Lähtö lähenee

Pari viimeistä viikkoa ovat enteilleet monella tapaa kouluvuoden päättymistä. Itse en osaa vielä ollenkaan ymmärtää, että ylihuomenna olen jo matkalla kesälomalle Suomeen. Mutta ennen kuin niin pitkälle päästään, tässä vielä pieniä makupaloja viimepäiviltä.

Koko täällä oloaikani olen kaivannut avokadoja. Niitä on löytynyt aina joskus. Joka kerta, kun olen kysynyt niitä, vastaus on ollut sama. Ei ole vielä satokausi. Milloinkohan se on? Pitkästä aikaa onnistuin taas bongaamaan muutaman avokadon torilta. Vaikka ne olivat täysin vihreitä (eli raakoja) ostin muutaman kypsymään.

Juuri ostetut avokadot.
Unripe avocados.

Muutos, joka avokadoissa tapahtuu vain parissa päivässä, on melkoinen! Syvä vihreä vaihtuu kauniin tumman punaiseksi. Ja sitten pääseekin herkuttelemaan!

Kahden päivän päästä avokadot näyttivät tältä!
After two days avocados were ripe!

Koska loma lähestyy ja kovin paljoa ei viitsi jättää ruokatarvikkeita kesän yli tänne odottamaan paluuta, ovat viime viikot olleet kaapintyhjennystä. Jauhoja päätin jalostaa banaanileivän muotoon. Piti siis lähteä hakemaan banaaneita. Menin Ellenin torimyymälään, jossa nuori hymyilevä mies tuli heti kysymään, tarvitsenko apua. (Tuon nuorukaisen hymy on ilahduttanut päivääni niin monesti!) Kerroin etsiväni kypsiä banaaneja banaanileipään. Hän pyysi odottamaan pienen hetken, jotta veisi käsissään olevat tavarat ensin myymälään. Ennen kuin hän ehti takaisin, paikalle tuli toinen mies, joka vei minut alebanaanien luo. Banaanit näyttivät epäilyttäviltä. Ruskeilta ja osittain liiskaantuneilta. Nämä olivat kuulemma juurikin täydellisiä banaanileipään. Mies alkoi poistaa huonoimpia ja kun näki minun epäilevän ilmeen, avasi yhden pahalta näyttävän banaanin ja totta tosiaan, se oli sisältä aivan hyvässä kunnossa. Pian nämä kaksi nuorukaista mättivät minulle pussiin banaaneita ja ennen kuin tajusin, niitä oli siellä melkoinen määrä. Nyt olisi ainakin riittävästi banaania leipää varten!

Hymyilevä nuorukainen kantoi banaanit kassalle ja kassalta tien toisella puolella olevaan autoon. Kun hän oli laittanut pussin penkille, hän ojensi kätensä ja esitteli itsensä Jessiksi, kertoen olevansa Emilyn ja Joyn ystävä (Emily = Mrs V ja Joy hänen tyttärensä). Ellenillä on aina niin mukava asioida, kun saa hyvää palvelua hymyn kera!

Kun aloin muussata banaaneja kotona, niitä oli niin paljon, että jouduin leipomaan tupla-annoksen. Mutta sehän ei haitannut yhtään! Nyt on banaanileipää niin paljon, että siitä riitti Janethillekin lämpimäisiä ja kunhan kotimatka alkaa, riittää leipää vielä evääksikin. Ja taitaapa Janeth saada vielä vähän lisääkin syötävää...

Tähän saakka olen onnistunut torjumaan kaikki hyökkäävät flunssat, mutta niin siinä sitten vaan kävi, että ihan loppumetrillä piti vielä flunssan kouriin joutua. Ei auttanut inkivääri, sitruuna ja valkosipuli. Pari päivää huilin sängyssä ja nyt olo onkin jo huomattavasti parempi. Enää vain välillä tulee kunnon yskänpuuskia. Ensimmäinen työpäiväni huilipäivien ja viikonlopun jälkeen meni yllättävän hyvin. Vasta viimeinen oppilaani joutui todistamaan yskänpuuskaa. Hän katseli minua suurin silmin, kun en saanut yskimistä loppumaan millään ja kysyi: Miss, are you ok? Olinhan minä, kun vaan yskiminen hellittäisi.

Tätä tautia on ollut saarella paljon liikkeellä. Janethkin oli niin kipeä, että jopa hän oli pois töistä muutaman päivän. Tosin jo toisena päivänä hän yritti mennä töihin, mutta Franky lähetti hänet takaisin huilimaan.

Vaikka itse makoilin ne pari päivää sängyssä, sen verran oli pakko lähteä aina liikkeelle, että kävin ruokkimassa pienet kisut. Kolmesti päivässä pennut saavat kaurapuuroa, johon on sotkettu vähän kissanruokaa mauksi. Pennut ahmivat ruokaa innolla, kun taas niiden emo käy joskus maistamassa ja toteaa, että ei kiitos. Pienet eivät tiedä paremmasta ja toisaalta, kun nälkä on, silloin syödään sitä mitä on tarjolla. Ja tuolloin pennut olivat vielä luokassa, missä ne eivät pystyneet itse hankkimaan mitään syötävää, toisin kuin emonsa.

Pennut kaurapuurolla. Isot kissat tarkkailevat tilannetta. :D
Oatmeal with tuna and chicken for kittens. Bigger cats are not interested of that food. :D

Koska oma lähtöni lähenee, olen joutunut opettamaan pennut ulkoelämään. En voi jättää niitä luokaan, kun itse lähden. Kova on kyllä huoli, miten pennut pärjäävät kovassa maailmassa... Kuka niille antaa ruokaa, kun oppilaat ovat poissa (kissat ovat aina saaneet oppilaiden ruuanjämiä) ja kaikki vapaaehtoiset ovat poissa. Frankyn kanssa juttelin asiasta ja sanoi yrittävänsä löytää kodin mahdollisimman monelle campuksen kissalle. Nyt kun noita narttuja on täällä viisi, on syytäkin miettiä, miten campuksen kissamäärä saadaan pysymään kurissa. Viiden nartun lisäksi kun campuksella häärii yksi leikkaamaton kolli, pentuja on taatusti luvassa lisää! Ikävä noita suloisia otuksia kyllä tulee. Ne ovat niin kiintyneet minuun ja minä niihin.

Viiru ja Miiru opettelemassa ulkoelämää.
Viiru and Miiru practising living outdoors.

Kouluvuoden päättyminen on tuonut mukanaan monenlaisia juhlallisuuksia. Valmistujaisjuhlia on kolmet: eskarilaisten, kasien ja lukiolaisten. Lisäksi yhtenä iltana oli Award-night, jossa jaettiin valtava määrä erilaisia tunnustuksia oppilaille. Lukion päättäville oli myös kirkossa oma juhlajumalanpalvelus, jossa tutkinnon suorittaneet olivat läsnä kaapuihinsa pukeutuneina.

Ensimmäinen juhla oli eskareiden valmisujaiset. En todellakaan osannut odottaa moista spektaakkelia. Täällä tunnutaan juhlivan kaikkea mahdollista viimeisen päälle näyttävästi. Eskarilaiset olivat pukeutuneet kaapuihin ja hattuihin. Lapset marssivat juhlamarssin tahdissa keskikäytävää pitkin salin etuosaan, jossa heille oli korokkeilla tuolit. Ohjelmassa oli oppilaiden esityksiä ja tunnustusten sekä todistusten jako. Jokainen kävi vuorollaan pokkaamassa erikseen tunnustuksen ja todistuksen. Kummallakin kerralla vanhemmat/sukulaiset olivat kuvaamassa ja pujottamassa oppilaan kaulaan lein tai useampiakin. Osa oppilaista sai niin monta leitä, että ne alkoivat putoilemaan heidän kaulastaan ja oppilaat lähes peittyivät leiden taakse piiloon.

Yksi juhlavieras.
One guest.

Eskarilaiset valmistumisjuhlassaan.
Graduation of kindergarten (K5). 

Varsinaisen ohjelman jälkeen oppilaat marssivat salin perälle, missä heitä pääsi onnittelemaan. Siellä vanhemmat ja sukulaiset suorastaan hukuttivat oppilaat lahjoihin ja leihin. Yksikin pieni poika kruunattiin rahakruunulla, hänen kaulassaan roikkui dollareista karkeista tehtyjä leitä tavallisten leiden lisäksi. Mikä minusta tuntui niin nurinkuriselta, oli se, että tämä pieni poika ei edes oikeasti "valmistunut" eskarista, vaan hän käy sen uudelleen ensi vuonna. Tämä juhla on kuitenkin niin iso juttu, että rehtori antoi lapselle luvan juhlia luokkakavereidensa kanssa.

Dollareilla kruunattu ja seppelöity.
This little boy got a crown and leis made of dollars.

Vieläköhän siihen joku lei sopisi?
Is there more space for some more leis?

Seuraavana juhlana oli vuorossa tunnustusten jaot. Tämä oli ensimmäinen kerta meidän koululla, kun oppilaille jaetaan tunnustuksia kouluvuoden päätteeksi. Jokaiselta luokalta palkittiin kunniakirjoin hyvin menestyneitä, vähän poissaolleita, eniten petranneita, luokan paras keskiarvo sekä alakoulun puolella toisista oppilaista huolehtivia ja lukion puolelta vuoden urheilija, isosisko/-veli ja vuoden oppilas. Vaikka tunnustukset jaettiin oppilaille, tuntui kuin olisin itsekin saanut tunnustuksen, kun parhaiten petranneiden tunnustukset jaettiin. Eka-, toka- ja kolmasluokkainen, jotka kyseisen tunnustuksen saivat, olivat kaikki minun oppilaitani. Kun noita oppilaita katsoi kunniakirjojensa kanssa, tiesi tehneensä ainakin jotain oikein...

Ekaluokkalaisia hyvin menestyneitä oppilaita.
First graders with their High Honors certification.

Viimeisenä kouluvuoden sapattina Kolonian kirkko oli tupaten täynnä lukion päättävien juhlajumalanpalveluksessa. Valmistuvien vanhemmat ja sukulaiset täyttivät kirkon seurakuntalaisten lisäksi.

"Abit" juhlajumalanpalveluksessa.
Baccalaureate Service for seniors.

Tätä kirjoitellessani edessä on vielä kasien ja abien valmistujaisjuhlat. Abien juhlat minä itse asiassa tulen missaamaan, kun olen siinä vaiheessa jo kotimatkalla.

Viimeistä perjantai-iltaa me vapaaehtoiset vietimme rehtorin kotona jakaen muistoja kuluneelta vuodelta ja syöden linssisoppaa. Monella oli tunteet pinnassa, kun ikimuistoinen kokemus on pian ohi. Minä kun palaan takaisin, ei lähtö herätä mitään suuria tunteita. Tämä on nyt minun kotini ja lähden vain lomalle.

Tällainen rehtori meillä on. Aseella sitä vaan leikitään...
That's our principal. Playing with a gun...

Moni meistä kun jättää saaren lopullisesti, niin piti päästä "matkamuistoja" hankkimaan. Franky vei meidän pieneen kylään Kolonian kyljessä. Siellä suurin osa ihmisistä on hyvin köyhiä ja työttömiä, mutta osa kyläläisistä tekee erilaisia puuveistoksia matkamuistoiksi. Noita matkamuistoja voi ostaa paikallisista hotelleista ja pikkumyymälöistä, mutta Franky vei meidät itse verstaalle, missä miehet töitään tekee. Heiltä voi ostaa töitä suoraan ja neuvotella hinnan tai jopa tehdä vaihtokauppaa. Monet meidän porukasta teki ostoksia vaatteilla ja käyttötavaroilla.

Yksi seppä työssään.
A man carving a souvenir.

Työpajalla.
Visiting the workshop of souvenirs.

Oli mukava päästä näkemään työpaja ja hienoja puuveistoksia, vaikka itsellä ei nyt ollutkaan tarvetta niitä ostaa. Kotimatka kun taittuu käsimatkatavaroin, ei tarvitse kuvitellakaan lähteä tuomaan mitään ylimääräistä Suomeen. Vaikka palaankin takaisin samaan asuntoon kesän jälkeen, olen todennut turvallisimmaksi vaihtoehdoksi pakata kaiken henkilökohtaisen omaisuuteni pois asunnosta. Niin paljon olen kuullut siitä, kuinka vapaaehtoisten lähdettyä paikalliset hyökkäävät hyeenan lailla asuntoihin ja vievät sieltä kaiken vähänkin käyttökelpoisen. Toisaalta, en välittäisi löytää kesän jälkeen rottien tuhoamia vaatteita tai mitään muutakaan omaisuuttani. Niinpä aloittelin jo pakkaamista avaamalla matkalaukun, mutta ennen kuin ehdin mitään sinne pakkaamaan, se oli jo valloitettu...

Mä haluun mukaan!
I want to come with you!

Taro taisi todeta, että ei halua jäädä tänne yksin oman onnensa nojaan, kun ruokkija lähtee. Tosin kisu ei nyt ihan ymmärtänyt, että matkalaukku ei lähde mun mukaan, vaan menee Kenin luo säilytykseen.