Muutto Kosraelle

Tiedän, blogi laahaa nyt pahasti jäljessä, mutta viimeinen reilu kuukausi on ollut niin kiireistä, että en ole edes yrittänyt uhrata ajatustakaan bloggailuun. Tässä nyt kuitenkin ensimmäisiä kuulumisia Kosraelta. Lisää tulee, kunhan aikaa järjestyy...

Kesäkoulu Pohnpeilla päättyi 14.7. ja samana päivänä hyppäsin lentokoneeseen ja muutin Kosraelle. Sitä ennen oli tosin pitänyt hoitaa monta asiaa, että sai elämänsä Pohnpeilla pakettiin ja oli valmis muuttamaan. Vaikka paljon tuota maallista omaisuutta ei mukana ole, kun valmiiksi kalustetussa ja muutenkin varustetussa asunnossa on saanut asua, niin yllättävän paljon sitä kaikenlaista on ehtinyt kertyä vajaan kahden vuoden aikana. Enimmäkseen muutettavat asiat oli tietysti vaatteita. Kun matkustusvälineenä on lentokone, on mukaan otettavan tavaran määrä erittäin rajallinen. Päätin kuitenkin pakata mukaan kaksi matkalaukkua ja maksaa suosiolla toisesta 70 dollaria, jotta sain kaiken oleellisimman heti mukaan. Päivää ennen lentoa pistin kaksi pakettia postin kautta. Toinen oli iso pahvilaatikko, jolle tuli painoa reilut 30 kiloa. Se sisälsi enimmäkseen keittiötavaraa/ruokaa, ennen kaikkea mausteita ja erinäisiä pähkinöitä/viljatuotteita, mitä ei näiltä saarilta tahdo löytyä, vaan olen tuonut mukanani joko Suomesta tai tilannut Jenkeistä.  Toinen paketti sisälsi riippumaton telineineen ja painoi vajaat parikymmentä kiloa. Posti toimitti siis noin 50 kiloa tavaraa ja hintaa tuli noin 80 dollaria, kun ylimääräisestä 23 kiloa painaneesta matkalaukusta maksoin 70 dollaria… Postipaketit kulkivat kanssani samassa lentokoneessa! Pohnpeille jäi vielä pari kassillista tavaraa odottamaan Kosraelle siirtymistä ja kun Hawaijilta palattuani lensin Pohnpein kautta, missä yövyimme yhden yön, pakkasin tavarat pahvilaatikkoon ja pistin postiin.

Vaikka olen Pohnpeilla viihtynyt ja siitä ehti jo koti minulle tulla, olin aivan valmis siirtymään uusiin haasteisiin. Työni oli erittäin mielekästä ja ehkä paras työpaikkani ikinä nimenomaan työn mielekkyyttä ajatellen. Elämä on kuitenkin niin monen tekijän summa, että muutto tuntui oikein hyvältä. Ainoa asia, mikä jäi kaivertamaan, oli se, että jouduin jättämään kissat Pohnpeille. Taron pennut oli kaikkein suurin huolenaihe. Viimeisen viikon aikana tosin pentujen määrä kutistui enää yhteen. Yhtenä iltana Taro oli kovin levoton ja ilmiselvästi huolissaan pentujen turvallisuudesta, kun lapset olivat olleet leikkimässä niiden kanssa päivällä pitkän aikaa. Niinpä Taro ilmeisesti päätti viedä pennut turvaan. Olin itse jo riipparissa loikoilemassa, kun komerosta alkoi kuulua sellaisia ääniä, että Taro kiipesi siellä ylähyllylle. Pian se tuli alas ja alkoi kiivetä uudelleen. Siinä samassa komerosta alkoi kuulua pienen kisun äänekästä maukumista. Pomppasin ylös ja ryntäsin katsomaan, mikä on hätänä. Löysin Nellan komeron lattialta pää vääntyneenä sivulle, aivan omituiseen asentoon. En tiedä, mitä oli tapahtunut, mutta luulen, että Taro vei Nellan ensin ylös ja kun Taro lähti takasin alas, Nella lähti perään ja putosi. Pieni huusi äänekkäästi ja tärisi. Otin sen syliin ja aloin rauhoitella samalla kun pelastin Mickeyn ylähyllyltä. Taron heitin ulos, ettei se pääsisi enempää vahinkoa tekemään. Molemmat pennut vaikuttivat olevan kovin järkyttyneitä, joten otin ne kaverikseni riippariin. Mickey oli onneksi ihan kunnossa, mutta Nellan kohdalla olin aivan varma, että se kuolee syliini. 

Pian pikkuiset nukkuivat rintani päällä, mutta jostain kumman syystä minä en nukkunut… Siirsin lopulta pennut nojatuoliin jatkamaan uniaan ja vihdoin sain itsekin unen päästä kiinni, kun ei tarvinnut pelätä, että itse vahingoittaisin kisuja nukkuessani. Nella nukkui koko yön ääntäkään päästämättä, mutta Mickey oli rauhaton ja jouduin ottamaan sen takaisin viereeni yöllä. Aamulla tutkin Nellan uudelleen ja totesin, että sen pää on ihan väärässä asennossa. Kun Nella yritti kävellä, se kellahti kumoon ja pyöri lattialla. Valitettavasti saarella ei ole eläinlääkäriä eikä kenelläkään ollut keinoja auttaa Nellaa, joten lopulta jouduin tekemään vaikean päätöksen ja pyytämään paikallisia päästämään Nellan kärsimyksistään. 

Kun hankkiuduin eroon ylimääräisistä tavaroistani, yksi paikallisista opettajista kävi katsomassa, mitä minulla oli pois jaettavana. Tutkittuaan tavarat hän kysyi, onko siinä kaikki. Totesin, että ei. Minulla oli Mickey sylissä, näytin sitä ja sanoin, että tämä on vielä jäljellä. Suureksi hämmästyksekseni opettaja ilmoitti, että kyllä hän yhden pennun voi ottaa!!! Olin onnesta soikeana, kun enää ei tarvinnut miettiä, miten Mickey selviää! Isot kisut kyllä pärjää, mutta Mickey oli vielä niin pieni.

Viimetöikseni Pohnpeilla sain suureksi ilokseni ojentaa autoni avaimet uudelle onnelliselle omistajalle. Tuntui niin hyvältä, kun pystyi auton lisäksi lahjoittamaan roppakaupalla hyvää mieltä yhdelle perheelle. Lämmin kiitos jokaiselle, jotka mahdollistitte auton lahjoittamisen! Lahjoituksia kertyi yhteensä reilut 1500€.

Auto ja uusi omistaja.

Kosraella minua oli vastassa lentokentällä muutama seurakuntalainen (joista yksi on koulun entinen rehtori, Nellie, joka oli kesän ajan pyörittänyt koulun toimistoa). Tunsin itseni välittömästi lämpimästi tervetulleeksi! Koska oli perjantai iltapäivä ja viikonloppu edessä, jätin vain nopeasti tavarani minulle osoitettuun asuntoon, jonne ystäväni Afeke (joka aiemmin asui Pohnpeilla, mutta muutti Kosraelle viime syksynä) pölähti myös minua tapaamaan. Afeken ja Nellien kanssa lähdimme pikaisille ruokaostoksille, jotta selviäisin viikonlopun yli nälkään kuolematta. Toki siitä ei ollut vaaraa! Nellie oli leiponut pizzaa minua varten ja matkalla kauppaan sitä porukalla tuhosimme. Toiset vastaanottajani, pariskunta Sepe (rouva) ja Larry täyttivät jääkaappini vihanneslaatikon paikallisilla mandariineilla, jotka ovat tämän saaren hitti! 

Kun vihdoin pääsin tutustumaan hieman lähemmin asuntooni, totesin asuvani kirjaimellisesti leveästi! Asunnossani on kolme makuuhuonetta ja iso tupakeittiö. Aikaisemmin tässä asui kuusihenkinen perhe… Mutta tämä on rehtorin asunto, eikä vaihtoehtoja juuri ole. Koko koululla on kolme asuntoa, joista yksi on opiskelijaläheteille tarkoitettu kahden makuuhuoneen asunto ja toinen ns. vierasasunto yhdellä makuuhuoneella, mutta jos meillä on molempia sukupuolia edustavia opiskelijalähettejä, vierasasunto on myös opiskelijalähettien käytössä. Kun tulin Kosraelle, tiesin, että meille on tulossa kolme opiskelijalähettiä, kaksi tyttöä ja yksi poika. Kaikki asunnot on siis nyt käytössä. Ja kun minulla kerran on näin hulppean kokoinen asunto, toivotan lämpimästi kaikki ystävät tervetulleiksi vierailemaan! Oma huone on taattu ja ihan ilmaiseksi!

Asunto on erittäin mukava Pohnpein asuntoon verrattuna. Kaikki pinnat on suhteellisen siistejä, asunnossa on ilmastointi (jota tosin käytän hyvin harvoin) ja minulla on lämmin suihku!!! Se on yksi ylellisyys, joka löytyy vain rehtorin asunnosta. Kiitos edellisen rehtorin, jonka perhe kärsi erinäisistä ihottumista, joiden he epäilivät johtuvan vesijohtovedestä (jokivettä). Hän hommasi sadevettä keräävän säiliön, josta tulee nyt vesi tämän asunnon suihkuun ja systeemiin on liitetty lämmitysjärjestelmä.

Koulu- ja asuinrakennukset. Yläkerrassa asunnot, alakerrassa koulun tiloja.

Minulla oli reilu viikko aikaa tutustua uuteen työhöni ennen kuin piti jatkaa matkaa Hawaijille rehtorikokouksiin ja uusien opiskelijalähettien orientaatioon. Tuon viikon aikana kävin läpi melkoisen tunteiden myllytyksen. Olin käytännössä totaalisen yksin yrittämässä saada jotain selkoa siihen, mitä minun pitäisi tehdä. Olin saanut edelliseltä rehtorilta sähköpostilla salasanat toimiston tietokoneille ja jonkinmoisen selvityksen, mitä mistäkin löytyy. Mutta kukaan ei ollut opastamassa minua uuteen työhöni… Eikä siinä kaikki. Koska siirtymiseni tänne tapahtui melko pikavauhtia, oli maahantulolupaprosessini vielä vaiheessa. Suomen passilla tänne voi kuitenkin tulla 30 päiväksi ilman viisumia tai maahantulolupaa, joten se ei ollut ongelma, kun olin joka tapauksessa jatkamassa pian Hawaijille. Kun sitten aloin täällä selvittää tarkemmin, mitä maahantulolupa edellyttää, sekös olikin melkoinen ruljanssi. Koska olen ulkomaalainen enkä ole USA:n kansalainen, työperäisen maahantuloluvan saadakseni työnantajani piti ensin ilmoittaa rehtorin tehtävä yleiseen hakuun 30 päiväksi. Käytännössä minä olin se, joka laadin tuon ilmoituksen ja toimitin sen paikalliseen työkkäriin ilmoitettavaksi. Heh, aloitin siis työt uudessa tehtävässäni pistämällä työpaikkani julkiseen hakuun…

Näillä saarilla kun kaikki toimii pre paid -systeemillä, oli kesän aikana nettiyhteys koululta katkaistu eikä puhelinkaan toiminut. Yritä siinä sitten hoitaa asioita, kun ei ole yhteyttä ulkomaailmaan… Onneksi Afeke tuli hätiin ja pääsin hänen luokseen käyttämään nettiä ja hoitamaan välttämättömimmät asiat. Viikon odotuksen jälkeen vihdoin netti oli jälleen toiminnassa. Puhelin alkoi toimia jo muutamaa päivää aikaisemmin. 

Tuon viikon aikana yritin parhaani mukaan saada jonkinlaisen kokonaiskuvan siitä, mitä kaikkea minun pitäisi saada hoidettua ennen koulun alkua. Olo oli melkoisen skitsofreeninen. Miljoona asiaa olisi pitänyt tehdä, mutta suurimmasta osasta minulla ei ollut hajuakaan, miten… Ensimmäisen päivän käytin tutkimalla toimiston molempien tietokoneiden sisältöä. Koska kyseessä on pieni koulu, minä olen ainoa toimistossa työskentelevä. Minun pitää siis huolehtia kaikesta mahdollisesta oppilasrekistereistä kirjanpitoon. Omat haasteensa toi se, että itse olen ollut jo vuosia Mac -käyttäjä ja toimiston koneet on PC:tä. Koskaan en ole Exeliä käyttänyt itse luoden taulukoita - olen vain käyttänyt toisten luomia juttuja. Nyt monet oleelliset tiedot oli exel-taulukoissa. Piti siis löytää joku opastamaan, miten jatkaa sinänsä tosi fiksusti tehtyjen systeemien käyttöä. Onneksi seurakunnasta löytyi osaavaa atk-apua niin exelin käyttöön kuin muihinkin pikkuongelmiin, kuten wifin salasanan vaihtamiseen.

Nettiyhteys tällä saarella on onnettoman hidas. Koulu lasketaan yritykseksi ja niinpä netistä joutuu maksamaan hurjasti enemmän kuin kotikäytössä. Kuukauden käytöstä veloitetaan 85 dollaria ja nopeus on huimat 256 kbps!!! Ja tuota nettiä on jakamassa tällä hetkellä neljä ihmistä, pian viisi. Siinä ei paljoa kuvia latailla tai Youtubea katsella… Vielä kun lisäksi yhteys toimii, ei toimi, toimii, ei toimi…

Ihan rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että tuon ensimmäisen viikon aikana kerran jos toisenkin mielessä kävi ajatus, että mitä ihmettä minä täällä oikein teen!!! Kuka oikeasti kuvittelee, että joku, joka ei ole ennen rehtorin hommia tehnyt, voidaan lähettää yksin uuteen paikkaan aloittamaan työt ilman minkäänlaista opastusta! Mutta koska tässä ei ole kyse vain työstä, vaan lähetystyöstä, kerta toisensa jälkeen toistelin itselleni tuota minulle jo niin rakkaaksi tullutta lempijaettani Raamatusta: I can do all things through Christ who strengthens me. Fil. 4:13. Ei minun tarvitse pärjätä yksin! 

Koulun campus lentokoneesta kuvattuna. Vasemmalla koulu-/asuinrakennukset, perällä paja + autokatos, keskellä campusta kirkko, jonka takana saniteettirakennus, oikealla ensin pastorin talo ja sen takana keittiö/ruokailurakennus, jonka takana vielä koripallokenttä. Koripallokentän ja kirkon välissä on tila liikuntasalille, joka odottaa rakentamista... Pihalla näkyy myös koulubussi, joka ei liiku - jarrut on jumittuneet kiinni eikä saarelta ole toistaiseksi löytynyt tarvittavia ihmisiä & varaosia bussin liikuntakyvyn palauttamiseksi. Ja kyllä vain, kuvan etualalla on meri!