Jo ennen Ruandaan lähtöä sain Suomessa asuvilta Kongolaisilta ystäviltäni pienen kinyaruandan oppitunnin, joten ihan ummikkona ei maahan tarvinnut tulla. Kiitos ja mitä kuuluu oli hallussa. Vähitellen sanavarasto on karttunut ja nyt taipuu jo yleisimmät tervehdykset ja tuohon Mitä kuuluu? kysymykseen osaan jo vastatakin. On ollut huikeaa huomata, miten pienillä sanoilla saa hymyn loistamaan paikallisten kasvoilla! Ruandalaiset ovat melko varautuneita, eivätkä ole ensimmäisenä tervehtimässä. Ensimmäisiä kertoja kun kävelin täällä omalla asuinalueella, kiinnitin huomioni siihen, kuinka vastaantulijat olivat niin totisia eivätkä tosiaankaan tervehtineet. Kun sitten opettelin itse nuo tervehdykset paikallisella kielellä ja aloin niitä käyttää aina kävellessäni, oli muutos uskomaton!
Perjantai on täällä päivä, jolloin ihmiset roudaavat roskat kadun varteen portin ulkopuolelle (siis juu, jokainen piha ainakin tällä asuinalueella on aidattu ja portit tiukasti lukossa) ja sitten roska-auto käy keräämässä roskat siitä. Satuimme Ronan kanssa portille juuri samalla hetkellä, kun roska-auto pysähtyi siihen. Nuori mies hyppäsi kyydistä ottamaan meidät roskat kyytiin. Huikkasin miehelle ”Mwiriwe” (Hyvää iltapäivää) ja sain yllättyneen hymyn ja vastauksen. Roska-auton perässä kulki nainen lakaisten kadulta siihen jääneet pikkuroskat. Naista tervehtiessäni sain aivan valloittavan hymyn ja tervehdyksen takaisin. Eikä se jäänyt siihen. Nainen jatkoi keskustelua: Amakuru (Mitä kuuluu), johon vastasin: Ni meza (Kiitos hyvää). Nyt naisen koko naama oli yhtä hymyä ja minusta tuntui, kuin olisin juuri tehnyt suurenkin palveluksen hänelle.
Hieman myöhemmin kohtasin toisen kadunlakaisijanaisen. Tervehdin häntäkin samalla tavalla. Hän ihan pysähtyi tervehtiäkseen takaisin jälleen valloittavan hymyn kera. Hänkin jatkoi kysyen kuulumisia ja kun vastasin, hän suorastaan hihkui ilosta ja jäi vilkuttamaan minulle kaksin käsin.
Vaikka Kigali on erittäin turvallinen kaupunki, on monilla täällä 24/7 vartija taloa (ja sitä lukittua porttia) vahtimassa. Monesti nämä vartijat maleksivat/seisoskelevat kadulla talon edessä, kun heillä ei ole mitään muutakaan tekemistä. Yhden tällaisen vartijan kanssa käytiin tämä sama ”keskustelu” hymyjen kera. Tuntuu niin uskomattomalta, miten pienellä teolla saa ihmiset hymyilemään! Nykyisin ihan odotan kävelyretkiäni, kun pääsee näkemään niin paljon hymyileviä ihmisiä! Ja oikeasti hassua, että suurin osa vastaantulijoista/tervehdityistä ei jätä juttua vain tervehdykseen, vaan kysyvät kuulumisetkin.
 |
| Kuvan naiset eivät liity tapaukseen. Vastaantulijoista ei ole tullut kuvia napsittua. 😉 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti