Exploring Kosrae - Menke ruins x 2

Toistaiseksi seikkailut on jäänyt aika vähiin, mutta onneksi jotain on sentään päässyt näkemään. Ja ihan kahteen kertaan... Ensimmäisen kerran pääsin tutustumaan Menke-raunioihin, kun ystäväni Ken Pohnpeilta oli täällä vierailulla. Toinen reissu tehtiin "omalla porukalla", eli opiskelijalähettien kanssa. Oppaana molemmilla kerroilla Salik, joka suurella ammattitaidolla kertoili matkan varrella kaikenlaista mielenkiintoista mm. vastaan tulleista kasveista.

Sinne sitä sukellettiin viidakkoon. Huomaa matkalaisten sauvat! Salik veisteli ensitöikseen jokaiselle oman sauvan matkantekoa helpottamaan.

Villin inkiväärin kukka. Näitä erilaisia villejä inkiväärejä oli matkan varrella melkoisen monta ja kaikissa oli toinen toistaan kauniimmat kukat!

Sateen sattuessa taron lehdestä saa oivallisen sateenvarjon. Aurinkoisella säällä se toimii aurinkovarjona. Vasemmalla oppaamme Salik, oikealla ystäväni Ken.

Janon yllättäessä viidakosta löytyy kyllä juotavaa. Tässä nautitaan nestettä yhdenlaisen köynnöksen varren sisältä. Maku oli kuin veden maku - ei siis maistunut miltään.

Matkaa tehtiin pitkälti joen vartta pitkin. Joki myös ylitettiin ainakin viisi kertaa kahlaamalla. Vettä ei tosin ollut kuin enimmillään puoleen sääreen.

Afeken yllätti päänsärky, joten Salik teki hänelle vuoteen joen rannalle. Siihen Afeke jäi makoilemaan ja odottamaan meitä takaisin.

Tämä oli melkoinen yllätys. Eukalyptus-puu Kosraella! Näitä oli metsässä muutamia. Vain koalat puuttui...

Monitori-liskot tykkäävät tulla paistattelemaan päivää kaatuneitten puiden rungoille. Näitä nähtiin ensimmäisellä reissulla useita, toisella kerralla ei yhtäkään. Mutta eipä kyllä ollut niin aurinkoistakaan.

Yksi monista virran ylityksistä.

Tämä puu on nimeltään Ka. Kuten kuvasta näkyy, "juurakko" on melkoisen kokoinen. Kun runkoon lyö vaikkapa nyrkillä, siitä kuuluu syvän kumahtava ääni. Kivellä runkoa hakatessa saa aikaan todella kuuluvan kumahduksen. Paikalliset käyttävät tätä kommunikointikeinona. Jos joku eksyy viidakkoon, hän ei koskaan huuda apua, vaan alkaa hakata kan runkoa.

Itse rauniot olivat melkoisen vaatimattoman oloiset, mutta mielenkiintoiset silti. Kuten kuvasta näkyy, kivet on melko pieniä ja todennäköisesti joesta poimittuja, sillä ne ovat kaikki hyvin siloisia. Rauniot ovat tiettävästi koko Mikronesian vanhimmat. Ne ovat peräisin 1200-luvulta. Rauniot sijaitsevat jokseenkin keskellä Kosraen saarta ja ennen kristinuskon saarelle saapumista ihmiset kerääntyivät joka puolelta saarta tänne palvomaan jumaliaan. 

Tällainen kaveri löytyi raunioita vartioimasta. Toisella käynnillä vartija oli tehnyt elämäntaparemontin ja lopettanut tupakoinnin. :D

Kuvassa näkyvä katos ei ole 1200-luvulta... Sen Salik rakensi vasta reilu vuosi sitten.

Apina - ei kun Salik - kiipesi reissun lopuksi ketterästi kookospalmuun viiden-kuuden metrin korkeuteen hakemaan kaikille kookospähkinät, jotta pääsimme nauttimaan kookosvettä. Aika huikeaa oli seurata, kuinka helposti paljasta palmun runkoa pitkin voi kiivetä ylös - ja yhtä lailla alas. 

Toinen reissu raunioille ei ollut lainkaan suunniteltu juttu. Tänä aamuna olimme jo autossa matkalla kohtaamispaikkaan Salikin kanssa, tarkoituksena vallata saaren korkein vuori, kun taivas repesi ja rankka ukkosmyräkkä pyyhkäisi saaren yli. Vettä tuli kirjaimellisesti kuin saavista kaatamalla. Hetkessä kaikki paikat lainehti. Sateen myötä saimme haudata haaveen vuorelle kiipeämisestä. Se olisi ollut yksinkertaisesti aivan liian vaarallista liukkauden takia. Niinpä lennosta tehtiin uusi suunnitelma ja opiskelijalähetitkin pääsivät nyt näkemään Menken rauniot.

Allison maistelemassa viidakon antimia.

Vierivä kivi ei sammaloidu. Nämä kivet eivät ole hetkeen tainneet vieriä. Niin kaunis sammalmatto niitä peitti.

Täällä päin maailmaa kävyt ovat punaisia... Ei vaan. Tässä yksi inkiväärin kukka nupullaan.

Päivän sana oli banaani. Tämä "pieni" banaaniterttu lähti meidän mukaan. Kyseessä on Lakatan-banaani, joka on paikallisten mukaan paras syöntibanaani, mitä saarelta löytyy. Ja on se hyvää! Suomessa kun kuulee monesti valitettavan, kuinka hedelmät ei maistu niin maukkailta, kun ne joudutaan keräämään raakoina, jotta ne saadaan hyvinä Suomeen asti. Täytyy sanoa, että äärettömän harvoin olen täällä nähnyt, että esim. banaani saisi kypsyä puussa loppuun saakka. Toreilla myytävänä olevat banaanit ovat lähes järjestäin vihreitä. Tosin ne kypsyvät hyvinkin nopeasti, eli seuraavana päivänä väri voi olla jo keltainen.

Huilitauko

Tytöt poseeraamassa kan juurella. Huomatkaa erityisesti Michaelan (keskellä) kuraiset reidet ja Allisonin (vasemmalla) paljaat jalat!!! Allison totesi viidakon mutaisilla poluilla kävelyn mukavammaksi paljain jaloin kuin vaellussandaaleissa. Myös oppaamme (tällä kertaa heitä oli kolme) ja Aaron patikoivat paljain jaloin.

Liekö tämä Saku-sammakko odotellut sitä täydellistä kumppaniehdokasta hitusen liian pitkään...

Rehtori pääsi kokeilemaan uusia muodin virtauksia. Taro taipuu moneen!

Miksikö banaani on päivän sana? No tämän takia! Edessä keskellä patikoinnilta mukaan tarttuneet banaanit. Välittömästi kotiin paluun jälkeen pihaan hurautti auto. Senaattori vaimoineen toi meille "vähän" banaaneita... Voipi olla, että näillä voisi elää helposti muutaman päivän.

Exploring Kosrae - Walung

Ensimmäinen (ja tähän mennessä ainoa) yön yli retki tehtiin jo hyvä tovi sitten ja kohteena oli Walung - saaren ainoa kylä, jonne ei ole varsinaista tieyhteyttä. Kylään pääsee kyllä tietäkin pitkin, mutta tie on suomalaista metsäautotietä huomattavasti heikompikuntoinen ja matkaa tietä pitkin tulisi reippaasti toistakymmentä kilometriä saaren viimeisestä kylästä, jonne vie kunnollinen tie. Kylään kuljetaan siis veneellä. Tukikohtana kylässä meillä oli yhden seurakuntalaisen kakkoskoti. Monilla Walungin kylässä asuvilla on toinen koti "Ihmisten ilmoilla", kuten tälläkin pariskunnalla. Heidän kotinsa on monen seurakuntalaisen pakopaikka, kun he haluavat vetäytyä rauhaan. Sinne siis mekin vetäydyimme luonnon rauhasta nauttimaan (tai niin minä kuvittelin...)

Matka alkoi - yllätys, yllätys - odottamalla... Onneksi Nellie oli varautunut hyvin ja venettä odotellessa saimme nauttia saaren parasta pizzaa suoraan Nellien uunista.

Tulihan se vene vihdoin ja päästiin matkaan. Hieman kyllä mietin, miten ihmeessä muutamalla ihmisellä on niin järkyttävän paljon tavaraa mukana vain yhden yön reissuun... 

Perillä oli vastassa kylän lapsia, jotka innokkaasti auttoivat tyhjentämään tavaroita veneestä rannalle. Vuoroveden vaihtelu on täällä melkoinen, joten perille pääsi vain nousuveden aikaan.

Korkean veden aikaan salmen yli pääsi siltaa pitkin. Siltaan oli kaiverettu valtava määrä nimiä. Larry kaiversi sinne ainakin yhden nimen lisää meidän ylittäessä sillan.

Itse kylässäkään ei niitä teitä ole. Tässä matkaamme tutustumaan lähiseutuun. Tällaisia polkuja oli oikein mukava tallustella.

Paikallisoppaamme, Larry ja kylän lapset. Minä kun tulin joukon hännillä kameran kanssa ja jäin välillä muista jälkeen, kun jäin kuvaamaan jotakin, yksi lapsista jäi "huolehtimaan" minusta.

Sitten poseerataan. Opettajat ja oppaat orrella.

Pitihän rehtorinkin päästä orrelle, mutta haaveissa oli hieman erilainen kuva kuin seisten otettu. Ihan tämä ei kyllä ollut tavoitteena, mutta näin siinä kävi, kun yritin laskeutua istumaan rungolle.

Se pakollinen...

Ruokailu voi tapahtua näinkin.

Muut nukkuivat sisällä, mutta minua ei sisälle olisi saanut kirveelläkään. Kun kerran leirielämää eletään, pitää saada nukkua ulkona riippumatossa. Tosin tätä ihanuutta varjosti se luonnon rauhan puuttuminen... Takakulmassa oikealla olevan vessarakennuksen takana kun metelöi generaattori. Pyysin Larrya sammuttamaan sen yöksi, mutta erinäisistä seikoista johtuen se oli vaiti vain pari tuntia. Seuraavalla kerralla virittelen riippumaton tuonne auringonlaskun puolelle pressun alle. Sinne ei generaattorin mölinä kuulu.  

Laskuveden aikaa. Veneet pysyy kiltisti paikoillaan.

Toisena päivänä teimme pidemmän tutustumismatkan aina kylän toiseen laitaan saakka. Meidän tukikohta kun on käytännössä aivan kylän toisella laidalla.

Paikallista asumusta.

Walungin "hotelli". Näitä pieniä mökkejä oli rannalla useampia ja ne ovat vuokrattavissa. 

Larryn yllätti jano, joten eikun kookos alas puusta ja kookosvettä juomaan.

Laskuveden aikaan salmen pystyi ylittämään näinkin. Vettä ei ollut kuin nilkkoihin asti, joten mitä sitä suotta sillalle saakka kävelemään.

Tämän palmun rungolla poseerattiin edellisenä päivänä, kun vesi oli reippaasti ylempänä.