keskiviikko 4. helmikuuta 2015

3000 km tien päällä ja ikävä yllätys...

Cairns jäi lopulta taakse ilman, että labraan jäi näytettä tutkittavaksi. Onneksi olo on parantunut ja vatsa alkaa toimia taas jokseenkin normaalisti. Greyhoundin bussit ovat tulleet nyt tutuiksi, kun takana on tässä vaiheessa vajaa 30 tuntia bussissa istumista. Sydneyyn saakka kun bussin penkkejä kuluttaa, tietää bussilla matkustaneensa :) Ensimmäinen etappi Cairnsin jälkeen oli Mission Beach, rauhallinen, pieni rantakohde vain muutaman tunnin bussimatkan päässä. Bussin lähdettyä oli jo pimeää, joten maisemia ei päässyt katselemaan. Perillä pysäkillä oli vastassa hostellin paku, joka kuskasi matkalaiset perille saakka. Olin varannut sängyn neljän hengen huoneesta, jossa oli jo kolme asukasta. Niinpä sain taas kiivetä yläsänkyyn, mutta tällä kertaa sinne oli onneksi hyvät tikkaat. Huoneessa oli nuori saksalaispoika, jolta sain netin salasanan ja pääsin tekemään seuraavia varauksia. Vasta myöhemmin luin jostain seinältä, että netti olisikin ollut maksullinen...


Huoneessa oli tehokas ilmastointi ja kämppikset halusivat pitää huoneen viileänä. Onneksi täällä oli (poikkeuksellisesti) myös huovat, joten yöllä ei tarvinnut palella. Kaksi muuta huoneen asukasta oli englantilainen nuoripari, joka oli pesiytynyt paikkaan pidemmäksi aikaa tekemällä töitä hostellille asumistaan vastaan. Jostain kumman syystä he eivät halunneet pitää huoneen ovea lukossa. Joka kerta, kun itse lähdin huoneesta niin ettei sinne jäänyt ketään, lukitsin oven. Ja käytännössä aina kun tulin takaisin, ovi oli auki, vaikka huoneessa ei ollut ketään. Kerran satuin istumaan aulassa huoneen ulkopuolella, kun mies oli menossa huoneeseemme. Hänellä ei ollut avainta mukanaan ja hän palasi huoneen ovelta takaisin huikaten naiselle tuskastuneen oloisena, että taas se ovi on lukossa... Ja haki avaimen.

Mission Beach Reatreatin yleisiä tiloja. Takana keittiö.

Aamulla lähdin tutkimaan ympäristöä. Ihan hostellin vieressä oli pieni ruokakauppa, josta hain aamiaistarpeita ja muutenkin syötävää päivän varalle. Toisella puolella hostellia oli puistikko, jossa oli sunnuntaimarkkinat. Kävin kiertelemässä ja katselemassa, mitä siellä oli myynnissä ja ihailin myyjien sitkeyttä tehdä kauppaa paahtavassa kuumuudessa. Pikaisen kiertelyn jälkeen päätin siirtyä rannalle. Koska täällä on nyt meduusa-aika, rannalla oli yhdessä kohdassa meduusaverkko, joka takasi turvallisen uintipaikan mereen haluaville. Rannalle mennessäni poikkesin yhdellä geokätköllä, joka sijaitsi sopivasti reitin varrella. Vihdoinkin pääsin eroon parista vielä mukana kulkevasta TravelBugista. Yksi jäi vielä odottamaan matkalaisen vaatimukset täyttävän kätkön löytymistä.

Uiminen meduusaverkossa oli taas yksi uusi kokemus. Oli laskuveden aika, joten vettä verkon sisäpuolella oli aika matalasti, mutta kyllä siellä silti pystyi uimaan. Virkistävästä vedestä ei kyllä voi puhua, sillä veden lämpötila oli varmasti yli 30 astetta! Mutta kun märkänä nousi vedestä ja siirtyi varjoon istuskelemaan ja lukemaan, jonkin aikaa olo tuntui mukavan raikkaalta. 

Meduusaverkko

Vähän ennen kolmea olin kylillä katsomassa löytyisikö sieltä ravintolaa, mistä saisi jotain järkevää syötävää. Vaihtoehdot oli vähissä. Tarjolla oli pääasiassa hampurilaisia tai fish and chips. Ainoassa vähän isommassa ravintolassa fish and chips tarjottiin salaatin kanssa. Tämä oli lounaslistalla, joka oli voimassa kolmeen asti ja sen jälkeen voisi tilata päivällislistalta. Päivällislistalla ei ollut mitään mielenkiintoista, joten päädyin tilaamaan kala-annoksen ja yllätys oli oikein mukava, kun sain sen eteeni ja kala ei ollutkaan upporasvassa uitettu vaan herkullinen, pannulla paistettu kala.

Kaksi yötä Mission Beachilla sai nyt riittää, sillä Brisbane ja sukulaiset odottavat. Niinpä seuraava bussimatka olikin hieman pidempi... Koska haluan päästä pian sukuloimaan, päätin nopeuttaa matkantekoa ja jättää joitakin aikaisemmin katsomiani paikkoja väliin. Valitsin seuraavaksi etapiksi Agnes Waterin, toisen pienen ja rauhallisen kylän. Tämä tarkoitti sitä, että edessä oli 18 tunnin bussimatka. Bussi lähti kolmen jälkeen iltapäivällä, joten yön vietin bussissa. Näin säästin myös yhden yön majoituskulut. Greyhoundin bussit ovat erittäin mukavia väljine jalkatiloineen ja hyvin kallistuvine penkkeineen. Busseissa on ilmainen wifi, jokaiselle penkille oma usb-laturi ja tietysti vessa. Noin kolmen tunnin välein oli 30 - 40 minuutin tauko jollakin huoltoasemalla. Kuski vaihtui matkan aikana kolme kertaa. Onneksi minua on siunattu hyvillä unen lahjoilla, joten bussissa nukkuminen ei ole mikään ongelma.

Alkumatkasta oli tällä kertaa hyvin aikaa katsella maisemia. Oikealla puolella (lännessä) kohosivat jylhät vuoret ja vasemmalla puolella sai aina välillä ihailla merinäkymiä. Silmä kovana tarkkailin, josko onnistuisin bongaamaan kengurun tai jonkun muun eksoottisen otuksen ikkunasta, mutta se jäi vielä haaveeksi. Sen sijaan metsäpalojen jäljiltä mustaksi hiiltyneitä puunrunkoja näkyi matkalla paljon. Auringonlaskun aikaan olimme Townsvillessä, jossa oli taas pidempi pysähdys. Kipaisin pikaisesti parinsadan metrin päässä sijaitsevalle kätkölle samalla auringonlaskun värejä ihaille. Nyt oli vaan sen verran kinkkisempi kätkö, että siinä ajassa en sitä ehtinyt löytää. Hitusen jäi kaivelemaan, mutta matkaa piti jatkaa ja kätköjä tulee kyllä vielä lisää matkan varrella. Yön aikana jossain vaiheessa alkoi sataa. Vettä tuli aika ajoin aika rajustikin ja aamun valjetessa näkyi tulvivia jokia ja peltoja. Sade onneksi loppui aamun myötä.

Siellä se kätkö jossakin oli...

Aamulla yhdeksän jälkeen olimme perillä Agnes Waterissa. Pysäkillä oli taas vastassa hostellin auto, johon lastattiin kaikkien matkatavarat, mutta ihmiset eivät enää mahtuneet kyytiin. Se ei onneksi ollut mikään ongelma, sillä matkaa hostellille ei ollut kuin muutama sata metriä. Tässä hostellissa kaikki huoneet olivat kahdeksan hengen huoneita. Olin varannut sänkyni naisten huoneesta, mutta löysin itseni kuitenkin sekahuoneesta, missä oli viisi miestä ja vain kolme naista. Huoneet olivat siistejä ja ihan viihtyisiä, kuten hostelli muutenkin. Jätin tavarani huoneeseen, vedin uikkarit mekon alle ja lähdin saman tien katselemaan paikkoja kylällä ja rannalla. Täällä kun ei ollut tarkoitus viipyä kuin yksi yö ja jatkaa matkaa heti aamulla kukonlaulun aikaan, niin ainoa päivä piti hyödyntää tehokkaasti. Katsastin ruokakaupan tarjonnan ja ostin pullon vettä mukaan ennen rannalle menoa. Pullovesien hinnoissa on täällä ihan huikeita eroja. Halvimmillaan puolentoista litran pullon saa noin 80 aussi sentillä, mutta monessa paikassa halvinkin pullo maksaa 3,50 dollaria (yksi dollari on noin 70 euro senttiä). Hanavesi on periaatteessa juotavaa, mutta maistuu useimmiten niin vahvasti kloorille, että sitä ei todellakaan tee mieli juoda. 

Cool Banana hostelli Agnes Waterissa.

Ranta oli täysin erilainen kuin aikaisemmat rannat. Tähän asti olin saanut nauttia tyynistä vesistä, mutta nyt vastassa oli melkoiset aallot. Rannalla oli paljon lainelautailijoita ja uimareille oli osoitettu lipuilla turvallinen uintipaikka. Rannalla oli rantavahdit. Etsin varjoisan paikan puun alta penkiltä ja vetäydyin sinne lukemaan. Mereen ei tehnyt mieli, vaikka kuuma olikin. Aallokko ei houkutellut yhtään. Penkillä, jolle istahdin, oli jonkun pyyhe. Ajattelin pyyhkeen omistajan olevan laudan kanssa vedessä. Uppouduin kirjaani ja luin hyvän tovin. Jossakin vaiheessa huomasin, kuinka vanhempi, valkoisiin pukeutunut rouva lähestyi penkkiäni. Hän tuli ihan penkin luo, otti pyyhkeen ja istahti viereeni. Hän oli ollut rannalla kävelemässä koko aamupäivän. Tarinoimme pitkät tovit ja ensimmäistä kertaa aussienglannin ymmärtäminen ei tuottanut suurempia ongelmia. Rouva oli matkustellut myös paljon ja meillä riitti juttua loputtomiin.

Agnes Waterin rantaa ja penkki, jolla istuskelin lukemassa.

Paluumatkalla hostelliin poikkesin uudelleen kauppaan tekemään ruokaostokset. Nyt ei mieli tehnyt fish and chipsejä, joten piti kokkailla itse. Päädyin helpolle linjalle. Ostin pussikeittoa, ruisnäkkäriä, kylmäsavulohta, juustoa ja tomaattia. Näistä loihdin suoranaisen gourmet-aterian itselleni. :) Lohi ja juusto maistuivat niiiiin hyvälle pitkästä aikaa.

Aamulla minulla oli aikainen lähtö. Bussi lähti jo 6.30. Kävin respassa illalla kysymässä, tuottaako aikainen check-out jotain ongelmia, mutta mies vakuutti, että ei tuota. Mielessäni pikkuisen ihmettelin, kun tämä oli ensimmäinen hostelli, missä yöpymistä ei veloitettu heti saapuessa. Ilmeisesti se sitten velotettaisiin lähtiessä. Mies sanoi, että joko hän tai joku nainen olisi aamulla respassa. En siis jäänyt sen enempää maksua pohtimaan. Rinkkaa en ollut edes avannut, mutta muut tavarani pakkasin takaisin reppuun ennen nukkumaan menoa.

Aamuyöllä heräsin ennen viittä vessaan. Otin korvatulpat pois ja ihmettelin, kun huoneen ulkopuolelta kuului sellainen ääni kuin joku lakaisisi siellä. Kömmin ylös ja lähdin vessaan. Ovesta ulos päästyäni olin törmätä naiseen, joka lakaisi hiekkoja laatoitukselta. Nainen pahoitteli, että oli herättänyt minut, johon totesin, että ei hän minua herättänyt. Ihmettelin taas mielessäni, että onpahan kummallinen aika siivota... Vessareissun jälkeen jatkoin vielä tovin unia, ennen kuin varttia vaille kuusi nousin ylös ehtiäkseni bussille. Tällä kertaa saisin kävellä kamppeitteni kanssa, joten halusin varata tarpeeksi aikaa. Kun aloin nostella tavaroitani huoneen ulkopuolelle, siivoojanainen istui teekupin kanssa keittiön edessä olevan pöydän ääressä. Toivottelimme hyvät huomenet ja nainen sanoi, että hän voi antaa kyydin bussille. Hän oli saanut työnsä valmiiksi ja oli lähdössä. Olin kovasti iloinen kyydistä. Nainen otti vastaan petivaatteeni ja kun sanoin, että en ole vielä maksanut mitään, hän oli vähän ihmeissään. Hän kaivoi majoituskorttini esiin, maksoin yöpymisestäni ja hän kuittasi korttiini yön maksetuksi. Itselleni en saanut mitään kuittia.

Bussi olikin jo pysäkillä odottamassa, kun pääsimme sinne asti. Kuski oli tauolla, joten heitin rinkkani tavaratilaan ja vein repun sisälle autoon. Kävin huoltoasemalta hakemassa mehutölkin aamiaista varten. Pysäkille ilmestyi muitakin matkalaisia. Kun kuski vihdoin tuli ja pääsimme aloittamaan bussiin nousun, jouduin ensimmäistä kertaa näyttämään henkkarit kuskille. Periaatteessa aina bussiin noustessa pitäisi olla esittää henkkarit ja matkalippu kuskille, mutta tähän asti kuski on aina vain kysynyt etunimen ja ruksinut listaltaan sen perusteella saapuneeksi (kuskilla on aina printattu lista kaikista matkustajista ja heidän määränpäästään). Tämäkin kuski kyllä kysyi ensimmäiseltä bussiin nousijalta nimeä, mutta kun tyttö näytti henkkarit, sen jälkeen kaikki muutkin näyttivät henkkarit. 

Bussimatkalla oli hyvää aikaa surffailla netissä. Kävin nettipankissa katsomassa, olisiko vuorottelukorvaus tullut jo tilille. Olihan se tullut, minkä tyytyväisenä totesin. Mutta kun huomasin luottokortilla olevan luottoa jäljellä alle 40 €, olin aivan ihmeissäni. Kaivoin korttitapahtumat esiin ja löysin kortilla olevan avoimia varmennuksia lähes 2000 € edestä! Minulla ei ollut hajuakaan, mistä nuo olivat peräisin. Kaivoin saman tien lompakon esiin ja tarkistin, että kortti on tallella. Olihan se. Sitten alkoi aivoissa raksuttaa, mitä ihmettä on tapahtunut. Ainoa järkevä selitys oli, että korttini on kopioitu jossakin. Googlasin luottokunnan sivut esiin ja etsin tietoa, mitä pitäisi tehdä. Suomessa oli vielä yö, joten joutuisin odottamaan joka tapauksessa joitakin tunteja, ennen kuin voisi yrittää soittaa asiakaspalveluun. Päätin selvittää asian päästyäni perille. Siinä samalla huomasin, että edellinen hostelliyöpymiseni oli veloitettu myös luottokortilta! Olin varannut yön Booking.comin kautta, joka ei koskaan veloita yöpymisiä, vaan ne maksetaan paikan päällä. Olin siis maksanut yön kahdesti. Lisää selvitettävää... 

Tämän kertainen kahdeksan tunnin bussimatka tuntui kovin lyhyeltä edellisen rinnalla. Tosin viimeiset pari tuntia ei olleet enää kivoja. Taakseni tuli istumaan mies, joka haisi järkyttävän pahasti tunkkaiselle tupakalle. Lisäksi tulin matkan aikana hyvin tietoiseksi miehen parisuhdeongelmista, joita hän pui lähes koko matkan ajan puhelimessa vaihtuvien keskustelukumppanien kanssa. Ensimmäistä kertaa törmäsin itse tällaiseen "puhelinterroristiin" julkisessa kulkuneuvossa. Olin äärettömän tyytyväinen, kun vihdoin olimme perillä Noosassa ja sain nousta bussista hengittämään raikasta ilmaa eikä tarvinnut enää kuunnella miehen juttuja. Hostellin auto oli taas odottamassa, joten perille pääsy oli helppoa. 

Tässä hostellissa oli taas neljän hengen huoneet. Huoneessani oli vasta yhden ihmisen kamppeet, joten nyt sain alasänkypaikan. Jätin taas kamppeet huoneeseen ja lähdin tutustumaan ympäristöön. Vettä piti taas saada ja jotain syötävääkin. Rannallakin olisi kiva käydä katsomassa miltä siellä näyttää. Hostellin lähellä on pieni kyläkeskus palveluineen. Sieltä löytyi yksi pieni ruokakauppa, muutamia kahviloita/ravintoloita ja jokunen matkamuistomyymälä. Tarkastin ravintoloiden ruokalistat todeten, että tarjonta on taas aika heikkoa. Kävelin rannalle toteamaan, että siellä tuuli kovaa ja aallot olivat vielä paljon isommat kuin edellisellä rannalla. Paluumatkalla hain kaupasta pientä purtavaa ja lähdin takaisin hostellille selvittämään luottokorttini kohtaloa.

Sunshine beach Noosassa. Tällä kertaa tosin aurinko ei juurikaan paistanut.

Löysin lopulta nettipankistani asiakaspalvelun puhelinnumeron, johon yritin soittaa. Puhelu ei onnistunut. Sain vain englanninkielisen ilmoituksen, että numero ei kelpaa. Niinpä kirjoitin nettipankissa viestin pankkiin ja pyysin pikaista neuvoa, mitä pitää tehdä. Muutama minuutti viestin lähettämisen jälkeen puhelimeni soi. Tunnistin numeron pankin numeroksi, joten vastasin (yleensä en vastaa täällä puheluihin) ja mielessäni kiitttelin nopeaa toimintaa. Mies esitteli itsensä ja kertoi soittavansa varmistaakseen luottokorttiostoksieni aitoutta. Hän ei ollut lukenut viestiäni vaan soitti, koska pankin oma valvonta oli kiinnittänyt huomiota ostoksiin. Kysyin, mitä nuo avoimet varmennukset olivat. Ne oli Jenkeissä tehtyjä ostoja, eli korttini on todellakin kopioitu jossakin. Missä se on tapahtunut, on minulle täysi arvoitus. Onneksi kortilla ei ole nostettu rahaa tililtä. Nyt kortti on kuoletettu ja uusi kortti luvattiin toimittaa kotiosoitteeseen... Vaan siinäpä onkin maailmanmatkaajalla ihmettelemistä, miten kortin saisi turvallisesti tänne maapallon toiselle puolelle! Hyviä vinkkejä otetaan auliisti vastaan. Pankki ei luvannut toimittaa korttia ulkomaille.

Tässä vaiheessa olen enemmän kuin tyytyväinen, että olin kaukaa viisas ja hankin toisen luottokortin matkaa varten, ihan vaan varmuuden vuoksi. Mutta tuo kortti ei ole liitetty mihinkään tiliin, se on puhtaasti luottokortti ja luottorajakin on niin pieni, että se ei riitä kuukauden kuluihin. Ja jos en keksi mitään keinoa saada uutta korttiani itselleni, olen vain yhden kortin varassa. Entä jos sille tapahtuu jotain? Nyt on oikeasti hyvät neuvot tarpeen!!!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti