Joululoman kuvasatoa jälkijunassa

Vielä en oikein ole sisäistänyt, että netti toimii taas jokseenkin normaalilla tavalla. Eli hitaasti edelleen, mutta nyt pystyy näköjään taas lataamaan kuvia ja taitaapa jopa nettipuhelutkin onnistua. Oli aika turhauttavaa, kun useamman kerran niin Skype- kuin Whatsapp -puhelut hälyttivät kyllä, mutta yhteyttä ei lopulta muodostunut ollenkaan, tai jos muodostui, se pätki niin pahasti, että puheluista ei tullut mitään. Tässä nyt vihdoin siis hieman lomatunnelmia!

Loman alkajaisiksi vietettiin henkilökunnan joulujuhlaa perinteisin menoin, eli nyyttäripöytä ruokaa notkuen. Musiikkipitoista ohjelmaakin oli tarjolla. Siitä vastasivat kunkin campuksen asunnon asukkaat. Rehtori ilmoitti etukäteen, että kunkin asunnon asukkaat valmistavat oman esityksensä. Yleensä tällaisissa tilanteissa minä olen onnistunut luistamaan esiintymisvastuusta, mutta varasin kuitenkin takataskuun esityksen, jos sitä vaadittaisiin. Ja tällä kertaa se vaadittiin. Sibeliuksen En etsi valtaa loistoa taisi saada ensiesityksensä Pohnpeilla ja sai varsin ihastuneen vastaanoton. Toki käännös ei ihan mennyt putkeen, kun laulun jälkeen rehtori pyysi pakistanilaista kirjanpitäjäämme tulkkaamaan sanat englanniksi (luonnollisestikaan Gladysilla ei ollut aavistustakaan, mistä sanat kertoivat).

Nyyttäripöytä odottamassa nälkäisiä syöjiä.
Christmas party's potluck table waiting for hungry eaters.

Rehtorilta vaadittiin oma esitys - ja se saatiin!
We required a special number from our principal - and we got it!

Löytyihän ne tontut Pohnpeiltakin!
There were even couple of Christmas elves in Pohnpei!

Tänä jouluna yksi meidän oppilasläheteistä organisoi joululahja-operaation läheisen köyhän kylän lapsille. Jaettavia lahjoja tuli Kaylan kotiseurakunnasta Jenkeistä postitse melkoinen määrä. Campuksella kaikille operaatioon osallistuville annettiin lahjoja jaettavaksi, sitten väki ahtautui koulun bussiin, jolla ajoimme kylään. Siellä oli parhaillaan joulujuhla kylän kokoontumispaikalla menossa, joten olimme juuri oikeaan aikaan liikkeellä. Väki oli jo valmiiksi koolla.

Jaettavien lahjojen jako campuksella.
Getting ready to go to near poor village to give Christmas gifts for children.

Yksi onnellinen lahjan saaja.
One happy receiver of the gift.

Lahjojen antajia ja saajia.
The givers and receivers of gifts.

Iloinen hymy oli paras kiitos lahjasta!
Happy smile was the best thank you for the gift!

Loman aikana oli aikaa seikkailla ympäri saarta niin jo ennestään tutuissa kuin tuntemattomissakin paikoissa. Sokehs Ridgelle tuli kiivettyä useamman kerran niin yksin kuin seurassakin. 

Japanilainen tykki harjulle maastoutuneena.
Japanese gun on the Sokehs Ridge.

Lisää japanilaista aseistusta. Toimi hyvin myös lepopaikkana.
Some more Japanese guns. That was good place to rest also.

Näkymä harjulta merelle.
The view from the ridge to the ocean.

Näkymä toiseen suuntaan merelle. Paidan teksti on huomionarvoinen: En ole surullinen tai pitkästynyt. Olen suomalainen. (Vapaa käännös)
The view for another direction. Notice the text in my t-shirt: I'm not sad or bored. I'm Finnish.

Ruoka kuuluu tietysti erottamattomana osana jouluun. Perinteisestä jouluateriasta ei täällä tarvitse edes haaveilla, mutta jotain herkkuja tuli loihdittua... Ensimmäistä kertaa kokkailin vegaanisen jouluaterian eikä muuten ollut yhtään hassumpi! Tuli testattua muutama uusi mielenkiintoinen reseptikin.

Porkkala eli vegaaninen kylmäsavulohi.
Vegan cold smoked "salmon" made of carrot.

Jouluateriani: rosollia, vege"maksa"laatikkoa, porkkalaa, tofukinkkua ja sinappista tofukastiketta.
My Christmas dinner: beetroot salad, vegan "liver"casserole, tofu ham and tofu sauce with mustard.

Joulupäivänä oppilaslähetit lähtivät Kuuden vesiputouksen vaellukselle. Itse päätin jättää tällä kertaa väliin, sillä oli ollut niin sateista, että polku oli taatusti mutainen ja näin ollen liukas. Vaellus on sen verran vaativa, että en halunnut lähteä kiusaamaan itseäni ja toisaalta en halunnut myöskään riskeerata omaa turvallisuuttani. Olin erittäin tyytyväinen tekemääni päätökseen, sillä porukka palasi reissulta vasta ilta yhdeksän aikaan. Vaellus oli vienyt huomattavasti enemmän aikaa kuin edellisellä kerralla ja paluumatka oli vaellettu jo pimeässä. Taskulamppuja ei ollut tietenkään mukana kuin pari hassua... Vahingoiltakaan ei vältytty. Rehtori kantoi tapansa mukaan viidakkoveistä mukana. Pimeässä liukkaalla polulla hän menetti tasapainonsa ja viidakkoveitsi lipesi kädessä viiltäen syvän haavan peukalon ja etusormen väliin. 

Minä pääsin omalle seikkailulleni Tapaninpäivänä. Tällä kertaa Tapaninpäivän "ajelu" tuli tosin suoritettua hieman toisenlaisella kulkuvälineellä kuin yleensä... Ken kysyi minua seurakseen melomaan mangrovemetsään. Aamu oli tosi sateinen, joten jouduimme hieman lykkäämään lähtöä. Lopulta kun sateet väistyivät ja aurinko paistoi, pääsimme matkaan. Vuokrasimme kajakit Mangrove Bay -hotellilta. Alkumatkasta meloimme hetken merellä kohtuullisessa aallokossa päästäksemme mangrovemetsän suojiin. Vaikka en ole paljoa melonut, tiesin pystyväni moisessa aallokossa selviytymään, sillä muistissa oli vielä hyvin melontaretki muutaman vuoden takaa Pielisellä melkoisessa aallokossa. Silloin matka oli huomattavasti pidempi, mutta tosin meitä oli kaksi melojaa samassa kajakissa.

Ilman ongelmia pääsimme mangrovemetsän suojiin nauttimaan luonnon rauhasta ja hiljaisuudesta. Aurinko paistoi lämpimästi - jonkun aikaa. Sitten alkoi kuulua se niin tutuksi tullut kohina ja hetkessä taivas repesi. Vettä tuli solkenaan. Onneksi vesille lähtiessä oli varustautunut siihen, että siellä voi kastua. Lippis toimi hyvänä sateenvarjona silmälaseille. Muulla ei ollutkaan väliä. Ken kyllä tarjosi sadetakkia, mutta kastun paljon mieluummin vedestä kuin hiestä sadetakin sisällä. Emme antaneet sateen haitata, vaan jatkoimme matkaamme suunnitelman mukaan. Kävimme kääntymässä mangrovemetsän jälkeen avautuvalla merenlahdella. Paluumatkan saimme meloa koko ajan sateessa. Varsinainen koitos oli vastassa, kun pääsimme metsän suojasta takaisin merelle. Meidän piti alittaa pieni silta päästäksemme merenlahdelle, jossa meidän lähtöpaikkamme oli. Sillan alla oli niin raju virtaus ja vastatuuli, että vaikka pistin kaikki voimat peliin, tuntui etten liikkunut senttiäkään eteenpäin. Ken meloi edellä ja onnistui taistelemaan itsensä lahdelle. Katselin sillan alla olevia seinätöherryksiä, joista oli helppo todeta, että en todellakaan liiku yhtään eteenpäin. Hetken aikaa jo kuvittelin, että minun voimilla ja taidoilla en selviä sillan alituksesta. Purin kuitenkin hammasta ja meloin kaikin voimin. Sentti sentiltä onnituin kuin onnistuinkin hivuttamaan itseäni eteenpäin ja lopulta pääsin merenlahdelle, missä urakka jatkui. Aallokko ja tuuli olivat molemmat vastaisia, joten töitä sai tehdä hartiavoimin, että pääsi perille. Muistoksi käsiin jäi rakot. :D

Mangrovemetsässä ennen sadetta.
Kayaking in the mangrove forest before the rain.

Seikkailukumppanini Ken.
My partner for this adventure - Ken.

Yksi joululoman ehdottomista huippujutuista oli yllättävä kohtaaminen kaupan kassalla, joka johti koko päivän seikkailuun saaren ympäri (tosin ei samana päivänä). Olin joulun alla sunnuntaina menossa lentokentälle vievälle pengertielle kävelylle, kun matkalla sinne poikkesin kauppaan etsimään illan joulujuhlaan pientä joululahjaa. Kaupan ovesta sisään astuttuani näin heti kassalla istumassa vanhemman rouvan, joka oli puolituttu minulle kirkosta. Pysähdyin tervehtimään ja vaihdoimme pikaiset kuulumiset. Rouva, Kathy, kertoi odottavansa taksia kotiin. Hän oli soittanut jo useamman kerran, mutta taksia ei vaan kuulunut. Kysyin, missä hän asuu ja ajattelin, että jos hän asuu jossain lähellä, voin heittää hänet kotiin, kun kerran olin autolla liikkeellä, eikä minulla ollut kiire minnekään. Kathy asuu Palikirissa, jonne on Koloniasta vajaa 10 km. Tosin ajassa matkaan kuluu helposti 15 min. Sovimme, että minä hoidan asiani kaupassa ja jos taksi ei ole tullut kun olen valmis, vien Kathyn kotiin.

Lahjan löydettyäni Kathy odotti edelleen kyytiä. Sunnuntait kun ovat täällä hankalia päiviä saada taksikyyti. Niinpä minun suunnitelmani muuttui lennosta ja pengertien sijasta suuntasin Kathyn kanssa Palikiriin. Matkalla oli hyvää aikaa jutustella ja tutustua enemmän. Siinä virisi hyvin nopeasti idea yhteisestä saaren ympäri kierroksesta. Minulla kun oli auto ja Kathylla aikaa. Sovimme toteuttavamme suunnitelmamme joulun jälkeen. Sitä seikkailua jäimme molemmat innolla odottamaan!

Ystävykset Kathy ja minä seikkailulla.
New friends, Kathy and me, having an adventure.

Ensimmäinen stoppimme saarikierroksella oli Kittissä Pohnpein eko-turismi paikka. Monta kertaa siitä ohi oli tullut ajettua ja olin rehtorilta kysellyt, mikä tuo paikka oikeastaan on, mutta rehtori ei osannut vastata. Nyt siis piti ottaa asiasta selvää. Pysähdyimme tutkimaan paikan edessä olevaa esittelytaulua. Sitä tavatessamme pihalta käveli meidän luo nainen, joka alkoi kertoa paikasta ja pyysi peremmälle tutustumaan paikkaan. Pihapiirissä oli muutama perinteinen paikallinen olkikattoinen rakennus. Vieressä virtasi kirkasvetinen joki. Paikan idea oli ensisijassa tarjota paikalliselle väestölle infoa päihteettömyydestä ja tarjota vaihtoehtoja päihteille. Paikassa mm. opetetaan perinteisiä tansseja ja käsityötaitoja. 

Kun olimme tutkineet paikan, isäntäväki pyysi meidät vielä teelle. Hyvän tovin istuskelimme jutustelemassa ja saimme melkoisen määrän paikallistietoutta.

Vuokrattavissa oleva rakennus. Tämän takana alhaalla notkossa virtaa joki.
Pohnpei Eco-tourism. This building is for rent for overnight stays. Behing the hut there is running a very clear water river.

Yksi saarikierroksen must see paikka oli pippurifarmi. Senkin kyltin olin nähnyt aikaisemmilla kierroksilla ja kysellyt, josko farmilla voisi vierailla, mutta tästäkään rehtorilla ei ollut tietoa. Nyt asia piti selvittää. Saimme ajo-ohjeet teekupposen äärellä ja suuntasimme seuraavaksi sinne missä pippuri kasvaa. Tie muuttui koko ajan pienemmäksi ja pienemmäksi, mutta löysimme perille. Mitä sieltä löytyikään, oli perin mielenkiintoista! Ensimmäisenä löytyi ensimmäinen saarella näkemäni traktori!

Farmin traktori. Sitä ei ehkä ollut käytetty ihan hetkeen...
The tractor of the pepper farm. I guess they haven't use it for a little while...

Farmin vuohia.
Pepper farm's goats.

Siellä ne pippurit kasvaa!
That's where the peppers are growing!

Raakoja pippureita.
Still raw peppers.

Ensi alkuun näytti siltä, että farmi on aivan autio. Siellä ei näkynyt ristinsielua. Pysäköin auton pippurimetsän laitaan ja kävin vähän kuvaamassa. Kun palasin autolle, näin tietä pitkin kävelevän miehen meitä kohti. Mies oli farmin työntekijä, joka oli ollut lounastauolla kotona. Hän näki meidän ajavan farmille ja lähti katsomaan, tarvitsemmeko apua. Mies kertoi pippurin kasvatuksesta, kaivoi repustaan rasian täynnä kuivattuja pippureita ja kävi etsimässä kypsiä pippureita näytille. Opinpahan siinä, että tästä samaisesta kasvista saadaan sekä musta-, viher- että valkopippuria. Kun marjat kerätään raakoina, eli vihreinä, ja kuivataan auringossa, ne muuttuvat ruskeiksi ja ryppyisiksi mustapippureiksi. Kun raaka vihreä pippuri pakastekuivataan tai säilötään etikkaliemeen, saadaan viherpippuria. Valkopippuria saadaan, kun marjan annetaan kypsyä punaiseksi ja keräämisen jälkeen marjasta liotetaan punainen kuoriosa pois. Enpä todellakaan tiennyt tätä ennen!

Siinä ne kaikki ovat: musta-, viher- ja valkopippuri samassa tertussa.
There they are: black, green and white pepper all together growing in the same fruit.

Kun kerran kokopäiväretkellä oltiin, meillä oli eväät mukana. Niitä pysähdyttiin nauttimaan rannalle jonkun hylätyn entisen majoituspaikan pihalle. Tuossa vaiheessa alkoi jo kupla otsassa kasvaa niin isoksi, että piti päästä helpottamaan oloa. Pihalta löytyi myös joskus toiminnassa ollut vessa. Sen verran olin utelias, että kurkkasin, olisiko vessa käyttökunnossa. Heh, ei ollut. Pytty oli täynnä sitä itseään... Kyykkäsin siis sujuvasti vessan taakse oloani helpottamaan. Siinä kyykkäillessä ihastelin rannassa näkyvää venettä, mikä piti tietysti ikuistaa.

Tyypillinen paikallisten vene.
Typical boat of locals.

Retkemme loppupäässä oli kolme marine parkia, jotka sijaitsivat lähes vieri vieressä. Halusin ehdottomasti käydä katsomassa, millaisia paikkoja ne ovat. Ensimmäinen oli Paiake, kapea niemi, jossa oli muutama olkikattoinen maja. Kun ajoimme niemeen ja pysäköin auton, meidän luo tuli mies, joka oli keräämässä pääsymaksua. Koska meillä ei ollut tarkoitusta jäädä nauttimaan paikasta sen pidempään, Kathy oli jo lähdössä pois, mutta minä kerroin miehelle, että olen etsimässä paikkoja, mihin voisimme tulla oppilaslähettien kanssa joskus viikonloppua viettämään ja aloin kysellä heidän majoitusmahdollisuuksista ja hinnoista. Mies kertoi mitä heillä on tarjolla ja minä tietysti kysyin, voisinko nähdä heidän majat. Mies esitteli mielellään paikan ja minä sain kuvata rauhassa. Tykästyin kovasti paikkaan ja totesinkin miehelle, että minä ainakin palaan varmasti riippumattoni kanssa. Ja niin teinkin seuraavalla viikolla! Vietin yhden yön niemenkärjessä pikkumajassa ylhäisessä yksinäisyydessä.

Tässä valmistuu sakau - paikallinen perinnejuoma, joka näyttää ihan kuravedelle. Juoma tehdään kasvin juuresta ja on narkoottista.
That's how they make sakau - traditional local drink, which look like muddy water. Drink is made of root of a plant and it is narcotic. 

Tuolla minä vietin yön riippumatossani.
I spent a night in this hut in my hammock.

Nämä maisemat on kerrassaan ihania!
I just love these sceneries!

Toinen marine park oli rakennettu mangrovemetsään. Sinne pääsi kapeaa betonisiltaa pitkin ja periltä löytyi ränsistyneen oloisia peltimajoja ja vessa, jossa oli istuinreikä, josta kaikki tuotokset putosivat suoraan mereen... Maisemat perillä olivat kauniit täälläkin, mutta tämä paikka oli vain päiväretkiä varten, siellä ei voi yöpyä. Kolmanteen paikkaan emme lopulta menneet, kun Kathy alkoi olla jo päivästä väsynyt. Päätin mennä käymään siellä joskus myöhemmin itsekseni.

Olen yrittänyt aktiivisesti olla kirjoittamatta joka kerta jotain kissoista, mutta nyt on ihan pakko... Tuo minun pieni Candy-poitsu on alkanut kasvaa jo isoksi pojaksi. Loman aikana hoksasin, että Candy tykkää ulkona olleessaan nukkua parkkipaikalla olevien autojen moottoritilassa! Monet kerran parkkipaikalla kulkiessani huutelin Candyä ja se kömpi unisena milloin minkäkin auton sisuksista esiin. Vähän minua hirvitti, että joku päivä se vielä päätyy ajelulle, kun joku lähtee kiirellä eikä Candy ehdi kömpiä pois nokkapellin alta. Yritin itse joka kerta lähtiessäni varmistaa, että en lähde liian kiirellä. Yhtenä päivänä sitten lähdin kylille. Ensimmäinen stoppini oli Ellenin suoramyyntimyymälä. Kun olin tehnyt ostokseni ja palasin autolle, kuulin äänekästä maukumista auton läheltä. Etsin katseellani ympäristöstä, mutta en nähnyt yhtään kissaa missään. Siinä vaiheessa epäilykseni heräsi ja avasin autoni nokkapellin. Siellä Candy nökötti akun päällä maukumassa. Yksi kaupan pojista oli siinä ulkona ja katseli ihmeissään mitä tapahtuu. Kerroin pennun olevan minun, nostin sen syliin, suljin nokkapellin ja hyppäsimme autoon. En sitten jatkanut shoppailua, vaan ajoin takaisin campukselle jättämään Candyn kyydistä ennen kuin palasin kylille...

Uusi vuosi oli tänä vuonna mielenkiintoinen tapaus. Aattohan oli lauantai ja aattoiltana täällä perinteisesti ajellaan ympäri kyliä heitellen vettä ohikulkijoiden päälle ja pidetään hurjaa meteliä mm. rummuttaen peltitynnyreitä autojen lavoilla. Niin mekin hyppäsimme lava-autoihin puolenyön aikaan ja lähdimme kylille. Mutta siellä oli oudon hiljaista. Niinpä suuntasimme Sokehsin saarelle, missä yleensä on paras meininki ja eniten väkeä. Vaan matka tyssäsi heti saarelle päästyämme. Siellä oli poliisit vastassa ja estivät saarelle ajon. Saarelaiset olivat päättäneet, että juhlinta siirretään seuraavalle yölle, jotta ihmiset jaksavat sunnuntaiaamuna nousta kirkkoon! Ei siis auttanut muu kuin palata seuraavana yönä takaisin. Omituinen paikka tämä Pohnpei...