keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Finland - my country

I have written my blog about two years now. It has been my diary about travelling around the word and my year in Pohnpei. Now I have two months in Finland before I'll travel back to Pohnpei and I want to introduce my beautiful country to my friends oversees. So,  it's time to chance language and tell something about my own country, Finland. There will be lots of photos because in Finland we used to say: One photo tells you more than thousand words.

As many of you know, I love sunsets! The first night I came back Finland there was very nice sunset waiting for me. Even though I was really tired for travelling 38 hours I'm never too tired to take a photo of nice sunset. :D This photo is from Lahti.


It has been so great to see my friends. Here are my beloved friends and ex-colleagues Johanna and Pia. We used to have one night together every summer in Lahti harbour. We eat good food, talk, laugh and of course we take selfie!


One thing I've missed from Finland is sauna. And especially one specific sauna - the sauna of my friends Leena and Kari, next to the small lake called Vähätiilijärvi. I was very lucky when I came back Finland. It was warm here! Like a real summer. Even the water in the lakes was warm already. Two days after arriving Finland my friends and I spent a night together swimming and having sauna at Leena's and Kari's place. Some of my friends were even surfing.

Leena and Asa watching Kari surfing.
Leena's and Kari's sauna.
Motorbiking is one of my dear hobby during the summer. I don't drive myself but my friend Asa has a motorbike and he enjoys giving ride for me. So the first weekend in Finland we decided to have our first ride to Hanko, the southest city of Finland. On our way we had a chance to take part of the graduation party of the daughter of our friends.

Beautiful Fia, graduated from high school.

Lutheran church of Hanko.

Water tower of Hanko.

Short break at the beach of Tulliniemi, Hanko.

Daisies growing on the stairs to the one church.

This is a huge bull! Can you find me leaning on the leg? The bull is made of wood and you can find it from Hyrsylänmutka, Saukkola.

Old vicarage of Vihti.
I have spent most of my time in Finland at my parent's summer house. This is my own private "house". 

Purple daisies in my parent's flowerbed.

Way to the summer house.

Wood cranesbill

Midsummer roses

Our rowboat ready for use. The birch is very special for me. When I was a kid I used to sit on the trunk.

This is very typical Finnish lakeside sauna. This is next to my parent's summer house. When I was rowing past two naked men came out from sauna and run to the lake. :D

It was about 10.45 pm when I took this picture. Lake was like a mirror and I just enjoyed!

Another sunset at Kotkajärvi (=lake of eagle)

It's almost midnight. Photo is from the shore of my parent's summer house.

First strawberries from my parent's field. These are so delicious!!!

My parents and the windmill of Heikkilä. Heikkilä is our last name. :D

Lutheran church of Säkylä.

I've been so happy to geocaching again! Near one cache we found this nest of small bird.

My wonderful friend Leila and me. We met in the attic church. As you can see, we had a lot of clothes on us. It has been quite cold here in Finland but now it's getting warmer.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Kotiinpaluu

Kohta kolme viikkoa on jo siitä, kun sanoin hyvästit Pohnpeille kesän ajaksi. Tässä kuitenkin vielä kuulumiset kasien päättäjäisistä ja kotimatkasta.

Päättäjäisseremoniat ovat Pohnpeilla todella iso juttu. Ei puhettakaan, että koululla vietettäisiin vain yhdet koulun päättäjäiset, vaan jokainen päättävä luokka (eskarit, kasit ja seniorit) saa omat juhlat. Enkä enää ihmettele, kun kahdet päättäjäiset ehdin nähdä ennen kotiin paluuta. Juhlat kun kestää ja kestää... Puheita, kiitoksia, seppelöintiä, tunnustuksia, esityksiä, todistustenjakoa... Eskareiden juhlat kestivät vain reilun tunnin, mutta kasien juhlat venyivät yli kahteen tuntiin. Kuinkahan pitkät senioreiden juhlat lie olleet...

Juhlat alussa. Ensimmäinen kiitospuhe menossa.
Eight grader's graduation. First speech of many...
Jokainen kasi oli tehnyt kiitosvideon vanhemmilleen. Kun video lähti pyörimään, kyseinen oppilas lähti hakemaan sivupöydältä leinsä ja etsi yleisöstä vanhempansa ja muut läheisensä, jotka hän kävi seppelöimässä. Vastaavasti läheiset seppelöivät oppilaan, jonka kaulassa saattoi roikkua lopulta melkoinen määrä leitä.

Yksi oppilas seppelöimässä isoäitiään.
One student giving lei to his grandma.
Itse lähdin jossain vaiheessa juhlia pakkailemaan, kun tuntui, että juhlat eivät lopu ikinä... Vielä kun varsinainen juhla päättyi, väki jatkoi epävirallista juhlimista ruuan merkeissä. Minä skippasin nämä nyyttärit ja keskityin saamaan asuntoni ja itseni lähtökuntoon. Vaikka palaan kesän jälkeen takaisin, pakkasin kaikki omat tavarani asunnosta pois Kenin luo turvaan. Rehtori lupasi, että asuntoa remontoidaan kesän aikana. Kastunut välikatto uusitaan, ikkunoihin vaihdetaan ehjät hyttysverkot ja vessan vuotava pytty korjataan. Valitettavasti tavaroiden jättäminen asuntoon voisi tarkoittaa sitä, että kesän jälkeen niitä ei siellä enää olisi. Paikalliset työntekijät kun ovat tottuneet siihen, että vapaaehtoisten lähdettyä kaikki, mitä asunnoista löytyy, on "vapaata riistaa". Toisaalta rottaongelman tietäen, en välittäisi läytää rottien tuhoamia vaatteita palattuani. Osan vaatteistani (ne, joita en ole käyttänyt) pistin isoon pussiin ja annoin yhdelle paikalliselle työntekijälle, jolla on iso perhe. Mies otti vaatteet kiitollisena vastaan.

Vielä ennen lähtöä piti hoitaa muutama tärkeä asia kuntoon. Piti tehdä jatkohakemus maahantulolupaan, jotta se asia olisi varmasti kunnossa, kun paluun aika koittaa. Piti myös pyytää kaikki mahdolliset todistukset, joita saattaisi tarvita viranomaisia varten, kun on kesän työttömänä. Buukkasin myös paluuliput, jotka koulu nyt maksaa, kun jatkosopimus on kaksivuotinen. Jääkaapista ja pakastimesta tyhjensin kaiken käyttökelpoisen ja kiikutin Janethille. Yritin myös epätoivoisesti saada jotain yhteyttä Guamille ja selvittää, onko siellä joku tulossa minua vastaan lentokentälle ja viemään syömään. Kaksi sähköpostia lähetin ja molemmista sain virheilmoituksen, jonka mukaan viestit eivät menneet perille. Ilmeisesti ne kuitenkin menivät, sillä lopulta hetki ennen lähtöä sain viestin, jossa kerrottiin, että kentällä on Adan Rodarte minua vastassa. Hienoa!

Kun vihdoin tuli aika lähteä lentokentälle, sain mukaan saattajia. Muutama vapaaehtoisista, Tim-pastori ja rehtori lähtivät viemään minua kentälle. Saattajat ihmettelivät kovasti matkatavaroideni vähyyttä... Minulla oli vain reppu, käsilaukku, matkatyyny ja kamera. Siinä kaikki. Kun pääsimme kentälle, rehtori katosi saman tien jonnekin. Hetken päästä hän ilmestyi takaisin ja saaren tapaan sain seppeleen päähäni. Sitten oli jäljellä enää viimeiset valokuvat, lähtöhalit ja check in.

Valmiina kotimatkalle.
Ready to travel home.
Kotimatka olikin sitten melkoinen maraton. Kello oli vähän yli yksi iltapäivällä, kun matka alkoi Pohnpeilta. Helsinki-Vantaalla olin keskiviikkoiltana hieman kahdeksan jälkeen. Vielä kun tuohon lisätään kahdeksan tunnin aikaero, niin matka kesti noin 39 tuntia...  Ensin lennettiin Guamille. Lento kesti kolme ja puoli tuntia. Siihen sisältyi noin puolen tunnin stoppi Chuukille - saarihyppelykone kun on kyseessä. Guamilla oli vastassa pieni jännitysmomentti. Tiesin siis, että minua ollaan vastassa, mutta siitä ei ollut mitään hajuakaan, kuka siellä on vastassa. Nimen perusteella kun en osannut edes päätellä, onko kyseessä mies vai nainen. Koska olin liikkeellä pelkillä käsimatkatavaroilla, olin jokseenkin ensimmäisenä läpi kaikkien lentokenttämuodollisuuksien. Kun pääsin saapuvien halliin, katselin vastaanottajien nimikylttejä, enkä löytänyt omaa nimeäni. Hetken aikaa tiirailin ympärille, mutta en nähnyt ketään, jonka olisin voinut kuvitella olevan minua vastassa. Päätin käyttää ajan hyväkseni ja lähdin käymään vessassa. Palattuani halliin, menin takaisin tuloportille, missä kaikki vastaanottajat olivat. Lähestyessäni aluetta, minua kohti tuli nuori mies, jolla oli kädessään kyltti, jossa luki Meryl. Hän kysyi, olenkohan minä hänen etsimänsä. Hän ei tosin tiennyt, miten nimi pitäisi kirjoittaa... Olimme löytäneet toisemme!

Ant atolli lentokoneesta katsottuna.
Ant atoll from the plane.
Pikaisen neuvonpidon jälkeen illan ohjelma oli sovittu. Ensin syömään, sitten Festpaciin yhdessä Adanin kahden ystävän kanssa ja loppuillasta Adan heittää minut takaisin lentokentälle. Alkuillan aikataulu vaan osoittautui hieman tiukaksi. Lennosta vaihdoimme ruokapaikan, kun piti ehtiä treffaamaan Adanin ystävät. Tietenkään Adanilla ei ollut kännykkää, että olisi voinut ilmoittaa meidän olevan myöhässä. Onneksi Guamillakin on käytössä "Island time", joten puolen tunnin myöhästyminen ei lopulta ollut mikään ongelma. Toisetkin olivat vasta saapuneet paikalle. Ruokailu Intialaisessa ravintolassa sujui vikkelästi. Ruoka oli tajuttoman hyvää (sanoo Intialaisen ruuan ystävä, joka ei ollut yli kahdeksaan kuukauteen saanut sitä)! Juustopyörykät naanleivän kanssa upposivat nälkäseen suuhun alta aikayksikön ja niin matka jatkui.



Festpac on kerran neljässä vuodessa järjestettävä tapahtuma, jossa Tyynenmeren valtiot esittelevät omaa kultturiaan monin tavoin. Tapahtuma kiertää eri maissa ja tällä kertaa Guam oli isännöintivuorossa. Olin siis onnekas, kun satuin juuri nyt Guamille! Stadionilla oli tanssiesityksiä ja stadionin ulkopuolella oli isot alueet täynnä eri maiden myyntikojuja. Tietysti sieltä löytyi myös Pohnpei, jonka kojussa oli ihan pakko käydä vilkaisemassa, jos siellä olisi vaikka sattunut näkemään jonkun tutun. Ei ollut tuttuja.

Yapin tanssiesitys.
Dance group from Yap.
Festivaalialue sijaitsi merelle työntyvällä nimellä. Ravintolassa hyödynsin wifiä ja latasin niemen geokätköt offline tilassa käytettäväksi. Kun kerran uudessa maassa oltiin, tietysti piti se yksi pakollinen kätkö käydä etsimässä, että saa taas yhden valtion kartalla vihreäksi. Adan on myös joskus kätköillyt, joten sain hänestä heti seuraa kätkön etsintään. Varsinaisen festarialueen ulkopuolella, mutta hyvin lähellä, kävimme rannassa etsimässä purkin kiven kolosta. Kätköilijän mieltä lämmitti uuden valtion valtaaminen ja hieno öinen maisema mereltä kaupungille.

Seuraava lentoni lähti vasta kolmen jälkeen yöllä. Adan heitti minut takaisin kentälle yhdentoista jälkeen, joten sain odotella hyvän tovin vielä lähtöselvityksen aukeamista. Jeju airin lähtöselvityspiste oli aivan ulko-oven vieressä. Siellä oli jo yksi perhe odottamassa. He olivat laittaneet matkatavaransa jonoon ja istuskelivat/makoilivat itse penkeillä. Hymyilin itsekseni jonottavia matkatavaroita, mutta jonkin ajan kuluttua, kun paikalle alkoi saapua lisää ihmisiä ja kaikki veivät tavaransa jonoon totesin, että lienee minunkin syytä viedä reppuni sinne, jos en halua olla jonon viimeinen. Siellä ne tavarat sitten jonottivat kiltisti ja ihmiset istuskelivat penkeillä odottamassa lähtöselvityksen aukeamista. Kun virkailija saapuivat, he kävivät ensin tiskin takana laittamassa kaiken valmiiksi, sitten he tulivat riviin tiskin etupuolelle, kumarsivat jonottajille ja vetivät jonkun pienen seremonian korean kielellä, ennen kuin palasivat tiskin taakse ja aloittivat lähtöselvityksen.

Koska minulla ei ollut niitä ruumaan meneviä matkatavaroita, pääsin taas helpolla. Muut joutuivat lähtöselvityksen jälkeen viemään matkatavaransa erilliselle drop off -linjalle, kun minä sain kävellä suoraan turva- ja passintarkastukseen. Keskellä yötä ensisijainen tavoite oli löytää mahdollisimman nopeasti paikka, missä voisi hetken nukkua ennen koneeseen nousua. Suuntasin suoraan lähtöportille. Guamin kentän penkit ovat ikäviä nukkumisen kannalta, sillä joka välissä on aina käsinoja. Löysin kuitenkin paikan, missä kaksi penkkiä oli käännetty vastakkain, joten sain nostettua jalat toiselle penkille. Siinä onnistuin torkkumaan tovin, kunnes virkailija tuli anteeksipyydellen häätämään kaikki odottajat portilta sermin taakse eristettyyn tilaan, sillä meidän koneemme oli saapumassa ja odotustila tyhjennettiin koneesta poistuvien ihmisten alta.

Koska olin ollut lähtöselvityksessä ensimmäisten joukossa, paikkani koneessa oli toisessa penkkirivissä. Olin taas saanut ikkunapaikan, mistä olin kovasti tyytyväinen. Siinä saa nukkua rauhassa, eikä tarvitse välittää, jos vieruskaverit haluavat jaloittelemaan. Olin unessa jo ennen kuin kone edes lähti. Olen kyllä niin kiitollinen näistä unenlahjoistani, kun pystyn nukkumaan lähes missä vaan ja milloin vaan. Tällaiset maratonmatkatkaan eivät ole millään tavalla erityisen rankkoja, kun aina pystyy nukkumaan.

Seuraava stoppi oli Soulissa, mihin saavuimme aamulla seitsemän aikoihin. Aikaa seuraavan lennon lähtöön oli kuusi tuntia, joka riitti mainiosti kentältä poistumiseen ja yhden kätkön etsimiseen! Ongelma vaan oli, että olisin halunnut tehdä lähtöselvityksen seuraavalle lennolle ennen kentältä poistumista, mutta sepä ei sitten onnistunutkaan. Sen sijaan päädyin buukkaamaan itseni yhdelle ilmaiselle tunnin kestävälle sightseeing-retkelle läheiselle temppelialueelle. Soulin kentällä on panostettu matkailijoihin, joilla on pitkät välilaskuajat. Tarjolla on monenlaisia ja monen pituisia ilmaisia retkiä, joille voi osallistua vain ne, joilla on koneenvaihto. Retken järjestäjien avulla meidät luotsattiin turvatarkastuksen läpi vastavirtaan jonottamaan passintarkastukseen. Siinä saikin tovin jonottaa, ennen kuin pitkä jono mateli tiskille. Onneksi minun retken alkuun oli yli tunti aikaa, joten minulla ei ollut mitään kiirettä. Tosin se kätkö piti käydä etsimässä ennen retken alkua...

Kun vihdoin rajamuodollisuudet oli ohi, kävin ensin ilmoittautumassa retkenjärjestäjien tiskillä ja saamassa ohjeet lähtöä varten. Sitten kätkölle, joka oli parinsadan metrin päässä. Sinne päästäkseni minun piti ensin mennä lentokentän edessä olevan juna-aseman läpi. Hetken aikaa jouduin hienolla asemalla miettimään, mistä ovesta kannattaa mennä ulos, että pääsee mahdollisimman lähelle kätköä. Ensin valitsin väärän oven, mutta pian tajusin, että on syytä palata takaisin ja yrittää toista ovea. Oikean oven löydettyäni kätkö olikin heti tien toisella puolella. Nopsasti kivasti camottu kätkö oli käsissäni ja seuraava uusi valtio muutettu vihreäksi kätkökartalla. :D

Geokätkö Soulin lentokentällä.
Geocache at the airport of Seoul.
Kätkön logattuani palasin lentokentälle odottelemaan retkelle lähtöä. Soulin kenttä on hieno! Jos en olisi kätköä halunnut etsiä enkä retkelle lähteä, olisin voinut viettää odotustuntini käymällä konserteissa tai vaikkapa saunomalla. Nyt istuskelin puistomaisessa tilassa odottamassa retkeä.

"Puisto" Soulin kentällä.
Inside "park" in the airport of Seoul.
Tunnin retki oli tehokas paketti. Nyt ei "Island timesta" ollut tietoakaan. Opas piti huolen siitä, että kaikki tapahtui minuutilleen aikataulun mukaan. Matka temppelialueelle kesti parikymmentä minuuttia, joten perillä meille jäi aikaa vain noin kymmenen minuuttia, kun bussille siirtymiseen lentokentällä meni jo muutama minuutti. Opas halusi pitää huolen siitä, että yksikään meistä ei myöhästy jatkolennolta. Minulle se sopi erittäin hyvin, sillä minä taisin olla se, jonka lento lähti ensin.

Temppelialue oli pieni, mutta kaunis. Koreassa ei ole montaakaan buddhalaista temppeliä, mutta tämä oli yksi niistä harvoista. Meidän seurueessa oli mukana oikein mukava thaimaalainen pariskunta, jotka olivat pukeutuneet buddhalaisen munkin ja nunnan asuihin. Tosin mietin, että jos he olivat pariskunta, niin miten he voivat olla munkki ja nunna...???

Munkki ja nunna temppelissä.
Monk and nun at the temple.
Onneksi temppelialue oli tosiaankin hyvin pieni. Siellä oli vain muutama rakennus. Vaikka meillä oli vain lyhyt hetki siellä, siinä ajassa ehti nähdä kaiken. Takaisin kentälle saavuimme aikataulun mukaan yhdeltätoista. Nyt minun piti vain suunnistaa seuraavalle lennolle, joka lähti yhdeltä. En ollut pystynyt tekemään lähtöselvitystä tällekään lennolle ennen kentältä poistumista, mutta retkenjärjestäjien mukaan se ei olisi ongelma. Nyt minun pitäisi vaan mennä lähtöportille, missä transit-pisteessä tekisin lähtöselvityksen. Sinne siis lähdin suuntaamaan. Ensin vastassa oli tietysti turvatarkastus. Ja siihenhän se matka tyssäsi. Virkailija totesi, että minulla pitää olla boarding pass voidakseni mennä turvatarkastukseen. Yritin selittää, että saan sen vasta transitista, mutta ei auttanut. Lähtöselvitys piti tehdä lähtöaulassa. Eikun takaisin sinne ja tietysti Aeroflotin tiskit olivat lähes toisessa päässä kenttää - siellä, mistä olin juuri tullut.

Lähtöselvityksessä ei ollut juuri ketään. Pääsin suoraan tiskille, jossa virkailija pahoitteli, että jäljellä oli enää keskipaikkoja. Ei kuulostanut hyvältä, sillä edessä oli reissun pisin lento, yli kymmenen tuntia. Mutta minkäs teet. Hetken kuluttua virkailija kuitenkin totesi, että yksi ikkunapaikka vapautui juuri ja kysyi, haluanko sen. Yes! Niin ne asiat järjestyy.

Uusi yritys turvatarkastukseen onnistui ja pian olinkin matkalla lähtöportille, jonne piti mennä junalla. Soulissa on kaksi terminaalia, joiden väliä kulkee non-stop juna. Pikaseikkailu Soulissa oli ohi ja kotimaa häämötti jo silmissä, vaikka edessä olikin vielä yksi välilasku Moskovassa. Tällä kertaa Aeroflotin kone oli täysin kelvollinen pitkälle lennolle. Tarjolla oli oma näyttö, kuulokkeet ja rutkasti erinäistä viihdettä matkan varrelle. Ruokakin oli syötävää, vaikka varaukseni kasvisruuasta ei ollutkaan mennyt perille. Tarjolla oli onneksi kalavaihtoehto. Uni maistui taas mukavasti, mutta jopa omaksi yllätyksekseni sain katsottua yhden elokuvankin matkan aikana!

Moskovan välilasku oli onneksi lyhyt, alle kaksi tuntia. Meidän kone oli vähän myöhässä, joten vaihtoaika jäi vielä lyhyemmäksi. Paljon muuta siinä ei ehtinyt muodollisuuksien lisäksi kuin ostaa pullon vettä, käydä vessassa ja istua hetkeksi toteamaan, että tälläkään kertaa kentän wifi ei toimi...

Viimeinen lento oli nopea ja ennen kuin edes kunnolla tajusinkaan, laskeuduimme Helsinki-Vantaalle. Maratonmatka oli lähes lopussa. Enää piti hypätä bussiin ja hurauttaa Lahteen. Bussin lähtöön oli kolmisen varttia aikaa. Siinä ajassa ehdin hyvin käydä hankkimassa prepaid-liittymän kännykkään, että pystyin järkkäämään Lahdessa kyydin bussilta varastolle vaatteideni luo ja sieltä edelleen majapaikkaani. Ehdin myös hyvin poiketa tuloaulan Alepassa ihailemassa loputonta valikoimaa mitä ihanimpia ruokia ja ostamassa hieman matkaevästä. Siis oikeasti, tuo kauppa tuntui taivaalta Pohnpein kauppojen rinnalla... Oli hyvä olla taas Suomessa!