perjantai 21. huhtikuuta 2017

Lomailua

Tänä vuonna kevätlomaa joutui odottamaan vähän pidempään, sillä se on aina pääsiäisviikko. Tuntuu vähän hassulta, että ensin puurretaan kolme kuukautta ilman lomia, sitten on viikon loma, jonka jälkeen on enää puolitoista kuukautta kesälomaan. Mutta olipa se loma milloin vaan, on se aina tervetullut! Minulla oli pieni ongelmanpoikanen lomailua ajatellen - kissanpennut. Mihin laittaisin kaikki viisi pentua (4+1, eri emoilta), kun lähdemme atollille pitkää viikonloppua viettämään. En haluaisi olla aina vaivaamassa campukselle jääviä niiden ruokinnasta ja ennen kaikkea hiekkalaatikoiden siivoamisessa. Kukaan kun ei ole niin kissaihminen, että tekisi sen riemusta kiljuen.

Asioilla kun on tapana järjestyä, niin tämäkin ongelma ratkesi kuin itsestään. Lomaa edeltäneellä viikolla kaksi oppilasta halusi itselleen kissanpennun. Kun vanhemmatkin olivat asialle myötämielisiä, luovutin enemmän kuin mielelläni pikku-Mantan (minun sängynvaltaajan 😻) Anthonyn hellään huomaan ja Jack Smith lähti Kawain hoiviin. Kun vielä lisäksi loput kolme poitsua, jotka olivat Jack Smithin kanssa majailleet minun luokassa, alkoivat yksi toisensa jälkeen katoamaan ikkunasta omille teilleen, eivätkä enää viihtyneet sisällä, oli hiekkalaatikko-ongelma ratkaistu. Emo hoiteli pentuja ulkona ja saalisti niille syötävää. Lisäksi minäkin kiikutin niille vielä uloskin ruokaa, mutta enimmäkseen nuo näyttivät tulevan toimeen saalistamalla ja löytämillään ruuilla.

Manta, sängynvaltaaja, vähän ennen uuteen kotiin lähtöä.
Manta, who occupied my bed, before she left to a new home.

Soza, Socks ja Boots kävivät vierailemassa mun nojatuolissa loman aikana.
Soza, Socks and Boots visiting my arm chair during the spring break.
Lomalla oli hyvää aikaa tutkailla kotisaarta hieman lähemmin. Viikon varalle oli ohjelmoitu muutama retki, mutta kuten asiaan kuuluu, suunnitelmat muuttuivat moneen kertaan... Alun perin meidän piti startata sunnuntaina vaellukselle kohti Pohnpein korkeinta huippua, yöpyä yksi yö vuorilla ja palata maanantaina takaisin. Koska täkäläiseen tapaan ei suinkaan kuulu hoitaa asioita ajoissa, vaan aina viime tipassa, tällä kertaa rehtori ei onnistunut järjestämään meille ketään opasta vaellukselle näin lyhyellä varoitusajalla. Niinpä teimme lennosta uudet suunnitelmat ja vuoren huipun sijasta suuntasimme sunnuntaina yhdelle saaren lukuisista vesiputouksista.

Lehnpaipohn-putous.
Lehnpaipohn-waterfalls.

Tämän putouksen suurin vetonaula on sen iso ja syvä allas ja altaaseen voi hypätä saaren korkeimmalta hyppypaikalta (noin 10 m). Minä EN hypännyt!!!
The most popular thing here is big and deep pool to where you can jump from the highest jumping-off spot of the island (about 10 meters). I DIDN'T jump!!!

Putoukselle oli pieni patikkamatka, josta osa oli hieman mutaista. Niinpä perillä oli mukava upottaa kuraiset jalat virkistävään veteen (ennen kuin pulahti kokonaan uimaan). Vesi tuntui aluksi yllättävän vilpoiselta. Ihan tuli Suomen kesät mieleen...
There was a short hike to the falls. Part of the way was little bit muddy. It was so great to put feet in to the fresh water (before going to swim). The water felt quite chilly at first. It reminded me about summers in Finland...

Lisää kuvateksti

Tim-pastorilla oli ihan oma tapansa nauttia putouksesta...
Pastor-Tim had his own way to enjoy the waterfalls...

Vesiputousreissulla tuli puheeksi, että vieläkään en ole Sokehs Rockille päässyt kiipeämään. Tim-pastori lupasi loman aikana lähteä oppaaksi. Olin ihan innoissani. Vihdoinkin pääsisin toteuttamaan yhden unelmistani! Sovimme kiipeävämme keskiviikkona iltapäivällä. Kävin vielä päivällä varmistamassa, mihin aikaan lähdemme. Kun lähdön aika tuli, pastoria ei löytynyt mistään. Autokin oli pois. Muutama opiskelijalähettipoika halusi lähteä mukaan. He olivat käyneet huipulla jo ennenkin, joten kun pastoria ei näkynyt ei kuulunut, pojat totesivat, että kyllä he reitin osaavan, eikun mennään. Niinpä lähdimme ilman pastoria. Kello oli kuitenkin jo niin paljon, että minulla jyskytti takaraivossa ajatus lähestyvästä auringonlaskusta. En todellakaan halunnut kavuta alas pimeässä.

Halusin kuitenkin yrittää ja reippaasti lähdimme matkaan. Täytyy sanoa, että teki tiukkaa tällaisen keski-ikäisen pysyä parikymppisten vauhdissa mukana... Kyllä minä vuorille kiipeän, mutta en sentään juoksemalla, kuten innokkaimmat ryhmästämme! Alkumatka oli helppoa nousua kiviportaita pitkin. Läähättämään se kyllä pisti, mutta itse kiipeäminen ei ollut vaikeaa. Kun sitten vastassa oli käytännössä lähes pystysuora nousu ison kivenjärkäleen yli, oli pakko alkaa todenteolla miettimään ajan kulua. Pätkän matkaa kiipesin poikien hyvillä neuvoilla ja avustuksella, mutta kun aloin ajattelemaan paluuta mahdollisesti pimeässä, totesin pojille, että en ota sitä riskiä, vaan palaan takaisin. Mutta tulen takaisin uudestaan, kunhan on aikaa enemmän!!! 

Pojat jatkoivat matkaa, minä laskeuduin takaisin turvallisemmalle maankamaralle ja istahdin hetkeksi huilaamaan ja kaivoin kameran esille. Edessä näkyi huippu, mikä jäi tällä kertaa vielä saavuttamatta. Hetken päästä näin pojat kapuamassa rinnettä ylös. Itse pakkasin kameran takaisin reppuun ja lähdin etsimään tietä takaisin autolle. Mutta sepä ollutkaan ihan niin yksinkertaista... Kiviportaiden päätyttyä olimme jotenkin onnistuneet harhautumaan varsinaiselta polulta ja nyt minulla ei ollut mitään käsitystä, missä se polku oikeastaan on. Mietin hetken, josko jäisin odottamaan poikien paluuta, mutta edelleenkään ajatus pimeässä metsässä paluusta ei houkutellut, joten lähdin etsimään polkua. Onneksi minulla oli kännykässä kartta, jossa polku näkyi kartalla näkyi myös pisteenä oma sijaintini. Vuoren juurella, keskellä metsää sijainnin tarkkuus ei kuitenkaan ole niin hyvä, että sen perusteella olisi pystynyt suoraan polulle suunnistamaan. Vähän osviittaa siitä kuitenkin sai, minne päin pitäisi lähteä.

Suuntasin olettamaani polun suuntaan. Kapusin kivien ja kaatuneiden puunrunkojen yli. Jalkoihin sai katsella tarkasti, sillä maasto oli kivikkoista ja kivien väliin jäi rakoja, joihin oli helppo astua harhaan. Muutaman kerran noihin rakoihin lankesin ja sain melkoisia tällejä sääriin ja nilkkoihin. Sisulla mentiin kuitenkin eteenpäin. Sen sijaan, että olisin löytänyt polkua, löysin itseni yhä tihenevästä viidakosta. Aika kului ja auringonlasku lähestyi. Piti kaivaa taas känny esiin ja ottaa uutta suuntaa. Samalla lähti yläkertaan harras pyyntö polunpään löytymisestä ennen pimeän tuloa. Uuden suunnan otettuani, pienen rämpimisen jälkeen, viidakko näytti harvenevan ja suureksi helpotuksekseni tajusin pian polun olevan edessäni. Loppumatka alas olikin sitten iisi biisi!

Siinä se on. Niin lähellä, mutta vielä niin kaukana. Ensi kerralla minäkin kipuan ylös asti!
There it is. So near, but still so far. Next time I will climb all the way up!

Poikia odotellessa oli hyvää aikaa kuvata tuota vielä valloittamatonta vuorta alhaalta käsin.
While waiting the boys I had good time to take photos of this still unreachable rock from down.

Loman ehdottomasti odotetuin osuus oli pitkä viikonloppu Ant-atollilla. Luvassa oli kolme yötä riippumatossa, snorklausta, auringonlaskuja ja -nousuja, huikeaa tähtitaivasta sekä rentoa oleilua. Ja tietysti silmänruokaa kameralle! 😊 Tässä niitä tunnelmia...

The most waited part of our spring break was a long weekend in Ant-atoll. It included three nights in the hammock, snorkeling, sunsets and sunrises, beautiful sky with stars and relaxed staying. And of course lot of photos! 😊 There are those feelings...








Tämä ja seuraava kuva ovat pari. Kuvat on otettu samasta kohdasta. Ensimmäinen kuva on auringonnousun aikaan. Kuvassa näkyy Pohnpein saari, jonka yläpuolella on pilviä (kuten siellä näytti aina olevan).  Toinen kuva on otettu vähän myöhemmin samana päivänä, mutta minne katosi Pohnpei...?

This and the next photo are a pair. Photos are taken from the same spot. First photo is taken during the sun rise. You can see Pohnpei in the photo. There are clouds above Pohnpei (as there seemed to be always). Next photo is taken little bit later on the same day, but where is Pohnpei...?


Auringonlaskuja ei koskaan näytä olevan kahta samanlaista. Joka ilta taivas näytti totaalisen erilaiselta - ja aina niin kauniilta!
There are no two same kind of sun set. Every night the sky was totally different - and always so beautiful! 


Ant on snorklaajan paratiisi. Tällä kertaa rauskut näyttivät parastaan. Eikä aina tarvinnut pistää edes päätänsä veteen, vaan yhtenä aamuna sain ihailla rauskuja auringonnousua kuvatessani! Siinä ne uivat aivan rantavedessä. Ensin pariskunta tähtikotkarauskuja ja hetken kuluttua täysin toisenlainen yksinäinen rausku.

Ant is a paradise for snorkelers. This time I saw many sting rays. And I even didn't have to go into water every time to see them! One morning I was taking photos of sun rise when I saw a couple of spotted eagle rays swimming in a shallow water and right after them I saw another totally different kind of sting ray.


Tähtikotkarauskut
Spotted eagle rays

Ja se toinen rausku.
And the another sting ray.


Tämän rauskun kanssa uiskentelin ihan lähietäisyydellä.
I was swimming with this sting ray very near to me.

Hai on aina kiva bongata snorklatessa (kunhan kyseessä ei ole agressiivinen yksilö...). Tässä mustaevähai.
It is always great to see shark while snorkeling (as long as it's not an aggressive one...). This is a blacktip reef shark.

Enkelikala
An angelfish

Tällä kertaa atollille päästyämme meitä odotti mukava yllätys. Sinne oli rakennettu uusi iso maja. Niinpä majat meni uusjakoon... Opiskelijalähetit valtasivat ison majan ja sen vieressä olevan pienen majan, joka on aikaisemmin ollut aina minun majani. Minä ja yhden opiskelijalähettipojan vierailulla ollut äiti saimme oman majan hieman syrjemmästä. Siitäkös minä tykkäsin! Vihdoinkin sai oikeasti rauhallisen majapaikan! Ja tämä maja on jokseenkin saaren kärjessä. Sinne puhaltaa merituuli mukavan vilvoittavasti. Maja on myös aamuauringon puolella, joten aamuisin pystyin riippumatostani kuikuilemaan, josko aurinko jo alkaa nousta ja voisin lähteä sitä kuvaamaan. 

Minun majani.
My hut.

Rehtorin "perheriippumatto".
Principal's "family hammock".

Nuotiopaikka. Taustalla opiskelijalähettien pienempi maja ja uusi, iso maja.
Campfire place. In the background you can see the small hut and the new, big hut of student missionaries. 

Antille tullaan rentoutumaan. Mallia näyttää Nathan ja Leighton.
Ant is for relaxing. Nathan and Leighton giving an example how to relax.

Tämän vuoden opiskelijalähetit ovat kovia lainelautailijoita. Nytkin mukana oli puolikas (!) lauta ja sillä temppuiltiin rantavedessä.
Most of our student missionaries are surfers. Even now they had a half (!) surfboard with them and they loved to do tricks on the shallow water. 
Joka kerta Antilla käydessämme olen merimatkan aikana silmä kovana seurannut, josko onnistuisimme näkemään delfiineitä. Ja aina olen joutunut pettymään. Vaan en enää! Paluumatka alkoi aika rajusti. Päivä oli ollut sateinen ja tuulinen. Laguunissa atollin sisällä meri oli jokseenkin tyyni, mutta kun pääsimme laguunista ulos avomerelle, vastassa oli todella hurja aallokko. Meidän veneet eivät olleet mitään isoja veneitä, vaan tavallisia perämoottorilla varustettuja veneitä. Onneksi meillä oli kokenut kippari, joka luotsi meidän aallokon läpi turvallisemmille vesille atollin toiselle puolelle. Kun merenkäynti hieman rauhoittui, aloimme katsella, missä meidän toinen venekunta oli. Emme saaneet siihen näköhavaintoa. Jäimme siis himmailemaan ja odottelemaan. Yhtäkkiä tajusin vedenpinnassa liikettä. Eviä! Ja samassa ensimmäiset delfiinit hyppäsivät! Nappasin actionkamerani (jonka olin jättänyt helposti saataville) ja pistin videon pyörimään. Aika haastavia kuvattavia delfiinit ovat, mutta jotain sentään onnistuin ikuistamaan...




video




keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Taivaan lahjoja - Gifts from heaven

Tiedetään... Nyt toistan itseäni, mutta en voi olla toteamatta taas kerran, miten siunatuksi itseni tunnen! Elämään mahtuu niin paljon pieniä ilon aiheita, että välillä tuntuu, että sydän ihan pakahtuu. Tässä muutamia esimerkkejä... Ensimmäinen kuvasetti ei ehkä niinkään edusta noita otsikon taivaan lahjoja, mutta sen jälkeen niitä alkaa tulla.

I know... I repeat myself, but I have say once again how blessed I am! There are so many little things in my life that my heart is full of joy. Here are some examples... The first set of photos may not represent so much of the gifts from heaven, but after that...

Naistenpäivä
International Women's day

Naistenpäivä oli kunnallisissa kouluissa vapaapäivä, mutta meillä paiskittiin töitä tavalliseen tapaan. Työpäivän päätteeksi ehdin silti vielä nauttimaan päivän tunnelmasta urheilukentälle, missä oli suurta karnevaalimeininkiä, kun paikalliset naiset eri kylistä esittivät perinteisiä (ja vähän vähemmän perinteisiä) tansseja.  Ensimmäinen kuvasarja näistä tunnelmista. 

International Women's day was a day off in public schools but we were working. I had a chance to enjoy carnival atmosphere at track and field after work. Local women from different villages danced traditional (and not so traditional) dances. First set of photos are from there.









Tämä teksti löytyi yhden t-paidan selästä. Oli ihan pakko kuvata! A.S.A.P sai uuden, hienon merkityksen! (Always say a prayer = Rukoile aina)

This was at the back of one t-shirt. I just had to take a photo of it. A.S.A.P got a new, great meaning!


Paikallisia tuotteita.
Local products.


Lapset... Vai apinat?
Children... Or monkeys?



Kissat
Cats

Siitä ei pääse mihinkään, että minä rakastan kissoja! Ja täällä niitä riittää - vähän liiankin kanssa. Kolme leikkaamatonta emokissaa tehtailee pentuja pahimmillaan neljä pentuetta vuodessa jokainen. Ja kun niitä pentuja saattaa olla neljä tai viisi, heikommallakin matikkapäällä voi äkkiä todeta, että vilskettä riittää. Minulla ei ole sydäntä jättää pentuja heitteille ja nälkiintymään. Niinpä tällä hetkellä minun ruokakuntaani kuuluu kolmen "kotikissan" (Taro, Candy ja Taron neljäviikkoinen pentu Manta) lisäksi viisi "luokkakissaa" (Bean neljän viisiviikkoisen pentunsa kanssa) ja neljä ulkokissaa (Koby kolmen noin kolmekuisen pennun kanssa). Ja Koby odottaa jo seuraavaa satsia... Eläinlääkärille olisi kovasti töitä, mutta eihän tällä saarella ole eläinlääkäriä. Käy kyllä joskus, mutta ei kenellekään tule mieleenkään, että rahoja voisi käyttää kissojen lisääntymisen ehkäisyyn.

Manta opettelemassa syömään "oikeaa" ruokaa.
Manta learning how to eat "real" food.

Beanin pennut. Ylhäällä vasemmalla Jack Smith, oikealla Boots, alhaalla vasemmalla Socks ja oikealla Zoza.
Bean's kittens. Up on the left Jack Smith, on the right Boots, down on the left Socks and on the right Zoza.

Jack Smith

Ruoka-aika
Meal time


Luonto
The Nature



Sokehs Ridge ja Rock auringonlaskun aikaan.
Sokehs Ridge and Rock at sunset. 

Pengertie auringonlaskun aikaan.
Causeway at sunset.

Sateenkaari campuksen yllä yhtenä aamuna.
Rainbow above our campus in one morning.



 Mrs Frohne

Samaisena aamuna, jona tuo kaunis sateenkaari kaartui campuksen ylle, sain todellisen taivaan lahjan. Olin kävelemässä aamuhartauteen, kun näin tuon sateenkaaren. Kokoushuoneessa istui minulle tuntematon pariskunta, joka oli Walla Wallasta ja tullut tänne noin viikon lomalle. Rouva esitteli itsensä hartauden jälkeen. Hän kertoi olleensa täällä opiskelijalähettinä vuonna 1988. Nyt hän pyörittää omaa bisnestä lukivaikeuksista kärsivien lasten auttamiseksi. Hän totesi, että jos hän voi mitenkään olla kenellekään avuksi, hän mielellään auttaa. Heti aamuhartauden jälkeen astelin rouvan juttusille, esittelin itseni ja kerroin, mitä minä täällä teen. Olimme saman tien samalla aaltopituudella ja Barbara lupasi tulla seuraamaan minun työskentelyäni aamupäivän ajaksi. Seuraavana aamuna Barbara ehdotti, että hän voisi vetää sen päivän oppitunnit ja minä voisin seurata, miten hän työskentelee. Sehän sopi! Sain seurata itseasiassa seuraavat kolme päivää Barbaran työskentelyä minun oppilaideni kanssa ja sain huikean paljon ahaa-elämyksiä ja vinkkejä, miten voisin vielä paremmin auttaa oppilaitani. Noiden muutaman päivän aikana opin valtavasti erilaisia pieniä asioita, joita voin opetuksessani hyödyntää.


Barbara johdattelemassa Kingstonia "hiekkalaatikkoleikkiin". Hiekkaan oli hauska piirtää kirjaimia ja muistella oikeita äänteitä!
Barbara leading Kingston how to "play" with sandbox. It was so funny to draw letters to the sand and learn the proper sounds!

Vladimir lukemassa Barbaran johdolla. Huomaa "kuunteluoppilaat" Barbaran tuolin takana...
Vladimir reading to Barbara. Notice the two little "students" behind Barbara's chair...


Long Island

Sen lisäksi, että sain merkittävää ammatillista tietoa, sain myös hyvän ystävän. Minulla oli ilo ja kunnia viedä Barbara ja puolisonsa Rob Long Islandille snorklaamaan sunnuntaina. Molemmat tykkäävät snorklata ja kumpikaan ei ollut ennen käynyt Long Islandilla. Päivä oli aivan mahtava! Aurinko paistoi lämpimästi ja me saimme nauttia meren antimista (niitä katsellen) täysin siemauksin. Vaikka olen elämäni aikana paljon snorklannut ja hienoissa paikoissa (Australian Suuri Valliriutta mukaanlukien) oli tämän kertainen kurkistus pinnan alle ehkä elämäni paras snorklausreissu. Niin monta harvinaisempaa bongausta tuli tehtyä ja muutenkin meri tuntui tarjoilevan parastaan tällä erää. Alla muutama huippukohtaaminen.

Matkalla Long Islandille. Kuva Robin ottama.
On the way to Long Island. Photo Credit: Rob.


Hyvään snorklausretkeen kuuluu tietysti hait. Tässä Black tip shark.
Shark is part of the good snorkeling trip. This is a Black tip shark.

Piilokuva. Löydätkö kilpikonnan? Minä löysin. Kolme eri kertaa saman snorklauksen aikana. Siitä en ole täysin varma, oliko kyseessä kaksi vai kolme eri yksilöä. Voi olla, että toisen konnan näin kahdesti.
Puzzle picture. Can you find the turtle? I found it. Three times during the same snorkeling. I'm not sure if I saw two or three different turtles or if I saw one of them twice. 

Tämä kaveri on valitettavasti vähän kaukana, mutta muodon voi silti erottaa vielä hyvin. Tämä on tonnikala. Ensimmäistä kertaa näin tonnikalan - tai siis useammankin -  snorklatessa.
This one is unfortunately little bit too far, but you can still see the shape. It is a tuna. This was the first time ever I saw a tuna - or actually many tunas - when snorkling.

Rauskuja olen nähnyt paljonkin, mutta tämä oli aivan ainutlaatuinen. Se liihotteli aivan edestämme aivan kuin poseeraten meille!
I've seen lot of sting rays before, but this one was a special one. It was like flying in front of us and posing for us!


Tämä pieni merihevosen sukulainen poseerasi meille vielä rantakivellä (vedessä) juuri ennen kun nousimme vedestä.
This small pipefish was posing us on the rock just before we stepped out of the water.


Vielä ennen Barbaran ja Robin kotiinpaluuta ehdimme yhtenä iltapäivänä töitten jälkeen kiivetä Sokehs Ridgelle, missä kumpikaan ei myöskään ollut ennen käynyt. Normaalisti teen itse tuon reissun noin puolessatoista tunnissa, mutta tällä kertaa saimme kulutettua reilut kaksi ja puoli tuntia, kun molemmat kuvasivat niin innokkaasti kaikkea mahdollista vastaan tulevaa. Tuntui niin hyvältä, kun sain olla mahdollistamassa heille ikimuistoisia hetkiä Pohnpeilla!


Todistus
Certification

Iltaisin kun täällä tuota vapaa-aikaa on ollut, päätin hyödyntää sitä jotenkin järkevästi ja suunnata katsetta jo tulevaan. Niinpä päädyin opiskelemaan... Hankin itselleni pätevyyden opettaa englantia vieraana kielenä kansainvälisissä (ja monissa maissa myös paikallisissa) kouluissa ympäri maailman. Tuo pätevyys kun on olemassa, on ovet auki aika moneen paikkaan. Saapa nähdä, mistä sitä itsensä löytää, kun tämä pesti aikanaan reilun vuoden päästä päättyy. Voipi olla, että tulevan vuoden aikana tulee opiskeltua vielä jotain muutakin.