Jäähyväislaulun laulajat
Pääsaarta lähestyessämme taivas veti paksuun pilveen. Vähän ennen satamaa totesin, että vettä satoi kaatamalla. Hieman olin huolissani rinkasta, kuinka pahasti se kastuisi, kun en ollut hoksannut laittaa siihen sadesuojaa. Vaatteet olin sentään pakannut muovipusseihin siitä saakka, kun Dominikaanisessa yhden reissun jälkeen rinkasta löytyi märkiä vaatteita, vaikka koko matkan aikana ei ollut satanut lainkaan. Auton takakontissa oli ollut jotain märkää. Satamassa jouduimme kävelemään laiturilta terminaaliin kaatosateessa. Onneksi sadeviitta oli repun taskussa, joten pääsin kuivana terminaaliin odottamaan rinkkaa, jonka sain lopulta aivan kuivana. Sitten etsin bussin, millä pääsee perille ja ehdin siinä välissä poikkeamaan pikaisesti kaupassakin hakemassa vettä ja pientä purtavaa.
Wailoaloa Resorttiin päästyäni näin heti respan oleskelualueella tuttuja. Ulla ja Markohan ne siellä iloisesti tervehti. Resortin väkikin toivotti lämpimästi tervetulleeksi takaisin. Tällä kertaa sain eri huoneen kuin viimeksi, mutta nytkään huoneessa ei ollut ketään muita. Huoneen lattialaudat notkuivat uhkaavaasti siellä kävellessäni, joten totesin, että on parempi pitää sandaalit jalassa, ettei iho jää lautojen väliin. Purin välittömästi rinkan ja kaivoin kaikki pyykit (lähes kaikki vaatteet...) esiin jättääkseni ne pestäväksi. Olin jo saarella todennut, että joku tavaroissani/vaatteissani haisee tosi pahalle ja siksi halusin laittaa kaiken mahdollisen pyykkiin. Kun olin vienyt pyykit pois ja tulin takaisin huoneeseen, aloin etsiä jotakin vielä tavaroistani ja totesin, että se haju oli siellä edelleen. Aloin tosissaan etsiä hajun syytä ja vihdoin sen tajusin - sandaalit! Ne haisivat järkyttävän pahalle, kuin erittäin voimakkaalle kissan pissalle. Niinpä päädyin sandaalipyykille. Onneksi tarjolla oli kuumaa vettä ja saippuaa. Niillä jynssäsin sandaaleita toivoen, että haju lähtisi. Pesun jälkeen vein sandaalit ulos kuivumaan ja kun ne olivat kuivat, kyllästin ne vielä laventelintuoksuisella talkilla. Eihän se haju siitä kadonnut, mutta hieman vähemmän pistäväksi se muuttui. Tästä episodista johtuen päädyin vihdoin ostamaan ne varvastossut, jotka olin reissusta jättänyt pois, kun ajattelin pärjääväni sandaaleilla. Muuten olisinkin pärjännyt hyvin, mutta ne eivät näy tykkäävän tuosta meressä kahlaamisesta. Nyt voin pistää varvastossut aina, kun tiedän, että joudun meressä kahlaamaan.
Kyllä oli luksusolo, kun viikon suihkuttomuuden jälkeen sai ottaa lämpimän suikun juoksevalla vedellä! Ennen kaikkea se, että enää ei tarvinnut peseytyä ulkona julkisella paikalla, tuntui kovasti hyvältä. Bikinitkin pääsivät pesuun ja itse sai pestyä myös nuo hieman intiimimmät paikat kunnolla. Aamiaisen voimin kun olin liikenteessä ja kello oli jo yli seitsemän illalla, oli myös mukavaa istahtaa ravintolan pöytään ja saada itse valita listalta, mitä haluaa syödä. Saarella oli tuoreita salaatteja niukasti tarjolla, joten tilasin salaatin alkupalaksi ja paistettuja vihanneksia pääruuaksi. Salaatti maistui taivaalliselta! Ihmettelin, kun olin juuri salaattiani lopettelemassa, tarjoilija toi pöytään toisenkin, pienemmän salaatin. Mietin, olikohan hän ymmärtänyt tilaukseni jotenkin väärin... Söin kuitenkin toisenkin salaatin hyvällä ruokahalulla ja tulihan se pääruokakin sieltä lopulta. Ilmeiseti pääruokaan kuului se pieni salaatti (tällä kertaa, edellisellä kerralla kun tilasin saman annoksen, sen mukana ei tullut salaattia).
Tiistain käytin asioiden hoitamisee Nadissa. Sama tuttu bussikuski poimi minut kyytiin tien poskesta. Olin jo aikaisemmin pannut merkille, että muuten niin ystävälliset paikalliset ihmiset eivät koskaan tervehdi eivätkä kiitä bussikuskia. Tämä kuskikin oli aina niin totinen, eikä vastannut, kun minä tervehdin ja kiitin joka kerta. Siitä huolimatta hymyilin hänelle aina tullessani bussiin ja bussista lähtiessäni. Toinen hassu juttu bussia käyttäessä oli se, että matka kaupunkiin maksoi yhden dollarin, mutta takaisin 1,10 dollaria.
Nadissa kävin ostamassa uuden muistikortin kameraan. 8 kb:n kortti maksoi 20 dollaria, eli noin 8€. Ei paha hinta ollenkaan. Nyt vaan toivon, että uudelta kortilta saan ladattua kuvat iPadille, toisin kuin mukanani olevalta 16 kb:n kortilta. Etsiskelin myös uusia vaatteita, etenkin pitkää mekkoa iltaisin pidettäväksi. Onnistuin kuin onnistuinkin löytämään mieleisen ja edullisen (25 dollaria/n10€) mekon. Ja tietysti ne varvastossut ostin. Oli tosi kiva käydä tossuostoksilla ihan paikallisessa, ei turisteille tarkoitetussa, kaupassa. Tossut maksoivat 6 dollaria (n 2,4€).
Varsinainen syy, miksi halusin päivän Nadissa ennen seuraavaan paikkaan siirtymistä, oli se, että edellisellä kerralla olin tavannut matkatoimistovirkailijan, joka lupasi buukata minulle seuraavia majapaikkoja. Muuten en varmaankaan olisi tätä palvelua käyttänyt, mutta osaan paikoista, joihin halusin mennä, ei pystynyt tekemään varausta netissä. Sähköpostilla olisi voinut varaukset tehdä, mutta se olisi tarkoittanut vastausten odottelua ja epävarmuutta, onko paikassa tilaa haluamanani ajankohtana. Niinpä menin Maryn matkatoimistoon, jossa jo ovella itse Mary tuli vastaan ja heti minut tunnistettuaan halasi lämpimästi ja ilahtuneena minun näkemisestäni. Vaihdoimme joulukuulumiset ja hetken aikaa jouduin odottelemaan, sillä toinen virkailija oli juuri palvelemassa toisia asiakkaita. Kun he olivat valmiit, tämä toinen virkailija alkoi palvella myös minua. Hän kysyi, minne haluan mennä ja kun kerroin ensimmäisen haluamani paikan, hän katsoi minua kysyvästi ja varmisti, että tiedänkö, millainen paikka on kyseessä. Sanoin, että tiedän paikan olevan hiljainen, rauhallinen ja eristyksissä oleva luomutila. Kerrroin haluavani mennä rauhallisiin paikkoihin, joissa ei ole bilettäjiä. Tämän jälkeen homma alkoi toimia. :) Jokaisen kertomani paikan kohdalla virkailija totesi, että paikka on juuri minulle! Kunn yhdessä paikassa minulla oli kaksi vaihtoehtoa, joista en osannut päättää, kummassa haluaisin yöpyä, virkailija tiesi paikat ja ilmoitti kumpi on minun paikkani... Toinen olisi kuulemma paljon rauhattomampi paikka.
Kun matkasuunnitelma oli tehty, virkailija alkoi soitella varauksia. Kaksi ensimmäistä soittoa tuotti toivotun tuloksen, mutta kolmas soitto - siihen ensimmäiseen haluamaani paikkaan - johti suunnitelmien uusiksi laittamiseen, sillä luomutila oli jo täyteen buukattu. :( Onneksi minulla oli vaihtoehtoja ja muualta tilaa löytyi. Niinpä luomutila jäi ainakin tässä vaiheessa väliin. Voi olla, että saatan palata sinne vielä viimeisellä viikolla, kun olen Fidzillä, jos en keksi jotain parempia vaihtoehtoja.
Illalla resortissa söin illallista yhdessä Ullan ja Markon kanssa, jotka suuntasivat Uuden Vuoden viettoon Kiribatille. Sain heiltä "ylläripaketin", josta löytyi paikallisia, erittäin erikoisia karkkeja (Ullalle tiedoksi, että maistoin yhden ja totesin, että en taida kantaa mukana eteenpäin...), kookosöljyä, joka on ollut hyvässä käytössä ja National Geography -lehti, joka on vielä lukematta.
Keskiviikkoaamuna pakkasin jälleen kerran rinkan, luovutin huoneeni ja lähdin odottamaan bussia. Kun bussi tuli, tuttu kuski yllätti minut aivan totaalisesi... Hän hymyili minulle!!! Olin niin iloinen, että sitkeä työ tuotti vihdoin tulosta. :) Myöhemmin ihmettelin fidziläisille ystävilleni ihmisten käytöstä bussikuskia kohtaan ja he olivat hieman hämillään. He totesivat, että kuskihan tekee vain työtään, miksi häntä pitäisi kiittää tai tervehtiä...
Nadissa kävin ruokaostoksilla, sillä Vakaviti, johon olin menossa, on paikka, missä ei ole tarjolla mitään ruokailumahdollisuuksia. Sen sijaan asuntolamajoituksen huoneessa on oma keittiö, missä voi kokata. Toki resortin lähellä on paikkoja, joissa voi käydä syömässä, mutta kun kerran mahdollisuus itse kokkaamiseen oli tarjolla, halusin sen käyttää. Haiin torilta tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ja kaupasta kaurahiutaleita ja vettä. Näillä eväillä lähdin etsimään bussia, jolla pääsisin perille. Juuri kun pääsin oikealle laiturille bussiasemalla, siihen ajoi bussi, joka oli menossa Suvaan. Sillä pääsisin Korotogon kylään, jonka rantakadun varrella majoitukseni sijaitsi. Bussi oli pikavuoro, joka ei pysähtelisi joka mutkassa ja se oli jopa ilmastoitu. Ostin lipun laiturilla sijaitsevasta kojusta. Sitten jonotin bussiin pääsyä. Sitä joutui todellakin jonottamaan, sillä bussin ovella oli mies, joka katsoi jokaisen lipun, veti siihen merkin ja kirjasi omaan vihkoonsa ylös kaikki summat, mitä lipuista oli maksettu. Bussissa oli käytävän toisella puolella kaksi ja toisella puolella kolme penkkiä rinnakkain. Kerroin ovella olevalle miehelle minne olen menossa ja että en ole varma, missä minun pitäisi jäädä kyydistä. Hän huikkasi kuskille, että jättäisi minut oikeaan paikkaan.
Bussin lähdettyä autossa alkoi soida paikallinen letkeä musiikki hurjalla volumella. Ihan tuli taas korvatulppia ikävä! Onneksi volumea hieman pienennettiin jossain vaiheessa siedettävälle tasolle. Pian lähdettyämme kaksi miestä alkoi kulkea bussissa tarkistamassa kaikkien matkaliput ja vetämässä niihin vielä toiset merkit. Lopuksi, kun bussista lähti, piti lippu jättää kuljettajalle. Matka sujui joutuisasti ja toki taas seurasin kätköilykartasta missä mennään ja milloin pitäisi jäädä kyydistä. Vähän ennen minun pysäkkiäni vanhempi herra takanani huikkasi minulle, että nyt olemme Korotogossa ja kohta minun pitäisi jäädä kyydistä. Kuski pysäytti juuri ennen liikenneympyrää, jossa nostin rinkan selkään, repun eteen ja kauppakassit käteen ja lähdin kävelemään kohti Vakavitia, majapaikkaani. Heti rantakadun alussa oli yksi myyntikoju, jonka nainen huuteli Bulaa ja alkoi juttusille. En halunnut jäädä pitkäksi aikaa tarinoimaan kantamustenin kanssa, joten muutaman sanan jälkeen jatkoin matkaa. En tiennyt ihan tarkkaan, kuinka pitkä matka minulla olisi perille. Toivoin vain, että matka ei olisi pitkä. Sen verran kantamukset painoivat ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
Onneksi käveltävää ei lopulta ollut kuin ehkä puolisen kilometriä. Viimeiset sata metriä piti kiivetä ylös mäelle. Kun vihdoin pääsin respaan, olin läkähtyä! Pihalla oleva uima-allas suorastaan huusi puoleensa! Minulle näytettiin huoneeni, jossa oli kolme kerrossänkyä. Sain kuulla, että olisin ainoa vieras huoneessa, enkä ollut asiasta taaskaan lainkaan pahoillani. :) Huone tosin oli tähän astisista ehkä huonokuntoisin. Lattia viettää reilusti toiseen suuntaan ja kylppärin lattiamaton alta pilkottaa pahasti lahon oloinen lattia. Joka kerta, kun istun pytylle, istun varovasti peläten putovani yhdessä pytyn kanssa lattian läpi jonnekin. Lisäksi kylppärissä haisee vahvasti viemärille. Suihkun lattialle jää vesi seisomaan ja muutenkin suihkun lattia näyttää niin epäsiistiltä, että olen ollut kovasti tyytyväinen, että ostin ne varvastossut. Ne on oikein mukavat jalassa suihkussa käydessä. Keittiöstä pääsee parvekkeelle, jonka lattialaudat ovat myös niin lahot, että olen katsonut viisaammaksi pysyä pois parvekkeelta. Keittiö sisänsä on oikein mukava, mutta siellä ei vaan ole mitään keittomahdollisuutta, eikä jääkaappia... Minulle kyllä näytettiin heti henkilökunnan keittiö, jossa saisin käydä kokkailemassa ja minkä jääkaappia voisin käyttää. Mikroaaltouuni keittiöstäni kyllä löytyi.
Huoneeni katsastettuani vaihdoin bikinit päälle, otin kirjan mukaan ja lähdin altaalle, jossa oli kaksi paikalliselta näyttävää naista uimassa. Tervehdin heitä ja pulahdin altaaseen. Naiset olivat tehneet olonsa altaalla mukavaksi. Heillä oli läppäri ja kaiuttimet altaan äärellä ja musiikki soimassa. Vähitellen aloimme jutustelemaan ja tutustumaan. Naiset olivat sairaanhoitajia Suvasta ja viettämässä uutta vuotta täällä. Kyselimme siinä puolin ja toisin illan suunnitelmia eikä meillä kenelläkään ollut sen kummempia suunnitelmia. Naisilla alkoi olla lounasaika käsillä ja he tarjosivat minullekin mahdollisuutta syödä heidän kanssaan. He olivat tehneet kaikki ruuat valmiiksi jo kotona ja nyt piti vain lämmittää ne. Kun kerroin olevani kasvissyöjä, he olivat kovasti pahoillaan, että heillä ei ole mitään, mitä voisin syödä. En sitä kyllä odottanutkaan, joten itse en osannut olla pahoillani. Hetken päästä sain kuitenkin eteeni lasillisen kylmää mehua.
Myöhemmin illalla istuskelin oman huoneeni edustalla kirjoittelemassa blogia, kun toinen naisista tuli kysymään, haluaisiko lähteä heidän terassilleen istumaan iltaa yhdessä heidän kanssaan. Heillä oli viiniä ja kotitekoisia leivonnaisia. Olin kovasti yllättynyt ja ilahtunut tarjouksesta ja mielelläni lähdin heidän seuraansa. Sera oli leiponut ja halusi minun maistavan kakkuaan. Vaikka tiesin, että vatsani ei vehnäjauhoista tykkäisi, en halunnut kieltäytyä, sillä näin, miten tärkeää heille oli, että he voivat tarjota minulle jotakin. Kakku oli todella hyvää. Ei liian makeaa ja hyvin mehukasta. Myöhemmin illalla Sera kertoi, että heillä olisi banaanikakkuakin. Tietysti sitäkin piti maistaa ja sekin oli mielettömän hyvää. Vaikka itsekin olen banaanikakkua leiponut, niin tällaista en ollut ennen saanut.
Pitkin iltaa näimme muutamia ilotulitteita, mutta paikka, missä olemme, on rauhallista seutua ja mitään suuria tulituksia oli turha edes odottaa. Jossain vaiheessa iltaa yritimme selvittää, mitä kello on, mutta se osoittautui haastavaksi, sillä naisilla oli jokainen kello eri ajassa. Lopulta löysimme kaksi suunnilleen samassa ajassa olevaa kelloa ja päättelimme sen olevan oikea aika. Puolen yön lähestyessä mietimme, lähtisimmekö alas rantaa katsomaa, jos jossain olisi ilotulitus, joka näkyisi rannalle. Emme lopulta kuitenkaan lähteneet ja kun kello (tai siis kaksi, joiden kuvittelimme olevan oikeassa ajassa) tuli kaksitoista, mitään tulituksia ei näkynyt. Arvelimme, että naapuriresortit olivat varmaankin ampuneet tulitteensa jo aikasemmin, että lapsetkin jaksoivat valvoa ja nähdä ne. Pian kuitenkin pauke ja räiske alkoi. Vähän matkan päässä on iso hotelli, joka oli sittenkin säästänyt varsinaisen tulituksen vuoden vaihteeseen. Siitä terassilta uima-altaan ääreltä katselimme hienoa ilotulitusta ja sen päätyttyä toivotimme hyvää uutta vuotta toisillemme lämpimien halien kera. Tuntui niin hyvältä aloittaa uusi vuosi uusien ystävien kanssa, jotka olivat yllättäneet minut niin mukavalla tavalla.
Pian puolen yön jälkeen vetäydyin nukkumaan. Kolmen aikaa heräsin huoneeni ulkopuolelta kuuluvaan meteliin. Siihen tuli resortin henkilökuntaa kavereineen juhlimaan. Musiikki laitettiin soimaan ja selkeästi humaltuneet ihmiset pitivät melkoista mekkalaa. Välillä siellä huudettiin, kiroiltiin, itkettiin, tapeltiin ja jopa lyötiin. Jonkun aikaa odotin, josko meteli loppuisi ja väki siirtyisi jonnekin muualle, mutta se oli turha toivo. Niinpä kaivoin korvatulpat rinkasta ja jattkoin uniani. Aamulla kymmenen aikaan, kun kömmin ulos huoneestani, kaksi miestä nukkui penkeillä huoneeni edessä.
Uudenvuodenpäivän aamupäivällä paikkaan alkoi lappaa paikallista väkeä isojen ruokakorien kanssa. He kiipesivät respan ja huoneeni yläpuolella olevaan asuntoon. Olin kuvitellut tulleeni hiljaiseen ja rauhalliseen paikkaan, mutta huomasin tulleeni reissuni tähänastisista paikoista ylivoimaisesti rauhattomimpaan ja meluisimpaan paikkaan. Yläkertaan tuli paljon lapsiakin, jotka valtasivat uima-altaan. Niinpä päätin lähteä kävelemään ja katselemaan, mitä kaikkea lähiseudulta löytyy. Taivas oli pilvessä, joten ilma oli mukavan lämmin, mutta ei paahteinen. Oli siis oikein hyvä keli lähteä tutkimaan ympäristoä. Rannalla on myös yksi geokätkö, jonka olin edellisenä päivänä jo käynyt paikallistamassa, mutta en vielä loggaamassa. Halusin säästää loggauksen uuden vuoden ensimmäiselle päivälle. Otin kolme reissaajaa mukaani jättääkseni ne kätköön. Kätkölle on majapaikastani matkaa vain muutama sata metriä, joten hoidin sen ensitöikseni, ennen kuin jatkoin tutkimusmatkaani.
Kävelin ilman sen kummempaa päämäärää ylös mäelle vievää tietä pitkin. Tie yhtyi jonkun matkan päässä päätiehen, jota pitkin lähdin kävelemään vielä pois päin etsien kohtaa, josta pääsisin rannalle ja voisin kävellä takaisin rantaa pitkin. Rannalta löytyi bungalowkylä, jota olin katsonut myös netistä aikaisemmin majapaikkaani valitessani. Kylä näytti kovasti viehättävältä ja meluisan yön jäljiltä minua harmitti, etten ollut valinnut sitä. Kävin kylän respassa ostamassa vesipullon ja huomasin samassa tilassa olevan ravintolan. Pyysin saada nähdä heidän ruokalistansa ja totesin, että joku päivä menisin vielä sinne päivälliselle. Kylän halki pääsin rannalle, jota pitkin lähdin kävelemään takaisin. Pian vastaan tuli mies hevosella ratsastaen. Mies tervehti ja jäi juttelemaan kanssani. Hän pyöritti rantaratsastusbisnestä ja tarjosi minullekin tunnin ratsastusta. En nyt kuitenkaan innostunut ajatuksesta tällä kertaa.
Päästyäni takaisin oman majapaikkani kohdalle en halunnut vielä palata sinne, vaan jatkoi matkaa toiseen suuntaan. Pian olin rantakadun päässä, missä tapasin jo tutun naisen myyntikojullaan. Menin jutustelemaan hänen kanssaan. Kävi ilmi, että nainen tarjoaa myös kotitekoista intialaista ruokaa joko kotonaan tai take away -systeemillä. Sain hänen esitteensä ja totesin, että haluaisin jonain päivänä syödä hänen tekemäänsä ruokaa. Sovimme, että menen vielä samana iltana päivälliselle heille kotiin. Kerroin etukäteen, mitä halusin syödä ja maksoin pienen varausmaksun, kun nainen kertoi, että jotkut ihmiset sanovat tulevansa, mutta eivät sitten tulekaan. Sovimme tapaavamme kuudelta myyntikojun luona ja siitä nainen opastaisi minut heille kotiin. Siinä kojulla jutellessamme paikalla kävi yksi japanilainen mies katselemassa myytäviä. Myöhemmin, palattuani majapaikkaan, sain kuulla, että minulle tulee huonekaveri seuraavaksi yöksi. Hän on mies ja japanilainen. Olin siis tavannut kämppikseni myyntikojulla. Olin tietenkin lukinnut huoneen lähtiessäni kävelylle. Lukkona on munalukko, johon ilmeisesti on vain yksi avain ja se oli minulla mukana. Näin ollen mies ei ollut päässyt huoneeseen ja oli lähtenyt myös tutkimaan ympäristöä. Mies ei tullut takaisin ennen kuin minä taas lähdin päivälliselle. Tapasin hänet vasta palattuani illalla takaisin. Mies oli hiljainen ja rauhallinen. Emme vaihtaneet montaakaan sanaa, ennen kuin menimme nukkumaan.
Kun olin lähdössä päivälliselle, jätin huoneeni avaimen Betalle, paikan omistajan vaimolle, joka pyörittää resorttia. Beta oli juhlatuulella uudenvuodenjuhlien jatkuessa edelleen yhdessä vuokrahuoneista. Koko iltapäivän huoneessa oli soitettu musiikkia kovalla ja meteli oli muutenkin melkoinen. Olin yrittänyt ottaa päiväunet, mutta huonolla menestyksellä. Olin tässä vaiheessa jo aivan kypsä vaihtamaan majapaikkaa. Beta kysyi, mihin olen menossa päivälliselle ja kun kerroin, hän katsoi epäuskoisena ja kysyi, olenko aivan tosissani. Sanoin olevani ja lähdin. Tapasin emäntäni sovitussa paikassa ja yhdessä kävelimme heille kotiin. Perhe on intialaisia, joten sain ihan aitoa intialaista ruokaa. Olin tilannut linssipyöryköitä kastikkeessa. Sain lisäksi salaattia ja jotain hieman tulisempaa. Ruoka oli juuri niin hyvää kuin olin osannut odottaakin. Hieman hassultahan tuo tosin tuntui syödä (yksin) päivällistä vieraiden ihmisten olohuoneessa talonväen palvellessa minua ja välillä istuen seuraani juttelemaan. Mutta pääsinpähän näkemään palan aitoa fidziläistä elämää!
Kotimatkalla poikkesin naapuriresorttiin istuskelemaan terasille kylmän juoman kera ihailemaan auringonlaskua samalla kun pääsin hyödyntämään paikan wifiä. Oman majapaikan netti on nurin, joten täytyy turvautua muiden nettiin. Auringonlasku oli huikean kaunista katsottavaa!
Illalla, kun yritin alkaa nukkumaan, juhlat sen kun jatkuivat. Huoneen ulkopuolelta kuului taas musiikkia, huutoa, tappelua, itkua ja lyömistä. Tein jo mielessäni suunnielmia, että jos meno vielä jatkuisi seuraavana päivänä, muuttaisin bungalowkylään. Tungin korvatulpat korviin ja sain onneksi nopeasti unenpäästä kiinni.
Aamulla heräsin kummalliseen ääneen. Olin yöllä jossain vaiheessa ottanut korvatulpat pois, kun meteli oli loppunut. Hetken aikaa kuuntelin ääntä, joka vain jatkui. Päätin nousta ja lähteä käymään vessassa. Kämppikseni istui sänkynsä laidalla ja koputteli sandaaleitaan yhteen! Siitä tuo ääni tuli. Kun palasin sänkyyn, katsoi kelloa. Se oli puoli seitsemän. Laitoin korvatulpat takaisin ja ennen kuin nukahdin uudelleen, tajusin kämppikseni pakkaavan tavaransa ja lähtevän. Unen ja korvatulppien läpi kuulin lasten alkavan metelöinnin pian kämppiksen lähdön jälkeen. Silikonikorvatulpista kiitollisena jatkoin kuitenkin uniani vielä hyvän tovin.
Herättyäni jäin sänkyyn lukemaan. Havahduin jossain vaiheessa, kun joku avasi huoneeni oven ja huomattuaan minut sulki sen saman tien sanomatta mitään. Outoa... Kymmenen aikaan nousin ylös ja aloin valmistella aamiaista, kun ovelle koputettiin ja Beta huuteli, voiko hän tulla sisään. Henkilökunnan kaasuliesi oli edellisenä päivänä hajonnut ja Beta halusi käyttää minun mikroa ruokansa lämmittämiseen. Totesin, että homma alkaa mennä entistä omituisemmaksi... Mutta päästin Betan lämmittämään ruokansa. Kysyin häneltä, vieläkö juhlat jatkuvat ja onko tulevat yöt yhtä rauhattomia. Beta vakuutti, että juhlat on nyt juhlittu ja paikka tulisi rauhoittumaan. Toivotaan niin...
Söin aamiaseni ja lähdin Sigatokaan ruokaostoksille ja etsimään, jos löytäisin sieltä kirkon huomista varten. Paikallisbussilla pääsin kätevästi kaupunkiin, joka osoittautui hyvin pieneksi. Nopeasti olin sen tutkinut, enkä nähnyt kirkkoa missääln. Lopulta kysyi yhdessä kaupassa mukavalta myyjältä, tiesikö hän onko kaupungissa adventtikirkkoa. Hän ei tiennyt, mutta alkoi kysellä muilta myyjiltä. Yksi tiesi kertoa, että 15 minuutin ajomatkan päässä Nadin suuntaan on kirkko, mutta joku toinen tiesi, että joen toisella puolella olevassa kylässä olisi myös kirkko. Päätin mennä katsomaan joen toiselle puolelle, josko löytäisin kirkon. Minulle näytettiin reitti ja sanottiin, että kun pääsen kylään, voisin kysyä siellä, mistä kirkko löytyy. Ennen kylään menoa halusin kuitenkin syödä lounasta. Poikkesin ravintolaan, joka mainosti olevansa seafood ravintola. Olisin halunnut jotain kalaa. Lopulta kuitenkin kävi ilmi, että seafoodia oli vain ravintolan nimessä. Muuten se oli lähinnä kiinalainen ravintola. Löysin listalta hyvännäköisen kala-annoksen, mutta tilatessani sain kuulla, että ei heillä ole kalaa... Niinpä sain tyytyä paistettuun riisiin, joka oli kyllä hyvää.
Syötyäni kävelin sillan yli joen toisella puolella olevaan kylään. Kysyin vastaantulleelta nuorelta mieheltä, missä adventtikirkko on. Mies sanoi, että kirkkoon on 20 minuutin kävelymatka ja neuvoi ottamaan taksin. Sanoin, että voisin hyvin kävellä. Samalla paikalle tuli toinen, vanhempi mies. Hän oli kuullut keskustelumme ja sanoi, että älä lähde kävelemään, pastori asuu kylässä ja hän voi viedä minut pastorin luo, joka puolestaan voi ajaa minut kirkolle. Yhdessä miehen kanssa kävelimme pastorin kotiin. Siellä oli vastassa kaksi naista, joista toinen oli pastorin vaimo ja toinen seurakuntalainen. Naiset ottivat minut avosylin vastaan. Sain kylmää vettä juodakseni ja pian pastorikin ilmestyi paikalle. Kävi ilmi, että minut perille opastanut mies oli pastorin serkku. Siinä jutellessamme selvisi, että kaupungistakin löytyy kirkko, joka on ihan kävelymatkan päässä bussiasemalta. Pastori lähti autollaan käyttämään minut kirkolla, niin että huomenna osaan mennä sinne. Pastori itse vaimonsa kanssa on menossa johonkin toiseen pastorin 16:sta kirkosta kauemmas kaupungista.
Ajoimme kirkolle, missä tapasin seurakunnan vanhimman vaimon, joka oli siivoamassa kirkkoa. Onneksi tapasin hänet, sillä muuten olisin ollut aamulla tuntia liian aikaisin kirkolla. Uuden vuoden kunniaksi kun alkamisaikaa on myöhäistetty tunnilla. Pastori jätti minut bussiasemalle, mistä pistäydyin vielä torille ja kauppaan tekemään ruokaostokseni ennen kuin palasin Vakavitiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti