovella, kun sisällä olleet kissat havahtuivat tulokkaista. Jostain kumman syystä kanoille tuli kiire...

One day chickens decided to visit me. My door was open and they were almost in when my cats noticed them. For some reason chickens didn't come in...

Pitkästä aikaa olen innostunut taas kokkailemaan ja leipomaan vähän enemmänkin. Sunnuntait ovat minun keittiöpäiviä. Lauantai-iltana laitan pussillisen papuja likoamaan ja sunnuntaiaamuna ensitöikseni pistän pavut kiehumaan. Siinä ne sitten kypsyy sillä välin kun syön aamiaisen ja puuhailen muut aamutoimet. Siinä on samalla hyvää aikaa suunnitella, mitä niistä pavuista sitten kokkailisi. Viime sunnuntai oli mustapapupäivä. Pavut jalostuivat pyöryköiksi, levitteeksi leivän päälle ja suklaakakuksi. Suklaakakku oli aivan huippu! Ja sitä voi syödä hyvällä omallatunnolla, kun siinä ei ollut sokeria lainkaan ja se oli täysin vegaani.

Leipomuksista banaaleipä (tai ennemminkin kakku) on ollut täällä mun ehdoton suosikki. Nyt testain sitäkin vegaanina ja ilman lisättyä sokeria. Hyvää oli sekin! Kummasti se makuaisti tottuu, kun ei makeita syö, niin vähempikin makeus (joka tulee jo pelkästään banaaneista) riittää loistavasti.

Mun eka vegaani banaanileipä.
My first vegan banana bread.

Auton tuoman vapauden myötä olen nyt muutaman kerran käynyt Sokehs Ridgellä ihan itsekseni, kun kukaan ei ole ollut halukas lähtemään reippailemaan mukaan. Yksin kulkiessa näkee ja kokee sellaista, mitä ei porukassa pääse näkemään/kokemaan. Yhdellä reissulla vastaan tullut paikallinen nuorukainen pysähtyi ja alkoi juttelemaan. Hän ihmetteli kovasti, miten valkoihoinen nainen on päätynyt yksin Sokehsin harjulle patikoimaan. Samalla reissulla sain seurata patikan loppupisteessä, maston juurella, kuinka rotta vilisti alemmalla tasolla ruokaa etsien ja iso vihreä lisko tutkaili ympäristöä ihan vieressäni. Näitä luonnon ja muitakin ihmeitä on taatusti odotettavissa lisää, kunhan vaan aikaa on lähteä huristelemaan ympäri saarta ja tutkimaan uusia paikkoja.