Vientiane

Lokakuun toisella viikolla meillä vietettiin syyslomaa. Tai ainakin osa viikosta oli lomaa. Keskiviikosta perjantaihin kaikkien kolmen Namtip Savan kielikeskusten opettajat ja henkilökunta kokoontuivat Thaimaan puolelle Udon Thaniin vuosittaiseen tapaamiseen. Minähän otin tästä reissusta kaiken irti ja yhdistin siihen pitkän viikonlopun Vientianessa.

Luang Prabangista pääsee Vientianeen käytännössä kolmella eri tavalla; lentäen, pikkubussilla/vanilla tai bussilla. Lisäksi olen antanut itseni ymmärtää, että matkan voisi taittaa myös laivalla Mekong-jokea pitkin, mutta se veisi jo useita päiviä. Lentäminen on tietysti nopein vaihtoehto, mutta myös kallein. Tuohon aikaan lennot olisivat olleet noin 70€/suunta. Pikkubussi on nopeampi kuin iso, joten päädyin valitsemaan sen. Isolla bussilla voisi matkata myös yön yli (sleeping bus). Mutta koska tämä oli ensimmäinen matkani tuolla välillä, halusin nähdä maisemia. Tie kun vie vuoriston läpi. Khammy lähti kanssani samaan aikaan, joten matkan teko oli helpompaa, kun oli paikallista kieltä puhuva mukana. 

Ostimme liput pikkubussiin (15-paikkainen Hiace) asemalta reilu puoli tuntia ennen lähtöaikaa ja saimme kaksi viimeistä paikkaa. Toinen oli takapenkillä ikkunapaikka ja toinen etupenkillä keskipaikka. Lippuluukun nainen sanoi heti, että minä olen liian iso etupenkille. Hieman kakistellen otin takapenkin paikan ja kiittelin hiljaa mielessäni, että olin muistanut ottaa matkapahoinvointilääkkeet mukaan. Niinpä heitin pillerin nassuun ja toivoin parasta. 

Matka oli todellinen vuoristorata! Ylös, alas, mutka ja töyssy. Tätä jatkui noin viiden tunnin ajan, jonka jälkeen tie muuttui hieman tasaisemmaksi vuoriston jäädessä taakse. Olin suorastaan yllättynyt siitä, että minulle ei tullut missään vaiheessa vähääkään paha olo, vaikka ympärillä paikalliset oksensi useita kertoja. Liekö tuo pilleri ollut tosiaankin tehokas, vai auttoiko asiaa salainen lääkkeeni... Paikallisesta marketista löytämäni lakritsit, joita napostelin koko matkan. Jostain kun taannoin luin, että lakritsi/salmiakki auttaisi matkapahoinvointiin. Jatkossakin tulee siis aina olemaan reissussa pussi lakua tai salmiakkia mukana! 

Matka kesti lopulta 9 ja puoli tuntia, joka oli puolitoista tuntia enemmän kuin arvioitu matka-aika. Sillä ei minulle ollut sinänsä mitään merkitystä. Pääsin joka tapauksessa perille haluamaani paikkaan. Khammyn veli tuli hakemaan meidät bussiasemalta ja pudotti minut kaupungilla kyydistä lähelle majapaikkaani. Majoituin pienessä Mekong Riverside Hotel -perhehotellissa, joka sijaitsi lähellä joen rantaa ja iltamarkkina-aluetta. Hotelli oli niin pieni, että ensin kävelin sen ohi, kun en huomannut sen sisäänkäyntiä. Kun lopulta löysin sen, jouduin ensin kipuamaan kapeat ja jyrkät portaat kakkoskerrokseen, missä oli respan virkaa toimittava pöytä. Pöydän takana ei ollut ketään, mutta pöydällä oli lappu, jossa kehotettiin soittamaan soittokelloa, jos tarvitsi henkilökuntaa. Soitin kelloa ja odotin. Ei tulosta. Soitin uudelleen, jolloin viereisen oven takaa alkoi kuulua koiran haukuntaa ja pian nuori nainen ilmestyi ovelle. Hän kirjasi minut sisään hotelliin ja ohjasi huoneeseeni, joka oli kolmannessa kerroksessa. Taas kavuttiin kapeita ja jyrkkiä portaita. Onneksi ei ollut isoja matkatavaroita mukana!

Huoneeni oli pieni, mutta toimiva, vaikkakin jo parhaat vuotensa nähnyt. Varsinaista sänkyä siellä ei ollut, vaan tuplaleveä patja oli seinästä seinään ulottuvan levyn päällä. Lisäksi huoneessa oli pieni pöytä, tuoli ja jääkaappi. Vapaata lattiapinta-alaa oli ehkä noin 3 neliömetriä. Vessakin oli niin pieni, että pytylle ei kovin iso ihminen olisi edes päässyt istumaan. Jotakuinkin polvet suussa siinä sai istuskella. Mutta eihän tuonne oltu menty huoneessa nyhjäämään vaan tutustumaan kaupunkiin!

Yhden päivän "pyhitin" pakollisille nähtävyyksille. Hotellilta olisi saanut polkupyörän käyttöön, mutta valitsin kävellä, sillä matkat eivät olleet erityisen pitkiä. Google mapsista olin tutkaillut, että kävelymatka jää alle kymmenen kilometrin. Seuraavassa kuvin Vientianen nähtävyyksiä.

Kaupungin ehkä tunnetuin nähtävyys, Pha That Luang. Kultainen, 44 metriä korkea buddhalainen stuba. Tänne joutui maksamaan noin 1€ pääsymaksun.

Presidentin linna. Portin sisäpuolelle ei ollut pääsyä.

Kulttuuritalo

Patuxai-monumentti, joka on toinen kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä. Torniin pääsi kiipeämään maksamalla huikean noin 30 sentin pääsymaksun.

Ylhäältä aukeni hienot näkymät kaupunkiin. Tässä näkymä joelle ja keskustaan päin.

Ja tässä toiseen suuntaan puistoon ja kaupungista poispäin.

Vientiane (kuten koko Laos) on täynnä buddhalaisia temppeleitä. Niiden portitkin ovat jo nähtävyyksiä itsessään.

Yksi niistä lukemattomista temppeleistä.

That dam. Tämä nähtävyys olisi mitä todennäköisimmin jäänyt näkemättä, ellei siellä olisi ollut geokätköä. Onneksi oli. Oli tuo näkemisen arvoinen rakennelma.

Kuningas Chao Anouvongin patsas Mekongin rantabulevardin varressa.

Kaupungilla kulkiessa näki tietysti monenlaista muutakin, mutta jotenkin sitä aina huomaa jälkeenpäin, että kuvia ei ole tullut otetuksi ollenkaan kaikesta mielenkiintoisesta. Alla oleva kuva on hyvä esimerkki paikallisesta rakennustyylistä. Tontit ovat monesti erittäin kapeita, mutta pitkiä. Niinpä talot tehdään sen mukaan. Vähän hassultahan tuo näyttää yksinään tuossa kököttäessä, mutta kun pääasiassa talot on ihan vieri vieressä liki kiinni toisissaan, niin silloin sitä ei välttämättä edes huomaa, kuinka kapeita nuo ovat.

Vaikka Laos on kommunistinen valtio, uskonnot eivät ole täysin pannassa. Tosin Luang Prabangissa lähestulkoon ovat, johtuen alueen Unescon maailmanperintöstatuksesta, joka on pitkälti mm. buddhalaisten temppelien ansiota. Täällä ei ole mahdollista rakentaa muiden uskontojen kirkkoja kuin buddhalaisia temppeleitä. Vientianessa ja muualla Laosissa on hieman vapaampaa ja niinpä Vientianesta löytyi melko uusi ja upea adventtikirkko. Rakennuksen toisessa kerroksessa on kirkkosali ja kolmannessa kerroksessa Laosin adventtikirkon toimistotilat.

Yksi suuri odotuksen aihe Vientianen lomaltani oli RUOKA! Olen kärvistellyt ruokailujen suhteen melkoisesti, joten olin aivan innoissani päästyäni kaupunkiin, missä on useita vegaanibuffetteja ja niiden lisäksi lukemattomia ravintoloita, joissa on tarjolla kasvisruokaa myös länsimaiseen makuun. Myös saatavilla olevat erilaiset "lihankorvikkeet", joita pystyi ostamaan kotiintuomisiksikin, houkuttivat kovasti. Ja tietysti pitää mainita myös se, että vihdoinkin pääsin ostamaan besan-jauhoja, joita olin kaivannut suunnattomasti! Eikä muuten yhtään hassumpaa ollut sekään, että intialaisessa kaupassa, mistä besan-jauhot hain, oli myynnissä myös mustaa suolaa, jota olen jo pitkään halunnut testata. Se kun kuulemma tuo ruokaan kananmunan makua. Halusin kokeilla, miltä maistuu tofukokkeli tai besankokkeli mustalla suolalla maustettuna. Ja on muuten hyvää!!!

Phounsub- vegaaniravintolan lounasbuffet. Hinta noin 3€ ja syö niin paljon kuin jaksat! Ja minähän söin. Etenkin noita kevätkääryleitä!

Vegetarian in the Golden Age -vegaaniravintolan lounasbuffet. Hinta noin 3,50€. Buddhalaisten nunnien pyörittämä paikka. Ruoka oli hyvää ja ravintolan yhteydessä oli kauppa, mistä sai ostaa "keinolihaa" kuivamuodossa kotiin.

Kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vuosittainen vegefestivaali oli menossa ja pääsin sinnekin tutustumaan tarjontaan ja testailemaan erilaisia makuja.

Näistä pienistä kojuista löytyi vaikka mitä - ja kaikki kasvisruokaa. Kevätkääryleet nousi täälläkin ehdottomaksi suosikiksi ja mukaan tarttui myös "keinolihaa" pussillinen kotiinviemisiksi.

Yksi loman kohokohdista oli auringonlaskut, joita pääsi ihailemaan joka ilta Mekongin rannalle. Joka ilta värinäytelmä oli erilainen. Useimmiten aurinko laski pilveen, mutta sen kerran kun se laski vuorten taakse, tuijotin sitä viimeiseen asti kuin hypnoosissa. Auringonlaskuja kuvatessa hetken aikaa harmittelin, etten ollut ottanut kunnon kameraa lomalle mukaan. Sillä olisi saanut ikuistettua nuo hetket niin paljon paremmin kuin kännykällä. Mutta ehkä sitten ensi kerralla...