sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Luolia, raunioita, vesiputouksia, saaria...

Pahntakai -luola ja vesiputous

Yksi toistaiseksi näkemättä jäänyt upea luontokohde Pohnpeilla tuli vihdoin nähtyä. Viime vuonna piti jo käydä, mutta kevät oli niin kuiva, että putouksessa ei ollut vettä ja siksi meille sanottiin, että ei sinne kannata mennä. Nyt oli putouksessakin vettä, joten eikun menoksi! Kolmella dollarilla pääsi tämän kokemaan.


Ensimmäinen näkymä putouksesta.
First sight of the falls.

Ei ollut luola ihan sitä mitä odotin... Nämä mittasuhteet on huikeat!
The cave was not at all what I thought... The dimension of the cave is outstanding!

"Kukkulan kuningatar"
"Queen of the hill"


Ei ollut hassummat näkymät luolasta poispäinkään. Taustalla siintää Tyynimeri.
There was a nice view from the cave to the Pacific Ocean.


Tämä kuva kertoo niin paljon. Suurella kunnioituksella paikkaa ihailtiin.
This shot tells so much. They admired the place with a great respect.

Tälle retkelle lähdettiin suoraan toisesta tapahtumasta, jonne piti pukeutua asiaan kuuluvalla tavalla. Mrs V ei ollut tietoinen luolaretkestä, joten varustus ei ehkä ollut ihan paras mahdollinen lyhyeen patikkaan viidakossa... Mutta hyvällä asenteella ja huumorilla tästäkin selvittiin!

This trip was right after another occasion where you had to wear proper clothes. Mrs V didn't know about the trip, so she her clothes were not the best choice for the short hike in the jungle... But, with a great attitude and humor she did it!



Naisenergiaa

Pohnpein adventtiseurakunnan naisia hemmoteltiin, kun saimme vieraita Guamilta pitämään meille seminaaria yhdeksi viikonlopuksi. Perjantai-ilta ja sapatti vietettiin kirkolla vieraita kuunnellen, mutta sunnuntaina pakkauduimme autoihin ja lähdimme saarta kiertämään vieraiden kanssa.

Seminaariin osallistujia kirkolla.
Participants of the seminar in the church.


Me "nuoret" matkasimme auton lavalla vanhempien rouvien vallatessa sisäpaikat. Vasemmalla ystäväni Rani, jonka lapset ovat meidän koulussa. Maureen kutsui Ranin viettämään päivää kanssamme. Oikealla "saarisiskoni" Juleen.

We "young people" were travelling at the back of the truck while older ladies were sitting inside the car. On the left, my friend Rani, whose children are in our school. Maureen invited Rani to join us. On the right my "island sister" Juleen.


Marsilla kohti Nan Madolin raunioita.
Marching towards the ruins of Nan Madol.

Sisäänkäynti
Entrance

Onneksi oli matalan veden aika, niin ei tarvinnut kahlata takamusta myöten vedessä. Mrs V onnellisena Kaylan kuljetuspalvelusta nauttimassa.

Fortunately it was low tide so we didn't have to wade so deep. Mrs V was happy to have Kayla to carry her.

Ystävykset ja kaunis maisema
Friends and beautiful scenery.


Aina yhtä iloinen "saari äitini", Kathy.
My always so happy island mom, Kathy.


Raunioilta Kepirohin vesiputoukselle nauttimaan virkistävästä pulahduksesta. Pienen houkuttelun jälkeen sain Ranin veteen ja kuva kertoo, että hauskaa oli!

From the ruins we went to Kepirohi waterfall. There we enjoyed swimming in refreshing water. After couple of invites Rani was in the water too and you can see she had fun time!


Ihanat naiset ja hieno vesiputous!
Lovely ladies and the beautiful waterfall!


Täällä kissanhäntä näyttää tällaiselta...
In finland we call this plant "cat tail".


Black Coral

Tämän lukuvuoden viimeinen leireilyviikonloppu vietetiin Black Coral -saarella. Tosin viikonloppu jäi vain yhden yön pituiseksi, kun meidän opiskelijalähetit halusivat ehtiä sunnuntaina vielä puuhailemaan muutakin. No, pääsihän edes yhdeksi yöksi nauttimaan riippumatossa nukkumisesta ja päiväksi rennosta saarielämästä.

Hiekkaranta
Th Beach

Opin taas jotain uutta kookospähkinästä. Tämä on jo ikääntynyt kookospähkinä. Sen sisällä ei ole enää kookosvettä vaan se on imeytynyt kookoslihaan, joka täyttää nyt koko pähkinän sisällön. Tuo kookosliha oli oikein maittavaa syötävää! Ulompi valkoinen kerros on kopra, josta raastetaan kookoshiutaleet (joista puolestaan uutetaan kookosmaito).

I learned something new of coconut. This is an old coconut. There is no coconut water inside it anymore. It has absorbed to coconut meat and it fill the coconut now. That coconut meat was really tasty! Outer white part is kopra. Coconut flakes are grated of it (and coconut milk is made of grated coconut).

Tässä riippumatossa makoilin lukemassa päiväaikaan.
This is the hammock I used for reading during the day time.

Riippumattoelämää poikien tapaan.
Hammocking life by guys.

Saimme seuraa saarelle, kun siellä päivysti myös "meripoliisit", jotka olivat valvomassa saarta ympäröiviä vesialueita luvattomalta kalastukselta.

We had some company on the island. "The marine police" was monitoring surrounding waters and making sure there is no fishing.

Tässä riippumatossa olisi ollut tilaa aika monelle riipujalle. Mukava siinä oli kyllä ihan itsekseenkin loikoilla...

That hammock was huge! It could easily accommodate many people. But it was very comfortable just for me too...

Kyllä noissa oloissa kelpaa hymyillä!
It is easy to smile at that kind of place!

Kotimatkalle lähtiessä meripoliisit tarjosivat meille kyydin. Pojat olivat aivan hurmioissaan, kun 15 heppanen perämoottori vaihtui yllättäen 115 heppaseen. Kyllähän sen eron huomasi...

When it was time to leave the island, marine police took us back to the main land. Guys were so exited when 15 hp engine turned to 115 hp engine. You could feel the difference...

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Arjen murusia

Hammaslääkäri

Tällä kertaa vuorossa on sillisalaattia pienistä arkisista asioista tällä saarella. Moni asia vie täällä yllättävän paljon aikaa ja toimii länsimaisittain vähintäänkin erikoisella tavalla. Minulta lähti yhdestä hampaasta pala paikasta ja tarvitsin hammaslääkäriä. Olin käynyt jo yksityisellä hammaslääkärillä näyttäytymässä ja kysymässä hintaa. Korjaus olisi ollut 50 dollaria, joten päätin etsiä edullisemman vaihtoehdon. Kevätloman aikaan vihdoin sain itseni rahdattua julkisen puolen hammaslääkäriin. Vastaanotto on sairaalan yhteydessä, erillisessä rakennuksessa. Kun astuin ovesta sisään, vastassa oli odotusaula jokseenkin täynnä ihmisiä. Suuri osa odottajista oli lapsia. Täkäläiseen tapaan mitään ajanvarausta ei tarvita, vaan jokainen kirjoittaa nimensä listaan paikalle tullessaan. Reilun tunnin odottelun jälkeen minut kutsuttiin sisään. Salomonsaarelainen hammaslääkäri katsoi suuhuni ja pyysi minua vielä tarkentamaan, mistä paikka on lähtenyt. Hän ei pystynyt löytämään oikeaa kohtaa. Lähdettiin ottamaan röntgenkuva ja edelleenkään lääkäri ei ollut aivan kartalla. Paikka kun lähti viimeisestä poskihampaasta niin sen puuttumisen havaitseminen ei näköjään tälle lääkärille ollut kovin yksinkertaista. Kielellä puuttumisen tunsi vaan ikävän selvästi.

Kun kerran olin niin paljon saanut itsestäni irti, että oli hammaslääkäriin hankkiutunut, pyysin lääkäriä tarkistamaan muutkin hampaani. Hän totesi löytävänsä pari pientä reikää, joita ei kuulemma tarvitsisi paikata, jos hoidan hampaitani säännöllisesti - toisin kuin paikalliset. Heidän suustaan tuollaiset pitäisi paikata. Mielenkiintoista... Noh, joka tapauksessa lopputulos oli se, että lääkäri pyysi minua käymään ensin suuhygienistilla putsauttamassa hampaani ja tulemaan sitten takaisin, niin paikkaisi reiät (joita siis hetki sitten ei vielä tarvinnut paikata). Hygienisti otti vastaan toisaalla ja sain ohjeet, kuinka löydän perille. Löysin oikeaan paikkaan ja kysyin ensimmäiseltä vastaantulevalta henkilökunnan jäseneltä, mistä löytäisin oikean ihmisen. Nainen pyysi minua istumaan ja lähti hakemaan etsimääni ihmistä. Pian hän tuli takaisin miehen kanssa, joka kertoi olevansa etsimäni henkilö. Hän kysyi, millaista asiaa minulla on ja kuultuaan tarpeeni, pahoitteli, että hän on juuri lähdössä kotiin (kello oli jokseenkin 12). Hän teki vain puolikkaan päivän tuona päivänä. Sain pyynnön tulla takaisin aamulla heti yhdeksältä.

Aamulla palasin takaisin ja kerrankin homma toimi sovitusti. Pääsin hoitoon heti yhdeksältä. Suomalaisen hammasputsauksen rinnalla tämä oli aika heppoinen putsaus, mutta kummasti hampaat näyttivät eriväriseltä tämän jälkeen! Olinkin hieman miettinyt, millä ihmeellä saisin hampaani hieman enemmän valkoiseksi. Nyt kun hampaat oli putsattu, suuntasin saman tien takaisin hammaslääkäriin. Jälleen sain odotella tunnin verran, ennen kuin pääsin sisään. Hämmästykseni oli suuri, kun hammaslääkäri alkoikin puuhailla sen puuttuvan paikan parissa, jota hän ei siis edes itse pystynyt näkemään puuttuvaksi... Mutta sen takiahan minä alun perin olin tullutkin, joten hyvä, jos hän sen nyt sitten saa korjattua. Aikansa hän ahersi ja kun lopulta pääsin kielellä hammasta tunnustelemaan, oli terävä kolo kadonnut! Hyvä niin. Mutta ei hämmästys tähän loppunut. Kun lääkäri oli valmis, hän sanoi, että nyt hänellä ei ole aikaa paikata niitä pikkureikiä (joita siis ei tarvitsisi paikata) ja pyysi tulemaan takaisin toisena päivänä... Heh, en ole vielä mennyt. Josko sitten vaikka kesälomalla olisi aikaa taas odotella tunti tai ehkä toinenkin.

Tuulilasinpyyhkimet

Kun taannoin ostin autoni, sen lasinpyyhkimet olivat aika lopussa. Jonkun aikaa niitten kanssa tuskailin, ennen kuin lopulta menin takaisin myyjän liikkeeseen ostaakseni uudet. Mr Huan totesi, että oikeanlaisia ei ole varastossa yhtään, mutta heillä on seuraavalla viikolla lähdössä tilaus Japanista. Hän lisää pyyhkimet tilaukseen. Tilauksen pitäisi olla perillä parin viikon päästä. Jäin siis odottamaan. Palasin reilun kahden viikon päästä kuullakseni saman virren: Tule takaisin kahden viikon päästä. Odotin toiset reilut kaksi viikkoa ennen kuin taas palasin perjantaina kysymään tilannetta. Nyt sain kuulla, että kontti on juuri tullut, mutta sitä ei ole vielä ehditty purkamaan. Tule takaisin maanantaina. Menin takaisin maanataina saadakseni kuulla, että pyyhkijät on nyt löytynyt, mutta niissä on vääränlainen kiinnityssysteemi. Huan pyysi minua tulemaan takaisin seuraavana päivänä ja jättämään auton hänelle, niin hän voisi käydä etsimässä muilta korjaamoilta, josko jostain löytyisi oikea kiinnityssysteemi. Palasin seuraavana päivänä sovittuun aikaan toteamaan, että Mr Huan ei ole paikalla. Hän on viemässä lastaan sairaalaan. Seuraavakaan yritys ei vielä tuottanut toivottua tulosta, sillä tällä kertaa Mr Huan oli niin kiireinen muiden autojen kanssa, että hän ei ehtinyt ottaa minun autoani. Jälleen kerran minua pyydettiin tulemaan takaisin seuraavana päivänä. Oliskohan se sitten ollut seitsemäs käyntikerta, kun vihdoin sain uudet pyyhkijät autoon..


"Katsastus"

Täällä autot pitää rekisteröidä vuosittain. Käytännössä se tapahtuu siten, että auton kanssa mennään poliisiasemalle, missä poliisi tekee "katsastuksen", antaa laskun, joka pitää käydä maksamassa kaupungintalon kassaan ja sitten palata kuitin kanssa takaisin, jolloin poliisi kirjoittaa uuden "rekisteriotteen" ja antaa tarrat liimattavaksi rekisterikilpeen ja tuulilasiin. Niin siis minäkin menin poliisiasemalle auton kanssa. Poliisimies kysyi, mikä on minun autoni ja sitten lähdettiin "katsastamaan". Ensin minulta kysyttiin ajokortti. Sitten poliisi tarkisti toimiiko autossa valot, vilkut, tuulilasinpyyhkimet ja töötti. Hän myös pyysi minua käynnistämään auton. Kaikki oli kunnossa, joten sain laskun ja lähdin kaupungintalolle. Kello oli pari minuuttia yli 12 ja kas kummaa, kassa oli kiinni! Lounastauko. Kun kyse on tauolle lähdöstä, kelloa tarkataan hyvin tiiviisti ja lappu lyödään luukulle ehkä jo hieman etuajassakin, mutta kun pitäisi tulla töihin, sitten ei enää olekaan niin väliä, ollaanko paikalla aikanaan vai "on island time". Sanomattakin oli siis selvää, että kassa ei suinkaan auennut klo 13...

Sain kuitenkin lounastauon jälkeen laskun (noin 30 dollaria) maksettua ja palasin poliisiasemalle. Siellä yksi poliisimies kirjoitteli kirjoituskoneella uuden "rekisteriotteen" ja sain tarvittavat tarrat. Täytyy sanoa, että kovin heppoinen on tämä täkäläinen katsastus. Liikenteessä näkee niin hurjia pommeja, että välillä oikeasti hirvittää! Ketään ei kiinnosta toimiiko jarrut, tuulilasi voi olla tuhannen säpäleinä, kun siihen on pudonnut kookospähkinä, takalasin virkaa toimittaa United Airlinesin muovi, puskurit on teipattu kiinni runkoon ja pakoputkesta tulee mustaakin mustempaa savua.

Nämä autot eivät ole enää liikenteessä. Mutta lähes vastaavan näköisiä kyllä tulee vastaan...


Silmälasit

Jostain kumman syystä onnistuin jättämään viimeisellä Ant-atollireissulla silmälasini mökkini kaiteelle. Jokseenkin viimeisiä asioita, mitä tein ennen mökin jättämistä, oli se, että laitoin piilarit päähän. Laskin silmälasit kaiteelle ja muistan vielä, kun ajattelin etsiväni seuraavaksi silmälasikotelon. Mutta ilmeisesti en sitten etsinyt, kun kotiin palattuani löysin tyhjän kotelon. Tiesin saman tien, missä lasit ovat ja sitten alkoi pohdinta, miten saan lasit takaisin. Onneksi minulla oli vanhat lasit tallella, joten en ollut ihan sokea, mutta olihan siinä taas totuttelemista, kun uudet lasit on monitehot ja vanhat vain yksitehot. Kerroin Maureenille ongelmani ja hän lupasi soittaa lasien perään. Maureen sai viestin toimitettua saarelle, ja siellä luvattiin käydä katsomassa, löytyykö lasit. Sain pian kuulla, että lasit on löytynet ja saman viikon keskiviikkona joku on menossa käymään saarella ja voi tuoda ne tullessaan. Keskiviikkoiltana kyselin taas lasien perään ja sain kuulla, että ne oli unohdettu antaa saarella kävijöiden matkaan. Mutta sunnuntaina taas joku on menossa sinne. Maanantaina sain vihdoin odotetun tiedon. Lasit ovat haettavissa paikallisen kaasuyhtiön toimistosta. Sinne sitten suuntasin töiden jälkeen ja sain lasien lisäksi takaisin myös peilini, joka oli kököttänyt kaiteella lasien vieressä. Sitä en ollut osannut edes kaivata.

Torakat

Torakat kuuluu täällä arkeen. Onneksi minun asunnossa ei niitä kovin usein näy. Nyt kuitenkin jostain syystä jouduin useampana iltana peräkkäin tappamaan torakan, joten päätin taas vaihteeksi vähän suihkutella myrkkyä rakoihin, joihin olen torakoiden nähnyt katoavan. Seuraavana aamuna löysin lattialta neljä torakkaa koivet kohti taivasta. Muutamana aamuna senkin jälkeen poimin vielä yksittäisiä yksilöitä talteen. Vaikka en noita otuksia täällä usein näekään, täytyy niitä kuitenkin täällä olla, koska niiden munia saan hävittää säännöllisesti. Etenkin suihkuverho tuntuu olevan niiden suosiossa, mutta munia löytyy myös mm. vaatekaapista, ruokakaapista ja lattioilta.

Banaaniostokset

Banaanit ovat jokapäiväistä ruokaa. Niinpä niitä tulee ostettua yleensä aina isompi terttu, joka roikkuu sitten kotona naulassa. Siitä on helppo poimia syötävää sitä mukaa kuin sitä tarvitsee. Yleensä ostan banaanini aina Ellenin marketista, mutta toisinaan, jos minulla ei ole muuta asiaa kylille, käyn hakemassa banaanit läheisestä pikkukojusta. Yleensä silloin ostan vähemmän, vain muutaman päivän tarpeisiin. Näin olin taas kerran tekemässä. Ystävällinen mies leikkasi minulle isosta tertusta pienemmän tertun, jonka maksoin kassalla. Kun menin autolle banaaneitteni kanssa, samainen mies tuli luokseni toisen, isomman banaanitertun kanssa ja sanoi, että ne ovat minulle - talo tarjoaa. Olin aivan hämilläni! Joskus nämä ihmiset osaavat kertakaikkiaan yllättää!

Kielikukkasia

Englannin kieli on hassua - ainakin joskus. Pari esimerkkiä. Meillä oli nyyttärit ja tein sinne jotain pataruokaa, jossa oli itsetehtyä seitania. Seitan on seitan myös englanniksi. Tiesin, että joku taas kysyy, mitä olen kokannut ja kun mietin, mitä tällä kertaa vastaan, totesin, että nytpä onkin mielenkiintoinen juttu. Jos vastaan: "Tämä on seitania", kuuluu se englanniksi: "This is seitan" joka taas kuulostaa täsmälleen samalta kuin: "This is satan (=saatana)". Tästäpä tulikin sitten meille kestovitsi. Joka kerta, kun meillä on nyyttärit, joku kysyy minulta: "Did you bring seitan?" (Toitko seitania.) Johon minä tilanteesta riippuen saatan vastata esim. "No, I didn't bring satan into the church!" (Ei, en tuonut saatanaa kirkkoon!)

Toinen aivan loistojuttu sattui syntymäpäivänäni. Gladys tuli kysymään, josko olisin lähtenyt hänen kanssaan piknikille Causewaylle. Hän lupasi kokata synttäreideni kunniaksi. Oli kuitenkin sopinut jo Katin kanssa, että menemme päivälliselle Kiinalaiseen ravintolaan. Niinpä kerroin Gladysille, että olen menossa ravintolaan. Gladys kysyi, kenen kanssa olen menossa. Vastasin: "I'll go with Kat." (Menen Katin kanssa.) Kat lausutaan samoin kuin cat, joka on kissa. Samaan aikaan yksi kissoistani tassutteli paikalle. Gladys katsoi epäuskoisen näköisenä kissaa ja sitten minua ja varmisti, oliko kuullut oikein: "With cat?" (Kissan kanssa?) Saatiinpa hyvät naurut...


perjantai 21. huhtikuuta 2017

Lomailua

Tänä vuonna kevätlomaa joutui odottamaan vähän pidempään, sillä se on aina pääsiäisviikko. Tuntuu vähän hassulta, että ensin puurretaan kolme kuukautta ilman lomia, sitten on viikon loma, jonka jälkeen on enää puolitoista kuukautta kesälomaan. Mutta olipa se loma milloin vaan, on se aina tervetullut! Minulla oli pieni ongelmanpoikanen lomailua ajatellen - kissanpennut. Mihin laittaisin kaikki viisi pentua (4+1, eri emoilta), kun lähdemme atollille pitkää viikonloppua viettämään. En haluaisi olla aina vaivaamassa campukselle jääviä niiden ruokinnasta ja ennen kaikkea hiekkalaatikoiden siivoamisessa. Kukaan kun ei ole niin kissaihminen, että tekisi sen riemusta kiljuen.

Asioilla kun on tapana järjestyä, niin tämäkin ongelma ratkesi kuin itsestään. Lomaa edeltäneellä viikolla kaksi oppilasta halusi itselleen kissanpennun. Kun vanhemmatkin olivat asialle myötämielisiä, luovutin enemmän kuin mielelläni pikku-Mantan (minun sängynvaltaajan 😻) Anthonyn hellään huomaan ja Jack Smith lähti Kawain hoiviin. Kun vielä lisäksi loput kolme poitsua, jotka olivat Jack Smithin kanssa majailleet minun luokassa, alkoivat yksi toisensa jälkeen katoamaan ikkunasta omille teilleen, eivätkä enää viihtyneet sisällä, oli hiekkalaatikko-ongelma ratkaistu. Emo hoiteli pentuja ulkona ja saalisti niille syötävää. Lisäksi minäkin kiikutin niille vielä uloskin ruokaa, mutta enimmäkseen nuo näyttivät tulevan toimeen saalistamalla ja löytämillään ruuilla.

Manta, sängynvaltaaja, vähän ennen uuteen kotiin lähtöä.
Manta, who occupied my bed, before she left to a new home.

Soza, Socks ja Boots kävivät vierailemassa mun nojatuolissa loman aikana.
Soza, Socks and Boots visiting my arm chair during the spring break.
Lomalla oli hyvää aikaa tutkailla kotisaarta hieman lähemmin. Viikon varalle oli ohjelmoitu muutama retki, mutta kuten asiaan kuuluu, suunnitelmat muuttuivat moneen kertaan... Alun perin meidän piti startata sunnuntaina vaellukselle kohti Pohnpein korkeinta huippua, yöpyä yksi yö vuorilla ja palata maanantaina takaisin. Koska täkäläiseen tapaan ei suinkaan kuulu hoitaa asioita ajoissa, vaan aina viime tipassa, tällä kertaa rehtori ei onnistunut järjestämään meille ketään opasta vaellukselle näin lyhyellä varoitusajalla. Niinpä teimme lennosta uudet suunnitelmat ja vuoren huipun sijasta suuntasimme sunnuntaina yhdelle saaren lukuisista vesiputouksista.

Lehnpaipohn-putous.
Lehnpaipohn-waterfalls.

Tämän putouksen suurin vetonaula on sen iso ja syvä allas ja altaaseen voi hypätä saaren korkeimmalta hyppypaikalta (noin 10 m). Minä EN hypännyt!!!
The most popular thing here is big and deep pool to where you can jump from the highest jumping-off spot of the island (about 10 meters). I DIDN'T jump!!!

Putoukselle oli pieni patikkamatka, josta osa oli hieman mutaista. Niinpä perillä oli mukava upottaa kuraiset jalat virkistävään veteen (ennen kuin pulahti kokonaan uimaan). Vesi tuntui aluksi yllättävän vilpoiselta. Ihan tuli Suomen kesät mieleen...
There was a short hike to the falls. Part of the way was little bit muddy. It was so great to put feet in to the fresh water (before going to swim). The water felt quite chilly at first. It reminded me about summers in Finland...

Lisää kuvateksti

Tim-pastorilla oli ihan oma tapansa nauttia putouksesta...
Pastor-Tim had his own way to enjoy the waterfalls...

Vesiputousreissulla tuli puheeksi, että vieläkään en ole Sokehs Rockille päässyt kiipeämään. Tim-pastori lupasi loman aikana lähteä oppaaksi. Olin ihan innoissani. Vihdoinkin pääsisin toteuttamaan yhden unelmistani! Sovimme kiipeävämme keskiviikkona iltapäivällä. Kävin vielä päivällä varmistamassa, mihin aikaan lähdemme. Kun lähdön aika tuli, pastoria ei löytynyt mistään. Autokin oli pois. Muutama opiskelijalähettipoika halusi lähteä mukaan. He olivat käyneet huipulla jo ennenkin, joten kun pastoria ei näkynyt ei kuulunut, pojat totesivat, että kyllä he reitin osaavan, eikun mennään. Niinpä lähdimme ilman pastoria. Kello oli kuitenkin jo niin paljon, että minulla jyskytti takaraivossa ajatus lähestyvästä auringonlaskusta. En todellakaan halunnut kavuta alas pimeässä.

Halusin kuitenkin yrittää ja reippaasti lähdimme matkaan. Täytyy sanoa, että teki tiukkaa tällaisen keski-ikäisen pysyä parikymppisten vauhdissa mukana... Kyllä minä vuorille kiipeän, mutta en sentään juoksemalla, kuten innokkaimmat ryhmästämme! Alkumatka oli helppoa nousua kiviportaita pitkin. Läähättämään se kyllä pisti, mutta itse kiipeäminen ei ollut vaikeaa. Kun sitten vastassa oli käytännössä lähes pystysuora nousu ison kivenjärkäleen yli, oli pakko alkaa todenteolla miettimään ajan kulua. Pätkän matkaa kiipesin poikien hyvillä neuvoilla ja avustuksella, mutta kun aloin ajattelemaan paluuta mahdollisesti pimeässä, totesin pojille, että en ota sitä riskiä, vaan palaan takaisin. Mutta tulen takaisin uudestaan, kunhan on aikaa enemmän!!! 

Pojat jatkoivat matkaa, minä laskeuduin takaisin turvallisemmalle maankamaralle ja istahdin hetkeksi huilaamaan ja kaivoin kameran esille. Edessä näkyi huippu, mikä jäi tällä kertaa vielä saavuttamatta. Hetken päästä näin pojat kapuamassa rinnettä ylös. Itse pakkasin kameran takaisin reppuun ja lähdin etsimään tietä takaisin autolle. Mutta sepä ollutkaan ihan niin yksinkertaista... Kiviportaiden päätyttyä olimme jotenkin onnistuneet harhautumaan varsinaiselta polulta ja nyt minulla ei ollut mitään käsitystä, missä se polku oikeastaan on. Mietin hetken, josko jäisin odottamaan poikien paluuta, mutta edelleenkään ajatus pimeässä metsässä paluusta ei houkutellut, joten lähdin etsimään polkua. Onneksi minulla oli kännykässä kartta, jossa polku näkyi kartalla näkyi myös pisteenä oma sijaintini. Vuoren juurella, keskellä metsää sijainnin tarkkuus ei kuitenkaan ole niin hyvä, että sen perusteella olisi pystynyt suoraan polulle suunnistamaan. Vähän osviittaa siitä kuitenkin sai, minne päin pitäisi lähteä.

Suuntasin olettamaani polun suuntaan. Kapusin kivien ja kaatuneiden puunrunkojen yli. Jalkoihin sai katsella tarkasti, sillä maasto oli kivikkoista ja kivien väliin jäi rakoja, joihin oli helppo astua harhaan. Muutaman kerran noihin rakoihin lankesin ja sain melkoisia tällejä sääriin ja nilkkoihin. Sisulla mentiin kuitenkin eteenpäin. Sen sijaan, että olisin löytänyt polkua, löysin itseni yhä tihenevästä viidakosta. Aika kului ja auringonlasku lähestyi. Piti kaivaa taas känny esiin ja ottaa uutta suuntaa. Samalla lähti yläkertaan harras pyyntö polunpään löytymisestä ennen pimeän tuloa. Uuden suunnan otettuani, pienen rämpimisen jälkeen, viidakko näytti harvenevan ja suureksi helpotuksekseni tajusin pian polun olevan edessäni. Loppumatka alas olikin sitten iisi biisi!

Siinä se on. Niin lähellä, mutta vielä niin kaukana. Ensi kerralla minäkin kipuan ylös asti!
There it is. So near, but still so far. Next time I will climb all the way up!

Poikia odotellessa oli hyvää aikaa kuvata tuota vielä valloittamatonta vuorta alhaalta käsin.
While waiting the boys I had good time to take photos of this still unreachable rock from down.

Loman ehdottomasti odotetuin osuus oli pitkä viikonloppu Ant-atollilla. Luvassa oli kolme yötä riippumatossa, snorklausta, auringonlaskuja ja -nousuja, huikeaa tähtitaivasta sekä rentoa oleilua. Ja tietysti silmänruokaa kameralle! 😊 Tässä niitä tunnelmia...

The most waited part of our spring break was a long weekend in Ant-atoll. It included three nights in the hammock, snorkeling, sunsets and sunrises, beautiful sky with stars and relaxed staying. And of course lot of photos! 😊 There are those feelings...








Tämä ja seuraava kuva ovat pari. Kuvat on otettu samasta kohdasta. Ensimmäinen kuva on auringonnousun aikaan. Kuvassa näkyy Pohnpein saari, jonka yläpuolella on pilviä (kuten siellä näytti aina olevan).  Toinen kuva on otettu vähän myöhemmin samana päivänä, mutta minne katosi Pohnpei...?

This and the next photo are a pair. Photos are taken from the same spot. First photo is taken during the sun rise. You can see Pohnpei in the photo. There are clouds above Pohnpei (as there seemed to be always). Next photo is taken little bit later on the same day, but where is Pohnpei...?


Auringonlaskuja ei koskaan näytä olevan kahta samanlaista. Joka ilta taivas näytti totaalisen erilaiselta - ja aina niin kauniilta!
There are no two same kind of sun set. Every night the sky was totally different - and always so beautiful! 


Ant on snorklaajan paratiisi. Tällä kertaa rauskut näyttivät parastaan. Eikä aina tarvinnut pistää edes päätänsä veteen, vaan yhtenä aamuna sain ihailla rauskuja auringonnousua kuvatessani! Siinä ne uivat aivan rantavedessä. Ensin pariskunta tähtikotkarauskuja ja hetken kuluttua täysin toisenlainen yksinäinen rausku.

Ant is a paradise for snorkelers. This time I saw many sting rays. And I even didn't have to go into water every time to see them! One morning I was taking photos of sun rise when I saw a couple of spotted eagle rays swimming in a shallow water and right after them I saw another totally different kind of sting ray.


Tähtikotkarauskut
Spotted eagle rays

Ja se toinen rausku.
And the another sting ray.


Tämän rauskun kanssa uiskentelin ihan lähietäisyydellä.
I was swimming with this sting ray very near to me.

Hai on aina kiva bongata snorklatessa (kunhan kyseessä ei ole agressiivinen yksilö...). Tässä mustaevähai.
It is always great to see shark while snorkeling (as long as it's not an aggressive one...). This is a blacktip reef shark.

Enkelikala
An angelfish

Tällä kertaa atollille päästyämme meitä odotti mukava yllätys. Sinne oli rakennettu uusi iso maja. Niinpä majat meni uusjakoon... Opiskelijalähetit valtasivat ison majan ja sen vieressä olevan pienen majan, joka on aikaisemmin ollut aina minun majani. Minä ja yhden opiskelijalähettipojan vierailulla ollut äiti saimme oman majan hieman syrjemmästä. Siitäkös minä tykkäsin! Vihdoinkin sai oikeasti rauhallisen majapaikan! Ja tämä maja on jokseenkin saaren kärjessä. Sinne puhaltaa merituuli mukavan vilvoittavasti. Maja on myös aamuauringon puolella, joten aamuisin pystyin riippumatostani kuikuilemaan, josko aurinko jo alkaa nousta ja voisin lähteä sitä kuvaamaan. 

Minun majani.
My hut.

Rehtorin "perheriippumatto".
Principal's "family hammock".

Nuotiopaikka. Taustalla opiskelijalähettien pienempi maja ja uusi, iso maja.
Campfire place. In the background you can see the small hut and the new, big hut of student missionaries. 

Antille tullaan rentoutumaan. Mallia näyttää Nathan ja Leighton.
Ant is for relaxing. Nathan and Leighton giving an example how to relax.

Tämän vuoden opiskelijalähetit ovat kovia lainelautailijoita. Nytkin mukana oli puolikas (!) lauta ja sillä temppuiltiin rantavedessä.
Most of our student missionaries are surfers. Even now they had a half (!) surfboard with them and they loved to do tricks on the shallow water. 
Joka kerta Antilla käydessämme olen merimatkan aikana silmä kovana seurannut, josko onnistuisimme näkemään delfiineitä. Ja aina olen joutunut pettymään. Vaan en enää! Paluumatka alkoi aika rajusti. Päivä oli ollut sateinen ja tuulinen. Laguunissa atollin sisällä meri oli jokseenkin tyyni, mutta kun pääsimme laguunista ulos avomerelle, vastassa oli todella hurja aallokko. Meidän veneet eivät olleet mitään isoja veneitä, vaan tavallisia perämoottorilla varustettuja veneitä. Onneksi meillä oli kokenut kippari, joka luotsi meidän aallokon läpi turvallisemmille vesille atollin toiselle puolelle. Kun merenkäynti hieman rauhoittui, aloimme katsella, missä meidän toinen venekunta oli. Emme saaneet siihen näköhavaintoa. Jäimme siis himmailemaan ja odottelemaan. Yhtäkkiä tajusin vedenpinnassa liikettä. Eviä! Ja samassa ensimmäiset delfiinit hyppäsivät! Nappasin actionkamerani (jonka olin jättänyt helposti saataville) ja pistin videon pyörimään. Aika haastavia kuvattavia delfiinit ovat, mutta jotain sentään onnistuin ikuistamaan...




video